Onko sähköautoilu niin luontoystävällistä kuin väitetään? (2. osa)

Malminetsintä on Suomessa helppoa ja lupajonossa voi päästä maksamalla ohi jonossa, vaikka ministeriön mukaan luvat jaetaan jonon mukaan. Jopa parissa kuukaudessa voi Suomessa saada malminetsintäluvan. Kaivostoiminnan varaus on vain ilmoitusasia. Jos pystyt näyttämään kaivosviranomaiselle uskottavuutesi – viranomainen tarkistaa hyvin harvoin – ja omaatko osaamista tai koulutusta malminetsintään, tai onko sinulla tarpeeksi varoja palkata konsultti malminetsintään, niin varaus myönnetään. Varaus ei ole lupa, se on vain etuoikeus hakea lupaa. Oikeus malminetsintään syntyy malminetsintälupavaiheessa, jonka voi saada melko nopeasti ja kohtuu pienellä rahalla. Kaivosviranomaiset ovat höveleitä ympäristöasioiden suhteen eivätkä he tarkastele kaivoksen soveltuvuutta tai vaikutuksia. Kunnat usein vastustavat malminetsintää, kun he tietävät kunnissa, että kaivos ei sovellu kuntaan. Viranomaiset kuitenkin pakottavat antamaan malminetsintäluvat. Jos kaivosyhtiö onnistuu löytämään esiintymän, on valtion enää vaikea perääntyä vapaakauppasopimusten vuoksia asiasta.

Vapaakauppasopimukset kieltävät syrjinnän. Suomi on nyt neuvottelemassa (ratifiointi) tällaisiin sopimuksiin sitoutumisesta. Kanadan vapaakauppasopimus (Comprehensive Economic and Trade Agreement, CETA) on tässä suhteessa kaikkein vaarallisin. Sijoittajien ja suuryritysten valtaa lisäävän sopimuksen pulmista suurin liittyy ilmastonmuutoksen torjumiseen, sillä Ceta antaa kyllä suosituksia, muttei sido yrityksiä niiden noudattamiseen ja kaventaa hallitusten mahdollisuuksia suojata kansalais- ja ympäristöoikeuksien toteutumista. Eduskunnassa vaadittiin, että kaivoslaki piti hoitaa kuntoon jo edellisen hallituksen aikana, mutta ongelma on edelleen ratkaisematta. Myös Keski-Euroopassa suunnitellaan vanhojen hyljättyjen kaivoksien uudelleen käynnistämistä, kuten Suomessakin. Näitä vanhoja kaivoksia koskee vanha lainsäädäntö. Löysää kaivosrahaa tuntuu olevan niin paljon, että useisiin maihin pyritään kaivostoimintaa avaamaan, mutta poliittisesti ja yhteiskunnallisesti toiminta voi olla niin haastavaa, että siinä ei välttämättä kaikkialla onnistuta.

Päättäjille myydään tiukasti tarinaa ilman kriittistä taloustiedettä siitä, että mineraalit pelastavat maailman. Pitkäaikaiset vaikutukset jäävät päättäjiltä tarkistuttamatta. On olemassa laki ohituskaistasta, jossa ympäristöluvat saisi nopeammin, jos edustaa vihreää siirtymää. Kaivostoimintaa koitetaan edistää väitteillä, että on välttämätöntä pelastaa Kongon lapset. Kongossa joka tapauksessa kaivetaan, koska siellä kustannukset ovat halvempia ja malmit ovat siellä rikkaampia. Harvinaiset maametallit eivät ole niin harvinaisia, kuin niistä väitetään. Jos kaivosjätteitä hyödynnettäisiin tehokkaasti, saataisiin maametalleja paljon tehokkaammin kerättyä talteen.

Talvivaarassa kerrottiin nikkelin kysynnän kasvavan Kiinassa valtavasti. Kun nikkelin maailmanmarkkinahinta nousi, keksivät kiinalaiset, että nikkeliä saadaan Filippiineiltä tai Indonesiasta rautamalmista, jossa on nikkeliä. Kiinalaiset alkoivat tehdä siitä terästä. Tuli uusi tekniikka ja hinnat romahtivat. Sähköautojen akkujen suhteen tulee käymään aivan samalla tavalla. Teslalla on jo rautafosfaattiakku, johon ei tarvita kobolttia. Siitä huolimatta Suomessa kobolttihype jatkuu Suomessa hyvin kuumana. Pohjoismaiden kallioperä on hyvin samanlainen kaikissa alueen maissa ja Suomessa ei ole mitään erityisiä malmivaroja muihin Pohjoismaihin verrattuna. Ainoastaan litiumin kanssa Suomessa ollaan hieman pidemmällä kuin muissa maissa.

Kaivosinsinööri Pekka Heikki Juhani Perä toimi Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n toimitusjohtajana 2003-2012. 

Jokaista sähköautoa vastaan kaivetaan 50 tonnia vaarallista ongelmajätettä. Metallin hinnassa pitäisi olla mukana vastuullinen ympäristönhoito. Kehitysmaissa tapetaan alkuperäiskansoja, tuhotaan heidän kouluja ja kirkkoja, kyliä hävitetään kaivoshankkeiden tieltä. Kaivosteollisuus etsii aina heikoimpia lenkkejä, missä ihmiset eivät pysty pitämään puoliaan. Vastuullinen kaivostoiminta on toki mahdollista, mutta sen hinta on nykyistä paljon korkeampi.

Radium-villityksessä Jáchymoviin rakennettiin terveyskylpylä houkuttelemaan vieraita ympäri maailman aikana, jolloin radiumin vaarallisuudesta ei vielä tiedetty.

Kansainvälinen kaivosyhtiö tulee Suomeen niin, että se perustaa Suomeen tytäryhtiön, joka ottaa lainaa emoyhtiöltä. Kaivostoiminnan voitot siirretään emämaahan lainojen korkeina korkoina. Lainojen korot ovat niin korkeita, että koskaan voittoa Suomessa ei synny. Kittilän kultakaivos on tästä hyvä esimerkki; suurista kaivosyhtiön tuotoista jää vain marginaalisesti verotettavaa Suomeen. Ainut taloudellinen hyöty Suomelle on syntyvissä työpaikoissa. Työpaikatkaan eivät synny yleensä paikallisille ihmisille, vaan ulkomaisille repputyöntekijöille.

Kaivosten lukumäärä 2022: 43 (-1)

• Kaivosinvestoinnit 2022: 304 milj € (- 2,2%)

• Liikevaihto 2021: noin 2,4 mrd. €

• Henkilöstö 2021: noin 5 500 (oma henkilöstöä noin 2 830, alihankkijat noin 2670)

• Metallimalmirikasteiden vienti 2021 noin 0,321 milj. tonnia, arvo noin 861 milj. €

• Metallimalmirikasteiden tuonti 2021 n. 5 milj. tonnia, arvo 2,891 mrd. €

• Malminetsintää harjoitti v. 2022: 54 yhtiötä (+4 yhtiötä)

• Malminetsinnän investoinnit v. 2022: 80,4 milj. € (+17,3%)

• Kokonaislouhinta v. 2022 (hyötylouhinta + sivukivet): 119,4 milj. tonnia (+3,4%)

• Kolme suurinta kaivosta v. 2022, kokonaislouhinta. Terrafame Sotkamo, 42,9 milj. tonnia, Boliden Kevitsa 36,4 milj. tonnia, Yara Siilinjärvi 23,3 milj. tonnia. Kolme suurinta yhteensä 86% Suomen kokonaislouhinnasta.

• Hyötylouhinta v. 2022: 49,6 milj. tonnia (+3,5%) (malmi, karbonaattikivet ja teollisuusmineraalit yhteensä)

• Metallimalmin louhinta 2022: 33,1 milj. tonnia

• Karbonaattikivien louhinta 2022: 3,4 milj. tonnia

• Muiden teollisuusmineraalien ja -kivien louhinta 2022: 13 milj. tonnia

• Alan koulutusta tarjoaa: 6 yliopistoa, 4 ammattikorkeakoulua, 12 ammatti- tai aikuisopistoa

• Tärkeitä tutkimuslaitoksia: GTK, Syke, VTT

• Arvoketjussa: yli 200 kaivannaisteknologian ja -palveluiden tarjoajaa, kymmenen sulattoa ja terästehdasta, rahoittajia (esim. Business Finland, Finnvera)

• Houkuttelevuus kaivosmaana: Maailman 13. houkuttavin maa kaivosinvestoinneille (Fraser Institute 2021 Mining Survey).

Vertailun vuoksi matkailu- ja ravintola-ala työllistää Suomessa ainakin 140 000 henkilöä. Jos Suomen valtio olisi vastuullinen toimija, louhittaisiin Suomessa vain sellaisia metalleja, joiden louhinta olisi kannattavaa ja taloudellinen hyöty niistä tulisi Suomeen. Nykyään kaivostoiminta - jätteet huomioiden - on erittäin tappiollista Suomessa. Työ- ja elinkeinoministeriö tekee Suomessa poltetunmaan politiikkaa, jossa jätteet jätetään tuhansiksi vuosiksi vesistöjä pilaamaan. Tämä on äärimmäisen vastuutonta toimintaa. Sutkit konsultit selittävät, että näin kaivosalalla on aina toimittu ja kansalaiset sekä poliittiset päättäjät uskovat helposti asioita, ottamatta itse selkoa asioiden paikkaansapitävyydestä.

Valtiotieteiden maisteri Wille-Werner Rydman on Orpon hallituksen elinkeinoministeri.

Malmia etsivät kaivosyhtiöt rauhoittelevat ihmisiä sillä, että kaivostoiminnan todennäköisyys on pieni ja ihmiset voivat olla aivan huoletta. Tällä hetkellä monet malminetsintäluvat kohdistuvat kuitenkin vanhoihin, hylättyihin malmikaivoksiin, jotka joskus historiassa ovat osoittautuneet kannattamattomiksi. Tässä malmihypessä ne voivat uudelleen osoittautua kannattaviksi. Kun malminetsintälupa myönnetään, viranomaiset eivät arvioi mitenkään kaivostoiminnan sopivuutta kyseiselle alueelle. Malminetsintäyhtiöt ovat itse sitä mieltä, että heidän toiminta haittaa ympäristöä vähemmän kuin maa- ja metsätalous. Louhintakorvaus maanomistajille on 0,15 prosenttia. Kaivosyhtiöt markkinoivat maanomistajille ”suuria rikkauksia”, jos malmivarat osoittautuisivat hyviksi ja kaivos tuottaisi hyvin. Jos kaivos menee konkurssiin, ympäristöriskit jäävät ja maanomistaja jää ilman korvauksia.

Varausten tekeminen malminetsintään on Suomessa aika villiä touhua. Pahimpana vuotena Suomen pinta-alasta on 16 prosenttia ollut varattuna malminetsintää varten. Keskimäärin varauksien pinta-ala Suomessa on ollut 10-15 prosenttia koko maan pinta-alasta malminetsintää varten. Valittaminen aivan tavalliselle maallikolle näistä varauksista on tavattoman vaikeata. Suomeen on tullut suuria malmiyhtiöitä viimeisen kolmen vuoden aikana etsimään malmeja. Kaivosteollisuus haluaa päästä heidän kannaltaan ikävistä ympäristölaeista eroon. Kaivosteollisuus on saanut EU:n viranomaisia jo nyt puhuttua mukaan tähän huijaukseen. Kaivosteollisuuden lisäksi mukaan tähän huijaukseen on liittynyt voimakkaasti autoteollisuus. Autoteollisuus haluaa muuttaa polttomoottoriautot sähköautoiksi. Autoteollisuus on tullut hyvin voimakkaasti mukaan painostamaan päättäjiltä heille suotuisia päätöksiä.

Vaikka autoteollisuus mainostaa ”hyviä asioita” ja taloudellista menestystä, Suomen valtio hyötyisi käytännössä vain hieman taloudellisesti joidenkin työpaikkojen muodossa ja niistä saatavista verotuloista. Kaivosteollisuus hyväksyy kaivostoiminnalle suunnitellun voittoveron, koska voitot siirretään kiireesti näiden tytäryhtiöiden omistamiin emoyhtiöihin pois Suomesta. Lisäksi suunniteltu kaivosvero olisi vielä kovin pieni määrältään. Kaivannaisomaisuus on kuitenkin kansallista omaisuutta, joka voidaan louhia vain kerran. Millä hinnalla ne kannattaa antaa pois maastamme ja onko niiden arvo tulevaisuudessa merkittävästi korkeampi? Viisas kansakunta varmasti pitäisi puolensa tässä asiassa, eikä antaisi mineraalejaan ilmaiseksi. Kannattaako suomalaisten uhrautua, jotta ”Kongon lapset” saataisiin pelastettua? EU tulee todennäköisesti jatkossa rahaa tarjoten jäsenvaltioita vastaan, jolloin kansallisilta päättäjiltä odotetaan viisautta. Turhaanko?

 Onko sähköautoilu niin luontoystävällistä kuin väitetään?

Ihminen huijaa ja petkuttaa omaa lajitoveriaan, siinä lajissa vain mielikuvitus voi olla rajana. Tänään hiljennymme ihmettelemään petosta, jota meille tarjotaan sähköautojen ja niiden akkujen valmistuksessa tarvittavien maametallien kaivamisen muodossa. Tässä petoksessa ovat osallisena sekä kaivosteollisuus että autoja valmistava teollisuus. Suurimmalle osalle meistä on tunnettua sähköauton ongelmat, jotka realisoituvat, kun sähköauton akut syttyvät palamaan, sähköautojen painavat akut lisäävät renkaiden kulutusta autoissa ja sitä kautta saastuttavat luontoa. Vaarallisia tilanteita liikenteessä syntyy myös sähköautojen äänettömyydestä. Seuraavassa kahdessa artikkelissa keskityn asioihin, joista teollisuus ei yleensä muista tai huomaa kertoa mitään. Näitä asioita teollisuus myös kaunistelee ja vääristelee. Suomen Luonnonsuojeluliiton erityisasiatuntija, biokemisti Jari Natunen, toimii artikkeleissa asiantuntijana.

Talvivaaran kaivos.

Nyt on menossa akkumineraalihype Euroopassa. Väitetään, että nämä akkumineraalit pelastavat maailman. Tämän hetkinen suunnitelma sähköautoista ei ole maapallon kestävän kehityksen kokonaisuuden kannalta kestävää politiikkaa. Sähköautot ja niiden tarvitsemat akut ovat nyt suurin markkinahype. Kerrotaan myös, että tarvitaan magneetteja ja niihin tarvitaan harvinaisia maametalleja; tämä on toinen hype akkumineraalien rinnalla.

Sähköautoissa osittain tarvitaan magneetteja, samoin kuin tuulivoimaloissa. Tämän vuoksi harvinaisten maametallien kysyntä on voimakkaassa nousussa. Tämä teoria ontuu, sillä harvinaisiksi kerrotut maametallit eivät ole niin harvinaisia kuin väitetään. Näitä maametalleja saadaan talteen aivan tavallisen kaivostoiminnan yhteydessä. Kaivostoimijoiden tavoitteena on saada mahdollisimman paljon primääristä kaivostoimintaa, koska ne saavat isommat investoinnit siten. Kaivosten omistajat ovat sitä tottuneet aina tekemään, eivät he ole tottuneet kiertotalouteen tai jätteitä kaivelemaan. Kaivostoiminnan suurin ongelma on kuitenkin juuri kaivosjätteet.

Kun väitetään, että kaivostoiminta on Suomessa kestävää, niin se tarkoittaa, että kaivostyöntekijöiden olot ovat Suomessa hieman parempia kuin kehitysmaiden kaivostyöntekijöillä. Niissä on kuitenkin ongelmia; on raskasmetalleja, asbestia myös Suomessa. Asbesti on terveysongelma ja ympäristöongelma. Ympäristöviranomaiset eivät ole toistaiseksi suostuneet käsittelemään asbestiongelmia. Esimerkiksi Talvivaaran kaivoksilla on kuitenkin alusta lähtien vaadittu, että asbestiongelma selvitettäisiin. Kaikilta kaivoksilta, joilta asbestia on tutkittu, sitä on myös löytynyt ja joiltakin kaivoksilta asbestilöydöksiä on paljon. Asbesti aiheuttaa mesotelioomaa eli keuhkopussin tai vatsaontelon mesoteelisolukon syöpää. Mesoteliooma voi kehittyä pienestäkin asbestialtistumisesta, sillä asbesti on ensimmäisen luokan karsinogeeni.

Asbesti on ensimmäisen luokan karsinogeeni.

Kaivoksilla syntyy pölymäistä rikastusjätettä miljoonia tonneja ja näistä pitäisi tarkkaan selvittää asbestin määrät. Joissakin kaivoksissa asbestimineraalit ovat kaikkein yleisimpiä näissä jätekasoissa. EU-direktiivi ei ole tähän asiaan vielä kiinnittänyt huomiota lainkaan riittävästi, eikä happamiin kaivosvalumiin rikkimineraaleista. Kaivannaisjätedirektiivin mukaan kaivetun kiven laatu pitäisi selvittää ja sen ympäristövaikutukset. Siinä sanotaan, ettei pitkienkään aikojen kuluessa ongelmia saisi tulla. Meillä on toisaalta myös riippumaton oikeuslaitos. Suomen Luonnonsuojeluliitto on haastanut kaivosteollisuutta oikeuteen ympäristöasioista. Kesällä 2022 Kittilän kultakaivoksen jätteistä saatiin oikeudesta iso päätös, jossa todettiin, että vaarallisen jätteen normit ylittyivät. Hallinto-oikeus lausui, että pitää olla ympäristön vaikutusarviointia, kaivannaisjäteselvitykset ja pitää olla paras saatavilla oleva tekniikka jätteiden käsittelyyn. Koska näitä ei ollut, ympäristölupa peruutettiin Kittilässä ja palautettiin ympäristölupaviranomaiselle. Kaivosyhtiö on valittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Nyt korkein hallinto-oikeus miettii pitääkö Suomessa noudattaa direktiiviä.

Maaperän köyhyyden sekä kasvaneiden kustannusten vuoksi kaivostoiminta nykyään keskittyy avolouhoksiin. Avolouhosten jätteen määrä on huomattavasti suurempaa kuin tunnelikaivoksissa. Näistä louhitut jäteröykkiöt ovat erittäin suuri riski jätekasoista virratessaan tai pölytessään luontoon. Lähiympäristöille muodostuu myös riskiä kaivosten räjäytyksistä melu- ja paineaaltoina sekä valtavan rekkaliikenteen muodossa. Kaivosten elinkaaressa suurin vaikutus on niiden jätteillä. Avolouhoksesta tulee kaivettuun malmiin nähden moninkertainen määrä jätekiveä ja prosessijätettä. Nämä jätteet ovat ympäristössä valtava ongelma satoja tai tuhansia vuosia.

Kaivosteollisuus yrittää hyvin mielellään viivytellä ympäristöselvitysten kanssa. He väittävät, ettei kaivamisvaiheessa ole hätää ja voidaan kaivaa vuosia, jopa kymmeniä vuosia rauhassa ilman riskejä. Ensimmäinen kaivannaisjätesuunnitelma on sitten konsulttijargoniaa, jossa tehdään – kuin lapsille – käsitteellinen malli jätteiden käyttäytymisestä: jätteet voivat mennä pohjaveteen tai pintaveteen, myös jätteet voivat pölynä leijailla. Seuraavaksi täytyy selvittää, mitä jätteet juuri tässä kaivoksessa tekevät. Valitettavasti kemiallisia selvityksiä ei ole tehty vielä millään kaivoksella kunnolla. Nyt vasta hiljalleen lupaviranomaiset alkavat herätä tähän ongelmaan. Tähän asti lupaviranomaisia on vedätetty tai he ovat olleet vähän tyhmiä tämän asian kanssa.

Viranomaisten riski puuttua jo aiheutettuihin ympäristön saastutuksiin on se, että kaivokset menevät konkurssiin korvauksien vuoksi. Siksi uusia kaivoksia perustettaessa nämä asiat tulisi selvittää jo ennen lupien myöntämistä. Esimerkiksi Talvivaaran kaivoksella on jo satoja miljoonia tonneja todella vaarallista jätettä, jonka hoitaminen olisi hyvin kallista. Ympäristöviranomaisten virheet ovat suoraan valtion vastuulla. Jos valtion johdossa oltaisiin viisaita, panostettaisiin näiden jätteiden hoitamiseen. Suurin liiketoimintamahdollisuus olisi juuri sillä, joka saisi jäteasiat hoitoon kaikissa EU-maissa. EU:n direktiivi on tiukka ja Vaasan hallinto-oikeus on lausunut, että sitä pitää myös noudattaa.

Uraani.

Uraanin maailmanmarkkinahinta on laskenut niin alas, että uraani ei ole liiketoimintaa enää. Uraani on joskus ollut kannattavaa liiketoimintaa ja tulevaisuudessa se voi vielä olla kannattavaa näiden pienten voimaloiden kanssa mahdollisesti. Suomen kallioperässä on graniitissa uraania, mutta aina sanotaan, että sen pitoisuudet ovat niin pieniä, että se ei mitään haittaa. Suomen eduskuntatalon graniitissakin on uraania. Käytännössä kaikista kaivoksista, joiden jätevesistä uraania on mitattu, sitä on myös löytynyt. Uraani on hyvin haitallinen raskasmetali, kuten myös nikkeli, kadmium ja elohopea. Uraanin säteilyvaara ei ole niin suuri, mutta se on kemiallisesti hyvin myrkyllinen. Uraanilla on tytäraineita, kuten radium ja radom, ja ne esiintyvät samassa kivessä. Jos on korkeampia uraanipitoisuuksia, niin pitäisi selvittää myös radiumin ja radonin esiintyminen luonnossa. Kun radon kaasu hajoaa eteenpäin, siitä tulee radioaktiivista lyijyä ja sen jälkeen puolimetalli, polonium; polonium on suurin radioaktiivinen ongelma ympäristön kannalta. Polonium biologisesti rikastuu äärimmäisen tehokkaasti esimerkiksi sieniin ja kaloihin sekä poron maksaan ja munuaisiin sekä lihaan säteilyturvakeskuksen mukaan. Polonium on ehkä myrkyllisin alkuaine tällä planeetalla.

Talvivaaran kaivoksilta noin 40 km valuma-alueella on vesilain mukaan saatu hyvin pieniä korvauksia ympäristöhaitoista. Savon puolella Laakajärvellä ja Sotkamon puolella Jormasjärvellä ongelmia havaittiin ensin. Ihmiset eivät uskalla enää uida tai kalastaa näissä valuma-alueen vesistöissä. Viranomaiset ovat hyvin nihkeästi antaneet käyttökieltoja, koska he tietävät, että ne johtavat korvausvaatimuksiin. Valtionyhtiö Terrafame on kiistänyt maksetut korvaukset. Yhtiö valitti aluehallitoviraston päätöksestä, mutta Vaasan hallinto-oikeus piti päätöksen voimassa. Yhtiön mielestä saasteista ei tule ympäristölle mitään haittaa ja korvausten maksaminen on niin kallista, että se vaarantaa liiketoiminnan.

Suomessa kaivostoiminnan lupia ei ole mitenkään merkittävästi vaikeampaa saada kuin muualla maailmassa. Keski-Euroopassa kaivostoiminnan aloittamista haittaavat tiheämpi asutus sekä kaava- ja maankäyttöasiat. Kaivosyhtiöt etsivät tyhjiä ja autioita seutuja, rajamaita, joissa on vähän asutusta ja tyhmiä ihmisiä sekä helppoja viranomaisia. Sillä tavalla Suomi voi olla houkutteleva maa kaivostoiminnan kannalta. Kaivoslaki on periaatteessa hyvä, mutta sen perusteella korvausten saanti on erittäin vaikeata. Kaivoslupia varten ympäristöasioita ei selvitetä kunnolla. Kun kaivosyhtiöllä on malminetsintälupa, niin kaivosyhtiölle syntyy omaisuus kallion sisään. Jos yhtiö saa kaivosluvan, niin se on hyödyntämisoikeus ja sen jälkeen Suomen valtio on vaikeuksissa, jos kaivosyhtiö ei saa ympäristölupaa tai ympäristöluvan ehdot ovat tiukat; sen jälkeen yhtiö vie asian oikeuteen vapaakauppasopimuksen perusteella ja väittää, että kaivosyhtiön investointi on varastettu. Näistä oikeudenkäynneistä voi seurata valtiolle todella suuret korvaukset.

Falklandinsaaret (3. osa) 

Englantilaisten Harrier-hävittäjät ja Avro Vulcan-pommittajat hyökkäsivät 25.5.1982 Port Stanleyn lentokentälle Falklandinsaarilla. Tässä hyökkäyksessä kolme argentiinalaista lentokonetta ammuttiin alas. Vain päivää myöhemmin Perun presidentti Belaúnde Terry esitti sodan osapuolille rauhanehdotuksen, johon Argentiinan presidentti, kenraali Leopoldo Fortunato Galtieri Castelli (s. 15.7.1926 ja k. 12.1.2003) periaatteessa suostui ehdottaen kuitenkin joitain muutoksia rauhanehdotukseen.

Amiraali Sir John Forster "Sandy" Woodward.

Englannin kuninkaallisen laivaston sukellusvene HMS Conqueror varjosti Argentiinan laivaston risteilijä ARA General Belgranon ympärille muodostettua osasto TG79.3:a. Sukellusvene HMS Conqueror ilmoitti muun muassa osaston sijainnin 2.5.1982 kello 05.00. Amiraali Sir John Forster ”Sandy” Woodward (s. 1.5.1932 ja k. 4.8.2013) antoi kello 08.05 määräyksen upottaa risteilijä, vaikka hänellä ei siihen valtuutusta ollutkaan. Kello 09.15 Englannin amiraalineuvosto teki päätöksen, että alusten upottaminen olisi mahdollista myös sotatoimialueen ulkopuolella. Pääministeri Margaret Thatcherille tämä asia esiteltiin lounaalla ja hän siunasi päätöksen viidentoista minuutin keskustelun päätteeksi. Sukellusveneen päällikkö sai tiedon ohjeistuksen muutoksesta kello 12.07.

Kello 18.57 HMS Conqueror laukaisi 1 400 jaardin etäisyydeltä kolme vanhan mallista Mk.8-torpedoa, joissa oli suurimmat mahdolliset lataukset risteilyaluksen panssarivyön läpäisemiseksi. Kaksi näistä torpedoista osui General Belgranoon upottaen aluksen. Tässä sodan tuhoisimmassa yksittäisessä sotatoimessa sai surmansa 323 miehistönjäsentä. Tämän sotatoimen jälkeen Argentiinan hallitus torjui Perun tekemän rauhanehdotuksen.

Pääministeri Margaret Thatcher.

Argentiinan ilmavoimien Super Ètendard-hävittäjät upottivat 4.5.1982 Exocet-ohjuksella englantilaisen hävittäjä HMS Sheffieldin, jonka aluksen miehistöstä tässä yhteydessä kuoli 20 henkilöä. Myös yksi englantilainen Harrier-hävittäjä ammuttiin alas. YK alkoi rauhanvälitykseen 7.5.1982 Englannin ja Argentiinan välillä. Englantilaiset pommittivat 9.5.1982 Falklandsaaria mereltä ja ilmasta. Sea Harrier-tukialushävittäjät upottivat argentiinalaisen hinaaja Narwalin. Kolme Argentiinan ilmavoimien A-4 Skyhawk-hävittäjää ammuttiin alas 14.5.1982. Englannin pääministeri Margaret Thatcher varoitti tuolloin, ettei rauhanomainen ratkaisu ole ehkä enää mahdollinen.

Englannin erikoisjoukot hyökkäsivät 14.-15.5.1982 välisenä yönä Pebblesaarelle, jolla sijaitsi argentiinalainen lentotukikohta. Yksitoista argentiinalaista lentokonetta tuhottiin maassa tässä iskussa. Englanti torjui 18.5.1982 YK:n pääsihteeri Javier Felipe Ricardo Pérez de Cuéllar y de la Guerran (s. 19.1.1920 Lima, Peru ja k. 4.3.2020 Lima, Peru) esittelemän rauhansuunnitelman. Englannin maihinnousujoukot lähestyivät Falklandinsaaria suuressa laivasaattueessa.

YK:n pääsihteeri Javier Pérez de Cuéllar.

Englantilaiset maihinnousujoukot nousivat maihin 21.5.1982 amfibioajoneuvoilla eli hydrokoptereilla San Carlosin lahdella itäisen Falklandsaaren luoteisrannalla. Yhdeksän englantilaisten maihinnousua häirinnyttä argentiinalaista hävittäjää ammuttiin alas, mutta myös 13.10.1977 valmistunut kuninkaallisen laivaston fregatti HMS Ardent upposi 21.5.1982 saatuaan pommiosumia. Englantilaiset maihinnousujoukot lähtivät etenemään jalkaisin kohti kahta tavoitettaan; etelässä kohde oli Darwinin ja Goose Greenen asutuskeskus ja idässä Port Stanley.

Argentiinalaisten harjoittama lentotoiminta jatkui Falklandsaarilla vilkkaana. Englantilainen HMS Antelope upposi 23.5.1982 alukseen osuneen myöhästetyn pommin räjähdettyä. Argentiina menetti myös taisteluissa kymmenen lentokonettaan. Argentiinan ilmavoimien Skyhawk-hävittäjät upottivat kolmella 500 kg:n pommilla 25.5.1982 HMS Coventryn ja aluksella kuoli 19 miehistön jäsentä. Kaksitoista miehistön jäsentä kuoli, kun argentiinalainen Exocet-ohjus osui kuljetusalus MV Atlantic Conveyoriin 28.5.1982 vieden aluksen mukana mereen mm. kymmenen helikopteria ja paljon muita varusteita.

Englantilaisten sotilaiden ilmahyökkäykset Port Stanleyn lentokentälle jatkuivat 28.5.1982. Darwinissa ja Goose Greenessä käytiin kuitenkin Falklandisodan kovimmat maataistelut englannin maahanlaskurykmentin 2. pataljoonan ja argentiinalaisten välillä. Kaikkiaan englantilaisia sotilaita kaatui 17 ja noin 50 argentiinalaissotilasta menehtyi taisteluissa. Lisäksi 1 400 argentiinalaista sotilasta antautui sotavangiksi englantilaisille. Englantilaiset sotalaivat ja Harrier-hävittäjät pommittivat 29.-30.5.1982 argentiinalaisten asemia. Douglas varmistettiin ja englantilaiset etenivät. Kolmas maahanlaskurykmentti valtasi takaisin Teal Inletin asutuskeskuksen Salvador Waterin etelärannalla Itä-Falklandinsaarilla. Englantilaiset toistivat tulitaukoehtonsa 1.6.1982. Englanti torjui Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostossa Panaman ja Espanjan aselepoa koskevan päätöslauselmaehdotuksen 4.6.1982. Vain kaksi päivää myöhemmin Versailles’n kokous ilmaisi tukensa englantilaisille.

Argentiinan ilmavoimat hyökkäsivät englantilaisia maihinnousualuksia, RFA Sir Galahadia ja RFA Sir Tristamia vastaan Port Pleasantissa Bluff Covesta etelään 8.6.1982 ja näissä hyökkäyksissä kuoli 53 englantilaista sotilasta. 12.6.1982 englantilaisten maahanlaskurykmentin 3. pataljoona iski Mount Longdonin vuorille, joilla sijaitsi Port Stanleyta puolustavien argentiinalaisten asemia. Iskun vastarinta oli niin sitkeää, että lopulta lähitaistelua käytiin pistimin. Näistä taisteluissa kuoli 23 englantilaista ja 47 englantilaista haavoittui, joista kuusi kuoli vielä myöhemmin. Argentiinalaisia kuoli 50 sotilasta ja vielä useampi haavoittui taisteluissa. Samoin Two Sisters-vuoren ja Mount Harrietin argentiinalaiset asemat vallattiin englantilaisten kärsiessä vain hyvin lieviä tappioita. Kiivaammassa Mount Tumbletownin taistelussa 2. skottilaisrykmentti valtasi argentiinalaisten asemat itselleen. Yhdeksän englantilaista ja 40 argentiinalaista sotilasta kaatui taistelussa ja 32 sotilasta antautui. Myös 32 englantilaista haavoittui. Englantilainen hävittäjä HMS Glamorgan vaurioitui Exocet-ohjuksen osumasta ja tässä yhteydessä myös 13 englantilaista sotilasta haavoittui.

Port Stanleyn yöllisessä tykistötulituksessa 11.-12.6.1982 kolme falklandsaaren siviiliä sai surmansa englantilaisalukselta ammutun kranaatin osuttua heidän asuntoonsa. Port Stanleyn argentiinalainen varuskunta luopui 14.6.1982 vastarinnasta ja tämä päätti sotatoimet alueella. Argentiinalaiskomentaja Mario Menéndez allekirjoitti antautumissopimuksen. Englantilaiset valtasivat vielä takaisin 20.6.1982 Eteläiset Sandwichsaaret. Näin Englanti päätti muodollisesti vihollisuudet Falklandinsaarten sotatoimialueella.

Molemmille osapuolille koitui sotatoimista hyvin suuria alus- ja lentokonetappioita. Tämä asia oli omiaan parantamaan englantilaislaivoja upottaneiden ranskalaisvalmisteisten Exocet-ohjusten kysyntää Falklandin sodan jälkeen. Pääministeri Margaret Thatcherin päätös käyttää Englannin sotilasvoimaa argentiinalaisten karkottamiseen Falklandinsaarilta herätti Englannissa hyvin ristiriitaisia tunteita. Sodanvastainen liike oli Englannissa voimakas, mutta sodan voiton helppous synnytti lopulta englantilaisten keskuudessa kansallismielisyyden puuskan. Tämä kansallismielisyyden nousu auttoi Margaret Thatcheria kukistamaan poliittiset sisäiset kilpailijat konservatiivipuolueessa ja kantoi konservatiivit lopulta vaalivoittoon vuonna 1983. Argentiinassa kirvelevän tappion häpeä ja pettymys sen sijaan johti maata vuodesta 1976 hallinneen sotilasjuntan eroon.

Vasta vuonna 1989 Argentiina ja Englanti solmivat uudelleen diplomaattisuhteensa, peräti seitsemän vuotta Falklandinsodan jälkeen. Yhä edelleen Argentiina vaatii Falklandinsaaria itselleen. Tämä aluevaatimus on myös kirjattu Argentiinan perustuslakiin. Argentiinan vasemmistolainen presidentti, Néstor Carlos Kirchner (s. 25.2.1950 ja k. 27.10.2010) puolusti 2000-luvun alussa Argentiinan aluevaatimusta sekä tuomitsi Englannin käymän kolonialistisen sodan. Néstor Kirchner ja aluevaatimusta niin ikään esillä pitänyt edellinen presidentti Carlos Saúl Menum Akil (s. 2.7.1930 ja k. 14.2.2021) ovat kuitenkin todenneet, että Argentiina ei enää koskaan yritä ratkaista aluekiistaa sotilaallisin keinoin.

Niin Argentiinassa kuin Englannissakin on valitettu, että traumaperäisistä stressihäiriöistä ja muista sodan aiheuttamista psyykkisistä ja sosiaalisista ongelmista kärsiville sodan veteraaneille ei ole järjestetty riittävää hoitoa ja tukea. Vuonna 2002 julkisuuteen tuli tieto, että 264 englantilaista Falklandinsaaden sodan veteraania oli tehnyt sotaa seuranneiden 20 vuoden aikana itsemurhan. Tämä ylittää sodassa kaatuneiden englantilaissotilaiden lukumäärän. Vastapuolella taistelleiden joukossa yli 400 argentiinalaisveteraanin on arvioitu surmanneen itsensä.

Myöhemmin Falklandinsaarten sotaa on syytetty resurssien ja ihmishenkien tuhlaamisesta. Väitteiden mukaan pääministeri Margaret Thatcher pystyi sotapaniikin aikana pelastamaan oman poliittisen uransa, leimaamaan lakkoilevat englantilaistyöläiset vihollisiksi ja yksityistämään monia valtionyrityksiä. Margaret Thatcherin kannatusprosentti, joka Falklandinsodan alussa oli 25 prosenttia ja lopussa 59 prosenttia, nousi sodan tuoman voiton ansiosta. Lisäksi Englannin hallituksen vuosina 1984-1988 tekemät laajat yksityistämistoimenpiteet, jotka kohdistuivat mm. British Petroleumiin ja British Airwaysiin, eivät olisi onnistuneet ilman sodan kansan keskuudessa aiheuttamaa mielialaa. Perun kautta Israel toimitti Falklandinsodan aikana Argentiinalle aseita sekä muita sotatarvikkeita.

 Falklandinsaaret (2. osa)

Falklandsaarten kuvernööri Sir Rex Hunt.

Kuvernööri Sir Rex Huntia varoitettiin 1.4. seuraavana aamuna tapahtuvasta argentiinalaisten joukkojen maihinnoususta. Kuvernööri oli jo kuitenkin ennakoinut ongelmia saatuaan tietää Argentiinan laivaston pysäyttäneen puolalaisen huoltoaluksen 110 merimailin päässä saarten pohjoispuolella. Puolalaisalusta oli kielletty jatkamasta matkaansa etelän suuntaan. Saarien puolustuksesta oli vastuussa majuri Gary R. H. Nootin johtama merijalkaväen osasto Neval Party 8901 (NP8901). Kärjistyneessä tilanteessa saarten puolustuksesta vastanneet vapaaehtoiset puolustajat, Falkland Islands Defence Force, kutsuttiin aseisiin ja miehittämään vartiopaikat, jotka sijaitsivat Sapper Hillillä ja Cape Pembroken majakassa.

Argentiinan laivaston ATA Santisima Trinidad laski 2.4. merijalkaväen sotilaita Seal Pointin edustalla kumilautoille. Maihin päästyään saarille osasto jakautui kahtia suuremman osan hyökätessä merijalkaväen kasarmille Moody Brooksiin ja pienemmän osan hyökätessä kuvernöörin palatsiin. Sukellusvene ARA Santa Fe lähetti sukeltajia Cape Pembroken itäpuoliseen Yorke Bayhin. Maihinnousua suorittivat maihinnousualus ARA Cabo San Antonio sekä kuljetusalukset ARA Almirante Irizar ja ARA Isla de los Estados suojanaan ARA Hércules, ARA Drummond ja ARA Granville. Suojaavien alusten oli myös tarvittaessa tuettava maihinnousua tykkitulella. Lentotukialusosasto ARA Veinticinco de Mayo suojanaan ARA Hipólito Bouchard, ARA Piedra Buena, ARA Segui ja ARA Comodoro Py olivat saarten pohjoispuolella. Maihinnousuosaston kokonaisvahvuus oli noin 1 000 sotilasta, joista pääosa oli merijalkaväen sotilaita.

Tieto maihinnoususta levisi vasta maihinnousun alettua. Kello 06.00 kuultiin laukauksia merijalkaväen miehittämättömiltä kasarmeilta. Hiukan myöhemmin huomattiin liikettä kuvernöörinpalatsin takana. Hyökkääjien avattua tulen saatiin tieto Yorke Bayn maihinnoususta. Saarten puolustajien resurssit eivät riittäneet maihinnousun estämiseen ja hyvin pian myös saarten lentokenttä oli argentiinalaisten hyökkääjien hallussa. Englantilaiset merijalkaväen sotilaat torjuivat ensimmäisen hyökkäyksen kuvernöörin palatsiin. Argentiinalaisten pääjoukon edetessä kohti Port Stanleyta ne joutuivat englantilaisten yllättämiksi. Argentiinalaisten pääjoukko jatkoi pian matkaansa kohti Port Stanleyta. Selvän ylivoiman edessä englantilainen kuvernööri Sir Rex Hunt määräsi omat joukkonsa antautumaan argentiinalaisille. Maihinnousussa yksikään englantilainen ei saanut surmaansa ja sotavangit kuljetettiin Montevideoon, Uruguayn pääkaupunkiin.

3.4.1982 Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto antoi päätöslauselman 502, jossa Argentiinaa kehotettiin välittömään väkivaltaisuuksien lopettamiseen ja vetäytymiseen Falklandin saarilta. Englantia tukivat turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa Zaire, Guyana, Irlanti, Jordania, Japani, Togo, Ranska ja Yhdysvallat. Argentiinaan tukivat Panama, Kiina, Puola ja Espanja. Neuvostoliitto ei osallistunut päätöksen tekoon turvallisuusneuvostossa.

Yhdysvaltain ulkoministeri Alexander Haig.

Argentiinalaisten otettua Falklandin saaret haltuunsa koetti Yhdysvaltain ulkoministeri Alexander Meigs Haig (s. 2.12.1924 ja k. 20.2.2010) sovitella Argentiinan ja Englannin välejä. Yhdysvaltain ulkoministeri Alexander Haig saapui neuvotteluun Lontooseen 8.4.1982 Falklandinsaarten tilanteesta. Jo seuraavana päivänä ulkoministeri Haig matkusti Buenos Airesiin keskustelemaan Argentiinan hallituksen kanssa miehityksestä Falklandinsaarilla. Euroopan talousyhteisö ilmoitti antavansa Englannille täyden tukensa ja julistavansa samalla Argentiinan kauppasaartoon. Ulkoministeri Alexander Haig kävi 15.4.-19.4.1982 toiset neuvottelut Argentiinan hallituksen kanssa ja nämäkin neuvottelut päättyivät tuloksettomina. Käytyjen neuvottelujen ja ulkoministeri Haigin ”sukkuladiplomatian” avulla Englanti onnistui saada itselleen YK:n turvallisuusneuvoston, Euroopan talousyhteisön, Naton ja Brittiläisen kansainyhteisön tuki.Argentiina puolestaan epäonnistui pyrkimyksissään saada tukea Amerikan yhtenäisyysjärjestöltä, OAS:ltä.

Ulkoministeri Alexander Haigin epäonnistuneen sovittelun jälkeen sovittelua yritti Yhdistyneet kansakunnat, jonka turvallisuusneuvoston päätöslauselmassaan määräsi Argentiinan lopettamaan Falklandinsaarten miehityksen ja kiistan osapuolten aloittamaan kahdenkeskiset neuvottelut kiistasta. Yhdysvallat tuli Englantia ja Euroopan talousyhteisö julisti Argentiinan kauppasaartoon. Latinalaisen Amerikan maista ainoastaan Kolumbia ja kenraali sekä diktaattori Augusto José Ramón Pinochet Ugarten (s. 25.11.1915 Valparaiso ja k. 10.12.2006 Santiago) johtama Chile ilmaisivat tukensa Englannille. Chilen ja Argentiinan keskinäiset välit olivat vanhastaan kovin huonot, kun maat olivat 1970-luvun lopulla olleet lähes sotatilassa Tulimaata (Tierra del Fuego) koskevan aluekiistan vuoksi.

Kenraali ja diktaattori Augusto Pinochet.

Falklandin saaret jaettiin kahteen puolustusalueeseen, joiden raja kulki Bougainvillen saaren länsirannikolta suoraan kohti pohjoista. Läntinen rannikkosektori, jonka komentajana oli prikaatikenraali O. E. Parada, käsitti Fox Bayn (8. rykmentti ja 9. pioneerikomppania), Port Howardin (5. rykmentti) ja Goose Greenin tukikohdat (12. rykmentti ja 25. rykmentin C-komppania) sekä Pebblesaaren ja Goose Greenin lentotukikohdat. Itäisen Stanleyn sektorin joukot oli keskitetty Port Stanleyhin, jossa oli kaikkiaan viisi jalkaväkirykmenttiä, 5. merijalkaväkipataljoona, 3. kenttätykistörykmentti, 4. ilmakuljetteinen tykistörykmentti, 10. panssariautokomppania, 601. helikopteripataljoona ja tukevia joukkoja, kuten pioneerikomppanioita ja ilmatorjuntaa.

Englannin pääministeri Margaret Thatcher.

Englannin ulkoministeriö kehotti 23.4.1982 kaikkia englantilaisia lähtemään Argentiinasta. Pääministeri Margaret Hilda Thatcher (o.s. Roberts, s. 13.10.1925 Grantham ja k. 8.4.2013 Lontoo) määräsi 29.3. kolme ydinsukellusvenettä sekä RFA Fort Austinin lähtemään Etelä-Atlantille. Pääministeri antoi seuraavana päivänä laivaston esikuntapäällikölle, amiraali Sir Henry Leachille ohjeen valmistautua Falklandinsaarten takaisin valtaukseen. Sir Henry Leach lähetti 1.4.1982 määräyksen keskeyttää Välimerellä pidetyn harjoituksen ja aloittaa valmistautumisen Etelä-Atlantille siirtymiseen. Englannin hallitus hyväksyi 2.4.1982 voimankäytön sekä laivasto-osaston lähettämisen alueelle. Osastoon kuului lopulta 127 alusta, joista 43 oli varsinaisia laivaston aluksia, 22 Royal Fleet Auxiliaryn sekä loput 62 kauppalaivastosta palvelukseen kutsuttuja aluksia.

Englannin hallitus muodosti sotakabinetin 6.4.1982, jonka tehtävänä oli seurata ja ottaa kantaa poliittiseen tilanteeseen. Sotakabinetti kokoontui joka päivä 12.8.1982 asti. Huhtikuun puoleen väliin mennessä Kuninkaalliset ilmavoimat olivat perustaneet tilapäisen tukikohdan Ascensiooniin (RAF Ascension Island), joka sijaitsi Yhdysvaltain Wideawaken lentotukikohdan alueella. Tukikohtaan sojoitettiin Avro Vulcan B Mk.2-pommittajia, Handley Page Victor K. Mk.2-ilmatankkauskoneita ja McDonnell Douglas Phantom FGR MK.2-hävittäjiä. Suurin piirtein saman aikaisesti saapui laivaston pääosa Falklandinsaarille. Englannin ja Argentiinan kohtaaminen Falklandinsaarilla alkoi jo huhtikuussa, kun etelään matkannutta laivasto-osastoa varjosti Argentiinan ilmavoimien Boeing 707-lentokone. Osa tiedustelulennoista estettiin lähettämällä Sea Harrier-hävittäjät ilmaan lentotukialuksilta, mutta varsinaisia taistelutoimia ei suoritettu vielä tuolloin.

Englannin Special Air Servicen vuoristojoukkoja laskettiin maihin 21.4.1982 Fortunan jäätikölle Falklandinsaarilla. Niiden oli tarkoitus siirtyä edelleen Leithiin, mutta osaston eteneminen pysähtyi kuitenkin lumivyöryyn. HMS Antrimin Wessex-helikopteri nouti osaston takaisin alukselle seuraavana päivänä RFA Tidespringin 845. laivueen Wessex-helikopterien tuhouduttua noutoyrityksissä. 22.4.1982 SAS:n veneosasto nousi maihin Grass Islandilla valvoakseen Leithiä ja SBS nousi maihin Houndin lahdella, josta se pyrki etenemään Cumberlandin lahden itärannalle. Jäät kuitenkin estivät joukkojen siirtämisen ja lopulta osasto siirrettiin helikoptereilla Morainen vuonoon.

Etelä-Georgian edustalla olleelle laivasto-osastolle annettiin sukellusvenehälytys, jolloin laivasto-osasto siirtyi HMS Endurancea lukuun ottamatta avomerelle. RFA Tidespring jatkoi 24.4.1982 sukellusvenejahtia, kun Argentiinan ilmavoimien Boeing 707 lensi laivasto-osaston yli. Seuraavana päivänä helikopterit vaurioittivat Argentiinan laivaston sukellusvenettä, ARA Santa Fetä, jonka miehistö pelastautui King Edward Pointin laituriin. Sukellusveneuhan päätyttyä maihinnousuosasto laskettiin maihin Hesteslettenissä.

HMS Antrim ja HMS Plymouth tukivat tykkitulella maihinnousseita joukkoja. Joukot etenivät Grytvikeniin ja King Edward Pointiin, jolloin argentiinalaisjoukot antautuivat. 26.4.1982 Etelä-Georgian Leithin argentiinalaisjoukkojen komentaja kapteeni Largos allekirjoitti antautumissopimuksen HMS Antrimin kannella. Luutnantti Alfredo Astiz antautui joukkonsa kanssa Stromnessissa. Vangitut argentiinalaisjoukot sijoitettiin HMS Plymouthille ja HMS Enduranceen.

 Falklandinsaaret

Las Islas Malvinas tai Falkland Islands on saaristo vajaan 500 kilometrin päässä Etelä-Amerikan rannikolta Argentiinan eteläisessä osassa, joka kuuluu Yhdistyneelle kuningaskunnalle vaikka Argentiina on vaatinut saaria itselleen. Saarilta argeologit ovat löytäneet Etelä-Amerikan intiaanien jättämiä jäänteitä, mutta heidän varsinaisesta saarten asutuksesta ei ole tietoa. Ensimmäinen historian tuntema saarten löytäjä oli englantilainen löytöretkeilijä John Davis (n. 1550-1605), joka Englannin ja Irlannin kuningatar Elisabeth I:n (s. 7.9.1533 ja k. 24.3.1603) lähettämänä löysi saaret eteläiseltä Atlantilta vuonna 1592. Englantiin palattuaan John Davis kirjoitti oppikirjoja ja esitteli keksimänsä Davisin kvadrantin. Davis purjehti vuonna 1596 Azoreille ja sittemmin myös Itä-Intiaan. Vuonna 1605 japanilaiset merirosvot surmasivat John Davisin Sumatralla.

Englannin ja Irlannin kuningatar Elisabeth I.

Falklandinsaarten nimitys juontuu saarten välisestä salmesta, joka vuonna 1690 nimettiin Falklandinsalmeksi Englannin amiraaliteetissa vaikuttaneen skotlantilaisen aatelismiehen ja englantilaisen poliitikon, varakreivi Anthony Caryn (5. varakreivi Falklandin, s. 16.2.1656 ja k. 24.5.1694) mukaan. HMS Welfaren päällikkö, John Strong, nousi maihin 27.1.1690 ja nimesi saaret Falklandin saariksi varakreivin mukaan. Strategista merkitystä Falklandinsaaret saivat merenkulun tukialueena Etelä-Atlantilla, kun englantilaiset halusivat häiritä Espanjan ja sen Etelä-Amerikan siirtomaiden välistä liikennettä.

Vuonna 1748 saarille lähetettiin englantilainen retkikunta. Englanti, Ranska sekä Espanja vaativat Falklandinsaaria 1760-luvulla itselleen, koska olivat perustaneet saarille siirtokuntiaan. Ranskalainen merenkulkija, löytöretkeilijä ja meriupseeri, Louis Antoine de Bougainville (s. 12.11.1729 ja k. 31.8.1811), perusti Falklandinsaarille vuonna 1764 Port Louisin sekä nimesi saaret Les Malouinesiksi kuninkaansa Ludvig XV:n kunniaksi. Ranska vetäytyi lopulta kiistasta saarten omistuksesta 4.10.1766 saatuaan Espanjalta merkittävän korvauksen saarilta poistumisesta, mutta Englanti ja Espanja joutuivat vuosina 1770-1771 lähes tulkoon sotatilaan kiistelystä saarten omistuksesta.

Vuonna 1774 Englanti luopui omista tukikohdistaan Falklandinsaarilla ja vuonna 1811 myös Espanja luopui tukikohdistaan saarilla, mutta kummankin aluevaatimukset jäivät saarista voimaan. Falklandinsaarista muodostui englantilaisten ja yhdysvaltalaisten valaan- ja hylkeenpyytäjien tukikohta. Argentiina itsenäistyi Espanjan alaisuudesta 9.7.1816, kun kenraalit José Francisco de San Martin Matorras (s. 25.2.1778 ja k. 17.8.1850) ja Simón José Antonio de la Santisima Trinidad Bolivar (s. 24.7.1783 ja k. 17.12.1830) joukkoineen löivät espanjalaiset itsenäisyyssodassa.

Vaatimus Falklandsaarten hallinnasta periytyi Espanjalta itsenäiselle Argentiinalle, joka 1820-luvulla perusti saarille pienen siirtokunnan. Espanja oli jo aikoinaan vaatinut saaria sillä perusteella itselleen, että heidän mielestään saaret löysi Amerigo Vaspucci (s. 9.3.1454 ja k. 22.2.1512) vuonna 1502, Fernão de Magalhães (s. n. 1480 ja k. 27.4.1521) vuonna 1520 tai Francisco Alonso de Camargo (1500-1569) vuonna 1540. Todisteena näille väitteille he esittivät espanjalaisia karttoja, joissa saaret jo mainittiin. Lisäksi Espanja esitti saarten kuuluvan itselleen vuonna 1494 tehdyn Tordesillasin sopimuksen perusteella, jonka mukaan saaret kuuluivat espanjalle. Kumpikin osapuoli kuitenkin tunnusti saarten löytymisen, nimeämisen ja karttaan merkitsemisen tapahtuneen vuonna 1600, kun hollantilaisen Itä-Intian yhtiön flaamilainen kapteeni ja vara-amiraali Sebald de Weert (s. 2.5.1567 ja k. 30.5.1603) nimesi saaret Sebaldeiksi matkatessaan Magalhãesinsalmen kautta Atlantille.

Argentiinalaisen siirtokunnan ollessa saarilla sekasorrossa 3.1.1833 englantilaiset kolonialistit kaappasivat saaret omaan hallintaansa. Englantilaiset asuttivat saaret seuraavina vuosikymmeninä ja saarista tehtiin kruununsiirtomaa vuonna 1845. Argentiina piti kuitenkin jatkuvasti omaa vaatimustaan voimassa. Argentina alkoi vaatia 1900-luvun alussa myös lähes asumattomia Etelä-Georgian saarta ja Eteläisiä Sandwichsaaria itselleen, jotka sijaitsivat Etelä-Atlantin keskellä yli 1 000 kilometrin päässä Falklandsaarista. Falklandinsaarten elinkeinoiksi muodostuivat kalastus, lampaankasvatus ja hylkeenpyynti. Myöhemmin saarille syntyi myös jonkin verran teollisuutta.

1960-luvulla kärjistyi kiista Falklandsaarten dekolonisaation myötä; argentiinalaiset nationalistit järjestivät saarilla provokatiivisia sekä väkivaltaisia mielenilmaisuja. Englanti ja Argentiina kävivät yhteisiä neuvotteluja saarista, mutta vuonna 1968 Englannin hallitus ilmoitti falklandsaarelaisten vaatimuksesta, että saarten kysymys ratkaistaan asukkaiden omien toivomusten mukaisesti. Saarelaisten selvä enemmistö halusi pysyä Englannin alaisuudessa. Englanti ja Argentiina pääsivät kuitenkin 12.8.1971 sopimukseen, joka vahvisti Falklandsaarten siteitä Argentiinaan. Argentiina tarjosi nyt koulutus- ja terveydenhoitopalvelut saarilla sekä polttoaineita ja falklandsaarelaiset joutuivat suorittamaan ulkomaanmatkansa Argentiinan kautta. Argentiinalaisten pettymykseksi Englanti piti tiukasti kiinni valta-asemastaan saarilla. Koska Falklandsaaret olivat Englannin alusmaa, ei saarten asukkailla ollut kuitenkaan täysiä Englannin kansalaisoikeuksia, kuten vapaata muutto-oikeutta Englantiin.

Englannin ja Argentiinan välit kiristyivät uudestaan 1970-luvun puolivälissä ja maiden väliset diplomaattisuhteetkin olivat jonkin aikaa katkaistuina. Argentiinassa herätti raivoa lordi Shackletonin vierailu saarilla vuonna 1976, jolloin hän tuli saarille tutkimaan saarten taloudellista tilaa. Argentiinan laivasto häiritsi englantilaisten kalastusaluksia ja lordi Shackletonia kuljettanut alus joutui myös tulituksen kohteeksi. Vuonna 1978 paljastui eteläisiin Sandwichsaariin kuuluvalta Thulesaarelta argentiinalaisten tutkimusasema, jonka henkilökunnasta kuitenkin suurin osa oli sotilaita. Englanti lähetti paikalle laivasto-osaston, mutta samaan aikaan se yritti myös neuvottelemalla saada Argentiinan luopumaan tukikohdastaan rauhanomaisesti. Lopulta saaren tukikohta oli vallattava Falklandin sodan yhteydessä.

Edinburghilaisen Christian Salvesen Companyn johtaja ilmoitti vuonna 1975 Englannin ulkoministeriölle (Foreign and Commonwealth Office, FCO) yhtiön omistavan kaksi vanhaa valaanpyyntiasemaa Etelä-Georgiassa sekä aikovansa ostaa vielä kaksi muuta Argentiinan hallinnoimaa asemaa samalta alueelta. Georgias del Sur S.A.:n omistaja Constantino Davidoff sai luvan 1978 purkaa Etelä-Georgian saaren valaanpyyntiasemat Leithissä, Stromnessissa ja Husvikissa, jolloin Folklandinsaarten kuvernööri epäsi yhtiön toimiluvan alueella. Ulkoministeriö salli kuitenkin lopulta yhtiön jatkaa toimintaansa, minkä jälkeen Constantino Davodoff jatkoi hankettaan vuonna 1980 hankkimalla yli 100 000 punnalla purkamisen vaatimia tarvikkeita.

Kuljetusalus ARA Bahia Suceso.

Elokuussa 1981 Davodoff anoi yrityksensä käyttöön Argentiinan laivaston jäänmurtajaa. Argentiinan laivasto halusi tuolloin perustaa toisen aseman Thulen alueelle. Hanke sai virallisen nimen projeksi Alpha syyskuussa 1981 pian Davodoffin jäänmurtajahakemuksen saavuttua. Aluksen sotilashenkilöstön piti liittyä perustettavalle asemalle lähetettyyn henkilöstöön huhtikuussa 1982. Englannin suurlähetystö vastaanotti 10.3.1982 Davidoffin ilmoituksen 41 merisotilaan oleskelusta Etelä-Georgialla. Ilmoituksen mukaan osasto viipyisi alueella neljä kuukautta. Seuraavana päivänä merisotilaat lähtivät merelle Argentiinasta vuonna 1950 valmistuneella pienellä kuljetusaluksella, ARA Bahia Bien Sucesolla, eikä alukseen saatu ohjeita annettua alueella noudatettavista toimintatavoista, sillä aluksella noudatettiin radiohiljaisuutta.

Kuvernööri Rex Hunt ja pääministeri Margaret Thatcher.

Davidoffin joukko-osasto saapui Leithiin 18.3.1982 Etelä-Georgian saarelle aloittaen lastin purkamisen ja majoitusvalmistelut saarella heti. Saaren asukkaat tekivät valituksen seuraavana päivänä kuvernööri Sir Rex Masterman Huntille (s. 29.6.1926 ja k. 11.11.2012) saarelle nostetusta Argentiinan lipusta. Kuvernööri Hunt kehotti maistraattia vaatimaan argentiinalaisilta tarvittavat luvat, mistä he kieltäytyivät. Vastaukseksi Englanti määräsi kapteeni Nick Barkerin ja jäänmurtaja HMS Endurance lähteä saarelle. Aluksella ollutta merijalkaväkeä vahvistettiin ennen kuin alus lähti 21.3.1982 Etelä-Georgiaan, jonne alus saapui 25.3.1982. Sotilaiden noustua maihin jäänmurtaja Endurance lähti paluumatkalle 30.3.1982. Argentiinalaiset poistuivat saarelta 26.3.1982.

Argentiinan hallitus päätti 23.3.1982 lähettää 18.3. Ushiaiasta merelle lähteneen laivaston jäänmurtaja ARA Bahia Paraison miehittämään Etelä-Georgian saaren. Seuraavana päivänä HMS Endurance saapui Etelä-Georgian hallintokeskukseen Grytvikeniin aloittaen partioinnin rannikon edustalla. Bahia Paraiso saapui hieman ennen puolta yötä 24.3. Leithiin, jossa luutnantti Alfredo Astizin komennossa olleet sotilaat nousivat maihin kohtaamatta vastarintaa. Jäänmurtajan Alouette-helikopteri seurasi HMS Endurancea. Argentiinan laivaston korvetti ARA Guerrico saapui 2.4. Etelä-Georgian rannikolle ja tämän jälkeen argentiinalaiset joukot valtasivat Etelä-Georgian ja Eteläiset Sandwichsaaret. Argentiinalainen Puma-helikopteri ammuttiin alas käsiaseilla, jolloin neljä helikopterin kyydissä ollutta ihmistä sai surmansa.

 

Pääministeri Antti Petteri Orpon (s. 3.11.1969 Köyliö) uusi hallitusohjelma, Vahva ja välittävä Suomi, muuttaa taloyhtiöiden kannalta asioita Kiinteistöliiton mielestä hyvään suuntaan. Hallitusohjelma sisältää useita mielenkiintoisia kiinteistöjuridisiin lakimuutoksiin tähtääviä tavoitteita. Kirjausten perusteella hallituskausi tulee olemaan hyvin hektinen – jollei jopa hengästyttävä. Asunto-osakeyhtiölainsäädäntöä ja asuntokauppalakia uudistetaan. Kirjaus vuonna 1995 voimaan tulleen asuntokauppalain päivittämisestä on myöskin odotettu. Taloyhtiökentän kannalta arvioituna tarkasteluun tulisi ottaa etenkin taloyhtiön oikeusasemaan vaikuttava normisto.

Tärkeimpinä muutosta vaativina asioina on Kiinteistöliiton mielestä mm. ns. 10-vuotisvastuun alkuhetken säätäminen laissa sekä vakuussääntelyn sekä rakennustyön tarkkailijaa koskevan sääntelyn kehittäminen. Asuntojen vuokrausta koskevan sääntelyn selkiyttäminen löytyy ilahduttavasti hallituksen toimenpidelistalta myös. Vaikkakin Hyvä vuokratapa -ohjeistus päivitettiin 2018, tarvitaan myös AHVL:n ajantasaistamista. Selvitys huoneenvuokralainsäädännön toimivuuden ja ajantasaisuuden arvioinnista julkistettiin jo vuonna 2016. Aika on kypsä tarvittaviin muutoksiin. Myös lyhytaikaisen vuokrauksen säännöt on tarkoitus selkeyttää sekä helpottaa taloyhtiön mahdollisuuksia reagoida häiriöitilanteiseen, arvioi Kiinteistöliitto lausunnossaan.

Hallitusohjelmaan myös sisältyvät tavoitteet taloyhtiöiden häiriötilanteisiin puuttumisen ja asuntojen hallintaanoton helpottamisesta ovat Kiinteistöliiton kannalta kannatettavia. Sinällään kovinkaan suurta hallintaanoton keventymistä ei varmastikaan ole luvassa jo omaisuuden suojaa koskevan perusoikeusnäkökulmankin johdosta. Hallintaanottoperusteiden selkiyttäminen mm. tupakointikieltojen rikkomisen osalta olisi tervetullutta. Samoin hallintaanottoprosessin kehittäminen mm. tiedoksiantomenettelyjen osalta on nähdäkseni tärkeää. Poliisin käyntiraporttien saanti hallintaanotto- ja vuokrasuhteen päätösprosessien yhteydessä olisi tärkeää sekä taloyhtiölle että vuokranantajalle oikeudenkäyntien varalle.

Asumiseen liittyvien riitojen lisääntyminen on selvästi ollut Säätytalolla neuvottelijoiden huolenaiheena ja hallitusohjelma sisältääkin tältä osin kannatettavia kirjauksia riittävien resurssien turvaamisesta tuomioistuimille asunto-osakeyhtiöiden ja asuntojen vuokrauksen riita-asioiden käsittelyyn. Ohjelman kirjaus pienten riita-asioiden menettelyn käyttöönotosta tulee varmasti nopeuttamaan mm. häätötuomioiden saamista tulevaisuudessa.

Hallituksen ohjelman mukaan asuntorakentamisen tarpeisiin ja kaavojen käsittelyyn vastataan. Valituksille on tulossa sitovat määräajat. Maanomistajille on tulossa yleis- ja asemakaavoihin aloiteoikeus. Hallitusohjelmaan kirjattu tavoite maankäytön ja rakentamisen sääntelyn sujuvoittamisesta on hyvin tärkeä. Keskeneräiseksi ajan puutteen vuoksi viime hallituskaudella jäänyt alueidenkäyttölaki vaatii jatkokehitystyötä. Sitovien viranomaiskäsittelyaikojen kirjaaminen lakiin, samoin kuin maanomistajan lakiin kirjattava aloiteoikeus sekä yleis- että asemakaavan suhteen vastaa Kiinteistöliiton ja muidenkin KIRA-alan toimijoiden pidempiaikaista toivetta. Maankäyttösopimuksia koskevan lainsäädännön selkiyttämistavoitetta voidaan pitää hyvänä. Kiinteistönomistajan kannalta tärkeimmät muutostarpeet liittyvät enemmänkin maankäyttömaksujen ja kehittämiskorvausten määrään ja maksuaikatauluun.

Tavoitteisiin kuuluu myös taloyhtiöiden hallitun alasajon helpottaminen. Tämä tarpeen uskotaan kasvavan tulevaisuudessa, kun taloyhtiöiden taloudellisten vaikeuksien ja maksukyvyttömyyksien arvioidaan lisääntyvän. Kaupungistumisen lisääntymisen ennustetaan tyhjentävän asunto-osakeyhtiöitä harvaan asutuilla seuduilla. Toistaiseksi avoinna on, viittaako hallitusohjelman kirjaus taantuvien alueiden taloyhtiöiden hallitun alasajon helpottamisesta asunto-osakeyhtiölain muutokseen vai laaja-alaisemmin keinojen muutoksiin. Hallitusohjelman tavoitetta voidaan joka tapauksessa pitää erittäin tervetulleena Kiinteistöliiton mielestä.

Ympäristökin otetaan huomioon taloyhtiöitä koskevissa muutoksissa. Hallituksen tarkoitus on vähentää asuinrakennusten ilmapäästöjä ja edistää energiajärjestelmän päästöttömyyttä. Hallituskauden aikana on tarkoitus toteuttaa kotitalouksien energiayhteisökokeiluja ja näin parantaa paikallisesti tuotetun päästöttömän sähkö edellytyksiä.

EU on uudistamassa rakennusten energiatehokkuusdirektiiviä. Hallituksen mielestä direktiivin toteuttaminen ei saa tuoda asukkaille ja kiinteistönomistajille kohtuuttomia velvoitteita.

Kiinteistöliitto kritisoi hallitusohjelmaa siitä, että asuinrakennusten kasvanutta korjaustarvetta ei oteta riittävästi huomioon. Myös asunnon omistajien mahdollisuudet tarpeellisten korjausten rahoittamiseen tarvitsisivat uudistusta. Kiinteistöliiton mielestä asunto-osakeyhtiöiden on nykyisin vaikea ilman ylimääräisiä veroseuraamuksia varautua suuriin remontteihin säästämällä etukäteen. Kiinteistöliiton mielestä asuintalovarauksen tasoa pitäisikin nostaa.