keskiviikko 30. marraskuuta 2016


Apulaisintendentti Lauri Lehtonen.
Suomen suurimmassa kongressi- ja konserttitalossa, Tampere-talossa oli mainio tilaisuus tutustua Tampere Filharmonian toimintaan tiistaina 29.11.2016 klo 9-18. Tampere-talon suuressa salissa pääsi seuraamaan mm. maan mainion orkesterimme harjoituksia ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvalin johdolla. Santtu-Matias Rouvali vain joutui johtamaan harjoitukset pahasti flunssan kourissa.
Osa orkesterimme kontrabassojen soittajakuntaa.

Apulaisintendentti Lauri Lehtonen yhdessä Tampere Filharmonian basistien Jarkko Uimosen ja Petri Mäkiharjun kanssa kertoivat alakerran Sonaatti I:ssä orkesterimme viimeaikaisista instrumenttihankinnoista. Pääsääntöisesti pienemmät ja helpommin liikuteltavat instrumentit ovat orkesterimuusikoiden henkilökohtaista omaisuutta. Orkesterin omistuksessa ovat mm. kaikki lyömäsoittimet, harput, vaskipuhaltimia, puupuhaltimia, kontrabassot ja viulu.
Tampere Filharmonian kontrabassojen vuorotteleva äänenjohtaja.

Kun orkesteriin päätetään hankkia soittimia lisää, se tapahtuu talousarviossa varattujen vuotuisten investointirahojen puitteissa. Instrumenttihankinnat on jaksotettu vuorollaan eri soitinryhmien välille. Soitinhankintoja ei kilpailuteta ja soittimet hankitan suorahankintana tiukkojen testauksien perusteella. Byrokratia vaatii viranhaltijan päätöspöytäkirjan soittimen hankintaan hankintaoikeuksien määrittämissä rajoissa. Orkesterin intendentin valtuudet riittävät hankintoihin, jotka jäävät hankintahinnaltaan alle 50 000 € ja kulttuurijohtajan siunaus tarvitaan hankintoihin, jotka ylittävät 50 000 €.
Tampere Filharmonian kontrabassojen äänenjohtaja Jarkko Uimonen.

Ennen kuin soitinta päästään hankkimaan, tarvitaan vielä lainvoimainen päätös. Vasta sen jälkeen päästään tekemään todelliset kauppakirjat soittimesta. Kun soitin on ensin maksettu, lähtee soitin yleensä myyjältä Tampere Filharmonialle.
Jarkko Uimonen kertoo orkesterin uudesta hankinnasta.

Viimeksi Tampere Filharmonian soitinvarastoa on kartutettu kahdella kontrabassolla. Toinen löytyi Hollannista ja toinen lopulta Suomesta. Hollantiin matkusti Tampereelta kolme orkesterimme muusikkoa tarkoituksena kokeilla ja valita Tuomo Kinnusen käyttöön kontrabasso. Kinnusen lisäksi matkalla olivat mukana Jarkko Uimonen ja Petri Mäkiharju. Soitinten joukosta valikoitui Tuomolle viisikielinen, Pariisissa 1850-luvulla valmistettu työkalu. Soitin on alkujaan ollut kolmekielinen, mutta kieliä on lisätty aikain saatossa. Soittimesta on olemassa todistus – johon tietysti kannattaa aina suhtautua pienellä varauksella – joka sinänsä nostaa soittimen arvoa(?)!
Tämä Hollannista löytynyt kontrabasso tulee Tuomo Kinnusen käyttöön orkesterissamme.

Suomesta löydetty soitin – tästä soittimesta ei löytynyt papereita – on ajoitettu 1860-luvulla Pariisissa valmistetuksi. Hinnat näissä hankinnoissa saatiin lopulta sovituksi budjettiin sopiviksi ja molemmat bassot ovat nyt onnellisesti Tampereella. Hollannista saapuneen kontrabasson mukana tuli vielä kaupan päälle asiallinen kuljetuslaukku, jota päästään testaamaan orkesterimme matkalla Japaniin ensi keväänä. Kontrabassojen pohjat ja kannet valmistetaan kuusipuusta ja sarjat yleensä vaahterasta. Otelauta joutuu niin koville, että se täytyy valmistaa ebenpuusta. Pelkkä otelauta ebenpuusta voi hyvinkin maksaa n. 5 000 €.  
Jarkko Uimonen esittelee kuljetuslaukkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti