Rakennusmestari Victor Helenius ja Maria Helenius.
Rakennusmestari
Victor Helenius ja vaimonsa Maria muuttivat Helsinkiin vuonna 1899.
Victor sai perintönä oman sisarosuutensa Nummelta. Rahasumma ei
ollut kovin kummoinen, mutta Victor sijoitti sen kuitenkin
asunto-osakkeeseen, joka löytyi syksyllä 1902 juuri valmistuneesta
puutalosta Ullanlinnasta. Neitsytpolku 3 osoitteessa sijaitsi
Asunto-osakeyhtiö Lepola. Asunto-osakeyhtiö muodostui kolmesta
rakennuksesta; yksi talo oli kadun varressa ja kaksi taloa
sisäpihalla. Heleniuksen perhe asusti F-rapun toista asuntoa. Talon
asukkaat olivat enimmäkseen käsityöläisiä, mutta joukossa oli
vuokralaisia, alivuokralaisia, konttoristia, sairaanhoitajaa,
aputyömiestä, klapikauppiasta, lohikauppiasta, kirjapainotyöläistä,
lääketieteen kandidaatti ja senaattorin leski.
Neitsytpolku 3 kuvan oikeassa laidassa.
Pihapiirissä
sijaitsivat ulkorakennukset ja ulkokäymälät. Heleniuksen
asuintalon toisella puolella sijaitsivat rekolat, pienet puutarhat,
joissa asukkaat viljelivät vihanneksia. Isä Victor oli aidannut
Heleniuksen rekolan omakätisesti. Isännöitsijä Haanoja omisti
myös maalausliikkeen, jonka johdosta pihan lapset nimittivät pihan
maalarinpihaksi. Lankkuaidan toisella puolella sijaitsi lastenkoti,
jonka pihamaalla lapset usein nähtiin leikkimässä.
Victor
ja Maria Heleniuksen asuessa vuokralla Vladimirinkatu 52:ssa heille
oli lokakuussa 1900 syntynyt perheen ensimmäinen lapsi, tytär
Hilda. Vuonna 1902 syntyi seuraava lapsi, poika Niilo. Kaikkiaan
Heleniuksen perheeseen syntyi viisi lasta, nuorimmaisena 12.7.1913
Raino Helenius. Reino oli vilkas lapsi ja ehkä hiemas altis itsensä
kolhimiselle. Äiti joutui usein laulamaan Reinolle lohdutukseksi J.
Alfred Tannerin lauluja, jotka pikku-Reino oppi vaivattomasti jo
hyvin nuorena. Olli Tikkinen piti Neitstpolku 3:n kadunpuoleisen
talon kivijalassa liha- ja voikauppaa. Maria Helenius lähetti
neljävuotiaan Reinon tähän kauppaan ostoksille; kauppias laittoi
Reinon laulamaan J. Alfred Tannerin lauluja kaupassa, koska poika
kehui osaavansa kaikki Tannerin laulut. Kaupasta tullessaan Reino oli
palkaksi laulustaan saanut kolme markkaa, jota hän sisarelleen
esitteli ylpeänä. Tämä oli Reinon ensimmäinen keikka, josta hän
sai rahaa.
Kuvassa on Reino Helenius kaksi vuotiaana.
Kun
kansalaissodan taistelut alkoivat Helsingissä, Victor Helenius
lähetti tyttölapsensa veljensä luo Nummelle. Perheestä Helsinkiin
jäivät Victorin lisäksi Maria, Niilo ja Reino. Sanomalehdessä
julkaistiin huhtikuun alussa 1918 saksalaisten ylipäällikön
ilmoitus seuraavasti: ”Sakasalaiset joukot ovat astuneet Suomen
mantereelle vapauttamaan tämän maan ja saattaakseen jälleen
voimaan järjestyksen. Laiton punainen valta on pian kukistuva.
Punaiset joukot ovat Karjaan asemalla ja kaikkialla missä ne ovat
ryhtyneet taisteluun lyödyt perin pohjin. Ne, jotka laskevat aseensa
ilman vastarintaa ja antautuvat, saavat pitää henkensä. Mutta se,
joka kostonhimossaan punaisen puolueen tappion johdosta uskaltaa
nostaa kätensä lainkuuliaisen kansalaisen henkeä tai omaisuutta
vastaan tai tehdä pahaa saksalaisille joukoille, saa tuntea
sotalakien koko ankaruuden.”
Sotatoimista
huolimatta Victor Helenius lähti työmaalleen tienaamaan ruokarahoja
perheelleen 12.4.1918. Työmaan ympäristössä sotatoimet yltyivät
niin voimakkaiksi, että työskentely siellä kävi mahdottomaksi ja
sieltä täytyi poistua kiireesti. Victor Helenius poistui
rakennuksesta Helsinginkadun puolella ja sai surmansa luotisateessa.
Maria huolestui kotona, kun Victoria ei kuulunut töistä takaisin.
Hän lähti etsimään miestään ja löysikin hänet melko pian
Simonkentän laidalle kasatusta saksalaisten ampumasta ruumiskasasta.
Maria tunnisti miehensä kengistä. Maria joutui perheensä kanssa
luopumaan Neitsytpolun asunnosta ja leski lapsineet muutti Laukaan
Vanhaan Koivistoon Marian sukulaistensa luokse. Vanha Koivisto eli
Pölkin talo oli aiemmin hoitanut kylässä tärkeää tehtävää;
talossa asui aiemmin kruunonvouti ja yhteen aikaan talossa majaili
piirilääkäri vastaanottoineen. Talo toimi myös kievarina ja
majatalona.
Reino
Helenius tyydytti uteliaisuuttaan Vanhassa Koivistossa serkkunsa,
Samuli Koivun kanssa. Yhdessä he samoilivat Vanhan Koiviston metsiä
sekä uittotyömaita. Samuli Koivusta tulikin sitten myöhemmin
metsäteknikko Oulu Oy:lle. Reino nautti metsän ilmapiiristä täysin
voimin. Pojat tarkkailivat tukkilaisten työskentelyä mielellään,
uivat ja soutelivat sekä kalastivat mielellään. Reinon mielestä
koko ajan olisi pitänyt olla menossa johonkin. Reino pääsi myös
tutustumaan metsästysreissuihin; permejä ja ansoja hänkin pääsi
virittelemään. Kapeenkoski oli todella vilkas tukinuittopaikka ja
samoin myös Äänekosken ja Laukaan nuorison kokoontumispaikka.
Reino viihtyi hyvin uittoa katsomassa ja kaloja narraamassa koskella.
Päivän päätteeksi serkukset illalla saunoivat nautiskellen.
Liikemies ja kirjapainon omistaja August Kanerva.
Laukaan Vanhaan Koivistoon Heleniukset eivät kuitenkaan olleet tulleet jäädäkseen sinne pysyvästi; Vanhassa Koivistossa vietettiin lähinnä kesäisin aikaa. Maria kokosi lapsensa ja matkusti Lahteen, jonne houkutteli omaa kirjapainoaan siellä pitävä Marian nuorempi veli August Kanerva. Maria Helenius myi asuntonsa Helsingistä ja osti talo Lahden Harjunaronkadulta. Tässä talossa Heleniukset eivät kyllä asuneet kovin kauan, koska Marian rahat eivät lopulta riittäneet taloon. Nyt Maria osti Launeenkadulta aseman takaa hieman pienemmän talon, jonne muutti viiden lapsensa kanssa.
Marian
nuorempi veli, August Kanerva, työllisti sodassa Fellmannin pellon
vankileirille vangittuja työntekijöitä kirjapainossaan. August
kuljetti vangit aamulla kirjapainolle töihin ja palautti heidät
illaksi vankileirille. Hän joutui monasti väittämään leirillä,
että hänen kirjapainonsa ei toimisi ilman vankityövoimaa. Joka
aamu August kuitenkin pesetti ja ravitsi vankityövoimansa ennen
töiden aloittamista kirjapainolla. Maria Helenius piti pikkuruisia
kauppaliikkeitä, ja siten lapsipesueensa vaatetetuksi ja ruokituksi;
elämä alkoi sodan jälkeen hiljalleen asettua uomiinsa. Maria
Heleniuksen elämään astui vuonna 1920 salskea poikamies ja
muurari, Verner Andersson.
Vuonna
1920 Reino-poika aloitti myös Lahdessa kansakoulun, jota kesti neljä
vuotta. Reino siirtyi sieltä Lahden lyseoon, joka oli tuolloin
poikakoulu. Viisivuotisen keskikoulunsa Reino kolusi kuudessa
vuodessa, koska parhaan ystävänsä jäädessä luokalle Reinokin
teki tuplavarmistuksen. Kaveriporukan seura alkoi kiinnostaa Reinoa
aina vain enemmän ja koulunkäynti taas ei kiinnostanut niinkään
paljoa. Ainoa aihe, mikä kiinnosti koulussa oli urheilu;
korkeushyppy oli Reinon laji ja paras tulos oli 178 senttiä. Jo
kouluaikana Reino oppi myös tupakoinnin, joka sitten koitui
myöhemmin myös hänen kohtalokseen.
Reino Helenius kolmetoista vuotiaana.
Reino
lopetti koulunkäyntinsä 17-vuotiaana ja lähti asepalvelusta
suorittamaan Viipurin Turkin saarelle; MeLE eli Merilento Eskaaderi
oli palveluyksikkö, johon Reino määrättiin. Reinon
kuntoutusluokka oli A1 vapaaehtoisille tehdyssä tarkastuksessa
30..12.1930. Maaliskuussa 1931 hän aloitti alokkaana
Toimituskomppaniassa. Neljässä kuukaudessa hänestä koulutettiin
lentokonemekaanikko.
Asepalveluksen
aikana Reino kiinnostui humoristisista kupleteista, varsinkin J.
Alfred Tannerin lauluista. Keplettilaulaja Tanner oli myös hänen
enonsa, August Kanervan, hyvä ystävä. Kanerva saikin Tannerilta
luvan kustantaa hänen lauluistaa vihkoja ja Kanerva myös järjesti
Tannerille esiintymistilaisuuksia. Reinolta kuitenkin puuttui säestys
esiintymistä varten. Reinon Niilo-veli soitti kisälliryhmässä
Helsingissä kitaraa, mutta Reino ei vielä tuolloin innostunut
kitarasta. Sen sijaan hän musiikkikaupasta kaksirivisen hanurin ja
ryhtyi korvakuulolta opettelemaan tuttuja melodioita. Näihin
melodioihin hän sommitteli pitkiä, luettelomaisia runoelmia, joissa
kerrottiin eri tapahtumista, paikoista ja henkilöistä.
Rakennusmestari ja kuplettilaulaja J. Alfred Tanner.
Ensimmäinen
varsinainen työpaikka Reinolla oli lautatarhalla; taplaaminen ja
kantaminen kyllästyttivät Reinon hyvin pian ja Reino vaihtoi
työpaikan sähköyhtiön mittarinlukijaksi. Tämän toimen ohella
Reino teki pimeästi lisäansioita erään pankin vahtimestarina.
Sähkölaitoksella ollessaan Reino kasasi työ- sekä entisen
koulukaverinsa, Viljo Tirrosen. kanssa ensimmäisen soittoporukkansa,
johon vielä liittyivät Yrjö Sirén ja Teuvo Lahtinen. Näin
kokoonpano oli kasassa ja se totteli nimeä Salpausselän laulupojat.
Soittokaverukset
kirjoittivat yhdessä aivan omia laulupitoisia näytelmiä sekä
harjoittelivat niitä ahkerasti. Esiintymistilaisuuksia alkoi olla
Lahden lisäksi myös Turussa ja Helsingissä. Salpausselän
laulupojat esiintyivät viisi kertaa myös radiossa. Osa pojista
lauloi Lahden Mieskuorossa ja osa kirkkokuorossa. Reinon Niilo-veli
oli Helsingissä perustamassa kesällä 1927 ruotsalaista Sjungande
Gesäller-ryhmää. Reinon eno, August Kanerva, järjesti
Maria-siskolleen sekä Reinolle ja Reinon sisarelle pääsyliput
monasti järjestämiinsä J. Alfred Tannerin esityksiin. Augustin
Helmi-vaimo näytteli myös esim. Pohjalaisissa ja saksalaisessa
farssissa, Vapaamuurarit.
Lempi Turusen ja Reino Heleniuksen kihlajaiskuva.
Kesällä
1935 August Kanerva houkutteli Reinon konelatojan oppipojaksi
kirjapainoonsa. Elokuussa Reino kävi Helsingissä Ammattien
Edistämislaitoksella suorittamassa konelatojan kurssi. Valvojalle
suoritettiin konelatojan koe, jossa kokelaalle määriteltiin
tekstityyppi, puoli tuntia ladonta-aikaa ja sen jälkeen tulos
vedostettiin ja laskettiin virheiden määrä. Oikoluentavaiheessa
vähennettiin tulleista virheistä kirjaimia pois, ja niin päädyttiin
lopulliseen merkkimäärään. Reino latoi puolessa tunnissa
virheettömästi yli 6 000 merkkiä. August Kanervan kirjapainon
uutta latomakonetta mainostettiin lehdessä niin, että nuori
konelatoja on sillä jo voittanut kokeneemman konelatojan.
Lempi ja Reino Helismaan häät 13.9.1936.
Kalevalan
100-vuotisjuhlan aikoihin oli Suomessa muotia suomentaa
vierasperäisiä sukunimiä. Reino Heleniuskin etsi runollista
vastinetta Heleniukselle. Isäpuoli, Verner Anderson muutti
sukunimensä Allikariksi. Reinon vaihtoehtoja oli kaksi nimeä;
Hirvikari ja Helismaa. Nimenvalintaa Reino yritti tehdä tansseissa
lahtelaisen tytön, Lempi Turusen, avustuksella. Reino tanssitti
tyttöä pitkään, kunnes tiedusteli tytöltä, menisikö tyttö
hänen kanssaan naimisiin. Tyttö vastasi tiedustelijalle, ettei
menisi naimisiin ennen kuin on täyttänyt kolmekymmentä vuotta.
Reino siihen: ”Kun Te olette noin äkäinen ja kiukkuinen tyttö,
niin kun Te olette kolmekymmentä niin Teitä ei kyllä kukaan
huoli.” Lempi piti päänsä, mutta suostui silti tapailemaan
Reinoa. Eräänä päivänä Reino taas selitti Lempille pulmaansa:
”Minulla ja Niilolla on tarkoitus suomentaa Helenius-nimi. Kummasta
Te pitäisitte enemmän, Hirvikarista vai Helismaasta?” Lempi pysyi
yhä tiukkana: ”Se on herttaisen yhdentekevää, suomentakaa
nimenne miksi itse tahdotte.” Reino vielä yritti: ”Minä kun
ajattelin, että se on Teidänkin nimenne.” Lempi Turunen ymmärsi
kyllä Reinon tarkoitusperän, mutta hänellä ei ollut kiirettä
naimisiin. Sukunimen Reino sai valita aivan itse: ”Jos meidän
lapsista tulee r-vikaisia niin silloin ne eivät osaa lausua edes
sukunimeään. Helismaa on varmempi ja itse asiassa kauniimpikin.”
Viipurin Valokadun Helismaiden ensimmäisessä asunnossa. Kuvassa Lempin sylissä on 5.4.1937 syntynyt Arto Helismaa.
Reino
Helismaa lähti keväällä 1936 hakemaan töitä Viipurista. Lempi
ja Reino Helismaa vihittiin sunnuntaina 13.9.1936. Häitä vietettiin
Kittelänlinja 2:n pihalla. Häiden jälkeisenä päivänä Helismaat
matkustivat Viipuriin. Reino Helismaa oli vuokrannut nuorelleparille
asunnon Valokadulta Karjalan kaupunginosasta sekä ostanut parin
kotiin välttämättömät huonekalut. Reino sai myös vakituisen
työpaikan Karjalan kirjapainosta. Lempi oli käynyt talouskoulun ja
hallitsi kotona ruokapuolen. Lempi työskenteli rautatieaseman
lähellä sijainneessa hedelmämyymälässä, mutta lopetti
alkuvuodesta 1937 työt myymälässä raskautensa vuoksi. Helismaille
syntyi ensimmäinen lapsi, Arto, 5.4.1937. Lokakuussa 1938
Helismaille syntyi tytär, Satu, Arton seuraksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti