maanantai 9. toukokuuta 2016


Royal Albert Hall.

Lontoossa oli alettu rakentaa Royal Albert Hallia vuonna 1867 ja paikan avajaisia vietettiin 29.3.1871. Paikallinen konserttitoimisto Hodge & Essex kutsui Richard Wagnerin johtamaan kahtakymmentä orkesteri- ja laulukonserttia uutukaiseen Royal Albert Halliin. Wagnerin tiedossa oli salin valtaisa koko ja hän luotti houkuttelevaan tarjoukseen ja hyväksyi kutsun vierailusta. Uusi ja kokematon konserttitoimisto oli kuitenkin mitoittanut salin potentiaalin täysin väärin; valtaosa salin istumapaikoista oli varattu salin rakennuskustannuksista ja ylläpidosta vastanneille, jotka maksoivat paikoistaan vain vuotuisen korvauksen. Heillä oli täysi vapaus käyttää paikkojaan ilman lisämaksua tai jättää ne käyttämättä, mutta nämä paikat siis eivät olleet yleisessä myynnissä. Tämän vuoksi suunnitelma muuttui niin, että konserttien määrä jäi kahdeksaan ja esiintymispalkkiot olivat kohtuuttoman suuria, vaikka jo sovittuja palkkioita pienennettiin.


Wagner lähti Lontooseen Hans Richterin kanssa ja he johtivat osia Nibelungin sormuksesta sekä säveltäjä Wagnerin muistakin teoksista. Edelliseen Lontoon-vierailuun nähden vuonna 1855 oli Wagner nyt kuitenkin jo kansainvälisesti saavuttanut kuuluisuutta, mutta itse Wagner ei ollut kovin tyytyväinen tähänkään vierailuun. Konserttien tuotto jäi hänelle vain 700 puntaan em. supistusten vuoksi. Samana kesänä Wagnerille tarjottiin myös kiertuetta Yhdysvaltoihin ja hän on myöhemmin paljastanut tuossa yhteydessä vakavasti harkinneensa Wahnfriedin myyntiä ja siirtymistä perheineen uudelle mantereelle uuden elämän pariin.




Wagner itse ja hänen uskolliset tukijansa koettivat löytää uusia ajatuksia Bayreuthin
festivaalin pelastamiseksi; kun perustamiskustannuksista olisi selvitty, oli tarkoitus jatkossa alentaa lippujen hintoja yleisöpohjan laajentamiseksi ja esiintyjien palkkojen maksamiseksi. Yritys lähestyä Saksan valtiota näillä ajatuksilla oli tuhoon tuomittu ja oli jo aivan selvää, ettei festivaalia voitaisi järjestää ennen vuotta 1878. Lopullisesti Wagnerin perikunta pääsi näistä veloista eroon vasta vuonna 1906. Wagner kirjoitti Parsifalin libreton maalis-huhtikuussa 1877 ja sävelsi sen musiikin syyskuusta 1877 aloittaen ja saaden sen valmiiksi vuoden 1879 huhtikuussa. Bayreuthiin oli lokakuussa 1877 muuttanut Hans von Wolzogen, joka keksi perustaa Wagnerin työtä käsittelevän kuukausijulkaisun, Bayreuther Blätterin. Lehden ensimmäinen numero ilmestyi tammikuussa 1878. Nyt Wagnerilla oli elämänsä viiden viimeisen vuoden ajan mahdollisuus julkaista haluamiaan artikkeleita tässä lehdessä ja hän käytti myös tämän mahdollisuuden.


31.3.1878 Wagner teki sopimuksen, jossa hän luovutti Faustelin suunnitteleman ja Münchenin hoviteatterin johtaja Perfallin siunaaman mallin mukaisesti kaikki teostensa esitysoikeudet kuningas Ludvigille esitettäväksi Münchenin hoviteatterissa ilman palkkiota kertyneitä 98 634 markan velkoja vastaan. Wagnerille järjestyi kuitenkin 10 % tekijänoikeuspalkkio, kun kuningas tarjoutui siirtämään joka esityksestä sen verran syrjään, kunnes alijäämä olisi katettu. Jos Wagner olisi toiminut vastaavasti koko luovan tuotantokautensa ajan, hän ei olisi varmasti ollut niin maksukyvytön jatkuvasti! Wagner sopi myös, että Parsifalin kantaesitys – olipa se sitten Münchenissä tai Bayreuthissa – esitettäisiin juuri Münchenin hoviteatterin orkesterin, laulajien ja taiteellisen henkilökunnan voimin ja ensiesityksen jälkeen taas Münchenin hoviteatterilla olisi yksinoikeus teokseen. Tämän sopimuksen vuoksi Wagnerin oli pakko hyväksyä vuonna 1882 juutalainen Hermann Levi teoksen kapellimestariksi. Wagneria kuvotti ajatus juutalaisesta johtamassa hänen Parsifaliaan, jossa kuvattiin pyhimmän kristillisen rituaalin uudelleenasettamista. Säveltäjä Wagner tosin ensin hylkäsi Levin kapellimestarina toimimisen, mutta kuningas Ludvig pysyi vaateessaan kovana ja Wagnerin oli taivuttava Levin kapellimestaruuteen. Juutalaisuuden vuoksi Wagner pilkkasi ja solvasi Leviä pitkään ja yrittipä jopa onnistumatta saada kapellimestarin ottamaan kaste ennen Parsifalin johtamista.



Jotkut ihmiset ovat vähätelleet näitä Wagnerin viimevuosien rasistisia kirjoituksia ja leimanneet ne höperyyden ja haihattelun piikkiin. Niitä on syytetty myös sekavuudesta, mutta totuus on kuitenkin se, että nämä kirjoitukset ovat helpommin avautuvia lukijalle kuin nuorempana Wagnerin kirjoittama Oper und Drama. Wagnerin ajattelu tiivistyi näissä kirjoituksissa moraaliarvojen järjestelmäksi, joka löi lähtemättömät jälkensä myös vääjäämättä Bayreuthin tulevaan historiaan. Varsinkin jälkipolville tuo Wagnerin ideologia näyttäytyy nykyisin kovin taantumuksellisena ja uskomattoman rasistisena. Kuitenkaan näitä Wagnerin kirjoituksia ei missään tapauksessa saa vähätellen syrjäyttää.


Bayreuth Blätterin ensimmäisessä esseessä Modern (Moderni) vuodelta 1878 Wagner esittää juutalaisten hallitsevan nykyistä kulttuuria. Wagnerin mukaan juutalaiset luulevat synnyttäneensä modernit suuntaukset, mutta todellinen uutuus ovatkin juutalaiset itse. Juutalaiset ovat hänen mukaansa varastaneet saksalaisten kansallisen perinnön ja varsinkin kielen, jota he nyt pahoinpitelevät. ”Moderni” käsitteen juutalaiset olisivat varastaneet jo 1830-luvun nuorsaksalaisen liikkeen kannattajilta, jotka kaihtoivat perinteistä ajattelua. Wagner tulee siihen johtopäätökseen, että tämän takia syntyy ihmisiä, jotka puhuvat ilman merkitystä ja tekevät säveltaidetta ilman inspiraatiota.


Vuonna 1878 Wagner julkaisi vielä toisenkin esseen, Publikum und Popularität (Yleisö ja kansansuosio), jossa käsitellään ensin taiteilijan ja yleisö välistä suhdetta, mutta päädytään lopulta viimeisessä osassa tutkimaan tiedettä ja uskontoa. Wagnerin mukaan perinteistä uskontoa on alettu pitää epätieteellisenä ja täysin käsittämättömänä. Voisiko teologia hylätä Jahven ja antaa tieteelle tämän kumoamattoman tosiasian ja kristilliselle maailmalle Jeesuksen ilmoittaman puhtaan Jumalan? ”Se, että meidän Vapahtajamme Jumala olisi muka pitänyt tulkita Israelin heimojumalaksi, on yksi maailmanhistorian kammottavimmista sekaannuksista.” Jospa jonakin päivänä vielä keksitään tieteessä keino ratkaista sellainen asiantila, jota on muuten mahdoton hyväksyä.

Siegfried ja Richard Wagner.

Vuosi 1879 toi mukanaan jälleen uuden esseen; Wollen wir hoffen? (Haluammeko toivoa?). Tässä kirjoituksessaan Wagner vetoaa voimakkaasti saksalaisen hengen uudistamiseksi ja saksalaisen älyllisen aineksen voimistamiseksi. Wagner itse vastaa otsakkeen kysymykseen positiivisesti: ”Se, etten itse ole vielä luopunut toivosta, ilmenee siitä tosiasiasta, että olen kyennyt muutamien viimeksi kuluneiden päivien aikana saamaan valmiiksi Parsifalini musiikin.” Wagneria pyydettiin heinäkuun lopussa 1879 mukaan eläinkokeiden vastaiseen kampanjaan. Wagnerin mukaan uuden uskonnon pitäisi alkaa säälillä eläimiä kohtaan. Sääliä eläimiä kohtaan Wagner oli tuntenut jo lapsuudesta lähtien ja tätä aihetta hän käsitteli laveasti avoimessa kirjeessään Ernst von Weberille, joka oli yksi inhimillisimmistä kirjoituksista joita Bayreuther Blätter Wagnerilta julkaisi.


Noihin aikoihin Wagner poti masennusta ja hänen terveytensä oli muutenkin heikko; häntä neuvottiin lähtemään lauhempaan ilmanalaa. 31.12.1879 Wagner lähti vaimonsa ja kaikkien viiden lapsensa ja palvelijoiden ja kotiopettajattaren kanssa Italiaan, jossa suurin osa seuraavaa vuotta kuluikin – paluu tapahtui Italiasta vasta lokakuun lopussa 1880. Seurue kasvoi vielä Siegfriedin uudella opettajalla, nuorella filosofia opiskelijalla Heinrich von Steinilla ja 25-vuotiaalla säveltäjä Engelbert Humperdinckilla sekä venäläisellä taidemaalarilla Paul von Joukowskylla. Tästä venäläisestä tuli Parsifalin lavastaja ja hän toi mukanaan perheeseen vielä nuoren mieskumppaninsa, Pepinon.


Kummallisten kirjoituksiensa jatkoksi Wagner julkaisee vuonna 1880 kirjoituksen Religion und Kunst (Uskonto ja taide). Kirjoituksessa on lainauksia aikaisemmista Wagnerin kirjoituksista ja lisäksi hän höystää tekstiään vailla tieteellistä pohjaa olevilla omintakeisilla käsityksillään biologiasta ja antropologiasta. Hänen mukaansa maapallon alkuihmiset viljelivät maata ja kasvattivat karjaa, mutta vasta paljon myöhemmin ihmiset alkoivat tappaa eläimiä ravinnoksi ja verenhimossa päästää päiviltä toisiaan. Jeesus kehotti siirtymään kasvissyöjäksi uhraamalla oman lihansa ja verensä sovitukseksi teurastetusta lihasta ja vuodatetusta verestä. Hänen mukaansa syy kristinuskon varhaiseen rappioon liittyy ensisijaisesti siihen, että seuraajat eivät pystyneet luopumaan syömästä eläinten lihaa. Edelleen hän päättelee, että Kristus on erheellisesti samastettu juutalaiseen taivaan ja maan luojaan sekä kyseenalaistaa täysin Jeesuksen juutalaisen syntyperän. Aseistautuneet ihmiset eivät ole valmiita palvelemaan Kristusta, joten paluu luonnolliseen ravintoon on ainoa pelastus ihmiskunnalle. Kasvissyöjien ja eläinten ystävien tulisi yhdistyä raittiusseurojen ja sosialistien kanssa saadakseen aikaan muutos. Uudistus tulisi juurruttaa aidon uskonnon maaperään ja tehokkain tapa tähän olisi taide, varsinkin sävelrunoilijan taide (musiikkidraama). Keinotekoinen ja dogmaattinen uskonto korvattaisiin todellisella taiteella, joka ilmaisee uskonnon olemuksen myyttisten symbolien avulla. 


Kirjoitustaan Wagner täydensi vielä samana vuonna laajentaen ajatuksiaan ensin esseellä Was nützt diese Erkenntnis? (Mitä hyötyä on tiedosta?). Vuodatus jatkui ja sai yhäti hänet keskittymään rotukysymyksiin seuraavana vuonna julkaistussa Erkenne dich selbst (Tunne itsesi) esseessä. Hänen mukaansa romaanisia kansoja ja englantilaisia pidetään sekarotuisuutensa vuoksi ylempiarvoisina, vaikka puhtaat rodut, kuten saksalaiset, ovat saavuttaneet paljon suuremman ja jalomman luonteen. Saksalaisten luonteenlaadun hän katsoo jatkuvasti rappeutuneen, vaikka toipumistakin on viimeaikoina tapahtunut, se ei ole vielä täydellistä rodullista tiedostamista. Juutalaisissa ihmisissä on ”hämmästyttävin esimerkki rodullisesta yhdenmukaisuudesta, minkä maailmanhistoria on meille koskaan tarjonnut” ja heidän ominaispiirteensä tuntuvat kestävän sitkeästi kaikista vieraista kontakteista huolimatta. Saksalainen rotu näyttäytyi hyvin epäedullisessa asemassa, vaikka heräämistä parempaan onkin hänen mukaansa nykyään olemassa. Wagner ei näe poliittisilla puolueilla olevan mitään mahdollisuuksia ratkoa juutalaiskysymystä. Wagner ilmoittaa odottavansa juutalaisten puuttuvan aikanaan koko väestöstä, mutta hän ei kerro miten tämä saataisiin aikaan.


Lopulta Wagner vuonna 1881 julkaisi kirjoituksensa Heldentum und Christentum (Sankaruus ja kristinusko), joka huipensi hänen rasistisen ajatusrakennelmansa. Tekstissä löytyy vahvoja vaikutteita ranskalaisen kirjailijan Joseph Arthur de Cobineaun (s. 14.7.1816 ja k. 13.10.1882) ajatuksista. Wagnerit tutustuivat tähän ranskalaiseen ”aristokraattiin” ja diplomaattiin Roomassa käydessään vuonna 1876 ja viettivät hänen kanssaan aikaansa myös Venetsiassa vuonna 1880. Tiedetään Wagnerin hyvin tutustuneen Gobineaun teoksiin, erityisesti teokseen Essai sur l'inégalité des races humaines (Essee ihmisrotujen eriarvoisuudesta). Wagner aloittaa Heldentum und Christentum-kirjoituksensa siteeraamalla Gobineaun ajatusta lajien rappeutumisesta, joka aiheutuu veren turmeltumisesta. Wagner tähdentää, että Gobineau ei näe ruokavalion muutosta syynä rappeutumiseen, vaan rotujen sekoittumista risteytymisen vuoksi.


Kirjailija Gobineau oli säännöllinen ja haluttu vieras Wahnfriedissa; hän esiintyi mielellään kreivinä, vaikka suku ei ollut aatelissukua. Vuonna 1874 Gobineau tapasi saksalaisen diplomaatin, prinssi Philip von Eulenburgin Tukholmassa ja he viettivät hyvin läheistä yhteiselämää Ruotsissa. Vuonna 1881 Gobineau julkaisi Bayreuther Blätterissä kirjoituksen, jonka Cosima Wagner käänsi saksaksi nimellä Ein Urtel über die jetzige Weltage. Mitä enemmän Wagner ja Gobineau olivat yhdessä ja tutustuivat toisiinsa, sitä selvemmäksi ajan oloon kävi myös se, että heidän näkemyksensä antisemitismistä erosi toisistaan. Gobineau näki rodut kolmena perusrotuna – valkoiset, keltaiset ja mustat – joita korkeimpana hierarkiassa olivat arjalaiset eli valkoinen eliitti. Hän näki pessimistisemmin rotujen sekoittumisen välttämättömyytenä, jotta sivistys ylipäätään voisi jatkua. Toisaalta tämä kehitys johti hänen mukaansa myös lajien rappioon ja tuhoon. Wagner näyttää ajatelleen optimistisemmin pelastuksen olevan vielä mahdollista Kristuksen kautta. Hänen mukaansa Vapahtajan veren vuodatus oli kiihkeä yritys pelastaa ihmiskunta lopulliselta tuholta. Alempien rotujen oli mahdollista nousta kaikkein jumalallisimpaan puhtauteen tulemalla osalliseksi tästä verestä.


Useat saksalaiset oppineet ja kirjailijat näkivät vuoden 1871 sotilaallisen voiton juuri saksalaisen kulttuurin voittona, vaikka yhdistymisellä samalla oli kielteinen vaikutus moniin liberaaleina nationalisteina taistelleihin intellektuelleihin. Oli syntynyt uusi teollinen porvaristo, joka oli vienyt valtaa intellektuelleilta. Monet intellektuellit vaihtoivat liberalismista ajatteluaan romanttiseksi konservatismiksi. Kirjailijat, kuten mm. Eugen Dühring, Wilhelm Marr, Theodor Fritsch, Adolf Stöcker ja Bernhard Förster saivat aikaan Saksassa uuden antisemitismin virtauksen. 1820-luvulla antisemitismi ei ollut niin julkeaa, mutta vuoden 1873 taloudellinen romahdus sai taas aikaan sen nousemisen esille. Juutalaiset nähtiin rinnastettavan pörssiin ja pääomaan, joita ei oltu työllä ansaittu. Juutalaisten yhteiskunnallinen ja juridisten oikeuksien tunnustaminen alkoi kuitenkin lisätä heihin kohdistettua vihamielisyyttä. Wagner tarkasteli ongelmaa maailman mittakaavassa ja omaksui helposti aikalaistensa ajatuksia, joiden mukaan ”juutalaisongelma” oli luonteeltaan historiallinen. Näissä myöhäisimmissä kirjoituksissaan Wagner vie antisemitismin teologiselle alueelle.


Richard Wagnerilla oli kuitenkin lähipiirissään varsinkin juutalaisia muusikoita, kuten esim. Levi, Tausig, Porges ja Rubinstein. Hän ei voinut yksilöinä arvostella näiden käytöstä tai lahjakkuutta, mutta juutalaisina hän katsoi heidät toisen luokan kansalaisiksi. Wagner käytti näitä juutalaisia ystäviään häikäilemättömäsi hyväseen, kuten käytti aivan kaikkia ihmisiä ympärillään. Erityisesti juutalaisia ystäviään hän solvasi, hallitsi heitä sekä nautti sadistisesti ylvästelyllään anteliaisuudella heille. Hämmästystä voi herättää myös se, että nämä juutalaiset ystävät sietivät häneltä tällaista käytöstä ja nöyrinä antoivat hänen jatkaa. Säveltäjä Wagneria on toisinaan yritetty puolustaa sillä, että Wagner kieltäytyi allekirjoittamasta Bernhard Försterin ”juutalaisuuden hillittömyyttä vastustavaa kansalaisadressia”. Cosiman päiväkirjassa 16.6. ja 6.7.1880 kerrotaan Wagnerin sanoneen kieltäytymisen johtuneen siitä, ettei hän uskonut vetoomuksen tehokkuuteen.


Wagnerin perheen arkielämässä Wahnfriedissa yhdistyivät kirkollinen seremoniallisuus ja näyttämöiden teatraalisuus. Perheessä toimi palvelijoita kuusi tai seitsemän kerrallaan ja heiltä odotettiin erittäin nöyrää suhtautumista kaikkiin perheenjäseniin, siis myös lapsiin. Lasten kotiopettajana toimineen Susanne Weinertin päiväkirja kuvailee perheen arkielämää talossa. Wagnerin kerrotaan kohdelleen Cosimaa aina ”mitä hienotunteisimmalla huomaivaisuudella” ja lasten täytyi nousta seisomaan ja suudella äitinsä kättä aina hänen tullessa samaan huoneeseen. Perhe-elämästä Tribschenissä ja Wahnfriedissa löytyy myös hyviä kuvauksia Cosiman päiväkirjoista. Wagnerin syntymäpäivinä Cosima järjesti lapset esittämään draamallisia näytöksiä, pantomiimeja ja lausuntanumeroita. Lapset puettiin tarvittaessa Wagnerin oopperoiden henkilöhahmoiksi. Koko elämänsä ajan Wagner yritti tuoda taiteen ja elämän lähemmäksi toisiaan.


Cosima Wagner oli miehensä terveydestä jatkuvasti huolissaan. Uusina vaivoina ruusun, reumatismin ja suolistovaivojen lisäksi Richard Wagnerille tulivat rintakivut vuonna 1881. Kivuista huolimatta lääkäri ei pystynyt diagnosoimaan sydänsairautta Wagnerilla. Sydänoireet jatkuivat kuitenkin vuonna 1882 ja maaliskuun lopussa hän sai ensimmäisen vakavan sydänkohtauksen.


Parsifalia esitettiin kaikkiaan 16 kertaa heinä-elokuussa 1882 Bayreuthissa ja jo ennen harjoitusten alkua muutettiin Bayreuthin festivaalin rahoitusjärjestelyä; patronaattiyhdistys lopetettiin ja kaikki halukkaat pääsivät pääsylippua vastaan seuraamaan esityksiä. Patronaattitodistuksen haltijoille järjestettiin edelleen kaksi erillisnäytäntöä. Bayreuther Blätter sai myös uuden roolin, kun se levitti nyt sanomaansa koko kansalle eikä toiminut ainoastaan patronaattiyhdistyksen jäsenlehtenä. Musiikkikoulusuunnitelma sai myös jäädä unholaan, mutta Wagner esitti stipendisäätiön perustamista opiskelijoille ja muille vähävaraisille näiden pääsemiseksi festivaaleille. Säätiö myös perustettiin ja se toimii tänä päivänäkin järjestäen vapaalippuja ja korvaamalla festivaalin osallistumisesta koituneita kustannuksia. Wagnerin omasta mielestä festivaalin esitykset olivat melko hyvin onnistuneita ja festivaali tuotti myös voittoa, jotta juhlat voitaisiin järjestää myös tulevina vuosina.


Richard Wagner suri ystäväänsä kuningas Ludvigia, joka ei enää osallistunut festivaaliin; ystävykset eivät koskaan enää edes tavanneet, sillä Ludvig eristäytyi ja vietti yhäti yksinäisempää elämää linnoissaan. Vuonna 1886 kuningas Ludvig julistettiin virallisesti mielisairaaksi ja vain viisi päivää sen jälkeen hänet löydettiin lääkärinsä kanssa hukkuneina Starnbergin järvestä.


Vielä vuoden 1882 festivaalin pyörteessä säveltäjä Wagner ihastui erääseen kukkaistyttöön ja sopraanolaulajaan, englantilaiseen Carrie Pringleen. Wagner tuntui kärsivän Bayreuthin ilmastosta, joten hän muutti perheineen ja henkilökuntineen Venetsiaan asettuen asumaan Palazzo Vendramiin. Venetsiassakin Wagnerin sydänvaivat jatkuivat. Helmikuussa 1883 Wagner aloitti esseen Über das Weibliche im Menschlichen (Naisellisesta ihmisessä) kirjoittamisen. Hän moitti yhteiskunnan rohkaisemia rakkaudettomia avioliittoja ja kannatti aitoa rakkautta ”kaikkien jalojen rotujen muovaajana”. Taiteen ja kulttuurin edun vuoksi hän suositti ankaran ja epäoikeudenmukaisen sukupuolierottelun lopettamista.


Tiistaina 13.2.1883 Richard Wagner nousi vasta myöhään vuoteesta ja Isolden mukaan Wagnerilla ja Cosimalla oli aamulla ollut raivoisa riita ilmeisesti Carrie Pringlen vierailun vuoksi. Tämän välikohtauksen jälkeen Wagner siirtyi työhuoneeseensa kirjoittamaan essettään Über das Weibliche im Menschlichen ja Cosima vetäytyi pianon ääreen soittaen Schubertin sävellystä Lob der Tränen (Kyynelten ylistys) ja nyyhkyttäen soittonsa aikana. Kun Joukowsky saapui lounaalle, niin Wagner ilmoitti, että häntä on turha odottaa lounaalle. Sisäkkö Betty Bürkel oli ensimmäinen, joka kiiruhti paikalle Wagnerin työhuoneeseen tämän huutaessa tuskaisesti sydänkohtauksen saatuaan. Työpöydälle jäi esseen kirjoitus pahasti kesken ja paikalle kutsuttiin Cosima ja lääkäri. Vähän kello viidentoista jälkeen Wagner menehtyi kohtaukseen. Cosima olisi halunnut kuolla miehensä kanssa ja hän jäi Wagnerin polviin takertuneena paikalle kahdeksikymmeneksiviideksi tunniksi. Cosima lopetti päiväkirjansa pitämisen Richard Wagnerin kuolinpäivänä.
Richard Wagnerin hauta.

Wagnerin ruumis kuljetettiin verhotussa gondolissa rautatieasemalle, josta matka jatkui Bayreuthiin. Bayreuthissa suruliput liehuivat lähes joka talossa ja kaikkien kirkkojen kellot soivat hautajaissaattueen edetessä rautatieasemalta Wahnfriediin. Hautajaiset olivat yksityiset ja tarkoitettu vain rajoitetulle joukolle Wagneria surevia. Wagner sai poislähtönsä kunniaksi lukemattomilta monarkeilta, valtiomiehiltä, taiteilijatovereiltaan ja ystäviltään muistamisia.


Varmasti kukaan ei rohjennut vielä vuonna 1883 arvata, että Cosima Wagner ottaa itsevarmasti Bayreuthin festivaalin johtamisen ohjat itselleen. Ehdolla festivaalin johtoon olivat myös mm. Franz Liszt ja Hans von Bülow. Cosima ryhtyi määrätietoisesti varjelemaan ja vaalimaan säveltäjämiehensä muistoa ja taidetta. Cosima oli itse luontainen näyttelijä ja hänen ohjaamistyylilleen oli leimallista ankara käsitys uskollisuudesta mestarin ajatuksille, inspiraation ja improvisoinninkin väistymisen uhalla. Wagnerit olivat tottuneet käyttäytymään festivaalinsa suhteen hyvin itsevaltaisesti ja heidän ”hoviaan” myös arvosteltiin kärkevästi. Wagnereiden sitoutuminen demokratiaan oli lähinnä näennäistä. Wagner oli taipuvainen voimakkaaseen itsekorostukseen ja hän piti elämäntehtäväänsä erityisen pyhänä, ja jopa yltyi voimansa tunnossa ilmaisuun: ”Me olemme kuolemattomia”. Toisaalla hän mainitsee: ”Olen kaikkein saksalaisin olento, olen saksalainen henki”, ja tällä lausunnollaan hän hankki paljon vihamiehiä itselleen.


Aikanaan Bayreuthin festivaali pystytettiin ulkoisesti ”demokraatiseksi ja edistykselliseksi” instituutiksi, jonka tarkoitus oli esitellä uusi käsitys musiikkidraamasta, tulevaisuuden taideteoksesta. Tällä pyrittiin erottautumaan kaupallisesta teatterista, joka tarjosi halpahintaista viihdettä. Wagnerille oli iljettävän vastenmielistä hyväksyä monia välttämättömiä kompromisseja asioiden eteenpäin viemiseksi. Hans Mayer on osoittanut, että nerouden eriarvoisuuden ylistäminen on aivan keskeisintä kaikissa Wagnerin tärkeimmissä hankkeissa, kuten koottujen kirjoitusten julkaisemisessa, omaelämäkerran kirjoittamisessa, Bayreuther Blätterin perustamisessa ja tutkijoiden asettamisessa Richard Wagner-seuroihin.

Cosima Wagner.

Cosima Wagner sai lyhyeksi aikaa perustettua musiikkikoulun vuonna 1892 Bayreuthiin. Musiikkikoulu tuotti kuitenkin joitakin laulutaitoisia näyttelijöitä, jotka esiintyivätkin muutamilla festivaaleilla. Cosima onnistui myös menestyksellä valitsemaan pienistä saksalaisista oopperataloista kokemattomampia laulajia ja valmensi heidät ”Bayreuthin tyyliin”. Kapellimestareista ainakin Richter, Levi, Mottl, Seidl ja Fischer olivat työskennelleet Wagnerin kanssa ja olivat hyvin tietoisia, mitä heiltä vaadittiin Bayreuthissa. Vaikutusvaltainen konservatiivisten wagneriaanien ryhmä kritisoi Cosimaa siitä, että häneltä puuttui ymmärrystä Wagnerin ideologisia aatteita kohtaan. Cosiman ranskalainen tausta ja hänen yhteytensä vaikuttivat petollisilta. Wagnerin luotettu Martin Plüddemann kirjoitti juutalaisvastaiselle nationalistille Ludwig Schemannille: ”Pelkään pahoin, että Cosiman henki tulee lopulta olemaan todellisen Bayreuthin hengen hauta… Wagnerin teoksia voi täysin ymmärtää ja esittää ainoastaan saksalaisen sielun ja saksalaisen musiikin syvyyksistä… Vaarallisempaa on Bayreuthin kansainvälisyys, josta käsin Cosiman pohjimmiltaan ranskalainen – tai joka tapauksessa kiireestä kantapäähän epäsaksalainen – luonne tulee aiheuttamaan Bayreuthin tuhon!” Vaikka Cosima oli valjastanut festivaalin hallinnon suojelemaan Wagneria ja hänen teoksiaan muutoksilta, yritettiin Wagner-seuroja käyttää Cosima Wagneria vastaan. Tämän vuoksi Cosima katsoi itsensä pakotetuksi ja katkaisi suhteet Schemannin ja muiden ”Bayreuthin piirin” aateveljien vuonna 1894 perustamaan Gobineau-yhdistykseen.

Siegfried ja Winifried Wagner.

Huonoon terveyteen ja heikentyneeseen näköön vedoten Cosima Wagner vetäytyi hallinnosta vuoden 1905 festivaalin jälkeen. Hän eli kuitenkin 1.4.1930 asti ja kuoli 92-vuotiaana. Nyt festivaalin johtoon astui Siegfried Wagner, Cosiman ja Richard Wagnerin poika. Siegfried Wagner opiskeli sävellystä isänsä kuoleman jälkeen Engelbert Humperdinckin johdolla ja hänet nähtiin myös Bayreuthissa kapellimestarina. Hän sävelsi eläessään 19 oopperaa, jotka kaikki ovat vaipuneet unholaan. Vaikka Siegfried Wagner ei ollut politiikasta kiinnostunut, on olemassa kirjallisia todisteita siitä, että hän sympatiseerasi natseja ja erityisesti Adolf Hitleriä. Siegfried Wagnerin kuoltua 4.8.1930 ryhtyi festivaalin johtoon hänen puolisonsa Winifried Wagner, jolla oli hyvin läheiset suhteet natsi-Saksan aikana mm. Adolf Hitleriin.
Adolf Hitler.

Varsinaisesti henkilö, joka vuonna 1923 toi Adolf Hitlerin Wahnfriediin oli Wagnerin tyttären Evan puoliso, englantilainen aristokraatti Houston Stewart Chamberlain (s. 9.9.1855 ja k. 9.1.1927). Hän piti synnyinseutuaan onnettomuutena ja hankki Saksan kansalaisuuden sekä myös liittyi natsipuolueeseen. Hänestä muodostui merkittävä ideologi ja hänen teoksensa Grundlagen des 19. Jahrhunderts (1800-luvun perusteet) tunnetaan eeppisenä pseudohistoriikkina. Kirjan suosio perustui pitkälti modernismin vastustukseen ja rotuennakkoluulojen luomiseen. Kirjasta otettiin jo ilmestymisvuonna 1899 kolme painosta ja vuoteen 1938 mennessä kirjaa oli myyty jo yli neljännesmiljoona kappaletta.

Houston Stewart Chamberlain.

Adolf Hitler otti Bayreuthin festivaalin henkilökohtaiseen suojelukseensa. Kolmannen valtakunnan aikoihin siis festivaalin hallinto oli Winifried Wagnerin käsissä ja taiteellisena johtajana toimi Heinz Tietjen. Vaikka Hitler palvoikin Richard Wagneria ei hän eikä monet muutkaan natsit suhtautuneet kovin myönteisesti hänen musiikkiinsa. Tämäkään ei mitenkään estänyt Hitleriä myöntämästä festivaalille etuoikeuksia ja raha-avustuksia. Natsit ottivat valtaan päästyään täysin häikäilemättömästi käyttöönsä mm. Martin Lutherin ja Richard Wagnerin juutalaisvastaiset kirjoitukset. Natsit eivät myöskään jättäneet asiaan siihen, vaan perustivat täysin järjestelmällisen koneiston juutalaisten tuhoamiseksi maapallolta, tässä tuhoamisessa jopa osittain onnistuenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti