Kauppaneuvos ja mesenaatti Juho Lallukka.

Juho Lallukan maaomaisuus vuonna 1912 oli kaikkiaan noin 3 000 hehtaaria. Räisälän ja Liimatan hovien lisäksi Lallukat omistivat tilan Koivistolla sekä toisen tilan Kivennavalla yhdessä Hallenbergin kanssa. Pohjolan tila Kivennavalla on perujaan vanhaa talonpoikaista maata, jonka maista valtaosan Juho Lallukka osti venäläisiltä aatelisilta. Liimatan tilan kaupan kyljessä siirtyi Lallukoille 90 lehmää ja 20 hevosta, ja tilan johtamiseen liittyvät asiat olivat alusta alkaen Maria Lallukan hartioilla. Maria Lallukka perustikin aivan aluksi tilan väelle lainakirjaston.

Lääkäri oli kehottanut Juho Lallukkaa löysentämään työtahtiaan terveyden vuoksi. Juho Lallukka omisti yrityksensä 250 osakkeesta 200 ja Maria Lallukka omisti neljä osaketta. Pitkäaikaiset Juho Lallukan luotettavat työntekijät omistivat osuuksia seuraavasti: Emil Tanninen 20 osaketta, W. Aalto 20 osaketta ja Ernest Hämäläinen kuusi osaketta. Kaikki edellä mainitut kuuluivat myös johtokuntaan, Juho Lallukan toimiessa tukkuliikkeen johtajana ja johtokunnan puheenjohtajana. Tällä järjestelyllä nimittäin johtaja Juho Lallukka halusi turvata liikkeen tulevaisuuden; hän alkoi nyt delegoida monia tehtäviä henkilökunnalleen. Suurimman osuuden Juho Lallukan tehtävistä otti hoitaakseen Emil Tanninen. Pamaus-seuran piirissä eli pitkään sanonta: "Tietysti sano Tanninen ja pääsi kauppaneuvokseksi".

Juho Lallukka johti puhetta Viipurin kaupunginvaltuustossa perjantaina 28.11.1913 ja valtuustokokouksen jälkeen hän siirtyi Pamauksen klubille, lempipaikkaansa iltaa viettämään. Klubilla sai aina seuraa; illan mittaan syödään ja juodaan sekä lauletaan, mutta Juho Lallukka on jotenkin enemmän omissa ajatuksissaan ja mainitseekin väsymyksestään. Rakennusmestari Isaksson saattaa Juho Lallukan avuliaasti lyhyen matkan tämän lähellä olevaan kotiin, kun Juho ei hyväksynyt vossikkakyytiä. Ulkoilmassa Lallukka nauttii raikkaasta syysilmasta kävellen päällystakin napit auki. Talonmiehelle Lallukka valitteli kotitalollaan rappujen merkillistä jyrkkyyttä, kun jalka ei enää tahtonut nousta. Vilusta väristen kuin horkassa Juho Lallukka kapuaa sänkyynsä. Seuraavana päivänä kuume on Juho Lallukalla noussut jo niin korkeaksi, että kaupunginlääkäri Paul Thuneberg kutsutaan Juhoa hoitamaan Lallukoille. Thuneberg antaa diagnoosiksi keuhkokuumeen. Lääkäri valvoo potilaansa luona vielä seuraavan yön, mutta mitään ei ole tehtävissä. Maanantaina 1.12.1913 klo 10.55 Juho Lallukka kuoli 61-vuotiaana kotonaan Viipurissa.

Juho Lallukan rakennuttama kivitalo Viipurissa.

Parissa viikossa käy selväksi kaikille, että Juho Lallukka oli jättänyt kaiken omaisuutensa Maria Lallukalle. Maria Lallukka vetäytyi mielellään syrjään ja oli luonteeltaan arka ihminen; elämänsä tähän asti hän oli jättäytynyt Juho Lallukan varjoon. Nyt Mari joutui tiukaan paikkaan tukkuliikkeen johtajana ja aluksi hän olikin hyvin epävarma ja jähmeä olemukseltaan. Maria Lallukalla ei ollut kovin montaa ystävää Viipurissa, mutta Viipurin tuolloinen Maaseututeatterin johtaja, Jalmari Finne, lukeutui häneen ystäviin. Finne tuki Mariaa päätöksissä ja antoi hänelle myös neuvoja. Pian kuitenkin Jalmari Finne muutti Kotkaan keskittyen kirjoittamiseen - täällä syntyi mm. kirjasarja Kiljusen herrasväestä. Jalmari Finne lupasi kirjoittaa joka päivä Maria Lallukalle. No, aivan tähän hän ei pystynyt, mutta sangen usein kuitenkin kirjoittikin ystävälleen Kotkasta. Näin Finne arvio eräässä kirjeessään: "Juho ei koskaan sallisi hänen muistoaan surulla vietettävän, vaan työllä. Paljon on hänen alkamiaan töitä, joita sinä saat jatkaa nyt. Se on oikeaa vainajan muistamista. Se kysyy terveyttä, pidä siitä huolta!"

Keinottelu ja säännöstely värittivät vuosia 1914-1919, joka oli tukkuliikkeelle haastavaa aikaa. Maailmansota ja kansalaissota osuivat näille vuosille, ja tavaran saannin kanssa oli suuria vaikeuksia. Tuotteiden hinnat huojuivat, aivan kuten rahan arvokin vaihteli alituiseen. Mari Lallukka myi vuonna 1914 Juho Lallukan Koivistolta ja Kivennavalta hankkimat tilukset sekä seuraavana vuonna osuutensa Räisälän hovista Räisälän kunnalle 335 000 markalla. Kaupan ehdoksi Maria asetti kunnalle, että halkomisen jälkeen kunta myy vuokramaat niiden viljelijöille ja mauista maista muodostettaisiin viljelystiloja. Tämä oli ollut Juho Lallukan toive, torppareiden vapauttaminen.

Kun sisällissodan lopputulos alkoi häämöttää ja paremmat ajat jo kangastivat tunnelin päässä, alkoi tukkuliikkeen lähimmät luotetut työntekijät vaatia Maria Lallukan eroamista johtajan paikalta uhaten muuten perustaa kilpailevan yrityksen. Heillä oli tarkoitus kaapata yritys itselleen kolmella miljoonalla markalla. Jalmari Finne neuvoi Kotkasta Mariaa lykkäämään yrityksen myyntiä, mutta yhtiön osakepääoma kaksinkertaistettiin 2,5 miljoonaksi markaksi. Nyt 460 osakkeesta Maria Lallukka omisti 254 osaketta ja loppuja osakkeita omisti 17 osakasta. Markkinatilanne alkoi palata jälleen normaaliksi vuonna 1919 ja vuonna 1922 Maria Lallukka myi vielä omista osakkeistaan osan  tukkuliikkeessä pisimpään olleille johtajille. Maria Lallukalle jäi kuitenkin tämän kaupan jälkeen vielä niukka osake-enemmistö.

Juho Lallukka tukkuliikeensä työhuoneessa.

Myös sukututkijan roolissa ansioitunut Jalmari Finne ohjeisti Maria Lallukkaa muuttamaan testamenttiaan välttääkseen ahneiden sukulaisten haaskalle tulemista Marian kuoleman jälkeen. Maria tekikin tässä yhteydessä testamenttiinsa muutoksia ohjeistuksesta vaarin ottaneena. Vuonna 1920 Maria Lallukan terveys oli alkanut oikutella ja hän vietti mielellään aikaansa paljon Liimatassa luonnon keskellä. Maria alkoi kärsiä unettomuudesta ja hän käytti lopulta unilääkkeitä nukkumiseen. Hyvin uupuneena Maria saapui kesällä 1923 Liimattaan ja vain viikon sairastettuaan kuoli 4.6.1923 vain 65-vuotiaana.

Oivallinen suunnittelu takasi Lallukoiden nimen säilymisen jälkipolville pitkälle tulevaisuuteen. Kun Lallukoiden kodin irtaimistot, kaikki kiinteistöt ja rahaksi muutettava omaisuus oli myyty, oli Juho Lallukan kuolinpesässä 6,4 miljoonaa markkaa rahaa. Nyt olivat jo kasassa Juho Lallukan haaveileman taiteilijakodin rakentamiseen tarkoitetut varat. Maria Lallukan kuolinpesässä oli varoja 5.4 miljoonaa markkaa, josta summasta Maria Lallukka oli määrännyt puolet käytettäväksi Viipurin kirjastotalon rakentamiseen. Lallukan taiteilijakoti Helsingissä ja Alvar Aallon suunnittelema Viipurin kirjasto ovat todellisia Lallukoiden elämäntyön muistomerkkejä.

Alvar Aallon suunnittelema Viipurin kirjasto.

Vaikka Lallukoiden avioliitto oli lapseton, oli Juho Lallukka jo 1900-luvun alkuun tultaessa koonnut merkittävän varallisuuden liiketoimillaan. Lallukat olivat varmaankin pitkään ja hartaudella miettinet testamenttiaan ja molemmat puolisoista olivat jo tottuneita hyväntekijöitä ja kulttuurityön tukijoita. Juho tunnettiin jo Käkisalmenvuosiltaan (1886-1890) lähtien julkisuuden henkilönä, puhujana, vaikuttajana, kirjoittajana sekä yhdistys-ja kunnallismiehenä. Eikä vain Karjalassa, sillä Juho Lallukka vaikutti myös valtiopäivillä ja toimi Kansallis-Osake-Pankin hallintoneuvostossa. Lallukat laativat siis vuonna 1908 keskinäisen testamentin, jonka varaan rakentuivat aikanaan taiteilijakoti Lallukan säätiön perustaminen Suomen Helsinkiin.

Maria Lallukan kuoleman jälkeen sinetöity testamentti avattiin 11.6.1923 Viipurin raastuvanoikeuden ensimmäisen osaston istunnossa. Lallukoiden kasvattitytölle ja Lallukoiden sukulaisille ja muille läheisille (yhteensä 15 henkilöä) määrättiin jaettavaksi 3 000-75 000 markan suuruisia legaatteja yhteensä 418 000 markalla. Viipurilaiselle ja Karjalaiselle Osakunnalle sekä Suomen Liikemiesten Kauppaopistolle määrättiin kullekin 50 000 markkaa. Humalaisten kylälle 25 000 markkaa ja Räisälän kunnalle 100 000 markka. Siirlahden kansakoulu sai 10 000 markkaa, Suomalainen Taideakatemia, Suomalainen Kaunokirjailijaliitto, Suomalainen Kirjallisuuden Seura, Viipurin kaupunki sekä Teollisuuden- ja Liikkeenharjoittajien Seura Pamaus saivat kukin 100 000 markkaa.

Lallukoiden hautamuistomerkki on nykyään siirrettynä Lappeenrannassa.

Näiden määräysten jälkeen lopusta omaisuudesta oli perustettava rahasto, jolla kartutetaan rahapottia "siihen asti, kunnes sillä voidaan perustaa ja ylläpitää Taiteilijakotia Helsingissä". Mukana oli lisäksi määräys, että jos samaa tarkoitusta varten olisi jo perustettu vastaava rahasto, tulisi tämä perustettavan rahaston varat liittää jo olemassa olevaan rahastoon.

Maria Lallukka oli kesäkuussa 1919 tekemässään testamentissa peruuttanut oman osuutensa yhteisestä testamentista ja määrännyt kuinka hänen varansa jaetaan Marian kuoleman jälkeen. Näissä jako-osuuksissa on nähtävissä myös Jalmari Finnen hienovaraista ohjailua. Puolet Maria Lallukan pesän varoista käytettäisiin Viipurin kirjaston perustamiseen ja loppu varallisuus jaettiin 20 osaan, jotka hän halusi tieteiden ja taiteiden tukemiseen, jakaa omille sukulaisilleen ja läheisilleen sekä hyväntekeväisyyteen. Kolme jako-osuutta sai Suomen Historiallinen Seura. Muita lahjoituksen saaneita olivat mm. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Suomen Taideakatemia, Viipurin Taloudellinen Korkeakouluseura, Suomalainen Ooppera, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto, yhdistys Vanhainkoti Viipuriin, Viipurin köyhien kansakoululaisten ravitsemistyö sekä Häkli, Lallukka ja Kumpp. Oy:n palveluksessa olevat henkilöt, Maria Lallukan omaiset ja Juho Lallukan veljen lapset.