Lallukan Taiteilijakodin Säätiön rakennustoimikunta/rakennuslautakunta kokoontui kokoukseen 13.5.1932, jossa todettiin säätiön saaneen taiteilijakodin rakentamisesta viisi urakkatarjousta ja yksi tarjous oli tiettävästi vielä tulossa mukaan. Säätiön hallitus - jolle rakennustoimikunta alisti päätöksenteon - katsoi itse, että rakennuksen urakoitsijan valinnassa on tarkkailtava erityisesti urakointiyrityksen taloudellista asemaa ja sitä, voitaisiinko rakennusurakan ehdoista sopimalla mahdollisesti pienentää urakoitsijan vaatimaa hintaa. Siksipä säätiön hallitus päätti pyytää kahdelta rakennusurakoitsijalta aivan uudet tarjoukset mukaan. Vasta kun nämä pyydetyt tarjoukset oli saatu, päätti säätiön hallitus kokouksessaan 23.5.1932 hyväksyä rakennusmestari Oskari Vilamon tarjoaman 6 233 0000 markan suuruisen tarjouksen sekä tehdä rakennuksen valmistamisesta urakkasopimus Oskari Vilamon kanssa. Samassa kokouksessa säätiön hallitus valitsi rakennustyön valvojaksi rakennusmestari Jonas Makkosen.

Lallukan Taiteilijakodin rakennustyöt Helsingissä alkoivat 1.6.1932 ja taiteilijakoti valmistui paikalleen tasan vuotta myöhemmin. Rakennusurakoitsija veloitti ylimääräisistä töistä rakentamisen aikana hieman yli 3 000 markkaa, ja ne veloitukset säätiön hallitus myös hyväksyi. Arkkitehti-lehti julkaisi numerossaan 7/1934 arkkitehti Gösta Juslénin laatiman kirjoituksen taiteilijakodin rakennushankkeesta ja sen tuloksista. Tässä pieni maistiainen Juslénin kuvailemana:

"Tilavuus 25 000 kuutiometriä. Katutasojen ero 11 metriä. Pääsisäänkäynti Hesperiankadulta, jossa vahtimestari ottaa vastaan kävijät ja tavaralähetykset sekä välittää puhelut. Noin 90 neliömetrin kokoussali keittiötiloineen. Salista johtaa ovi pihalle, jolle on istutettu nurmikkoa, poppelipuita ja villiviiniä. Kansliahuone. Kaksikymmentä ateljeeta, joihin yleensä liittyy asuintilaa, ja monia ateljeetiloja, joissa on varastolava. Lisäksi 24 asuinhuoneistoa: 1-4 huonetta, kaikissa ke3ittiö ja kylpyhuone. Vahtimestarin ja emännöitsijän asunnot. Puutyöverstas. Paja. Valimo.

Julkisivut yksinkertaiset, kalkilla rapatut. Hieman yli kolme metriä korkea sokkeli Pohjoisella Hesperiankadulla kiilloitetusta mustasta graniitista sopeutuu tulevan naapuritalon myymäläikkunoiden riviin. Sekä Hesperiankadun että Apollonkadun puoleisilla katoilla on julkisivumääräysten mukaisesti sama kaltevuus kuin muilla näiden katujen taloilla."

Gösta Juslén mainitsee artikkelinsa alussa professori Onni Tarjanteen antaneen valtavan asiantuntemuksensa ja rikkaat käytännön kokemuksensa käytettäväksi rakennuksen piirustustyössä sekä työn valvonnassa, samoin kuin oli laita myös professori Emil Wikströmin ja taiteilija Eero Snellmanin kanssa, jotka voimiaan säästelemättä soivat monia hyviä ohjeita. Taiteilija Eero Snellman oli myös suuri apu rakennuksen värimaailmaa valittaessa.

Lallukan Taiteilijakodin Säätiön 5.6.1925 vahvistamissa omissa säännöissä määrättiin taiteilijakodin asukkaiden valinnasta sekä asumisen ehdoista mm. seuraavasti:

"3 § Koti on tarkoitettu kuvaamataiteen, ja, mikäli tilaa on, ansioituneille sävel- ja näytelmätaiteen harjoittajille, joilla vanhuuden päivinä on joko sairauden tähden tai taloudellisista syistä hankala toimeentulo. Mikäli Taiteilijakodissa yli täten tyydyttävän tarpeen on tilaa, voidaan huoneita tai huoneistoja myös vuokrata ansioituneille taiteilijoille säätiön hallituksen kussakin tapauksessa määrittämillä ehdoilla.

4 § Taiteilijakodin asukkaaksi hyväksytty sa siinä vapaan asunnon, lämmön ja valon.

5 § Poikkeustapauksessa saakoon asukas myös, jos Taiteilijakodin rahavarat sen sallivat ja hallitus siihen suostuu, ruokarahoja."

Lallukan Taiteilijakodin asuin- ja työtilojen tullessa julkiseen hakuun vuonna 1932, oli kuitenkin säätiön lähtökohtana se vääjäämätön tosiasia, että säätiön varallisuus ja tuotot eivät tehneet mahdolliseksi myöntää vapaata asumista, ei valoa tai ruokarahan jakamista. Kaikki Taiteilijakodin tilat täytyi antaa vuokralle vastiketta vastaan. Tästä huolimatta Lallukan Taiteilijakodin asuntoihin ja työtiloihin riitti runsaasti hakijoita ja hakijoiden joukossa oi myös muitakin kuin hankalasti toimeentulevia hakijoita.

Säätiön hallituksen jäsenistä valikoitui kuvataiteilijoiden edustajiksi Emil Wikström ja Eero Snellman sekä näyttämötaiteen edustajaksi Bruno Jorma. Säveltaiteilijoita edusti A. O. Väisänen. Ensimmäistä tilojen jakoa silmälläpitäen kaikki em. taiteiden edustajat laativat hakijoiden joukosta alustavat ehdokkaat, jotka olisi otettava huomioon tiloja jaettaessa. Vuoden 1933 alussa ehdokaslistoja käsiteltiin ja valittiin 1.6.1933 tilojen vuokralaiset sekä vahvistettiin heille vuokrat tiloista. Vain kahdelle taiteilijalle ja yhdelle taiteilijaparille suotiin huoneistot vuokrasta vapautettuna. Kun kaikilta valituilta oli saatu tarjouksiin vastaukset, suoritettiin helmikuun lopussa tarvittavat tarkistuspäätökset; näiden jälkeen Lallukan Taiteilijakodissa oli enää vapaana yksi huoneisto, joka vuokrattiin syksyllä 1933.

Lallukan Taiteilijakodin kahdesta isosta ateljeesta tehtiin erillispäätökset. Toinen vuokrattiin kesäkuun 1934 loppuun saakka taidemaalari Antti Favénille, joka tarvitsi työtilaa suuren ryhmäkuvan maalaamista varten. Toisen ateljeen vuokralaiseksi valittiin Sigrid Juselius Stifrelse. Jorma Gallen-Kallela sai tehtäväksi maalata uudelleen Akseli Gallen-Kallelan F. A. Juséliuksen mausoleumiin maalaamat teokset, jotka olivat muutama vuosi aikaisemmin tulipalossa tuhoutuneet. Tämän työn takia Lallukan Taiteilijakodin ateljeeta tarvittiin noin neljän vuoden ajan.

Alunperin taiteilijakodin huoneistoista ja työtiloista tehdyt vuokrasopimukset olivat käytännössä jatkuneet vuodesta toiseen. Vuonna 1938 oli kulunut jo viisi vuotta taiteilijakodin ensimmäisten asukkaiden muuttamisesta talon vuokratiloihin. Säätiön hallitus alkoi syyskuussa 1937 harkita, missä määrin olisi mahdollista irtisanomalla vuokrasopimuksia antaa tilaisuutta toisille ansioituneille taiteilijoille hakeutua asukkaiksi taiteilijakotiin. Säätiön hallitus ymmärsi kuitenkin, että irtisanomisten ei tulisi kohdistua sellaisin asukkaisiin, joiden katsottiin olevan oikeutettuja edelleenkin Lallukan Taiteilijakodissa asumaan joko ikänsä vuoksi tai sillä perusteella, että eivät olleet vielä asuneet taiteilijakodissa viittä vuotta. Säätiön hallitus jakoi ensin taiteilijakodin asukkaat kahteen joukkoon; toiseen kuuluivat ne, joita ei irtisanottaisi ja toiseen, jotka olisi irtisanottava taiteilijakodista. Irtisanottavilla olisi kuitenkin mahdollisuus hakea asumisoikeutta taiteilijakotiin uudestaan. Asumaan jääviä oli jaon jälkeen 24 ja irtisanottavia 16. Samassa yhteydessä säätiön hallitus päätti korottaa hallitsemiensa tilojen vuokria.

Joulukuussa 1937 säätiön hallituksen kokouksessa todettiin, että kaikki asukkaat, joita ei ollut irtisanottu, olivat myös hyväksyneet heille esitetyt vuokrankorotukset. Neljä asuinhuoneistoa ja neljä kuvanveistoateljeeta koski vapautuminen irtisanomisen vuoksi. Irtisanotut tilat olivat vapautumassa tulevan kesäkuun alusta lukien. Säätiön hallitus päätti vuokrata asuinhuoneistot ja kaksi ateljeeta uudelleen entisille asukkailleen; kahden kuvanveistäjän asumisoikeus päättyi ja tilojen haltijat vaihdettiin näin uusiin asiakkaisiin. Tammikuussa 1939 säätiön hallitus päätti myös maalausateljeiden vuokrauksesta taiteilijoille; kuusi maalausateljeeta säilyi entisillä haltijoillaan, ja vain yksi ateljee sai aivan uuden haltijan.

Taiteilijakodin tilojen merkitys ja työskentelytilojen tarve nousi edustavasti esille Suomen Taiteilijaseuran säätiön hallitukselle lähettämässä kirjeessä maaliskuussa 1939. Suomen Taiteilijaseura tiedusteli omassa kirjeessään Lallukan Taiteilijakodin Säätiön mahdollisuutta ja varallisuutta lähitulevaisuudessa satsata uusiin ateljeihin maalareille ja kuvanveistäjille. Kirjeessä todettiin näistä tiloista olevan huutava puute varsinkin pääkaupunkiseudulla. Säätiön hallitus ilmoitti Taiteilijaseuralle vastauksessaan "ettei Säätiöllä ole tilaisuutta eikä varoja ateljeerejen hankkimiseen, koska säätiön omien varojen käyttö on tarkoitettu siten kuin säätiön säännöt tarkemmin määräävät eikä säätiön omistamaan taloon voida sijoittaa ateljeereja enempää kuin mitä niitä siinä nykyään on." Näistä periaatteista Lallukan Taiteilijakodin Säätiö on pitänyt johdonmukaisesti kiinni ja vastaisuudessakin säätiön hallitus sitoutuu toimimaan näin.