Saksalainen opettaja Philipp Reis (1834-1874) oli puhelimen esiversion kehittelijä ja rakentaja. Hän valmisti Frankfurtissa sähkömagnetismiin perustuvan kojeen, jolla hän pystyi siirtämään ääniä lankaa pitkin. Tätä ennen yhdysvaltalainen Charles G. Page (1812-1868) oli ennättänyt havaita, että rautatangon pituus muuttuu hiukan, kun sen ympärillä olevaan kelaan tuodaan sähkövirta. Katkomalla sähkövirtaa nopeasti rautatangosta kuuluu ääni, joka vastaa katkomistaajuutta. Vastaavanlainen ilmiö muistetaan esim. loisteputkivalaisimen huminasta, kun vaihtovirta kulkee sen rautasydämen kuristimen kautta.
Vuonna 1861 Philipp Reis sai Frankfurtin tiedemiesten mielenkiinnon osakseen esitellessään kaupungissa laitteensa, jota hän itse kutsui nimellä Telefon. Laitteessa oli lähetyspäässä puinen laatikko, jossa oli korvaa matkiva torvi ja tärykalvon virkaa toimittava platinakalvo, jossa oli pieni vasara. Sähköjohto toimitti kuulohermon asemaa. Philipp Reisin pitämän esitelmän aiheena oli ”Galvaanisen virran avulla liikkuva kaukoääni”. Kun korvan aukosta tuli ääntä puulaatikkoon, platinakalvo alkoi täristä ja kalvoon nojaavan vasaran kärki katkoi sähkövirtaa äänen tahdissa. Virta ohjattiin lankaa pitkin vastaanottopäässä olevaan kelaan ja sen sisällä oleva rautapuikko toisti äänen ja ympärillä oleva kaikulaatikko vahvisti hieman ääntä.
Reisin alkeellinen puhelinlaite toisti sangen hyvin puhtaita ääniä, kuten esim. viulunsoittoa, mutta puhe ei toistunut yhtä laadukkaasti. Philipp Reis pystyi telefoonillaan siirtämään ääntä jopa sadan metrin päähän, mutta sen kantavammaksi hän ei laitettaan enää pystynyt kehittämään. Hän kuvasi mainoksessaan vuonna 1863 omaa telefoniaan laitteena, jolla voisi tehdä mielenkiintoisia äänikokeita kahden etäällä olevan aseman välillä. Leikkikalu, jonka pirteät pojat voisi itse rakentaa. Telefonia sai tilata frankfurtilaisen mekaanikon välityksellä kahdeksan tai kahdentoista taalerin kappalehintaan; hinta määräytyi ulkokuoren mukaan. Jokaisessa telefonissa oli Philipp Reisin nimikirjoitus, järjestysnumero ja valmistusvuosi. Reisin selostus julkaistiin saksalaisessa aikakauslehdessä otsikolla: ”Leikkikalu, jonka pirteät pojat voisi itse rakentaa”. Varmaankin tämän kirjoituksen vuoksi professori Poggendorff ei hyväksynyt Philipp Reisin laatimaa artikkelia tieteelliseen aikakauslehteensä, Annalen der Physik.
Philipp Reis kuoli vuonna 1874 vain 40-vuotiaana ehtimättä nähdä Alexander Bellin puhelinta laisinkaan. Hänen oma keksintönsä oli jäänyt vain askeleen päähän Bellin puhelimesta. Vuonna 1881 Bellin puhelinpatentista kiisteltiin Massachusettsin oikeusistuimessa. Oikeus päätti tuolloin, että Philipp Reisin laite ei ollut tarpeeksi toimiva, jotta se olisi estänyt Bellin patentin hyväksymisen puhelimelle. Jos Philipp Reis oli huolellisemmin dokumentoinut keksintönsä olisi hyvinkin voinut käydä niin, että Alexander Bellin patentti puhelimelle olisi voinut jäädä saamatta. Philipp Reis ei ollut ilmeisesti edes ensimmäinen, joka kehitteli ajatuksen värähtelevästä kalvosta tai äänen tahdissa katkottavasta sähkövirrasta. Myöhemmin selvisi nimittäin, että ranskalaisessa lehdessä, L’Illustration, oli jo vuonna 1854 artikkeli, jossa kerrottiin sähkövirran siirtämisestä samalla periaatteella. Artikkelin kirjoittaja oli Charles Borseul (1829-1912). Näin artikkelissa todetaan:
”Olen kysynyt itseltäni voisiko puhetta siirtää sähköisesti – lyhyesti sanottuna, se mitä puhutaan Wienissä kuullaan Pariisissa. Tämä on mahdollista seuraavasti… Olettakaamme, että mies puhuu liikkuvaan levyyn, joka on riittävän taipuva, että mitään ei menetetä äänen värähtelystä; että levy vuoronperään katkoo ja kytkee paristosta tulevaa virtaa; matkan päässä on toinen levy, joka samanaikaisesti värähtelee samalla lailla…”
Lehtikirjoituksesta ei mitenkään selviä, että kyseistä laitetta olisi koskaan rakennettu valmiiksi asti, joten siksi Philipp Reis on saanut kunnian keksinnöllään. Philipp Reis olisi kyennyt suhteellisen helposti kehittelemään omaa keksintöään. Esimerkiksi irlantilainen instrumenttiseppä, Stephen Mitchell Yeates (1832-1901) hieman myöhemmin lisäsi kalvon ja kosketuskärjen väliin haponsekaista vettä. Näin virta ei katkeillut vaan myötäili entistä paremmin puheen värähtelyä. Yeates samoin paranteli Philipp Reisin vastaanottolaatikkoa, ja siksi on esitetty väite, että hänellä olisi ollut jo vuonna 1865 ensimmäinen toimiva puhelin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti