torstai 1. heinäkuuta 2021

 

Ischian tuliperäinen saari Napolinlahdella.

Napolinlahden pohjoispäässä, noin 25 kilometrin päässä Napolista sijaitsee Ischian tuliperäinen saari. Ischian saari on idästä länteen noin kymmenen kilometriä pitkä ja pohjois-eteläsuunnassa saarelle tulee leveyttä seitsemän kilometriä. Monte Epomeon on saaren korkein huippu ja se sijaitsee 789 metrin korkeudessa. Saaren pääkaupungin nimi on myös Ischia ja saarella asuu vakituisesti noin 50 000 asukasta, mutta kesäaikana väkiluku voi nelinkertaistua. Lauttamatka mantereelta saarelle kestää vain 45 minuuttia. Miljoonia turisteja saarelle vuosittain houkuttelee manner-Italiaa miellyttävämpi ilmasto, kuumien lähteiden ympärille rakennetut terveyskylpylät, vihreä luonto sekä kauniit maisemat. Saari tunnettiin antiikin aikana Ainaria-nimellä. Saarella sijaitsi tuolloin Pithekussain kaupunki, joka oli kreikkalaisten varhaisin tunnettu kauppa-asema Italiassa. Kaupunki on perustettu noin 770 eaa. Kaupungista löydetystä Nestorin maljasta on havaittu piirtokirjoitusta, jossa esiintyy ensikertaa kreikkalaisen kirjaimiston käyttöä. Tämä tuliperäinen saari kärsi antiikin aikana usein maanjäristyksistä ja vulkaanisesta toiminnasta.


Procida Napolinlahdella on pienen pieni saari, joka vuonna 2022 on Italian Kulttuurikaupunki.

Ischian saarta pienempi saari, Procida, tuliperäinen saari Napolinlahden poispäässä, sijaitsee vajaan tunnin katamaraani- tai lauttamatkan päässä Napolin kaupungista. Samoin Ischian saarelta kulkee lautta Procidan pääsatamaan, Marina Grandeen. Saari on vain noin neljä kilometriä pitkä ja kaksi kilometriä leveä. Tämänkin saaren asuttivat alun perin kreikkalaiset, jotka muuttivat saarelle Cumasta. Saarelaisia joutuivat jatkuvasti saraseenien – islamilaisten – vaivaamiksi ja perustivat siksi saaren korkeimmalle kohdalle Terra Muratan kylän kohdalle linnoituksen. Täältä saaren korkeimmalta kohdalta on upeat maisemat Napolinlahdelle ja Marina Corricellan kalasatamaan. Tässä saaren vanhimmassa osassa sijaitsevat mm. 1000-luvulla rakennettu Abbazia di San Michele Arcangelon luostari sekä 1500-luvulla rakennettu ja nykyään autioitunut linna, Palazzo D’Avalos. Tämä linna on joskus historiassaan toiminut myös vankilana. Lähellä sijaitsee myös entinen luostari, Santa Margherita Nuove, jossa nykyään järjestetään näyttelyitä ja kulttuuritapahtumia. 1800-luvun alussa englantilaiset sotajoukot pitivät saarta tukikohtanaan taistellessaan viereisellä Ischian saarella olleita ranskalaisia vastaan.

Naapurisaariensa Ischian ja Caprin varjoon jäävä Napolinlahdella sijaitseva pikkuinen Procidan saari on saanut Italian Kulttuurikaupunki-tittelin vuodeksi 2022. Vuodesta 2015 lähtien Italian kulttuuri- ja turismiministeriön seitsemän asiantuntijan muodostama raati on myöntänyt vuodeksi kulttuurikaupunkiarvon italialaiselle kaupungille. Kulttuurikaupunkiarvon myöntäminen tietää myös rahaa sen kulttuuriin ja turismin kehittämiseen. Koska Procidan saari on niin pieni, on täysin mahdollista tutustua saaren antimiin kävelemällä. Vaihtoehtoisesti saaren tutustumiseen voi tietysti käyttää myös vuokraamosta pyörää tai sähköpyörää, skootteria tai kulkea pikkubusseilla sekä mikrotakseilla. Ainoan ongelman muodostaa kulkemiselle saaren kapeat kadut, joilla ei juuri tunneta jalkakäytäviä. Ollakseen näinkin pieni saari, siellä asuu vakituisesti kuitenkin yli 10 000 asukasta.

Procidan pittoreski saari ei ole turisteille mikään varsinainen rantalomakohde, mutta miljoonakaupunki Napolin – Italian kolmanneksi suurin kaupunki Rooman ja Milanon jälkeen ja Campanian pääkaupunki - asukkaiden suosiossa se kuitenkin on lomakohteena. Pieneltä saarelta löytyy useita rantoja, joissa voi vilvoitella vesien äärellä. Suosituin ranta, noin kilometrin pituinen Ciraccielon ranta, sijaitsee saaren länsipuolella, lähellä Chiaoiellan satamaa. Saaren itäpuolella sijaitsee Chiaian ranta, jonne pääsee joko vesiteitse tai jalan portaita pitkin. Elokuvia harrastaville ihmisille Procidan saari näyttäytyy myös saarella heinäkuussa järjestettävän elokuvafestivaalin muodossa. Procidan piskuisella saarella on myös kuvattu monia elokuvia, kuten esim. Anthony Minghellan ohjaama The Talented Mr. Ripley (1999) ja Michael Radfordin ohjaama Il Postino (1994). Il Postinon kuvauspaikkana toimi pieni Pozzo Vecchion tuliperäinen ja tummahiekkainen ranta, joka tunnetaan nykyisin Postinon ratana.

Nähdä Napoli ja nuolla.

Neapolis eli Napoli oli alkujaan kreikkalainen siirtokunta, jonka perustivat lähellä sijainneen Kymen siirtokunnan asukkaat noin vuonna 470 eaa. Vuonna 326 eaa. siirtyi samnilaisten valta Napolissa Rooman vallaksi, mutta tuolloinkin Napolissa säilyi kreikan kieli ja kreikkalaiset tavat muita kreikkalaiskaupunkeja pitempään. Paikallisia nähtävyyksiä ovat esim. Dioskuurien temppelin jäänteet ja Crypta Neapolitana, roomalaisten ajalla rakennettu tunneli. Keisari Augustuksen arkkitehti, Cocceius Auctus, suunnitteli tämän tunnelin, joka valmistui noin vuonna 37 eaa. Goottien ja vandaalien valtakausista Napoli selvisi kuivin jaloin. Itäroomalainen sotapäällikkö Flavius Belisarius valtasi Napolin kaupungin Itä-Roomalle eli Bysantin valtakunnalle piirityksen jälkeen vuonna 536. Ostrogoottien kuningas, Totila, valtasi Napolin takaisin gooteille vuonna 542. Sotapäällikkö Narses vuorostaan valtasi Napolin takaisin Bysantille ja kaupunki säilyi Ravennan eksarkaatin hallussa, mutta omien herttuaidensa hallitsemana ainakin 700-luvulle saakka. Napoli oli itsenäinen Napolin herttuakunta vuosien 840-1137 välisenä aikana. Normannit valtasivat kaupungin vuonna 1137.


Napolin tuomiokirkko rakennettiin vuosia 1294-1323.

Myöhemmin Napolin kaupunkia hallitsivat Anjoun herttuat eli Angevinit vuosina 1266-1442, Aregonit vuosina 1442-1501, ranskalaiset vuosina 1501-1504 ja Habsburgit vuoteen 1713 saakka. Vuodesta 1284 Napolin kaupunki oli Napolin kuningaskunnan keskus. Wienin kongressissa Napoli tuli Molempain Sisilian kuningaskunnan pääkaupunki. Tämän asemansa kaupunki menetti kuitenkin Italian yhdistymisen myötä 1800-luvulla. Lokakuussa 1922 Benito Mussolinin johtamat fasistit aloittivat marssinsa Roomaan Napolista, jonka johdosta kuningas Viktor Emanuel III nimitti Benito Mussolinin Italian pääministeriksi ja näin fasistit pääsivät valtaan Italiassa. Perimätiedon mukaan pizza on lähtöisin Napolista. Asukkaiden mukaan Napolin kaupungin kahvi ja jäätelö ovat maailman parhaita. Napoli on tunnettu myös pastaruoistaan, joista esim. spaghetti con sugo di pomodoro – spagetti tomaattikastikkeessa – valmistuu Campanian rinteillä kypsyneistä San Marzano-tomaateista. Napolin kaupunki on yksi mafian keskeisiä toimintaympäristöjä; Camorra on Italian vanhin järjestäytyneen rikollisuuden syndikaatti.

Camorran käyntikortti.

Napolin kaupungin lähellä sijaitsevat Pompejin ja Herculaneumin kaupungit sekä Vesuvius-tulivuori. Napolinlahdella sijaitsevat mm. 17 000 asukkaan Sorrennon kaupunki sekä 80 000 asukkaan Pozzuolin kaupunki, joka sijaitseen tuliperäisellä maalla ja sen lisäksi on kärsinyt mm. maanjäristyksistä useita kertoja. Muinaiset kreikkalaiset perustivat Pozzuolin kaupungin vuonna 530 eaa. nimellä Dikaiarkheia. Vuonna 194 eaa. Kaupungista tuli roomalainen kolonia ja sen nimeksi vaihtui Puteoli. Puteoli oli ajanlaskun alkuvaiheessa Rooman tärkein satamakaupunki ja pääkaupunkia varten tarkoitetut viljakuljetukset kulkivat kaupungin kautta. Kaupunkiin valmistui mm. amfiteatteri, joka on Italian kolmanneksi suurin Rooman ja Capuan amfiteattereiden jälkeen.

Pozzuolin amfiteatteri.

Napolinlahden suulla – Napolista lounaaseen - on Caprin saari, jossa asustaa 14 000 asukasta. Saaren pääkaupunki on myös nimeltään Capri ja saaren toinen kaupunki on nimeltään Anacapri. Caprin saaren pinta-ala on 10,4 km² ja saaren korkein kohta on 589 metrin korkuinen Monte Solaro. Caprin saaren matkailukohteita ovat varmasti Villa Jovis, Rooman keisari Tiberiuksen itselleen rakennuttama huvila saaren itäosassa, josta on enää jäljellä rauniot. Muita nähtävyyksiä ovat esim. Villa San Michele, Augustuksen puutarha sekä Grotta Azzurra, Sininen luola.

Caprin saari.

Caprillakin ensimmäiset tunnetut asukkaat olivat kreikkalaisia, jotka rakensivat sinne jo linnoituksia 800-luvulla eaa. Rooman keisari Tiberius vietti hallintokautensa loppuosan Caprilla hillitöntä elämäänsä. Rooman keisari Marcus Aurelius Commodus Antonius karkotti oman siskonsa Caprin saarelle. Ranskalaiset hallitsivat Caprin saarta ja vahvistivat saaren linnoituksia keisari Napoleonin kaatumiseen saakka. Venäjän-Japanin sodan jälkeen venäläisiä intellektuelleja alkoi asettua Caprin saarelle, heidän joukossa esim. kirjailija Maksim Gorki (s. 28.3.1868 Nižni Novgorod ja k. 18.6.1936 Moskova), vallankumousjohtaja Vladimir Iljitš Lenin (alk. Vladimir Iljitš Uljanov, s. 22.4.1870 Simbirsk ja k. 21.1.1924 Gorkin kylä lähellä Moskovaa) ja kirjailija Leo Tolstoi (s. 9.9.1828 Jasnaja Poljana ja k. 20.11.1910 Astapovo). Ruotsalainen lääkäri ja filantrooppi, Axel Martin Fredrik Munthe (s. 31.10.1857 Oskarshamn ja k. 11.2.1949 Tukholma) asui myös pitkään Caprin saarella; hänet muistetaan parhaiten osittain omaelämänkerrallisesta romaanistaan Huvila meren rannalla. Munthe oli kansainvälinen ihminen, joka osasi useita kieliä, kuten esim. ruotsia, englantia, ranskaa, italiaa ja saksaa. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän eli Ruotsissa, mutta muutti 18-vuotiaana Ranskaan, jossa hän opiskeli lääkäriksi.


Lääkäri Axel Munthe on kuvassa vasemmalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti