maanantai 20. marraskuuta 2017

Monitor.

Tuoreessa muistissa oli vielä monella John Ericssonin kokema epäonni edellisen laivaprojektinsa kanssa, mutta Cornelius Scranton Bushnellista Ericsson sai nyt uskollisen ystävän. Ericsson luovutti Bushbellille panssaripatterin pienoismallin, jossa oli käännettävä tykkitorni. Hän myös selitti perusteellisesti ystävälleen, kuinka patteri täytyisi rakentaa ja miten sitä tuli käyttää. Näillä toimillaan hän sai ystävänsä Bushnellin vakuuttuneeksi sekä innostumaan asiasta. Bushnell lähti Ericssonin pienoismalli mukanaan New Yorkista suoraan Washingtoniin presidentti Lincolnin pakeille. Seuraavan päivän palaverissa Bushnell sai puolelleen kapteenit Smithin ja Pauldingin, nyt tarvittaisiin vielä kapteeni Davis asiantuntijana tukemaan hanketta. Bushnell joutui taivuttelemaan lisäksi Ericssonia tulemaan itse paikalle Washingtoniin merineuvoston kysymyksiin vastailemaan. Neuvostossa oli vielä kovaa vääntöä puolesta ja vastaan, mutta lopulta Ericsson lähti paikalta mukanaan tieto, että laiva tultaisiin rakentamaan.

Laivan kastettiin Monitoriksi Ericssonin ehdotuksesta. Alus oli monin tavoin ennennäkemätön ja täynnä uusia innovaatioita. Laivan konemestari, Isaac Newton, laski laivassa olleen nelisenkymmentä uutta keksintöä, jotka olisi pitänyt suojata patenteilla. Ericsson ei kuitenkaan hakenut näitä patentteja. Laiva valmistui ennätysajassa; kaikkiaan 100 päivässä laiva oli valmis koeajoon. Välikirja laivasta kirjoitettiin 25.10.1861. Valmiin laivan runko ui melkein kokonaan veden alla, vain puoli metriä jäi pinnan yläpuolelle. Kannen keskellä seisoi pyöreä, ympäri käännettävä tykkitorni. Ericsson oli saanut idean laivansa malliin Ruotsin tukkilautoista. Aaltojen ylilyönti ei vaikuttanut laivan vakauteen. John Ericsson oli koko laivan valmistumisen ajan ylityöllistetty projektissaan. Hän laati kiireellä piirustuksia, valvoi työvaiheita, hoiti aikataulut, yms. Koko kiireisen projektin ajan häntä kiusattiin myös Washingtonista tulleilla kirjeillä, joissa kulloinkin epäiltiin esim. laivan kantavuutta, aluksen vakautta, ilmanvaihdon riittävyyttä ja miehistön pärjäämistä laivalla.

Presidentti A. Lincoln.

Ensimmäisellä koeajolla laiva ei alkuun totellut ohjausta ja paikallinen päivälehti sai tästä aiheen pilkata Ericssonia monisuunnittelijaksi, joka vain tuhlaa maan rahoja. Kävi kuitenkin selville, että Ericssonin laatimissa piirustuksissa ei ollut virhettä, vaan paikallinen insinööri oli – Ericssonin leväperäisen valvonnan vuoksi – rakentanut peräsimen ja sen kiinnityksen väärin. Laiva aiottiin viedä taas telakalle, mutta tästä John Ericsson tulistui hirmuisesti ja lausui: ”Monitor on minun laivani, ja minä sanon, että ei oteta telakkaan!” Kaikkiaan kolmessa päivässä hän itse korjasi virheen, jonka korjaaminen telakalla olisi kestänyt kuukauden.

6.3.1862 Monitor lähti New Yorkista kohti etelää täydellä höyryllä. Etelävaltiot olivat lähettäneet Merrimac-laivan kataliin tuhotöihinsä ja 8.3.1862 se puski Hamptonin edustalla fregatin meren aaltoihin. Tieto kulkeutui tästä laivasta myös Washingtoniin ja presidentti Lincoln ministereineen huolestui asiasta. Heidän palaverissaan lausuttiin: ”Merrimac muuttaa koko sodan luonteen. Se tuhoo kaikki laivamme, pakkoverottaa kaikki rantakaupunkimme. Olen melko varma, että hirviö on paraikaa matkalla Washingtoniin, ja että todenmukaisesti saamme Valkoiseen taloon tykinluodin tai granaatin, ennenkuin tästä huoneesta lähdemme.”

Monitorin ensimmäinen varsinainen matka koetteli alusta monin tavoin. Aallokko oli korkea ja vettä tuli kannen yli ilmanvaihtopalkeitten mataliin imutorviin; tämä aiheutti käyttöhihnojen kastumisen sekä palkeiden oli samasta syystä vaikea toimia. Siksi tuli ei tahtonut palaa kattiloiden alla. Liesi- ja konehuoneisiin tuli siksi häkää ja joitakin miehistön jäseniä täytyi kantaa turvaan. Osasyynä ongelmiin oli myös miehistön kokemattomuus uudella laivalla. Lopulta kuitenkin laiva selvisi matkastaan melko hyvin. Lopulta Unionin hallitus päätti tilata Ericssonilta ja hänen kumppaneiltaan kuusi kappaletta Monitorin kaltaista panssarilaivaa. Tämän tilauksen myötä Ericssonille alkoi tulla muitakin tilauksia Monitorin kaltaisista panssarilaivoista. Häneltä tilattiin kaksi hyvin suurta panssarilaivaa, joista toinen, Dictator-niminen maksoi lähes kuusi miljoonaa markkaa ja sitä pidettiin aikanaan maailman mahtavimpana panssarilaivana.


John Ericsson sai lukemattomia kiitos- ja onnittelukirjeitä kansalaisilta ja tässä vielä lainaus hänen vaimonsa kirjoittamasta kirjeestä: ”Vihdoin on sinun voittosi hetki lyönyt ja varmaan sydämesi ylpeydetä ja ilosta sykkii niin rajusti, että on vähällä pakahtua. Seisot nyt korkeudessa, josta halveksien voit katsella niitä, jotka eivät täällä Euroopassa koskaan tahtoneet suoda lahjoillesi vapaata toimialaa. Times on tapauksesta saanut paljon puhuttavaa. Se on kuin salaman isku kaikille kansoille, ja minä luulen sen saattanen toteen käymään viime kirjeesi ennustuksen, että ’pian Englanti on vapiseva sitä muutosta, joka sodankäynnin alalla tapahtuu’. Tuskin ehkä uskotkaan minua, kun sanon, että se ilo, jota kautta maailman saamasi voitto minussa synnyttää, on niin suuri, että mielenliikutuksesta makaan yöt valveillani. Vaikka toden teolla olenkin kaiken ulkopuolella, on se mitä on tapahtunut kuitenkin tehnyt sydämeni onnelliseksi. Kaikkien kiittäessä sitä mitä olet tehnyt, sinä tuskin välittänet minun kiitoksestani ja minun pitäisi vaieta; mutta myötätuntoni on kokonaan sinun luonasi. Rukoukseni, että sinulle hyvin kävisi, on nyt tullut kuulluksi, maineesi ylpeästi noustua pilviin, ja olen varma siitä, että kun seisot meluavan kiitoskuoron ympäröimänä, löytää joku hetkellinen ajatuksesi minunkin kotiini.”

Sodan aikana Ericssonin panssarilaivat pääsivät hyvään maineeseen kestävyytensä vuoksi. Sodassa kaatui vain kolme miestä Ericssonin panssarilaivoilla, ja sodan tiimellyksessä kaksi hänen panssarilaivaansa upposi, kun oli unohdettu sulkea laivojen kansiluukkut. Yksi laivoista ajoi myös miinaan ja upposi sen vuoksi. Ericsson sai rakennuttaa kaikkiaan kaksikymmentä vähän pienempää panssarilaivaa, joiden rakentaminen maksoi seitsemänkymmentä miljoonaa markkaa. Näiden laivojen idea oli päästä nousemaan virtoja pitkin. Rakentaminen jouduttiin hajoittamaan niin moneen paikkaan ja piirustuksiin tehtiin niin paljon muutoksia, että Ericsson joutui jyrkästi kieltämään niitä omiksi töikseen. Ericsson panssarilaivat herättivät nyt jo kovasti kiinnostusta Yhdysvaltojen ulkopuolellakin, mm. Euroopassa. Panssarilaivoja haluttiin sielläkin rannikkojen puolustamiseen.

Ericsson työskenteli myös määrätietoisesti vanhan isänmaansa, Ruotsin, puolustuksen hyväksi. Ruotsissa rakennettiin ensimmäinen monitor-alus – nimeltään John Ericsson – vuonna 1865 ja pian tuli valmistui useita muitakin aluksia sekä kymmenkunta pienempää Ericssonin suunnittelemaa panssarilaivaa. Ensimmäisen panssarilaivan koneet ja tykit John Ericsson lahjoitti Ruotsille. Ruotsi oli aina John Ericssonille rakas synnyinmaa ja vuonna 1867 hän tunnusti amerikkalaiselle ystävälleen: ”Mielelläni uhraisin elämäni Ruotsin edestä.” Ruotsalaisille ystävilleen kän kirjoitti: ”Jos Ruotsia uhkaa vaara, niin palaan kotiin ja annan itseni, kokemukseni ja omaisuuteni maani käytettäväksi.” Käytännössä kävi kuitenkin niin, että vaikka häntä monin tavoin houkuteltiinkin Ruotsiin käymään ja jopa asumaan takaisin, ei hän enää koskaan palannut elinaikanaan Ruotsiin. Työt New Yorkissa pitivät hänet tarpeeksi kiireisenä.

Vapaaherra Nils Ericson.

Vuonna 1863 teki John Ericssonin veli, Nils hänelle ennenkuulumattoman ehdotuksen: veli houkutteli häntä Skandinaviaan kolmen maan – Ruotsin, Norjan ja Tanskan – insinöörineuvojaksi ja laivastorakentajaksi. Kirjeestä ei selvinnyt, oliko veli saanut toimeksiannon joltakin taholta vai esittikö hän ehdotuksensa vain omissa nimissään. No, kuten jo tiedämmekin, tämäkään ehdotus ei koskaan toteutunut Ericssonin kohdalla ja uudet keksinnöt olivat jälleen vievä hänen aikansa. Häntä kiinnosti mm. vedenalainen sodan käynti, jota varten hän kehitti kaapelitorpedon; liikevoima torpedoon saatiin onton kaapelin johtamasta puristetusta ilmasta. Enää hän ei katsonut tarvittavan kooltaa mittavia panssarilaivoja, jotka olivat hänen näkemyksensä mukaan vain torpedonruokaa. Tässä yhteydessä Ericsson rakensi Destroyer-koealuksen, nähdäkseen keksintönsä mahdollisuudet paremmin.

Kuitenkin tämä hanke ei lopulta johtanut pidemmälle, vaan Ericsson alkoi keskittyä kehittämäänsä aurinkokoneeseen. Hän tutki auringon lämpösäteilyä, mutta hänen esittämä teoria ja arviot auringon lämpötilasta eivät olleet oikeita. Hänen kehittämä aurinkomoottori ei koskaan päässyt toteutukseen asti, vaan sille kävi vähän samanlailla kuin lämminilmakoneellekin. Hän pyrki korkealle, mutta tuloksen sen suhteen jäivät vaatimattomiksi. Aurinkokoneen kehittely maksoi Ericssonille 100 000 dollaria, mutta hän sai keksintönsä avulla sivutuotteena patentin, jolla hän jälleen tienasi monin kerroin enemmän rahaa. Aurinkokonettaan Ericsson sitkeästi kehitteli elämänsä loppuun asti.

Kun John Ericsson 36-vuotiaana matkusti Englannista Yhdysvaltoihin, kuvasi eräs hänen apulaisensa hänen luonnettaan seuraavasti: ”Hänen olentonsa vieraita kohtaan oli suuressa määrin miellyttävä. Sekä korkeita että alhaisia hän alituiseen sai ystävikseen. Ne, joiden kanssa hän työn kuluessa tuli lähemmin tekemisiin, pitivät hänestä paljon. Vertaistensa kesken hänellä oli vähän läheisiä ystäviä, mutta näitä kohtaan hän aina oli sydämellinen ja suora. Alaisiaan kohtaan hän oli ystävällinen, hyvänsuova ja huomioon ottavainen.”

Elämänsä loppupuolella John Ericsson muuttui kuitenkin kovasti; hän saattoi haastaa riitaa ihmisten kanssa, eikä hän kestänyt vastaansanomisia kovinkaan herkästi. Alkupuolella elämäänsä Ericsson oli käyttänyt alkoholia, mutta viisikymmentä täytettyään hän lopetti alkoholin käytön kokonaan. Itsepäisyys muuttui lopulta hänessä jopa tylyydeksi asti. Varsinkin Stocktonin kanssa koettu kokemus katkeroitti häntä tuntuvasti ja sai ajoittain hänet näyttämään ihmisvihaajalta. Samaan aikaan hänen itsetuntonsa oli kuitenkin kasvanut. Tästä todisteena pieni kirjallinen näyte hänen kirjeestään veljelleen: ”Kysy semmoisilta, jotka tietävät, miks’eivät Englanti ja Ranska huhtik. 1 p. Yhtyneet etelävaltioihin, kuten aikomus oli, niin he vastaavat: siitä syystä, kun Monitor 9 p. maalisk. Pelasti Amerikan laivaston tuhosta. Pyörivän tornin tykki se Hamptonin redillä katkaisi miljoonien orjien kahleet ja sai myöhemmin Napoleonin suunnitelmat Mexicossa myttyyn menemään. Kuka voi kieltää, ettei se ollut Monitorin keksijä, joka teki tyhjäksi Napoleonin suuret tuumat.”

Samaisessa kirjeessä John Ericsson kertoo veljelleen vaimonsa kuolemasta ja ilmoittaa syyn heidän eroonsa. Ericson itse kirjoittaa: ”Tulevaisuuteni ja menestykseni maailmassa vaativat, ettei minulla olisi haittana lapsia eikä vaimoa, jolla oli täysi oikeus elää luonani. Kohtalo sai aikaan, että avioliittoni päättyi näin onnettomasti, ja siten sain aikaa uhrata 25 vuoden jakamattoman huomion työlleni, ja olen kohtalolle kiitollinen siitä, sillä jos olisin elänyt semmoisessa avioliitossa, joita sanotaan onnellisiksi, en olisi tullut Amerikkaan.”

Näin katsoen hän tuntuu nähneen tunteilun ja kotoisan onnen pahimpana työnsä esteenä. Ericssonin ei kyllä koskaan voi katsoa olleen aikaansaamaton työssään. Hän teki seitsemän päiväistä työviikkoa läpi elämänsä; tästä johtuen hän sai myös monilta amerikkalaisilta kovaa arvostelua ja häntä yritettiin käännyttää milloin mihinkin uskomuskuntaan. Muuan nainen sai tuta hänen vastauksensa kirjeen muodossa, kun hän pyysi sihteerinsä vastaamaan tälle naiselle seuraavasti: ”Neiti… Kapteeni Ericsson käskee minua ilmoittamaan teille, että hän on tehnyt työtä 365 päivää vuodessa lähes 40 vuotta. Tällä ajalla hän on pyhittänyt enemmän aikaa Luojan ja Maailmana valtijaan hyvyyden ja ihmetöitten tutkimiseen, kuin te olette viettäneet uskonnollisten huoneitten seinien sisällä. Kapteeni Ericssonin mielestä epätäydellinen tietonne tästä asianlaidasta puolustaa teitä, vaikka olettekin kirjeenne kautta menetelleet niin julkeasti.”

Toisaalta John Ericsson piti kuitenkin yhteyttä vanhoihin ja luotettaviin ystäviinsä, kuten esim. kreivi Roseniin. Tähän nuoruuden ystäväänsä Ericsson piti yhteyttä vanhuuden päiviin asti. Seitsemänkymmenen viiden vuoden iässä Ericsson kirjoitti vanhalle ja heikentyneelle ystävälleen seuraavasti: ”Sanomattomalla ilolla olen kuullut, että nyt olet paremmissa voimissa, kuin viime kirjeesi kirjoittaessasi… Pyydän sinua vastaanottamaan mukana seuraavat 28 000 frangia ystävän lahjana uskolliselta ja kiitolliselta ystävältäsi John Ericssonilta."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti