Aina vakavana esiintynyt Antero Alpola.

Tippavaaran vanhan isännän seikkailuja seurattiin Kankkulan kaivolla radiohupailuissa sekä yhdessä kotimaisessa elokuvassa. Kankkulan kaivon radiohupailuja käsikirjoitti Antero Alpola yhdessä Aune Haarla (Ala-Tuuhonen) kanssa. Sarja oli radiossa aikoinaan sangen suosittu ja sitä tehtiin vuosina 1958-1970.

Antero Aatos Väinämö Alpola syntyi Kaavilla 19.2.1917 ja kuoli Keravalla 11.9.2001. Hän teki Yleisradiossa pitkän ja merkittävän uran ajanvieteohjelmien toimittajana sekä esimiehenä. Antero Alpola aloitti kirjoittamisen kymmenvuotiaana. Omaelämäkerran jälkeen olivat vuorossa intiaaniromaani ja muutaman salapoliisiromaanin oraat sekä iskelmätekstin tapaiset omiin sävellyksiin. Kouluvuodet vierähtivät Hämeenlinnan lyseossa. Antero Alpola valmistui ylioppilaaksi vuonna 1938. Hän otti osaa sekä talvi- että jatkosotaan, mutta ennätti välirauhan aikana vuosina 1940-1941 vuoden verran opiskella Helsingin yliopistossa. Yleisradiota Alpola oli käsikirjoituksillaan avustanut jo vuodesta 1937 lähtien. Syyskuussa 1938 radioitiin Alpolan ensimmäinen radiohuvittelu Sumujen saari eli syksyinen seikkailu, jonka hän oli kaverinsa kanssa käsikirjoittanut. Vuonna 1943 Antero Alpola voitti sekä puolustusvoimien että Yleisradion ajanvieteohjelmien kirjoituskilpailut.

Siviiliin palattuaan Antero Alpola hakeutui ensin sanomalehtitöihin, mutta kirjoitti edelleen myös Yleisradiolle. Vuonna 1945 Antero Alpola tuli tarjonneeksi Yleisradiolle parodista jännityskuunnelmaansa Kalman-karman mysteerio, johon Yleisradion teatteripäällikkö Matti Kurjensaari (s. 4.5.1907 Hämeenlinna ja k. 10.3.1988 Helsinki) mieltyi. Kurjensaari etsi uutta työntekijää Yleisradion ajanvietetoimittajan virkaan ja ihastui Antero Alpolan älylliseen tyyliin kirjoittaa. Antero Alpola teki työnäytteeksi virkaa varten kuunnelman Luulot pois eli Ville Vastamäki, onnettoman ikäluokan mies, jossa hän tarkasteli satiirisessa valossa sota-aikaa. Kuunnelma valmistettiin välittömästi Yleisradiossa ja kuunnelmaan ihastui myös Yleisradion pääjohtaja Hella Wuolijoki. Näin Antero Alpola tuli valituksi Yleisradion teatteriosaston ajanvietetoimittajaksi vastuualueenaan Yleisradion viihdeohjelmien tuottaminen.

Yleisradion pääjohtaja Hella Wuolijoki.

Vuosikymmenen ajan – osastolla oli tuolloin vain kolme työntekijää - Antero Alpola oli Yleisradion ainoa ajanvietteestä vastaava toimittaja, kunnes vuonna 1956 nimitettiin toiseksi toimittajaksi teatteriosastolle Aune Onerva Haarla (s. 12.4.1922 Iitti ja k. 4.2.1976 Helsinki). Alpolan osaston työsarkaa olivat hupailut eli radiofarssit, jännityskuunnelmat, kuulokuvat, tietokilpailut, radiorevyyt sekä rapsodiat. Niilo Tarvajärvikin aloitti menestyksellisen radiouransa hupailujen kirjoittajana. Vuonna 1970 Yleisradion radioteatteri ja ajanviete erotettiin toisistaan; Yleisradioon perustettiin oma radiopuolen ajanvieteosasto ja Antero Alpolasta tuli tämän osaston päällikkö. Myöhemmin Antero Alpola on kertonut mm. Yleisradion eri osastojen tiukasta työnjaosta. Ajanvieteohjelmissa sai soittaa äänilevyjä, mutta levyjen välillä ei saanut pakinoida, koska sen laatuiset lähetykset kuuluivat musiikkiosastolle. Myöskään Helsingissä vierailevia viihdetähtiä ei saanut haastatella, sillä tällöin olisi astuttu reportaasiosaston varpaille. Alpola jatkoi virassaan Yleisradiolla eläkkeelle jäämiseen asti eli vuoteen 1977, mutta osallistui vielä myöhemminkin radiotyön tekemiseen freelancerina lähes kahdenkymmenen vuoden ajan.

Kuvassa vasemmalta Pertti "Spede" Pasanen, Aune Haarla (Ala-Tuuhonen) ja Antero Alpola.

Kankkulan kaivon lisäksi Antero Alpola toi radioon sellaisia ohjelmia, kuin Toiveiden tynnyristä, Lyhyttavaraa, Lehdistä leikattua ja ilmasta siepattua, Piiskausparvekkeella, Mausteita maun mukaan, Siepattua ja saksittua, Päivänkakkara, Polun varresta sekä monivuotiset Aatonaaton joululahjavalvojaiset, Viisasten kerho, Herra X, Kalle-Kustaa Korkin seikkailut sekä Laiska-Lassi. Antero Alpolan ajanvieteosaston välityksellä radiossa esiteltiin kansalle mm. Reino Helismaa, Pertti Spede Pasanen, Aune Haarla, Niilo Tarvajärvi, Markus Similä, Jukka Virtanen, Paavo Noponen ja Sauvo Saukki Puhtila. Antero Alpolan omia parodisia tarinoita olivat mm. Alinan murhe ja Klaus Hanhi sekä Murjun isäntä, joka ilotteli Elinan surman kustannuksella. Laulu pastellinsinisestä auringonkukasta puolestaan irvisteli Johannes Linnakosken Laulu tulipunaisesta kukasta-teosta. 1940-luvulla Alpola aloitti radio-ohjelmien parodioiksi suunnatut Takapajulan ohjelmaillat.

Hyvät käytöstavat olivat Antero Alpolalle hyvin tärkeitä; hän oli pedanttinen muutenkin. Antero Alpola istui tarkkaavaisena takarivissä mittaamassa sekuntikellolla yleisön taputusten kestoa, kun ajanvieteohjelmia kierrettiin tekemässä eri kaupunkien yleisötilaisuuksissa. Radio-ohjelmissaan Alpola pyrki noudattamaan tarkkoja varovaisuussääntöjä: politiikan ulkopuolella oli pysyttävä, maalaisia ei saanut ivata eikä presidenttiä sopinut mainita ohjelmissa, kiroilu oli kiellettyä eikä ay-liikkeelle, politiikalle tai uskonnolle saanut nauraa. Kuitenkin Kankkulan kaivon viinaanmenevä Tippavaaran 105-vuotias vanha isäntä onnistui aiheuttamaan paheksuntaa; joukko raittius- ja uskonnollisia järjestöjä sekä Suomen ylioppilaskunnan liiton, Sanomalehtimiesten liiton ja Työväen urheiluliitto moittivat tästä Kankkulan kaivoa.

Kullervo Linna (kuvassa keskellä) ja hänen orkesterinsa.

Kankkulan kylä kaivolla tavattiin monenlaista kulkijaa; kulkukauppiaita, tähtireportteria sekä itseoikeutetusti Tippavaaran pontikkaa keittävä vanha isäntä. Musiikista ohjelmasarjassa vastasi humppaorkesteri Pumppu-Veikot. Dallapén entinen pianisti Asser Fagerström kokosi joukon muusikoita ja muodosti heistä sarjan studio-orkesteri. Orkesterin johtajaksi pian Fagerströmin jälkeen tuli rumpali Kullervo Linna. Käsikirjoittajina sarjassa toimivat Antero Alpola, Aune Haarla (Ala-Tuuhonen) sekä Jukka Virtanen. Keskeisissä roolitehtävissä loistivat Aimo Hiltunen, Kauko Käyhkö, Oke Tuuri, Matti Aulos sekä Kauko Kokkonen. Sarjan tapahtumat keskittyvät Kankkula-nimisen maalaispaikkakunnan kaivolle ja lähetykset parodioivat radion suoria lähetyksiä, joita juontaa jäyhä Speaker; eli Hannes Häyrinen; aloitusjaksossa Häyrisen tilalla kuultiin Aimo Hiltusta. Kankkulan kaivon huumori rakentui paljolti jäyhän juontajan haastatteluista Kankkulan asukkaiden kanssa, sillä Speaker parodioi Yleisradion virallista haastattelutyyliä. Kankkulan kaivolle kokoontuneet monenkirjavat asukkaat taas loivat karrikatyyrejä mehevistä kansanihmisistä. Tyypillisessä sarjan jaksossa Kankkulassa vietetään jotakin juhlaa, kuten esim. juhannusta, elonkorjuuta tai vaikkapa maatalousnäyttelyä, ja Kankkulan väki on kokoontunut kaivolle juhlimaan. Sarjan sketsit on rakennettu radiohaastattelun muotoon.

Haastattelu menossa Kankkulan kaivolla.

Parhaimmillaan Kankkulan kaivolla esiintyi parikymmentä eri hahmoa, kuten mm. paikallinen keksijä ja yleismies Jantunen eli Kauko Kokkonen sekä nuori, vihainen mies (50v.), Holger Lehmänen eli Matti Aulos, suulas räätälin leski ja kukkakauppias Neulasen Manta (Eija Inkeri Hukkanen), muotitietoinen liikenainen, joka johti useaa yritystä, kuten mannekiinikoulua, konditoriaa ja kemikaliota, Synnevi Pullo (Mai-Britt Heljo), aikamiespoika Kutuharjun Moose (Rauno Ketonen), paikkakunnan huonomaineinen kaunotar ja Matkustajakoti Sovun emäntä Ronskilan Hilkka (Hilkka Helinä), siivooja-sihteeri Kyllikki Pyrstölä (Liana Kaarina), sekä ornitologi Sylfred Huila (Mauno Hyvönen). Kaikkein kuuluisin hahmo Kankkulan kylässä lienee kuitenkin 105-vuotian, pontikankeittoa harrastanut Tippavaaran vanha isäntä eli näyttelijä Oke Tuuri. Speaker yritti saada vanhaa isäntää kertomaan vanhan kansan tavoista, mutta tarina siirtyi aina pontikan keittoon. Tippavaaran vanhan isännän harrastus närkästytti raittiuspiirejä ja nämä vaativat hahmon poistoa ohjelmasta. Yleisradion ohjelmaneuvosto ei kuitenkaan myöntynyt moralistien vetoomuksiin, vaan antoi julkilausuman, jonka mukaan Tippavaaran isännän osuus Kankkulan kaivolla ohjelmissa on vain 4 prosenttia ja muun ohjelman osuus siis 96 prosenttia.

Tippavaaran vanha isäntä (oik.) eli Oke Tuuri ja radiotoimittaja Hannes Häyrinen.

Kankkulan kaivolla-sarjan aloitusjaksossa 14.6.1958 Speaker määritteli Kankkulan sijainnin seuraavasti: ”Näin sanoo hakuteoksemme ”Missä kukin on” Kankkulan kaivosta: Kyseinen kaivo sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Pajunköyden ja Luikurin välisen valtatien varressa, Lööperin notkossa, täsmälleen jossakin Etelä-Hämeen ja Keski-Pohjanmaan Anno Domini ollen se sekä kuuluisa luonnonnähtävyys, että suosittu matkailukohde osittain yli paikkakunnan omien rajojen ikään ja sukupuoleen katsomatta. Katso lähemmin: ”Kankkulan matkailuopas, uudistettu laitos”. Loppuunmyyty.”

Maisteri Toivo J. Särkkä.

Kaikkiaan Kankkulan kaivolla –hupailuja tehtiin 53 jaksoa, joista 36 jaksoa valmistui vuoden 1964 loppuun mennessä. Antero Alpola ei uskonut ohjelman toimivat teatteriesityksenä, televisionäytelmänä tai elokuvana. Suomen Filmiteollisuuden toimitusjohtaja, tuottaja ja ohjaaja Toivo Jalmari Särkkä (s. 20.11.1890 Mikkeli ja k. 9.2.1975 Helsinki) päätti vuonna 1960 kuunnelmasarjan suosion innostamana tehdä kuitenkin samannimisen elokuvan. Filmin ohjasi Aarne Tarkas (s. 19.12.1923 Porin maalaiskunta ja k. 7.10.1976 Denia, Espanja) ja elokuvan käsikirjoituksen sommitteli Reino Helismaa (vuoteen 1934 asti Helenius, s. 12.7.1913 Helsinki ja k. 21.1.1965 Helsinki). Elokuvaan musiikin sävelsi Toivo Pietari Johannes Kärki (s. 3.12.1915 Pirkkala ja k. 30.4.1992 Helsinki). Reino Helismaa oli nopea ja tuottelias sanoittaja ja radiohupailujen tekijä, mutta missään vaiheessa hän ei osallistunut Kankkulan kaivolla –kuunnelmien käsikirjoittamiseen. Kuunnelmasarjan Kankkulan kaivolla viimeinen jakso lähetettiin 4.7.1970.

Sanoittaja ja käsikirjoittaja Reino Helismaa.

Toivo Kärki työhuoneessaan.

Katsotaanpa vielä auvoisaksi lopuksi, kuinka Hannes Häyrinen radiotoimittajana avasi Kankkulan kokkojuhlan 19.6.1959: ”’Kun maas’ on hanki ja järvet jäässä ja silmä sammunut auringon.’ Se on runo, jota ei tässä tilaisuudessa tulla lausumaan. Sen sijaan toivotetaan kaikki täten tervetulleiksi kokkojuhlaan Kankkulan kaivolle, jonne seudun asujaimisto on kokoontunut tätä jokavuotista merkkipäivää viettämään muistaen vanhojen viisaiden sanoja: joulu on melkein joka vuosi, mutta juhannus vain kerran kesäkuussa, jos ihan aina niinkään usein.”