Pyhäjärven tulvaa Tampereen Ratinassa vuonna 1899.

Tulva nostatti vettä myös Kalatorilla eli Laukontorilla Tampereella vuonna 1899.

Ortodoksikirkko valmistui Tampereelle vuonna 1899.

Seuraava pieni tuokiokuva kiinnittyy läheisesti vuoteen 1899, jolloin Tampereella tapahtui paljon mielenkiintoisia asioita; liikemies ja merkittävä mesenaatti Alfred Kordelin (s. 6.11.1868 Rauma ja k. 7.11.1917 Hausjärvi) saapui mullistamaan kaupungin talouselämää - tästä olen kirjoittanut mm. blogissani oman tarinan -, Pyhäjärvi tulvi pahasti aiheuttaen monenlaista haittaa ja ortodoksikirkko valmistui kaupunkiimme. Kelpo lukija saa ihmeteltäväkseen tarinassa Suomalaisen Klubin uskomattoman roolin työväenaatteen lipunkantajana ja valistuksen vaalijana kotikaupungissamme.

Kuopiolainen huonekalutehtailija Viktor Julius von Wright (s. 5.8.1856 Kuopiossa ja k. 16.5.1934 Helsingissä) oli vuosien 1882-1904 säätypäivillä aateliston edustajana ja samalla hänet tunnettiin myös viipyilevänä sosiaaliliberaalina, joka oli muiden edesottamustensa ohessa perustamassa vuonna 1883 mm. Helsingin työväenyhdistystä. Tämän työväenyhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksikin hänet valittiin vuoteen 1896 asti. Victor von Wright halusi työväelle parempia olosuhteita, jotta näin vältyttäisiin - tai jopa estettäisiin - työväen radikalisoituminen sosialistisiin yhdistyksiin. Victor kannatti markkinataloutta sekä yksilönvapautta, mutta ajatteli tarvittavan ilmeisesti - markkinaliberaaleista eroten ja vaatien - verovaroin tuettua sosiaaliturvaa markkinahäiriöiden tai negatiivisten korjausmekanismien turvaksi kuluttajansuojaa, kilpailulainsäädäntöä ja työsuojelua lainsäädännön apua hyväksikäyttäen.

Valtiopäiväedustaja ja huonekalutehtailija Victor Julius von Wright.

Puheenjohtajavuosinaan hän päätyi toimittamaan Uuden Suomettaren kyljessä julkaistua Arbetaren  (Työmies)-lehteä vuosina 1886-1889. Victor Julius von Wright toimi myös antaumuksella Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistyksen pitkäaikaisena puheenjohtajana, minkä innoittamana ammatillista osaamista edistävä Mestarikiltaneuvosto ry on perustanut Victor Julius von Wrightin nimeä kantavan ritariston tunnustukseksi merkittävästä työstä korkean osaamisen, kädentaitoalan ja/tai käsi- ja pienteollisuuden hyväksi. Huomaavasti lukijani saattaa von Wrightien nimen paremmin liittää esim. Victorin setiin, taidemaalareina ja kuvittajina ehkä paremmin tunnettuihin Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wrighteihin, joiden sukutilana toimi vuosina 1759-1910 Haminanlahden hovi Kuopiossa. Suvun omistuksessa olevaan Pirttisaareen Victor von Wright rakennutti vuonna 1910 huvilansa. 

Victor von Wright ehdotti vuoden 1891 valtiopäivillä valtionapua annettavaksi työväelle pidettäviä luentoja ja kursseja varten ja tämä ehdotus piti sisällään ensikerran Suomessa mainitun sanan "työväenopisto". Johan Vilhelm Snellman vaati voimallisesti jo 1800-luvun puolivälissä suomalaisen valtion ja kansansivistyksen välttämättömyyttä ja oikeutta. Tampere kaupunkina tunnettiin jo tuolloin teollisuudestaan, varsinkin puuvilla- ja verkatehtaistaan. Sinnikkäiden tehtaalaisten ja liberaalien tehtaanomistajien edut kohtasivat ja alkoi syntyä aluksi kokeiluja sivistysharrasteiden järjestämiseen. Ensimmäisiä koitoksia oli tehtaalaisvoimin aikaansaatu lainakirjasto, jonka yhteyteen perustettiin  vuonna 1861 sivistysseura eli lukuyhtiö. 1870-luku toi mukanaan eri tehtaisiin perustetut lainakirjastot ja lukusalit, joissa asiakkaat pääsivät lukemaan mm. suomenkielisiä sanomalehtiä. Luentoja järjestettiin työväestölle jo vuonna 1869, mutta nälkävuodet verottivat käyttäjiä ja uudelleen luennot jatkuivat vuodesta 1872 keskiviikko- ja sunnuntai-iltaisin. Aiheet käsittelivät kasvatusoppia, historiaa, kasvioppia, ihmisruumista jne. Oppineiden paikallisten opettajien lisäksi luentoja pitivät myös itseoppineet tamperelaiset tehtaalaiset. Luentojen ylimpänä suojelijana toimi vuoteen 1890 asti pormestari.

 Työväenyhdistys edusti täysi ajalle tyypillistä wrightiläistä yhdistystä, johon kuuluivat mm. kaupungin sivistyneistöä, pikkuporvareita sekä käsityöläisiä. Suomalainen Klubi otti yhdistyksen isälliseen holhoukseensa. Vuonna 1895 työväenyhdistys aloitti alkeiskurssit ja luennot, jotka Helsingin malliin perustuen nimettiin muistuttivat enemmänkin kansanopistokursseja. Kaupungin anniskeluvoittovaroista saatiin näiden kurssien rahoitus. Aivan aluksi kurssit saivat hyvän vastaanoton, mutta työväestön politisoitumisen myötä alkoi tulla vaatimuksia tehokkaammasta ja selvemmin tieteelliselle pohjalle ankkuroidusta opetuksesta. Kaivattiin tietoa varsinkin yhteiskunnallisista ja taloudellisista kysymyksistä sekä työläisten omista elinehdoista ja näiden parantamismahdollisuuksista.

 Vuonna 1892 työväenyhdistyksen sihteeri, maisteri Kaarlo Renström esitteli yhdistyksen opintokomiteassa Tukholman laitoksen mallia ja puolsi voimallisesti sellaisen saantia myös Tampereelle, varsinaiseen työväenkaupunkiin sivistystä antamaan. Wrightiläinen Renström katsoi hankkeen toteutuksen tulevan valistuneen sivistyneistön harteille ja hanketta varten perustettiinkin keskustelun jälkeen työväenopistovaliokunta. Valiokunta jatkoi projektia tiedustelemalla kaupunginvaltuusmiesten kantaa asiaansa ja hanke saikin tylyn lopun, kun valtuusmiesten vastaus oli kielteinen. Wrightiläiset alkoivat hiljalleen poistua paikallisesta työväenyhdistyksestä, mutta lopulta paikallinen sivistyneistö Suomalaisen Klubin toimesta ryhtyi ajamaan työväenopiston asiaa ja hankkeen johtavaksi henkilöksi nousi senaattori, vapaaherra, poliitikko, historioitsija ja professori Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen (s. 10.12.1830 Vaasa ja k. 13.11.1903 Helsinki) nuorempi poika, vapaaherra ja lehtori Eino Sakari Yrjö-Koskinen (s. 3.10.1858 Hämeenkyrö ja k. 10.1.1916 Helsinki) vuonna 1898. Hän oli hyvin vihkiytynyt asiaan ja teki sen vuoksi jopa opintomatkoja Eurooppaan tutustuakseen kansanvalistustyöhön.

Eino Sakari Yrjö-Koskinen.

Suomalainen Klubi teki 1.3.1898 Tampereen kaupunginvaltuustolle esityksen työväenopiston perustamisesta. Ehdotusta perusteltiin laajasti muistiolla opetuksen tarpeellisuudesta, opiston johtajakysymystä, työtapoja, taloutta, hallintoa ja oppiaineita. Suomalainen Klubi vetosi kaupungin antamaan tukeen työväenyhdistyksen ja raittiusyhdistysten Liiton järjestämiin kansanopistokursseihin. Päätoimista johtajaa pidettiin myös opistolle aivan välttämättömänä ja hänen tulisi mieluummin olla vähintään filosofian kandidaatti; aineyhdistelmänä ainakin Suomen historia, yhteiskuntaoppi ja kansantalous. Muistio suositti opintoaineiksi edellä mainittujen lisäksi ainakin myös luonnontieteitä, yleistä sivistyshistoriaa, terveysoppia sekä tärkeimpiä kohtia kirkkohistoriasta.

 7.4.1898 kaupunginvaltuusto käsitteli sille esitetyn muistion ja yksimielisesti päätti perustaa kaupunkiin Suomen ensimmäisen työväenopiston Suomalaisen Klubin ehdotuksen mukaisesti. Valtuusto valitsi opiston johtokuntaan kolmivuotiskaudeksi lehtorit Eino Sakari Yrjö-Koskisen, H. Malisen ja kansakoulunopettaja R. Kuosmasen sekä työnjohtajat H. Lindroosin ja A. Ahlgrenin. Työväenyhdistys, raittiusseura ja nuorisoseura saivat kukin mahdollisuuden nimetä yhden edustajan opiston johtokuntaan. Johtokunta kokoontui ensimmäiseen järjestäytymiskokoukseensa 18.4.1898 ja puheenjohtajaksi valittiin Eino S. Yrjö-Koskinen, varapuheenjohtajaksi Malinen, rahastonhoitajaksi J. V. Hellbergin ja kirjuriksi R. Kuosmasen. Johtokunta ryhtyi kiireen vilkkaa laatimaan opistolle johtosääntöä, joka sitten pääpiirteittäin noudattelikin Suomalaisen Klubin esitystä.

 Sääntöjen mukaan opiston tehtävä oli luentosarjoilla, esitelmillä ja keskusteluilla herättää ja pitää yllä tiedon ja valistuksen halua, isänmaallista ja kansallista mieltä kunnan jäsenissä yleensä ja erityisesti työväestössä. Työvuosi määriteltiin 30-35 viikkoa kestäväksi ajoittuen syyskuusta huhtikuun loppuun. Luentoja ja keskusteluja tuli tarjota ainakin neljä kertaa viikossa; oppiaineina Suomen historia, yhteiskuntaoppi, yleistä ja sivistyshistoriaa, taloustiedettä, maa- ja kansantiedettä, luonnontieteitä ja terveysoppia. Opiston taloutta pidettiin yllä anniskeluvoittovaroilla ja kunnan yleisillä varoilla. Opiskelijoiden tuli suorittaa markka kultakin lukukaudelta ja sääntöihin kirjattiin myös maininta, että "opetus on vapaa puoluetarkoituksista". Johtokunta valitsi kolmesta hakijaehdokkaasta Sääksmäen kansalaisopiston johtajan Severi Nymanin työväenopiston johtajaksi sillä ehdolla, että tämä vuoden mennen suorittaisi yliopistollisen arvosanan kansantaloustieteessä. Nyman oli oppikoulun opettaja, idealisti, poliitikko, runoilija ja sanomalehtimies, joka nyt teki opintomatkan työväenopiston syntysijoille Ruotsiin ja julkaisen matkan tuloksena kirjasen "Kansanomaisesta opetustavasta".

Johtokunta vuokrasi opiston käyttöön ensimmäiseksi toimitilaksi Tampereen Raittiusseuran talon salin 600 markalla kuukaudessa. 15.3.1884 perustettu Tampereen Raittiusseura sai vuonna 1887 kaupungilta tontin Mustanlahdenkadulta, johon valmistui seuraavana vuonna oma talo seuralle. Talo toimi osoitteessa Mustanlahdenkatu 18 aina vuoteen 1967 asti ja tässä talossa järjestettiin mm. monenlaisia iltamia, arpajaisia ja monien teatteriseurueiden vierailuita. Nykyinen Raittiustalo on osoitteessa Mustanlahdenkatu 22 ja monet tuntevat sen paikalla nykyään olevan Hepokatin nimellä. Työväenopiston vuosibudjetti oli aluksi 5000 mk. Opiston avajaiset pidettiin juhlallisesti Tampereen Raittiustalolla 16.1.1899 ja pääpuhujana oli lehtori Eino Sakari Yrjö-Koskinen, innokas opistohankkeen puuhamies.

Tampereen Raittiusseuran talo Mustanlahdenkadulla.

Opiston avauspuheessaan Eino Sakari Yrjö-Koskinen käsitteli puheensa aluksi opintosuunnitelmaa, todeten, että niin pitkään kuin opisto toimii muihin tarkoituksiin valmistetuissa vuokratiloissa, ei opetusohjelma voi sisältää muita kuin teoreettisia aineita. Hänelle työväenopisto-nimike tarkoitti ensi sijassa työnimeä, joka pohjasi siihen olettamaan, että laitoksen opiskelijoista enin osa muodostuisi työväestöstä. Hän tähdensi myös puheessaan, että opisto oi tarkoitettu kuitenkin kaikille yleiseksi kansalaisopistoksi. Näin Eino Sakari Yrjö-Koskinen puheessaan: "Niitä jotka odottavat Työväenopistosta jotakin tyyssijaa yhteen tai toiseen suuntaan käyville mielipiteille päivän yhteiskunnallisissa kiistoskysymyksissä, on kehoitettava luopumaan kaikista toiveista tässä kohdin. Johtokunta ja kaupungin valtuusto on epäilemättä pitävä huolta siitä, että opetuksen vapaus on tosin saava täyden arvonsa, mutta samalla, että opettajina tulee esiintymään henkilöitä, joissa on riittävästi tunnollisuutta, totuudenrakkautta ja älyä osatakseen tällaista vapautta oikein käyttää esittäen täytenä totuutena ainoastaan sitä minkä tiede on epäämättömästi siksi todistanut. Kaikki tieten uusimpien tulosten hoilaaminen, joka aina synnyttää itsekkäisyyttä ja kopeutta rehentelyä yhtä voivasti kuin todellinen vakava tieto synnyttää ihanteita ja tekee nöyräksi, kaikki taitamaton kiihoitus epäkypsien todistamattomain väitösten nojalla on sopimatonta laitoksessa, jonka tarkoituksena, kuten ohjesäännöt selvään sanovat, on 'herättää ja vireillä pitää tiedon ja valistuksen halua sekä isänmaallista ja kansallista mieltä'."

 Eino Sakari Yrjö-Koskinen korosti opiston avauspuheessaan kompromissia Anton Nyströmin positiivis-henkisen Tukholman työväenopiston ja grundivigilaisiin ihanteisiin pohjautuvan kansanopistokurssien sivistystyön periaatteiden välillä. Vaikka Yrjö-Koskisen puheesta puuttuikin kansaopistoaatteelle tunnusomainen kristillisyys, ohjelmapuhe samaten kuin työväenopiston alkuaikojen toimintaperiaatteet tähdensivät kansallishenkeä ja isänmaallisuutta. Juhlapuheensa lopussa Yrjö-Koskinen vielä hyökkäsi ylikorostettua nyströmiläistä tieteellisyyttä vastaan.

Eino Sakari Yrjö-Koskinen selvästi antoi vastuun työväenopiston valvonnasta kaupungille, joka sitten tarvittaessa kajoaisi opiston toimintaperiaatteisiin. Yhtä aikaa hän samalla kuitenkin tähdensi opiston tulevan johtajan hyvin itsenäistä asemaa ja ilmoitti, että opiston suunta ja tulevaisuus riippuu johtajan asenteesta enemmän kuin kenenkään toisen.

Sangen reippaasti käynnistyi Suomen ensimmäisen työväenopiston toiminta Tampereella; jo tammikuussa 1899 ilmoittautui opistoon 511 opiskelijaa. Enin osa heistä oli työväkeä, käsityöläisiä ja palvelusväkeä. Opiskelijoista enemmistö ei ollut suorittanut edes kansakoulun oppimäärää ja he ahersivat ennen opistoon tuloa ensin 12-tuntisen työpäivän. Opiston opetukseen he osallistuivat illalla yleensä klo 20 jälkeen. Sunnuntaisin luentoja järjestettiin päiväaikaan. Opetus tapahtui luentoina ja keskustelutilaisuuksina. Tuntiopetusta ei vielä tässä yhteydessä käytetty opetuksessa. Ensimmäinen aine, jossa tuntiopetusta käytettiin Tampereen työväenopistossa oli yksiäänisen laulun opetus, josta sitten muodostuikin hyvin suosittu opiston piirissä. Yleensä kaikk opiston tilaisuudet alkoivat ja päättyivät yhteislaululla. Lauluharjoitukset järjestettiin keskiviikkoisin ja perjantaisin, mutta yleisopetuspäivät olivat maanantaisin, tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin.

Tampereen kaupungista kehittyi vuosisatojen vaihteessa merkittävä koulukaupunki, joten opiston opettajien saannissa ei ollut suuriakaan vaikeuksia. Tarjolla oli sekä oppikoulujen opettajia että mm. teknillisen ja kaupallisen opiston opettajia. Opistoa ei hyljeksitty myöskään poliittisin perustein, sillä opettajia tuli eri yhteiskuntaelämän aloilta sekä eri poliittisista ryhmittymistä. Rehtori Severi Nyman luennoi etupäässä historiasta ja kansantaloudesta. Filosofian maisteri A. Salmela avusti myös historiassa. Opiston luottamusmiehet olivat mukana myös opetustoiminnassa; Eino Sakari Yrjö-Koskinen alusti usein keskustelutilaisuuksia, valtiopäivämies ja uskonnonlehtori J. A. Maunu sekä kaupunginvaltuutettu ja sähkömies Juho Holmsten (Heiniö) luennoivat ajankohtaisista aiheista. Laulun- ja soitonopettajana toimi A. Liljeström, joka ei alkuun olisi tohtinut ottaa edes pientä rahallista korvausta iltatunneistaan.

 Alkuaikojen luennot pidettiin Raittiustalon kylmässä ja kalseassa salissa ja pulaa oli esim. kirjallisuudesta ja havaintovälineistä. Havaintovälineitä ei suuremmin kyllä olut muissakaan kouluissa tuohon aikaan, mutta erityiseksi puutteeksi tämä havaittiin aikuisopiskelijoiden keskuudessa työväenopistossa. Työväenopisto alkoi hankkia kuitenkin välineitä iltamatuloilla. Saksan Düsseldorfista saatiin ostettua skioptikonikone, jonka mukana tuli 103 lasikuvaa. Terveysopin luentoja varten ostettiin Friedlerin anatomiset seinätaulut.

Tampereella Hämeenpuiston ja Hallituskadun kulmauksessa sijaitsee tänäänkin työväentalo, jonka tontin Tampereen työväenyhdistys osti jo vuonna 1889. Silloin tontilla sijaitsi vanha puurakenteinen kansakoulu, joka remontoitiin työväentaloksi. Uudistuksen tuolloin suunnitteli arkkitehti Georg Wilhelm Ismael Schreck (s. 25.2.1859 Hämeenlinna ja k. 15.3.1925 Tampere) ja työväentalo vihittiin käyttöön syyskuussa 1890. Schrekin suunnittelemia luomuksia Tampereella ovat esim. Tampereen Raatihuone (1890) ja Teiskon Aunessilta (1899). Talo osoittautui pian ahtaaksi ja tontille valmistui vuonna 1900 uusi kivirakenteinen työväentalo rakennusmestari Heikki Tiitolan (s. 3.8.1874 Kangasala ja k. 18.9.1952) suunnittelemana. Tämän talon suojiin pääsi myös heti Tampereen työväenopisto. Tämä kivitalo oli alkujaan kolmikerroksinen, mutta vuonna 1905 taloa laajennettiin juhlasalilla, joka tuli talossa neljä vuotta aiemmin aloittaneen Tampereen Työväen Teatterin käyttöön. Tämän juhlasalin suunnitteli arkkitehti Johan Lambert Pettersson (s. 19.5.1864 Hausjärvi ja k. 17.9.1938), jonka kynänjälki näkyy Tampereella mm. Ruuskasen talossa, Klingendahlin kehräämössä, Finlaysonin pääkonttorissa, Aleksanderin palatsissa (Finlaysonin palatsi), Liljeroosin villankehruu- ja värjäystehtaassa, Viikinsaaren ravintolarakennuksessa, Katohuopatehtaan tehdasrakennuksessa sekä Marjatan sairaalassa ja Aaltosen kenkätehtaassa.

Arkkitehti Johan Lambert Pettersson.

Vuonna 1907 järjestettiin arkkitehtikilpailu jälleen työväentalon laajennuksesta ja tällä kerralla voittajaksi selviytyi rakennusmestari Heikki Kaartisen luomus. Laajennushanke kärsi vakavasta rahoituspulasta ja laajennus saatiin lopulta valmiiksi vuonna 1912; nyt talo nousi viisikerroksiseksi ja sen jatkoksi tehtiin Hämeenpuiston ja Hallituskadun kulmaan edelleen viisikerroksinen uudisrakennus. Samassa yhteydessä Heikki Tiitolan uusrenessanssityyli vaihtui sujuvasti nykyiseen jugendtyyliin. Vuoden 1930 muutostöistä työväentalossa vastasi arkkitehti Bertel Strömmer; kulmarakennus nousi kahdeksankerroksiseksi, johon tuli ravintola ja konserttisali Konsu. Uudeksi rakennukseksi jälleen vuonna 1985 talon yhteyteen rakennettiin Tampereen Työväen Teatterin  nykyinen rakennus ja tämän jälkeenkin työväentaloa on saneerattu useassa otteessa vuoteen 1992 asti. Vuonna 2012 kulmarakennuksen kuudes ja kahdeksas kerros uusittiin kokouskäyttöön sopiviksi. Joulukuussa 1905 Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue piti nykyisen Lenin-museon tiloissa salaisen konferenssin ja tässä konferenssissa tapasivat ensikerran Vladimir Iljitš Lenin (s. 22.4.1870 ja k. 21.1.1924 Gorki) ja Josef Stalin (oik. Josif Vissarionovitš Džugašvili, s. 18.12.1878 Gori ja k. 5.3.1953 Moskova).  

Stalin ja Lenin.

 Ensimmäisten viiden vuoden aikana eli vuosina 1899 - 1904 Tampereen työväenopiston luennot olivat pääosin yleissivistäviä. Luennot pyrittiin hoitamaan paikallisin asiantuntijavoimin. Johtaja J. A. Pärnäsen kaudella luentoaiheet monipuolistuivat ja opistossa alettiin turvautua myös vieraileviin luennoitsijoihin. Tämän myötä myös luentojen taso nousi vääjäämättä; ensimmäinen professori luennoimassa opistossa oli vuonna 1915 Rafael Erich ja mm. Rafael Engelberg sekä Niilo Liakka esiintyivät luennoitsijoina opistossa. Myös sosiaalidemokraattisen puolueen kansanedustajat olivat ahkeria luennoitsijoita työväenopistossa. Kansanedustaja Anton Huotari, tohtori N. R. af Ursin, toimittaja Santeri Nuorteva, tohtori Hannes Ryömä, maisteri Johan Helo, kansanedustaja Hilja Pärssinen sekä professori Väinö Voionmaa olivat työväenopistossa usein nähtyjä luennoitsijoita.

Professori Väinö Voionmaa.

Tampereen työväenopisto © Esa Hakala