Tämä on tuhti lukuelämys lääkkeistä tietoa janoaville.

Professori Peter C. Gøtzsche julkaisi vuonna 2013 aivan käsittämättömän tärkeän tietoteoksen nimeltään Deadly Medicines and Organized Crime, How big pharma has corrupted healthcare. Sitruuna Kustannus Oy julkaisi hänen teoksensa suomeksi nimellä Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus seuraavana vuonna. Mitä me siis tiedämme professori Gøtzschenistä?

Vuonna 1974 Peter C. Gøtzsche (s. 26.11.1949) valmistui luonnontieteiden maisteriksi luettuaan pääaineinaan kemiaa ja biologiaa. Lääkäriksi Peter C. Gøtzsche puolestaan valmistui vuonna 1984; erikoistumisalanaan sisätautioppi. Vuosina 1975-1983 hän teki työtä lääketeollisuuden palveluksessa kliinisten tutkimuksien ja valvonnan kentällä. Sittemmin vuosina 1984-1995 Peter C. Gøtzsche työskenteli Kööpenhaminan eri sairaaloissa. Vuonna 1993 hän oli perustamassa Cochrane Collaborationia sekä perusti samana vuonna Pohjoismaiden Cochrane -keskuksen. Kööpenhaminan yliopiston kliinisen tutkimuksen suunnittelun ja analyysin professoriksi Peter C. Gøtzsche nimitettiin vuonna 2010. Erityisenä kiinnostuksen kohteena hänellä on ollut tilastotiede ja tutkimusmetodologia.

Professori Peter C. Gøtzsche.

Professori Peter C. Gøtzsche on julkaissut yli 70 mielenkiintoista artikkelia sellaisissa tärkeimmissä lääketieteellisissä julkaisuissa, kuten BMJ, JAMA, Lancet, Annals of Internal Medicine sekä New England Journal of Medicine. Yli 14 000 kertaa hänen tieteellisiä kirjoituksiaan on siteerattu muiden kirjoittajien julkaisuissa. Hän on jäsenenä monien hyvästä tutkimustavasta suosituksia antavassa ryhmässä; Peter C. Gøtzschen on ollut laatimassa satunnaistettujen vertailukokeiden CONSERT-ohjeistusta, järjestelmällisten katsausten ja meta-analyysien PRISMA-raportointiohjetta, havaintotutkimusten STROBE-tarkistuslistaa sekä tutkimusprotokollien SPIRIT-ohjeistusta. Peter C. Gøtzsche toimii yhtenä Cochrane Methodology Review Groupin päätoimittajana.

Peter C. Gøtzschen kirjoittamia teoksia ovat mm. Mammography Screening: truth, lies and controversy (Lontoo: Radcliffe Publishing; 2012), Rational Diagnosis and Treatment: evidence-based clinical decision-making (4. painos Chichester: Wiley; 2007), På safari i Kenia (Kööpenhamina: Samlerens Forlag; 1985 Wulf HR) ja Rationel klinik. Evidensbaserede diagnostiske og terapeutiske beslutninger (5. painos, Kööpenhamina: Munksgaard Danmark; 2006) sekä Deadly Psychiatry and Organised Denial (People’s Press 2015).

Professori Peter C. Gøtzsche osoittaa kirjassaan, kuinka lääketeollisuuden liiketoimintamalli tuo mieleen lähinnä järjestäytyneen rikollisuuden; se tähtää ainoastaan järkyttävän suuriin voittoihin välittämättä lainkaan potilaiden terveydestä. Gøtzsche näyttää kirjassaan, kuinka lääketeollisuus ostaa lääkäreitä ja tutkijoita, poliitikkoja, lääkevalvojia, lehtiä, yliopiston laitoksia, toimittajia sekä ammatti- ja potilasjärjestöjä kumppaneikseen. Koska rikollinen toiminta on taloudellisesti kannattavaa, on lääketeollisuus toiminut nähtävästi täysin tarkoituksellisesti ja tietoisesti. Gøtzsche on kirjoituksillaan saanut varsinkin lääketieteen edustajista paljon vihamiehiä, sillä hän kirjoittaa tietoon perustuen aiheesta hyvin suoraan ja rehellisesti tekemättä kompromisseja.

Kirjaa luettuasi havahdut huomaamaan, että vaikka malaria, kolera, aids, tuhkarokko, rutto, isorokko ja tuberkuloosi on lannistettu, aidsiin ja malariaan silti kuolee paljon ihmisiä johtuen taloudellisesta epätasa-arvosta ja tärkeiden lääkkeiden kalleudesta heikon tulotason maissa. Ihminen on itse aiheuttanut hengenvaarallisimmat epidemiansa, tupakalla ja reseptilääkkeillä. Yhdysvallissa ja Euroopassa aiheuttavat lääkkeet eniten kuolemia sydäntautien ja syövän jälkeen.

”On pelottavaa kuinka paljon yhtäläisyyksiä tällä elinkeinoalalla on rikollisuuden kanssa. Rikollisliigat tekevät hävyttömän suuria summia rahaa, samoin lääketeollisuus. Järjestäytyneen rikollisuuden sivuvaikutuksia ovat tapot ja kuolemat, ja lääketeollisuudessa sivuvaikutukset ovat aivat samat. Rikollisliigat lahjovat poliitikkoja ja muita silmäätekeviä, ja samaoin toimii lääketeollisuus.” Näin todisti aiheesta lääketehdas Pfizerin entinen varajohtaja, joten professori Gøtzschen ei ole lainkaan yksin väitöksineen. Kirjan alkusanoissa lääketieteen tohtori Richard Smith todistaa seuraavasti: ”Lääketeollisuus on tappanut paljon ihmisiä, paljon enemmän kuin mafia. Reseptilääkkeisiin kuolee joka vuosi satojatuhansia ihmisiä. Monet pitävät sitä lähes väistämättömänä, koska lääkkeillä hoidetaan sairauksia, jotka nekin ovat tappavia. Lääkkeiden hyödyistä kuitenkin muodostuu usein liioitellun myönteinen kuva, koska lääketietojen taustalla oleva näyttö on pahasti vääristeltyä, ja juuri siinä on ”rikos”, jonka voi lukea teollisuuden syyksi… Monet lukijat ehkä epäilevät, että on yliampuvaa verrata lääketeollisuutta järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Yhdysvaltojen lain mukaan järjestäytynyt rikollisuus on samojen rikostyyppien toistamista; näitä rikoksia ovat kiristys, vilppi, valtakunnalliset huumerikokset, lahjonta, kavallus, viranomaisen vastustaminen, rangaistuksen täytänyöönpanon haittaaminen, todistajien lahjonta ja poliittinen korruptio. Peterin mukaan lääkeyhtiöt ovat syyllistyneet useimpiin näistä rikoksista, ja hänellä on väitteensä tueksi paljon näyttöä, josta suuri osa on erittäin yksityiskohtaista.”

Lääketieteen tohtori Drummer Rennie.

Lääketieteen tohtori Drummond Rennie pohtii kirjan alussa mikä professori Peter C. Gøtzschen kirjassa sitten on uutta ja huomionarvoista: ”Vastaus on yksinkertainen: tekijän ainutlaatuiset tutkijankyvyt, tieteellinen työ, integriteetti, totuudenjano ja rohkeus. Gøtzschella on verraton kokemus alalta. Hän on työskennellyt lääkeyhtiöiden myyntiosastoilla, esitellyt lääkkeiden etuja lääkäreille ja toiminut tuotepäällikkönä. Hän on lääkäri ja lääketieteen tutkija ja pohjoismaiden Cochrane-keskuksen arvostettu johtaja. Hänen mielipiteidensä taustalla on vuosikymmenten huolellinen tutkimustyö, jonka tulokset on julkaistu vertaisarvioiduissa lehdissä. Hän ymmärtää syvällisesti tieteellisten vääristymien statistiikkaa ja kliinisten tutkimusten analyysitekniikkaa. Hän on ollut kliinisten tutkimusten järjestelmällisen katsaus- ja meta-analyysikäytännön kärjessä erittelemässä lääkkeiden ja kokeiden vaikuttavuutta tarkkojen kriteerien mukaan. Hän on usein ärsyttävän perusteellinen, mutta aina etsimässä näyttöä…

Viimeinen syy luottamukseeni Gøtzschen kirjaa kohtaan liittyy omaan työhöni hyvin suuren lääketieteellisen aikakausilehden päätoimittajana. Toimituksessa päästään kaikkein ensimmäisenä lukemaan tutkimuslaitoksista tulevat raportit. Päätoimittajat tai heidät arvioijansa törmäävät lehtiinsä tarjotuissa artikkeleissa vääristymiin, ja päätoimittaja joutuu vastaamaan valituksiin ja syytöksiin. Olen kirjoittanut lukemattomia ja usein närkästyneitä pääkirjoituksia firmoilta rahoitusta saaneiden tutkijoiden ja heidän rahoittajiensa epäeettisestä toiminnasta. Ainakin kolme päätoimittajaa, jotka minä tunnen hyvin; tohtorit Jerome Kassirer ja Marcia Angell (The New England Journal of Medicine) sekä Richard Smith (British Medical Journal) ovat kirjoittaneet omat kirjansa, joissa ilmaistaan tyrmistystä ongelman valtavuuden edessä. Toiset päätoimittajat, kuten Fiona Godlee British Medical Journal-lehdestä, ovat kirjoittaneet hyvin rahan korruptoivasta vaikutuksesta ja siitä, miten se vääristää potilaiden hoitoa ja lisää kustannuksia. 

Päätoimittaja Fiona Godlee.

Gøtzschella on uudistusehdotuksia, ja hän vaatii vallankumousta. Minusta mistään ei ole apua ennenkuin tutkimukset ja niiden arviointi on erotettu kokonaan niiden rahoituksesta. Hoitopäätökset nojaavat kliinisten tutkimusten tuloksiin, joten tuloksissa on kyse elämästä ja kuolemasta. Lääketutkimuksiin osallistuvat potilaat odottavat uhrauksensa hyödyttävän ihmiskuntaa. He eivät osaa kuvitella, että tuloksia pimitetään ja manipuloidaan kauppasalaisuuksina. Nämä tulokset kuuluvat kaikille, niiden rahoituksen pitäisi olla julkista ja rahoitus pitäisi kerätä teollisuuden maksamista veroista. Tällä hetkellä meillä Yhdysvalloissa on irvokas tilanne, jossa lääkeyhtiöt maksavat lääkevirasto FDA:lle siitä hyvästä, että se arvioi niiden hakemuksia. Onko mikään ihme, että viraston on kaapannut hallintaansa se sama teollisuus, jota sen oli tarkoitus valvoa? Vallankumous? Gøtzsche on oikeassa. Nykyinen sotku syntyi, koska menneisyydessä on tehty lukemattomia virheitä, ja hän luettelee niistä monia yksityiskohtaisesti. Eivät sen paremmin kliiniset tutkijat, heidän laitoksensa kuin tutkimuksia julkaisevat lehdet ole ymmärtäneet, miten tiukka ote heille maksavilla markkinamiehillä tutkimuksesta on. Uskon että tarvitaan vallankumous, jotta saadaan pyyhityksi pois teollisuuden vuosikymmeniä kestänyt, potilaiden kustannuksella tapahtunut voitonpyynti.”

Lääkärit ovat itseasiassa efektiivisempiä myyjiä kuin lääketeollisuuden omat lääke-esittelijät. Wall Street Journal kertoi haltuunsa saamasta lääketehdas Merckin Power Point-esityksestä; yhtiön mukaan jokainen lääkäreiden luentoihin investoitu dollari tuottaa lääkeyhtiölle 3,66 dollaria takaisin. Lääketehdas Merckin oman lääke-esittelijän pitämä vastaava luento tuottaa vain 1,96 dollaria yhtiölle. Tämän vuoksi tehokkaiden myyntimiesten palkkiot ovatkin hyvin merkittävää luokkaa. Brittikardiologi Peter Wilmshurst on kertonut useista väärinkäytöstapauksista, joihin on osallistunut sekä lääkäreitä että erityisalojen lehtien toimittajia. Peter Wilmshurst paljasti vuonna 2000 seuraavaa: ”Eräs lääkeyhtiö palkkaa usein nimekkäitä brittiläisiä sydänlääkäreitä luennoimaan eri puolille maata edistääkseen yhtiön lääkkeiden myyntiä. Kardiologit, joita yhtiön työntekijät kutsuvat nimellä Road Show (kiertävä show), saavat jokainen 3 000-5 000 punnan palkkion (…) sekä matkakorvauksen tunnin iltaluennosta kotimaassa. Jotkut Road Show’n jäsenet ovat puhuneet yhtiön tilaisuuksissa kahden viikon välein ja saavat yhtiöltä isompia palkkioita kuin mitä yliopisto tai sairaala maksaa heille vuodessa (…). Jotkut ovat kertoneet minulle pysyvänsä hiljaa lääkkeiden haittavaikutuksista etteivät menettäisi tuottoisia tutkimussopimuksia. Jotkut lääketutkimukseen osallistuvat mielipidejohtajat saavat nykyään niin suuria puhujapalkkioita, että tarvitsevat agentin neuvottelemaan sitoumuksistaan.”

Professori Peter C. Gøtzsche paljastaa tässä kirjassaan vuonna 2013, että 1 160 tanskalaista lääkäriä toimi teollisuuden palkkaamina neuvonantajina yhdessä tai useammassa lääkeyhtiössä joko asiantuntijalautakunnan jäseninä tai konsultteina. Tämän täytyy tarkoittaa, että lääketeollisuudessa ollaan joko tyhmiä, sillä neuvoja tarvitaan kellon ympäri, tai sitten melko ovelia, koska he oivaltavat ostaa lääkäreitä omaan leiriinsä. Lääkemarkkinoinnista vastaaville myyjille tarkoitetusta teoksesta Pharmaceutical Marketing saamme lukea: ”Neuvonantajprosessi on yksi tehokkaimmista tavoista päästä lähelle ihmisiä ja vaikuttamaan heihin. Se ei auta ainoastaan muokkaamaan koko lääketieteellistä koulutusta; se voi auttaa myös arvioimaan, miten yksilöitä voi parhaiten käyttää hyväksi ja motivoida tekemään yhteistyötä – samalla pääsee piilovaikuttamaan heihin iskostamalla avainviestit heidän mieleensä.”

Samoin lääketeollisuus sinnikkäästi sotkeutuu yliopistotutkijoiden tekemiin niin sanottuihin riippumattomiin kliinisiin lääketutkimuksiin jatkuvasti. Kovin arat ja asian paljastavat asiakirjat tulivat Yhdysvalloissa julkisuuteen oikeuskäsittelyn yhteydessä, vaikka niitä ei ollut tarkoitus koskaan paljastaa julkisuuteen. Lääketehdas AstraZenecan sisäisessä sähköpostiviestissä kirjoitetaan näin: ”Lilly toteutti suuren ja hyvin tehokkaan IIT-ohjelman (Investigator-initiated trials eli tutkijoiden aloitteesta tehty tutkimus) (…). He tarjoavat huomattavaa taloudellista tukea mutta haluavat vastineeksi kontrolloida dataa. Heidän on tehokkaan julkaisutiiminsä ansiosta mahdollista pyöritellä samaa dataa monella tavalla. Kielteinen data pysyy yleensä hyvin piilossa.

BMS:n (Bristol-Myers Squibbin) IIT-ohjelma kasvaa hyvin nopeasti nykyisillä markkinoilla (…). BMS muokkaa useimpia tutkimussuunnitelmia. Strateginen fokus on myyntiluvattomissa käyttöaiheissa.

Janssenilla on hyvin organisoitu ITT-suunnitelma (…). IIT-dataa ei päästetä julkisuuteen ennen kuin Janssen on hyväksynyt sen, ja tiedottaminen on Janssenin käsissä. Myönteisiä tuloksia julkaiseville tutkijoille asetetaan korkeat odotukset, mutta he saavat hyvän palkkion. Janssen ei varo yhtä tarkasti kuin Lilly, ettei kielteinen data pääse julkisuuteen.”

Peter C. Gøtzsche on kirjoittanut myös mielialaa hoitavista lääkkeistä.

Peter C. Gøtzsche varoittaa kirjassaan, että lääketieteellisiin tutkimuksiin tulee suhtautua hyvin epäillen, jos lääkeyhtiöt päättävät tilastoanalyysisuunnitelmista lopullisesti vasta, kun suuri määrä dataa on jo kerätty. Houkutus viilata tutkimustuloksia on valtaisa, sillä ero rehellisen data-analyysin ja väärän data-analyysin välillä voi tarkoittaa miljardeja rahassa mitattuna maailmanmarkkinoilla.Vilppi on jatkuvasti yleisempää, mutta viime aikoihin asti sitä on ollut vaikea todistaa, sillä tutkimusprotokollat on määrätty salaisiksi. Peter C. Gøtzsche sai kuitekin käsiinsä useita Kööpenhaminan tutkimuseettiselle toimikunnalle jätettyjä protokollia, joka mahdollisti tutkia vilpin määrää ennalta määrättyjen lopputulosten suhteen. 102 protokollan joukossa oli teollisuuden sponsoroimia tutkimuksia (noin kolme neljästä) sekä muiden tahojen rahoittamia tutkimuksia. Kaikki tutkimukset oli myös julkaistu. 63 %:ssa tutkimuksista ainakin yksi protokollan määrittelemä ensisijainen päätetapahtuma oli vaihtunut. 33 %:ssa julkaistuista raporteista oli esitelty täysin uusi ensisijainen päätetapahtuma, jota protokollassa ei ollut lainkaan. Mutta huonointa uutista edusti tieto, että yhdessäkään julkaisussa ei ilmoitettu, että ensisijaisia lopputulosmuuttujia oli muutettu! 71 %:ssa tutkimuksista on ainakin yksi raportoimatta jäänyt tulosmuuttuja ja niiden julkaistuista raporteista uupui keskimäärin neljä tehokkuus- ja kolme haittavaikutusta.

Seeding-tutkimusten tarkoituksena on saada lääkärit vaihtamaan vanhat edullisemmat lääkkeet uusiin kalliisiin lääkkeisiin, vaikka vanhat ja huokeammat lääkkeet olisivat yhtä hyviä tai jopa parempia. Lääkärit saavat palkkion jokaisesta potilaasta, jonka lääkityksen he ovat saaneet vaihdettua ja nämä voitelurahat myös hämärtävät hoitavan lääkärin harkintakykyä. Esim. eläinten haimasta saatiin insuliinia vielä 1980-luvulle asti. Sittemmin biosynteettinen ihmisen insuliini tuli ja syrjäytti eläininsuliinin; näin insuliinia oli paljon helpompi valmistaa suuriakin määriä. Hoidettaville ihmisille tästä muutoksesta ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä. Tämän vaihdoksen vuoksi järjestettiin ensimmäinen maailmanlaajuinen insuliininvaihtokampanja. Lääkeyhtiö Novo Nordisk maksoi vuonna 2006 lääkärien assistentille ja apteekkiketjuille, jotta potilaat saataisiin käyttämään uusia ja kalliita insuliinivalmisteita. Novo Nordiskin aluejohtaja esitti asian myyntiesittelijöille näin: ”Tavoitteemme on vähintään 50 uutta reseptiä viikossa jokaisella toimialueella (…). Jos et saavuta tätä tavoitetta, kysy itseltäsi, kohtelevatko lääkärikaverisi sinua reilusti. Muistuta heitä kaikesta heille antamastasi ajasta ja tarjoamistasi näytteistä, lounaista, illallisista, koulutuksista ja mentoroinneista, ja hoida homma kotiin!! Pystyt siihen!!” 

Aina vaan kalliimpaa insuliinihoitoa.

Yhdysvalloissa tällainen lääkäreiden ja apteekkarien voitelu on laitonta, mutta sitä tapahtuu jatkuvasti. Tässä ensimmäisessä vaiheessa lääketehdas Novo Nordiskin insuliinimyynti kasvoi 364 %. Toisessa vaiheessa ihmisen insuliini korvattiin geeniteknologian avulla tuotetuilla insuliinikorvikkeilla, jotka ovatkin sitten jo monta kertaa kalliimpia. Novo Nordiskin vuosikatsaus vuodelta 2010 paljastaa, että paras insuliinijohdos, glargiini-insuliini, vei Sanofi-Aventisin insuliinitulot noin 5,1 miljardiin dillariin, kun Novo Nordiskin tulot nousivat 4,7 miljardiin ja Eli Lilllyn olivat 3,1 miljardia. Insuliinijohdoksista on kuitenkin varsin vähän hyötyä tyypin 2 diabetespotilaille, lukuun ottamatta vaikeahoitoista glykokemiaa.

BMJ:ssä ilmestyi vuonna 2012 artikkeli, jossa kerrottiin Novo Nordiskin rekrytoineen lähes 360 000 potilasta hyvin kyseenalaisiin ”tutkimuksiinsa”. Suurin osa näistä tutkimuksista toteutettiin keskituloisissa tai köyhissä maissa, missä potilailla ei olisi ollut varaa kalliimpiin insuliineihin. Intiassa uusi insuliinijohdos maksoi yhdeksän kertaa enemmän kuin edullisenpi ihmisperäinen insuliini. Yhdessä tutkimuksessa ei ollut kontrolliryhmää eikä edes tarkkaa tutkimuskysymystä, joten tulokset olivat erittäin epäuskottavia, koska hypoglykemiaa ei raportoitu lainkaan. Mikäli uudesta insuliinista halutaan selvittää jotakin, ei tarvita satojatuhansia potilaita, silti vanhaa insuliinia saava verrokkiryhmä on välttämätön tutkimuksessa. Vain jotkut Novo Nordiskin ”tuloksista” julkaistiin, mutta alaryhmäanalyyseista oli kelpuutettu mukaan vain ne, joilla oli myönteisiä tuloksia ja osa tekijöistä sekä kirjoittajista oli yhtiön palkkalistoilla. Lääkäreille maksettiin jälleen palkkioita ja liiketoiminta kukoisti, mutta köyhät potilaat maksoivat laskun.

Professori Gøtzsche on koittanut parhaansa mukaan selvittää, kuinka korkeaksi lääkkeiden hinta voi nousta verrattuna siitä saatavaan hyötyyn, jolloin niitä ei enää käytetä. Tanskassa yhden potilaan hoito biologisilla lääkkeillä maksaa 16 000 euroa vuodessa, mikä on 120 kertaa enemmän kuin hoito tavanomaisilla lääkkeillä. Näitä biologisia lääkkeitä käytetään mm. nivelreuman hoidossa, mutta vuonna 2010 selvisi meta-analyysissa etteivät biologiset lääkkeet ole nivelvaurioiden hidastamisessa yhtään parempia kuin yhdistelmähoito, jossa käytetään kahta edullisempaa ja perinteistä reumalääkettä (sairautta lievittävä antireumaattinen lääke DMARD). Kävi vain niin, että meta-analyysi julkaistiin neljä kuukautta liian myöhään; Euroopan reumaliittojen kattojärjestö EULAR oli ehtinyt julkistaa uudet ohjeet, joiden mukaan potilaille, joiden kohdalla yksi DMAR-lääke ei tuottanut riittävää hoitovastetta, pitäisi määrätä biologinen lääke ilman että yhdistelmähoitoa edes kokeiltaisiin. Nämä EULARin antamat ohjeistukset perustuvat kirjallisuuskatsaukseen, jossa oli mukana vain hyvin pieni osa julkaistuista tutkimuksista; mutta kun kattojärjestö oli kerran julkaissut ohjeistuksensa, niitä on sen jälkeen hyvin vaikea enää muuttaa. EU:n tasolla voitaisiin kuitenkin säästää miljardeja euroja, sillä pelkästään Tanskassa vuonna 2011 biologisten lääkkeiden hoidosta kustannukset kipusivat 130 miljoonaan euroon. 

Potilaat saamassa biologista lääkitystä.

Jo vuonna 2010 BMJ julkaisi raportissaan, että FDA oli hyväksynyt rokotteen, joka ei ehkäissyt vaan hoiti metastaattista – aiheuttanut jo etäpesäkkeitä - eturauhassyöpää. Kolme lääkeannosta tätä rokotetta maksoi 93 000 dollaria, ja voi hyvinkin olla että lääkärit varmuuden vuoksi kokeilivat useampaakin annosta, mikäli ei saatu näkyviä merkkejä toivotuista tuloksista. Lääke pidensi elinikää potilailla neljällä kuukaudella. Tanska päätti vuonna 2012 korvata metastaattiseen melanoomaan lääkkeen, joka maksoi 10 000 dollaria potilasta kohden ja pidensi potilaan elämää 3,5 kuukaudella. Syöpälääkärit saivat myytyä ajatuksen väittämällä, että 10 % potilaista paranisi, vaikka mitään tutkimuksellista näyttöä tästä ei ollut olemassa. Eräs lääkkeen kustantamisesta päättävän ryhmän jäsen ei katsonut itseään esteelliseksi päätöksentekoon, vaikka otti samanaikaisesti vastaan rahaa lääkeyhtiöltä, joka varmasti hyötyi heidän päätöksestään. Pää- ja kaulasyöpiin hyväksyttiin vuonna 2006 uusi lääke, jonka vuotuiset käyttökustannukset ovat 110 000 dollaria.

Ehkä kaikkein hyödyttömin lääke on haimasyövän hoitoon tarkoitettu erlotinibi. EMA ja FDA ovat hyväksyneet lääkkeen käytön, vaikka sen käyttö pidentää potilaan elinikää keskimäärin vain kymmenellä päivällä. Lääke on myrkky, joka maksaa vielä noin 500 000 dollaria jokaista säästynyttä elinvuotta kohden. Tämä ”säästynyt” elinaika ei ole edes kovin laadukasta.

Suonensisäisesti annetaan alfa-1-antitrypsiiniä joissakin maissa periytyvän alfa-1-antitrypsiinin puutteen aiheuttamaan keuhkotautiin. Tanskassa keuhkolääkärit onnistuivat lobbaamaan parlamentin enemmistön puolelleen hyväksymään lääkkeen korvattavuuden, mistä olisi seurannut 116 000 euron vuotuiset kustannukset potilasta kohden. Lääkettä olisi jouduttu käyttämään useita vuosia, sillä keuhkotoimintojen heikentyminen on hidasta, hyvin hidasta jos potilas ei polta tupakkaa. Onneksi kuitenkin ennen päätöksen tekemistä professori Gøtzsche pyydettiin tekemään tehdyistä tukimuksista kirjallisuuskatsaus; selvisi, ettei lääkkeen tehosta ole kuitenkaan vakuuttavaa näyttöä. Tämä kirjallisuuskatsaus myös julkaistiin ja se sai poliitikot vetäytymään takaisin korvauspäätöksen takaa ja säästämään tanskalaisten veronmaksajien varoja ainakin 30 miljoonaa euroa vuodessa.

Tärkeysjärjestyksessä tuntuisi olevan jotakin todella pahasti pielessä, jos kaikkein kallein ja intensiivisin hoito annetaan elämän viimeisinä päivinä tai viikkoina. Jos taistelu on jo hävitty, olisi viisaampaa käyttää tämäkin aika rakkaimpiemme kanssa laadukkaasti, eikä rääkätä potilaita solumyrkyillä. Eri eturyhmissä on kuitenkin merkittävää vastustusta tälle ajatukselle. Tanskan syöpäyhdistyksen puheenjohtaja Frede Olesen haukkui tunnetut lääkärit, jotka ilmoittivat julkisesti etteivät haluaisi elinikää pidennettävän itsellään sytostaattihoidoilla, jos heilla olisi kuolemaan johtava syöpä. Olesenin mukaan sellaiset lausunnot heikentävät lääkäreiden ja potilaiden välistä luottamusta. Iäkkäillä potilailla tehohoito on vieläkin epäonnistuneempaa ja he arvostavat mielummin itsenäisyyttä ja arvokkuutta hoidossa, eivät muutaman viikon elinaikaa sietämättömän sairaana. Surkeinta tilanne on kun huomattiin, että syöpäjärjestöjen vastustama säästävä hoito saattaa joissakin tapauksissa jopa parantaa potilaan elämänlaatua ja pidentää potilaan elämää. Satunnaistettu tutkimus potilailla osoitti, että juuri diagnosoiduilla potilailla metastaattinen keuhkosyöpä saattohoidon varhaisessa vaiheessa aloittaneet elivät kolme kuukautta pidempään. Näin lääkkeet voivat siis tappaa vielä silloinkin, kun elämä on jo melkein päättynyt.