tiistai 17. heinäkuuta 2018


Patruuna Wilhelm von Nottbeckin tamperelaisille lahjoittama silloisen Kauppatorin eli nykyisen Keskustorin suihkulähde, jossa aluksi juotettiin mm. hevosia.

Tampereella Keskustorin kupeessa sijaitsevalla Vanhan kirjastotalon puistossa nähtiin ja kuultiin ensimmäinen yhteislaulutilaisuus Tammerkosken Sillalla 9.6.1995. Ensimmäisessä TV 2:n taltioimassa lähetyksessä vieraili Joel Hallikainen. Alkujaan yleisöä tilaisuuksissa laulatti vuoteen 2001 asti kansantaiteilija ja –edustaja Mikko Alatalo. Myöhemmin laulattajina ja juontajina ovat toimineet mm. Turkka Mali, Jukka Kuoppamäki ja Erkki Liikanen.


Tampereen Keskustorin – entisen Kauppatorin – ohjelmatelttaan kerääntyi runsaslukuinen varttuneempi väki perjantaina 6.7.2018 laulamaan ja kokemaan lauluja klo 13, kun käynnistyi Seniorikonsertti Merikannon sävelin. Seniorikonsertissa esiintyivät mm. Naiskuoro Katajaiset, Mieskuoro Laulajien Seniorit, Sirpa Järnberg, Pirjo Turunen, Valtteri Yrjölä, Tapio Julku sekä Erkki Liikanen. Katja Kilponen oli hankittu tilaisuuteen pianosäestäjäksi. Otsikon mukaisesti konsertissa oli mukana paljon Oskar Merikannon tuttuja ja turvallisia lauluja, kuten esim. Siss’ soutaen tuulessa, Kuin hiipuva hiillos ja Kun päivä paistaa. Esimerkiksi laulaja Tapio Julku lauloi kolme laulua Merikannon tuotannosta: Anninan, Laatokan ja Reppurin laulun. 
Laulaja Tapio Julku.

Seniorikonsertissa kuultiin kyllä muutakin musiikkia, kuin vain Merikannon säveltämää. Jussi Tammisen johtaman Mieskuoro Laulajien Seniorit koostivat osuutensa konsertista tyystin muulla, kuin Merikannon musiikilla. Heidän ohjelmallinen osuutensa alkoi Leevi Madetojan laululla Hän kulkevi kuin yli kukkien. Sitä seurasivat Harry Bergströmin sävellys ja Kipparikvartetin tunnetuksi tekemä On lautalla pienoinen kahvila ja Juha Vainion Reposaaren pojalle, Eino Grönille syntymäpäivälahjaksi tekemä laulelma Ääretön aava on ympärilläin. Kuoro lopetti osuutensa Toivo Kärjen sävellykseen ja Juha Vainion sanoitukseen Karjalan Marjaana.
Vuonna 1997 Erkki Liikanen lauloi levyllisen Juha Vainion lauluja Aarno Ranisen johtamina sovituksina Kotkan kaupunginorkesterin kanssa.

Konsertin lopuksi lavalle nousi jo 15-vuotiaana muusikon elämän rumpalina hanuristi Veikko Ahvenaisen (24.9.1929 Kuopio) yhtyeessä aloittanut Erkki Ilmari Liikanen (s. 16.4.1943 Viipuri). Erkki pääsi myös hyvin nuorena poikana Erik Lindströmin (s. 29.5.1922 Helsinki ja k. 27.8.2015 Helsinki) ja Pertti Metsäkedon yhtyeisiin soittamaan rumpuja. Erkki Liikanen oli myös Juha Vainion hyviä ystäviä. Erkin ensimmäinen levytys oli vuonna 1962 Hiiri Gonzales, johon Saukki eli Niilo Sauvo Pellervo Puhtila (s. 27.4.1928 Helsinki ja k. 2.11.2014 Helsinki) teki suomalaiset sanat (Speedy Gonzales). Sitä laulua seurasivat Erkin levyttämät Manzanilla ja Kun hämärtää. Vuodesta 1976 lähtien Erkki Liikanen tuli tutuksi Seura-lehden mainoskasvona julkisuudessa. 1970-luvulla Erkki Liikanen esiintyi yhdessä Kari Tapion ja Aikapommi-yhtyeen kanssa. Vuonna 1997 Erkki Liikanen lauloi levylle kapellimestari ja sovittaja Aarno Ranisen johtaman Kotkan kaupunginorkesterin kanssa kotkalaisen Juha Vainion lauluja. Vuonna 2002 Erkiltä julkaistiin levy Lapin lentojätkä rento, joka sisälsi uusia sovituksia Lappi-aiheisista lauluista. 
Aarno Erik Raninen (s. 27.4.1944 Kuhmoinen ja k. 3.9.2014 Jokela, Tuusula).

Tampereen Keskustorin ohjelmateltassa Erkki Liikanen lauloi kaksi ystävänsä Juha Vainion laulua: Kotkan poikii ilman siipii ja Albatrossi. Hänenkin säestyksestään huolehti Katja Kilponen. Kolmas laulu oli Erkki Liikasen oma Evakkoreki, jolla hän voitti aikoinaan Syksyn Sävel-laulukilpailun. Erkkiä ei päästetty vielä näin vähällä, vaan villiintynyt yleisö taputti hänet vielä uudestaan lavalle. Viimeisenä lauluna Erkki Liikanen lauloi Veikko Ahvenaisen säveltämä ripeän polkan Silakka apajalla. Toivo Veikko Lavi (s. 23.4.1912 Kotka ja k. 22.5.1996 Hamina) teki tähän lauluun sanat ja hän sen myös lauloi ensimmäisenä levylle 24.5.1971 Kalevi Nyqvistin sovituksena. Erkki Liikanen levytti tämänkin laulun itse vielä vuonna 1976.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti