Tampereen vaakuna vuodelta 1960, heraldikko Olof Eriksson.

Onnea 240 vuotta täyttävälle viriilille kotikaupungillemme!

Ruotsin kuningas Kustaa III vahvisti perustamiskirjan allekirjoituksellaan Tukholmassa 1.10.1779 Tampereen kaupungin perustamisen Tammerkosken partaalle. Aikaisemmin perustetuista Suomen kaupungeista poiketen Tampereesta tuli ainakin kolmella eri tavalla mitattuna poikkeuksellinen kaupunki aikanaan; tamperelaisten elinkeinoiksi suunniteltiin perinteisen maanviljelyn tilalle kauppaa, teollisuutta ja käsityöammatteja. Tampereen kaupunki sai tässä yhteydessä poikkeavasti vapauden asukkaidensa toimesta harjoittaa haluamaansa ammattia vallitsevista ammattikuntasäädöksistä välittämättä. Kolmas erikoisuus koski hallintoa; Tampereen kaupunkiin ei määrätty yleistä pormestarin ja kaupungin raadin muodostamaa hallintojärjestelmää eli maistraattia. Noin sadan silloisen asukkaan muodostama kaupunki toimi ilman omaa hallintoelintä kunnallis- ja talousasioissa maaherran vallassa ja oikeusasioissa kihlakunnan vallan piirissä.

Maaherra asui tuolloin Turussa, varsin pitkän matkan päässä ja useiden muiden työtehtäviensä keskellä. Tampereella syntyi kuitenkin arkielämässä kaupunkilaisilla esiin nousseita pulmia, jotka olisivat vaatineet vaativiakin hallinnollisia toimenpiteitä. Ensimmäisen kerran Tampereen kaupungin perustamisen jälkeen maaherra kävi Tampereella pitämässä kokousta vuoden 1780 tonttijaon yhteydessä ja seuraavat kerrat olivat vasta vuosina 1793 ja 1802. Näissä maaherran kokouksissa kaupunkilaiset saivat lähinnä vain esitellä omia huoliaan maaherralle, mutta varsinaista virkamiesvalmistelua kokouksiin ei tehty. Maaherran lähimmät käskytettävät olivat Ylä-Satakunnan ylisen kihlakunnan kruununvouti ja Pirkkalan nimismies, mutta hekään eivät riittävästi tyydyttäneet Tampereen kaupungin hallinnollisia tarpeita.

Ruotsin kuningas Kustaa III, taiteilija Kimmo Kaivannon näkemyksenä.

Vuosina 1779-1780 kruununvoutina toimi Hatanpään uusi omistaja, asessori Gabriel Ahlman, mutta hänen virkatoimistaan ei historia tiedä juuri mitään muuta kuin että hän hankki kaupungin ensimmäisessä tonttijaossa haltuunsa kaksi tonttia kaupungin keskustasta. Ahlmanin jälkeen kruununvoudin virassa toimi seuraavan kymmenen vuoden ajan – vuodet 1780-1790 - Jacob Callmeijer, joka toimi myös kruununpolttimon virkamiehenä ja oli perillä Tampereesta jo kruununvoudiksi tullessaan. Jacob Callmeijer osti Gabriel Ahlmanilta Teiskolan rusthollin ja piti sitä myös asuntonaan muutaman vuoden, kunnes vuonna 1791 joutui luopumaan kartanosta. Vuonna 1790 Callmeijer oli jo jättänyt kruunuvoudin tehtävät, ilmeisesti taloudellisten sekaannusten vuoksi.

Jacob Callmeijerin jälkeen kruununvoudin virkaa hoiti asessori Anders Hornborg parikymmentä vuotta. Hornborg oli avioliitossa taloustieteilijä, luonnontutkija ja kemisti sekä kemian professori Pehr Adrian Gaddin (s. 1727 Pirkkala ja k. 11.8.1797 Turku) veljentyttären kanssa ja he asuivat ensin Lielahden ja myöhemmin Raholan kartanossa kuitenkaan omistamatta kumpaakaan. Anders Holmborgin toiminnasta kaupungin hallinnossa on ainoastaan merkintä Holmborgin mukanaolosta vuoden 1793 maaherrankokouksessa sekä jokunen Holmborgin allekirjoittama virallinen kuulutus kirkonarkistossa. 25.10.1793 pidetyn maaherrankokouksen piti maaherra, talousmies ja teollisuusharrastajana tunnettu Ernst Gustaf von Willebrand ja samaisen kokouksen sihteerinä toimi Turun lääninsihteeri Olof Wibelius, josta myöhemmin tuli Kuopion maaherra.

Vuonna 1782 perustettu Kuopion kaupunki poti samanlaista ongelmaa Tampereen kanssa; sen perustuskirja oli hallinnon osalta melko suora kopio Tampereen perustuskirjasta. Kuopiossa hallinto toimi samoin maaherran ja kruununvirkamiesten alaisuudessa, joka oikeudellisesti oli yhdistetty kihlakunnanoikeuteen sekä kirkollisesti Kuopion pitäjään. Erona oli toki se, että maaherra asui kuitenkin Kuopiossa. Kuitenkin jo kahden vuoden kuluessa Kuopion hallinto järjestettiin siten, että kaupunki sai oman järjestysoikeuden (vanha maistraatti) ja järjestysmiehen viran, joka vastasi pormestarin virkaa. Samoin Kaskisten kaupunkiin perustettiin jo vuonna 1785 samat virat ja hallintoelimet sitä perustettaessa.

Tampereen sinetti vuodelta 1802, kultaseppä G. G. Liljefelt.

Myös Tampereen porvarin anoivat vuoden 1793 maaherrankokouksessa kaupunkiin vastaavan laista järjestyksenvalvontaa vedoten kuriin ja järjestykseen kotikaupungissaan. Kaupungin porvarit lupasivat myös maksaa järjestysmiehelle, jos sellainen vain kaupunkiin saataisiin, viisikymmentä riikintaalaria eli viittätoista ruistynnyriä vastaavan vuotuisen korvauksen. Maaherra von Willebrand katsoi velvollisuudekseen varmistaa asia vielä kuninkaalta, ennen kuin uskalsi puuttua Tampereen hallintoon perustamiskirjan henkeä muuttamalla. Seuraava maaherrankokous järjestettiin Tampereella vasta joulukuussa 1802.

Hallinnon järjestämisen pitkittyminen Tampereella johti kaupungissa hieman toisenlaiseen ratkaisuun, sillä kaupungin kruununpolttimolla toimi vielä kaupungin perustamisen alkuvuosina hallintoon kouliintuneita virkamiehiä. Tampereen eräänlaisena epävirallisena järjestysmiehenä toimi kruununpolttimon kirjanpitäjä Abraham Ekholm kuolemaansa asti. Hänen luonnollisen poistumansa jälkeen tehtävään antautui vuosiksi polttimon inspehtori Jonas Lagerbaum. Noin vuoden 1796 vaiheilla Lagerbaum joutui itse vararikkoon ja tehtävä siirtyi vuodeksi Männäisten rautaruukin kirjuri Gustaf Wilhelm Selenskille. Myöhemmin vielä Selenski toimi useiden vuosien ajan lähiseutujen nimismiehinä. Selenskin jälkeen epävirallisena järjestysmiehenä toimi kruununpolttimolla asunut sotatuomari Isak Rothovius.

Noin 1780-luvun puolivälin paikkeilla viimeistään Tampere oli saanut toisen epävirallisen ratkaisun hallintaansa; kaupunkiin perustettiin kaupunginvanhimmat, johon malli oli saatu muiden kaupunkien ratkaisusta tilkitä hallinnon aukkoja. Tästä elimestä ja sen syntyhistoriasta ei ole säilynyt mitään asiakirjoja. Jo vuonna 1786 pidetyssä kaupunginvanhempien kokoukselle luettiin maaherran määräys sikojen aitaamisesta Tampereen kaupungin ulkopuolelle. Tämän kirjelmän ovat allekirjoituksellaan vahvistaneet inspehtori Lagerbaum, postimestari Allén ja kauppias G. Ahlman, Hatanpään omistaja. Vuoden 1793 maaherrankokouksessa pöytäkirjasta löytyvät ne kaupunginvanhimmat, jotka tuolloin olivat kokouksessa paikalla eli tehtailija Abraham Häggman, postimestari Allén, kruununinspehtori Lagerbaum, kauppiaat Carl Em. Lindberg, C. G. Gadd, Carl Lindqvist ja Johan Wadén sekä muurarimestari Jacob Busk. Tampereen kaupungin epävirallinen järjestysmies toimi toisen epävirallisen elimen, kaupunginvanhempien, puheenjohtajana.

Kaupunginvanhempia määrittävä säädös vuodelta 1619 – joka tosin ei koskaan saanut lain voimaa - pyrki käytännössä tasapuolisuuteen määräämällä puolet kaupunginvanhempien jäsenistä valittavaksi käsityöläisten keskuudesta ja puolet kauppiaiden keskuudesta. Kaupunginvanhimpien kokoukset käsittelivät lähinnä taloudellisia asioita sekä pienen kaupungin arkisia ongelmia, joilla ei voinut rasittaa kruunun virkamiehiä. Asiat saattoivat liittyä esim. laitumenvuokrauksiin, lukkarien tehtävien hoitoon, kestikievarikyytien järjestelyä ja kattoturpeen nostoon. Vuoden 1793 maaherrankokouksessa kaupunginvanhimmat saivat maaherralta oikeuden suositella tai olla suosittelematta maaherralle henkilöitä, jotka anoivat porvaruutta Tampereella.

”Mutta välttämättömimpien ja asiain ja olosuhteiden joukossa on myös se, että täällä tarvitaan Pormestaria, jolla on arvovaltaiset valtuudet. Kaupunki on alusta pitäen kärsinyt kaikenlaisista Järjestysmiehistä, joilla kaikilla on ollut erityinen harrastuksensa.” Näin kirjasi lääninsihteeri Wibelius maaherrankokouksessa 20.3.1801 apteekkari J. H. Långhjelmin kirjoittaman muistion. Vuonna 1805 järjestysoikeuden nimi muuttui kaupunginoikeudeksi ja se sai samat oikeudet kuin muiden kaupunkien raastuvanoikeuksilla oli; se hoiti nyt siis järjestysmiehen johdolla niin maistraatin kun raastuvanoikeuden tehtäviä. Tästä lähtien Tampereella epävirallisesti on ollut pormestareita, mutta järjestysmies virallisesti vaihtui pormestariksi vasta vuonna 1830.

Järjestysmies Ernst Tihlman.

Kuninkaallinen käskykirje – päivätty 8.12.1801 – määräsi Tampereelle asetettavaksi järjestysmiehen (ordningsman) kaupungin hallinnon johtoon. Kaupunginvanhimmat esittivät tehtävään luutnantti ja vt. kruununvouti Ernst Fredrik Tihlmania (s. 13.1.1765 Huittinen ja k. 19.8.1844 Koivulahti). Ernst Tihlman oli avioliitossa lääninrovasti Erik Castrénin tyttären Catharina Christina Castrénin (1772-1852) kanssa vuodesta 1792 lähtien ja avioparilla oli kuusi tytärtä. Tihlman oli toiminut Vesilahden komppanian vänrikkinä Etelä-Pirkkalan Uotissa ja Kajaanin pataljoonan luutnanttina vuodesta 1789. Tihlman oli mukana Anjalan liitossa ja sai sen vuoksi kuolemantuomion, josta hänet kuitenkin myöhemmin armahdettiin. Hän aloitti Tampereen järjestysmiehenä tammikuussa 1802, mutta muuttopäiväksi Tampereelle on merkitty 10.6.1802. Hän sai puustellikseen Nalkalan torpan, mutta osti varsinaiseksi asunnokseen Allénin talon – tontti 20 - tämän muuttaessa kaupungista pois. Järjestysmies Ernst Tihlman edusti Tamperetta Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809. Ernst Tihlman ei halunnut luopua armeijan leivästä, vaan yleni järjestysmiehen virassa samanaikaisesti luutnantista kapteeniksi asti armeijan kirjoissa. Suomen siirryttyä Venäjän vallan alle vuonna 1809 suoritettiin armeijassakin uudelleenjärjestelyjä ja tässä yhteydessä myös Ernst Tihlman jättäytyi siviiliin. Nyt hänen kasvanut vapaa-aikansa mahdollisti järjestysmiehen virkatehtävien ohessa hoitaa myös Tampereen postimestarin tehtäviä. No, valpas lukija saattaa jo arvata, kuinka tässä lopulta taas kävi! Postimestari ja järjestysmies piti kotitalossaan postitoimistoa ja osittain postin kortiston kanssa olivat sekaisin kaupungin järjestysoikeuden arkisto. Asia paljastui kenraalikuvernöörin tarkastusmatkan yhteydessä ja lopulta järjestysmies Ernst Tihlman joutui eroamaan kaupungin virastaan vuonna 1827 sekavuuksien vuoksi. Tampereelta hän siirtyi Hämeenlinnaan postimestariksi. Ernst Tihlmanin jälkeen järjestysmiehen virka muuttui pormestarin viraksi vuonna 1830. Ernst Tihlmanin tilalle vuonna 1827 valittiin ensin järjestysmieheksi ja vuodesta 1830 lähtien pormestariksi F. A. Sacklén.

Vuoden 1619 yleisissä kaupunkisäädöksissä määrättiin jokaiseen kaupunkiin ainakin yksi kaupunginpalvelija hoitamaan maistraatin määräämiä yleisiä tehtäviä ja näitä juoksevia asioita hoiti - jo aika paljon ennen järjestysmiehen nimeämistä virkaan - Tampereen kaupungissa ensimmäisenä Tammerkosken säterin lampuoti Matti Grönlund vuodesta 1782 alkaen. Mistään ei ole ainakaan löytynyt tarkempaa tehtäväkuvausta kaupunginpalvelijan työstä, mutta tiedämme hänen toimineen ainakin rumpalina (tiedotus), haastemiehenä, maksujen kerääjänä ja hän valvoi, kuinka porvarit suoriutuivat velvollisuuksistaan kaupunkia kohtaan. Vuosisadan vaihtuessa kaupunginpalvelijoiden määrä nostettiin kolmeen ja palkkaa kukin sai kolme riksiä ja 16 killinkiä vuodessa. Kaupunginpalvelijoiden määrä pysyi ainakin 1840-luvulle asti kolmena, mutta palkka muuttui 25 ruplaksi vuodessa.

Kaupungin talouden hoito kuului kaupungin perustamiskirjan mukaan kruununvoudille, mutta kaupungin epäonneksi Uumajassa 15.1.1756 syntynyt kruununvouti Jakob Callmeijer sai kaupungin raha-asiat huonolle tolalle osin hävittämälläkin varoja. Kaupunginvanhempain pöytäkirja vuodelta 1793 tietää mainita kaupungin rahastonhoitajan eli kasöörin viran joustavampana raha-asiain hoitajana ja tässä tehtävässä ensimmäisenä Tampereella on toiminut Kurun rovastin poika Johan Allén. Ennen Tampereelle tuloa Allén toimi Vesilahden komppanian katselmuskirjurina ja piti virkatalonaan Narvan Pietilää. Vuonna 1781 hän ryhtyi kruununpolttimon ja kaupungin yhteiseksi postimestariksi, ja tässä virassa hän viihtyi vuoteen 1803 asti. Postimestari Allénin mainitaan tässä samaisessa pöytäkirjassa olleen viranhaltijana jo hyvän aikaa ja kasöörinä hänen suurin huolenaiheensa näyttää olleen kaupunkilaisten maksamatta jättämät vuokramaidensa vuokrat. Vuodelta 1805 löytyy tieto kaupunginkasöörin palkasta; 16 riksiä ja 32 killinkiä vuodessa.

Ensimmäisen kaupunginviskaalin virkaa Tampereella hoiti Tukholmasta vuonna 1782 saapunut kruununpolttimon kirjuri Abraham Hellsing, joka uudessa virassaan aloitti ilmeisesti vuonna 1786. Virkaa ei hänelle milloinkaan määrätty ja aluksi hän ei saanut siitä palkkaakaan. Kaupunginviskaalin virka syntyi tarpeesta valvoa ja ehkäistä laitonta kauppaa ja valvoa, että kaupassa käytettiin oikeita punnuksia ja mittoja sekä valvoa yleistä rauhaa kaupungin kaduilla ja tarvittaessa haastaa rikoksentekijät oikeuteen. Tästä virasta kehkeytyi myöhemmin yleisen syyttäjän virka. Virka saattoi olla hyvinkin tuottoisa ilman palkkaakin, sillä lain mukaan virkamiehellä oli oikeus saada määräämistään sakkotuloista itselleen kolmannes. Keväällä 1802 ylioppilas Sven Erik Häggberg haki valtakirjaa upouudelta järjestysoikeudelta kaupunginviskaaliksi ja saikin oikeudelta puoltolauseen toimilleen. Hellsing syrjäytettiin omasta vastustuksestaan huolimatta ja nuori Häggberg sai nimityksen viskaalin virkaan, johon nyt yhdistettiin myös notaarin virka. Häggberg sai kaupungilta tontin nro 15 Satakunnankadun kulmasta palkaksi virastaan. Hän pystyi hoitamaan virkaa neljä vuotta, vaikka oli taipuvainen alkoholin käyttöön ja kerran nousi juovuksissa jopa saarnastuoliinkin. Häggberg myi tonttinsa vähän päälle 33 riksillä ja virkaan nimitettiin polttimomestari Wilthausenin vävy vääpeli Fredrik Hultman.

Tampereen vaakuna 1838-1839, taiteilija Magnus von Wright.

Vääpeli Hultman oli kyllä jo entuudestaan kaupungin virassa, sillä vuonna 1805 hän lupasi perustaa Tampereelle huutokauppakamarin ja tarjoutui kaupungin huutokauppatirehtööriksi. Huutokauppakamari sijaitsi ainakin alkuun Kauppakadun varrella, tontilla nro 14. Hultman myi korvauksetta kruunun ja kaupungin takavarikoimaa tavaraa, mutta kaikesta muusta hän sai lain salliman palkkion korvaukseksi. Näin syntynyt uusi virka oli vakinaisena virkana jatkossakin ja 1840-luvulla siitä maksettiin samaa palkkaa, kuin viskaalille eli noin 29 ruplaa vuodessa.

Ehkä kaikkein omaperäisin kaupungin virkamies oli rumpali; kaupungin alkuajoista lähtien rumpali kiersi katuja pitkin ja teki yleisiä tiedotuksia kansalle. Ensimmäisen tiedottajan, Matti Grönlundin kuoltua virka jäi hieman epämääräisesti hoidetuksi ja vuodesta 1806 virka elvytettiin uudestaan kauppias Axel Grönlundin hoidossa (Matti Grönlundin poika). Aamurummutus oli joka aamu kaupungissa klo neljä (4) ja iltarummutus joka ilta klo 21. Rummuttajan kierros alkoi raatihuoneen kulmalta Hämeenkatua pitkin kiertäen keskustan neljä korttelia ympäri Läntisen kadun, Puutarhakadun ja Itäisen kadun kautta takaisin lähtöruutuun. Rummuttajan palkka oli kymmenen (10) riksiä sisältäen kaupungin viralliset tiedotukset, mutta muista rummutuksista virkamies sai periä erillisen korvauksen.

Kaupungin virkamiehiä olivat lisäksi esim. vakinaiset palovartijat sekä raatimiehet ja vuoden 1806 lopussa virkamiehiä oli kaikkiaan 15 henkilöä. Järjestysmiehen palkkamenot olivat tuolloin 33⅓ riksiä vuodessa ja rahastonhoitajan 16⅔ riksiä, kaksi kaupunginpalvelijaa 8⅓ riksiä kummallekin, voudille 3⅓ riksiä, rummuttaja 10 riksiä ja palovartijat 1⅓ riksiä kummallekin. Raatimiehet olivat palkattomia luottamusmiehiä. Näin kaupungin palkkamenot olivat tuolloin 82 riksiä 32 killinkiä; kaupungin jokaista tonttia kohden tämä merkitsi kahden voikilon ja kutakin asukasta kohden runsaan kahden ruiskilon verorasitusta.

Kirkollisten asioiden suhteen Tampere lukeutui Messukylään kuuluvaksi perustuskirjansa mukaisesti. Tavalliselle kansalaiselle yhteys seurakuntaan oli vielä tuolloin läheisempää kuin järjestysvaltaan, sillä kirkon tehtäviin kuului mm. lasten kastaminen, hautajaiset, kuulutukset sekö vihkimiset ja ehtoollisellakin täytyi käydä vähintään kerran vuodessa. Kirkossa kuulutettiin sunnuntaisin myös tärkeitä julkisia tiedotuksia vaikkapa esim. huutokaupoista. Kirkko toimitti säädöksillään ja normeillaan sekä rangaistuksillaan järjestystä ja kuria yllä jopa paremmin kuin esivalta aikanaan.

Aluksi tamperelaisten kirkkona toimi Messukylän vanha kirkko, keskiaikainen harmaakivikirkko, jonka puupenkit on kirveellä veistetyt. Vuonna 1786 Tampere sai oman saarnahuoneen, josta tuli silloin emäkirkko kaupunkilaisille sadaksi vuodeksi. Tuolloin valmistui Messukylän uudempi kirkko emäkirkoksi, mutta hallinnollinen yhteys pysyi toki ennallaan aina vuoteen 1904 asti. Tuolloin Tampere itsenäistyi vasta omaksi seurakunnakseen, joten kirkollinen yhteys Messukylän seurakuntaan kesti kaikkiaan 125 vuotta kestävän ajan.