Vuonna 1916 Yhdysvalloissa säädettiin ensimmäinen pysyvä perintöverolaki, joka sai amerikkalaiset varakkaat henkilöt keskittämään kertynyttä varallisuutta erilaisiin säätiöihin ja moniin hyväntekeväisyyttä harjoittaviin laitoksiin. Hyvin suunnitellen nämä säätiön käyttömahdollisuudet mahdollistivat jopa täydellisen verovapauden lahjoittajilleen. Tämä järjestely takasi myös monille rikkaille suvuille mahdollisuuden säilyttää liiketoiminnalla hankittu omaisuus oman suvun hallussa.

Autotehtailija Henry Ford vuonna 1919.

Autotehtaillaan järeän omaisuuden hankkinut Henry Ford (s. 30.7.1863 Greenfield, Michigan, Yhdysvallat ja k. 7.4.1947 Dearbom, Michigan, Yhdysvallat) oli alkuaan eri mieltä säätiöistä ja hyväntekeväisyydestä. Autotehtailija Henry Ford jopa halveksi juristeja ja suunnitelmia, joilla mahdollistettiin perintöveron kiertämisen. Ford ei milloinkaan ymmärtänyt hyväntekeväisyyttä, vaan oivalsi jo varhain, että ainakaan hänen keräämää varallisuutta ei lahjoittamalla jaettaisi erilaisin tarkoituksiin. Vuonna 1922 Henry Ford lausui esim. seuraavaa: ”Minä en voi sietää ammattimaista hyväntekeväisyyttä tai minkäänlaista kaupallista humanismia. Sillä hetkellä kun inhimillinen apu systematisoidaan, organisoidaan, kaupallistetaan ja kun siitä tehdään ammattimaista toimintaa, sen sisältö muuttuu, siitä tulee kylmää ja laskelmoitua… Se vahingoittaa enemmän kuin auttaa.”

Presidentti Franklin Delano Roosevelt.

Yhdysvaltojen 32. presidentti, Franklin Delano Roosevelt (s. 30.1.1882 Hyde Park ja k. 12.4.1945 Warm Springs), tuli valituksi presidentin virkaan vuonna 1933. Franklin Roosevelt ajoi läpi lakiehdotuksen elokuussa 1935, jossa tuloverotusta ja perintöverotusta kiristettiin merkittävästi. Yli neljän miljoonan dollarin omaisuudesta joutui maksamaan veroa 50 prosenttia ja yli 50 miljoonan dollarin varallisuudesta sai maksaa jo 70 prosenttia veroa. Viimein selvisi autotehtailija Henry Fordillekin, että hänen tai hänen poikansa, Edsel Fordin kuollessa vaarantuisi merkittävästi hänen hankkima omaisuus ja sen säilyminen suvun hallinnassa. Kun molemmat kuolisivat, olisi osakekannan säilyttäminen suvun huostassa täysin mahdotonta perintöverotuksen vuoksi.

Lain tultua voimaan Henry Ford antoi muutama kuukausi syntymäpäivänsä jälkeen vuonna 1935 pojalleen Edselille tehtäväksi sommitella omaisuusasiat lakimiesten ystävällisellä avustuksella. Vain muutamassa viikossa olivat juristit käyneet uuteen lakiin liittyvät säädökset lävitse ja selvittivät vielä samana syksynä toimeksiantajilleen, kuinka perintö saataisiin pääosin siirrettyä täysin laillisin keinoin Fordin sukuun maksamatta kuitenkaan veroseuraamuksia. Ensiksi koko Fordin omistuksessa oleva osakekanta piti muuttaa kahdeksi täysi uudeksi arvopaperiluokaksi; A-osakkeiksi, joilla ei ollut äänioikeutta ja joita koko osakepotista oli 95 prosenttia. Toiseen luokkaan, eli B-osakkeisiin, edusti loppua viittä prosenttia osakemäärästä ja joiden hallinta oikeutti myös äänivaltaan yhtiössä. Täysin selvää oli myös se, että kumpikin uusi osakeluokka ei joutunut alistetuksi julkiseen kauppaan niin pitkään kuin Henry, Clara (Henryn aviopuoliso) sekä Edsel Ford olivat elävän kirjoissa. Tämä järjestely siis takasi käytännössä suvun määräysvallan Fordin yhtiössä A-osakkeiden tuella siinäkin tapauksessa, että B-osakkeet joutuisivat muiden käsiin.

Clara ja Henry Fordin poika, Edsel Ford.

Uusi vaihe omaisuusjärjestelyissä koettiin 15.1.1936, kun Ford Foundation eli Fordin säätiö perustettiin ”ottamaan vastaan ja hallitsemaan tieteellisen ja sivistyksellisen työn tutkimiseen sekä hyväntekeväisyyteen tarkoitettuja varoja yhteisen hyvän edistämiseksi eikä mitään muuta tarkoitusta varten”. Olisi tietysti vielä tarkoituksen mukaista Henry ja Edsel Fordin testamentata kaikki omistamansa A-osakkeet uudelle perustetulle Ford säätiölle; näin tapahtuikin helmikuun alussa vuonna 1936. Aikaisemmin osakkeet olivat Fordien hallussa sata prosenttisesti; 55 prosenttia osakkeista oli Henry Fordilla ja 42 prosenttia pojalla, Edsel Fordilla. Clara Ford omisti siten ainoastaan kolme prosenttia osakesalkusta. Nyt uudet A- ja B-osakkeet jaettiin samassa omistussuhteessa asianosaisille. Tämän jälkeen autotehtailija Henry Ford testamenttasi kaikki A-osakkeet Ford-säätiölle ja B-osakkeensa omalle pojalleen ja lapsenlapsilleen. Samoin toimi Edsel Ford testamentatessaan A-osakkeensa säätiölle ja B-osakkeensa vaimolleen ja lapsilleen.

Clara ja Henry Ford.

On laskettu, että tällä edellä kuvatulla järjestelyllä Fordin perhe säästyi 321 miljoonan dollarin veroseuraamuksilta perintöveron osalta. Edsel Ford kuoli syöpään toukokuussa 1943 ja Fordin johdon otti jälleen käsiinsä hänen isänsä, Henry Ford. Henri Ford oli kuitenkin jo vanha ja sairas mies. Hän uumoili ensin yrityksensä jatkajaksi täysi ulkopuolista henkilöä, mutta perheen painostuksesta suostui lopulta antamaan oman yrityksensä johtamisen pojan pojalleen, Henry Ford II:lle (s. 4.9.1917 ja k. 29.9.1987), ennen omaa kuolemaansa. Kun Henry ja Clara Fordin kuoltua lopulta Fordin-säätiö pääsi 1950-luvun alussa kiinni kansalliseen hyväntekeväisyystoimintaan, joka  osoittautui itse asiassa kattavammaksi toiminnaksi kuin Rockefellerin tai Carnegien nimissä perustetuilla säätiöillä.

Pääjohtaja Henry Ford II.

Vuonna 1955 Ford-säätiö omisti 3 089 908 Ford Motor Companyn A-osaketta, jonka rahallinen arvo vuoden 1947 jäämistöarvon mukaan oli 135 dollaria/osake oli kaikkiaan 417 miljoonaa dollaria. Yhtiö oli kuitenkin tahkonnut omistajilleen hyvin varoja, joten säätiön todellinen arvo oli kuitenkin reilusti yli miljardi dollaria. Ford-säätiön ongelma oli kuitenkin se, että sen omaisuuden tehokas hallinta Ford Motor Companyn yhtiökokouksissa oli vaikeaa. Tämä teki myös säätiön tulot täysin riippuvaisiksi autoyhtiön toiminnasta, yhtiön, joka toimi hyvin suhdanneherkällä alalla.

Tilanne alkoi muodostua niin sietämäksi, että Ford-säätiön johtokunta päätti vähentää säätiön suoraa riippuvuutta Ford Motor Companyn osakkeista. Mutta koska yhtiön osakkeita ei ollut mahdollista vaihtaa vapailla markkinoilla, tämä osoittautui lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Marraskuun alussa vuonna 1955 säätiön johtokunta ilmoitti halunsa luopua osasta hallussaan olevista Ford Motor Companyn osakkeista. Ford-säätiö päätti myydä kaikkiaan yli seitsemän miljoonaa osaketta eli säätiö mahdollisti ensimmäisen yleisölle tarjottavan vapaan osakeannin.

Fordin suvun probleema oli, kuinka säilyttää määräysvalta autoyhtiössä annin jälkeen. Henry ja Edsel Fordin omaisuusjärjestely takasi suvulle Ford Motor Companyn säilymisen hallinnan niin kauan kuin se säilyisi yksityisomistuksessa, vaikka suurin osa perheen omistamasta yhtiön pääomasta olikin siirtynyt Fordin suvun ulottumattomiin.

Ford-säätiön päärakennus New Yorkissa.

Autotehtailija Henry Fordin poismenon jälkeen perillisille siirtyi testamentilla viisi prosenttia yhtiön osakepääomasta, B-osakkeet ja näiden lisäksi seitsemän prosenttia A-osakkeista, joista suku ei ollut halunnut luopua. Nyt kuitenkin kaikilla julkiseen myyntiin osallistuvilla osakkeilla täytyisi olla äänioikeus yhtiökokouksessa, sikäli kuin osakeanti toteutuisi normaalein ehdoin; ääni ja osake periaatteella Fordin suvulle jäisi vain 12 prosenttia äänistä, jolla ei määräysvaltaa yhtiössä saisi. Taas laitettiin juristit tutkimaan asiaa, ja selvisi, että pörssin vapaasti vaihdettavista osakkeista tulisi minimissään edustaa 60 prosenttia yhtiön osakepääomasta. Toisin sanoen suvun omistukseen riitti 40 prosenttia osakepääomasta; jos joku taho halusi vallata yrityksen, perheen tarvitsisi hankkia vapailta markkinoilta vain 11prosenttia osakkeista omistukseensa säilyttääkseen 51 prosentilla määräysvallan yhtiössä.

Fordin neuvonantaja, Alan Gornick, puki asian sanoiksi näin: ”Esitimme asiamme seuraavasti: teidän sääntönne vaatii, että osakkeiden täytyy edustaa 60 prosenttia osakepääomasta. Tulkitkaamme tämän tarkoittavan 60 prosenttia määräysvallasta.” Toisin sanoen pääoma tuli unohtaa! Älkää tutkiko sopimusta niin, että Fordin perhe saisi neljä ääntä jokaista investoitua dollaria kohden, kun muut osakkaat saisivat vain yhden – 40 prosenttia yhtiön äänimäärästä vain 12 prosentilla yhtiön osakkeista. Kiinnittäkää huomionne niihin 60 prosenttiin yhtiön äänistä, joihin nyt suuri yleisö pääsi käsiksi ensikertaa ostamalla osakkeita vapaasti. New Yorkin pörssi Wall Streetillä oli valmis sopimukseen ja takaamaan itselleen historiansa isoimman osakeannin.

Fordin A-osakkeiden ja B-osakkeiden väliset erot jäisivät edelleen ennalleen; A-osakkeet tulisivat yleisölle myytäviksi ja B-osakkeet säilyivät vain Fordin suvun omistuksessa. Osakkeiden arvot olisivat täsmälleen samanlaiset ja ne tuottaisivat samanlaisen osingot omistajilleen. Vain osakkeiden äänioikeudessa oli eroa; A-osakkeet edustivat yhteensä vain 60 prosenttia yhtiön äänistä. Järjestely ei kuitenkaan haitannut käytännössä suurta yleisöä, koska he olivat todella innostuneita ensikertaa saadessaan mahdollisuuden ostaa Fordin osakkeita vapaasti. Eri puolille Yhdysvaltoja asetettiin 700 osakkeiden merkitsijää ja nämä olivat nääntyä ostotarjouksien tullessa. Emissio alkoi 17.1.1956 ja se aiheutti varsinaisen sekasorron. Aivan tavalliset ihmiset halusivat ostaa Fordin osakkeita ja jättää mahdollisesti omille lapsilleen niitä perinnöksi. He tiesivät myös Fordin perheen haltuun jäävästä suhteellisen suuresta äänimäärästä, mutta pystyivät elämään asian kanssa ihan hyvin. Emissio olikin moneen kertaan ylimerkitty ja pörssin sulkeutuessa New Yorkissa 17.1.1956 oli Fordin osakkeen arvo noussut 64,50 dollarista 70,50 dollariin. Fordin säätiö keräsi näin haltuunsa 640 miljoonaa dollaria.