220 vuotta sitten ihmiset söivät keskimäärin viisi kiloa sokeria vuodessa. Sata vuotta myöhemmin tapahtui jotakin ja sokerin kulutus lähti järkyttävään nousuun. Vuonna 1890 Yhdysvalloista lähti kolajuomien räjähdysmäinen valloitus kohti maailman markkinoita. Sokerin kulutus nousi vuosien 1828 ja 1928 välissä noin kymmenkertaiseksi. Vuonna 1975 USA:n maatalousministeriön tilastojen mukaan keskivertoamerikkalainen nautti erilaisia makeutusaineita – pääasiassa jalostettua sokeria ja hyvin fruktoosipitoista maissisiirappia – 53 kiloa vuodessa ja vuonna 1990 tuo luku oli jo 62 kiloa vuodessa.

Sokeri ei mitenkään ole hyödyllistä ihmiselle eikä ravitsemuksellisesti lainkaan arvokasta ravintoa ihmiselle. Päinvastoin, se on aivan kiistattomasti terveydelle vahingollista ainetta. Lukemattomat tutkimustulokset maailmalla näyttävät tämän väitteen toteen. Silti – varsinkin elintarviketeollisuuden puolelta – sokerin puolesta esitettään jatkuvasti äänekkäitä lausuntoja. Teollisuus on päättänyt käyttää elintarvikkeissaan makeutusta, sillä ilman niitä ruokamme ei maistuisi juuri miltään, eikä siten kelpaisi edes syötäväksi.

Ruokateollisuuden ja ravitsemustieteilijöiden mukaan meidän vihollisemme on rasva! Kautta historian aikakausien ihmiset ovat kuitenkin syöneet lihaa, kalaa ja siipikarjaa. Vielä 1800-luvulla ihmiset kaikkialla söivät voita ja läskiä, sian- ja naudanlihaa sekä kananmunia. Silti sydänkohtaukset väestöllä olivat suhteellisen harvinaisia. Vaikka ranskalaiset syövät paljon voita, kermaa ja rasvaista hanhenpateeta ruokavaliossaan, on heidän sydänkohtausriskinsä keskimäärin 60 % verrattuna amerikkalaisten sydänkohtausriskiin. Naisilla tämä suhde on vielä parempi ranskalaisnaisten hyväksi. Herkullista paté de fioe grasea syövät ranskalaiset kärsivät merkittävästi amerikkalaisia vähemmän sekä ylipainosta että sydäntaudeistakin. Silti ranskalaiset syövät keskimäärin paljon enemmän rasvaa amerikkalaisiin verrattuna. Yhdysvaltoihin verrattuna Ranskassa syödään enemmän lihaa ja kalaa, neljä kertaa enemmän voita ja kaksi kertaa enemmän juustoja. Vain sokeria amerikkalaiset syövät viisi ja puoli kertaa enemmän kuin ranskalaiset. Kun ruokavaliossa yhdistyvät vaaleiden ja prosessoitujen jauhojen käyttö ja keinotekoinen makeutus sekä suolaus, saadaan roskaravintovalio, jonka seurauksista saamme nyt kaikin tavoin nautiskella.

Lohduttavaa on kuitenkin tietää ja ymmärtää, että ruokahimomme ei johdu luonneviasta vaan kemiallisesta virheestä, nimittäin hyperinsulinismistä. Tämän aiheuttaja on juuri se epäterveellinen ruokavalio, jota meille tuputetaan ja jota suurin osa ihmisistä valitettavasti noudattaa. Sokeri aktivoi tiettyjä aineenvaihdunnan prosesseja, jotka ovat hyvälle terveydelle haitallisia ja kasvattavat vain vyötärön ympärysmittaa. Virhe tapahtuu siinä, kun laaduntarkkailun sijaan ryhdytään rajoittamaan kaloreita ja grammamääriä painonhallitsemiseksi.

Luodaanpa hetkeksi tuokio aineenvaihdunnalle ja insuliinille, lihottavalle hormonille. Olemme varmasti kaikki kuulleet puhuttavan tästä insuliinista sokeritaudin eli diabeteksen yhteydessä. Tietyntyyppistä sokeritautia sairastava diabetikko käyttää insuliinia hallitakseen sokeriarvoja. Insuliini lienee kehon energian käytössä, varastoinnissa ja jakelussa käytetyistä aineista eräs kaikkein tehokkaimmista ja voimakkaimmista aineista.

Hämmästyttävä luomus, ihmiskeho, on taas toimiessaan väsymätön energiakone, joka ei koskaan huilaa vaan toimii aineenvaihdunnan tasolla jatkuvasti. Ihmiskehon elintoimintojen tärkein raaka-aine on veren glukoosi, joka taas on eräänlainen sokeri. Elimistömme kaipaa välttämättä glukoosia ja kehomme nälkiintyessä se valmistaa mistä tahansa energiaksi kelpaavasta osasta tarvitsemansa ravinnon. Kehomme pystyy ylläpitämään veren glukoosipitoisuuden lähes normaalina jopa pitkän ja kattavan paaston ajan. jaNormaaliolosuhteissa kehon tarvitsema glukoosi katetaan siis luonnollisen syömisen avulla.

Syömämme ruoka siirtyy ohutsuolessa kehomme käyttöön. Hiilihydraateista keho hyödyntää ns. yksinkertaisia sokereita, jotka ovat jo valmiiksi glukoosia tai ne muutetaan sellaiseksi hyvin nopeasti ja helposti. Rasvoista keho hyödyntää glyseroleja ja rasvahappoja ja proteiineista eli valkuaisaineista keho puolestaan noukkii proteiinien rakennusaineita, aminohappoja. Mitä enemmän syömme hiilihydraatteja, sitä enemmän verenkiertoomme pääsee glukoosia. Suurenmoinen kehomme toimii hyvin saadessaan luonnosta saatavia jalostamattomia ruoka-aineita, mutta nopeasti energiaa vapauttavien yksinkertaisten sokerien kanssa keho joutuu ongelmiin. Tästä syystä nykyihmisten ruokavalio huonoimmillaan johtaa suuriin vaikeuksiin ja kärsimyksiin.

Kun verensokeri lisääntyy nopeasti – kuten hiilihydraattien syönnin yhteydessä siis tapahtuu – on elimistön tehtävä nopeasti jotakin. Keho joutuu päättämään, kuinka paljon pikaenergiaa käytetään välittömästi ja kuinka paljon varastoidaan tuleviin tarpeisiin. Tämän päätöksen keho tekee insuliinin avulla; insuliini säätelee verensokeria. Keho tuottaa insuliinin haiman osassa, jota kutsutaan Langerhansin saarekkeiksi. Kun verensokeri jatkaa edelleen nousuaan, erittyy lisää insuliinia ja osa glikoosista muunnetaan insuliinin avulla glykogeni-nimiseksi tärkkelykseksi. Tämä tärkkelys varastoidaan sitten lihaksiin ja maksaan nopeita energiatarpeita varten. Jos nämä varastotkin sitten jossain vaiheessa täyttyvät, elimistä muuntaa ylimääräisen osan triglyseridi-nimiseksi rasvaksi. Tämä on juuri sitä rasvaa, jonka kanssa liian monet ylipainoiset painiskelevat päivittäin.

Verensokerin normaaliarvot ovat luokkaa 3,25-5,5 millimoolia litrassa verta. Kehomme tarvitsee hyvin paljon insuliinia varsinkin puhdasta glukoosia sisältävien nopeiden hiilihydraattien kuten sokerin, maidon, hunajan, hedelmien, jauhojen, valkaistun riisin ja perunatärkkelyksen kaltaisten nopeasti imeytyvien ja siten glukoosiksi muuttuvien hiilihydraattien käsittelyyn. Proteiinit ja rasvat eivät vaikuta juuri lainkaan insuliiniarvoihin.

Mitä runsaimmiksi lihavat ihmiset tulevat, sitä suuremmaksi ongelmaksi insuliini muodostuu. Maailmalla monet tutkimukset ovat osoittaneet, että ylipainoiset ihmiset lopulta reagoivat erittäin huonosti insuliiniin. Tällöin on kyse insuliiniresistanssista. Hiilihydraatit johtavat runsaaseen insuliinin eritykseen, mutta ihmisen keho ei pysty enää käyttämään insuliinia hyväkseen. Kehon vastaus tähän on tuottaa entistä enemmän insuliinia. Solujen pinnalla olevat insuliinireseptorit eivät pysty toimittamaan tehtäväänsä ja insuliini ei pääse energiaksi solun sisään. Tämän vuoksi esim. ihmiset väsyvät ja keho muuttuu rasvantuottajaksi. Ajan oloon jopa glukoosin rasvaksi muuntavat insuliinireseptorit väsyvät turhaan työhön ja sitten ollankiin jo lähellä sokeritautia. Pahimmassa tapauksessa itse haima väsyy jatkuvaan insuliinin tuotantoon ja tuotanto tyrehtyy puutossokeritaudiksi. Termi hyperinsulinismi tarkoittaa tilaa, jossa veren insuliiniarvot ovat jalkuvasti koholla eikä ihmiskeho pysty kunnolla reagoimaan insuliiniin.

Edellä kuvattu traaginen tapahtumaketju johtaa siis sokeritautiin; ylipainoisilla ihmisillä tämä tauti yleistyy kuin epidemia. Sokeritauti on hyvin vakava sairaus, joka ei ainoastaan lisää huomattavasti sydäntautiriskiä vaan aiheuttaa myös pitkällä aikavälillä vaurioita silmiin, munuaisiin, hermostoon ja ihoon. Kaikista ylipainoisista ihmisistä ei onneksi tule diabeetikkoja. Sairauden vaaroihin edelleen kuuluvat mm. päivittäiset väsymyskohtaukset, jolle ei pysty tegdä oikein mitään. Väsymystä, näläntunnetta jatkuvasti, masennusta, ärtyneisyyttä ja heikentynyttä ajatustoimintaa. Vaikka riski ihminen saa sokeria, voi hypoglykemiasta kärsivän ihmisen verensokeri olla liian alhainen jatkuvasti.

Vaikka kehomme tarvitseekin glukoosia polttoaineekseen, sitä ei ole kuitenkaan lainkaan välttämätöntä saada ruoasta. Insuliini saa tässä kohtaan kilpailijakseen todella aidon ja ihmiselle hyvin luonnollisen tavan painonhallintaan ja terveyteen: ketoosin ja lipolyysin. Näitä asioita keskitymme tarkastelemaan hieman tuonnempana.