Tampereen tuomiokirkon pääurkujen soittopöytä.

Henri Hersta oli aluksi Marina Buschin piano-oppilaana vuodesta 1989 lähtien Heinolan musiikkiopistossa. Urkujensoittoa Hersta opiskeli alkuun yksityisesti Maija Laineen ja Birgitta Forsmanin ohjauksessa. Urkutaiteilija Kalevi Kiviniemen suosituksesta Henri Hersta haki Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen vuonna 1998, jossa opiskeli aina vuoteen 2002 asti. Vuodet 2002-2007 Henri Hersta sai opetusta esittävän säveltaiteen koulutusohjelmassa urkujen- ja pianonsoittoa opettajinaan Ville Urponen (urut) ja Tarja Penttinen (piano). Urkijensoiton A-tutkinnon (diplomi) Henri Hersta suoritti vuonna 2007 ja pianonsoiton B-tutkinnon vuonna 2006. Vuodet 2007-2010 Hersta opiskeli kirkkomusiikin koulutusohjelmassa opettajinaan mm. Pekka Kähkönen ja Lasse Riutamaa (laulua) sekä Timo Nuoranne (kuoronjohto) ja valmistui sitten musiikin maisteriksi keväällä 2010. Hersta on kolunnut monet mestarikurssit, joissa hänen opettajinaan ovat toimineet esim. Michel Bouvard, Jan Willem Jansen, Francois Espinasse, Theo Jellema, Ludger Lohmann ja Wolfgang Zerer.

Henri Hersta on konsertoinut Suomessa kamarimuusikkona ja solistina kattavasti. Taiteellisten ansioidensa perusteella Hersta valittiin vuonna 2001 Lahden kansainvälisen urkuviikon ja vuonna 2008 Pori Organ-festivaalin nuoreksi taiteilijaksi. Henri Hersta on myös toiminut kanttorina Etelä-Suomen eri seurakunnissa, ennen Tampereelle tuloa viimeksi Vihdin seurakunnassa. Kesäkuusta 2013 maaliskuuhun 2015 Henri Hersta toimi Tampereen tuomikirkon urkurina Matti Hannulan äkillisen poismenon jälkeen. Nuori Hersta tuli valituksi tehtäväänsä yksinomaan soittonäytteen ja haastattelun perusteella 11 hakijan joukosta. Musiikkineuvos Matti Hannula oli rohkaissut Herstaa hakemaan urkurin pestiä Tampereen tuomiokirkosta. Koko Tampereen kautensa Henri Hersta oli jatkuvassa hankauksessa kirkon musiikkilinjasta tuomiorovasti Olli Hallikaisen kanssa. Lopulta Henri Hersta irtisanoutui virastaan ja siirtyi kanttoriksi Töölön seurakuntaan Helsinkiin 1.7.2015 lähtien. 14.7.2013 Henri Hersta soitti Tuomikirkossa Matti Hannulan muistokonsertin ja samalla ensimmäisen konserttinsa Tampereen tuomiokirkossa. Konsertti alkoi Johann Sebastian Bachin koraalipartitalla Sei gegrüsset, Jesu gütig. Päätösteoksena muistokonsertissa soi Max Regerin Toccata ja fuuga. Lamentation on surumusiikkia Aleksandre Guilmantilta, jonka Hersta omisti erityisesti Matti Hannulan muistoksi.

Ennen poistumistaan Tampereelta urkuri Henri Hersta ennätti teetättää puolueettoman kartoituksen tuomikirkon pääurkujen tilasta ja kunnosta, jonka sitten itse myös esitteli seurakunnalle. Tuomiokirkon nykyisen urkurin – tuomiokirkon järjestyksessä kuudes urkuri -, Esa Toivolan, tehtäväksi jäi vain sysätä urkuremonttihanke liikkeelle; kirkon pääurkujen remontointi on budjetoitu ja aikataulutettu keväälle 2021. Urkuremonttia varten perustettiin vuonna 2017 urkutoimikunta miettimään urkujen sointia ja modernisointia. Tampereen seurakuntayhtymä on varannut korjaukseen 250 000 euroa. Poikkeuksellisen hyvässä kunnossa on pääurkujen soittopöytä, mutta tullessaan urkujen sisälle, huomaa pian, ettei aivan kaikki ole siellä kunnossa. Sisältä löytyy kaatuneita ja vaurioituneita urkupillejä; tämä tekee urkujen sointiin epätasaisuutta ja -vireisyyttä. Kirkkosaliin kuuluu huminana urkujen palkeiden vuotamisen vuoksi monin paikoin. Pääuruissa on lähes 6 000 urkupilliä ja yli 5 000 liikkuvaa osaa – ilman soittopöytää. Urkujen pillistöä on tässä korjauksessa tarkoitus uusia mahdollisimman niukasti. Kokonaisia äänikertoja ei uusita, vain vaurioita korjataan ja ehostetaan.

Urkuremontti tarjouskilpailutettiin ja korjausurakan sai Urkurakentamo Veikko Virtanen Oy Espoosta. Veikko Virtanen Oy:n toimitusjohtajana sekä taiteellisena johtajana toimii tamperelainen Heikki Autio.

Vuosina 1900-1909 rakennettiin Suomessa kaikkiaan 163 uutta urkua. Bror Axel Thulén (s. 19.9.1847 Kangasala ja k. 13.8.1911 Kangasala) Kangasalan urkutehdas rakensi niistä 76, Jurva tai Lahden Urkutehdas 49. Walckerin nimissä on kymmenen soitinta ja Zachariassenin yksitoista. Juho Albanus Jurva (9.6.1865 Turtola ja k. 4.7.1926 Amerikka) oli vuokrannut rakentamonsa Walckerille 1907 ja jäänyt siihen tuotannon johtajaksi. Yhteistyötä kesti vain kaksi vuotta, ja Walcker rakensi tuona aikana myös omalla nimellään. Karl Gustav Wikströmin omaleimainen ura urkujenrakentajana päättyi, kun hän menehtyi Nilsiän urkujen äänitystyön ääreen 1909.

Tampereen tuomiokirkon (alkujaan Johanneksenkirkon) rakennusajan työläimpiä hankintoja oli kirkon urkujen saaminen valmiiksi. Urkuhanke lähti käyntiin 3.11.1902 pastori Karl Oskar Fontellin aloitteesta rakennuskomitean kokouksessa. Tällöin komitea asetti hankkeen ehdoksi, että kirkon urkujen pitää olla kotimaista tekoa. Tukkukauppias, valtiopäivämies ja vuorineuvos Gösta Oscar Sumelius (s. 29.5.1866 Tampere jak. 7.3.1940 Tampere) esitti komiteassa, että tarjouksia pyydettäisiin myös ulkomailta ja asia käsiteltäisiin uudestaan tarjousten saavuttua. Professori Friedrich Richard Faltinin (5.1.1835 Danzig ja k. 1.6.1918 Helsinki) suosituksesta komitea pyysi tarjoukset B. A. Thulén Kangasalan urkutehtaalta, Lahden urkutehtaalta ja Walcker & Co:n urkutehtaalta Saksasta. Helsingin Nikolain kirkon urkuri ja professori Richard Faltin puolsi saapuneista tarjouksista lämpimästi saksalaista Walckerin tarjousta. Seurakunta oli vahvasti kuitenkin kotimaisten urkujen kannalla ja rakennuskomitea lopulta tilasi urut Lahdet urkutehtaalta. Solmitussa sopimuksessa Lahden urkutehdas sitoutui valmistamaan uudet urut ”urkurakennustaiteen korkeimpien vaatimusten mukaisesti”. Urkujen julkisivun kaikkiin puuosiin hyväksyttiin käytettäväksi tammea. Kirkon urkujen piti olla valmiina käyttöön ennen heinäkuun loppua vuonna 1905.

Helsingin Johanneksen kirkon urkuri Oskar Merikanto.

Mutta tuomiokirkon urut eivät valmistuneetkaan sovitun aikataulun mukaisesti ja siitä seurasi tilaajan ja valmistajan välille erimielisyyksiä ja hankaluuksia. Osittain myöhästyminen johtui myös kirkon sisustustöiden pitkittymisestä. Monien eri vaiheiden jälkeen urut vihdoin maaliskuussa 1906 valmistuivat tuomiokirkkoon. Nämä urut oli siihen asti suurimmat Suomessa valmistetut kirkkourut; äänikertoja oli 50 ja uruissa oli kolme sormiota ja jalkio. Urkutaiteilija Frans Oskar Merikanto (vuoteen 1882 asti Mattsson, s. 5.8.1868 Helsinki ja k. 17.2.1924 Oitti) antoi uruista oman lausuntonsa, jossa hän ylisti urkujen valmistustapaa ja niiden rakentajan, Albanus Jurvan, useita näppäriä uudistuksia ja urkujen kaunista sointia. Näin Merikanto kirjasi: ”Lukemattomat ja kauniit ovat ne värivivahdukset, jotka näistä suurista uruista voidaan esiinloihtia. Varsinkin kaikki pianissimo-, piano- ja mezzoforte-väritykset ovat herttaisen kaunissointisia. Forte ja Fortissimo on kirkas, loistelias ja majesteetillisen juhlallinen.”

Uudenkosteassa kirkossa on ollut urkujen viritystä ja äänikertojen täydellistä intoneerausta suorastaan mahdotonta suorittaa, vaikersi Oskar Merikanto vielä lausunnossaan Tuomiokirkon uusista uruista. Hän lisäsi vielä, että olisi ehdottomasti ollut edullista vasta vuoden päästä asennuttaa urut kirkkoon. Rakennustoimikunnan nimenomaisesta anomuksesta Oskar Merikanto kävi vielä uudet urut läpi lopputarkastuksessa tarkasti vähän ennen kirkon vihkimistä.Tarkastuksestaan hän kirjasi seuraavasti: ”Että intonatsioonityö, joka vaatii ääretöntä tarkkuutta ja häiritsemätöntä hiljaisuutta, on näissä uruissa voinut täydellisesti onnistua, vaikka kirkossa on paljon muutakin työtä tehty, se on minusta aivan ihmeteltävää ja todistaa vaan työnsuorittajan, hra A. Jurvan erinomaista musikaalisen korvan ja aistin tarkkuutta ja harvinaista kykyä tällä alalla. - Sellaisia kotimaassa valmistettuja urkuja, kuin nyt puheena olevat, en ole ennen koskaan soittanut.” Arvionsa lopuksi Oskar Merikanto vielä onnitteli Lahden urkutehdasta merkkityöstä ja Tampereen seurakuntaa harvinaisista uruista.

Tampereen Vanhan kirkon urkuri ja dir. mus. Aarne Johannes Wegelius (s. 29.4.1891 Tampere ja k. 14.7.1957) innostui kuvailemaan tuomiokirkon urkuja seuraavin kääntein: ”Näissä uruissa kaikki äänikerrat olivat itsenäisiä. Urkujen pillit oli urkujen rakentaja Jurva hankkinut pääasiassa ulkomailta. Osa niistä oli Aug. Lankhuffin tehtaan valmistetta (mm. erittäin kaunis englannintorvi Cor anglais 8’), osa taas luultavasti Walckerin urkutehtaasta, jonka asiamiehenä Jurva myöhemmin jonkin aikaa toimi Suomessa. Useat huuliäänikerrat oli valmistettu kauttaaltaan hyvästä urkutinasta, suurempiakin pillejä myöten. Niinpä julkisivuun sijoitettu 16-jalkainen prinsipaali oli kokonaisuudessaan tehty ensiluokkaisesta tinasta, mikä on suuri harvinaisuus meidän maassamme.” Rehtori Kaarle Albert Wegelius ja Aini Öhmann olivat Aarne Wegeliuksen vanhempia. Wegelius valmistui ylioppilaaksi vuonna 1911 ja suoritti Helsingin musiikkiopiston vuonna 1915; Helsingissä häntä opetti urkujensoitossa Oskar Merikanto. Helsingin lukkari- ja urkukoulun Wegelius kävi vielä vuonna 1916. Vuodesta 1916 lähtien Aarne Wegelius toimi Tampereen Vanhan kirkon urkurina pitkän uran, kaikkiaan yli 40 vuotta. 1920-luvulla Wegelius teki useita urkututkimusmatkoja moniin Keski-Euroopan maihin perehtyen eri urkujen rakenteisiin ja rakentamiseen kattavasti. Samoin Wegelius toimi monien urkujen suunnittelijana ja rakentamisen asiantuntijana. Hän sai myös valmiiksi laajan teoksen käsikirjoituksen urkujenrakentamisesta. Wegelius antoi urkukonsertteja ja toimi vuodesta 1924 lähtien Tampereen lyseon laulunopettajana.

Urkuri Franz Linnavuoren hauta Kalevankankaan hautausmaalla.

Tampereen Johanneksenkirkon (tuomikirkon) ensimmäinen urkurin virkaan nimetty muusikko oli Franz Linnavuori (s. 13.10.1880 Ylöjärvi ja k. 12.6.1926 Tampere) vuonna 1908. Franz Linnavuori kävi Turun lukkari- ja urkurikoulun sekä opiskeli Helsingin musiikkiopistossa. Oltuaan Ylöjärvellä ja Leppävirralla kanttori-urkurina hän sai nimityksen Tampereen Johanneksen kirkon urkuriksi. Franz Linnavuoren kuuluisin sävellys lienee laulu Minä laulan sun iltasi tähtiin V. A. Koskenniemen runoon. Tampereella toimiessaan hän johti myös Mieskuoro Laulajia. Hänen seuraajansa vuosina 1926-1955 oli turkulainen urkuri, Mauno Suomi (s. 30.4.1894 Turku ja k. 17.12.1955 Tampere), joka opiskeli alkuun kotikaupunkinsa, Turun, lukkari-urkukoulussa. Urkuopintojaan Mauno Suomi täydensi Helsingissä Oskar Merikannon ja Elis Mårtensonin oppilaana. Pianonsoittoa Suomi opiskeli Ilmari Hannikaisen johdolla. Diplomitutkinnon hän suoritti vuonna 1925. Hän oli myös ensimmäinen Marcel Duprén suomalainen urkuoppilas Pariisissa. Mauno Suomi oli myös Tampereen musiikkiopiston ensimmäinen rehtori. Mauno Suomen työtä tuomiokirkon urkurina jatkoi Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra Kaarle Heikki Seppälän (1881-1959) ja musiikinopettaja Anna Karolina Levónin (1888-1981) poika, diplomiurkuri Heikki Juhani Seppälä (s. 22.8.1922 Tampere ja k. 4.2.1990 Upsala). Hän valmistui Helsingin kirkkomusiikkiopistosta vuonna 1942 kanttori-urkuriksi ja Sibelius-Akatemiasta vuonna 1952. Urkudiplomin hän suoritti vuonna 1953. Tampereella Seppälä toimi jo kanttori-urkurina vuosina 1942-1957 ja tuomiokirkkoseurakunnan urkurina vuodet 1957-1975. Vuosina 1944-1975 hän toimi myös Tampereen musiikkiopiston opettajana sekä Aamulehden musiikkiarvostelijana vuosina 1952-1974. Director musices-arvonimi Heikki Seppälälle myönnettiin vuonna 1952. Heikki Seppälän ja näyttelijä Kielo Tuulikki Seppälän (os. Keihäs, s. 12.3.1926 ja k. 25.12.1990) vuonna 1944 syntyneestä pojasta, Johannes Seppälästä varttui ortodoksiseurakunnan jäsen; ensin diakoniksi vuonna 1967 ja sitten papiksi vuonna 1972. Johannes Seppälä opiskeli teologiaa Ateenan yliopistossa ja suoritti Pth (Ptyhiouhos Teologias)-tutkinnon vuonna 1971.

Diplomiurkuri ja -laulaja Matti Hannula soittimensa ääressä.

Tampereen tuomiokirkon neljäntenä urkurina vuosina 1974-2013 toimi diplomiurkuri ja -laulaja, musiikkineuvos Matti Hannula (14.6.1943 Elimäki ja k. 4.6.2013 Outokumpu). Tuomiokirkon kanttorina toimi pitkään myös laulupedagogi, Tampereen ensimmäisen oratoriokuoron (nyk. Händel-kuoro) perustaja ja musiikkineuvos Matti Alvar Vihtonen (s. 27.8.1921 Vahviala ja k.14.9.1993 Tampere). Matti Hannula valmistui ensin kanttoriksi ja urkuriksi Sibelius-Akatemian Kuopion yksiköstä ja jatkoi sitten opintojaan Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastolla professori Gustaf Edvard Enzio Forsblomin (s. 14.3.1920 Lohja ja k. 10.2.1996 Vantaa) ja yleisellä osastolla professori, bassobaritoni Matti Jalo Veikko Tuloiselan (s. 5.5.1931 Jyväskylä) ohjauksessa. Matti Hannula valmistui urkuriksi vuonna 1966 ja toimi ensimmäisen vuoden kanttorina Kuopiossa. Tampereen Pyynikin seurakunnan urkurina Aleksanterin kirkossa Hannula toimi vuosina 1967-1974. Matti Hannula oli perustamassa Pirkanmaan musiikkiopistoa vuonna 1970 ja hän toimi myös tämän opiston rehtorina. Matti Hannula oli ahkera konsertoija sekä Suomessa että ulkomailla. Hannula käynnisti Tampereella legendaarisen Kesäillan Urkumusiikkia-sarjan, johon hän sai houkuteltua vierailijoiksi monet maailmankuulut urkurit.

Musiikkineuvos Matti Hannula suunnitteli Tampereen tuomiokirkon pohjoislehterille vuonna 1983 valmistuneen uuden ns. kuoriurkujen disposition. Nämä barokkiurut käsittävät 23 äänikertaa jakautuen kahdelle sormiolle ja jalkiolle. Koneisto ja sen hallintalaitteet ovat täysin mekaaniset. Pillejä näissä kirkon pikku-uruissa on 1516. Matti Hannula myös tarkasti nämä urut. Erikoisuutena uruissa on historiallinen viritysjärjestelmä, ns. Kimberger III, hieman muunnettuna. Kangasalan urkutehdas ennätti ennen konkurssiin menoaan rakentaa näistä uruista noin 65 prosenttia ja Hämeen urkutehdas pystytti ja viimeisteli urut kirkkoon. Barokkiurkujen äänitystyön tekivät Pekka Vuori ja Antti Alajoki. Urkujen julkisivun suunnitteli Kangasalan urkutehtaan viimeinen tekninenjohtaja, kirkkomuusikko, professori, urkujen rakentaja ja tutkija Pentti Juhani Pelto (s. 26.8.1938 Kauhajoki ja k. 22.4.2018 Kangasala). Nyt pian alkavan Tampereen tuomiokirkon pääurkujen korjauksen aikana pohjoislehterin barokkiurut ovat seurakunnan musiikkikäytössä.

Urkuri Matti Hannulan hauta Kalevankankaalla.

Tuomiokirkon kanttori Matti Vihtosen hauta Tampereen Kalevankankaalla.

Kangasalan Urkutehdas oli aikoinaan Suomen suurin urkujen rakentaja; Anders Thulé perusti rakentamon muutettuaan Ruotsista Suomeen vuonna 1843. Thulé valmisti täällä ensimmäisen urkunsa Tammisaaren kirkkoon ja saatuaan toisen tilauksen Kangasalta Thulé perusti verstaansa myös sinne. Viime vuosinaan tehdas työllisti noin seitsemänkymmentä ihmistä ja Thulén suku johti tehdasta neljässä polvessa. Tehdas on valmistanut urkuja mm. Tampereen Aleksanterin kirkkoon, Ouluun, Finlandia-taloon ja Lapuan kirkkoon, jossa ovat Suomen isoimmat kirkkourut, 86-äänikertaiset. Urkujen lisäksi tehdas valmisti aikoinaan noin 10 000 harmonia. Tehtaan vakituisena urkujentarkastajan toimi pitkään Oskar Merikanto.

Tampereen tuomiokirkon urkujen muutostyön vuosina 1928-1929 suunnittelivat yhdessä urkurit Mauno Suomi ja Aarne Wegelius. Varsinaisen työn urkujen kanssa suoritti tuolloin Kangasalan urkutehdas. Nyt kirkon urut laajennettiin 68-äänikertaisiksi. Laajennustyötä urkuihin kuvaili Aarne Wegelius näin: ”Urkuihin tehtiin uudet ilmalaatikot ja suuri soittopöytä, ja urkujen sisään asetettiin kaksi uutta puhalluskonetta. Useimmat vanhat äänikerrat säilytettiin, mutta niiden äänitystä muutettiin osaksi, ja lisäksi urkuihin tuli uusia äänikertoja, niistä osa eri maista. Uusien paisutuskaappien sulkuovet sijoitettiin nyt yksinomaan etusivuille ja ne ulottuvat ylhäältä alas saakka, joten paisutuskoneet ovat tehokkaita, mihin vaikuttaa etupäässä myös se, että kaappeihin sijoitettiin paljon äänikertoja.”

Urkutaiteilija ja professori Enzio Forsblom.

Tampereen tuomiokirkon urkuri Heikki Seppälä on jälkipolville jättänyt tiedoksi, että tässä muutostyössä vuosina 1928-1929 siirrettiin myös urkujen soittopöytää alemmaksi ja kauemmaksi soittimesta. Tätä muutostyötä Heikki Seppälä ei pitänyt pelkästään onnistuneena ratkaisuna, koska tämä aiheutti vaikeuksia kirkkokuoron sijoitukselle. Urkujen äänikertavalintaa Heikki Seppälä kuvaili ajan romanttisiin pyrkimyksiin sopivaksi ja melko orkestraaliseksi. Nämä nykyiset Tampereen tuomiokirkon pääurut ovat maamme neljänneksi isoimmat urut ja professori, urkutaiteilija Gustaf Edvard Enzio Forsblom (s. 14.3.1920 Lohja ja k. 10.2.1996 Vantaa) on kehunut näitä urkuja maamme parhaiksi romanttisiksi uruiksi.