Ennen vuotta 1950 toimeenpantua alueliitosta Lielahti kuuluin Ylöjärven kuntaan. Peräkunta nimellä Ylöjärven kappeliseurakunta – perustettu vuona 1779 – kuului Pirkkalan pitäjään ja seurakuntaan eli Suur-Pirkkalaan. Seurakunta itsenäistyi vuonna 1895 ja ero Pirkkalasta tapahtui lopullisesti vasta 1900-luvun vaiheessa. Pirkkalan kirkolta tähyiltäessä Lielahti sijaitsi Harjun takana; tästä syystä Lielahden aluetta kutsuttiin 1920-luvulle asti Harjuntaustaksi. Lielahti taas tulee alueen nimeksi Lielahden kartanosta johtuen.

Lielahden alueella sijaitsi 1500-luvulla kolme kylää: Lielahti, Niemi ja Kukkola. Tiedetään Lielahden kylän vanhoista taloista nimeltä ainakin Tervainen, Parto sekä Possi; Possin talon ympärille kehittyi jopa oma kyläkin. Niemen kylän taloja olivat Kokko, Suvia, Niemi ja Piikki. Kukkolan kylässä sijaitsi Kukko-niminen talo. Kyläojan ulkopuolelle jäi oma yksinäistila, Pohtola.

Kuningas Juhana III.

Tyypillisesti kartanot syntyivät aivan normaalisti tuolloin kuninkaan lahjoittaessa kylän verotulot jollekin yksityiselle henkilölle. Tämän lahjoituksen saaneen henkilön jälkeläiset saivat siten täyden omistusoikeuden tämän kylän taloihin. Kuningas Juhana III (s. 20.12.1537 Stegeborg, Ruotsi ja k. 17.11.1592 Tukholma, Ruotsi) lahjoitti Lielahden kylän vuonna 1577 oman avioliittonsa ulkopuolella syntyneelle tyttärelleen, Lucretia Gyllenhjelmille (1561-1585). Lucretian äiti oli Katarina Hansdotter. Lucretian jälkeen lahjoituskartano siirtyi perintönä Pontus de la Gardielle ja tämän jälkeen Jaakko de la Gardielle. Kukkolan, Possilan, Pohtolan ja Siivikkalan tilat liitettiin Lielahden kartanoon, josta nyt muodostettiin ratsutila. Tarvittiin vielä useita omistajavaihdoksia ennen kuin Lielahden kartano päätyi vuonna 1872 Finlaysonin puuvillatehtaan patruunan, Wilhelm von Nottbeckin kesänviettopaikaksi.

Kenraalimajuri ja ritari Claes Alfred Stjernvallin omaisuutta oli Lielahden kartano vuosina 1847-1869 ja sama mies omisti myös Siivikkalan tilan vuosina 1849-1869. Lielahti tunnetaan asutuksestaan jo vuodesta 1540 ja Harjuntaustan jakokunnassa oli 1550-luvulla jo 17 maatilaa. Claes Alfred Sternvall hankki Lielahden tilan kruununvouti Karl Benjamin Federleyltä, jonka suku oli aikoinaan tullut Schwabenista Etelä-Saksasta Suomeen. Mäntsälässä vuonna 1803 syntynyt Claes Alfred Sternvall teki pitkän uran tsaarin palveluksessa. Stjernvall suoritti ylioppilastutkinnon Turussa vuonna 1817 ja Uppsalassa vuonna 1823. Vuonna 1824 hän astui Venäjän tie- ja vesikulkulaitosten insinöörijoukkojen palvelukseen ja yleni vänrikiksi 1825, aliluutnantiksi vuonna 1826, luutnantiksi 1827 ja kapteeniksi vuonna 1831 sekä majuriksi 1835 ja everstiluutnantiksi vuonna 1840. Sternvall ylennettiin kenraalimajuriksi vuonna 1854 ja määrättiin samana vuonna Saimaan kanavatyömaan ylijohtajaksi. Kenraalimajuri Sternvall toimi myös yhteiskunnallisissa tehtävissä; hän oli kiinnostunut lasten lukutaidon kehittämisestä. Kun Harjun vuonna 1639 rakennettua puista kappelia purettiin vuonna 1858, Sternvall rakennutti kappelin käyttökelpoisista hirsistä paikan viereen Ahlmanin koulun; koulu valmistui Tampereen Raholaan, Nokiantie 22:n kohdalle vuonna 1862. Puretun kappeli saarnastuoli ja krusifiksi ovat nykyään Pispalan kirkossa. Puretun kappelikirkon viereen rakennettiin vuonna 1785 kivestä barokkityylinen Gaddin suvun hautakappeli, joka on paikallaan vielä tänäänkin. Monilla lapsilla oli tuohon aikaan hyvin pitkä koulumatka, joten Stenvall rakennutti siksi koulun viereen asuntolan opettajalle ja lapsille. Claes Alfred Sternvall oli myös yksi Ylöjärven kunnan perustamiskirjan allekirjoittajista kirkon sakastissa 24.1.1869. Ylöjärven asukasluku oli tuolloin vain 2 200 henkilöä ja vajaalla 60 talollisella oli äänioikeus.

Kun Claes Alfred kuoli, osti vanha patruuna Wilhelm von Nottbeck perikunnalta 31.10.1872 Lielahden kartanon ja Siivikkalan tilan ja vanha patruuna käytti Lielahden kartanoa lähinnä perheensä huvilana, jossa pojat saivat harrastaa mm. purjehdusta Näsijärvellä. Wilhelm von Nottbeckin kuoltua peri tilat hänen toiseksi vanhin poikansa Wilhelm Fredrik von Nottbeck täydellä omistusoikeudella. Lielahden kartanon uusi isäntä Wilhelm Fredrik von Nottbeck - häntä kutsuttiin myös Lielahden patruunaksi - sai kolmannen lainhuudon Pirkkalan kunnan ja Ylöjärven kappelin kihlakunnanoikeuden istunnossa 1.9.1893, joten oikeastaan vasta siitä lähtien hänestä tuli Lielahden kartanon ja Siivikkalan verotilan laillinen omistaja.

Lielahden kartano vuonna 1870.

Veljekset Charles, Edvard, Peter ja Alexander von Nottbeck sopivat yhteisymmärryksessä Wilhelm Fredrik von Nottbeckin kanssa 6.9.1890 isänsä kuoltua seuraavaa: "Allekirjoittaneet ovat yhdessä tilanomistaja Wilhelm Fredrik von Nottbeckin kanssa nyttemmin kuolleiden vanhempiemme tehtaanomistaja William von Nottbeckin ja vaimonsa Elise Constancen ainoina laillisina perillisinä tehneet suullisen sopimuksen jonka mukaan... vanhempiemme jälkeensä jättämä, Pirkkalan pitäjän Ylöjärven kappeliseurakunnassa sijaitseva kolmenneljäsosan manttaalin Lielahden verorustholliin kuuluva pesä ja sen kanssa yhteisviljelyksessä oleva kaksikolmattaosan manttaalin Siivikkalan verotila, jotka tilat kuuluvat vuoden 29. kesäkuuta toimeenpannussa, kuolleen isämme jälkeen toimitetussa perunkirjoituksessa arvioitiin sadantuhannen (100.000) Suomen markan arvoisiksi, on ilman korvausta tuleva yllä mainitun veljemme, tilanomistaja von Nottbeckin omaksi, joten me luovutamme täten meille edellä mainittujen vanhempiemme jälkeen perinnön kautta kuuluvat osuudet kyseessä olevista Lielahden ja Siivikkalan tiloista tilanomistaja von Nottbeckille täydellä omistusoikeudella viljeltäväksi ja asuttavaksi sekä kaikella muulla tapaa hänen lailliseksi ja ansaituksi omaisuudekseen."

Lielahden patruuna, Wilhelm Fredrik von Nottbeck (s. 6.3.1850 Tampere ja k. 10.3.1928 Helsinki)

Tämän Lielahden patruunan, Wilhelm Fredrik von Nottbeckin, haltuun suku uskoi myös Finlaysonin puuvillatehtaan hallituksen puheenjohtajuuden. Hän oli kotona saanut ensiopetuksen kotiopettajalta - aivan kuten veljensäkin, Wilhelm von Nottbeckin vanhin poika Carl Samuel von Nottbeck - ja suoritti ylioppilastutkintonsa Tartossa. Tarton yliopistosta hän valmistui kemian maisteriksi ja jatkoi matematiikan opintoja Ranskassa sekä Englannissa tekniikan ja taloustieteiden opintoja. Auttavan suomen kielen lisäksi hän puhui sujuvasti saksaa, venäjää, ranskaa, englantia, ruotsia sekä viroa. Avioliiton hän solmi 26.7.1882 Helsingissä Maria Lydia von Tobiesenin kanssa, joka oli syntynyt Witebskin kaupungissa 18.11.1851. Pari muutti Lielahden kartanoon asumaan ja täällä heille syntyi kaksi poikaa; Heinz Friedrich Wilhelm Fürchtegott 26.8.1887 ja Kurt Alexander Friedrich Rembert Burchard 24.12.1891. Pojat saivat myös kotiopetusta Tarton yliopiston maistereilta Eisenschmidtiltä ja Franciszek de Godzinskyltä, joka oli professori, säveltäjä, kapellimestari, sovittaja ja pianisti George de Godzinskyn isä. Opetuskielenä kuten perheen kotikielenä oli edelleen saksankieli.

Lielahden patruuna osti Kukkolan, Pohtolan ja Possilan talot ja yhdisti ne Lielahden kartanoon. Hän isännöi koko Harjuntaustan kylää eli nykyistä Lielahtea, ulkopuolelle jäi vain Niemen rustholli, joka oli kauppaneuvos Antti Ahlströmin omistuksessa. Lielahden tilalla kaikki rakennukset uudistettiin. Vanha päärakennus, sveitsiläiseen vuoristotyyliin rakennettu puurakennus sai seurakseen kauemmaksi rannasta rakennetun kaksikerroksisen, 25 huonetta käsittävän tiilirakennuksen. Rakennuksen suunnitteli patruunan puoliso, Maria von Nottbeck ja se valmistui vuosina 1893-1894. Kartanosta tuli maataloustila, jossa isäntä pääsi soveltamaan monia ulkomailta tulleita uusia oppeja käytännössä. Tilalle rakennettiin uusi ja iso navatta, johon Tanskasta tuotiin 400 lehmää. Maito kuljetettiin kolmella hevosella kaksi kertaa päivässä kaupunkilaisille. Kun Finlaysonin tehdas tarvitsi perunajauhoja liisterin valmistukseen, alkoi Lielahdessa perunanviljelys. Soita kuivaamalla ja salaojittamalla suuret vainiot saatiin erinomaiseen viljelyskuntoon. Turvetta yritettiin hyödyntää energian lähteenä, mutta se soveltui huonosti polttoaineeksi höyrykattiloihin.

Apulanta otettiin Lielahdessa pelloilla jo 1880-luvulla käyttöön, kun siitä ei vielä muualla Suomessa tiedetty yhtään mitään. Finlaysonin kirkon suunnitellut arkkitehti ja perheen hyvä ystävä Frans Ludvig Calonius perusti vuonna 1883 luujauhotehtaan apulannoitusaineen valmistusta varten Santalahteen. Luujauhosta saatiin fosforia, kalia ja typpeä ja Lielahden sadot alkoivat parantua. Lielahden kartanon maista erotettiin seitsemän hehtaaria luujauhotehtailija Caloniuksen perunan ja viljan kasvattamiseen. Lokakuussa 1893 avattu ratayhteys Tampereelta Poriin mahdollisti oman yhteyden rautateitse Lielahden kartanon alueelle. Pelloilta saatiin käytännöllisesti kuljetukset hoidettua omalla pikkuveturilla ja vaunuilla. Kartanon patruuna myös tarkasti omia tiluksiaan omalla veturillaan. Kartanon pihapiiriin perustettiin vuonna 1885 suvun oma, pieni hautausmaa, kun vanhan patruunan Wilhelm von Nottbeckin nuorin Ernst-poika sai surmansa rekimatkallaan Lielahden kartanoon veljensä luokse 26.1. Ernst von Nottbeckin surmasta tuomittiin neljä tamperelaista miestä, jotka olivat paluumatkalla Efraim Martinin kummitustorpalta Keijärven kylästä. Hautajaiset järjestettiin 2.2.1885 suvun tätä tapausta varten perustamalla hautausmaalla Lielahdessa. Suvun hautausmaahan on perheen jäseniä haudattu kymmenen haudallista ja hautausmaan aidaksi siirrettiin Milavidan kartanon vanha aita tontin rajalta, kun Tampereen kaupunki hanki sen omistukseensa sairaalan käyttöön 2.10.1905 laaditulla kauppakirjalla 250 000 markan kauppahintaan. Hautausmaan kappelin suunnitteli myös Lielahden patruunan puoliso, Maria von Nottbeck.

Nuoren Ernst von Nottbeckin jälkeen seuraavaksi Lielahden kartanon pieneen hautalehtoon siunattiin patruuna Wilhelm von Nottbeckin armas puoliso Constance Marie Elise von Nottbeck, kun hän kuoli Tampereella 4.12.1888 todennäköisesti syövän vuoksi. Vanha patruuna ja Finlaysonin tehtaan johtaja, Wilhelm von Nottbeck kuoli 30.3.1890 Wiesbadenissa Saksassa, mutta hänet toimitettiin oman tahtonsa mukaisesti Tampereelle ensin Finlaysonin kirkkoon siunattavaksi ja sitten haudan lepoon puolisonsa viereen Lielahden kartanon maille. Hänen työtään Finlaysonin tehtaan johdossa jatkoi isännöitsijä Arthur Sommer. Milavidan rakennuttanut Peter von Nottbeckin Olga-puoliso kuoltuaan Baden-Badenissa 20.10.1898 toimitettiin hautaan suvun hautausmaahan ja melko pian hänen jälkeensä 28.5.1899 kuoli myös Peter. Hänet tuotiin Pariisista sukuhautaan. Joulun alla 22.12.1900 kuollut Alexanderin palatsin rakennuttaja, Alexander Johan Ferdinand von Nottbeck mullattiin yksin, koska hänellä ei ollut puolisoa. Neitsytniemen kartanon patruuna, Edvard Alexander von Nottbeck tuotiin taas Genevestä Lielahden lepoon kuoltuaan 14.2.1939 kuten myös 12.4.1944 Genevessä kuollut hänen Eugenie-vaimonsa; uurnat Edward Walter pojan kuoltua 23.8.1970 vasta toimitti haudan lepoon Walterin puoliso Andrée von Nottbeck. Andrée olikin suvun viimeinen edustaja, joka tuli haudatuksi Lielahteen. Hän kuoli jo 13.2.1990 93-vuotiana Genevessä, mutta hänen muistotilaisuutensa Milavidassa ja uurnan lasku hautaan Lielahteen tapahtui 23.9.1997 tuomiorovasti Voitto Silfverhuthin avustuksella.

Lielahden kartanon patruuna Wilhelm Fredrik von Nottbeck myi Lielahden ja Siivikkalan tilansa 24.8.1904 liikemies K. J. Dahlströmille ja lähti perheensä kera Pietariin, jossa he viihtyivät vuoteen 1917 asti. Puoliso Maria Lydia kuoli Pietarissa 21.3.1906 ja sai hautapaikkansa Pietarista. Wilhelm avioitui Pietarissa menehtyneen puolisonsa kamarineidin Anna Wilhelmina Schultenin kanssa 12.11.1913 ja uuden avioitumisen vuoksi joutui sukulaisten kanssa huonoihin väleihin. Wilhelm von Nottbeck vietti kymmenen elämänsä viimeistä vuotta Helsingissä, jonne hän myös kuoli 10.3.1928 ja tuli haudatuksi Hietaniemen hautausmaalle. Suvun syrjinnästä huolimatta Wilhelm Fredrik von Nottbeck oli kuolemaansa asti Finlaysonin tehtaan hallituksen puheenjohtajana.

Nuorempi Wilhelm Fredrik von Nottbeckin pojista, Kurt, kuoli Helsingissä ennen isäänsä 22.4.1923 ajettuaan autollaan satama-altaaseen ja vanhempi poika, Heinz, muutti nuorena jo Lontooseen, sieltä edelleen Amerikan kautta viimein Kanadaan. Hän oli elinaikanaan neljästi avioliitossa ja kuoli 28.9.1963. Vuodesta 1908 hän käytti Henryä etunimenään ja avioitui ensimmäisen kerran Lontoossa 19.11.1908 englantilaisen Gladys Lewisin kanssa. Tämä avioliitto päättyi kuitenkin eroon lapsettomana ja toinen puoliso oli myöskin englantilainen Cicely Lewis. Heille syntyi Lontoossa kolme lasta; Joyce Cwendolyn 21.2.1918, John Cristopher Willard 28.2.1920 ja 8.8.1922 Richard Michael. Uusi perhe muutti Kanadaan ja siellä perheen äiti kuoli vuonna 1928. Tampereen tuomiokapituli kirjasi vasta 24.1.1929 Henryn ensimmäisen avioliiton päättyneeksi ja näin ollen kaikki hänen lapsensa olivat avioliiton ulkopuolella syntyneitä eivätkä saaneet isänsä aatelisarvoa. Henryn kolmas puoliso oli vanhaa venäläistä aatelia, ruhtinatar Alexandra Dolgoruky, joka kasvatti lapset ja hänestä lapset myös kovasti pitivät. Ruhtinatar kuoli kuitenkin vuonna 1942 ja Henry solmi vielä vuonna 1953 neljännen avioliiton, kun puolisoksi tuli Evelyn Clarice Vanzandt. Tämäkin avioliitto oli lapseton.

Vuonna 2015 Tampereella valmistui Näsinlinnan (Milavida) entisöinti ja talo ravintoloineen avattiin yleisölle nähtäväksi. Syyskuussa 2015 vierailivat Kanadasta Christine de Nottbeck miehensä Markin kanssa tutustumassa sukunsa historiallisiin paikkoihin Tampereella. Christinen isoisä oli Wilhelm Fredrik von Nottbeckin poika, Heinz von Nottbeck. Sukunimi on muutettu muotoon de Nottbeck siinä vaiheessa, kun jälkeläiset ovat muuttaneet Pohjois-Amerikkaan. Nykyään pariskunta asustaa Toronton kupeessa sijaitsevassa pikkukaupungissa.

Lielahden kartano oli maineen jälleen kaupan vuonna 1910, jolloin Tampereen rahatoimikamari puolsi kartanon ostamista kaupungille; tällöin kartanon rakennuksia olisi tarvittaessa voitu käyttää esim. köyhäintalon työlaitostiloiksi. Suunniteltu kartanokauppahanke kariutui lisäjäsenillä vahvistetussa kaupunginvaltuuston äänestyksessä äänin 30-29. Lielahden Osakeyhtiö osti lopulta Lielahden kartanon ja siihen kuuluvat sivutilat vuonna 1910; yhtiön tarkoitus oli palstoittaa Lielahden kartanon maat ja harjoittaa päätilalla itsenäistä maanviljelyä. Kartanon tiloista erotettiin seuraavina vuosina monia palstatiloja, kunnes vuonna 1913 Lielahden kartanon päätila siirtyi kaupassa Ab J. W. Enqvist Oy:n omistukseen. Tämä yhtiö perusti Lielahden tilan maille sulfiittiselluloosatehtaan, jonka toiminta alkoi Lielahdessa jo vuonna 1914.

Niemen ratsutila säilyi talonpoikaisomistuksessa ja tilan viimeinen omistaja, Mathilda Niemi, ei kahdesta avioliitosta huolimatta onnistunut saada eloon jääneitä perillisiä, joten hän myi ratsutilansa tehtailija, laivanvarustaja, patruuna, kauppaneuvos ja valtiopäivämies Antti Anders Ahlströmille (s. 7.11.1827 Merikarvia ja k. 10.5.1896 Helsinki). Antti Ahlströmillä oli omistuksessaan jo ennestään monia sahoja ja liikelaitoksia; hän loi uransa talouden voimakkaan liberalisoinnin avulla, jolloin sahatavaran kaupasta tuli Suomen elinkeinoelämän varsinainen selkäranka. Ahlström taisi käyttää edukseen taitavasti maan teollista muutosta ja keräsi näin ympärilleen yhden Suomen suurimmista omaisuuksista. Ahlström rakennutti hyvin pian myös höyrysahan Niemen tilan alueelle Näsijärven rantaan; tällä sahalla oli jo vuosisadan vaihteessa lähes 200 henkilöä töissä.

Kauppaneuvos Antti Ahlström.

Antti Ahlström sai opin omalta isältään, Erkki Ahlströmiltä, maanviljelyyn ja puutavarakauppaan jo nuorella iällä. Vuonna 1850 Anna Margareta Liljebladin (1812-1870) kanssa solmitun avioliiton kautta Antti Ahlström tuli isännäksi Merikarvian Lankosken kylän Isotaloon. Isotalossa oli maanviljelyn lisäksi saha, jauhomylly, saviastiatehdas ja pieni, lumppuja raaka-aineena hyödyntävä paperitehdas. Muiden töiden ohella Antti Ahlström ryhtyi laivanvarustajaksi rakennuttamalla mm. monia laivoja. Noormarkun ruukin Antti Ahlström osti vuonna 1870 ja avioitui seuraavana vuonna Eva Holmströmin (1848-1920) kanssa. Avioparille syntyi kaikkiaan seitsemän lasta: Thyra, Walter, Erik, Bertel, Birger, Ingrid ja Hjördis. Vuonna 1873 Ahlströn hankki omistukseensa Kauttuan ruukin. Lopulta Antti Ahlström omisti kaikkiaan viisitoista sahaa ja neljä ruukkia. Luonteeltaan hyvin vaatimaton Antti Ahlström ei paljoa arvostanut arvonimiä ja titteleitä, eikä koskaan ottanut hänelle tarjottua vuorineuvoksen arvonimeä vastaan; hän tyytyi kuitenkin kauppaneuvoksen titteliin. Hänelle tarjottiin myös aatelisarvoa, vapaaherran tittelillä. Tästäkin hän kieltäytyi sanoen: ”Päivääkään en ole vapaana ollut, ja herranakin vain hetken.” Suomalaisuusaatteesta innostunut ja Porin seutua valtiopäivillä 1877-1878 ja vuonna 1894 edustanut Antti Ahlström halusi myös tukea kansan sivistämistä kulttuurivaikuttajana ja mesenaattina perustamalla synnyinpaikkakunnalleen Merikarvialle kaksi kansakoulua. Kullaan kunnan ensimmäisen kansakoulun Ahlström perusti Leineperin ruukkikylään, Ulvilaan. Säveltäjä Kimmo Hakola (s. 27.7.1958 Jyväskylä) on säveltänyt kirjailija Antti Tuurin librettoon oopperan Vierivä kivi tehtailija Antti Ahlströmistä, joka sai kantaesityksensä Noormarkun ruukissa vuonna 2008.

Ahlströmin höyrysahan toiminta alkoi kuitenkin hiipua ja lopulta vuonna 1916 selluloosatehdasta omistava Enqvist-yhtiö hankki Niemen sahan ja talonpoikaisempireä edustavan kartanon – päärakennus valmistui vuonna 1861 - omistukseensa. Nyt yhtiö uudisti sahaa ja muusta liiketoiminnasta erillisenä Niemen saha jatkoi toimintaansa vuoteen 1965 asti. Tuolloin taas G. A. Serlachius Oy osti Enqvist-yhtiön Lielahden tehtaat. Vuosisadan vaihtuessa oli Lielahden alueen väkiluku jo yli 500 henkilöä paljolti Niemen sahan ansiosta. Sahan toiminnan heiketessä myös alueen väkiluku putosi ja alkoi kohentua vasta selluloosatehtaan kasvun muassa. Väkiluku ylitti jo 1 200 ihmisen rajan vuonna 1925. Monet puutarhat ovat olleet tunnusomaisia Lielahden alueelle; useat näistä kauppapuutarhoista maksoivat noin puolet Ylöjärven kunnallisveroista.