Saksalainen lukkoseppä ja poliitikko, Anton Drexler (s. 13.6.1884 München ja k. 24.2.1942 München), oli perustamassa Saksan työväenpuoluetta, joka taas oli Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen edeltäjä. Anton Drexler oli Saksan työväenpuolueen (Deutsche Arbeiterpartei, DAP) puheenjohtaja vuosina 1920-1921, kunnes Adolf Hitler syrjäytti hänet puheenjohtajan paikalta.

Anton Drexler toimi lukkoseppänä Baijerin kuninkaallisten rautateiden keskuskorjaamolla Münchenissä. Ensimmäisen maailmansodan alettua Drexler vapautettiin kuitenkin terveydellisistä syistä sotapalveluksesta. Maailmansodan loppupuolella vuonna 1918 Anton Drexler perusti yhdessä työtovereidensa kanssa kansalliskonservatiivisen, antimarxilaisen, antikapitalistisen ja antisemiittisen yhdistyksen, Freier Arbeiterausschuß für einen guten Frieden. Dexler perusti samoin myös kansallismielisen työväen opintopiirin, Politischer Arbeitszirkel.

Tästä työväen opintopiiristä syntyi sitten 5.1.1919 Deutsche Arbeiterpartei (Saksalainen työväenpuolue) eli DAP. Työväenpuolueen nimi muuttui 24.2.1920 Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei (Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue) eli NSDAP ja puolueen varapuheenjohtajaksi tuli Anton Drexler. Perustajajäsen ja urheilutoimittaja sekä Thule-seuran jäsen, Karl Harrer (s. 8.10.1890 ja k. 5.9.1926), toimi tuolloin puolueen puheenjohtajana. Adolf Hitlerin liityttyä 19.10.1919 puolueen jäseneksi, Hitler ei alkuunkaan hyväksynyt Harrerin suunnitelmia kehittää puolueesta salaseuraa, vaan Hitler halusi muodostaa puolueesta massojen kansanliikkeen. Karl Harrer syytti Adolf Hitleriä suuruudenhulluksi, mutta joutui lopulta luopumaan puheenjohtajuudestaan Hitlerin painostaessa häntä. Karl Harrer jätti paikkansa puolueen puheenjohtajana 5.1.1920 ja häntä seurasi puolueessa puheenjohtajana Anton Drexler.

Adolf Hitler alkoi yhä määrätietoisemmin ottaa itselleen puolueessa valtaa; Hitlerin ollessa käymässä Berliinissä, puheenjohtaja Drexler ja muutamat muut puolueen perustajajäsenet yrittivät heikentää Hitlerin valtaa puolueessa kirjoittamalla syytekirjelmän, jossa Adolf Hitleriä syytettiin diktatorisista otteista puolueessa ja jopa juutalaismaisesta toiminnasta. Adolf Hitler nosti tämän näyttävästi esille palattuaan Berliinistä ja vaati julkisesti Anton Drexlerin eroamista paikaltaan. Omassa teoksessaan, Taisteluni, Adolf Hitler kuvasi Anton Drexlerin yksinkertaiseksi työläiseksi, armeijaa käymättömäksi ja sotaa kokemattomaksi, lahjattomaksi puhujaksi, intohimottomaksi ja liian heikoksi johtamaan työväenpuoluetta. Hitlerin mielestä puolueen johtoon kaivattiin miestä, joka on ”nopea kuin vinttikoira, sitkeä kuin nahka ja kova kuin Kruppin teräs”. Anton Drexler sai siirtyä työväenpuolueen puheenjohtajan paikalta vuonna 1921 ja hänen jälkeensä puolueen puheenjohtajaksi tuli Adolf Hitler. Anton Drexleristä tehtiin samassa yhteydessä puolueen kunniapuheenjohtaja.

Adolf Hitler.

Mein politisches Erwachen-kirjoituksessa vuodelta 1919 Anton Drexler julkaisi oman henkilöhistoriansa sekä ajatuksiaan politiikasta. Drexler myös joutui lyhyeksi aikaa vankilaan epäonnistuneen oluttupavallankaappauksen yhteydessä 8.-9.11.1923 Münchenissä. Joksikin aikaan kansallissosialistinen puolue kiellettiin vuonna 1923 ja Drexler liittyi siksi aikaa Völkischer Blockiin eli Kansalliseen liittoon, joka oli perustettu peitejärjestöksi kansallissosialistiselle puolueelle. Anton Drexler valittiin Kansallisen liiton listoilta edustajaksi Baijerin maapäiville. Vuonna 1925 kansallissosialistinen puolue perustettiin uudelleen ja Anton Drexler ei enää liittynyt sen jäseneksi. Anton Drexler perusti aivan oman ”alkuperäisiä kansallissosialismia ihannoivia aatteita” edustavan liikkeensä, Nationalsozialistischer Volksbund, ei niinkään vastustaakseen Hitleria, vaan Hitlerin ympärille kerääntyviä uusia kannattajia. Tämä Dexlerin uusi liike ei menestynyt ja Adolf Hitler lakkautti liikkeen noustuaan valtaan vuonna 1933. Anton Drexler liittyi sitten uudelleen kansallissosialistisen puolueen jäseneksi ja vuonna 1934 Drexlerille myönnettiin kansallissosialistisen puolueen verinen ansiomerkki. Hiljalleen Anton Drexler hiipui pois politiikasta ja vuonna 1942 hänen kuolemaansa ei enää noteerattu valtakunnassa enää mitenkään.

Pitkittyneen oikeudenkäynnin jälkeen huhtikuussa 1924 Adolf Hitler tuomittiin viideksi vuodeksi vankilaan Landsbergiin, josta hän kuitenkin vapautui joulukuussa 1924. Vankilassa ollessaan Hitler sanelin sihteereinä toimineille Emil Mauricelle ja Rudolf Hesselle muistelmateoksensa ja poliittisen ohjelmajulistuksensa kahdessa osassa, jotka julkaistiin vuosina 1925 ja 1926. Tässä kaksiosaisessa teoksessaan Hitler täysin avoimesti julisti ajatuksensa ja aikeensa kaiken maailman tietoisuuteen. Äimistelläänpä vielä lopuksi Adolf Hitlerin vastauskirjettä sotilas Adolf Gemlichille Münchenissä 16.9.1919, jossa jo Hitler täysin avoimesti paljastaa ajatuksiaan:

Kunnioitettu herra Gemlich,

Juutalaisten nykyään muodostama vaara synnyttää suuressa osassa kansaamme antipatioita heitä kohtaan. Tämä vihamielisyys ei kuitenkin yleensä perustu selkeään käsitykseen juutalaisten vahingollisesta toiminnasta.

Antipatiat kumpuavat joko tietoisesti tai tiedostamattomasti henkilökohtaisista kokemuksista sekä yksittäisten juutalaisten synnyttämistä vaikutelmista, jotka ovat lähes poikkeuksetta epäedullisia. Tästä syystä antisemitismin tulkitaan aivan liian usein perustuvan tunteisiin. Tämä on kuitenkin virhe.

Antisemitismi poliittisena liikkeenä ei voi eikä sen pidä perustua tunteisiin vaan vain ja ainoastaan seuraavaksi mainitsemiini tosiasioihin.

Juutalaiset ovat rotu, eivät uskonnollinen ryhmä. Juutalainen ei koskaan luonnehdi itseään juutalaiseksi saksalaiseksi, puolalaiseksi tai yhdysvaltalaiseksi. Hän kutsuu itseään aina vain saksan-, puolan- tai amerikanjuutalaiseksi.

Niiltä vierailta kansoilta, joiden keskuudessa juutalaiset elävät, he eivät yleensä ole omaksuneet muuta kuin kielen. Saksalaisesta, joka joutuu puhumaan Ranskassa ranskaa, Italiassa italiaa tai Kiinassa kiinaa, ei silti koskaan tule ranskalaista, italialaista tai kiinalaista. Samasta syystä juutalaisia, jotka asuvat täällä keskuudessamme ja joutuvat siksi puhumaan saksan kieltä, ei voida pitää saksalaisina.

Edes Mooseksen uskonnon tunnustamista – riippumatta siitä, miten välttämätön tuo uskonto rodun säilymisen kannalta on – ei voida pitää ratkaisevana tekijänä määriteltäessä, onko joku henkilö juutalainen vai ei-juutalainen. Tuskin on olemassa rotua, jonka edustajat tunnustaisivat vain yhtä ainoaa uskontoa. Tuhansia vuosia jatkunut sisäsiittoisuus, jota on usein harjoitettu hyvinkin pienessä piirissä, on saanut aikaan sen, että juutalaiset ovat säilyttäneet rotunsa ja luonteenpiirteensä paljon selkeämmin kuin ne kansat, joiden keskuudessa he ovat eläneet.

Tämän seurauksena keskuudessamme elää nykyään ei-saksalainen vieras rotu, joka ei voi eikä halua luopua rodulleen ominaisista piirteistä, tuntemuksista, ajattelusta tai pyrkimyksistä, Tästä huolimatta tämän rodun edustajilla on täällä kaikki samat poliittiset oikeudet kuin meillä itsellämmekin. Juutalaisten kiinnostus kohdistuu aina aineelliseen omaisuuteen, ja sama pätee heidän ajatuksiinsa ja tekoihinsa.

Tanssi kultaisen vasikan ympärillä muuttuu raa’aksi taisteluksi materiasta, vaikka sisimmässämme tiedämme, ettei se todellisuudessa ole elämässä arvokkainta. Yksilön arvoa ei enää määritäkään hänen luonteensa tai se, mitä hän on yhteiskunnalle antanut, vaan pelkästään hänen omaisuutensa ja rahojensa määrä.

Juutalaisten toiminta on synnyttänyt rodullisen tuberkuloosin kansojen keskuuteen. Käytännössä se on johtanut seuraavaan: Antisemitismi, joka kumpuaa yksinomaan tunteista, tulee nyt ja aina ilmenemään pogromeina. Järkeen perustuvan antisemitismin on sen sijaan johdettava systemaattiseen lakiin perustuvaan juutalaisten oikeuksien kumoamiseen – oikeuksien, joista juutalaise ainoina kaikista keskuudessamme asuvista ulkomaalaisista nauttivat (viittaan tällä lainsäädäntöön, jolla juutalaiset määritellään ulkomaalaisiksi.)

Lopullinen tinkimätön tavoitteemme on poistaa juutalaiset kokonaan. Molemmat tavoitteet ovat saavutettavissa, mutta se edellyttää hallitusta, jota leimaa kansallisen heikkouden sijaan kansallinen voima.

Kansamme yhteinen tahto ei ole ollut synnyttämässä nykyistä tasavaltaa, vaan tasvalta sai alkunsa kansassa syvää tyytymättömyyttä aiheuttaneiden olosuhteiden viekkaasta ja häikäilemättömästä hyödyntämisestä. Nuo olosuhteet eivät kuitenkaan liity millään tavalla valtiomuotoon, ja ne ovat yhä olemassa – nyt kenties selkeämmin kuin koskaan aikaisemmin. Osa kansasta on ymmärtänyt, että pelkästään valtiomuodon muuttaminen ei voi muuttaa tai kohentaa tilannetta. Se edellyttää kansakuntamme moraalisen ja hengellisen voiman uudestisyntymistä.

Muutos ei kumpua vastuuttomasta enemmistöstä, vastoottomasta lehdistöstä tai ulkoa annetuista iskulauseista. Muutos voi syntyä vain kansallismielisten johtajien määrätietoisesta ja vastuullisesa toiminnasta.

Edellä mainittujen asioiden vuoksi tasavallalla ei ole sen tarvitsemaa kansakunnan henkistä tukea. Siksi maamme nykyisen johto joutuukin etsimään tukea niiltä, jotka ovat ainoina hyötyneet ja hyötyvät edelleen Saksan muuttuneesta tilanteesta ja jotka siitä syystä toimivat vallankumouksen todellisina taustavoimina – juutalaisilta.

Huolimatta juutalaisten aiheuttamasta uhkasta, josta maamme nykyiset johtajat ovat lausuntojensa perusteella hyvinkin tietoisia, he ovat joutuneet ottamaan vastaan juutalaisten omien etujensa varmistamiseksi tarjoaman tuen, mutta sillä on ollut hintansa. Tuo hinta on juutalaisten rohkaiseminen kaikin tavoin mutta myös harhaanjohdetun kansan juutalaisveljiään vastaan käymän taistelun vaikeuttaminen neutraloimalla juutalaisvastainen liike.

Kunnioittavasti,

Adolf Hitler