lauantai 10. lokakuuta 2020

 


Tampereen naapuri pohjoisosassa on Ruovesi, ja matkaa Tampereelta Ruovedelle tulee hieman yli 70 kilometriä. Ruoveden naapurikuntia Tampereen lisäksi ovat Mänttä-Vilppula, Juupajoki, Orivesi, Virrat ja Ylöjärvi. Ruovesi erotettiin Suur-Pirkkalasta vuonna 1576 ja myöhemmin Ruovedestä ovat eronneet Keuruu, Ähtäri, Virrat, Kuru (nyk. Ylöjärveä), Vilppula ja Pohjaslahti. Nykyisin Ruovedellä asustaa noin 4 300 asukasta. Muinoin Ruovesi tunnettiin vientisahoistaa, joita paikkakunnalla toimi parhaimmillaan seitsemän kappaletta. Asutusta Ruoveden tai ainakin Visuveden alueella on ollut tutkimusten mukaan noin 4 000-5 000 vuotta, kampakeraamiikan ajoista asti. Lappalaisia on otaksuttuttavasti kulkenut myös seudulla; tähän viittaavat lapinraunioiksi kutsutut kivikasat.



Kansallisrunoilija, opettaja, toimittaja, pappi ja professori Johan Ludvig Runeberg (s. 5.2.1804 Pietarsaari ja k. 6.5.1877 Porvoo) toimi Ruovedellä 1820-luvulla kotiopettajana af Enehjelmin suvun omistamassa Ritoniemen kartanossa. Ruovedellä ollessaan Runeberg tutustui metsästysretkillään myös vänrikki Carl Gustaf Polvianderiin, joka toimi Suomen sodan aikoihin porilaisten lipunkantajana ja josta tuli yksi Runebergin kirjoittaman vänrikki Stoolin esikuvista. Ensimmäisen kansakoulunsa Ruovesi sai vuonna 1869 ja Suomen ensimmäinen maaseudulla toiminut kunnansairaala aloitti Ruovedellä vuonna 1881. Jatkosodan jälkeen Kaukolan siirtokarjalaisia asutettiin Ruovedelle. Sisävesilaivat olivat aikanaan tärkeimpiä yhteyksiä Tampereelta Ruoveden kautta Virroille ja nykyisin tämä reitti tunnetaan Runoilijan tien matkailureittinä. Matkailureitin varrelta löytyvät Muroleen, Kautun ja Kaivoskannan kanavat. Ruoveden kuntaa halkaisee kantatie 66.

Kirjansitoja Kustaa Wilenius perusti vuonna 1903 Ruovedelle kotinsa yhteyteen kirjasitomon lisäksi kirjakaupan, jota pidetään nykyään Suomen toisiksi vanhimpana edelleen toiminnassa olevana kirjakauppana. Vinhan kirjakauppana tunnettu liikeyritys toimii edelleen Ruoveden pääkadun varrella vanhassa puutalossa kirkon lähellä ja perheyritys on toiminut kaikkiaan neljässä sukupolvessa. Tässä samassa talossa kirjakauppa on palvellut asiakkaitaan jo yli 80 vuotta. Aikanaan talo oli paikkakunnan edistyksellisimpiä rakennuksia sisävessoineen ja keskuslämmityksineen.

Vinhan kirjakaupassa on tarjolla noin 2 500 kirjanimikettä sekä laaja valikoima kortteja. Kirjakaupan valikoimasta asiakas voi hankkia mm. paperi-, toimisto- sekä askartelutarvikkeet mukaansa kätevästi. Kirjakaupan yhteydessä toimii samoin kahvihuone, jonka sisustuksista löytyvät kuvat kirjailija Mika Waltarista ja runoilija V A. Koskenniemestä sekä täytetty huuhkaja. Kävijä voi ihmetellä historian siipien havinaa myös tutustumalla kauppaan keräiltyihin vanhoihin kassa-, ja laskukoneisiin sekä kirjoitusteriin ja mustepulloihin. Kirjakahvilan uumenissa on järjestetty mm. kirjailijatapaamisia Ruovedellä.



Vinhan kirjakaupassa työskentelevällä Pirkko Kauppisella, 86 vuotta, tuli syyskuun alussa täyteen 70 vuotta työtä ja yrittäjyyttä kirjakaupassa Ruovedellä. Hän on kolmannessa polvella perheyrityksen väkeä, sillä hänen isoisänsä perusti kaupan vuonna 1903 paikkakunnalle. Paikka siirtyi aikoinaan Pirkon isältä Pirkon hallintaa, ja nykyisin jo neljäs sukupolvi, Pirkon poika, on ollut vetovastuussa kirjakaupasta vuodesta 2003 lähtien. Pirkko Kauppinen ehti toimia Vinhan kirjakaupan omistajana neljäkymmentä vuotta. Pirkko Kauppinen ei malta kokonaan jättää kirjakauppaa, vaan auttelee kirjakaupassa päivittäin. Hän aikoo olla kirjakaupassa niin kauan, kunnes ”kaatuu saappaat jalassa” tai kirjakauppa lopetetaan. Pirkon oma isäkin pysyi kirjakaupan töissä jopa 94-vuotiaaksi asti. Jo pikkutyttönä Pirkko Kauppinen auttoi vanhempiaan varsinkin lomien ja pyhien aikoihin. Perhe asui silloin kirjakaupan yläkerrassa. Hieman myöhemmin Pirkko kävi vielä kirjakauppakoulun ja kauppaopiston, jonka jälkeen hän vietti muutaman kesän pankkineitinä. Vanhemmat olivat kuitenkin sitä mieltä, että Pirkon paikka on perheen kirjakaupassa; näin suvun perinteet ajoivat suunnitellun pankkiuran ohitse.

Pirkko Kauppinen on koko ajan nauttinut työstään Vinhan kirjakaupassa. Hän katsoo viettäneensä henkisesti kirjojen ja kulttuurin sekä monien mielenkiintoisten ihmisten keskellä rikasta elämää, jota ei näin taaksepäin katsoenkaan vaihtaisi pois. Valitettavasti monet vastaavanlaiset kirjakaupat ovat kadonneet markkinoilta viime vuosien aikana, koska erilaiset verkkokirjakaupat ovat lisääntyneet. Hinnoilla on yksittäisen kirjakaupan vaikea kilpailla, jos verkkokirjakauppa pystyy myymään asiakkaille kirjan halvemmalla, kun mitä kirja sisäänostohinta on kauppiaalle. Tämän pienen – mutta toivottavasti opettavaisen – tarinan myötä toivottelen kaikille lukijoilleni kuulasta ja kelvollista Aleksis Kiven syntymäpäivää. Muistakaa lukea paljon ja nautiskelkaa myös lukemastanne!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti