perjantai 16. lokakuuta 2020

 

Tampereen G Livelab osoitteessa Puutarhakatu 1 on vireä ja ansaitusti palkittu musiikkiklubi.

Jo vuonna 2016 avattiin Helsingin ydinkeskustassa osoitteessa Yrjönkatu 3 Muusikkojen liiton toimesta G Livelab, musiikki- ja tapahtumaklubi. G Livelabin tiloissa tuotetaan monia tapahtumia, kuten konsertteja, seminaareja, workshoppeja, iltajuhlia ja tuotelanseerauksia. Paikan vahvuuksiin lukeutuu vääjäämättä tapahtumatekniikka, loistava äänentoisto ja catering. Klubin tekniikka mahdollistaa esim. erilaisten tapahtumien tallennuksen äänen ja kuvan muodossa, sekä livestream-lähetykset suoraan asiakkaan omiin kanaviin. Genelec Oy ja Aalto Yliopisto vastaavat klubin äänentoistojärjestelmästä. Vuonna 2016 Helsingissä avatusta ensimmäisestä G Livelabista on tullut nopeasti kaupungin musiikinystävien suosima paikka.

Tampere G Livelabin tekniikkaa käytetään historiallisissa puitteissa.


Elokuun alussa vuonna 2019 avasi G Livelab brändinsä toisen klubin Tampereen Tammerkosken suiston rantamaisemiin Kirjastotalon puistoon, Frenckellin vanhan paperitehtaan pannuhuoneeseen, joka on myös historiansa aikana toiminut kaupungin kirjaston lehtienlukusalina. Ensimmäisen toimintavuotensa aikana Tampereen G Livelab houkutteli tilaisuuksiinsa peräti 24 000 kävijää; 140 järjestetyn konsertin lisäksi klubissa järjestettiin yli 60 muuta yleisö- ja yksityistilaisuutta. Joulukuussa 2019 laaja-alaisesta ohjelmatarjonnastaan tunnettu G Livelab sai Tampereen kaupungin vammaisneuvoston esteettömyyspalkinnon. Toukokuussa 2020 G Livelab valittiin maailman parhaaksi konserttisaliksi kansainvälisessä Mondo*DR awards-kilpailussa. Samassa kisassa kilpailivat ehdokkuudesta myös Berliinin filharmonikoiden sali, Lontoon Royal Opera House sekä China National Center for the Performing Arts. Palkinto luovutettiin G Livelab Tampereelle sekä musiikkiklubin äänentoistosta vastaavalle Genelec Oy:lle. Vuosittain palkinto jaetaan parhaille viihdeteknologian ratkaisuille.

Olli Soikkelin Trio vauhdissa Muusikkojen liiton G Livelabissa Tampereella 7.10.2020.


Keskiviikkona 7.10.2020 klo 19 oli Tampereen G Livelabissa Tampere Guitar Festivalin järjestämä jazzkonsertti, jossa esiintyi kitaristi Olli Soikkelin Trio. Ollin lisäksi triossa soittivat Tampereella myös Suomen ainoa Grammy-palkittu jazzpianisti Marian Petrescu ja kontrabassoa soitti Kaisa Mäensivu. Mäensivu on tehnyt soittouraa viimeiset viisi vuotta New Yorkissa. Olli Soikkelin virtuositeetti nojaa suurella kunnioituksella kuuluisan belgialaisen Jean ”Django” Reinhardtin (s. 23.1.1910 ja k. 16.5.1953) gypsy jazz-kitarointiin. Django Reinhardt teki merkittävää yhteistyötä 10-vuotiaana musiikin opiskelun aloittaneen ranskalaisen jazzviulistin ja pianistin, Stéphane Grappellin (s. 26.1.1908 ja k. 1.12.1997) kanssa. Vuonna 1991 syntynyt Olli Soikkeli aloitti kitaransoiton 12-vuotiaana isoveljensä harrastuksesta innostuneena. 14-vuotiaana Olli harjoitteli jo kahdeksan tuntia päivässä. Lukion jälkeen, 19-vuotiaana, Olli Soikkeli muutti Helsinkiin ja opiskeli pari vuotta siellä Pop & Jazz Konservatoriossa. Pohjois-Karjalan Nurmeksesta kotoisin oleva Olli Soikkeli lähti jo kesällä 2014 soittamaan New Yorkiin ja on viihtynyt siellä viimeiset kuusi vuotta vakituisesti. Jo ensimmäisellä viikollaan New Yorkissa Olli Soikkelilla oli kaupungissa kuusi keikkaa.

Grammy-palkittu jazzpianisti Marian Petrescu.

Herrasmies ja jazzmuusikko Olli Soikkeli.


Faziolin flyygelin ääressä keskiviikkona G Livelabissa Tampereella istui ja musisoi trion vuonna 1970 Bukarestissa musiikkiperheeseen syntynyt jazzpianisti Marian Petrescu, joka aloitti pianonsoiton jo nelivuotiaana. Vuonna 1985 Petrescu soitti ensimmäisen kerran Porin Jazzissa. Marian on opiskellut pianonsoittoa Romaniassa ja Ruotsissa sekä Sibelius-Akatemiassa. Hänen opettajana on toiminut mm. Martial Solal (s. 23.8.1927), joka taas sai vahvoja vaikutteita jazznäkemyksiinsä mm. Bud Powellilta, Fats Wallerilta ja Art Tatumilta. Ruotsiin Marian Petrescu muutti vuonna 1983, jolloin hänen isänsä toimi Göteborgin sinfoniaorkesterin konserttimestarina kaupungissa. Jyväskylässä Marian Petrescu on asunut perheensä kanssa vuodesta 1988 lähtien. Vuonna 2009 Marian Petrescu voitti parhaan instrumentaalisovituksen Grammy-palkinnon kappaleella West Side Story Medley, jota hän oli mukana soittamassa levyllä Resonance Big Band Plays Tribute to Oscar Peterson.


Kaisa Mäensivu ja Olli Soikkeli musisoivat tässä yhdessä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti