Neuschwansteinin linna sijaitsee Hoheschwangaun kylän yläpuolella olevalla kukkulalla lähellä Füsseniä Lounais-Baijerissa, Saksassa. Sadunhohtoisen linnan rakennutti henkilökohtaisilla varoillaan ja runsaalla lainanotollaan Baijerin kuningas, Ludwig II (Ludwig Friedrich Wilhelm von Wittelsbach, s. 25.8.1845 ja k. 13.6.1886). Historia tuntee hänet omalaatuisesta käytöksestä ja taiteiden tukijana, jonka intohimona oli rakennuttaa mahtavia linnoja. Lyhyestä elämästään huolimatta Ludwig II:sta ehti tulla legenda jo ennen kuolemaansa. Ludwig II paljasti kerran kotiopettajattarelleen: ”Haluan pysyä ikuisena mysteerinä itselleni ja muille”.

Ludwig II:n isä, Maksimilian II (s. 28.11.1811 ja k. 10.3.1864) oli Baijerin kuningas vuosina 1848-1864. Maksimilian II oli avioliitossa Preussin prinsessa Marie Friederiken (1825-1889) kanssa ja heillä oli kaksi poikaa, Ludwig ja hänen nuorempi veli, Otto. Vanhemmat eivät paljoa osallistuneet poikiensa kasvatukseen, vaan kasvatusvastuu oli siirretty tiukalle kotiopettajattarelle. Äiti-Marie on kertonut Ludwig II nauttineen pukeutumisesta, leikkimisestä ja omaisuuden lahjoittamisesta. Hänellä oli myös hyvin vilkas mielikuvitus ja hän rakasti teatteria yli kaiken. Onnettomassa lapsuudessaan Ludwig tunsi itsensä hyvin yksinäiseksi ja hän etsi lohtua vetäytymällä omaan haavemaailmaansa. Pikkuveljensä, Oton, kanssa he mieluummin vaeltelivat Baijerin vuoristomaisemissa. Ludwigin isä osti vuonna 1832 linnan rauniot, johon tilalle rakennutti Hohenschwangaun linnan. Palatsin valmistuttua vuonna 1837 paikka muuttui hyvin pian perheen kesäasunnoksi. Tässä linnassa Ludwig pikkuveljensä kanssa vietti suuren osan lapsuudestaan.

Perheen kesäpalatsin yläpuolella sijaitsevaan linnanraunioon Ludwig oli tutustunut jo retkillään ja vuonna 1859 hän luonnosteli päiväkirjaansa ensimmäisen luonnoksen linnasta. Vuonna 1864 kuningas Maksimilian II yllättäen kuoli sairauden jälkeen ja Ludwig oli perimysjärjestyksessä tuleva isänsä seuraajaksi 18-vuotiaana vailla minkäänlaisia kokemuksia elämästä tai politiikasta. Ludwig ei ollut saanut minkäänlaisia valmiuksia tulevaan tehtäväänsä, mutta häntä ei kyllä politiikka ja hallitseminen paljoa kiinnostanutkaan. Vuonna 1873 Ludwig II itse kuvaili tilannettaan näin: ”Minusta tuli kuningas aivan liian aikaisin. En ollut oppinut tarpeeksi. Olin tehnyt niin hyvän alun… valtion lakien opettelemisen avulla. Yhtäkkiä minut siepattiin kirjoistani ja nousin valtaistuimelle. No, yritän edelleen oppia…” Toukokuussa 1867 Ludwig II teki matkan Wartburgin linnaan, joka sijaitsee Eisenachin lähellä. Vielä heinäkuussa samana vuonna hän vieraili Château de Pierrefondsiin. Näistä matkoista Ludwig II ammensi aineksia omaan ensimmäiseen linnaprojektiinsa.

Ludwig II oli säveltäjä Wilhelm Richard Wagnerin (s. 22.5.1813 Leipzig ja k. 13.2.1883 Venetsia) hyvä ystävä ja tämän mesenaatti. Richard Wagnerin lapsuus oli myös hyvin hankalaa aikaa ja hän koki huomionkaipuuta usein. Hän joko suuresti ihaili ja palvoi ihmisiä tai sitten täysin halveksi heitä. Koko aikuisiän häntä vaivasivat itsemurha-ajatukset ja hän oli välistä syvässä depressiossa, saattoi hänellä olla narsistinen persoonallisuushäiriökin. Wagner oli lähes aina rahavaikeuksissa ja lainasi mielellään rahaa mm. mesenaateiltaan, mutta hyvin usein myös unohti maksaa velkojaan takaisin. Ludwig II mm. maksoi Richard Wagnerin velat vuonna 1864 ja tuki hänen kalliita oopperahankkeita Bayreuthin Juhlanäyttämöllä. Bayreuthin oopperatalo ei olisi koskaan tullut valmiiksi ilman Ludwig II:n antamaa taloudellista apua. Wagner kirjoitti ystävästään näin vuonna 1864: ”Tänään minut tuotiin hänen luokseen. Hän on valitettavasti niin kaunis ja viisas, sielukas ja herrallinen, että pelkään, että hänen elämänsä on haihduttava kuin jumalallinen unelma tässä perusmaailmassa… Et voi kuvitella hänen arvonsa taikaa: jos hän pysyy elossa, se on suuri ihme!”

Wagner oli jättänyt ensimmäisen vaimonsa ja vuonna 1864 hän oli muuttanut yhteen Francesca Gazetana Cosima Bülowin (o.s. de Flavigny, s. 24.12.1837 Como, Italia ja k. 1.4.1930 Bayreuth, Saksa) kanssa, joka oli unkarilaisen pianistin ja säveltäjä Frans Lisztin tytär. Cosima oli aikaisemmin naimisissa kapellimestari Hans von Bülowin kanssa. Cosima ja Richard Wagner avioituivat 25.8.1870 ja heillä oli kolme yhteistä lasta: Isolde (1865-1919), Eva (1867-1942) ja Siegfried (1869-1930). Cosima Wagner kirjoitti vuosina 1869-1883 yksityiskohtaista päiväkirjaa, joka julkaistiin vuonna 1976 nimellä Tagebücher. Cosima Wagner keskittyi täysin miehensä elämäntehtävän vaalimiselle ja kehitti sen jopa sairaalloisen kultin asteelle. Tämä kultti taas houkutti ympärilleen viheliäisiä henkilöitä, kuten esim. natsit hieman myöhemmin. Wagnerit muuttivat asumaan Bayreuthiin vuonna 1871; täällä Cosima seuraavana vuonna vaihtoi katolisuuden protestanttiseen kirkkokuntaan, vaikka suhtautuikin melko kielteisesti uskonnollisuuteen. Heidän uusi kotitalonsa, Haus Wahnfried valmistui vuonna 1873 ja Bayreuthin Juhlanäyttämö valmistui vuosina 1872-1876.

Ludwig II ihaili syvästi Wagnerin vanhoihin saksalaisiin mytologioihin perustuvia oopperoita, kuten Tannhäuser ja Lohengrin. Helmikuussa 1868 Ludwig II:n isoisä, Baijerin kuningas Ludwig I (s. 25.8.1786 ja k. 29.2.1868) kuoli ja Ludwig II peri isoisältään huomattavan summan rahaa. Nyt Ludwig II päätti aloittaa kauan haaveilemansa linnan rakennuttamisen kotiseudulleen. Toukokuussa 1868 Ludwig II kirjoitti Richard Wagnerille näin: ”Aikomukseni on rakentaa Hohenschwangaun vanha linnaraunio Pöllatin rotkon lähelle vanhojen saksalaisten ritarien linnojen autenttiseen tyyliin, ja minun on tunnustettava teille, että odotan kovasti, että voin asua siellä jonain päivänä. Tiedäthän sen arvostetun vieraan, jonka haluaisin majoittaa sinne. Sijainti on yksi kauneimmista löydetyistä, pyhistä ja vaikeasti toivomattomista, arvokas temppeli jumalaiselle ystävälle, joka on tuonut pelastuksen ja todellisen siunauksen maailmaan. Se muistuttaa sinua myös ”Tannhäuser” ja ”Lohengrin”…”

Keskiaikaisten kaksoislinnojen vanhat rauniot purettiin vuonna 1868, osin räjäyttämällä. Rakennussuunnittelusta vastasi taidemaalari ja lavastaja Christian Jank (s. 15.7.1833 München ja k. 25.11.1888 München) ja arkkitehtina toimi Eduard Riedel (s. 1.2.1813 Bayreuth ja k. 24.8.1885 Starnberg). Kuningas Ludwig II vaati yksityiskohtaisia suunnitelmia ja jokainen luonnos tuli hyväksyttää hänellä. Vähintäänkin kolmantena suunnittelijana linnassaan voidaan pitää kuningas Ludwig II:sta. Linnan perustyyli oli alun perin suunniteltu uusgoottilaiseksi, mutta rakennusvaiheessa suunnitelmat muuttuivat moneen kertaan ja lopullinen tulos oli romanttiseen tyyliin rakennettu linna. Sisustukselliset teemat tulivat Wagnerin oopperoista alkaen Tannhäuserista ja Lohengrinista aina Parsifaliin saakka. Ludwig II:n lempieläin, joutsen, esiintyy usein linnan sisustuksessa. Kultaa, marmoria, samettia ja silkkiä on käytetty linnan sisustuksessa ylenpalttisesti ja lähes mauttomalla tavalla. Linna pystytettiin tiilirakenteesta ja julkisivun kalkkikivi tuli läheiseltä louhokselta. Suunnitelmiin lisättiin myöhemmin kaksikerroksinen valtaistuinsali – johon ei koskaan tullut valtaistuinta – jonka kattokupoli vaati teräskehyksen.

Höyrynosturi helpotti ja joudutti työskentelyä rakennustyömaalla. Esim. vuonna 1880 työmaalla oli noin 200 käsityölästä työskentelemässä, mutta kiireisempään aikaan työmaalla työskenteli noin 300 henkilöä. Töitä tehtiin kuninkaan vaatimuksesta myös yöaikaan öljyvalojen valossa. Kuningas hoputti työmiehiään usein nopeampaan työskentelyyn. Rahankäyttö oli Ludwig II:lla melko holtitonta koko elämän ajan. Linnan rakentaminen tulimaksamaan yli kuusi miljoonaa markkaa eli nykyrahassa noin 43 miljoonaa euroa. Alkuperäinen rakennusbudjetti yli kaksinkertaistui rakentamisen aikana ja samoin Ludwig II:n toiveet ja vaatimukset laajenivat Neuschwansteinin rakentamisen edistyessä. Kuningas Ludwig II omisti linnan itsensä lisäksi myös säveltäjä Richard Wagnerille. Linna ei tullut koskaan täysin valmiiksi; sen 200 huoneesta valmistui vain viisitoista huonetta valmiiksi. Linnan erikoisuus oli oma tippukiviluola, jossa sijaitsevat keinotekoiset pienet vesiputoukset ja värivalot. Linnassa oli myös aikansa huipputekniikkaa; sähkövalot, puhelin, vesiklosetti, simpukan mallinen pesuallas, johon tuli lämmin vesi joutsenen mallisesta hanasta. Keittiötiloihin tuli lämmin ja kylmä vesi ja linnassa on ilmakanavalämmitys.

Tämä linna ei ollut Ludwig II:n ainoa rakennusprojekti. Hän rakennutti myös Linderhofin palatsin Lounais-Baijerissa, Ettalin kylässä. Paikan hän peri omalta isältään ja vuosina 1863-1886 hän käytti rokokootyylisen paikan kohentamiseen mieleisekseen yhteensä 8 460 937 markkaa. Vuonna 1873 Ludwig II osti Frauenchieseen saaren, Chiemsee-järven suurimman saaren. Saarella sijaitsi augustinilaisen veljeskunnan luostari, jonka Ludwig II muutti asuinpaikakseen; tämä palatsi sai nimekseen Vanha palatsi. Vuodesta 1878 lähtien Ludwig II rakennutti Versaillesin malliin perustuvan Uuden Herrenchiemsee-palatsin (Neues Schloss). Tämä oli suurin ja viimeisin Ludwig II:n rakennusprojekteista, mutta se jäi valitettavasti keskeneräiseksi; vain kaksikymmentä palatsin seitsemästäkymmenestä huoneesta tuli valmiiksi. Nykyään tämä palatsi puutarhoineen on yksi Baijerin suosituimpia turistinähtävyyksiä. Vuonna 1883 Ludwig II osti vielä Falkenstein rauniolinnan Pfronteinissa lähellä Allgäuta; linnan rakennuttaminen oli alkanut vuosina 1270-1280 ja linna tuhoutui 1600-luvulla. Ludwig II ei ennättänyt aloittaa linnan rakennustöitä ennen kuolemaansa.

Vanhetessaan Ludwig II erakoitui yhä enemmän ja enemmän. Vuodesta 1875 lähtien Ludwig II oli hereillä vain öisin. Hän ei enää halunnut tavata ministereitään ja neuvonantajiaan, vaan keskusteli näiden kanssa vain kirjeitse. Hän järjesti teatteriin itselleen yksityisnäytöksiä. Kuninkaan käytös muuttui monessa mielessä omituiseksi. Hän mm. vaati palvelijoitaan pukeutumaan 1600-luvun ranskalaiseen hovityyliin ja noudattamaan 1600-luvun käytöstapoja. Ludwig II keskusteli Ranskan kuningas Ludwig XIV:n patsaan kanssa. Hän nukkui päivisin ja ajeli öisin loisteliailla vaunuillaan linnojensa ympäristössä. Keskeneräiseksi jääneessä Neuschwansteinin linnassaan Ludwig II ehti asua vain vajaa 200 päivää.

Ludwig II:n rakennusprojektit olivat mahdottoman kalliita ja hän velkaantui niiden myötä pahasti pankeille. Hän itse kuitenkin piti puheita rahasta vain pikkumaisena niuhottamisena, jolla koetettiin estää hänen suurien ideoidensa toteutuminen. Hän ei myöskään sietänyt sitä, että häntä vastustettiin, sillä hän oli ehdottoman itsevaltiuden kannattaja ja piti itseään Jumalan valitsemana hallitsija. Todellisuudessa hän oli perustuslaillisen monarkian päämies, jota ministerien muodostama kabinetti ohjaili. Vuonna 1885 Ludwig II oli jo niin velkojiensa vanki, että ulkomaiset rahoittajapankit uhkasivat takavarikoida hänen omaisuutensa.

Prinssi Luitpold Karl Joseph Wilhelm von Bayern (s. 12.3.1821 ja k. 12.12.1912) nousi Ludwig II:n jälkeen suvun jäsenenä hallitsijaksi, koska Ludwig II:n nuorempi veli, Otto, oli mielisairas. 9.6.1886 Baijerin hallitus ja Ludwig II:n setä, prinssi Luitpold, halusivat siirtää Ludwig II:n varhaiseläkkeelle ja se onnistui vain asettamalla hänet holhouksen alaiseksi parantumattoman mielisairautensa vuoksi. Neuschwansteinin linnaan saapui torstaina 10.6.1886 valtuuskunta Müchenistä vaatimaan kuningas Ludwig II:n eroa, mutta kuningas ei suostunut allekirjoittamaan paperia ja pidätti viestintuojat. Kahden päivän päästä hän kuitenkin luopui vallastaan ja hänet siirrettiin tarkkailtavaksi Bergin linnaan lähelle Müncheniä; täällä hänellä oli mahdollista tehdä valvottuja kävelyretkiä linnan ympäristössä. 13.6.1886 kävelyllä olleet Ludwig II ja häntä hoitava lääkäri, psykiatri Johann Bernhard Aloys von Gudden (s. 7.6.1824 ja k. 13.6.1886), löydettiin hukkuneina linnan lähellä olevasta Sternberginjärvestä. Bernhard von Gudden oli Ludwig II:n henkilökohtainen hovilääkäri ja yksi niistä neljästä lääkäristä, jotka olivat todistanut Ludwig II:n mielenvikaisuuden. Sijaishallitsijaksi noussut prinssi Luitpold määräsi kaikki Ludwig II:n rakennusprojektit välittömästi keskeytettäviksi; näin jäivät sekä Herrenchiemseen palatsi että Neuschwansteinin linna keskeneräisiksi. Seitsemän viikkoa Ludwig II:n kuoleman jälkeen Neuschwansteinin linna avattiin vierailijoille nähtäväksi, jotta rakentamisesta koituneet velat saatiin maksetuksi. Linna on edelleen tänäänkin samassa käytössä ja se on Baijerin alueella hyvin suosittu matkailukohde.