Liittoutuneiden valvontakomissiolle muodostui ehkä vaikeimmaksi pähkinäksi sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä Toivo Mikael Kivimäen (s. 5.6.1886 Tarvasjoki ja k. 6.5.1968 Helsinki) vaatiminen tuomittavaksi, sillä Kivimäki ei ollut poliitikko sotatapahtumien aikoihin vaan virkamies, Suomen lähettiläs Berliinissä. Virkamiehet eivät tee omia ratkaisuja, vaan toteuttavat toteuttavat poliittisten esimiehiensä määräyksiä työtehtävissään. Kuinka siis saada virkamies vastuuseen poliitikkojen päätöksistä? Toivo Kivimäen vanhemmat olivat satakuntalainen kansakoulunopettaja Frans Mikko Kivimäki ja Mathilda Josefina Broman. Tarvasjoella syntynyt Toivo Kivimäki kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen reaalilyseosta vuonna 1905. Kivimäki pääsi yliopistoon vapaaoppilaspaikalta ja sai rahoitettua lakiopintonsa yksityisellä opintolainalla. Opiskeluvuosinaan hän oli mukana Suomalaisen puolueen toiminnassa. Toivo Kivimäki suoritti ylemmän oikeustutkinnon vuonna 1908, sai varatuomarin arvon 1911 ja valmistui lakitieteen kandidaatiksi 1912. Sen jälkeen hän toimi vuoteen 1920 asti asianajajana ja osakkaana Turussa ystävänsä Eino Tulenheimon kanssa perustamassa Kivimäki & Tulenheimo-lakitoimistossa. Vuonna 1931 Kivimäki päätyi Helsingin yliopistoon, jossa hän siviilioikeuden professorina vakiinnutti asemansa eräänä maamme arvostetuimmista lakimiehistä. Toivo Kivimäki oli yksi Turun yliopiston perustajista ja yliopistoin kunniajäsen.
Siitä huolimatta, että Toivo Kivimäki oli sotasyyllisyysoikeudenkäynnin aikoihin virkamies, oli hänellä aikaisemmilta vuosilta poliittista kokemusta enemmän kuin useimmilla muilla sotasyyllisiksi nostetuilla. Toivo Kivimäki tuli valituksi eduskuntaan vuonna 1922 Turusta murhatun sisäministeri Henrik ”Heikki” Ritavuoren (vuoteen 1905 Rydman, s. 23.3.1880 Turku ja k. 14.2.1922 Helsinki) varamiehenä; hän oli edistyspuolueen kansanedustaja kaikkiaan neljätoista vuotta. Kivimäki toimi sisäministerinä ja oikeusministerinä kahdessa hallituksessa 1920- ja 1930-luvuilla. Toivo Kivimäellä on hallussaan myös saavutus monivuotisesta pääministerinä toimimisesta vuosina 1932-1936. Niin pitkään kauteen pääministerinä ei ollut kukaan muu yltänyt Suomen itsenäisyyden alkuvuosina, joille olivat tyypillisiä lyhytikäiset hallitukset. Sama trendi jatkui myös sotien jälkeenkin – Kivimäen johtama vähemmistöhallitus istui 1 394 vuorokautta – ja sen rikkoi vasta Taisto Kalevi Sorsan (s. 21.12.1930 Keuruu ja k. 16.1.2004 Helsinki) neljäs hallitus puoli vuosisataa myöhemmin.
Vaikka Toivo Kivimäki vastusti ajatusta, määräsi pääministeri Risto Ryti Kivimäen Suomen suurlähettilääksi Berliiniin välirauhan kesänä 1940. Toivo Kivimäki oli pääministeri Risto Rytin pyynnöstä tehnyt muutamia epävirallisia tunnusteluja ulkomailla. Syksystä 1940 lähtien Toivo Kivimäki osallistui virkansa vuoksi Saksan ja Suomen välisiin poliittisiin yhteyksiin neljän vuoden ajan. Syytteet sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin kerättiin raporteista, joita suurlähettiläs Toivo Kivimäki lähetti Suomeen Berliinistä. Syytöksissä väitettiin Kivimäen vaikuttaneen sodan pitkittymiseen ja rauhan teon estymiseen. Tämän lisäksi Toivo Kivimäen väitettiin toimineen Suomen etujen vastaisesti neuvoteltaessa saksalaisjoukkojen kauttakulkuoikeuksista syksyllä 1940.
Elokuussa 1944 presidentin vaihduttua presidentti Mannerheim ja Edwin Linkomies pitivät Toivo Kivimäkeä mahdollisena tulevana pääministeriehdokkaana, mutta kumpikin tuli toisiin ajatuksiin puhuttuaan Kivimäen kanssa asiasta. Toivo Kivimäellä oli toisenlainen käsitys Ribbentrop-sopimuksen sitovuudesta, eikä hän muutoinkaan ollut ajatuksesta kovin innostunut. Näin Toivo Kivimäki sai palata professuuriaan hoitamaan Helsingin yliopistoon. Pääministeri Juho Kusti Paasikivi yritti saada vanhan ystävänsä vielä eroon syytettyjen penkiltä, kun Toivo Kivimäki sotkettiin mukaan sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin. Paasikivi tosin epäonnistui yrityksessään.
Carl Henrik Wolter Ramsay (s. 31.3.1886 Helsinki ja k. 25.7.1951 Visby) oli Ruotsalaisen kansanpuolueen poliitikko ja talousmies. Ramsay lukeutui Suomeen asettuneeseen ja kansalaisuuden saaneeseen skotlantilaiseen aatelissukuun ja hän oli oikeutettu brittiläiseen arvonimeen Sir, vaikka hän ei sitä koskaan käyttänytkään. Henrik Ramsayn vanhemmat olivat todellinen valtioneuvos August Ramsay ja suku- ja historiantutkija Julia Maria Ekström. Henrik Ramsay pääsi ylioppilaaksi vuonna 1903 ja valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1906 opiskellen sitten Berliinissä vuosina 1906 ja 1907-1909. Kemian alan filosofian tohtorin tutkinnon Ramsay suoritti vuonna 1909 Helsingin yliopistossa. Hän toimi valmistuttuaan sokeritehtaan kemistinä Venäjällä ja sen jälkeen Töölön sokeritehtaan apulaisjohtajana vuosina 1911-1914, kamariherra Hjalmar Constantin Linderin (s.27.4.1862 Nurmijärvi ja k. 2.6.1921 Marseille, Ranska) liikeyritysten johtajana vuosina 1914-1916 ja Hietalahden sokeritehdas Oy:n toimitusjohtajana vuosina 1916-1919.
Vuosina 1919-1946 ja 1948-1951 Henrik Ramsay toimi Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön toimitusjohtajana sekä yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtajana vuodet 1934-1946. Henrik Ramsay oli intohimoinen purjehtija ja FÅA:n eli Suomen Höyrylaiva Oy:n toimitusjohtaja Lars Krogius huomasi purjehdusseuran aktiivisen jäsenen ja poimi Ramsayn syksyllä 1918 varustamon palvelukseen. Ramsay oli Jukka Rangellin hallituksen kansanhuoltoministeri ja Edwin Linkomiehen hallituksen ulkoministeri jatkosodan aikana vuosina 1943-1944. Tämän vuoksi hänet tuomittiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä 2,5 vuodeksi vankeuteen. Saksan apuun turvautuneen hallituksen ulkoministeri oli Neuvostoliiton mukaan väistämättä sotaan syyllisiä.
1910-luvulta lähtien ministeri Ramsay oli monipuolinen vaikuttaja suomalaisessa yhteiskunnassa. Hän toimi Ruotsalaisen kansanpuolueen keskushallituksen jäsenenä vuosina 1917-1935 ja vuosina 1922-1935 oli puolueensa varapuheenjohtaja. Kansan suurelle enemmistölle hän oli kuitenkin suhteellisen tuntematon henkilö. Ramsayn asenteet ja mielipiteet kävivät yksiin usein Mannerheimin kanssa; heidän välillään vallitsi läheinen suhde. Välirauhan jälkeen presidentti Mannerheim halusi Ramsayn pääministerikseen, mutta RKP kuitenkin esti tämän hankkeen. Diplomaattisena luonnonlahjakkuutena Henrik Ramsay osasi suhtautua oikealla tavalla sodanaikaiseen ylipäällikköön ja tämän puolustusministeriin sekä lähimpään mieheen, Waldeniin. Tämän vuoksi Ramsayn näkemyksillä ja asenteilla oli suurempi merkitys kuin valtiojohdon sisäisen konstellaation perusteella olettaisi. Risto Ryti on kertonut, että Ramsay oli ulkoministerinä liian referoiva, mikä kai tarkoitti, ettei Ramsaylla ollut riittävästi aloitekykyä ja aktiivisuutta. Henrik Ramsaylla näytti kuitenkin olleen mielessään monta erilaista ratkaisumallia Suomen sodasta irrottamiseksi, mutta vallinneissa oloissa aloitteista ei ollut paljoakaan hyötyä. Saksa kavensi Suomen ulkopoliittista liikkumatilaa.
Liikemies, lehdenkustantaja ja suuri mesenaatti, Amos Valentin Andersson (s. 3.9.1878 Kemiö ja k. 2.4.1961 Dragsfjärd) kirjoitti Henrik Ramsayn muistosanoissa, että Ramsay oli syntynyt yhteiskunnan aurinkoiselle puolelle. Kodin piiristä saadut vaikutteet ja sosiaalinen asema selittivät pitkälle Henrik Ramsayn valoisaa persoonallisuutta. Vuonna 1909 kemian tohtoriksi valmistuttuaan Ramsay loi uransa omilla ansioillaan. Toimittuaan sokerialalla kymmenisen vuotta Ramsay nimitettiin ulkoministeriön kauppapoliittisen osaston johtajaksi. Samaan aikaan Ramsay valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon, jossa hän istui peräti 24 vuotta.
Tyko Henrik Reinikka (s. 10.12.1887 Oulu ja k. 18.1.1964 Helsinki) oli Maalaisliiton kansanedustajana poliitikko, opettaja ja toimelias pankinjohtaja. Reinikka toimi vuosina 1922-1930 Maalaisliiton kansanedustajana sekä oli useaan otteeseen eri ministereinä 1920- ja 1930-luvuilla. Jatkosodan aikana vuosina 1943-1944 Reinikka toimi Edwin Linkomiehen hallituksen toisena valtiovarainministerinä. Tyko Reinikka pääsi ylioppilaaksi vuonna 1908 ja opiskeli tämän jälkeen opettajakandidaatiksi vuonna 1913 sekä sai kasvatusopin tutkinnon valmiiksi vuonna 1914. Reinikka työskenteli Värtsilän yhteiskoulun matemaattisten aineiden opettajana vuosina 1910-1914, minkä jälkeen Reinikka toimi Kansallis-Osake-Pankin Värtsilän konttorin johtajana vuodet 1917-1927 pitäen samalla myös opettajan virkansa Värtsilän yhteiskoulussa. Vuosina 1927-1932 Reinikka oli Kansallis-Osake-Pankin Jyväskylän konttorin johtaja. Konttorinjohtajan tehtävistä hän siirtyi Kansallis-Osake-Pankin johtokunnan jäseneksi vuosiksi 1932-1956.
Tyko Reinikka oli pitkän linjan pankkimies, joka loi upean uran ilman akateemisia loppututkintoja. Nostetta siviiliuralla kohotti Reinikan vahva poliittinen tausta Maalaisliiton kansanedustajana ja toimet neljässä hallituksessa ministerinä valtiovarainministeriössä tai kauppa- ja teollisuusministeriössä. Toivo Kivimäen ennätyshallituksessa Reinikka hoiti apulaisvaltiovarainministerin salkkua hallituskauden loppupuolella. Nopealiikkeinen, vilkas ja pienikokoinen Tyko Reinikka oli mainio seuramies, joka tuli erinomaisesti toimeen ihmisten kanssa.
Pääministeri Edwin Linkomiehen ”rauhanhallituksessa” Tyko Reinikka oli maalaisliiton johtajana. Pääministeri Linkomies tokaisi Reinikan jälkiarviossaan nopeaksi ja aikaansaavaksi mieheksi, joka kuitenkin katseli asioita liikaa maalaisliiton näkökulmasta – unohtamatta kuitenkaan Kansallispankin etujakaan. Vuoden 1944 ratkaisuvaiheissa Tyko Reinikka oli ulkoasiainvaliokunnan määrätietoinen sotapolitiikan kannattaja. Vapauduttuaan ministerin tehtävistä Tyko Reinikka palasi Kansallis-Osake-Pankkiin töihin. Aikanaan hän joutui sotasyyllisyysoikeuteen vastaamaan vuosien 1943-1944 tapahtumista Linkomiehen hallituksessa. Sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä Reinikka tuomittiin vuonna 1946 kahdeksi vuodeksi vankeuteen.
Hän joutui puoli vahingossa syytteeseen. Tämän aiheuttivat samat pykälät, jotka mahdollistivat suurlähettiläs Toivo Kivimäen syytteeseen asettamisen. Tyko Reinikka voitiin asettaa syytteeseen, sillä hän kuului Edwin Linkomiehen hallituksen ulkoasiainvaliokuntaan ja hänen katsottiin siten olleen vastuussa hallituksen ulkopolitiikasta. Sota-aikana Tyko Reinikka tunnettiin kiihkeänä sotapolitiikan ja saksalaissuuntauksen kannattajana. Reinikan saksalaismielisyyden vuoksi esim. marsalkka Mannerheim kieltäytyi osallistumasta neuvotteluihin, joissa Tyko Reinikka oli läsnä; Mannerheim pelkäsi Reinikan vuotavan salaisia tietoja Saksan Helsingin lähetystöön. Tyko Reinikka istui vankilassa tuomiostaan viisi kuudesosaa ja hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen 21.10.1947. Vuonna 1951 Tyko Reinikalle myönnettiin ministerin arvonimi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti