Se, että sotasyyllisistä varsinaisista poliitikoista kansalle kaikkein tuntemattomin oli Juhan Wilhelm Rangell (s. 25.10.1894 Hanko ja k. 12.3.1982 Helsinki), ei välttämättä kuitenkaan tarkoittanut, että Rangell olisi mitenkään muuten arvioiden näkymätön toimija suomalaisessa elämänmenossa. Rangellin isä oli Hauhon ja Tuuloksen piirin nimismies, Jacob Werner Rangell, joka kuoli pojan ollessa nelivuotias. Hänen äitinsä oli Alma Maria Eklöf. Suomen urheilua rakastava kansa muisti hänet kolmiloikan Suomen mestarina ja ensimmäisenä 14 metrin ylittäjänä. Hänen ennätyshyppynsä vuodelta 1912 ylsi 14,09 metriin – tuloksella olisi vielä 2 000-luvullakin Kalevan Kisoissa sijoittunut kymmenen parhaan joukkoon. Aktiivinen urheilu-ura sai jäädä, kun opinnot kutsuivat, mutta Rangell säilytti yhteytensä urheiluun hyvinä. Entisestä kolmiloikkaajasta kasvoi urheilujohtaja, joka puolusti amatööriurheilun ihanteita ja oli hiipivää ammattilaisuutta vastaan. Vuonna 1935 Jukka Rangell valittiin SVUL:n puheenjohtajaksi sekä kolme vuotta myöhemmin Suomen olympiakomitean ja KOK:n jäseneksi.
Rangell kävi Hämeenlinnan klassisen lyseon ja kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 1913. Hän opiskeli lakia ja valmistui molempien oikeuksien kandidaatiksi vuonna 1922 sekä varatuomariksi vuonna 1927. Vuonna 1925 Jukka Rangell aloitti pankkiuransa Osuuskassojen Keskuksen lakimiehenä.
1930-luvulla hän yleni Osuuskassojen Keskuksen toimitusjohtajaksi. Vuonna 1937 lamavuosina maatalouden luotto-ongelmia taidolla ratkonut Jukka Rangell sai kutsun Suomen Pankkiin Risto Rytin läheiseksi työkaveriksi. Kuitenkin valtakunnanpolitiikasta Jukka Rangell pysytteli visusti erossa. Tammikuun 1941 hallituspelissä hänet vedettiin jokerina esille.
Suhteellisen kokemattomasta poliitikosta, Jukka Rangellista tuli Suomen pääministeri pudotuspelissä, joka sai alkunsa, kun Risto Ryti siirtyi pääministerin paikalta presidentiksi. Jukka Rangellin etuna tilanteessa oli se, ettei hänellä ollut suoranaisia vastustajia, hän oli edustuspuolueen jäsen, mutta ei ollut osallistunut aktiivisesti puoluepolitiikkaan. Urheilupiireissä Rangell tiedettiin sillanrakentajaksi sosiaalidemokraattien ja porvarien välillä. Yli 15 vuoden kokemus pankkimaailmassa oli luonut loistavat puitteet suhteiden rakentamiselle yhteiskunnan eri piireihin. Samoin Suomen Pankin vt. pääjohtajan tehtävä teki mahdolliseksi ponnahtaa näyttävästi suoraan politiikkaan. Ehkä Rangellille kaikkein tärkein valintaperuste pääministeriyteen oli presidentti Risto Rytin ehdoton luottamus häneen. Risto Ryti oli jo Suomen Pankin vuosinaan oppinut tuntemaan ”oppipoikansa”, Rangellin ja luottamaan häneen. Menneiltä pankkivuosilta periytynyt yhteinen, lämmin mestari-oppipoika-suhde ja kaveruus kesti heidän välillä rikkoutumatta seuraavat kaksi vuotta. Tuona aikana Suomi ajautui jatkosotaan, ylitti vanhan rajan ja lopulta jumittautui asemasotaan Karjalassa.
Pääministeriaikanaan Jukka Rangell ei tuottanut ongelmia presidentti Rytille, koska häneltä puuttui omaperäinen linja asioiden hoidossa. Toisaalta hän ei voinut aavistaa presidentti Risto Rytin suhteita eduskuntaan ja sodanjohtoon. Pääministeri Rangell ei tullut erityisen hyvin toimeen marsalkka Mannerheimin kanssa. Koska ”luonteva yhteys” eduskuntaryhmiin puuttui selvästi pääministeriltä, oli vääjäämätön seuraus tästä, että maan poliittinen polttopiste siirtyi vähin äänin Mikkelin päämajaan. Pääministeri Rangell piti kuitenkin laajapohjaisen hallituksensa koko tämän ajan koossa sekä herätti kansalaisten syvän luottamuksen rauhallisuudellaan ja ryhdikkäällä olemuksellaan.
Uudelleen valituksi tultuaan vuonna 1943 presidentti Risto Ryti ei ollut enää valmis Jukka Rangellin pääministeriyteen. Hitlerin saksalaisten sotaonnen kääntyminen koitui kuitenkin useiden vaiheiden jälkeen lopulta siihen, että Suomen hallituksen muodostajaksi valikoitui Edwin Linkomies. Näin Rangell palasi jälleen auvoiseen pankkimaailmaan – tehtyään kaksivuotisen vierailun valtakunnan politiikan huipulle.
Professori Edwin Johan Hildegard Linkomies (vuoteen 1928 Flinck, s. 22.12.1894 Viipuri ja k. 8.9.1963 Helsinki) oli Helsingin yliopiston Rooman kirjallisuuden professori, Kreikan historian asiantuntija, rehtori, kansleri sekä suomalainen poliitikko ja pääministeri. Edwin Linkomies kirjoitti ylioppilaaksi Rauman lyseosta jo 16-vuotiaana ja opiskeli Helsingin yliopistossa pääaineenaan latinan kieli. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 19-vuotiaana ja tohtoriksi 25-vuotispäivänään 1919. Vuosina 1921-1923 Linkomies toimi roomalaisen filologian dosenttina ja vuodesta 1923 lähtien Rooman kirjallisuuden professorina. Linkomiehen tieteellinen toiminta oli laaja-alaista, koska hänen väitöskirjansa että teos Auguralia und Verwandtes (1921) luokitellaan useampaan tieteenalaan. Edwin Linkomiehen tieteellisenä pääteoksena pidetään latinan lauseoppia käsittelevää tutkimusta De ablativo absoluto quaestiones (1929).
Koulupoikana Edwin oli kannattanut Nuorsuomalaista Puoluetta, mutta hän liittyi kuitenkin Kansalliseen Kokoomuspuolueeseen. Linkomies liukui puolueen oikeistosiipeen kannattaen yhteistyötä Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) kanssa. Edwin Linkomies toimi puheenjohtajana Suomalais-Saksalaisessa seurassa. Suomen eduskuntaan Linkomies valittiin vuonna 1933 ja hän istui eduskunnan varapuhemiehenä vuodet 1939-1943. Kokoomuspuolueen puheenjohtajana Edwin Linkomies toimi vuodet 1943-1945. Presidentti Risto Ryti sai Edwin Linkomiehestä pääministerin, joka erosi monessa suhteessa edeltäjästänsä, Jukka Rangellista. Linkomies tuli presidentti Risto Rytille vieraasta yliopistomaailmasta ja edusti voimakkaasti humanismin periaatteita, pitäen puheensa aina tilaisuuden tullen sujuvasti latinaksi. Häntä kuvattiin henkilönä hyvin itsenäiseksi ja määrätietoiseksi, joka oli ehdottoman itsevarma omista kyvyistään. Hän saattoi jopa suhtautua alentavasti toisia ihmisiä kohtaan.
Pääministeri Linkomies arvosti suuresti presidentti Risto Rytin älyä, ahkeruutta ja tunnollisuutta, mutta kaksikon suhde ei ollut presidentin ja pääministerin välillä välillä enää läheinen kuin se oli ollut Rangellin aikana. Tämän lisäksi pääministeri Linkomies oli verrattain nuori – vain 47-vuotias – ja voimakastahtoinen poliitikko, jolla oli varsinkin viimeisinä sotavuosina vaikeuksia kestää passiiviseksi muuttuneen presidentti Risto Rytin ja vanhentuneen marsalkka Mannerheimin epäröintiä nopeaa päätöksentekoa vaativissa tilanteissa. Vaikka Edwin Linkomies oli syntynyt Viipurissa, hän tunsi juurensa olevan Satakunnassa, josta presidentti Risto Rytikin oli kotoisin. Kumpikin olivat eräänlaisia vuosisadan alun Suomen ihmelapsia, joilta opiskelu ja sijoittuminen yhteiskuntaan näkyville sijoille sujui hämmästyttävän nopeasti. Edwin Linkomies suoritti maisterintutkintonsa ennen kuin oli ehtinyt täyttää edes 19-vuotiaaksi. Väitöskirjan valmistuminen vei kyllä sitten kuusi vuotta, mutta professorin viran hän sai jo silti epätavallisen nuorena; hän oli vasta 28-vuotias, kun hänet nimitettiin Helsingin yliopiston Rooman kirjallisuuden professoriksi.
Pääministeriksi tullessaan Edwin Linkomiehellä – toisin kuin edeltäjällään – oli hyvin vahva poliittinen tausta ja toimivat suhteet Suomen eduskuntaan. Hän tuli kansanedustajaksi kymmenen vuotta aikaisemmin ja vain 41-vuotiaana hänet oli valittu Kokoomuspuolueen varapuheenjohtajaksi. Keväällä 1943 pääministeri Linkomiehellä oli selvä tavoite hallitukselleen: sota Neuvostoliiton ja Suomen välillä oli saatava loppumaan ja Neuvostoliiton kanssa oli solmittava rauha. Kuitenkin tämä ”rauhanhallituksen” pääministeri torjui keväällä 1944 J. K. Paasikiven tuomat Neuvostoliiton asettamat rauhanehdot – ratkaisu, josta vanha valtioneuvos Paasikivi oli todella vihainen. Samoin pääministeri Linkomies torjui jyrkästi Neuvostoliiton kesäkuussa 1944 esittämän antautumisvaatimuksen, vaikka presidentti Risto Ryti ja Väinö Tanner olisivat halunneet jatkaa keskustelua siitä. Pian näiden tapahtumien jälkeen pääministeri Linkomies painosti marsalkka Mannerheimin tavoin presidentti Risto Rytiä allekirjoittamaan Ribbentrop-sopimuksen ja kieltäytyi viemästä asiaa eteenpäin eduskuntaan. Tämän päälle hän sai vielä tehtäväksi kertoa sopimuksesta Suomen kansalle radiossa. Edwin Linkomies joutui nyt siis pääministerinä toimimaan näennäisesti sodan jatkamisen hyväksi, mutta tosiasiassa hänen työskentelynsä loi pohjan rauhan syntymiselle. Siitä huolimatta oli täysin ilmiselvää, että ”rauhanhallituksen” vetäjää oli täysin mahdotonta ohittaa, kun sotasyyllisten nimilistaa alettiin aikanaan laatimaan.
Edwin Linkomiehen kärsiessä vankeustuomiotaan vankilassa – ja heti sen jälkeen – hän kirjoitti merkittäviä esseekokoelmia: Keisari Augustus ja Rooman perintö (1946), Antiikin kulttuuri tutkimuksen kohteena (1947) ja Homeros (1948). Vankeusaikanaan hän suomensi tärkeitä teoksia, kuten Petroniuksen Trimalkion pidot (1946). Linkomies jätti vuonna 1948 politiikan ja siirtyi pysyvästi takaisin tieteen maailmaan. Hän palasi paitsi Rooman kirjallisuuden professorin virkaansa myös moniin muihin sotaa edeltäneisiin tehtäviinsä. Vuonna 1950 Satakuntalainen Osakunta valitsi Linkomiehen uudelleen inspehtorikseen ja virkaa hän hoiti vuoteen 1956 asti. Edwin Linkomies toimi Aikakausilehti Valvojan päätoimittajana vuodet 1955-1963. Helsingin yliopiston rehtoriksi Linkomies valittiin vuonna 1956 ja kansleriksi vuonna 1961.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti