Johanna Eunika Ingeborg Hymander toimi Helsingin musiikkiopiston – myöhemmin opisto tunnettiin Helsingin Konservatoriona – pianonsoitonopettajana vuosina 1889-1936 sekä käytänöllisten pianopedagogisten aineiden opetuksen pioneerina ja siitä vastaavana opettajana vuosikymmeniä Helsingissä. Hymanderin oppilaina ovat olleet monet maamme musiikkielämässä merkittävän uran luoneet muusikot, kuten esim. Väinö Hannikainen, Orast Bodalew, Maire Halava, Sakari Heikinheimo, Aulikki Rautawaara, Martti Turunen ja Elli Rängman-Björlin. Ingeborg Hymander julkaisi yhdessä opettajakollegansa Aline Ahlforsin kanssa ensimmäisen suomalaisen pianokoulun, Pianonsoiton alkeiskurssi I-III, joka oli hyvin pitkään ahkerassa käytössä. Hymander julkaisi myös vuonna 1924 ensimmäisen suomalaisen pianopedagogiikan alan oppikirjan, Nuori pianonsoiton opettaja, pianonsoiton opettajille.
Ingeborg Hymanderin isä, Johan August Gottlieb Hymander (s. 19.10.1831 Luopioinen ja k. 7.6.1896 Helsinki), oli kirkkomuusikko, pedagogi ja säveltäjä, joka toimi Helsingin Nikolainkirkon (Tuomiokirkko) kanttorina vuosina 1861-1896, opetti kirkkolaulua Helsingin yliopistossa vuosina 1878-1896 ja osallistui kirkkomusiikin kehittämiseen julkaisemalla messusävelmiä sekä laatimalla vuonna 1868 ehdotuksen koraalikirjojen uudistamiseksi. Johan Hymander toimi myös vuodet 1869-1878 Helsingin yliopistossa Fredrik Paciuksen sijaisena. Johan Hymander suoritti ylioppilastutkintonsa Porvoossa ja jatkoi sen jälkeen opintojaan teologisessa tiedekunnassa. Lahjakkaana muusikkona hän kuitenkin valitsi kirkkomuusikon uran elämäntehtäväkseen. Vuodesta 1865 lähtien Hymander toimi yliopiston voimistelulaitoksen opettajana, ja tästä toimesta hän sai nauttia eläkettä vuodesta 1891 lähtien. Johan Hymander kuvailtiin energiseksi ja hyväluonteiseksi ihmiseksi, joka omien töidensä ohessa jaksoi antaa musiikkiopetusta myös omille lapsilleen.
Ingeborg Hymander syntyi Helsingissä 14.1.1865 suuren sisarussarjan keskellä; ilmeisesti hän sai omalta isältään alkeisopetusta musiikissa. Äiti oli Gustava Vilhelmina (s. Glans). Perheen kymmenestä lapsesta ainakin neljä toimi musiikkialalla sittemmin: Hulda (Ahlblad) laulajana, Gottlieb Wilhelm Johannes kanttorina, urkurina ja laulunopettajana ja Josef (1882-1954) urkujenrakentajana sekä Lahden Urkutehtaan johtajana vuosina 1902-1909. Ingeborg Hymander kävi Helsingin ruotsinkielistä tyttökoulua (Svenska fruntimmersskolan, myöhemmin Svenska flicklyceet), joka oli aikanaan Suomen ensimmäinen julkisilla varoilla ylläpidetty tyttökoulu. Hän suoritti koulun jatkoluokat. Svenska fruntimmersskolan oli tarkoitettu sivistyskotien tyttärille ja koulun tarkoituksena oli vaalia ”niitä tietoja ja kädentaitoja, jotka kuuluvat naisten laadukkaaseen kasvatukseen”.
Ingeborg Hymander sai vielä koulua käydessään – ennen kirjautumistaan Helsingin Musiikkiopistoon vuonna 1883 – kahden vuoden ajan opetusta pianonsoitossa Friedrich Richard Faltinilta (s. 5.1.1835 Danzig ja k. 1.6.1918 Helsinki). Richard Faltin oli opiskellut Leipzigin konservatoriossa muiden aineiden ohessa pianonsoittoa mm. kuuluisan virtuoosin Ignaz Moschelesin ohjauksessa. Tuohon aikaan Faltin toimi Helsingissä Nikolainkirkon urkurina ja hän oli ystävystynyt saman kirkon kanttorin, Johan Hymanderin kanssa. Ingeborg valikoitui Richard Faltinin suureen oppilasjoukkoon vapaaoppilaaksi. Richard Faltinin luokalla opiskeltiin musiikkia vakavuudella ja tarkkuudella. Opettaja Faltin vaati oppilailtaan ankaraa legatosoittoa, mutta soitatti oppilaitaan etupäässä suorilla, hyvin korkealle nostetuilla sormilla. Ingeborg Hymander katsoi Faltinin opetustavassa kiehtovimmaksi hänen kykynsä valaa olemuksestaan säteilevää rakkautta ja intoa klassiseen ohjelmistoon ja ohjata oppilasta pieteetillä musiikin sisältämiin ideoihin.
Ingeborg Hymander kuvasi itse vuonna 1928 kokemuksistaan näin: ”En voi koskaan unohtaa sitä, kun sain tehtäväkseni Bachin c-molli-fuugan Wohltemperiertes Klavierista – ensimmäisen fuugani -. Kuinka minulle silloin aukeni kuin uusi maailma, kun Faltinin ”setä” valisti minua tämän suuren klassisen mestarin aarteista. Sanat yksin eivät tehneet vaikutusta, niitä saattoi olla hyvin niukasti – hän puhui ruotsia omalla jäykällä tavallaan, mutta kaikkien mielestä erityisen mielenkiintoisella aksentilla -; mutta koko hänen olemuksensa oli ikään kuin valaistunut.”
Ingeborg Hymander opiskeli Helsingin Musiikkiopistossa neljä vuotta (1883-1887) opettajanaan pianonsoitossa Franz Lisztin oppilas, Ludwig Dingeldey. Dingeldeytä pidettiin lahjakkaana ja monipuolisena artistina, mutta ei niin merkittävänä pianistina kuin edeltäjänsä Carl Pohligia. Dingeldey nähtiin musiikkiopiston konserteissa usein säestäjänä, kamarimuusikkona ja soolopianistina varsinkin Franz Lisztin teoksia esittäen. Ingeborg Hymanderinkin esiintymiset opiston näytteissä huomioitiin positiivisesti jo heti alusta lähtien. Ensimmäinen hänen näytteensä arvioitiin Finlands Allmenna Tidning-lehdessä 17.12.1883. Arviossa kiitellään sekä soittajia että opettajia nopeasti saavutetuista tuloksista, mutta konserttiohjelmaa ei lehdessä mainita. Lukuvuoden seuraavassa näytteessä toukokuussa 1884 Hymander sai kiitosta Hufvudstadsbladetissa (1.6.1884). Konsertissa Ingeborg Hymander soitti Beethovenin c-molli-pianokonserton toisen ja kolmannen osan arvion mukaan erittäin kauniisti.
Todistuksesta ilmenee, että Ingeborg Hymander sai kolmen lukuvuoden ajan myös laulutunteja. Todistus ylistää hänen ominaisuuksiaan; ahkeruutta, musiikillista lahjakkuutta, älykkyyttä, monipuolista ja syvällistä otetta musiikkiin, jaloa makua, intuition varmuutta ja aidon musiikillisen tunteen tavoittamista. Lopuksi todetaan hänen saavuttaneen opettajiensa kunnioituksen ja ystävyyden paitsi lahjakkuutensa vuoksi, myös siksi, että hänen suhteensa musiikkiin kielii nöyrästä antaumuksesta.
Viimeisen Helsingin opiskeluvuotensa tiimellykseen mahtui Helsingin Musiikkiyhdistyksen konsertti 30.11.1886 yliopiston juhlasalissa, jossa Ingeborg Hymander soitti Lisztin Unkarilaisesta rapsodiasta E-duuri – sovitettuna kahdelle pianolle – soolo-osuuden. Viimeisenä opinnäytteenään Ingeborg Hymander soitti Helsingin Musiikkiopistossa opiston kevätnäytteessä toukokuussa 1887 Beethovenin sonaatista op. 111 ensimmäisen osan ja Lisztin A-duuri-konserton. 2.6.1887 Finland-lehti kirjoitti kritiikissä ylistäviä arvioita Hymanderin soitosta ja totesi hänen ilmentävän kypsyyttä sekä herättävän lupauksen valoisasta tulevaisuudesta. Varsinkin Lisztin konsertossa Ingeborg esitti harvinaisen taitavuutensa; soitossa oli kirjoittajan mukaan teknistä briljanssia, runollisuutta sekä soinnin täyteläisyyttä. Kirjoittaja vetoaa kuitenkin omaan huonoon teostuntemukseensa ja jättää lausumatta mitään varmaa. Opiston taitavimpana pianistina piti nimimerkki K (Karl Flodin) Hymanderia arviossaan Nya Pressenissä 1.6.1887.
Ingeborg Hymander aloitti opiskelun Saksassa lokakuussa 1887. Hymanderin opettajat Helsingissä kannustivat häntä jatko-opintoihin muutamaksi vuodeksi ulkomaille saamaan parasta mahdollista opetusta musiikkimestareiden ohjauksessa ja inspiroivassa ympäristössä. Hymanderin pedagogiset taidot oli jo hänen helsinkiläisten opettajien keskuudessa laitettu merkille. Martin Wegelius tahtoi tuoda Helsingin Musiikkiopistoon mannermaisen perinteen ja siksi tulevaa opettajakuntaa täytyi Euroopassa myös kouluttaa. Ingeborg Hymanderille myönnettiin senaatin apuraha ulkomailla tapahtuvia opintoja varten. Hymander matkusti Berliiniin saamaan opetusta Hans Bischoffin (s. 17.2.1852 Berliini ja k. 12.6.1889 Niederschönenhausen) ohjauksessa. On enemmän kuin todennäköistä, että suosituksen Hans Bischoffille Hymanderin opettajaksi ryhtymisestä on kirjoittanut joko Wegelius, Dingeldey tai Faltin. Joka tapauksessa Bischoffin opetuksesta Ingeborg Hymander nautti seuraavan vuoden toukokuun alkuun saakka, mikä asiaa käy ilmi opettajan laatimasta todistuksesta apurahaselvitystä varten. Todistuksen mukaan Hymander on soittanut Bischoffille mm. paljon Johann Sebastian Bachin, Ludwig van Beethovenin myöhäisempiä sonaatteja ja Händelin teoksia. Hans Bischoff ylisti Hymanderin ahkeruutta ja hänen syvällistä ymmärrystä musiikista.
Vuoden 1888 lokakuusta vuoden 1889 kesäkuuhun Ingeborg Hymanderin opettajana toimi Lisztin entinen oppilas, Karl Klindworth (1830-1916) Berliinissä. Hymander kävi ilmeisesti myös toisen Liszt-oppilaan, Eugen d’Albertin pianotunneilla keväällä 1888. Helsingfors Dagblad tietää 14.8.1888 Ingeborg Hymanderin vaihtaneen opiskelukaupungin Berliinistä Weimariin, josta hän myös teki opintomatkoja Eisenachiin d’Albertin luokse. Joissakin lehtikirjoituksissa paljastetaan Hymanderin opiskelleen myös Dante Michelangelo Benvenuto Ferruccio Busonin (s. 1.4.1866 Empoli, Italia ja k. 27.7.1924 Berliini, Saksa) ohjauksessa, mutta ajankohdasta ei ole tarkempaa tietoa. Saksan opintojensa aivan loppuaikoina Hymander sai Suomesta kirjeen, jossa häntä houkuteltiin Helsingin Musiikkiopiston opettajaksi. Ensin Ingeborg Hymander koki itsensä tuolloin vielä epävarmaksi vastuulliseen tehtävään ja tämä näkyi selvästi hänen vastauskirjeestään.
Monet sanomalehdet kirjoittivat 6.8.1889 palstoillaan Helsingin Musiikkiopiston alkavan lukuvuoden opettajista. Busonin ilmoitettiin olevan virkavapaalla syksyn ja Ingeborg Hymander sai kunnian tuurata hänen tuntinsa syyskauden ajan. Ingeborg Hymander oli ensimmäinen suomalainen naispuolinen pianisti, joka sai hoitaakseen Helsingin Musiikkiopiston pianonsoiton ensimmäisen opettajan tehtävän, sijaisena. Kiinnityksessä näkyy opiston johtajan, Martin Wegeliuksen suuri luottamus Hymanderin kykyihin ja varmasti myös vaikeus saada pätevää opettajaa nopeasti virkaan.
Alkuun Ingeborg Hymander sai tottua monenlaisiin tehtäviin oppilaitoksessa. Busonin sijaisuuden lisäksi hän aloitti pianonsoiton kolmannen opettajan viran hoidon (1889-1892) sekä toimi Martin Wegeliuksen sijaisena musiikinteorian ja -historian opettajana hetken ensimmäisenä lukuvuotena. Wegelius oli aiemmin toiminut opiston kolmantena pianonsoiton opettajana, joka saattoi kieliä tehtävään sisältyneen myös pedagoginen ulottuvuus. Tehtävään liittyi pianonsoiton opetusta alkeiskoulussa, mutta myös alusta alkaen soitonopetusta korkeammilla osastoilla eli musiikkikoulussa sekä jatko-osastolla. Vaikutelma on sen kaltainen, että alkujaan Hymanderin toimenkuva ja työn sisältö eivät olleet sangen selkeitä ja siksi Hymander sai ensin varsinkin sijaisuuksien hoitoja. Vuonna 1892 lukuvuoden alusta otettiin käyttöön ensimmäisen ja toisen pianonsoiton opettajan nimitykset. Kolmannen pianonsoiton opettajan tehtävään nimitettiin Aline Grönqvist (myöhemmin Ahlfors) ja Ingeborg Hymander nimettiin pianonsoiton toiseksi opettajaksi; tuo tarkoitti myös sitä, että Hymander ei enää opettanut alkeiskoulun puolella. Hänen vastuulleen jäi korkeampien osastojen opetuksen ohella Wegeliuksen vuonna 1888 aloittama pedagogigan luentojen ja käytännön harjoituksien muodossa alkanut käytännöllinen pianonopetus. Ingeborg Hymander hoiti tätä tehtävää aina vuoteen 1936 asti, jolloin hän 71-vuotiaana päätti päivätyönsä Helsingin Musiikkiopistossa. Hymander toimi alkeiskoulun tarkastajana vuodesta 1892 kevätlukukauden 1925 loppuun – tämä käy ilmi Helsingin Konservatorion johtokunnan pöytäkirjasta 30.4.1925.
Helsingin Musiikkiopiston oppilasilloissa Hymander soitti vuosina 1888-1889 lähinnä kamarimusiikkia, mutta muutamia sooloesiintymisiä oli myös; J. S. Bachin Kromaattinen fantasia ja fuuga (1890), Lisztin pianotranskriptio J. S. Bachin teoksesta Fantasia ja fuuga g-molli uruille (1893), Beethovenin sonaatti Fis-duuri op. 78 (1890) ja fantasia g-molli op. 77 (1892) sekä Lisztin Consolations 3 ja 6 (1894). Musiikkiopiston tilaisuuksien lisäksi hän esitti Oskar Merikannon opintojen tukemiseksi järjestetyssä hyväntekeväisyyskonsertissa Schumannin Papillons-teoksen (Päivälehti 10.10.1890) sekä Sokeainkoulun tueksi Romanssin ja menuetin Raffin sarjasta (Folkwännen 26.11.1890). Busonin tiedon mukaan Martin Wegelius ei varsinaisesti vaatinut tiettyä ohjelmistolinjaa, vaikka Bachia, Mozartia, Beethovenia ja Lisztiä täytyi kuitenkin soittaa reilusti.
Vuosina 1891-1892 tuntui Hymanderillä olleen esiintymisiä opiston musiikki-illoissa selvästi vähemmän, mutta nyt hänen keralleen esiintymään ilmestyi oma sisar, laulajatar Hulda Hymander. Hulda Hymander oli Helsingin Musiikkiopiston opintojen jälkeen jatkanut musiikkiopintojaan Pariisissa ja Wienissä. Finland-lehden arviossa 25.4.1891 esitettiin muutama varaus laulajan taidoista, kun taas säestys esityksessä arvioitiin ansiokkaaksi. Joissakin tuon ajan arvosteluissa Ingeborg Hymanderin soittoa luonnehdittiin jopa säntilliseksi, ja usein hänen taitojaan kuvailtiin ilmaisuilla: ”musikaalisella pieteetillä, mallikelpoisesti, ansiokkaasti kuten tavallista, taiteellisen maun ja finessien värittämällä ilmaisulla”. Kuitenkin Hufvidstadsbladet 1.2.1893 kritiikissään Bach-Lisztin Fantasiasta ja fuugasta g-molli nosti – ensin kehuen Hymanderin täyteläistä kosketusta, tervettä musikaalista makua ja täydelliseksi koulutettua tekniikkaa – pahoitellen muuten hyvää esitystä hermustuneisuuden, joka ilmeni joidenkin unohdusten ja toistojen ilmestymisenä. Viimeinen esitetty arvio Hymanderin sooloesiintymisistä on 3.1.1894 musiikki-illasta lomakurssien osanottajille, jossa hän tulkitsi kaksi Lisztin Consolations-teosta. Säestystehtäviä sitäkin useammin lankesi Hymanderin osaksi, varsinkin laulaja Abraham Ojanperän säestyksiä. Ingeborg Hymander oli kevään 1901 sekä lukuvuoden 1901-1902 virkavapaalla opiston tehtävistään. Seuraavassa vuosikertomuksessa hänen kerrotaan palanneen sairaslomalta toisen pianonsoiton opettajan tehtävään.
Ingeborg Hymanderille siunaantui opetusvelvollisuuksiensa lisäksi myös muita tehtäviä; vuosina 1904-1905 hän oli mm. mukana opiston työryhmässä, jossa pohdittiin kirkkomusiikkikoulutuksen järjestämistä. Muut tämän ryhmän jäsenet Hymanderin lisäksi olivat Martin Wegelius, Otto Andersson, Richard Faltin ja Olga Tawaststjerna. Hymanderiä käytettiin mielellään myös opiston johtajien tukihenkilönä edustustehtävissä. Martin Wegeliuksen kuoltua vuonna 1906 jäi Ingeborg Hymanderin vastuulle opiston pianopedagogiikan teoreettisen osuuden opettaminen ainakin seuraavaksi vuodeksi laitoksen vuosikertomuksen mukaan. Tämän vuoden jälkeen vuosikertomukset eivät enää mainitse tästä asiasta mitään, joten on mahdollista, että Hymander on hoitanut tätä ”tonttia” aina vuoteen 1936 asti.
Vuoden 1906 puolelle osui myös Pianonsoiton alkeiskurssin I-II julkaiseminen yhdessä pianonsoitonopettaja Alina Ahlforsin kanssa. Alkeiskurssin viimeistelytyö venähti kesäloman puolelle; tämä käy julki Hymanderin Erkki Melartinille Savonlinnan kylpylässä kirjoitetusta kirjeestä. Kirjeessä Hymander kiittää Melartinia tältä julkaisuun saamista sävellyksistä ja pyytää häntä tarkistamaan vielä fraseerausmerkinnät. Lainaus kirjeestä: ”Minun oli hoidettava työn luovuttamisen jälkeen niin hirmuisen monia asioita, etten päässyt heti matkustamaan, ja lisäksi olin niin hermostunut ja poissa tolaltani, että pyydän nyt anteeksi sitä, etten ole aikaisemmin kirjoittanut ja kiittänyt suuresta ystävällisyydestänne.”
Erkki Melartin opiskeli Helsingin Musiikkiopistossa Martin Wegeliuksen ohjauksessa vuosina 1892-1899 ja jatkoi sitten opintojaan Wienissä Robert Fuchsin (s. 15.2.1847 Frauental an der Laßnitz ja k. 19.2.1927 Wien) johdolla. Keuhkotaudista ja sydänviasta kärsivä Melartin loi mm. kuusi sinfoniaa, oopperan Aino – Jalmar Finnen librettoon , viulukonserton, ensimmäisen suomalaisen baletin Sininen helmi, neljä jousikvartettoa, jousitrion sekä pianoteokset Surullinen puutarha ja Fantasia apocaliptica. Tunnetuin hänen sävellyksensä lienee juhlamarssi Prinsessa Ruususen näytelmästä, jota myös häämarssina soitetaan. Melartin teki merkittävän uran myös pedagogina. Hän perusti vuonna 1909 Viipurin orkesterikoulun, jonka johtajana ja opettajana hän toimi vuoteen 1911 saakka, jolloin hänet valittiin Helsingin Musiikkiopiston (myöhemmin Sibelius-Akatemia) johtajaksi. Melartinin aikana musiikkiopiston toiminta kasvoi ja monipuolistui. Hänen johdollaan musiikkiopisto organisoitui konservatorioksi vuonna 1924 ja sai oman talon eduskuntatalon naapuriin vuonna 1931. Melartin jätti konservatorion terveydellisistä syistä vuonna 1936. Valokuvausta, maalausta, eksoottisia kasvia ja filateliaa harrastanut Melartin opetti mm. Aarre Merikantoa, Yrjö Kilpistä, Väinö Rautiota, Ilmari Hannikaista, Uuno Klamia, Sulho Rantaa sekä Helvi Leiviskää.
Kevätlukukauden 1908 Karl Ekman jälleen sairasti ja Ingeborg Hymander hoiti Ekmanin piano-opetuksen. Opiston vuosikertomukset mainitsevat vuosina 1908-1911 Hymanderin opiston kolmantena pianonsoitonopettajana varmaankin sen vuoksi, että Ekman ei yksin voinut hoitaa ensimmäisen pianonsoitonopettajan tehtävää, vaan työ jakautui kahdelle henkilölle. Pianonsoiton opettajan virkoja ei tämän jälkeen enää vuosikertomuksissa numeroida.
Päivälehden 23.2.1904 kriitikon mukaan Karl Ekman ja Ingeborg Hymander soittavat yhdessä 22.2.1904 opiston musiikki-illassa Lisztin Conserto Pathétique-teoksen. Nimimerkki O – Oskar Merikanto – kertoi esityksestä ja ylisti Hymanderin ”jonka harvinaiset pianistiset lahjat ovat kaikille entuudestaan tunnetut” osuutta monin tavoin tasaväkisinä Ekmanin soiton veroisina. Jälleen 30.9.1907 em. duo esiintyi opiston musiikki-illassa esittäen J. S. Bachin konserton C-duuri kahdelle pianolle. Edelleen 5.4.1909 duo yhdessä Sigrid Schnéevoigtin ja Filharmoonisen orkesterin kanssa Robert Kajanuksen johtaessa esitysvuorossa oli J. S. Bachin konsertto C-duuri kolmelle pianolle yliopiston juhlasalissa. Konsertti oli järjestetty orkesterin eläkekassan hyväksi. Konsertin arvosteli Axel Stenius 6.4.1909 Nya Pressenissä pitäen esitystä erittäin onnistuneena, varsinkin teoksen toista osaa.
Ingeborg Hymander anoi apurahaa (2000 markkaa) vuonna 1912 soitannolliskasvatusopillisten opintojen harjoittamiseen. Hymander teki opintomatkan Berliiniin Rudolf Maria Breithauptin luokse, jossa hän saattoi syvemmin perehtyä pianopedagogisiin opintoihin; vuosina 1905-1907 Breithaupt julkaisi tutkielman Die natürliche Klaviertechnik.
Ingeborg Hymander kuvailee Naisten ääni-lehden haastattelussa vuonna 1915 seuraavasti: ”Jokunen aika sitten täytyi minun terveydellisistä syistä levätä vuoden ja olla tri Westerlundin hoidon alla, - olin nimittäin hiukan rasiintunut [rasittunut] liiasta työstä, vaan nyt olen taas aivan terve. Mutta tuona sairauden aikanakin oli paras lääkkeeni siinä, että antauduin itse ahkerasti soittamaan, niin kuin se nytkin vielä aina on, kun olen väsynyt tuntien antamisesta.”
Ingeborg Hymanderin toimet eivät pelkistyneet ainoastaan opetustehtäviin; vuonna 1918 oli Viipurin kaupunkiin perustettu Viipurin Musiikkikoulu, jonka tarkastajana Hymander toimi vuosina 1920-1922. Viipurin Musiikkikoulun perusti Boris Sirpo (alkujaan Wolfson, s. 3.4.1892 Vladikavkaz, Venäjä ja k. 25.1.1967 Portland, Oregon, Yhdysvallat), venäläissyntyinen viulisti, kapellimestari ja musiikkipedagogi, joka opiskeli viulunsoittoa ja orkesterinjohtoa Moskovan ja Pietarin konservatorioissa ja myöhemmin Saksassa ja Itävallassa. Boris Sirpo tuli Suomeen vuonna 1912 Helsingin Filharmonisen orkesterin viulistiksi. Sodan jaloista Viipurin Musiikkiopisto siirrettiin Lahteen, jossa se toimi Lahden Musiikkiopistona, Päijät-Hämeen konservatoriona ja Lahden konservatoriona.
Erkki Melartin ja Ingeborg Hymander lausuivat Viipurin Musiikkiopistosta kovin suotuisia arvioita, joilla oli melkoinen merkitys opiston opettajille ja avustusten myöntäjille. Karjala-lehti kirjoitti 20.2.1921 numerossaan kuvaillen otsikolla ”Neiti Hymander koulua tarkastamassa” lehden haastattelussa Hymanderin korostaneen opiston hyvää yhteishenkeä ja esitti samalla toivomuksen siitä, että vuorovaikutus Helsingin Musiikkiopiston kanssa muodostuisi vilkkaaksi sekä hedelmälliseksi. Kolmannen kerran vieraillessaan Viipurin Musiikkikoulussa Hymander kirjoitti Karjala-lehdessä 1.3.1922 kirjoituksen, jossa kiitti koulun johtajaa, Boris Sirobia (myöhemmin Sirpo), koulun opettajakuntaa, lahjakasta oppilaskuntaa sekä kertoo vuotta aikaisemmin vahvistettujen pianonsoiton kurssien käyttöönoton varsin lyhyessä ajassa tuottaneen hyviä tuloksia.
Ingeborg Hymander lopetti alkeiskoulun tarkastajan tehtävät vuonna 1925; tehtävää oli luultavasti ainakin osittain hoitanut hänen entinen oppilaansa, Ines Durchman, jolle tehtävä lopulta kokonaan siirtyi Ingeborg Hymanderin jälkeen. Ingeborg Hymanderin oppilaista ainakin sanomalehtitietojen mukaisesti viisi oppilasta piti 1920-luvulla ensikonserttinsa; he olivat Irma Hurstinen, Hjördis Calais, Estrid Lindroos, Konstantin Komaroff ja Astrid Buchert. Vuodesta 1892 lähtien Ingeborg Hymander oli opettanut pianonsoittoa pääasiassa korkeammilla osastoilla, mutta hänellä oli luokkaluetteloiden mukaan myös uransa myöhemmässä vaiheessa muutamia oppilaita alkeiskoulun puolella.
Helsingin Konservatorion johtokunta päätyi kokouksessaan 30.11.1934 kunnioittaa seuraavan vuoden tammikuussa 70-vuotispäiväänsä viettävää Ingeborg Hymanderia ansiomerkillä. Ingeborg Hymander jatkoi opetustyötään kevätkauden 1936 loppuun saakka. Hän ennätti heikentyneen terveydentilansa vuoksi anoa Konservatorion johtokunnalta seuraavan syyskauden osalta opetustuntiensa järjestelyä. Tästä huolimatta hän erosi tehtävistään Konservatoriolla syksyllä 1936. Eropäätökseen saattoi kyllä vaikuttaa myös Erkki Melartinin sairastuminen ja jättäytyminen pois Helsingin Konservatorion johtajan työstä. Ingeborg Hymanderin opetustehtäviä pianopedagogina jatkoi Konservatoriolla Ines Duchman, Hymanderin entinen oppilas. Ingeborg Hymander kuoli 19.9.1938. Ingeborg Hymanderin kuoleman jälkeen ryhmä hänen entisiä oppilaitaan sekä ystäviä teki aloitteen Hymanderin nimeä kantavasta stipendirahaston perustamisesta. Asian vuoksi järjestettiin julkinen varainkeräys, joka tuottikin sangen merkittävän peruspääoman rahastolle. Rahaston korkotuotot oli tarkoitus jakaa apurahoina Helsingin Konservatorion opettajille pedagogisia opintoja varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti