Thulé pystyttää Anderssonin urut Turkuun ja Inkooseen
Urakan lopuksi Anders Thulé äänitti ja viritti Oulun uudet urut kirkossa. 29.4.1841 järjestettiin kirkossa uusien urkujen ensikonsertti, jossa urkureina soittivat seurakunnan oma urkuri, Gustaf Ullrich Lindeman sekä urkutehtailija Gustaf Andersson Tukholmasta. Oulun seurakunta oli työnjohtaja Anders Thulén suoritukseen niin tyytyväinen, että palkitsi hänet vielä sadan riksin tunnustuspalkinnolla. Tällä Oulun urkujen vihkiäismatkalla seurakunta maksoi urkutehtailija Gustaf Anderssonille myös uruista viimeisen maksuerän. Tehtailija Andersson vaati vielä palkkion lisäksi kolme hevosta ajomiehineen kuljettamaan tehtailijan apumiehineen Oulusta Turkuun, jossa oli ryhmän seuraava urkutyömaa odottamassa. Urut tulivat maksamaan Oulun seurakunnalle kaikkiaan 14 500 riksiä. Urkujen vuoksi seurakunnan kassa ammotti tyhjyyttään ja seurakunta joutui tämän vuoksi laskemaan myyntiin obligaatioita ja lopulta vielä kajoamaan köyhäinhoitorahastoonkin.
Toisen Suomesta tehdyn tilauksensa Gustaf Andersson sai Turusta, sillä Turun tuomiokirkko tarvitsi uudet urut. Suomen ja Pohjoismaiden suurin kaupunkipalo turmeli kolme neljäsosaa Turun silloisesta kaupungista tiistaina 4.9.1827 ja keskiviikkona 5.9.1827 jättäen noin 11 000 turkulaista kodittomiksi. Tulipalo sai alkunsa porvari ja ruokatavarakauppias Carl Gustav Hellmanin talosta Aninkaistenmäellä hieman ennen yhdeksää illalla. Tämä talo oli suuri ja siinä asui yli 30 ihmistä. Turku on historiansa aikana joutunut tulipalon uhriksi 31 kertaa, mutta tämä vuoden 1827 tulipalo oli näistä paloista ehdottomasti tuhoisin ja vaikutuksiltaan pitkäaikaisin. Tulipalo tuhosi Turun historiallisen keskusta mukaan lukien Turun tuomiokirkon ja Turun akatemiatalon, jotka säilyivät vain osittain. Tulipalossa myös kuoli ja loukkaantui jonkin verran ihmisiä – noin kolmisenkymmentä menehtyi savu- ja palovammoihin -, mutta omaisuutta tuli vei paljon mennessään. Lähinnä kolmen syyn vuoksi Turun tulipalo pääsi leviämään poikkeuksellisen suureksi: poikkeuksellisen kuiva kesä oli kuivattanut Turun puutalojen pärekatot todella kuiviksi, Iltaan osui vielä myrsky ja suuri osa Turun porvareista oli Tampereella markkinoilla, joten sammuttajistakin kaupungissa oli pulaa.
Kenraalikuvernööri ja kreivi Arseni Zakrevski (s. 24.9.1786 Bervikov, Venäjä ja k. 23.1.1865 Firenze, Italia) johti Turun tulipalon jälkeisiä uudelleenrakentamistöitä. Kenraalikuvernöörin esityksestä senaatti nimitti arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelemaan Turkuun uuden asemakaavan. Yhä edelleenkin Turun keskusta-alueen kaupunkirakenne perustuu arkkitehti Engelin laatimaan ja 15.2.1828 vahvistettuun asemakaavaan, säännölliseen ruutukaavaan. Turun keskusta suurimmat rakennukset, Turun tuomiokirkko ja Turun akatemiatalo, kunnostettiin ja samoin esim. Vanha Raatihuone sekä entinen sokeritehdas vanhoille muureille. Pääosin Turun kaupunki rakennettiin kuitenkin aivan uudestaan. Sanomia Turusta-lehdessä vuodelta 1852 lueteltiin tulipalolta säästyneet talot seuraavasti: ”Muutama huone Aninkaisten tullin tienoilla, Palolanmäki, talot sositeettihuoneesta, asessori von Hellensin talot ja uudempi kaupunki linnan suuntaan päin, viisi taloa Luostarinkadun päästä, arkkipiispan talo, professori Laguksen talo ja muutamia muita Uudenmaankadun oikealla puolella, suuren mäen juurella.”
Turun tuomiokirkon mukana tulipalossa tuhoutuivat sata vuotta aikaisemmin ruotsinsaksalaisen Johan Niclas Cahmanin (s. 1679 Flensburg ja k. 18.6.1737 Tukholma) rakentamat 32-äänikertaiset urut. Turun tuomiokirkon uudelleenrakennustyö kesti kaikkine eri vaiheineen kaikkiaan noin viisitoista vuotta. Tuomiokirkon urkuihin löytyi aika yllättävä rahoitus, kun koleraan kuolleen leipurioltermannin Carl Wahlgrenin leski, Maria, oli testamentannut miehensä perinnöksi jättämän talon – talo sijaitsi Linnankadun varrella – myyntitulot korvamerkittäväksi tuomiokirkon urkujen hankintaan. Maria Wahlgren kuoli vuonna 1834. Käytännössä Oulun ja Turun urkujen osia tehtiin siis yhtäaikaisesti Tukholmassa Gustaf Anderssonin urkutehtaalla. Turun tuomiokirkon uruista valmistui 54-äänikertaiset urut, jotka tehtiin mahdollisimman valmiiksi jo Tukholmassa. Niiden valmistus vei noin neljä vuotta aikaa, mutta asennus kesti paikan päällä työnjohtaja Anders Thulén johdolla vain vuoden päivät. Yli 3 000 urkupilliä toimitettiin Tukholman tehtaalta suoraan Turkuun. Gustaf Anderssonin urkujen voimakas sointi oli tumma ja leveä; soittimen basso korostui vahvasti, mutta samalla diskanttiakaan ei unohdettu. Turun tuomiokirkon uudet urut vihittiin käyttöön kesäkuun alussa vuonna 1842.
Arkkitehti Carl Ludvig Engel oli Turun tuomiokirkon pääsuunnittelija tulipalon jälkeen. Ruotsalainen käden jälki näkyy muuten kirkossa vahvasti; Gustaf Andersson suunnitteli urut, arkkitehti Carl Gustaf Blom Carlsson alttarilaitteen, hovimaalari Fredrik Westin alttaritaulun, A. L. Herndahl kymmenen kattokruunua sekä hieman myöhemmin vielä Samuel Christoffer Grönwall viisi kirkonkelloa torniin. 2 000-luvulla on Gustaf Anderssonin suunnittelemista uruista enää Turun tuomiokirkossa jäljellä pääalttarin takana olevien kuoriurkujen yksi äänikerta, Spitzflöte 4.
Urkutehtailija Gustaf Andersson saapui katsastamaan Tukholmasta itse suunnittelemiaan ja työmiestensä pystyttämiä suuria urkuja ylpeänä. Anderssonilla oli nyt runsaasti rahaa, koska oli saanut loppumaksun Turun uruista. Hän oli saanut lisäksi vielä Suomesta – tällä kertaa Inkoon kirkosta – jo kolmannen urkutilauksen ja lähetti työmiehensä uudelle työmaalle. Anders Thulé jätti omalle pojalleen, Bror Axel Thulélle, tiedon ja kuvauksen paljon myöhemmin Gustaf Anderssonin silloisesta Turun oleskelusta ja käytöksestä. Sen mukaan Gustaf Andersson muuttui menestyksen huumassa ”sietämättömän ylpeäksi ja ylimieliseksi” ja hän mm. riitaantui Turun tuomiokirkon urkurin, Johan Mowallsonin kanssa. Seurakunnalle Gustaf Andersson ilmoitti, että Mowallson turmelee urut soittaessaan niitä. Seurakunta taipui urkumestarin taakse ja päästi oman urkurinsa ennen aikojaan eläkkeelle, jota hän sittemmin ehtikin nauttia kolmekymmentä vuotta. Johan Mowallsonin ja Anders Thulén välit pysyivät kuitenkin hyvinä. Tämä ystävyys johti myös siihen, että Mowallson oli myöhemmin tukemassa Anders Thuléa itsenäiseksi urkujenrakentajaksi eli käytännössä Gustaf Andersonin kilpailijaksi.
Kultaaja Carl Engströmiltä on jäänyt karuja kuvauksia Gustaf Anderssonin vauhdikkaasta kesästä Turussa. Tukholmasta 15-vuotias Franz-poika paitsi hoitaa isänsä yritystä myös aneli tätä kirjeitse saapumaan kotiin. Meri ennätti jo jäätyä ja lopettaa laivaliikenteen; näytti jo siltä, että Gustaf Andersson jää Turkuun koko talveksi. Ennen joulua satoi runsaasti vettä sulattaen meren vielä auki. Tukholmasta saapui kaksi Gustaf Anderssonin luottomiestä noutamaan mestari Anderssonin kotiin Tukholmaan. Sillä aikaa kun mestari Andersson oli tuulettanut Turussa, oli Inkoon Pyhän Nikolauksen kivikirkon 16-äänikertaiset urut valmistautumassa. Kaksilaivaiseen kirkkosaliin oli ruotsalainen arkkitehti piirtänyt kaksi samanlaista urkukaappia; toisessa kaapissa olivat kirkon urut ja toisessa palkeet. Kummankin urkukaapin julkisivupillit olivat mykkiä ja soivat pillit olivat niiden takana. Tuohon aikaan oli yleisenä tapana rakentaa sellaisia urkuja. Inkoon keskiaikainen harmaakirkko on omistettu merenkulkijoiden suojelupyhimykselle, Pyhälle Nikolaukselle. Kirjon vanhimmat ovat peräisin jo 1200-luvulta. Urut valmistautuivat jo vuonna 1842 joulujumalanpalvelukseen. Anderssonin ja Thulén urut olivat Inkoon kirkossa käytössä melkein sadan vuoden ajan, vuoteen 1936. Urut tarkasti lääninrovasti ja historiantutkija Anders Johan Hipping (s. 18.12.1788 Koskenkylä ja k. 8.11.1862 Uusikirkko), joka vihittiin papiksi Porvoon hiippakunnassa vuonna 1812. Lausunnossaan hän ylisti Anders Thuléä ja varsinkin seurakuntaa esim. näin: ”Ei voi muuta kuin onnitella Inkoon seurakunnan jäseniä tästä kauniista temppelinkoristuksesta, jonka syvät ja sydäntä koskettavat sävelet tässä hyvin hoidetussa Herran huoneessa innostavat varmasti monien mielet ylistämään Häntä, jolta kaikki hyvä anti tulee.”
Tässä vaiheessa kaikki Gustaf Anderssonin sovitut työt Suomessa oli suoritettu loppuun ja mestari Andersson odotti ja myöhemmin vaati työnjohtaja Anders Thulén paluuta takaisin Tukholmaan töidensä ääreen. Anders Thulé oli tullut kuitenkin toisiin ajatuksiin; hän päätti jättää entisen työnantajansa ja oppi-isänsä Gustaf Anderssonin, ja jäädä pysyvämmin Suomeen. Hänelle oli Suomessa avautunut mahdollisuus ryhtyä urkujenrakentajaksi omana yrittäjänä. Oli olemassa toinenkin syy, mikä veti Anders Thulén ensin pikkuiseen, noin puolentoista tuhannen asukkaan Tammisaareen urkutyömaan perässä. Tammisaaressa vaikutti raatimies ja ruukkumestari Henrik Sandgren (s. 28.12.1793 Porvoo ja k. 14.11.1856 Tammisaari), jonka tyttären, Fredrika Wilhelminan (s. 19.5.1823 Tammisaari ja k. 8.3.1899 Kangasala) Anders Thulé oli oppinut Tammisaaressa tuntemaan ja ihastunut tähän – isänsä toiseen ja nuorempaan - melkein kymmenen vuotta itseänsä nuorempaan tyttöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti