Urkujenvalmistus alkaa Kangasalla
Kangasalla oli urkuja kirkkoon odotettu jo lähes kahdeksankymmentä vuotta. Anders ja Fredrika Thulén asunnoksi ja työtilaksi oli hankittu vuokralle puolikas Yli-Tarpilan pitkästä hirsitalosta, aivan Kangasalan kirkon läheltä Tampereen ja Hämeenlinnan tien varresta. Maantiepylvään mukaan Tampereelle oli talon kohdalta matkaa seitsemäntoista virstaa, joka on kilometreinä lähes saman verran. Talossa astuttiin ensin pimeään sekä kylmään porstuaan, josta vasemmalle aukesi kulku pirttiin. Tänne pirttiin Anders Thulé teki työhuoneensa, jossa hän sorvasi tinaa, rautaa ja messinkiä. Tuvassa oli suuri muuri ja tuvan nurkassa olivat keittopadat. Anders Thulén verstaan takana sijaitsi aivan rakennuksen päädyssä kaksi pientä kamaria. Toinen kamari oli makuuhuone ja siellä myös työmiehet söivät. Toinen näistä kamareista oli Andersin käytössä ja se palveli myös vierashuoneena tarvittaessa. Jos porstuasta kääntyi oikealle, päätyi kisällien kamariin ja kyökkiin, jossa oli hatara maapohjalla oleva lankkulattia ja hirsipukkien varaan muurattu avoin piisi. Se ei kyennyt pitämään huonetta edes lämpimänä, joten vesisaavi oli talviaamuisin jäässä. Talon yksi huone oli lisäksi puusepänverstaana.
Näissä vaatimattomissa tiloissa sijaitsi Kangasalan Urkutehtaan ensimmäinen verstas sekä Anders ja Fredrika Thulén koti Kangasalla. Näissä samoissa tiloissa valmistuivat myös Kangasalan kivikirkon urut. Talon työhuoneiden ikkunoista näkyi Kangasalan kirkko. Kangasalan urkutoimikunnassa istui myös riidanhaluinen kapteeni ja hevosasiantuntija Carl Otto Meurman (s. 2.4.1788 Lammi ja k. 3.3.1845 Kangasala). Fredrika Thulé teki talon pihaan kesän tullen pienen puutarhan kukkasia ja marjapensaita varten. Rahaa ei juuri käytetty, koska sitä oli niukasti tuohon aikaan tavallisella kansalla. Oma markka tuli käyttöön vasta vuonna 1860. Markan kolikkoa kiersi teksti: 94,48 kappaletta naulasta selwää hopeata.
Thulén tullessa Kangasalle urkutehdasta perustamaan ei paikkakunnalla ollut vielä kouluja. Kruununvouti ja asessori sekä Hatanpään kartanon omistaja, Gabriel Ahlman (s.8.9.1737 Perniö ja k. 5.10.1799 Messukylä) oli köyhän apupapin neljästä lapsesta toiseksi vanhin. Gabriel Ahlmanin isä kuoli pojan ollessa vain seitsemänvuotias. Sangen vaatimattomista oloista huolimatta Gabriel Ahlman pääsi ylioppilaaksi Turun katedraalikoulusta vuonna 1754. Hän jatkoi opiskeluaan yliopistossa ja pätevöityi virkamieheksi, aluksi Kangasalle nimismieheksi vuosiksi 1771-1777. Virkansa ohella Ahlman viljeli vuokraajana Liuksialan kartanoa Kangasalla, Nokian kartanoa Pirkkalassa ja Otavalan kartanoa Messukylässä.
Gabriel Ahlman laati testamenttinsa yhdessä ystävänsä, professori Henrik Gabriel Porthanin (s. 8.11.1739 Viitasaari ja k. 16.3.1804 Turku) kanssa ja Ahlmanin kuoleman jälkeen testamentin toimeenpanosta huolehti Ahlmanin määräyksen mukaisesti vuonna 1797 perustettu Suomen Talousseura. Gabriel Ahlman kuoli lokakuussa 1799 ja jätti jälkeensä 40 557 riksin omaisuuden, josta puolen omaisuuden korkotuotot oli testamentattu Tampereen ympäristöpitäjien varattomille lapsille annettavaan alkeisopetukseen. Toisen puolen omaisuudesta hän korvamerkitsi käytettäväksi soiden ojitukseen, koskien perkaukseen ja Hatanpään kartanon alustalaisten avustuksiin. Testamentin toimeenpano lykkääntyi kuitenkin Talousseuran ja Ahlmanin perillisten välille syntyneiden riitojen vuoksi yli kymmenen vuoden ajaksi. Gabriel Ahlman on haudattu Messukylän vanhan kirkon hautausmaalle.
Ensimmäiset Gabriel Ahlmanin testamenttivaroilla perustetut pitäjäkoulut aloittivat toimintansa Pirkkalassa ja Messukylässä vuonna 1811. Ahlmanin kouluja perustettiin myös Pälkäneelle, Lempäälään, Vesilahdelle ja Kangasalle. Lapsille opetettiin lähinnä sisälukutaitoa, kristinoppia (katekismusta), raamatunhistoriaa, kirjoitusta, laskentoa ja maatalouden keskeisiä asioita. Kangasalle Ahlmanin koulu perustettiin vuonna 1817 kirkonkylän opettajan huoneeseen. Parhaimmillaan koulussa opiskeli noin viitisenkymmentä poikaa ja tyttöä. Varakkaimpien perheiden poikien opiskelu saattoi jatkua tämän koulun jälkeen esim. Hämeenlinnassa. Koulut muuttuivat kansakouluiksi vuoteen 1871 mennessä. Vielä tämän jälkeen Gabriel Ahlmanin testamenttivaroista jaettiin avustuksia kouluille, kunnes vuonna 1904 testamenttivarojen avulla perustettiin Messukylään Ahlmanin Maamies- ja emäntäkoulu, joka toimii nykyäänkin Ahlmanin ammattiopiston nimellä Tampereella.
Ruotsalainen Anders Thulé hakeutui Kangasalla ruotsinkieltä puhuvan väestön seuraan. Kangasalan harvat kartanot olivat suuria manttaaleiltaan sekä rakennuksiltaan ja suurin niistä oli kapteeni Carl Otto Meurmanin ja Amalia Lovisa Arwidssonin Liuksialan kartano. Alkujaan kartano oli vuonna 1566 perustettu Kustaa Vaasan aikainen kuninkaankartano. Ruotsin entinen kuningatar Kaarina Maununtytär eli kartanossa miehensä Ruotsin kuninkaan Eerik XIV:n kuoltua vuodesta 1577 lähtien noin 35 vuoden ajan. Kaarina Maununtyttären jälkeen kartanon omistivat mm. hänen tyttärensä Sigrid Vaasa sekä tämän jälkeläiset Åke Tott ja Klaus Tott. Sen jälkeen Liuksialan kartano siirtyi Creutzeille. Meurman-suvun hallussa kartano oli vuodesta 1821 lähtien, kun tykistökapteeni Carl Otto Meurman osti Liuksialan kartanon itselleen. Liuksialan päärakennus käsitti kymmenen asuinhuonetta ja keittiön.
Carl Otto Meurmanin poika oli poliitikko, suomalainen kunnallisneuvos ja sanomalehti- ja tietokirjailija Agathon Meurman (s. 9.10.1826 Kangasala ja k. 17.1.1909 Helsinki), joka hallitsi isänsä kuoltua Liuksialan kartanoa vuodesta 1845 lähtien. Agathon Meurmanin äiti oli Amalia Loviisa Arwidsson, joka oli kuuluisan kirjallisuusmiehen, Adolf Ivar Arwidssonin (s. 7.8.1791 Padasjoki ja k. 21.6.1858 Viipuri) sisar. Agathon Meurman kävi koulunsa etupäässä Pietarissa, mutta kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1844 professori Aminoffin koulusta. Tämän jälkeen opinnot niin Helsingin yliopistossa kuin Mustialan maanviljelyskoulussakin jäivät Agathon Meurmanilta kesken. Hänellä oli kuitenkin erinomainen kielitaito. Agathon Meurmanin keskeinen elämäntehtävä – jonka ympärille hänen kaikki muu kirjallinen ja yhteiskunnallinen toimintansa nivoutuu – oli Liuksialan kartanon rakentaminen toimivaksi suurtilaksi. Agathon Meurmanin aikana Liuksialan kartanosta tulikin hyvin hoidettu maatila, jossa noudatettiin säästäväisyyttä ja kehitettiin uusia maatalouden tuotantomenetelmiä. Agathon Meurmanin puoliso oli Aline Fredrique o.s. Tallqvist (s. 24.11.1835 Hamina ja k. 17.2.1899 Helsinki). Alinan vanhemmat olivat Kangasalan rovasti Henrik Tallqvist ja tämän puoliso Antoinette Sofia Gustava o.s. Stjernvall.
Agathon Meurman alkoi myös kirjoittaa sanomalehtiin. Lehtien kannanotoissa hän oli vankkumaton suomenmielinen ja terävällä sekä iskevällä kirjoitustyylillään hän herätti melko suppean suomalaisten lehtien lukijakunnan huomion. Enoltaan Adolf Ivar Arwidssonilta ja Georg Zacharias Forsmanilta (myöh. Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen) (s. 10.12.1830 Vaasa ja k. 13.11.1903 Helsinki) Agathon Meurman ammensi vaikutteita poliittisiin näkemyksiinsä. Yhdessä Yrjö Koskisen kanssa Meurmanista tuli suomalaisen puolueen johtohahmoja aina vuodesta 1863 lähtien. Agathon Meurman oli innokas osallistumaan kunnalliseen toimintaan. Sieltä hänen tiensä vei kohti valtakunnan politiikkaa ja valtiopäiviä. Valtiopäiville Meurman osallistui talonpoikaissäädyn edustajana vuosina 1872, 1877-1878, 1882, 1885, 1888, 1891, 1894, 1897, 1899 (puhemies) ja 1900. Agathon Meurman kohosi säätynsä vaikutusvaltaiseksi jäseneksi ja usein hänen mielipide tuli koko säädyn mielipiteeksi, jota vain harvat uskaltautuivat vastustaa. Meurman edusti yhteiskunnallisesti hyvin konservatiivista näkemystä ja Agathon Meurman oli keskeinen henkilö 1800-luvun maahanmuuttokysymyksessä; hän vastusti pitkään juutalaisten asuttamista Suomeen.
Kirjoittajana Agathon Meurman oli hyvin monipuolinen; tuotanto käsittää kirjoituksia lehtiartikkeleista sanakirjoihin ja tietokirjoihin. Aluksi hän kirjoitti ruotsiksi, mutta vaihtoi vuonna 1863 kirjoituskielensä suomeksi. Artikkeleita ilmestyi kaikissa aikansa ruotsin- ja suomenkielisissä lehdissä. Hänen kielensä oli hyvin elävää ja lukijaystävällistä. Suuri osa hänen kirjoituksiaan onkin oman koetun ja eletyn poliittisen elämän muistelua ja dokumentointia. Tämän lisäksi Agathon Meurman arvosteli myös kaunokirjallisuutta. Hän joutui ristiriitaan mm. Minna Canthin (alk. Ulrika Wilhelmiina o.s. Johnson, s. 19.3.1844 Tampere ja k. 12.5.1897 Kuopio) ja Aleksis Kiven (oik. Alexis Stenvall, s. 10.10.1834 Nurmijärvi ja k. 31.12.1972 Tuusula) kanssa näkemyksistään. Vuosina 1883-1890 ilmestyi vihkoina Meurmanin toimittama Sanakirja yleiseen siwistykseen kuuluwia tietoja varten, joka oli ensimmäinen suomenkielinen tietosanakirja.
Kangasalan väen taloissa kirjoja ei paljon luettu. Liuksialan kartanon kirjahyllyssä oli kymmenkunta rukouskirjaa ja postillaa. Pitäjän ylimistö tilasi mm. Finlands Allmänna Tidning, Helsingfors Tidning ja Helsinfors Morgonblad-lehtiä, jotka tulivat tilaajilleen parin viikon vanhoina lehtinä ja kiersivät talosta taloon. Meurman muisteli myöhemmin: ”Mutta yhtä tuoreita ne silti olivat, sillä mitään pilaantuvaa ainetta ne eivät sisältäneet, päivän uutisia ei laisinkaan”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti