Anders Thulén on otettava töitä vastaan mistä saa
Nuori maatilanomistaja Armfelt alkoi etsiä rikasta puolisoa mennäkseen naimisiin. Hänet neuvottiin ensin Wääksyn kartanoon Kangasalle kosimaan kapteeni Ugglan tytärtä, Rosalie Ugglaa. Tämä hanke ei kuitenkaan onnistunut ja seuraavaksi Otto Armfelt kulkeutui lähellä sijaitsevaan Joutsiniemen kartanoon. Kartanoa asusti tuolloin varapastori Anders Johan Steen (s. 1.12.1761 Tottijärvi ja k. 29.10.1834 Kangasala) perheensä kanssa. Pastori Steenillä oli 16-vuotias tytär, Amalia Gustava (s. 10.4.1805 Kangasala ja k. 8.1.1848 Kangasala), johon Otto Armfelt ihastui. Jo kahden tapaamisen jälkeen Otto Armfelt tiedusteli pastori Steeniltä tämän tyttären kättä. Nuoripari vihittiin Kangasalla 25.3.1822 ja he saivat useita lapsia. Talouttaan Otto Armfelt ei osannut hoitaa ja rahoitusta kartanon maksuksi Ruuthille ei ollut. Siksi heinäkuussa 1823 kartano myytiin huutokaupalla ja Ruuth sai sen takaisin nyt 24 000 ruplan hinnalla. Armfelt palasi perheineen Kangasalle appivanhempiensa kartanoon asumaan.
Levoton Otto Armfelt palasi jälleen Venäjän armeijan palvelukseen kierrellen siellä ja täällä. Lopulta jälleen rahatonna ja ystävien avustamana hän palasi Joutsiniemeen oman perheensä luokse vuonna 1834. Seuraavat vuodet hän viihtyi Joutsiniemessä. Amalia-vaimo kuitenkin kuoli tammikuussa 1848. Tamperelaisen ystävän kehotuksesta Otto Armfelt lähti Hollolaan kosimaan uutta puolisoa itselleen. Sieltä löytyi 27-vuotias Karoliina Vilhelmiina Taube (s. 12.6.1821 ja k. 21.12.1894 Porvoo), jonka vanhemmat olivat Johan Reinhold Taube (s. 15.10.1785 Prästkulla, Tenhola ja k. 9.4.1855 Prästkulla, Tenhola) ja Ottiliana Loviisa von Kraemer (s. 8.8.1787 Vanhakartano, Lammi ja k. 15.1.1849 Prästkulla, Tenhola).
Maaliskuussa 1849 Otto Armfelt sai myöntävän vastauksen kosintaansa ja pariskunnan häitä vietettiin saman vuoden kesäkuussa. Näitä häitä varten Otto Armfelt oli tilannut kamariurut Anders Thulén urkutehtaalta. Otto Armfelt antoi uruista tekijälle maksuksi sadan hopearuplan velkakirjan. Kapteeni Tandefeltiltä Otto Armfelt osti koristeelliset hevosvaunut, jotka lupasi maksaa heti kun oli päässyt rikkaisiin naimisiin Hollolassa. Hyvin pian häiden jälkeen saapui vouti perimään Otto Armfeltin velkoja. Vouti vei mukanaan kolme hevosta ja hienot vaunut, jotka olivat jääneet maksamatta. Anders Thulékin joutui maaherran avustuksella perimään saataviaan kamariuruista.
Urkujenrakentaja Anders Thulén oli nyt otettava vastaan yhäti kauempana sijaitsevia työkohteita Tampereen kirkon jälkeen, kun lähempänäkään työmaita ei ollut. Seuraavaksi Thulé rakensi urut 1530-luvun loppupuoliskolla tai 1540-luvulla muurattuun Tammelan kivikirkkoon ja Halikon vuosina 1460-1475 välissä rakennettuun tiekirkkoon. Urut valmistuivat Halikon kirkkoon vuonna 1851 ja tanskalaissyntyinen urkujenrakentaja Jens Alexander Zachariassen (24.5.1839 Broager, Tanska ja k. 14.6.1902 Uusikaupunki) korjasi nämä urut perusteellisesti vuonna 1979. Halikon kirkon urut uusittiin 33-äänikertaisiksi vuonna 1971. Zachariassen aloitti itsenäisenä urkujenrakentajana Uudessakaupungissa vuonna 1866 ja Jens Zachariassenin urkutehdas toimi Uudessakaupungissa vuosina 1870-1923 valmistaen tuona aikana kaikkiaan 110 urut, joista nykyään on jäljellä enää parikymmentä urkua.
Seuraavaksi Anders Thulé suuntasi ensimmäisiä urkuja tekemään Helsingin pitäjän kirkkoon (nyk. Vantaan Pyhän Laurin kirkkoon), joka on rakennettu noin 1400-luvun puolivälissä. Anders Thulén rakentamat 18-äänikertaiset urut valmistuivat kirkkoon vuonna 1853. Urkufasadi on edelleen samalta ajalta, mutta kirkon tulipalon jälkeen Jens Zachariassen rakensi fasadin taakse paljeilmalla toimivat, raskassointiset ja karkeat urut. Urkuihin lisättiin tuolloin myös pari äänikertaa ja urut sähköistettiin 1930-luvulla. Kirkon nykyiset 37-äänikertaiset urut on urkutaiteilija ja professori Gustaf Edvard Enzio Forsblomin (s. 14.3.1920 Lohja ja k. 10.2.1996 Vantaa) suunnittelemat. Enzio Forsblom opiskeli urkutaiteilija ja Sibelius-Akatemian professori, Elis Hjalmar Mårtensonin (s. 8.6.1890 Inkoo ja k. 4.6.1957 Helsinki) ohjauksessa Sibelius-Akatemiassa vuodesta 1938. Forsblom suoritti urkujensoiton diplomin vuonna 1948 ja Helsingin yliopistosta hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1949. Forsblom jatkoi urkuopintojaan mm. Kööpenhaminassa – Finn Viderøn (s. 15.8.1906 ja k. 13.3.1987) johdolla - ja Pariisissa sekä väitteli filosofian tohtoriksi Åbo Akademissa vuonna 1957 tutkielmalla Studier över stiltroheten och subjektivitet i interpretationen av Johann Sebastian Bachs orgelkompositioner. Vuosina 1949-1969 Enzio Forsblom toimi urkurina Helsingin eri seurakunnissa ja hoiti Sibelius-Akatemian urkujensoiton professuuria vuosina 1969-1986, samoin kuin Åbo Akademin musiikkitieteen dosentuuria vuosina 1967-1985. Enzio Forsblom toimi samoin alansa luottamustehtävissä sekä suunnitteli yli kahdetkymmenet urut, mm. Helsingin Finlandia-talon konserttiurut. Hän toimi Hufvudstadsbladetin musiikkikriitikkona 1950-luvulla.
Vuonna 1853 levisi kolera Suomeen Venäjältä. Kolera oli lähtenyt liikkeelle Intiasta jo edellisellä vuosikymmenellä ja nyt kolera levisi koko maailmaan. 6.6.1853 todettiin Helsingissä ensimmäinen koleratapaus; tauti oli tullut Helsinkiin meriteitse Venäjältä, jossa kerrottiin tuhansien ihmisten kuolleen tautiin. Helsingistä kolera levisi muihinkin rannikkokaupunkeihin ja vähitellen myös sisämaahan. Pahinta tuhoa kolera teki Hämeenlinnassa, minne tauti kulkeutui venäläisten sotilaiden mukana. Suomessa sairastui koleraan noin 5 000 henkeä, joista noin puolet menehtyi tautiin. Edellisen kerran koleraa tavattiin Suomessa saman pandemian alkuvaiheessa vuonna 1848. Tuolloin tauti tuli Laatokan rannoilta sisämaahan. Tässä yhteydessä Suomessa kuoli koleraan noin 900 henkeä. Vuonna 1831 oli vielä tätäkin pahempi tautiaalto maassamme.
11.7.1863 Anders Thulé täytti 50 vuotta. Urkurakennusurakoita oli mm. Krimin sodan vuoksi aina vain vaikeampi saada tehtäväksi. Anders Thulé oli pitkillä asennusmatkoillaan alkanut käyttää myös alkoholia ja sen vuoksi perheen talous oli entistä kireämmällä. Tuliaisiin perheelle ei liiennyt paljon varoja. Muutamia lyhyitä kuvauksia isän juopottelusta on tallentanut Bror Axel Thulé. Tässä yksi: ”Nähdä tätä, nähdä miten Äiti rakas kärsi, rukoili ja pyysi, miten hän kieltäytyi vähimmästäkin elämän mukavuudesta, miten pieni, vaatimaton ja köyhä kotimme oli, miten Isä itse pahettaan suri siitä pääsemättä, kaikki tuo koski lähtemättömästi lapsen sydämeen.” Helsingin pitäjän urkujen jälkeen Anders Thulé lähti korjaamaan Kuopion kirkon urkuja. Kuopiosta palatessaan Anders Thulé toi 6-vuotiaalle Bror Axelille Kuopiosta ostamansa pienen hanurin lahjaksi. Isä Thulé opetti poikansa sillä myös soittamaan. Tämän jälkeen hänen rakennustöissä oli parin vuoden tauko, sillä urkutyömaita ei yksinkertaisesti ollut tarjolla. Vuoden 1855 tammipakkasilla Anders Thulé kävi Kuorevedellä saadakseen edes pienen urkutyön sieltä. Kuorevedellä ei kauppoihin ainakaan ensimmäisellä koettamalla päästy, joten Anders Thulé jatkoi matkaansa vielä Jyväskylän markkinoille.
Thulén almanakassa on merkintä, että Thulén perhe on aloittanut maitotingin rouva Bergrothin kanssa; tuoppi maitoa päivässä eli puolitoista litraa. Keisari Nikolai I:n (s. 6.7.1796 Tsarskoje Selo ja k. 2.3.1855 Pietari) jälkeen nousi Venäjän johtoon Aleksanteri II (s. 29.4.1818 Moskova ja k. 13.3.1881 Pietari), joka tunnettiin rauhan rakentajana. Sota jatkui vielä vuoden verran, mutta päättyi Pariisin rauhaan keväällä 1856. Anders Thulé rakensi Bror Axelille pienen, mutta kauniin viulun. Poika sai soittaa sitä ulkona niin kauan, että oppi viululla soittamaan puhtaasti. Vasta sen jälkeen isä ja poika Thulé soittivat viuluilla yhdessä. Thulén perheeseen syntyi toinen poika, Julius Richard Thulé, 24.3.1855 Kangasalla (k. 22.9.1925 Tampere). Kesällä 1856 aloitti Anders Thulé urkujen rakentamisen Kuoreveden kirkkoon. Urut rakennettiin Kuoreveden kirkossa paikalla. Työmaana tämä oli pieni, mutta tyhjää parempi. Kuorevedelle Anders Thulé otti 9-vuotiaan poikansa, Bror Axelin mukaan aputyömieheksi. Bror Axel hoiti isänsä juoksevia asioita ja lämmitti kirkon ulkopuolella tulisijassa liimaa. Anders, Bror Axel ja Hjerpe majoittuivat työmaan ajaksi läheisen talon peräkamariin torakoiden joukkoon. Kirkon urut valmistuivat ja Hämeenlinnan urkuri, Gustaf Adolf Veckman, kirjasi elokuun viimeisenä päivänä tarkastuslausuntoonsa Kuoreveden kirkon uruista, että nämä seitsemän äänikertaiset urut soivat erinomaisen puhtaasti ja miellyttävästi.
Seuraavan urkujenrakennustyömaan Anders Thulé sai Elimäen seurakunnalta vuonna 1857. Elimäen urut olivat jälleen pienet, vain seitsemän äänikerran urut. Työ tuli kuitenkin tarpeeseen, vaikka kulku Elimäelle oli hankala matkata. Bror Axel sai jälleen tulla isänsä apupojaksi mukaan juoksupoikana ja liiman lämmittäjänä. Jonakin pyhäpäivänä isä ja poika Thulé tekivät Elimäeltä matkan Haminaan. Hevoskyydillä matkanteko oli vielä hidasta, mutta 1850- ja 1860-luvuilla oli jo valmistumassa rautatieyhteys Helsingistä Hämeenlinnaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti