perjantai 31. joulukuuta 2021

 

Nuori Alfred Kordelin.

Tämän tarinan alkuun saattamiseksi on lähdettävä liikkeelle vuonna 1442 perustetusta kaupungista, eteläisestä Satakunnasta ja Suomen kolmanneksi vanhimmasta kaupungista, Raumalta. Täällä syntyi vuonna 28.11.1739 paimen nimeltään Anders Korfvelin, joka sittemmin kuoli 14.1.1809. Hän avioitui 1766 Kiukaisissa 3.3.1738 syntyneen Valpuri Johanintytär Enmanin kanssa ja heille syntyi viisi lasta. Valpurin kuoltua 25.8.1781 Anders päätyi toiseen avioon Raumalla 17.10.1747 syntyneen Liisa Sipintyttären kanssa ja heidän onnekseen koitui vielä Regina tytär. Andersilla oli samanniminen poika, joka syntyi 17.8.1774 ja hänestä tuli tullivahtimestari Turkuun. Hän avioitui 15.6.1776 syntyneen raumalaisen Maria Tibianderin kanssa ja heillä oli Andersin kanssa kolme lasta; Gustaf, Carl ja Ulrica. Anders oli ottanut sukunimekseen Cordelinin ja kun hän Turussa vuonna 1809 kuoli verensyöksyyn, muutti leski lasten kanssa joksikin aikaa olemaan Uuteen Kaarlepyyhyn, josta päätyi takaisin synnyinseudulleen Raumalle. Marian isä, Johan Tibiander, omisti Raumalla Sukan talon, josta peruja lienee heidän nimessäänkin. Raumalle muutettuaan kuoli myös Maria-leski siellä 17.10.1824.

Perheen toinen poika, Carl Cordelin, avioitui vuonna 1825 Anna Elisabeth Grönströmin kanssa ja heille syntyi tästä avioliitosta yksi poika, Carl Gustaf Cordelin vuonna 1826. Carl Gustafista tuli Raumalle aikanaan raatimies. Carl Cordelinin toisesta avioliitosta, jonka hän solmi Maria Kristiina Gröndalin kanssa syntyi peräti seitsemän lasta. Pesueen toinen poika oli Fredrik Vilhelm, joka syntyi Raumalla 4.8.1830. Kirkonkirjat tietävät Carlin käyneen maatöissä ja harrastaneen monenlaista työntekoa. Sieltä löytyy myös merkintä hänen maksettavaksi tulleesta sakosta - 99 ruplaa - salakuljetuksesta, josta voitaneen päätellä hänen toimineen myös merimiehenä.

Carlin poika, Fredrik Vilhelm Kordelin, kirjoitti nyt nimensä K-kirjaimella ja hän oli ammatiltaan merimies, mutta hän harjoitti myös maanviljelystä vuokraamillaan maapalstoilla kaupungin ulkopuolelta sekä omisti oman talon. Kulmatalo, Joki Granni (n:o 235) sijaitsee joen rannassa lähes vastapäätä Pyhän Ristin kirkkoa ja pappilaa. Hän ennätti elinaikanaan olla neljä (4) kertaa avioliitossa; vuonna 1851 hän avioitui Eurassa 25.4.1825 syntyneen Henrika Iisakintytär Äärilän kanssa, mutta perheen lapsi menehtyi hyvin pienenä ja samoin vaimo kahden vuoden avioliiton jälkeen lavantautiin 16.6.1853. Vuonna 1859 Fredrik ylsi toiseen avioliittoonsa 24.4.1831 syntyneen Amalia Lindelöfin kanssa, joka taas oli kotoisin Tarvelan talosta, Raumalta. Tämä avioliitto kesti Amalian kuolemaan syöpäsairauden murtamana 23.10.1872 asti ja nyt perheeseen syntyi peräti kuusi lasta; Frans Fredrik (s. 1859, k.1860), Karl Oskar (s. 1862, merimies), Johan Vilhelm (s. 1864, maanviljelijä, kauppias, muutti nimensä Valtoseksi), Amalia Aleksandra (s. 1866, k. 1874), Alfred (s. 1868, k. 1917) ja Frans Viktor (s. 1871, merimies, talonomistaja). Kolmas vaimo oli leski - Maria Eklöf o.s. Nukusilta (s. 29.8.1835, k. 3.6.1877) - kuten Carl, ja avioliitto solmittiin vuonna 1873, mutta ensin menehtyi vaimo lapsivuoteeseen ja muutaman kuukauden päästä tytär, Maria Aleksandra, vuonna 1878. Viimeiseen aviokoitokseensa Fredrik ryhtyi vuonna 1878 Katarina Isakintytär Nordlingin (s. 14.8.1841, k. 12.3.1913) kanssa ja aviosta siunaantui neljä lasta; nuorina kuolleet Paul Edvard ja Olga Josefina sekä vuonna 1878 syntynyt Johan Vilhelm (kauppias Viipurissa) ja vuonna 1882 syntynyt Irene Vilhelmina (avioitui kansakoulunopettaja Alhon kanssa Mommilaan). Fredrik Kordelinin sairastuttua perheen talous romahti ja pankin lainalla hankitusta talosta oli pakko luopua ja muuttaa seppä Daniel Jernstedtin omistamaan taloon vuokralle. Fredrikin kuoltua 5.11.1885 leski lapsien kanssa muutti vielä Johanna Lindholmin omistamaan Vähä-Saukon taloon vuokralle.

Rauma oli 1860-luvun loppupuolellakin vielä pieni paikka; asukkaita noin 3000 eikä vielä vuosisadan vaihtuessakaan paikkakunnalla ollut kuin 5000 asukasta. Kordelinin perhe asusti Joki Grannin kulmataloaan Raumalla isän oleskellessa paljon poissa merillä ja perheen käytössä oli talon keskiosasta tupa sekä tilava kulmasali. Molemmin puolin perheen asumusta olivat tilat vuokrattuina vuokralaisille. Tarinan keskushenkilömme, Alfred Kordelin, syntyi 6.11.1868 ja hän oli vasta alle neljävuotias äitinsä kuollessa. Seinänaapurista merimies Isak Blomin puoliso, Mina, (lapseton pariskunta) toimi varaäitinä lapsille isän ollessa äidin kuollessakin merillä. Alfredin kerrotaan perineen omalta äidiltään puhtauden ja järjestyksen pidon, joka jatkui koko hänen elämänsä ajan. Äitipuoli, Maria, ei ollut lapsirakas ja lapsille koitti nyt kovat ajat. Heikkoluonteisen ja alkoholiin taipuvaisen isän saapuessa merimatkoiltaan kotiin lasten riemu oli hetken kovaa, kunnes järjestys taas palautettiin äidin toimesta. Neljäs puoliso, Katarina, oli kyllä lapsirakas, mutta tässä vaiheessa perheen lapset jo alkoivat hakeutua maailmalle. Niinpä Alfredkin ehkä pari vuotta alakansakoulua käytyään (koulun oppilasluettelosta hänen nimeään ei kyllä löydy) n. kymmenkesäisenä lähti sokean kulkukauppiaan, Sokki-Palmrothin eli Carl Gustaf Palmrothin (s. 8.7.1818), taluttajaksi jalan - reput selässä - kulkemaan ympäri Länsi-Suomea ja rihkamaa kaupustelemaan.

Sokki-Palmrothilta saamansa opetus ja kasvatus olikin Alfred Kordelinin ainoa kaupallinen koulutus koko elämänsä aikana. "Ole aina rehellinen ja tule ominesi toimeen, myy ensin nuppineuloja ja kengännauhoja, niin opit vähitellen muutakin myymään!" Sokki-Palmroth lainasi varat Alfred Kordelinille hankkiakseen ensimmäiset kauppatavaransa ja lopulta Alfred omisti kolme puotia eri paikkakunnilla. Tätä kulkemista kiertävänä kauppiaana kesti jonkin aikaa, kunnes Alfred päätti yrittää merimiehenä hankkia elantonsa; pari Saksan matkaa koluttuaan hän kuitenkin huomasi, että merimiehen ammatti ei ollut häntä varten. Isä painosti poikaansa tässä vaiheessa puusepän oppiin, mutta sekin maistui puulle ajan oloon. Alfred päätyi sisäsiistiin kaupusteluun ja puhui veljensä Johanin ympäri; yhdessä veljekset vuokrasivat keväällä 1888 pienen kulmapuodin, johon itse valmistivat myyntipöydät ja tarvittavat hyllyt. Talon omisti kauppalaivuri Frans Fredrik Söderlund (s. 5.7.1854 Vanhalahti, Ristkari, Rauman mlk ja k. 28.3.1924 Rauma) ja Alfred asui puodin yhteydessä olleessa huoneessa.



Alfred Kordelinin vaatimatonta poikamieskotia emännöi hänen serkkunsa, Sofia Fredrika Kordelin (s. 11.9.1853 Rauma). Virkamiehille tyypilliseen tapaan luvanmyöntäjältä jäi myös huomaamatta Alfredin alaikäisyys, joten hänen ei vielä tuossa vaiheessa olisi kuulunut saada kauppiasoikeuksia. Sokki-Palmroth lainasi liiketoimintaan rahaa, jolla saatiin ensimmäiset kauppatavarat ostettua sisään. Puoti oli auki aamu kuudesta ilta yhdeksään. Puoti avattiin 1.5.1888 ja siellä myytiin kotimaista sekä ulkomaista tavaraa ja ruokatarvikkeita. Puoti alkoi sangen pian menestyä mukavasti, sillä koko talo siirtyi pian Alfred Kordelinin omistukseen. Vuonna 1892 kauppias Isak Viktor Lehtinen (s. 18.8.1859 Kodiksami, Lappi ja k. 20.8.1927) lopetti Raumalla Kauppakadun varrella Kalatorin kupeessa olleen liikkeensä. Alfred Kordelin vuokrasi talon läntisen päädyn talon omistajalta, kauppias ja Sampaanalan kartanon isännältä Fredrik Grundströmiltä (s. 15.7.1849 Vanha-Lahti, Rauma ja k. 19.11.1931 Rauma), osoitteessa Kauppakatu 23. Tähän Kalatorin varteen avattiin nyt toinen Kordelinin myymälä, johon tulivat erilliset osastot kankaiden ja viinien myyntiä varten. Karin alueelta, läheltä kanavaa, Kordelin vuokrasi tontin kauppias Alfred Granholmilta, jonne rakennutti oman makasiinin. Makasiinissa alkoi pian kauppatavaroiden, ompelukoneiden ja paloöljyn säilytys, ja Kordelinin liikkeiden tuotevalikoimaan lisättiin nyt mm. ompelukoneet, kellot ja polkupyörät.

Seuraavassa vaiheessa liiketoiminta laajeni, kun Kordelin perusti sivumyymälöitä Eurajoen Taipaleeseen, Euran Sorkkisten kylään ja Säkylään. Euran myymälästä sai vastata pian Alfredin veli, Johan Vilhelm Valtonen. Vuonna 1894 Kordelin rakennutti Petäjäisluodolle melko vaatimattoman kesähuvilan. Lähinnä viikonloppuisin Alfred kuljetti tarkkana miehenä tavaroita pääliikkeestä hevoskyydillä sivuliikkeisiin myytäväksi. Vuonna 1895 Kordelin antoi sivuliikkeiden hoidon palkkaamalleen kauppias K. A. Stenroosille, mutta jo seuraavana vuonna alkoivat kovat vaikeudet nuorella Kordelinilla liiketoiminnassaan. Näihin vaikeuksiin Kordelin joutui lähinnä "sinisilmäisyydestään" ja nuoresta iästään johtuen (elämänkokemuksen puute). Hintataso oli jo pitkään ollut mieluummin laskeva, asiakkaat - ainakin vakinaiset - yleensä vaativat kauppojen luototusta vastakirjaa vastaan, Kordelinin kirjanpitokin oli sangen suurpiirteistä useasti. Suomeen oli ulkoa rantautunut ajan muoti-ilmiönä best-seller-romaanien julkaisu kauppiaiden toimesta, jolloin asiakkaita houkuteltiin melko suurilla lahjoilla palkiten toimintaan mukaan. Näitä julkaistuja jatkoromaaneja saattoivat tuohon aikaan olla suositut Kuljeksiva juutalainen (Eugen Sue) ja Kolme Muskettisoturia (Alexander Dumas). Kordelin valjasti laajan asiamiesverkon tätä toimintaa varten, mutta kun asiakkaat ja asiamiehet olivat saaneet arvokkaat lahjansa, he liian usein jättivät maksut hoitamatta, ja näin tietysti toiminta aiheutti melkoista tappiota Kordelinille. Kordelin oli pakotettu myymään osan kauppavarastoaan kauppias K. A. Stenroosille, sivuliikkeidensä hoitajalle, 80 %:n arvosta sisäänostohinnasta. A. Kordelin kiinnitti myös Rauman liiketalonsa kiinnelainaa vastaan ja muita lainoja olivat takaamassa merikapteeni Johan Henrik Ståhlberg, kauppias Fredrik Grundström ja laivuri J. W. Lundström.



Lopulta tilanne ajautui niin pahaksi, että kun tultiin tammikuun 12. päivään vuonna 1898, oli Alfred Kordelinin jätettävä Rauman maistraatille konkurssianomus. Varatuomari O. W. Sulin laati velkojen täydellisen luettelon ja velkoja oli vajaa 103 000 mk sekä saatavia ja omaisuutta kuitenkin reilut 132 000 mk; Rauman kauppatalo ja Petäjäisluodon kesäpaikka kumpikin arvioitiin 5 500 mk:n arvoiseksi ja Euran liikekiinteistö 4 500 mk:n arvoon. 9.5.1898 pesähoitajat kauppias Ivan Sofronoff ja merikapteeni J. H. Ståhlberg ilmoittivat velkojille, että Alfred Kordelin aloittaa liikkeenjohdon uudestaan - kuten tekikin - ja tarjoutuu velkojille akordina maksamaan 80 % veloistaan. Velkojat suostuivat moiseen järjestelyyn ja aikalaiset arvioivat, että näiden toimenpiteiden jälkeen Alfred Kordelinille lienee jäänyt vielä varoja n. 30 000 - 40 000 mk. Nyt oli tullut Kordelinille aika vaihtaa maisemaa ja suunnata elämänsä kohti suurempia mahdollisuuksia ja markkinoita. Hän aavisti Tampereen tarjoavan tässä suhteessa nuorelle miehelle oivia tilaisuuksia ja muutti keväällä 1899 hieman reiluksi kymmeneksi vuodeksi Tampereen kaupunkiin vuokralle asumaan ja tekemään liiketoimia.

27.4.1899 Tampereen maistraatti sai Alfred Kordelinin ilmoituksen kauppiaaksi ryhtymisestä tässä vapaakauppaoikeudet omaavassa kaupungissa. Alfred Kordelin oli toiminnan mies, liikkui paljon ja etsi jatkuvasti liiketoimien mahdollisuuksia kulkiessaan. Hän oli sosiaalisesti ilmeisen taitava ja tuli hyvin ihmisten kanssa toimeen. Jälkipolvien harmiksi hänen jäljiltään on hyvin vähän kirjallisia muistiinpanoja, hän ei koskaan pitänyt esim. päiväkirjaa. Täällä Tampereella hän nopeasti pääsi luomaan melkoisen omaisuutensa pohjan ja hän oli myös aikaisemmista Rauman kokemuksistaan oppinut ja tullut varovaisemmaksi virheiden suhteen. Suomen ensimmäinen rautatieyhteys Helsingin ja Hämeenlinnan välillä oli avattu 17.3.1862 ja rata saatiin avattua Tampereelle asti - haararata myös Toijalasta Turkuun - 22.6.1876. Riihimäen ja Viipurin kautta ratayhteys Pietariin oli avattu vuonna 1870. Radan valmistuminen oli Tampereelle tärkeä asia; kaupungin väkiluku kasvoi esim. vuodesta 1890 vuoteen 1900 20 000:sta noin 35 000:een ja vuosisadan vaihtuessa kaupungissa oli jo yli 1 200 henkilöä, jotka tienasivat kaupan piiristä elantonsa. Vaikka pääosa heistä olikin koju- ja torikauppiaita, oli vähittäiskauppa kasvava vääjäämättömästi tulevaisuudessa. Tuon ajan merkittävimpiä kauppaliikkeitä kaupungissa olivat K. V. Ruuskanen, Oy K. Hjorth Ab, Gustaf Oskar Sumelius, Fr. Björkqvist, Kusto Ojanen, Isak Julin, Juhana ja Maria Tirkkosen kauppahuone, Hj. Sundvall ja G. A. Lönnqvist.



Alfred Kordelin joutui jo olosuhteiden pakosta Raumalla hankkimaan ainakin välttävän ruotsinkielen taidon ja tästä taidosta oli hänelle myöhemminkin apua. Kun Alfred aloitti Tampereella toimintansa, hän sai pian liikanimen "Akordi", viittauksena hänen omaan historiaansa. Tamperelaiset pitivät melko yleisesti Kordelinia häikäilemättömän kovana liikemiehenä ja nousukkaana. Kateutta aiheuttivat myös hänen kyvykkäät liiketoimensa muiden kauppiaiden keskuudessa. Vuosi 1899 sattui myös olemaan heikko satovuosi ja Tampereella tiedettiin tehdyn ainakin 21 vararikkoa samana vuonna. Alfred ryhtyi sangen määrätietoisesti kartuttamaan varallisuuttaan ostamalla ensitöikseen Hämeenlinnasta G. A. Lindforsin ja C. M. Lindgrenin sekatavarakauppojen konkurssipesät, jotka hän sitten muutamassa vuodessa muutti rahaksi myymällä tuotteet. Tampereelta hänen omistukseensa siirtyivät nopeasti kauppias Gustaf Otto Haartmanin sekatavara- ja kangaskaupan konkurssipesän Kauppatorin (nyk. Keskustori) etelälaidasta, ja jälleen tämänkin pesän tavarat myytiin reippaasti. Kordelin oli valjastanut Tampereelle avustajakseen kassanhoitaja Hulda Ponkalan. Seuraavaksi hän syöksyi Karl Paul Vilhelm Zimmerin turkisliikkeen romahtaneen pesän kimppuun Kauppakadulla, mutta kaikkien yllätykseksi heltyi luovuttamaan liikkeen lokakuussa 1900 edellisen omistajan rouvalle, Olga Zimmerille, realisoituaan varastosta ensin suurimman osan. Kaupan hän luovutti rouvalle erittäin edullisilla ehdoilla ja oli halukas auttamaan rouvaa vielä myöhemminkin.

Porista hän kartutti omaisuuttaan ostamalla kahdella sekatavara- ja viinikaupan konkurssipesän varastolla; ensin vuonna 1901 A. Vikstedtin ja vuonna 1902 Aksel Karlssonin varastot. Näistä hänen kerrottiin tehneen 150 000 mk:n tilin noin vuodessa. Käkisalmesta hänelle tarttui J. Kauhasen konkurssipesän varasto, Heinolasta A. Laurikaisen ja Viipurista J. Hackspikin vaikeuksiin joutuneet varastot. Osuusliikkeen varasto realisoitiin Lahdesta, Frans Björklundin kauppavarasto Iisalmesta ja Andelinin kauppavarasto Haapamäeltä, mutta pian Kordelin myi tämän kauppias Fredrik Kauhaselle. Alfred Kordelin oli jo Raumalla ollessaan ryhtynyt ostamaan Jokkis Gids Ab:n osakkeita ja tätä varallisuutta hän kartutti ilmeisen määrätietoisesti ja liikuttavan halpaan hintaan. Asunnokseen Alfred Kordelin vuokrasi aluksi toisesta kaupunginosasta tontilta n:o 27 sijanneesta talosta asumuksen ja sitten vaatimattoman asunnon vuonna 1899 valmistuneesta varhaisjugendia edustavasta viisikerroksisesta Commercen asuin- ja liiketalosta, jossa toimivat pitkään Ensimmäinen apteekki (vuoteen 1983 asti) talon kulmassa ja vuodesta 1907 lähtien Hotelli Central. 



Tehtailija N. Bauer oli perustanut Tampereen kylkeen Pyynikille Pyhäjärven rantaan 1880-luvun alussa trikootehtaan, jonka kuitenkin myi sitten turkulaiselle toiminimi John Dahlberg & C:o:lle. Uudessa omistuksessa tehdasta laajennettiin ja myytiin ihka uudelle osakeyhtiö John Dahlberg & C:o:lle, joka oli kotipaikakseen valinnut Tampereen. Tämä yritys osti vielä itselleen englantilais-suomalaisen yhtymän perustaman verkatehtaan ja vielä pienen trikootehtaan lähistöltä. Vuonna 1903 yhtiö joutui tehtaittensa kanssa maksuvaikeuksiin ja Alfred Kordelin osti konkurssihuutokaupassa ensin tehtaan kangasvaraston 200 000 mk:lla. Näiden kankaiden myyntiä varten Kordelin taas muodosti kangaskaupat Tampereelle ja Viipuriin. Tampereen liike avattiin - A. Kordelinin Kangaskauppa - sillan kyljessä vuonna 1901 valmistuneeseen kauppias Gustaf Oskar Sumeliuksen (s. 9.3.1835 Kangasala ja k. 3.1.1895 Tampere) liiketaloon Hämeenkadun varteen. Alfred Kordelin muutti tässä yhteydessä itse asumaan tähän uuteen taloon ollakseen lähempänä liiketoimiansa. Kordelin sai avukseen serkkunsa pojan, Aarni Wahnlundin sekä kassanhoitajana vuosina 1908-09 toimineen Julia Roosin (myöhemmin tuomarinrouva Raevuori) ja konttoristiksi Maija Stenmanin. Tämän kangasliikkeensä Alfred kuitenkin lokakuussa 1905 myi kauppias Oskar Vilhelm Bångille (s. 30.3.1877), ja hän taas siirsi liikkeen uuteen paikkaan Hämeenkadulle. Bång jatkoi toimintaa vinkeällä nimellä: "Alfred Kordelinin Jälkeläiset". Hän sai kuitenkin liikkeen talouden ongelmiin kolmessa ja puolessa vuodessa ja Alfred Kordelin tuli apuun - ei kaikkein vähiten nimensä maineen vuoksi - ja perusti elokuussa 1908 Suomen Kangaskauppa Osakeyhtiön yhdessä kauppiaiden A. Gustafssonin ja Oskar Bångin kanssa. Uusi liike tuli Bångin omistamaan liikehuoneistoon Kangashallin talossa. Liike lakkautettiin lopullisesti huhtikuussa 1912. Viipurin myymälää hoiti kauppias Antti Järveläinen, jonka assistentiksi siirtyi Alfredin velipuoli, Vilho Kordelin, joka taas lunasti liikkeen Alfredilta lopulta itselleen.



Pian trikootehtaan varaston saamisen jälkeen Alfred huusi itselleen myös kaikki kolme tehdasta Pyynikiltä. Hän laajensi omistuspohjaa perustamalla sitä varten yhtiön, Oy Suomen Trikootehdas Ab:n, jonka yhtiöjärjestys vahvistettiin 26.11.1903. Yhtiön tarkoitus oli harjoittaa kudottujen tavaroiden ja kankaiden myyntiä. Osakepääoma oli jaettu 500 kappaleeseen 100 markan osakkeita ja tarvittaessa pääoma voitiin kaksinkertaistaa. Yhtiön hallitukseen tuli Kordelinin lisäksi isännöitsijä Allan Timm ja pankinjohtaja H. Grönblom. Veran valmistus lakkautettiin ja yksi tehtaista myytiin toisille. Tehdas tuotti trikoosta, villasta ja puuvillasta alusvaatteita, takkeja, lakkeja, puseroja, sukkia, villapaitoja, yms. Kudottiin myös huopia, huiveja, hartialiinoja, kalossinvuoreja, ja pula-ajan jälkeen myös jumppereita, naisten koti-, konttori- ja matkapukuja, hiihtopukuja, voimistelu- ja verryttelyasuja sekä uima-asuja. Tehtaan tunnetuin tuotemerkki lienee ollut Atlas, joka näki päivänvalo vuonna 1931. Kotimaan lisäksi tuotteita meni paljon myös Venäjälle, vaikka aivan aluksi suuri ostava kansa vierastikin tehdaskudottuja vaatteita. Hyvin pian tehtaalla saatiin ryhtyä tositoimiin; koneita uusittiin, työsaleja tehtiin lisää ja työväkeä tarvittiin kasvattamaan tuotantoa. Vuonna 1912 tehtaalla työskenteli jo 300 työntekijää, joista peräti 90 % oli naisia.



Jo hieman ennen Suomen Trikootehtaan hankettaan oli Alfred Kordelin lähtenyt mukaan perustamaan Tampereen Sateensuoja & Keppitehdas Osakeyhtiötä. Senaatti vahvisti yhtiöjärjestyksen 20.3.1903 ja osakepääoma jaettiin 150:een 100 markan osakkeeseen. Aluksi Kordelin ei itse ollut johtokunnassa, mutta hänkin tuli sinne kyllä vuonna 1905. Tehtaan isännöitsijäksi valittiin Kalle Välimaa ja muut johtokunnassa istuvat olivat aluksi kauppiaat Fredrik Pöllänen ja Fredrik Björkqvist. Kordelin pysyi yrityksen johtokunnassa aina vuoteen 1915 asti, jolloin hän päätti myydä osakkeensa pois.



Alfred Kordelin oli Tampereen vuosinaan ahkera ja aikaansaapa mies, ja kauppiaana hän luonnollisesti osallistui monien yritysten edesottamuksiin. Vuodesta 1902 hän oli Tampereen Kauppaseuran jäsen ja oli usein nähty jäsen seuran liikelounailla. Voisi helposti kuvitella seurassa hänen tutustuneen moniin liike-elämän ihmisiin ja saaneen myös erittäin hyviä vinkkejä suoraan liike-elämän vaikuttajilta. Vuonna 1905 valmistui seuralle arkkitehti Johan August August Krookin (s. 19.5.1860 Novgorod ja k. 20.9.1935) suunnittelema oma talo Laukontorin varteen, joka sitten palvelikin seuraa aina vuoteen 1956 asti. Krookin vanhemmat olivat kenraalimajuri Bengt Joakim Krook (s. 16.1.1816 Turku ja k. 27.9.1886 Kakskerta) ja Carolina Matilde Edelsköld. August Krook valmistui arkkitehdiksi Stuttgartissa vuonna 1886. Hän toimi ensi teknillisenä johtajana helsinkiläisessä valimossa ja aloitti sitten arkkitehtitoimistonsa vuosina 1893-1895 Porissa. Vuosina 1896-1897 hän oli Tampereen kaupunginarkkitehti. Tampereella Krookilla oli yhteinen arkkitehtitoimisto arkkitehti Valter Thomén kanssa. Turun kaupunginarkkitehtina August Krook toimi vuosina 1910-1911, jonka jälkeen hän perusti Turkuun oman arkkitehtitoimiston. Krook tunnetaan lähinnä jugendtyylisistä rakennuksistaan. August Krookin tunnetuimpia töitä ovat varmasti Turun synagoga - yhdessä Johan Eskil Hinderssonin kanssa (s. 12.6.1869 ja k. 1941) – Keski-Porin kirkko, Porin puuvillatehdas, Porin kaupungintalona nykyään toimiva uusrenessanssityylinen Junneliuksen palatsi, Svenska samskolan i Tammerfors sekä Tampereella Kauppaseuran talo ja Hämeenkatu 18/Kauppakatu 3.



Tampereella Alfred Kordelin ei pitänyt koskaan kirjojaan ja kun hän tuli ostaneeksi Lammilta Mommilan kartanon, hän siirsi kirjansa tähän kartanoon Raumalta vuodesta 1905. Tampereen virkamiehet kyllä muistivat vuosittain nostaa hänen veroäyriään, josta asiasta hän oli ilmeisen katkera. Tampereella Kordelin hoiteli liikeasioita vuoteen 1910 asti ja täältä hän suuntasi kulkunsa liikeasioidensa perässä Suomen pääkaupunkiin, Helsinkiin, josta hän vuokrasi asunnon juuri valmistuneesta Apollon talosta - Eteläesplanadinkatu 10 – talosta, joka oli rakennettu hotelli-, ravintola- ja teatteritaloksi. Talon suunnitteli professori ja arkkitehti Onni Alcides Tarjanne (vuoteen 1906 Törnqvist, s. 5.9.1864 Virrat ja k. 23.5.1946 Helsinki), joka suunnitteli myös Kansallisteatterin. Talon rakennutti insinööri Karl Emil Ståhlberg, presidentti K. J. Ståhlbergin serkku. Apolloteatterissa esitettiin elokuvia ja operetteja. Ylimmässä kerroksessa toimi valokuva-ateljee. Hotellin ja kahvila-ravintolan lisäksi talossa oli myös Ståhlbergin 11-lapsisen perheen koti. Vallankumouspäivinä vuonna 1917 Ståhlberg myi talonsa Venäjän laivastolle matruusikerhoksi.



Alfred Kordelinin ensimmäinen maatilakauppa ajoittui vuoteen 1901, jolloin hän osti Viipurin Ihantalan kylästä Ihantalan hovin; tilaan kuuluivat perintötilat Tonteri ja Jäppinen sekä rälssitilat Lottanen ja Pekari. Tilanomistaja Carl von Mickvitz myi Ihantalan hovin Kordelinille 185 000 markalla, josta 30 000 markkaa sovittiin kaupassa siirtyneen irtaimiston arvoksi. Kordelin ei uutena omistajana ennättänyt hakea edes lainhuutoa tilalle, kun hän 13.6.1901 laati ostokirjan ja myynti vahvistettiin kirjallisena 26.6.1901 ja uutena ostajana oli nyt August Saarela. Kordelin myi Saarelalle tilan 225 000 markalla, josta irtaimiston arvo oli jälleen 30 000 markkaa, mutta Kordelin ennätti ennen kauppaa myydä tilalta metsää n. 140 000 markan arvosta.



Seuraava maatila, jonka Kordelin osti, tulikin olemaan hänen hallussaan aina hänen kuolemaansa asti; hän oli jo jonkin aikaa ilmeisesti etsinyt Tampereen tai Helsingin lähettyviltä - hyvien rautatieyhteyksien päästä - edustavaa maatilaa omaan käyttöön, tilaa, jonka taloutta hän pääsisi kehittämään. Ehkä hän jossakin määrin halusi itselleen myös arvostuksen nousua suurmaatilanomistajana. Tähän hänelle tarjosi tilaisuuden insinööri Gösta von Schantz myyden Kordelinille Lammilta Mommila nimisen kartanon, joka käsitti neljä tilaa: Karlbergin, Johannesvikin ja Fredriksbergin rälssiallodiaalisäterit sekä Knuutilan tilan. Pinta-alaa tilalla oli noin 3 600 hehtaaria, josta viljeltiin 987 hehtaaria ja kauppakirja on allekirjoitettu 5.12.1903. Kauppahinnaksi sovittiin 440 000 markkaa, josta 100 000 markkaa oli irtainta omaisuutta. Kordelin maksoi heti 30 000 markkaa ja helmikuussa 1904 70 000 markkaa. Loput kauppasummasta järjesteltiin siten, että Kordelin otti hoitaakseen kartanon velkoja 162 000 markalla ja loppuosa - 178 000 mk - oli maksettava joulukuussa 1904. Luotettavana neuvonantajanaan Alfred Kordelin käytti tässä kaupassa ystäväänsä ja tilanomistaja Theodor Aleksander Mansneria. Vielä myöhemminkin - 11.4.1907 - Kordelin laajensi Mommilan maita ostamalla Gösta von Schantzilta Hernesillan lohkotilan ja Suontaan tilan Janakkalan Turengin kylästä 2 000 markalla.



Kun Mommilan Kartano siirtyi Kordelinin omistukseen oli tilalla 19 torppaa, sahalaitos, tiilitehdas, sementinsekoittamo, kaksiuuninen terva- ja tärpättitehdas, höyläämö, pärehöyläämö ja mylly. Kordelin suunnitteli kartanolle yksityistä kapearaiteista rautatietä, mutta ilmeisen kannattamattomana se jäi kuitenkin toteutumatta. Kuljetuksista huolehti lähinnä hevoset, joita kartanon talleissa oli n. viisikymmentä sekä Maxwell-merkkinen henkilöauto ja kuorma-auto. Kordelinin henkilökohtainen kuljettaja oli Johan Edvard Johansson, niin autolla kuin hevospelilläkin. Kartanon päärakennuksen välittömässä läheisyydessä oli Pikku villa, jossa vieraat majoittuivat. Sitä vastapäätä pihan toisella puolella taas talousrakennus. Järven rannassa puiston kupeessa oli puutarhurin asumus ja talvisauna. Talousrakennuksesta pohjoiseen sijaitsi isännöitsijän asunto. Hieman kauempana viljamakasiini, talli ja sen rehutalo, kartanon meijeri, väentupa, tallimiehen asunto ja renkien työkaluvaja. Vielä 100 m päässä karjasuojat, paja, kartanon oma puoti, seppien ja karjakoiden asunnot ja puimalaitos. Metsän reunaan valmistui kaksi uutta työväen asuinrakennusta ja maantien vastakkaisella puolella oli kaksi vanhempaa asumusta. Kartanon alueella olivat myös kirkko ja koulurakennus. Tähän yhdyskuntaan kuului vielä käsityöläisiä ja muita irtolaisia; sivistyksestä vastasi kansakoulunopettaja Emil Alho ja järjestystä valvoi poliisi, Aleksander Lundahl. Alfred Kordelin oli hyvin aktiivinen varsinkin karjatalouden kehittämisessä ja hänen väitetään olleen Suomen suurin ayrshire-karjan omistaja aikanaan.



Osapuilleen kolmen kilometrin päässä Mommilan kartanosta sijaitsi Teuron ulkotila, jonka rakennuskanta on peräisin myös Alfred Kordelinin ajoilta. Vuonna 1912 hänen rakennuttamanaan valmistui Teuron kaksikerroksinen päärakennus ja edellisenä syksynä valmistui 60 metriä pitkä ja 20 metriä leveä navetta, johon helposti mahtui 160 lehmää, 12 hevosta, maitohuone, karjakeittiö ja valjassuoja. Ulkotila sai vielä vuonna 1913 asuntoja työväelle sekä talousrakennuksia ja vuonna 1915 tuli valmiiksi karjatyttöjen asunto; neljä huonetta ja keittiö, ja kussakin huoneessa asui kaksi tyttöä. Ulkotila sai kohennuksekseen vielä vuonna 1916 tilapäisen navetan, johon voitiin sijoittaa 50 lehmää.



Kordelin osti vuonna 1905 tehtailija J. Valtosen perikunnalta Petäjäveden Kintauden kylästä Siekkilän eli Pekkalan ja Pyhäniemen tilat sekä näihin liittyvät teollisuuslaitokset. 14.2.1910 hän realisoi nämä tilat tehtaineen Koskensaaren Oy-nimiselle yhtymälle 500 000 markalla. Kaupan ulkopuolelle jäivät kuitenkin huomattavat havu- ja lehtipuuvarannot sekä muita raaka-aineita ja valmisteita. Jyväskylän pitäjän Vesangan kylän Siekkilän perintötilan Kordelin osti 26.5.1901 Nikolai Wahlgrenilta 40 000 markalla ja tämä metsä- ja karjatila oli suuruudeltaan 600 hehtaaria. Tilan metsiä Kordelin myi Koskensaaren yhtiölle ja tilan 4.6.1909 maanviljelijä Väinö Seppäselle 30 000 markalla. Puhdas sijoitus oli myöskin 5.12.1906 Jääsken Pelkolan hovin osto Alfred Kordelinille. Hän osti tilaan kuuluvat kaksi rälssitilaa maanviljelijä Johan Verner Litzeniltä 575 000 markalla, josta 75 000 mk oli irtaimiston arvoa. Liikenteellisesti edullinen paikka kiinnosti puutavarateollisuutta ja Kordelin pääsi kauppoihin 25.5.1909 725 000 markalla Enso Träsliperi Ab:n kanssa, vaikka kaupasta rajattiin paljon pois tavaraa ja koko irtaimisto. Julkisesta huutokaupasta Alfred Kordelin osti 9.12.1907 Maarian pitäjän Koskennurmen kylän Alitalon eli Lampolan perintötilan Emil Lundströmiltä hintaan 65 000 mk. Kaupan hoiti hänen puolestaan varatuomari Fredrik Thuring ja käteishintana oli 30 000 markkaa ja ostaja otti hoitaakseen 35 000 markan velat Turun Säästöpankille. 25.10.1909 Alfred löi tilan rahoiksi myymällä sen maanviljelijä Fritiof Vintalalle 80 000 markalla. Korkeakosken tila Sortavalan pitäjästä oli myös Kordelinille vain lyhytaikainen sijoitus.



Erittäin tehokkaaksi havaittu tapa kartuttaa omaisuutta oli siis erilaiset pakkohuutokaupat ja näihin Kordelin ei juuri koskaan osallistunut henkilökohtaisesti. Hän varsin usein käytti edustajanaan esim. varatuomareita, piispoja tai kuvernöörejä. Vuonna 1906 Kordelin oli välillisesti mukana hankkimassa Naantalin Kultarantaa ja ostanut myös ison tilan Itä-Suomesta. Seuraavana vuonna eli 1907 hän hankki kaksi tilaa Maarian pitäjästä ja valmistautui Suomen suurimman maatilan ostoon, siis Jokioisten kartanon ostoon. Tähän voimainkoitokseen hän oli valmistautunut sangen hyvin; jo Raumalla vielä ollessaan hän oli alkanut ostaa Jokkis Gods Ab:n osakkeita ja vuonna 1898 hänen hallussaan oli jo 213 kantaosaketta. Vuonna 1907 hänelle tarjoutui tilaisuus ostaa Ruotsiin siirtyneeltä vapaaherra Carl Fridolf Johan Mannerheimilta (s. 27.12.1868 Askainen ja k. 25.9.1934 Grensholm, Vånga, Ruotsi) - marsalkka Gustaf Mannerheimin nuoremmalta veljeltä ja Jokioisten kartanon tiluksien entiseltä hoitajalta, joka asui, isännöi ja omisti pääosakkaana Jokioisten kartanoa vuodet 1896-1904 - hieman yli miljoonalla markalla hänen kantaosakkeensa. Mannerheim luopui osakkeistaan edullisesti, koska ei itse enää uskonut yrityksen nousuun vaikeuksistaan. Pienin lisäostoin Kordelin sai hallintaansa 399 kantaosaketta. Oli nimittäin niin, että vuonna 1875 Jokkis Gods Ab:n osakepääoma oli sääntöjen mukaan kaksi miljoonaa markkaa jaettuna 2 000 nimellisarvoltaan 1 000 mk:n osakkeeseen. Näistä 1 400 oli kantaosakkeita ja 600 etuoikeutettuja; kantaosakkeita oli liikkeellä vain 400 kappaletta ja loput 1 000 kantaosaketta oli pidätettynä yhtiön miljoonan markan kiinnelainaa vastaan.

Kordelinin omistukseen siirtyi nyt taloudellisiin vaikeuksiin ajautunut Jokkis Gods Ab:n enemmistö sekä Suomen suurin maatila ja sen teollisuuslaitokset, Jokioisten pitäjä ja suuria osia Tammelasta, Humppilasta sekä Ypäjästä. Tuolloin tilan pinta-ala oli 25 757 hehtaaria, josta peltoa oli 6 130 hehtaaria ja niityllä 2 080 hehtaaria sekä metsää 15 304 hehtaaria ja loput suota, rämettä ja hylkymaata. 9.10.1915 Alfred Kordelin laajensi Jokkis Gods Ab:n maita ostamalla myös vaikeuksiin ajautuneen Ypäjän kirkonkylän Kartanonkylän kartanon Vaasan Osuuspankilta. Tilan maita oli 6 916 hehtaaria ja kaupassa tuli mukana myös joitakin teollisuuslaitoksia. Tämä kauppa toteutui 1,8 miljoonalla markalla ja rahoitukseen Kordelin tarvitsi nyt myös pankkien - Suomen Yhdys-Pankin ja ruotsalaisen Ab Norrlandsbankenin - apua. Kartanonkylän kartano oli alun alkuaan kuulunut Jokioisten maihin, mutta vuonna 1798 se myytiin niistä erilleen. Kordelin ei koskaan asunut Jokioisten kartanossa, mutta kävi siellä kokouksissa, työskenteli ja tarkasti paikkoja sekä tarvittaessa järjesti päärakennuksessa erilaisia kutsutilaisuuksia.

Loimijoki halkoo molempien kartanoiden - Jokioisen ja Ypäjän Kartanonkylän - tiluksia ja maat ovat perinteisiä viljavia maita lounaisessa Hämeessä. Jokioisten päärakennus kaksikerroksinen, 30 huoneen vaaleaksi rapattu kartano vuodelta 1794, jonka suunnitteli Carl Christoffer Gjöwell. Vuonna 1562 kartano sai alkunsa, kun Ruotsin kuningas Erik XIV soi kartanon maat amiraali Klaus Kristerinpoika Hornille Portaan hallintopitäjän Jokioisten neljänneskunnan läänitykseksi palkkiona Tallinnan ja Viron valtauksesta Ruotsille. Kartanon historia vilisee kuuluisia sukuja sen omistajina, kuten Flemingit, Jägerhorn af Spurilat, Reuterholmit, von Willebrandit ja Mannerheimit. Kartanon suuruuden vuodet alkoivat vuodesta 1752, kun kapteeni Reinhold Johan Jägerhorn kasvatti sen maat 32 000 hehtaariin ja varusti kartanon kaksi raamisella hienoteräsahalla. Maaherra ja kenraalimajuri Ernst Gustaf von Willebrand otti kartanon vuonna 1791 hallintaansa ja hänen johdollaan alkoi Jokioisen teollistaminen. Hän laajensi kartanon sahateollisuutta, kehitti maataloutta ja karjanhoitoa sekä perusti kartanoon tiilitehtaan, panimon ja viinanpolttimon. Kartano teollisuuslaitoksineen siirtyi kaupassa 1827 von Willebradin vävylle, kapteeni Josef Brehmerille ja vuonna 1875 suvun jäsenet tekivät kartanosta osakeyhtiön, joka ei kuitenkaan ollut pitkäikäinen. Samana vuonna perustettiin Jokkis Gods Ab, joka osti kartanon teollisuuslaitoksineen ja velkoineen päivineen ja pian osakekanta siirtyi pääosin Ruotsiin. Vasta vuonna 1895 mm. valtioneuvos M. Hallberg, kauppias ja liikemies K. H. Renlund ja pankinjohtaja Emil Schybergson palauttivat kartanon osake-enemmistön suomalaiseen omistukseen.



Jokioisten kartanoon kuului metalliteollisuuslaitoksia sekä saha, mylly, tiilitehdas ja turvepehkutehdas. Tiilitehtaan vuosituotanto oli n. 300 000 tiiltä lähinnä omiin tarpeisiin ja turvepehkutehdas tuotti n. 12 000 paalia vuodessa. Myllyn lähistöllä sijaitsi siirappitehdas ja kartanon alueella oli omaa henkilökuntaa palvelemassa sekatavarakauppa. Kartanon alustalaisia lienee kaikkiaan 500-550, jotka tekivät kartanoon noin 4 000 vuotuista hevostyöpäivää ja 39 000 jalkamiestyöpäivää. Vakinaisesti kartanossa palveli 9 työvoutia, 100 renkiä ja n. 40 piikaa. Koska Turun ja Toijalan välinen rautatierata oli 15 km:n takana, rakennettiin Humppilan ja Forssan rautatie kapearaiteisena, joka palveli myös Forssan teollisuusaluetta. Rata avattiin vuonna 1898 ja sen pituus oli 23,4 km. Tämän radan omisti Forssa-Jokkis Järnvägs Ab, jonka osake-enemmistö oli taas Jokkis Gods Ab:llä. A. Kordelin oli myös tämän rautatieyhtiön johtokunnan jäsen ja puheenjohtaja vuosina 1908-1910. Kartanoyhtiöllä oli tietysti myös oma puhelinlaitos.

Jokioisissa on vuodesta 1899 toiminut tärkkelys ja siirappitehdas - vuodesta 1903 Jokioisten Sokeri- ja Siirappitehdas Oy - ja tämä tehdas tuli myös käytännöllisesti katsoen Alfred Kordelinin omistukseen. Tehtaan myyntikonttori sijaitsi Helsingissä, Etelä-Esplanadi kahdessa, konttoripäällikkönä toimi Dagmar Helander ja toimitusjohtajana sekä yrityksen johtokunnan puheenjohtajana arvatenkin Alfred Kordelin. Tehtaan tuotanto ainakin alkuaikaan keskittyi kulutussiirapin, glukoosin eli karamellisiirapin ja dextriinin valmistukseen. Aiemmin glukoosi oli tuotu lähinnä Saksasta ja Venäjältä Suomeen ja dextriiniä eli tärkkelyskumia meni mm. kirjekuorien sekä postimerkkien liimaukseen ja kankaiden käsittelyyn. Perunajauho, joka tehtaalla tarvittiin tuotantoon, tuotettiin Venäjältä ja Baltian maista.

Vaikka Kordelin oli vuonna 1907 ostanut haltuunsa sangen suurissa taloudellisissa vaikeuksissa painineen kartanoyhtiön, saatetaan nyt vilpittömästi havaita hänen hoitaneen kartanon asioita sen verran taiten, että muutamissa vuosissa yhtiön taloudellinen tilanne parantui huomattavasti ja yritys tuotti taas omistajilleen voittoa. Kordelin olisi omistuksensa alusta lähtien suonut, että merkittävät osakkaat olisivat sijoittaneet osakepääomaan rahaa lisää, mutta hän ei saanut hankkeelle tarpeeksi kannatusta. Suuren joukon johtajanakin voi välillä olla tukalaa ja vaikeuksia olla kaikille mieliksi; Kordelin joutui paljolti metsävaroja realisoimalla tekemään korjaavia liikkeitä yrityksensä liiketaloudessa, mutta onnistui hämmästyttävän hyvin toimissaan. Alfred Kordelinille myönnettiin maatalousneuvoksen arvonimi vuonna 1913 ja tästä arvonimestä hänen tiedettiin olleen jopa ylpeä. Kun Jokioisen kartanon maat Alfred Kordelinin kuoltua ja olojen vakiintuessa myytiin Suomen valtiolle 1.8.1918 oli kauppahinta 33 200 0000 markkaa ja kartanon maat jaettiin 950 erikokoiseen tilaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti