Seleeni lienee entsyymissä välttämätön osanen, jota tarvitaan prostaglandiinien – kudoshormoneihin lukeutuvat tyydyttymättömät rasvahapot - tuotannossa. Nämä prostaglandiinit säätelevät meidän verenpainetta ja niiden vajaus voi lisätä verisuonten kalkkeutumista sekä veritulpan riskiä. Aikoinaan havaittiin, että Suomen maaperässä seleeniä on vähän ja sen vuoksi sen saanti on turhan vähäistä maassamme. Maa- ja metsätalousministeriö määräsi lannoitteisiin lisättäväksi seleeniä; ainakin Kemiran Y-lannoite sisältää natriumselenaattia, joka pidättyy maahan helposti ja kasvit saavat helposti seleenin siitä käyttöönsä. Seleeniä saadaan mm. lihasta, viljasta ja juustosta. Luomuviljelyssä ei käytetä seleenipitoista väkilannoitetta ja silloin on mahdollista, että yksipuolinen luomuravinto aiheuttaa seleenivajeen. Kiinassa on alueita, joissa seleeniä on niin vähän maaperässä, että se aiheuttaa Kashin-Beckin-sairautena (endeeminen kardiomyopatia) tunnettua puutostilaa. Ruoka-aineista selvästi eniten seleeniä sisältää parapähkinä, jopa 1 917 µg/100 g. Yksi kolmen gramman painoinen pähkinä sisältää seleeniä noin 58 µg. Seleenin turvallisen saannin yläraja on 300 µg/vrk saavutetaan jo viidellä pähkinällä. Liian suuri seleenin vuorokausiannostus aiheuttaa myrkytystilan, jonka oireita ovat esim. pahoinvointi, väsymys, hiusten lähtö, iho-oireet, kynsivauriot, hampaiden irtoaminen ja hermostomuutokset.
Seleenin biologiseen toimintaan lukeutuu lisäksi lihasten ja erythrosyyttien toiminnan ylläpito, sperman liikuntakyvyn ja elinvoiman säilyttäminen, kreatiinin – veren kreatiniinipitoisuutta voidaan käyttää hyväksi munuaisten toiminnan tutkimisessa - toiminnan ylläpito, kaihin ja hyperkeratoosin – ihon sarveiskerroksen paksuuntuminen - ehkäiseminen, haiman toimintakyvyn edistäminen sekä immuuniglobuliinivasta-aineiden muodostumisen kiihottaminen. Yhdysvaltojen eräissä osavaltioissa jo 1970-luvulla havaittiin, että verenpainetaudit ja sydäninfarktit lisääntyivät maaperän ja ravinnon seleenipitoisuuden köyhtyessä. Tutkimuksissa on huomattu, että hiirillä tehdyissä kokeissa rintasyövän riski on merkittävästi pienentynyt, kun seleeni määrää on lisätty noin kaksinkertaiseksi eli 0,3 mg:aan päivässä. On myös huomattu seleenin edullinen vaikutus paksunsuolen, haiman, peräsuolen, keuhkojen, sukuelinten, ihon, rauhas- ja erityiselinten syöpien sekä leukemian hoidossa. Samansuuntaisesti vaikuttaa myös arseeni, mutta taas liian suuri sinkin saanti selvästi estää seleenin edullista tehoa. Syöpäpotilailla on yleensä hyvin alhainen veren seleenipitoisuus, ja mitä alhaisempi seleenipitoisuus on, sitä enemmän potilaalla on myös syöpäkasvaimia, ja metastaaseja sekä lyhyempi elinikä. Seleenillä on kyetty ehkäistä jonkin verran kaikkia syöpiä, mutta varsinkin paksunsuolensyöpää jopa yli 50 prosenttia. Suomessa on huomattu seleenin puutosalueilla vallitsevan 6-kertaisen syöpäriskin.
Seleenin merkitystä vanhenemisilmiöitä hidastavana tekijänä ei tule väheksyä. Seleeni estää haitallisia vapaita radikaaleja muodostamasta virhekytkentöjen ketjureaktioita solujen DNA- ja RNA-toimintoihin. Koska vapaat radikaalit ovat myös osatekijöinä säteilyvaarassa, on eläinkokeissa todettu seleenin vähentäneen merkittävästi säteilyvaaralle altistumista. Tutkimuksissa on havaittu seleenin ehkäisevän alkoholistien maksakirroosia, karvanlähtöä, ihotulehduksia, nivelreumaa sekä nostavan muutamassa kuukaudessa vanhusten mielialaa depressiosta. Tämän lisäksi seleeni vahvistaa kilpirauhasen hormonitoimintaa, ylläpitää maksan normaalia toimintaa ja parantaa näkökykyä. Naisille seleeni on tärkeä raskauden kestäessä synnynnäisten sidekudostumien ehkäisyksi ja miehille seleeni on olennaista siementen muodostumiseksi. Yhdysvalloissa on tutkimuksissa havaittu, että seleenin puutteella voi olla yhteys synnynnäisiin rauhas- ja keuhkosairauksiin (cystic fibrosis) ja muina osatekijöinä on todettu olleen mm. runsaan tyydyttymättömättömien rasvahappojen (öljyjen) käyttö sekä E-vitamiinivajaus. Selvästi edullisiin hoitotuloksiin on päästy muuttamalla ruokavaliota ja antamalla lisäksi seleeniä ja muutamia muita kivennäisaineita ja vitamiineja.
Jo 1970-luvulla laitettiin merkille, että aasialaiset naiset sairastuvat harvemmin rintasyöpään, kuin amerikkalaiset sisarensa, koska aasialaisten ravinto pitää sisällään seleeniä 2-4 kertaa enemmän kuin amerikkalaisten. Samoin aasialaisten ravinto sisältää vähemmän tyydyttymättömiä rasvahappoja, joilla on haitallinen peroksidivaikutus. Missourin yliopistossa vuonna 1978 R. J. Shamberger esitti tutkimuksissaan, että seleeni ja antioksidanttien, kuten E- ja C-vitamiinien on havaittu ehkäisevän syöpää, koska ne estävät tyydyttymättömien rasvahappojen muuttumista syöpää aiheuttavaksi malonialdehydeksi. Ikäjakauma huomioiden suoritetuissa laskelmissa niillä alueilla, joilla ihmisten veren seleenipitoisuus on korkea, esiintyy yleensä vähemmän syöpää ja varsinkin ruoansulatuskanavan syöpiä, kuin niillä alueilla joissa vallitsee alhainen veren seleenipitoisuus. Seleeni ja E-vitamiinilääkitystä käytetään siksi myös ihmisten hoidossa. Seleeni heikentää tulehdusta aiheuttavien ns. sytokiinien vaikutusta, ja tämä on tärkeä asia kaikkien kroonisten tautien ehkäisyssä ja vastustuksessa. Suomessa esim. kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkola on hoitanut sydänpotilaita seleenillä ja E-vitamiinien antamisella.
Suomalainen saa keskimäärin ravinnossaan 30 µg seleeniä päivässä, mutta englantilainen veljensä nauttii 60 µg, japanilainen 90 µg ja kanadalainen 200 µg seleeniä päivässä. Runsaampi seleenin saanti Englannissa muodostuu viljasta sekä lihasta, Japanissa myös viljasta, mutta aivan erityisesti kalasta ja Kanadassa hyvin suuresta määrästä viljaa ja lisäksi eläinkunnan tuotteista. Suomalaisten viljasta saama seleeni on vain 1/40 määrästä, mitä kanadalaiset saavat omasta viljastaan. Mikäli haluat lisätä ravinnossasi seleenin määrää kannattaa käyttää mustekalaa, silliä, haukea, särkeä, tonnikalaa tai muita meren kaloja, valkosipulia, palkokasveja, seesamin siemeniä, parsaa, vehnänalkioita, kaalirapia ja vehnäleseitä. Seleenin puutosalueilla kananmunien ja maidon osuus seleenilähteenä on suurempi kuin viljan. Kalan ja kananmunien ohella suomalaisessa ruokavaliossa sienet ja poronliha sisältävät luonnostaan seleeniä. Ravinnossa seleeni yleensä esiintyy erilaisina yhdisteinä, kuten esim. selenometioniinina, selenokysteiininä, seleniittinä ja selenaattina. Liikaseleeni on aistittavissa valkosipulin tuoksuna hengityksessä, virtsassa ja hiessä.
Seleenillä ja ubikinonilla on yksi yhteinen piirre: ravintotekijöinä molemmat tarvitaan optimaalisen solutoiminnan turvaamiseksi. Koentsyymi Q-10 eli ubikinoni on vitamiinin kaltainen antioksidanttinen aine, jota esiintyy koko kehossamme. Ubikinoni on oranssi jauhe; se on mauton ja hajuton. Ubikinoni on rasvaliukoinen ja se liukenee erittäin hyvin dodekaaniin, kloroformiin ja bentseeniin. Ubikinoni voi hajota hapen, UV-säteilyn tai korkean lämpötilan vaikutuksesta. Ubikinoni on välttämätön osa adenosiinitrifosfaatin (ATP) tuottoa mitokondrioissa; niissä ubikinoni on osa elektroninsiirtoketjua. Ubikinoni osallistuu solun energia-aineenvaihduntaan ja sitä on erityisen paljon energiaa käyttävissä elimissä, kuten maksassa, sydämessä, munuaisissa, haimassa ja keskushermostossa. Ubikinonia käytetään siksi sydän- ja verisuonisairauksien tukihoidossa, sydämen vajaatoiminnassa (CHF), korkeassa verenpaineessa ja rintakivuissa (angina pectoris).
Vuonna 2016 ruotsalaistutkimuksessa (Alehagen 2016) osoitettiin seleenin ja ubikinonin yhteisvaikutuksella voitavan ehkäistä ikääntyneiden sydänkuolemia. Tutkimuksessa seurattiin potilaita viiden vuoden ajan ja he, joilla oli runsaasti ubikinonia ja seleeniä veressä koitui vähemmän sydänkuolemia kuin verrokkiryhmässä, joka ei saanut näitä aineita. Mitä pienempi seerumin seleenipitoisuus oli tutkimuksen alussa, sitä selkeämpi oli vaikutus sydänkuolemien estämisessä. Useat sydänlääkärit suosittelevat ubikinonia sydämen vajaatoiminnan hoitoon. Seleeni mahdollisesti avustaa ubikinonia muuntautumaan tehokkaaseen aktiivimuotoon. Ubikinoni puolestaan tukee seleeniproteiinien tehostettua toimintaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti