Samoin vuodesta 1907 lähtien Alfred Kordelinin hallussa oli suurehko määrä Rauman Laivanvarustaja yhtiön osakkeita; aluksi yhtiön 430 osakkeesta hänellä oli 140 osaketta ja vuonna 1912 hän hankki vielä 40 osaketta lisää. Yhtiön omistuksessa olivat sangen suuret rautalaivat Imperator Alexander II, Finland ja fregatti Sylfid. Nämä kolme alusta tekivät Atlantin ympärysvaltojen rahtiliikenteellä varsin tuottavaa tulosta. Niin paljon yhtiö kiehtoi Alfred Kordelinia, että hän lopulta hankki koko yhtiön osakekannan omaan haltuunsa. Kauppa toteutui 9.1.1917 ja kauppahinta oli 1 641 500 markkaa. Lopulta hän ei kuitenkaan itse halunnut omistaa laivojaan, vaan 2.4.1917 muodosti osakeyhtiön, Osakeyhtiö Tonnage Aktiebolag, joka kolmen miljoonan markan pääomalla harjoitti liiketoimintaa laivoilla. Muutaman päivän päästä - 5.4.1917 - yhtiö osti Pietarsaaresta parkkilaiva Iran 370 000 markalla ja Nimrod-nimisen puisen, Liivinmaalla rakennetun, kuunarin 150 000 markalla. Kordelin osti myös Wasa-Noedsjö Ångsbåts Ab:n, Ab Kustenin ja Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön - Finska Ångfartygs Aktiebolagetin osakkeita. Reposaaren höyrysahan kaupan yhteydessä siirtyi Kordelinille sahan sisaryhtiö, Räfsö Ångsångs Rederi Ab, jonka sahayhtiön käytössä olleet hinaajat ja proomut siirtyivät myös Kordelinin omistukseen. Vielä 8.11.1917 Alfred Kordelin yhdessä merikapteeni G. W. Wassin kanssa olivat lähdössä ilmeisesti Tukholmaan ostamaan varustamolle lisää laivakalustoa, mutta matka peruuntui Alfred Kordelinin väkivaltaisen kuoleman vuoksi edellisenä päivänä. Tämän Kordelinin laivayhtiön tarina päättyi noin puolentoista vuoden päästä Kordelinin kuolemasta, kun viimeinenkin laiva oli myyty hyvällä voitolla.

Entinen tehtaanisäntä, ruukinpatruuna ja valtiopäivämies, Gustaf Adolf Fredrik Tigerstedt (s. 6.12.1813 Rautalampi ja k. 19.2.1878 Kokemäki), anoi vuonna 1871 Turun ja Porin läänin kuvernööriltä lupaa perustaa höyrysahalaitosta Reposaaren kaakkoisrannalla oleville Alholman saarille, joihin hän oli jo solminut Porin kaupungin kanssa vuokrasopimuksen 50 vuodeksi vuoden 1872 alusta alkaen. 11.10.1871 kuvernöörinvirasto teki myönteisen päätöksen hankkeelle ja senaatti vahvisti päätöksen 1.3.1872. Tigerstedt ei ennättänyt alkaa sahahankkeen toteutusta, kun tukholmalainen tukkukauppias ja puutavaraliikkeen harjoittaja J. E. Francken huomasi myös Reposaaren oivan sijainnin puutavaran jalostus- ja vientitarkoituksiin. Reposaareen voitiin uittaa miltei koko vuoden puuta, koska sen satama jäätyi vain aniharvoin ja sahalta johti jo valmis rautatie Mäntyluotoon. Nyt alkoi kova vääntö sahan tulevaisuudesta ja 28.7.1872 Francken sai ostettua senaatin lupakirjan Tigerstedtilta. Tukkukauppias Francken perusti välittömästi Räfsö Ångsågs Aktiebolag-osakeyhtiön sahaustoimintaa varten. Yhtiön säännöt vahvistettiin 27.8.1872 ja uusi höyrysaha siirtyi tämän osakeyhtiön omistukseen 25.11.1873. Osake-enemmistö - 1 500 osakkeesta 1 407 - oli Francken omistuksessa ja pieni osuus oli mm. porilaisilla liikemiehillä, jotta yhtiö saatiin perustettua Suomeen. Alunperin saha oli kolmeraaminen ja muutostöiden yhteydessä sahasta tehtiin kuusiraaminen vuosina 1874-75, mutta tämän saha kohtaloksi koitui kuitenkin perusteellinen tulipalo 16.2.1901. Välittömästi palaneen sahan tilalle alkoi uuden pystytys ja uusi saha oli jo käytössä saman vuoden heinäkuussa.

Francken kauppahuoneen ansiosta Reposaaren sahayhtiöllä oli erinomaiset suhteet isoihin eurooppalaisiin ostajiin sekä kattava ja pitkäaikainen asiamiesverkosto olemassa. Pääkonttori sijaitsi Tukholmassa ja sieltä hoidettiin tuotteiden markkinointia. Sivukonttorit sijaitsivat Reposaaressa ja Tampereella. Sahayhtiön toimitusjohtajana oli vuoden 1917 loppuun asti Adam Haeggström toimipaikkanaan Reposaaren konttori. Tampereen konttorin johtaja oli Albert Håkanzon ja saattaa olla jopa mahdollista, että Alfred Kordelin tutustui Albertiin jo Tampereen vuosinaan. Sahayhtiön suuret ja arvokkaat metsävarat joka tapauksessa herättivät Alfred Kordelinin huomion; jo alkuvuosistaan lähtien yhtiö oli määrätietoisesti hankkinut metsäomaisuutta eri puolilta maatamme, mutta lähinnä kuitenkin Kokemäenjoen vesistöalueelta ja Keski-Suomesta. Metsäomaisuutta oli kertynyt noin 18 000 hehtaaria ja yhtiöllä oli 43 maatilaa hallussaan. Sahayhtiö vuokrasi Porin kaupungilta vuonna 1911 Kappelinsaaren lautatarhakseen ja näin yhtiö Reposaaressa hallinnoi 70 hehtaari vesialueita ja 40 hehtaaria maata. Yhtiö omisti myös muitakin sahoja. Siuron aseman kupeessa sijainnut saha Kuloveden saarella oli peräisin vuodelta 1897, mutta tämä saha tuli tiensä päähän vuonna 1905. Merikarvialta sahayhtiö hankki Yläsahan kaksi- ja kolmiraamiset sahat J. W. Norrgårdilta vuonna 1908 laajoine metsävaroineen. Poomarkun kirkolla yhtiöllä oli myös yksiraaminen saha. Kordelin oli aikanaan ajautunut yhtiön kanssa tekemisiin myydessään Mommilan kartanon puutavaraa tälle yhtiölle. Sahayhtiön maatiloja hoiti Albert Engman, joka myöhemmin toimi myös yhtiön rahastonhoitajana. Tampereen konttorin johtaja Håkanzon järjesteli yhtiön puutavaran ostot, hakkuut, ajot ja uitot. Yhdessä W. Rosenlew & Co Oy:n ja A. Ahlström Oy:n kanssa Reposaaren saha olivat osakkaana Kokemäen Lauttausyhtiön osakkaana. Reposaaren saha oli myös osakkaan vuonna 1916 perustetussa Björneborgs Peppersbruk Ab:ssa, jonka osake-enemmistön omisti W. Rosenlew & Co Oy. Sahayhtiöllä oli 20.3.1916 perustettu sisaryhtiö, Räfsö Ångsågs Rederi Ab. Enimmillään Reposaaren saha työllisti noin 550 työntekijää ja toinen iso työnantaja Reposaaressa oli 1900-luvun alussa toimintansa aloittanut Reposaaren Konepaja. Nämä edellä mainitut yhtiöt saivat idyllisen kalastajakylän muuttumaan toimintansa ansiosta teollisuustaajamaksi.

Kordelin oli vuodesta 1916 alkaen omistanut Reposaaren sahayhtiöstä yhden osakkeen ja kun hän aloitti neuvottelut yhtiön ostamisesta, oli hän luvannut myös ottaa sahayhtiön Tampereen konttorin johtajan Albert Håkanzonin yhtiökumppanikseen viidenneksen osuudella pääomasta. Rahoitus oli tähän osakkuuteen tarkoitus hoitaa Alfred Kordelinin takaamilla lainoilla. Ruotsista katseltiin hermostuneena Suomen epävakaita oloja keväällä 1917 ja höyrysahan omistajat olivat jo valmiita luopumaan sahaustoiminnasta Suomessa. Alfred Kordelin jopa itse matkusti Tukholmaan neuvottelemaan Reposaaren sahayhtiön ostamisesta, mutta varsinaisena neuvottelijanaan hän käytti asianajajaa ja Suomen tulevaa presidenttiä, Risto Rytiä, Kordelinin monien liiketoimien luottomiestä. Melkoinen onnenkantamoinen oli myös se tosiseikka, että myyjätaho lopulta hyväksyi kauppahinnan suorittamisen Suomen markkoina. 2.6.1917 Helsingissä kirjoitettiin alustava sopimus alle ja lopullinen kauppakirja allekirjoitettiin Helsingissä 6.6.1917 ja kauppahinnaksi sovittiin 20 miljoonaa markkaa (14,4 miljoonaa kruunua). Näin Kordelin sai ostettua Reposaaren sahayhtiön erittäin edullisin ehdoin, koska Suomen markan kurssi heikkeni erittäin nopeasti tuona aikana. Kordelin oli vielä neuvottelujen loppusuoralla epäröinyt kauppaa, mutta myyjä ja Risto Ryti painostivat häneltä nopeaa ratkaisua. Kaupassa Kordelinin omistukseen siirtyi 1 500 osakkeesta 996 osaketta ja sahayhtiön hallussa oli 500 osaketta sekä yksityisillä neljä osaketta. Alfred Kordelin ennätti omistaa Reposaaren sahayhtiön noin viisi kuukautta ennen yllättävää ja väkivaltaista kuolemaansa marraskuun 7. päivänä 1917, hieman ennen Suomen itsenäistymistä. Pesänselvitysmiehet myivät Reposaaren Höyrysaha Oy:n 8.7.1918 helsinkiläisille suurliikemiehille K. E. Kontrolle ja Juho Kuosmaselle kaikkiaan 30 753 000 markalla.

Huittislaisen maaviljelijäpariskunnan - Karl Evert Ryti (aiemmin Mauriala) ja Ida Vivika Ryti - kymmenhenkisen lapsikatraan poikana 3.2.1889 syntynyt Risto Heikki Ryti kirjoitti itsensä ylioppilaaksi jo 17-vuotiaana vuonna 1906 ja suoritti ylemmän oikeustutkinnon kolmessa vuodessa syksyllä 1909. Nuorukainen perusti tovin vanhemman opiskelukaverinsa Erkki Eskolan kanssa Rauman vanhaan kaupunkiin asianajotoimiston osoitteeseen Kauppakatu 19. Työnsä ohessa Risto Ryti jatkoi vielä opiskelua ja valmistui varatuomariksi vuonna 1912 ja molempien oikeuksien kandidaatiksi Euran käräjiä istuttuaan tuomiokunnan tuomarin Kyanderin johdolla vuonna 1914. Tähän tuoreeseen asianajotoimistoon Alfred Kordelin eräänä kauniina päivänä astui sisään ja tutustuttuaan paremmin aikain saatossa Risto Rytiin, otti tämän luottomiehekseen asioidensa hoitajana. Melko suuresta ikäerosta huolimatta miehet ystävystyivät ja Kordelin käytti Risto Rytiä monien kauppasopimusten neuvottelijana ja istutti hänet useiden omistamiensa yhtiöiden hallituksiin.

Risto Ryti kertoi itse seuraavasti: ”Eräänä kesäpäivänä vuonna 1910 astui Raumalla olleeseen vaatimattomaan asianajotoimistooni kookas, hyväryhtinen, erittäin huolellisesti, jopa pikkukaupungin näkökulmasta hieman keikarimaisesti puettu, parhaissa vuosissa oleva herrasmies. Hänellä oli päällään ruskeahko hyvän räätälin tekemä puku. Solmio, sukat ja rintataskussa nenäliina olivat hyvällä maulla soinnutetut puvun värin mukaan, samoin erikoisen hienot ruskeat kengät. Sivujakaukselle kammattu, vähän aaltoileva tumma tukka, harvat epämääräisen väriset viikset ja korkeahkot kasvot olivat hyvin hoidetut, samoin kädet, erityisesti kynnet. Sormissa kimaltelivat jalokivisormukset, solmiossa komeili neula ja yli rinnan riippuivat kultaiset kellonvitjat ampuivat ehkä vähän yli maalinkin.” Asianajaja Risto Rytiin uljas Alfred Kordelin teki heti ensitapaamisella suuren vaikutuksen, jota hän vuosien päästä vielä muisteli kuin eilispäivää.

Alfred Kordelinilla oli joitakin lakiasioita, joita hän uskoi asianajaja Risto Rytin hoidettavaksi. Kordelin oli näiden antamiensa toimeksiantojen suorittamiseen ilmeisen tyytyväinen, koska palasi uudelleen Raumalle palveltavaksi. Seuraavankin toimeksiannon Risto Ryti hoiti mallikkaasti toisella paikkakunnalla, täysin Kordelinin toiveiden mukaisesti. Tämän jälkeen Alfred Kordelin ehdotti suoraan asianajaja Risto Rytille, että Ryti alkaisi hoitamaan Kordelinin kaikkia lainopillisia asioita. Risto Ryti pohti: ”Tämä soveltui minulle hyvin, koska niihin aikoihin suunnittelin siirtymistä Helsinkiin täydentämään opintojani ja arvelin Kordelinin asiain hoidon hyvin soveltuvan tämän työn rinnalle. Sen jälkeen olinkin Kordelinin kanssa hänen kuolemaansa saakka varsin kiinteässä kosketuksessa.”

Tästä eteenpäin asianajaja Risto Ryti oli mukana kaikissa Alfred Kordelinin tärkeimmissä liiketoimissa antamassa neuvojaan ja hän hoiti usein myös hyvin itsenäisesti suurliikemiehen liikeasioita. Monet Kordelinin asiakkaat kääntyivät jopa suoraan asianajaja Risto Rytin puoleen, kun tulivat hänet tuntemaan. Alfred Kordelin vihasi oikeudenkäyntejä itse ja sen vuoksi usein luopui omista oikeuksistaan. Kordelinin mielestä oikeustapauksissa täytyi päästä päätökseen hyvin nopeasti. Liikemies Alfred Kordelin luotti täydellisesti asianajaja Risto Rytin asiantuntemukseen eikä milloinkaan antanut lainopillisissa kysymyksissä hänelle minkäänlaisia ohjeistuksia. Alfred Kordelin vältteli Risto Rytin mukaan joutumasta ikäviin tilanteisiin, vaikka Kordelinia pidettiin liikeasioissa sangen häikäilemättömänä liikemiehenä.

Asianajaja Risto Ryti kuvaili muistelmissaan Kordelinia mieheksi, joka oli ulkoisilta puitteiltaan aina hyvin huolellinen. Matkustellessaan Suomessa sekä ulkomailla Kordelin kuljetutti mukanaan runsaasti matkatavaroita, jotta voisi kaikissa tilanteissa esiintyä asianmukaisessa asussa. Kordelin soi hyvin mielellään matkoillaan ollessa itselleen monenlaisia mukavuuksia, jopa ylellisyyksiä, vaikka arkioloissa viettikin varsin vaatimatonta elämää. Hyvin onnistuneen kaupan tai liiketoimen jälkeen Kordelin yleensä kutsui vieraita juhlimaan. Pöydässä oli aina tarjolla vain parasta ruokaa ja juomaa. Alfred Kordelin käytti itse yleensä varsin kohtuullisesti alkoholia, mutta suunnilleen kerran vuodessa hän ”heittäytyi alkoholin liialliseen käyttöön”. Tuon heittäytymisen ajan asianajaja Risto Ryti sai valtakirjojen voimalla hoitaa Alfred Kordelinin liikeasioita. Kordelinin kaksijakoisessa luonteessa oli aimo annos monille luoville persoonille tyypillistä taiteellista herkkyyttä. Risto Ryti muisteli, että hänelle jäi Alfred Kordelinista vain myönteinen ja yksinomaan miellyttävä muisto. Kumpaisenkin yhteistyö oli aina luottamuksellista ja mutkatonta. Yllättävältä voi tuntua Risto Rytin luonnehdinta Kordelinista ”yksinäiseksi ihmiseksi”. Kordelinin ”sielunelämä kulki omia merkillisiä latujaan”. Risto Ryti todisti, että Alfred Kordelinilla oli hartaasti uskonnollinen luonne ja rajaton kunnioitus henkisiä arvoja kohtaan. Hän uskoi ehdottomasti hengen voimaa, ylivaltaan ja voittoon kaiken muun yli.

Risto Ryti avioitui oikeusneuvos Johan Julian Serlachiuksen tyttären Gerdan kanssa ja heille syntyi kolme lasta; professori Henrik Ryti, professori Niilo Ryti ja lääketieteen lisensiaatti Eva Saxén. Ryti toimi Suomen Valtamerentakainen Kauppa Oy:n johtajana vuosina 1919-21, edistyspuolueen kansanedustajana vuodet 1919-24 ja 1927-29, vuodet 1921-24 valtiovarainministerinä ja Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajana vuodet 1924-1939 ja 1944-45. Vuonna 1934 Englannin kuningas myönsi Risto Rytille Victorian ritarikunnan komentajamerkin. Tasavaltamme presidenttinä Ryti toimi vuosina 1940-44 ja hänet tuomittiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä vuonna 1945 kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen, josta hänet armahdettiin vuonna 1949. Ryti kuoli Helsingissä 25.10.1956.

Luonnonmaan saaren Kultarannan kylän Ali- ja Ylitalon tilat ajautuivat vuonna 1906 huutokaupalla uudelle omistajalle myytäväksi. Alfred Kordelin valtuutti vanhemman veljensä J. V. Valtosen ostamaan tilat huutokaupasta omiin nimiinsä. Kordelin ei alkujaankaan suunnitellut tiloja maanviljelystarkoitukseen, vaan hänen tarkoituksensa oli saada merenäärestä itselleen huvilapaikka. Vuoden 1910 paikkeilla Valtonen sai palstoittaa ja sopivina lohkoina myydä näitä maita erilaisille kesähuviloiden rakentajille ja pienviljelijöille. Tietyt palstat toisiinsa liittyen hän kuitenkin säästi ja nämä lunasti sitten Alfred Kordelin Kultarannan huvilaansa varten. Lisäksi Kordelin hankki vielä omistukseensa kaksi lohkotilaa, Koiviston ja Metsäjärven tilat.

Kesähuvila valmistui lopulta korkealle graniittikalliolle saaren rannalle, vastapäätä Naantalia, vaikka aivan aluksi Kordelin oli mieltynyt alavampaan paikkaan kallion alapuolella rannan uumenissa. Tilanomistaja Theodor Aleksander Mansner (s. 21.11.1864 Forssa ja k. 1.10.1937 Vihti) ja arkkitehti Lars Eliel Sonck (s. 10.8.1870 Kälviä ja k. 14.3.1956 Helsinki) saivat kuitenkin Alfred Kordelinin pään kääntymään ja huvila löysi lopullisen, ylvään paikkansa kalliolta. Lars Sonck sai suunnitelmat valmiiksi vuonna 1913 ja saman tien alkoi myös itse kivihuvilan rakentaminen. Muita Sonckin suunnittelemia rakennuksia ovat mm. Tampereen Johanneksenkirkko eli myöhempi tuomiokirkko, Helsingin Kallion kirkko, Hypoteekkiyhdistyksen talo, Kulosaaren rantahotelli, Pörssi ja Hakan talo. Huvilan urakkalaskelma muodostui 63 000 markaksi ja rakennusmestari Kalle Kulmala valvoi aluksi rakentamista. Kulmalan työ jäi kuitenkin kesken maasta poistumisen vuoksi ja rakennusmestari Viktor Vesala sai suorittaa rakennuttamisen loppuun asti. Lopulliset rakennusaikaiset kustannukset puutarhoineen kaikkineen nousivat n. kahteen miljoonaan markkaan, kun 19 huoneen graniittihuvila saatiin valmiiksi vuonna 1916. Alfred Kordelin ehti huvilallaan kallista vapaa-aikaansa käyttämään vain kolmen suven verran. Aikalaisten ihmettelyt Kultarannan rakentamisesta - vaikka hänellä oli kaupunkiasuntoja ja maatilojakin omassa käytössä - Kordelin kuittasi humoristiseen tapaansa: "Rakennanpahan muuten vain käyttääkseni ne varat, jotka rouvani olisi tullut minulle maksamaan, jos olisin ollut naimisissa".

Huvilan olennaisina osina ovat puisto ja puutarha, joka jakautuu kolmeen osaan: hyöty-, muoto- ja metsäpuutarhaan. Puutarhaan hankittiin asiantuntijaksi Helsingin kaupunginpuutarhuri Svante Paul Olsson (s. 11.9.1890 Helsinki ja k. 24.10.1973 Kalifornia, Yhdysvallat). Hyötypuutarha antoi aikanaan vielä harvinaisia vihanneksia ja hedelmiä, kuten persikoita, viinirypäleitä, kurkkuja ja meloneja. Puutarhassa sijaitsee myös puutarhurin kaksikerroksinen asuinrakennus. Kivihuvilansa sisustamisessa Alfred Kordelin ei voimiansa eikä varojansa säästellyt, sillä hän halusi kaiken olevan tyylikästä, hienoa ja aistillista. Kivilinna sai tasakaton, kun alkujaan katolle suunniteltiin ja tehtiin myös puutarha. Idea osoittautui myöhemmin kuitenkin huonoksi, kun katolla ollut multa keräsi kattorakenteisiin kosteutta siirtäen kosteuden edelleen sisätiloihin vaikeuksia aiheuttamaan. Näin päätettiin kattopuutarhasta luopua käytännön syistä melko pian. Graniittihuvila on selvästi poikamiehen käyttöön suunniteltu kaksikerroksinen rakennus, jonka merenpuoleisella sivulla sijaitsee korkea torni. Alakertaan on sijoitettu varsinaiset asuin- ja juhlahuoneet sekä Alfred Kordelinin työhuone ja halli, ruokasali, naisten salonki ja keittiö. Alakertaan suunniteltu kirjasto ei koskaan Kordelinin aikana valmistunut. Rakennuksessa on kaksi verantaa ja parvekkeita sekä erkkereitä. Yläkerrasta löytyvät vierashuoneet, Kordelinin makuuhuone ja biljardihuone. Sisäkoristelu on stukkityötä ja kalustuksen huvilaan suunnitteli arkkitehti Gustaf Mathias Kulvik (s. 13.9.1879 Leppävirta ja k. 30.3.1941 Helsinki). Kalusteet valmisti huvilaan Vihdin Puuseppien Oy. Alfred Kordelin hankki omaan ja vieraittensa käyttöön modernin moottoriveneen, jolla sopi kyyditä merelle halajavia ihailemaan saaristoa ja merta. Vaikka Alfred Kordelinin tiedetään uumoilleen Kultarannasta museota jälkipolville, tämä hanke ei koskaan toteutunut - puutarha on tosin hänen tahtonsa mukaisesti jätetty kaikille virkistymispaikaksi. Keväällä 1917 synnytettiin Turun Suomalainen Yliopistoseura, jonka päämääränä oli suomalaisen yliopiston perustaminen Turkuun. Kordelinin kuoltua Kultaranta lahjoitettiin vuonna 1920 Turun suomalaiselle yliopistolle, jonka jälkeen pian Suomen valtio lunasti lopulta Kultarannan tasavallan presidentin kesäasunnoksi. Tasavaltamme ensimmäinen presidentti Kaarlo Juho Ståhlberg (s. 28.1.1865 Suomussalmi ja k. 22.9.1952 Helsinki) kävi Kultarannassa vain lepäilemässä, mutta seuraava presidentti, Lauri Kristian Relander (s. 31.5.1883 Kurkijoki ja k. 9.2.1942 Helsinki) käytti kivihuvilaa jo kesäasuntonaan.

Täyttäessään yhdeksän viidettä vuottaan 6.11.1917 ja syntymäpäiviään Mommilan kartanossaan juhliessa Alfred Kordelin ei varmasti millään voinut tietää omaa kohtaloaan ja sen julmuutta. Osa vieraista oli saapunut jo edellisenä päivänä. Juhlat jatkuivat kartanossa myös seuraavana päivänä ja paikalla oli ainakin 18 vierasta, mm. Kordelinin sukulaisia, tammikuussa 1916 vihityt Gerda ja Risto Ryti – saapuivat junalla Helsingistä klo 15 aikaan - sekä Jokioisten kartanon isännöitsijä Paul Pettersson. Venäjällä bolshevikit nousivat samana päivänä valtaan Pietarissa, kun väliaikaisen hallituksen päämies Kerenski pakeni hallituspalatsista. Suomen eduskunta hajotettiin syksyllä 1917 ja porvaripuolueet nousivat meillä valtaan. Bolshevikkien aluekomitea Suomessa päätti 18.10.1917 hankkia aseita Suomen työväelle ja kehotti seuraamaan porvariston aseistautumista sekä lopulta kerätä heiltä aseita pois. Helsingin satamasta Poljarnaja Zvjesda-laivasta saatettiin matruusijoukko matkaan autolla ja osin junan viemänä kohteenaan Mommilan kartano ja sen riisuminen aseista. Joidenkin lähteiden mukaan tarkoitus oli myös ottaa Kordelin panttivangiksi Helsinkiin tai Pietariin - jos aseita löytyisi - ja vapauttaa hänet vasta 20 miljoonan markan lunnaita vastaan.

Matruusit saapuivat Mommilan pysäkille noin klo 13 6.11.1917 ja majoittuivat yöksi kauppias Väinö Nokkalan taloon. Tieto matruusien tulosta Mommilaan kulki nopeasti ja Alfred Kordelin sai tiedon kartanoonsa puhelimitse. Vaikka hän osasi heti aavistaa pahaa, hän kieltäytyi jyrkästi jättämästä vieraitansa ja lähtemästä pakosalle kartanostaan. Kartanon vallankumouksellinen työväki oli tehnyt koko vierasjoukon lähtemisen mahdottomaksi, sillä vain kahdet pienet rattaat olivat sillä hetkellä ajokuntoisia. Enin osa kartanon työväestä kuului ilmeisesti näihin vallankumouksellisiin ja Kordelinin ajuri ja autonkuljettaja, Edvard Johansson osoittautui nyt yllättäen tämän porukan vetohahmoksi. Kordelin itse vielä tuolloin arvio oman asemansa turvalliseksi, koska ei ollut osallistunut politiikkaan ja oli suhtautunut väkensä vaatimuksiin aina sovittelevasti. Hän oli tosi myös sitoutunut antamaan suuriakin lahjoituksia aseiden hankkimista varten suojeluskunnille. Vaikka hän itse vastusti väkivallan käyttöä tässä tilanteessa, hän kuitenkin soitti puhelimella Riihimäelle ja Lahteen ja sai Lahden suojeluskunnasta viisi aseistettua miestä tulemaan Mommilaan avuksi vielä illalla 6.11.1917.

Matruusit saapuivat 7.11.1917 noin klo 10 Mommilan kartanoon ja ryhtyivät heti kotitarkastukseen aseita etsien. Asianajaja Risto Ryti tiedusteli matruuseilta valtuuksia kotitarkastukseen. Venäläiset vastasivat, että sota-aika soi heille oikeuden tarkastuksiin. Tämä tuotti kuitenkin lopulta pettymyksen, kun aseita ei löytynyt ja tilanne oli jo raukeamassa. Ilmeisesti osa kartanoon tunkeutujista - jokunen matruusien asuihin pukeutunut suomalainen eksyi myös joukkoon - oli myös ryhtynyt varkaisiin ja ryhmän johtaja toteutti kaikille ruumiintarkastukset. Tässä tarkastuksessa löytyi joitakin aseita ilmeisesti suojeluskuntalaisilta, ja kun samaan aikaan tuli tieto riihimäkeläisen joukon lähestymisestä kartanolle, oli seurauksena Kordelinin ja isännöitsijä Petterssonin panttivangiksi ottaminen. Nyt matruusit lähtivät kuljettamaan panttivankejaan, jotka istuivat hevosen vetämissä kärryissä kohti 11 km:n päässä sijaitsevaa Oitin asemaa. Lahdesta oli kuitenkin klo 11.30 lähtenyt ylimääräinen juna tuoden 33 vapaaehtoista suojeluskuntalaista aktivistin ja pankinjohtaja Johan Kempin johdolla Mommilaan. Suojeluskuntalaiset kohtasivat panttivankejaan kuljettaneet vallankumoukselliset matruusit Hausjärven Haminan kylän peltoaukealla Saappolan talon kupeella, noin 5 km:n päässä Mommilan kartanosta. Alkoi tulitaistelu ja tämän taistelun yhteydessä venäläinen matruusi ampui ensin Alfred Kordelinin ja sitten Paul Petterssonin kuoliaaksi.

Näyttöä on esitetty siitä, että Mommilan suutarin toimesta Helsinkiin karkotettu Johan Skott olisi toiminut ilmiantajana ja oppaana venäläisille, ja Skott haavoittui tässä tulitaistelussa niin pahoin, että kuolikin pian sairaalassa. Tutkinta tapahtumien kulusta on suoritettu, mutta ketään ei saatettu murhista edesvastuuseen aikain yleisen levottomuuden vuoksi. Ruumiit kuljetettiin Mommilaan, jossa myös Kordelinin ruumiinavaus suoritettiin. Alfred Kordelin oli testamentissaan toivonut tulevansa haudatuksi Mommilaan suunnitellun uuden kirkon alttarin alusiin, mutta tämä oli mahdoton toteuttaa, kun itse kirkkokaan ei ollut vielä valmiina. Tiedettiin Kordelinin kesällä 1917 Raumalla vanhempiensa haudalla tokaisseen: "Kyllä tämä on sentään kaunis paikka, tänne pitäisi tulla haudatuksi." Näin päätös Kordelinin viimeisestä lepopaikasta synnyinkaupungissaan oli helppo tehdä. Suurlakkoon vedoten Mommilan vallankumouksellinen työväki laittoi vielä "kapuloita rattaisiin" estämällä Kordelinin ruumiin siirron Raumalle. Lopulta ruumis saatettiin illalla 21.11.1917 Raumalle ja seuraavana päivänä Kordelin siunattiin haudan lepoon. Hautasaattue lähti liikkeelle klo 12 Alfred Kordelinin omistamalta talolta Raumalla. Siunauksen toimitti Pyhän Ristin kirkossa Kordelinin ystävä, pastori Sigfrid Sirenius.

Rauman hautausmaan vanhaan osaan valmistui 1921 arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema siunauskappeli punertavasta Hangon graniitista. Kappelin lattialla on muistolaatta osoittamassa Alfred Kordelinin hautaa ja taiteilija Bruno Tuukkasen lasimaalaukset kertovat Vanhan ja Uuden testamentin tapahtumista. Koristelutöissä Tuukkasen lisäksi auttoi myös kuvanveistäjä Gunnar Finne ja sisustuksesta huolehti arkkitehti Eino Forsman. Emil Wikström on toteuttanut kellarin oven molemmin puoleiset veistokset. Kappelin urakoitsi Oy Granit ja viisiäänikertaiset urut tilattiin Kangasalan urkutehtaalta. Kappeli vihittiin juhlavasti käyttöönsä 4.5.1921. Myöhemmin vielä vuonna 1940 kappelin edustalle tuli kaksi Emil Wikströmin veistosta. Vuonna 1953 Kordelinin säätiö lahjoitti vielä kappelin alttarille kullatun krusifiksin, jonka valmisti kuvanveistäjä Eino Räsänen. Vuodesta 1924 kappeli on ollut Rauman kaupunkiseurakunnan hallinnassa, kun se luovutettiin - samoin kun sen kunnossapitorahasto - lahjoituksena Kordelinin suvun ja säätiön hallinnasta.

Alfred Kordelin oli uupumaton kaupantekotilaisuuksien tunnollinen etsijä, joka kokemuksen kasvaessa luotti myös sangen usein pettämättömään vaistoonsa. Hän pystyi perheettömänä poikamiehenä ottamaan tarvittaessa myös uskomattoman suuriakin taloudellisia riskejä ja selviytyi niistäkin voittajana yllättävän hyvin. Vaikka hän tuli ihmisten kanssa toimeen suhteellisen hyvin, hän ei välttämättä ollut kaikkein sosiaalisimpia ihmisenä. Hän oli tietyllä tavalla varautunut ja pidättyväkin ihminen, joka saattoi kokouksissakin "torpata" hyviä ehdotuksia jättäen itselleen ilmeisesti miettimisaikaa tärkeissä ratkaisuissa. Tarkastuksien yhteydessä havaittuihin puutteisiin joutuivat itse huomautukset asianosaisille työntekijöille antamaan joko isännöitsijät tai pehtorit. Aikalaisten todistuksien mukaan Kordelin saattoi mielellään - jos vain pystyi - laskuttaa kahteen kertaan palveluksistaan ja sopimuksien mukaisia maksujaan hän saattoi maksaa joskus hyvinkin holtittomasti. Osa tästä käytöksestä selittyi hänen oman kirjanpitonsa suurpiirteisyydellä. Varsinkin Risto Ryti on todistanut Kordelinin ajautuneen tietynlaiseen "kuumetilaan" jotakin suurta liiketointa hoitaessaan, eikä heittäytynyt rennoksi ennen kuin asia tai toimi oli saatettu loppuun menestyksellisesti.

Kordelin oli liike-elämässä "yksinäinen susi", joka varmasti koki oman kouluttamattomuutensa suurena puutteena. Toisaalta on myös olemassa viitteitä siitä, että hän sopivan tilaisuuden tullen tietyssä seurassa myös silminnähden nautti kun pääsi kertomaan suurimmat voittonsa mm. kiinteistökaupoissa tehneensä juuri aatelistolta ostamillaan kartanoilla. Kordelin oli normaalioloissa hyvin säästeliäs; hän söi kotiruokaa mielellään arkisin, säästi varojaan kaupungissa ollessaan kävelemällä ja raitiovaunua käyttämällä tai vahti taloudenhoitajansa talousvarojen käyttöä. Kutsuja ja juhlia liike-elämässä hän järjesti tarvittaessa ja niissä ei koskaan säästelty. Vuosien saatossa ja varallisuuden karttuessa hänen vastuunsa eri tahoille myös lisääntyi. Hän tunsi itsensä iän myötä aina yksinäisemmäksi ja lopulta hänen täytyi - ehkä kerran vuodessa - haihtua tietämättömiin muutamaksi päiväksi tai viikoksi, jolloin alkoholin käyttökään ei ollut hänelle aivan vierasta. Tällaisia "toimintapäiviä" varten Alfred Kordelin oli kirjoittanut asianajaja Risto Rytille valtakirjan asioiden hoitamista varten.

Kordelin oli taitava oman aikataulunsa järjestäjä eikä juuri koskaan kehuskellut kiireillään. Joidenkin arvioiden mukaan hän oli jyrkkä todellisuusihminen, mutta samassa ihmisessä näkyi myös herkkää haaveilijaa. Hänet tunnettiin käytökseltään paremmin hiljaiseksi ja käytöstään kontrolloivaksi henkilöksi, joka aina oli siisti ja hyvin pukeutunut. Alfred Kordelin käytti vain ensiluokkaisia vaattureita kiinnittäen paljon aikaansa pukujensa kuoseihin ja väreihin - aivan samoin kuin paitojensa, solmioidensa ja jalkineidensa. Kädet, kynnet ja kasvot olivat aina huolella hoidetut ja sormissa mieluusti kimmelsi jalokivisormuksia. Kellonperät komeilivat riippuen liiveissä ja solmioneulat kuuluivat asiaan, luonnollisesti. Ulkomaanmatkoilla hän nautti myös hyvin mielellään hyvästä palvelusta ja laadusta, josta hän oli valmis kyllä maksamaankin. Tavaraa kulki näillä matkoilla hänen mukanaan merkittäviä määriä. Mikään urheiluihminen Kordelin ei ollut, ei edes penkkiurheiluihminen. Hän arvosti kilpapurjehdusta ja nautti lähinnä seurassa metsästyksestä sekä ratsastuksesta. Alfred Kordelin oli keskusteluissaan esim. pitkien matkojen aikana Risto Rytin kanssa uumoillut tekevänsä myöhemmin merkittäviä lahjoituksia, mutta elinaikanaan hän ei suuriin lahjoituksiin halunnut kuitenkaan ryhtyä. Idea säätiön perustamisesta lienee syntynyt monien keskustelujen pohjalta noin vuoden 1910 paikkeilla.

Yleishyödyllisiin tarkoituksiin Kordelin heltyi kyllä jonkin verran jo eläessäänkin antamaan tukeaan, mutta ei kovin merkittäviä määriä. Suomalainen Lakimiesyhdistys otti vastaan 14.3.1917 100 000 markkaa suomalaisen lakitieteellisen kirjallisuuden edistämiseksi. Rahalahjoituksia hän jakoi mm. Mommilan ja Jokioisten kartanoiden työväelle sekä eräille lahjakkaille taiteilijoille. Testamentissaan hän määräsi Rauman kaupungin vanhainkodille ja lasten kesäsiirtolalle sekä taide-elämälle ja merikoululle varoja. Samoin Jokioisten palokunta ja vanhainkoti saivat tukea. Oman rahaston hän perusti Mommilaan "vanhoille alustalaisille ja palvelijoille". Suomalainen ooppera sai 200 000 markkaa "Oopperatalon ympäristön kunnostamiseen". 100 000 markkaa hän määräsi Suomalaiselle Sivistysseuralle rahastoitavaksi - ongelma oli vain, että tämän nimistä seuraa ei ollut olemassa! Ilmeisesti ystävänsä ja merimiespappi sekä sittemmin settlementtiliikkeen Lontoosta Suomeen tuonut Sigfrid Sireniuksen ohjeita myötäillen Kordelin lahjoitti seuraaville kristillisille järjestöille varoja: NMKY, Valkonauhayhdistys, Suomen Merimieslähetysseura, Pelastusarmeija, Suomen Lähetysseura ja Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys. Suomalainen Taiteilijaseura ja Suomalainen Kauppakorkeakoulu saivat kumpikin 200 000 markkaa. Helsingin kaupungin köyhäinhoitohallitus sai 200 000 markan rahastolahjoituksen. Suomen Yleiselle Kotiteollisuusyhdistykselle hän luovutti 100 000 markkaa käsiteollisuuden, "varsinkin suomalaisen pitsinnypläystaidon edistämiseen ja käsityövälineiden hankkimiseen varattomille". Satakunnan keuhkotautiparantola Oy otti vastaan 100 000 markkaa ja Hämeen ja Uudenmaan läänin maanviljelysseura sai "Alfred Kordelinin rahaston" peruspääomaksi 200 000 markkaa. Stipendeihin käytettäviksi saivat Suomalainen Lakimiesyhdistys, Tampereen Kauppaseura ja Nuorsuomalainen Sanomalehtimiesliitto kukin 100 000 markkaa. Naantaliin hän lahjoitti 250 000 markkaa "Urheilun ja terveydenhoitorahastoksi". Tämän rahaston ohjeet jäivät keskentekoisiksi, joten pesänselvittäjät laativat rahastolle ohjesäännöt.

Alfred Kordelin laati elämänsä aikana useita testamentteja, joista viimeisin oli laadittu 3.4.1917. Tämän testamentin 33. § on keskeisin osa niistä toiveista, jotka hän ennätti laatia perinnöstään koskien perustettavaa säätiötä. Testamentista käy selville, että hänen halusi yleistä edistys- ja sivistysrahastoa suomalaisen tieteen, taiteen ja kansanvalistustyön hyväksi ja tämän säätiön toimia olisi ollut tarkoitus tarkentaa erityisellä suunnitelmalla, jonka Alfred Kordelin oli lupautunut testamenttinsa liitteeksi toimittaa. Kordelinin kuoltua pesänselvittäjät eivät kuitenkaan löytäneet tätä suunnitelmaa hänen jäämistöstään. Lehdistö tiedotti tulevasta säätiöstä kuitenkin näyttävästi, jolloin Suomalaisen Tiedeakatemian silloinen sihteeri, professori Gustaf Komppa tarjoutui akatemian nimissä auttamaan säätiön ohjesääntöjen laadinnassa. Kordelinin pesänselvittäjinä toimivat lakit. kand. Risto Ryti ja senaattori, Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Allan Serlachius sekä suvun edustajana Kordelinin serkun poika, tuomari Kaarlo Wahnlund (myöh. Vähä-Kirvelä). Pesänselvittäjät lähestyivät kirjeellä 10.12.1917 Suomalaista Tiedeakatemiaa pyytäen Tiedeakatemiaa kehottamaan eräiden seurojen ja laitosten nimeään oman edustajansa toimikuntaan, jonka tehtävänä olisi laatia ohjesääntöehdotus rahastolle. Toimikuntaan saivat oman edustajansa Helsingin yliopisto, Suomalaisen kirjallisuuden seura, Suomen kirjailijaliitto, Teknillinen korkeakoulu, Suomalainen sanomalehtimiesliitto, Suomen taideyhdistys, Suomen kirjastoseura, Suomen säveltaiteilijain liitto, Suomen näyttelijäliitto, Kansanvalistusseura ja Suomen kansanopistoyhdistys. Suomalaisen Tiedeakatemian piti myös asettaa oma edustajansa toimikuntaan.

Levottomien aikojen vuoksi hanke hieman viivästyi, mutta lokakuussa 1918 päästiin kuitenkin pitämään toimikunnan vaalit ja yleisen edistys- ja sivistysrahaston ohjesääntöjä valmistelevaan toimikuntaan valikoitui seuraavat jäsenet: professorit Ernst Gustaf Palmén (toimikunnan puheenjohtaja) ja Gustaf Komppa (varapuheenjohtaja) Suomalaisesta Tiedeakatemiasta, Rob. Tigerstedt, A. L. Hjelmman, professori Robert Kajanus, näyttelijä Teuvo Puro, fil. maisteri Niilo Liakka, rehtori H. F. Soveri, Kaarle Krohn, fil. tohtorit Fredr. J. Lindström ja A. H. Virkkunen, Eric O. V. Ehrström ja kansaopistonjohtaja Hj. Maikander. Toimikunnan sihteerinä sai toimia kirjastonhoitaja, fil. tohtori ja Helsingin yliopiston kreikkalaisen filologian dosentti ja myöhempi yliopiston ylikirjastonhoitaja Lauri O. Tudeer. Toimikunta työsti marras- ja joulukuun sääntöehdotusta ja erillinen valiokunta tarkasti vielä ehdotuksen tyylillisen ja kielellisen asun, kunnes pienen viilauksen ja muutoksen jälkeen pesän selvittäjät vahvistivat 31.12.1918 ohjesäännöt säätiölle. Säätiön kantarahastoon tuli 50 miljoonan markan pääoma ja lisäksi perustettiin samansuuruinen vararahasto. Säätiön hallitus koostui nyt sääntöjen mukaisesti Suomalaisten Lakimiesten Yhdistyksen (yksi jäsen), Suomalaisen Tiedeakatemian (kaksi jäsentä) ja neljän eri jaoston - joista kukin oli edustettuna yhdellä jäsenellä - ehdottamista jäsenistä. Jaostot edustivat tieteiden, taiteiden, kirjallisuuden ja kansanvalistustyön aloja. Säätiön hallituksen ja jaoston jäsenyys edellytti valittavalta henkilöltä, että on "edellisellä toiminnallaan osoittanut harrastavansa suomalais-kansallista kulttuuria".

Koska ohjesääntöjä valmistelevan toimikunnan puheenjohtaja vapaaherra, valtioneuvos ja filosofian tohtori Ernst Palmén kuoli 3.12.1919, tuli säätiön hallituksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittua Teknillisen korkeakoulun kemian professori ja myöhemmin Turun yliopiston kansleri Gustaf Komppa, joka viihtyikin toimessaan kuolemaansa asti eli vuoteen 1949. Säätiöön perustettiin myös taloudellisten asioiden hoitoon aivan oma raha-asiain valiokunta; säätiön asiamiehen toimen otti hoitaakseen professori ja valtiopäivämies Carl Allan Serlachius (vuodesta 1935 Särkilahti, s. 21.3.1870 Porvoo ja k. 10.12.1935 Helsinki). Säätiön asioita hoitivat nyt "ulospäin" yhdessä säätiön puheenjohtaja ja säätiön asiamies. Ensimmäiset apurahansa säätiö on jakanut keväällä 1920. Apurahojen saajien joukossa on ollut aikain saatossa varsin nimekästäkin saajaa, mm. säveltäjä Johan Christian Julius ”Jean” Sibelius (s. 8.12.1865 Hämeenlinna ja k. 20.9.1957 Järvenpää), kirjailija Frans Emil Sillanpää (s. 16.9.1888 Hämeenkyrö ja k. 3.6.1964 Helsinki) ja professori sekä valtioneuvos Johan Richard Danielson-Kalmar (vuoteen 11906 Danielson, s. 7.5.1853 Hauho ja k. 23.5.1933 Helsinki). Säätiö ohjeiden 10. § määräsi rahaston voittovarojen jäännöksen käytöstä ja Helsingin yliopisto sai näin varat kahta "Alfred Kordelinin muistoksi perustettavaa professorinvirkaa varten". Yliopisto sai kauppaoikeuden ja agraaripolitiikan professorien virat; asetus viroista annettiin 4.2.1922. Lisäksi 600 000 markka osoitettiin käytettäväksi tieteen, taiteen, kirjallisuuden ja kansanvalistustyön edistämiseen - kullekin yhtä paljon osuudesta. Voittovarojen jäännöksestä on mahdollista ehdollisesti myös käyttää maksimissaan 600 000 markkaa hallituksen vapaan harkinnan mukaisesti näille ryhmille jaettavaksi, tarveharkinnan mukaisesti. Säätiön piti avustuksia jakaessaan ottaa huomioon "säätiön perustajan johtava aate, että suomalaiskansalliselle kulttuurityölle on suotava tukea sen sisälliseksi varmistumiseksi ja syventämiseksi tai suomalaisuuden edustamiseksi muiden kansojen piirissä". Esimerkiksi vuonna 2006 Kordelinin säätiö jakoi apurahoina ja palkintoina n. 3,4 miljoonaa euroa.