Nuorisosäätiö 

Suomen Keskustan poliittisen nuorisojärjestön – perustettu vuonna 1945, Keskustanuorien perustama Nuorisosäätiö perustettiin 500 000 markalla 25.10.1961 pullistellen, mutta lopulta sen johto myös tuhosi sen itse. Nuorisosäätiön valta ja hallinto olivat tukevasti säätiön perustajien käsissä. Nuorisosäätiö sr on säätiönä määritellyt tarkoituksekseen sosiaalisen nuoriso- ja kasvatustyön sekä nuorten itsenäistymisen tukemisen. Säätiö ilmoittaa tukevansa nuoria aikuisia itsenäiseen asumiseen ja elämään rakennuttamalla ja ylläpitämällä kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Nuorisosäätiö lupaa tarjota asukkailleen myös itsenäiseen asumiseen liittyvää neuvontaa, ohjausta ja tukea elämänhallintaan sekä vapaa-ajan toimintaan. Nuorisosäätiö on rakentanut varallisuutensa lähinnä julkisten tukien varaan. Vuonna 2018 Nuorisosäätiö ajautui suuriin talousvaikeuksiin menetettyään 80 prosenttia omista varoistaan tappiollisissa liiketoimissa. Tuolloin Nuorisosäätiön johtajat vaihdettiin ja säätiö menetti yleishyödyllisyysasemansa.

Poliisi epäili tuolloin, että Nuorisosäätiön varallisuutta oli siirtynyt entiselle säätiön johdolle epäedullisilla kaupoilla ja vuokrasopimuksilla. Nuorisosäätiö hakeutui maaliskuussa 2019 velkasaneeraukseen, mutta velkasaneeraus päättyi loppuvuodesta 2020. Nuorisosäätiötä uhkasi tuolloin konkurssi, mutta säätiö selvisi keväällä 2021, kun velkojat suostuivat velkojen leikkauksiin. Vuoden 2018 alussa Nuorisosäätiöllä oli 67 asuinrakennusta, joissa oli yhteensä 4 000 asuntoa. Niissä asui 5 000 nuorta ihmistä. Asuntoja sijaitsi mm. Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tuusulassa, Järvenpäässä, Keravalla, Sipoossa, Nurmijärvellä, Vihdissä, Riihimäellä, Lahdessa, Hollolassa, Orimattilassa, Tampereella ja Lappeenrannassa. Nuorisosäätiön päätoimipiste on Helsingin Herttoniemessä sijaitseva ja vuonna 1973 valmistunut Herttoniemen nuorisohotelli, jossa sijaitsee yli 170 vuokra-asuntoa. Talossa on myös Nuorisosäätiön toimitilat ja saunaosasto.

Nuorisosäätiön vuokra-asunnot on tarkoitettu työssäkäyville, työelämään hakeutuville ja opiskelujaan päättämässä oleville 18-29-vuotiaille nuorille aikuisille. Nuorisosäätiön vuokra-asunnoissa on mahdollista asua 35-vuotiaaksi saakka. Nuorisosäätiö saa toimintaansa tukea Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta ja sen lisäksi asuntojen rakentamista on rahoitettu Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) myöntämällä tuella sekä korkotukilainoilla. Vuonna 2009 Nuorisosäätiöllä oli nettovarallisuutta noin 200 miljoonaa euroa.

Antti Kaikkonen.

Vuonna 2006 Nuorisosäätiön silloinen puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Samuli Kaikkonen (s. 14.2.1974 Turku) ilmoitti hauskasti näin: ”Nuorisosäätiön rahat eivät katoa pörssiin, osinkoihin tai optio-ohjelmiin, vaan ne pysyvät säätiön omassa piirissä. Hyöty tulee asukkaille ennen kaikkea kohtuullisen vuokratason kautta. Taloutta hoidetaan pitkäjänteisesti ja hyvin, siten, että toiminta on kestävällä pohjalla ja taloissa asutaan myös vuosikymmenten kuluttua.” Nuorisosäätiön ensivuodet olivat etupäässä tyhjää aatteellista puuhastelua niukan talouden luodessa rajalliset puitteet.

Keijo Korhonen.

Säätiön johdossa toimivat alkuaikoina mm. sieltä ulkoministeriöön presidentti Urho Kekkosen aikana vuonna 1967 noussut keskustalainen poliitikko, Keijo Tero Korhonen (s. 23.2.1934 Paltamo ja k. 4.6.2022 Tucson, Arizona, Yhdysvallat). Keijo Korhonen oli se poliitikko, joka vastasi Köningstedtin kartanossa saksalaisen Die Weltin toimittajan Korhoselle esittämään kriittiseen kysymykseen suomettumisesta siten, että jokainen maa valitsee mieluummin suomettumisen (finlandization) kuin saksoittumisen (germanization). Saksalaistoimittajan kysyessä, mitä Korhonen tarkoitti saksoittumisella, Keijo Korhonen vastasi sen tarkoittavan maan miehittämistä ja kahtiajakoa. Muita Nuorisosäätiön johdossa olleita olivat sittemmin MTK:n johtajana uran tehnyt entinen ulkoministeri Heikki Johannes Haavisto (s. 20.8.1935 Raisio ja k. 22.7.2022 Raisio) sekä Kansaneläkelaitoksen (Kela) pääjohtajana myös tunnettu Jaakko Ilmari Pajula (s. 9.8.1928 Helsinki ja k. 24.1.2012).

Heikki Haavisto.

Jaakko Pajula.

Alkuaikoina Nuorisosäätiössä mietittiin varoja toimintaan hankittavan myymällä kortteja, adresseja ja presidentti Urho Kaleva Kekkosen valokuvia. Tämä toimintamalli oli kopioitumsisarsäätiö Maaseudun Kukkarahasto Säätiöltä. Nuorisosäätiön asiamieheksi valittiin vuonna 1970 diakoni ja aktiivinen kansalaisvaikuttaja, Osmo Olavi Aulis Junes (s. 16.8.1938 Kemi ja k. 30.9.2023). Junes teki varsinkin huumeista kärsivien nuorten kanssa työtä. Hän toimi Mannerheimin Lastensuojeluliiton vuonna 1969 perustetun nuorille päihteidenkäyttäjille ensiapua tarjonneen yksikön eli Arkadian nuorisoklinikan johtajana Helsingissä. Politiikassa Junes toimi sekä Espoon että Helsingin kaupunginvaltuutettuna. Myöhemmin Junes vihittiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakoniksi, mutta hänet vapautettiin tehtävästään myöhemmin, kun hän antoi virka-asuntonsa asunnottomien ja alkoholistien käyttöön.

Osmo Olavi Aulis Junes.

Nuorisosäätiön asiamies Junes perusti yhtiön, joka hankki taakseen joukon yleishyödyllisiä rakennuttajia – mm. VATRO, jonka emoyhtiö on Sato – sekä työmarkkinajärjestöjä ja teollisuusyrityksiä. Junes neuvotteli Helsingin kaupungin kanssa vuokratontintontin Herttoniemestä sekä rakennusluvat erityisen, Ruotsin mallin mukaan rakennetun nuorisohotellin pystyttämisestä tälle tontille. Sanomalehdistö seurasi kiinnostuksella tulisiko hankkeesta koskaan mitään. Junes vei ideaansa sitkeästi päättäjille eteenpäin ja hankki samalla markkinoilta rahoitusta tälle hankkeelle. Moderni Nuorisohotelli – asuntolan nimi oli tässä vaiheessa jo vaihdettu Nuorisohotelliksi – valmistui jouluksi 1972 Helsingin Herttoniemeen.

Nuorisohotellia kehuttiin näyttäväksi rakennukseksi, johon pääsi hyvillä liikenneyhteyksillä ja valmistuvan metron myötä liikenneyhteydet vain paranisivat entisestään. Nuorisohotellin 165 yksiötä ja seitsemän kaksiota takasi kodin 350 nuorelle ihmiselle. Vain 40 asuntoa oli tässä vaiheessa Nuorisosäätiön hallinnassa ja valtaosa rakennuksen asunnoista oli lähiseudun teollisuuslaitoksien, kuten Wärtsilän, Valmetin ja Paasivaara Oy:n nuorille työntekijöille varaamia työsuhdeasuntoja. Nuorisohotellissa sai siinä vaiheessa asua vain kaksi vuotta; näin yritettiin tasata asuntopulaa, ja nuori ehtisi kerätä käsirahaa omaa omistusasuntoa varten. Nuorisohotellin vuokrataso oli kovin kohtuullinen, 350 markkaa kuukaudessa kahdelta hengeltä.

Nuorisohotellissa toimi tuolloin pieni kanttiini, josta sai ostaa kahvia, kahvileipää sekä virvoitusjuomia. Asiamies Junes hankki myös kahvilan Helsingin Kalliosta Castreninkatu 7:stä vuonna 1973. Samassa paikassa oli kymmenen vuotta aikaisemmin aloittanut toimia Grillipannu Oy. 1990-luvun puolivälissä nuorisokahvilatoiminta hiipui ja päättyi lopulta, mutta baari jäi Nuorisosäätiön kirjanpitoon kummajaiseksi 50 euron taseineen aina vuoteen 2009 saakka. Kun Nuorisohotelli oli saatu toimimaan, säätiön takana olleet poliitikot valtasivat Nuorisohotelliyhtiön ja ottivat kunnian asuntohankkeesta itselleen, mutta antoivat asiamies Junekselle myös potkut. Nuorisosäätiön 40-vuotisjuhlakirjassa Juneksen toimintaa asiamiehenä nonsoleerattiin ja suorastaan pilkattiin kaikkiaan yhden kirjan luvun verran. Junesta kutsuttiin ”pilvilinnojen rakentajaksi” ja jopa taloudellisen katastrofin aiheuttajaksi. Junes muisteli itse syksyllä 2018, kuinka Keskustapuolueen Helsingin piiri koetti hänen asiamiesaikanaan maksattaa piirin omia laskuja Nuorisosäätiön kassasta. Nuorisosäätiön silloista hallitusta Junes kuvasi ”mafiaporukaksi”, joka kaappasi lopulta Nuorisosäätiön omia tarkoitusperiään varten.

1990-luvulla ei sitten tuoreita pikavoittoja Keskuspuolueen Nuorisosäätiölle juuri tullutkaan. Kuitenki Nuorisosäätiön 40-vuotisjuhlan johdosta kirjoitettu historiikki ilmaisi jälkiviisaasti todellisen totuuden, että Nuorisosäätiön tehtävä oli varsinkin maalta kaupunkiin muuttavien nuorten auttaminen nimenomaan asuntokysymyksen ratkomisessa. Säätiöinnovaatio vain jatkossa kuitenkin yhdisti myöhemmin menestyksellisesti nuorten asuttamisbisneksen, Keskustapuolueen taustalla pälyilevien virkamiesten ja poliitikkojen verkoston, omanvoitonpyynnin sekä vaalikampanjoiden rahoittamisen julkisuudelta salassa. Poliitikkojen rahajakoa ei silti koskaan kirjattu nuorisosäätiön sääntöihin, minkä vuoksi asiasta juontui suuria ongelmia vielä myöhemmin.

Nuorisosäätiön asiamiehelle, Junekselle, annettujen potkujen myötä sangen vauhdikas säätiön lähtövaihe hiipui ja Nuorisosäätiö jäikin paistattelemaan päivää hienolla saavutuksellaan seuraavan 15 vuoden ajaksi. Nuorisohotellin vapaarahoitteiset asunnot ja niistä korjattu vuokratuotto tuottivat vakaata kassavirtaa Nuorisosäätiölle. Uusia asuntoja Nuorisosäätiö ei tohtinut rakennuttaa ennen kuin vasta 1980-luvun loppupuolelle tultaessa. Tuolloin Helsingin Vuosaareen valmistui Nuorisosäätiölle aravarahoituksella 126 asuntoa kiinteistöyhtiö Vuosaaren Nuorisokylään. Tämän jälkeen Nuorisosäätiön turpoamisen tiellä ei ollutkaan enää mitään esteitä.

Olli Antero Ahvenlahti (26. osa)

Olli Ahvenlahti.

Harri Saksala kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1967. Hän opiskeli Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksella vuosina 1967-1969 ja oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuosina 1969-1975 suorittaen oikeustieteen kandidaatin tutkinnon vuonna 1975. Saksala toimi Love Rrecordsin musiikin kustannuspäällikkönä vuosina 1975-1976, Love Kustannuksen toimitusjohtajana vuosina 1976-1984, UMO Jazz Orchestran asiamiehenä vuosina 1975-1978, taiteilijoiden tili- ja lakitoimisto TATI:n lakimiehenä vuosina 1984-1985, Vantaan konserttitalo Martinuksen toiminnanjohtajana vuosina 1986-1996, radio Stadin toimittajana vuosina 1996-1998 ja radio Groove FM:n ohjelmajohtajana vuosina 1999-2001. Vuodesta 2004 Harri Saksala on toiminut Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon lehtorina. Hän on ollut Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 2001, Helsingin ympäristölautakunnan varapuheenjohtaja vuodesta 2005 sekä Stadin slangi ry:n puheenjohtaja vuosina 2002-2004 ja uudelleen vuodesta 2017.

Harri Saksala.

Harri Saksala opiskeli soittamista saksofonisti Helge Pahlmanin ohjauksessa vuosina 1955-1960. Saksala aloitti muusikonuransa laulamalla ja soittamalla saksofonia Topmost-yhtyeessä vuonna 1965. Yhtyeen muut jäsenet olivat Vasilij ”Gugi” Kokljuschkin (laulu, s. 2.6.1947 Helsinki ja k. 7.3.2025 Espoo), Eero Rainer Johan Lupari (kitara, s. 8.6.1949 Helsinki), Heimo Juhani ”Holle” Holopainen (basso, s. 27.9.1948 Helsinki), Arto Kalervo ”Poku” Tarkkonen (koskettimet, s. 19.2.1948 ja k. 25.10.2007) ja Kristian Olof ”Kisu” Jernström (rummut, s. 20.6.1951 Helsinki). Harri Saksala jätti Topmost -yhtyeen vuonna 1968 ja liittyi laulusolistiksi Martti Juhani ”Edward” Vesalan (s. 15.2.1945 Mäntyharju ja k. 4.12.1999 Yläne) ja Paroni Paakkunaisen Soulset -yhtyeeseen sen solistin Al Sharpin kadottua yllättäen ulkomaille. Vuonna 1969 oli vuorossa Apollo -yhtye, jonka tarina oli lyhyehkö. Tämän jälkeen Harri Saksala on esiintynyt laulajana, huuliharpistina ja harmonikan soittajana eri yhteyksissä, mm. useilla Hectorin eli Heikki Veikko Harman (s. 29.4.1947 Helsinki) äänilevyillä.

Hector eli Heikki Harma.

Yhteistyössä Harri Saksalan kanssa Olli Ahvenlahti teki Helsingin Juhlaviikoille vuonna 1981 Laulujen Helsinki -konserttikokonaisuuden. Konsertissa Harri Saksala toimi laulusolistina ja Saksala myös teki osan konsertin lauluista. Samoin konserttiin valittiin mukaan muidenkin säveltämiä Helsinkiaiheisia lauluja. Olli Ahvenlahti sävelsi sekä sovitti Sea Horse -ravintolassa tutustumansa runoilija Pentti Saaritsan runon, Meri Käpylään, Laulujen Helsinki -konserttiin.

Pentti Juhani Saaritsa (s. 29.12.1941 Helsinki ja k. 9.4.2024 Helsinki).

Koska teemoitetuista konserteista on helppoa tehdä myös musiikkiohjelma radioon tai televisioon, taltioi TV1 Laulujen Helsinki -konsertin Helsingin Juhlaviikoilta ja esitti konsertin myöhemmin syksyllä 1981 televisiossa katsojille. Jotkut Olli Ahvenlahden sävellyskokonaisuudet päätyivät suoraan radion tai television käyttöön. FST tilasi Olli Ahvenlahdelta musiikin 80-luvun muistoksi -televisiokabareeseensa ja radion rinnakkaisohjelma taas tilasi musiikin Uunissa palaa -kabareehen. Tässä kabareessa ei radion ennakkotietojen mukaan mitään asiaa pidetty pyhänä.

Herbie Hancock.

Vuodesta 1974 lähtien Olli Ahvenlahden joka heinäkuun ohjelmaan on vääjäämättä kuulunut keikka Porin Jazz Festivaaleilla. Olli Ahvenlahti sai soittaa keikkansa Porin Jazz Festivaaleilla joka heinäkuussa aina sillä kokoonpanolla, jonka hän halusi Poriin tuoda. Nämä keikat Porin Jazzeissa ovat jääneet hyvin Ollin mieleen. Samoin hän on saanut Porissa itsekin kuunnella yleisön joukossa moni uskomattomia musiikkituokioita. Olli Ahvenlahti kuuli Bill Evansin soittoa Berklee-syksynään vuonna 1975 ja Chick Corean Ahvenlahti kohtasi Saksan Hampurissa. Muusikko Herbie Jeffrey Hancockin (s. 12.4.1940 Chicago, Illinois, Yhdysvallat) Ahvenlahti tapasi ensimmäisen kerran Porin Jazz Festivaalin yhteydessä. Tämä tapahtui heinäkuussa 1976, kun Herbie Hancock esiintyi Porin Jazz Fastivaaleilla omalla sekstetillään vahvistettuna kitaristi Wah-Wah Wilsonin kanssa. Olli Ahvenlahdella oli mukanaan The Real Book -nuottikirja, joka oli monien jazzmuusikoiden perusteos. Nuottikirjan avulla useat jazzmuusikot ovat saaneet soitettua läpi monet keikat elämässään. Ahvenlahti sai tämän nuottikirjan tuotua Berkleestä Suomeen. Tuo nuottikirja oli Yhdysvalloissakin vielä tuolloin melko uusi asia.

Miles Davis.

Olli Ahvenlahti tapasi Herbie Hancockin Hotelli Rantasipi Yyterin jazzillassa, jossa Olli Ahvenlahdellakin oli keikka. Hancockin bändi soitti soitti siellä myös keikan ja bändi oli Rantasipi Yyteriin myös majoitettuna. Ahvenlahti meni Herbie Hancockin kanssa juttusille ja Hancock osoittautui hyvin ystävälliseksi kaveriksi. Ollilla oli The Real Book mukanaan ja Hancock uteli, mikä kirja Ollilla oli. Oliko siinä joitakin kappaleita? Kun Ahvenlahti kertoi, että lirja oli sangen uusi bootleg -nuottikirja täynnä jazzklassikoita, halusi Herbie Hancock heti katsastaa kirjan. Nuottikirjassa oli Herbie Hancockin sävellys, Dolphin Dance, joten Hancock totesi heti kappaleestaan, että sen soinnut ovat kirjassa täysin väärät. Herbie Hancock pyysi välittömästi kynän ja saman tien krjasi nuottikirjaan oikeat soinnut kappaleeseensa. Saman tempun hän teki muutamalle Miles Dewey Davisin (s. 26.5.1926 Alton, Illinois, Yhdysvallat ja k. 28.9.1991 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat) kappaleelle. Sointuja korjatessaan hän kertoi samalla kappaleiden melko erikoisista äänityssessioista New Yorkissa. Olli Ahvenlahti kuunteli tietysti tarkasti näitä tarinoita. Olli Ahvenlahdella on edelleen tallella tämä samainen nuottikirja, jossa ovat nämä Hancockin käsin tekemät sointukorjaukset.

Herbie Hancock syntyi sihteeri Winnie Bellen (o.s. Griffin) ja lihantarkastaja Wayman Edward Hancockin poikana. Hancock kävi Hyde Park High Schoolia Chicagossa. Aivan samoin kuten monet jazzpianistit, Herbie aloitti klassisella pianokoulutuksella opiskelunsa seitsemänvuotiaana ja hänet huomattiin jo varhain hyvin musikaaliseksi. Hän soitti Mozartin pianokonsertto nro 26:n D-duurissa K. 537 (Kruunajaiset) konserton ensimmäisen osan nurtenkonsertissa 5.2.1952 Chicagon sinfoniaorkesterin kanssa 11-vuotiaana; orkesteria johti orkesterin apulaiskapellimestari George Schick (oik Jiři Šik, s. 28.9.1908 ja k. 7.3.1985).

Teini-iässä Herbie Hancockilla ei koskaan ollut jazzopettajaa; hän kehitti omaa korvaansa ja harmonian tajuaan kuuntelemalla jazzpianistien, kuten George Shearingin, Erroll Garnerin, Bill Evansin ja Oscar Petersonin levyjä. Hancockiin vaikutti samoin lauluyhtye Hi-Lo’sin levyt ja varsinkin yhtyeen pianistin Douglas Clare Fischerin sovitukset. Myös Joseph Maurice Ravel ja Gil Evans olivat tärkeitä esikuvia hänelle. Vuonna 1960 Hancock kuuli jazzpianisti Chris Andersonin (s. 26.2.1926 Chicago ja k. 4.2.2008 New York, Manhattan) soittavan vain kerran ja Hancock pyysi heti päästä Andersonin oppilaaksi. Hancock on usein maininnut Andersonin harmonisena gurunaan.

Herbie Hancock valmistui Grinnell Collegesta Grinnellistä, Iowassa vuonna 1960. Hän alkoi työskennellä Donald Byrdin ja Coleman Hawkinsin kanssa. Hän opiskeli vielä lisää Rooseveltin yliopistossa. Hancock opiskeli lyhyen aikaa Manhattan School of Musicissa New Yorkissa sävellystä Vittorio Gianninin ohjauksessa vuonna 1960. Hancock sai nopeasti mainetta ja soitti mm. Oliver Nelsonin ja Phil Woodsin kanssa. Ensimmäisen sooloalbuminsa, Takin’ Offin, Hancock levytti Blue Note Recordsille vuonna 1962. Soololevy herätti Miles Davisin huomion, joka oli tuolloin juuri kokoamassa uutta bändiä. Toukokuussa 1963 liittyessään Davisin kvintettiin Hancock sai merkittävää huomiota. Davis etsi henkilökohtaisesti Hancockin yhtyeeseensä, koska piti tätä yhtenä jazzin lupaavimmista kyvyistä. Tätä Davisin kvitettiä pidettiin usein yhtenä kaikkien aikojen parhaista jazzyhtyeistä.

Davisin yhtyeessä ollessaan Hancock ennätti levyttää kymmeniä sessioita Blue Note -levymerkille. Hän levytti myös Wayne Shorterin, Williamsin, Grant Greenin, Bobby Hutchersonin, Riversin, Byrdin, Kenny Dorhamin, Hank Mobleyn, Lee Morganin, Freddie Hubbardin ja Eric Dolphyn kanssa. Hän levytti myös monia vähemmän tunnettuja, mutta silti kriitikoiden ylistämiä albumeita suurilla kokoonpanoilla, kuten mm. My Point of View (1963), Speak Like a Child (1968) ja The Prisoner (1969), albumeita, joilla käytettiin perinteisen jazz-instrumentaation lisäksi flyygelitorvea, alttohuilua sekä bassopasuunaa. Vuoden 1963 Inventions and Dimensions oli lähes kokonaan improvisoitua musiikkia sisältävä albumi, jolla Hancockin kanssa soittivat basisti Paul Chambers ja kaksi latinalaisamerikkalaista lyömäsoittajaa, Willie Bobo ja Osvaldo ”Chihuahua” Martinez.

Hancock sävelsi myös musiikin Michelangelo Antonionin elokuvaan Blowup (1969), joka oli ensimmäinen monista hänen uransa aikana levyttämistä elokuvasoundtrackeista. Vastahakoisuudesta huolimatta Hancock alkoi Davisin vaatimuksesta soittaa myös sähkösoittimia, kuten Fender Rhodes -sähköpianoa. Hancock sopeutui hyvin nopeasti uusiin soittimiin, mikä osoittautui tärkeäksi hänen tulevaa taiteellista pyrkimystään silmällä pitäen.

Olli Antero Ahvenlahti (25. osa)

Liisa Paatso & Olli Ahvenlahti sekä Unski-koira.

Seppo Rannikko opiskeli vuosina 1974-1975 jazzmusiikin soittamista sekä orkestrointia Berklee College of Musicissa Yhdysvaltain Bostonissa. Yhdysvaltojen matkan jälkeen 1970-luvun loppu oli Seppo Rannikon musiikillista kulta-aikaa. Tuolloin Rannikko toimi Henry Haapalaisen Fonovox -yhtiössä muusikkona, sovittajana ja tuottajana. Seppo Rannikon ensimmäinen työ Fonovoxilla oli hänen ja muusikko, säveltäjä, sanoittaja, sovittaja ja tuottaja Jarmo Voitto Ilari Jylhän (s. 19.1.1951 Loppi) yhteistyönä tuottama laulaja Tapio Heinosen albumi Lämmöllä (1974). Vuonna 1976 Seppo Rannikko teki valtaosan sovituksista laulaja Reijo Taipaleen albumille Juhlakonsertti. Seppo Rannikko tuotti levyjä samoin Kaarlo Kullervo ”Lutu” Linnan (s. 24.11.1911 Helsinki ja k. 19.10.1987 Helsinki) Suurelle Humppaorkesterille, muusikko ja laulaja Jari Pekka Lappalaiselle (s. 11.3.1948 Kuopio ja k. 16.6.2022 Helsinki), Reijo Viidalle (oik. Reijo Viitanen, s. 12.12.1936 Pohjaslahti) sekä Martti Siiriäiselle (s. s. 1936 Terijoki). Vuonna 1975 Syksyn Sävel -kilpailussa Rannikon sovittama Salomonin (oik. Timo Antero Silvennoinen, s. 22.4.1949 Helsinki ja k. 19.11.1997 Helsinki) laulama ”Unisatu”, jonka sävelsi ja sanoitti Henry Esko Otto Haapalainen (s. 20.6.1945 Parikkala ja k. 1.5.2020 Mänttä-Vilppula), sijoittui kilpailussa toiseksi ja laulu hävisi vain niukasti laulaja-näyttelijä, lauluntekijä ja rumpali Erkki Ilmari Liikasen (s. 1.4.1943 Viipuri) kappaleelle ”Evakkoreki”.

Erkki Liikanen.

Saksofonisti Seppo Rannikko tunnettiin jazzmuusikoiden parissa hyvin. Rannikko mm. sovitti coverkappaleista kerättyjä levykokoelmia, jotka yleensä äänitettiin studiossa hyvin nopeasti. Yhden pitkän illan kuluessa studiossa saatettiin soittaa nauhalle Seppo Rannikon tekemiä sovituksia jopa kahteentoista kappaleeseen. Näitä nauhoitussessioita studiossa Seppo Rannikko aina muisti keventää omalla hauskalla huumorillaan, jota hän tarjosi lähes joka väliin.

Seppo Rannikko.

Finnvoxin studiolla oli halvempaa tallentaa musiikkia varsinkin ilta- ja yöaikaan, koska silloin studion hinnat olivat edullisempia. Tuohon aikaan analogistudion perustaminen oli myös suuri kustannus, joten studiollekin oli parempi, jos studion käyttöaste saataisiin mahdollisimman tehokkaaksi. Seppo Rannikko kirjoitti coverlevyille arreja itse sekä soitatti pohjat ammattimuusikoilla. Laulajina Rannikko käytti sekavaa ja kohtuullisen suurta joukkoa laulajia tuottamilla levyillään. Kappaleet harjoiteltiin Rannikon sovituksista tyypillisesti ensin muusikoiden kanssa kerran ja sen jälkeen äänittäjä laittoi nauhurin pyörimään, kun nauhoitus alkoi. Studiomuusikoiden palkat olivat vakiohintoja ilman mitään ekstroja, sillä ainoastaan studiotunneista soittaja sai maksun.

Eino Valtanen.

Olli Ahvenlahti teki ahkerasti erilaisille orkesterikokoonpanoille sovituksia ja siinä samalla hän oppi itsekin käytännön tekemisen kautta jatkuvasti lisää. Äänityksiä tehtiin Olli Ahvenlahden sovituksista sekä äänilevyille että televisiolle. Yleisradio tuotti etupäässä saksofonisti, klarinetisti, huilisti ja toimittaja Erkki ”Unde” Lehtolan aloitteesta pop-jazz-musiikkiviihdeohjelmia. Erkki Lehtola kääntyi luottamuksella hyvin säännöllisesti Olli Ahvenlahden puoleen, kun hän tarvitsi ohjelmiinsa sovittajaa tai kapellimestaria. Myös pianisti sekä musiikkitoimittaja Matti Konttinen jatkoi jazzmusiikin tuottamista Yleisradiolle. Olli Ahvenlahden toimenkuvan monipuolisuudesta kertoo jotakin sekin, että Olli mm. palkattiin sovitamaan humppamusiikkia aikansa suositun tamperelaislaulaja Eino Valtasen (s. 19.8.1939 Kylmäkoski ja k. 24.7.1985 Tampere) äänilevylle.

Harri Saksala.

N-klubilla Olli Ahvenlahti oli tutustunut trubaduuri Harri Uolevi Saksalaan (s. 22.1.1948 Helsinki). Vuonna 1980 Harri Saksala tarjosi Olli Ahvenlahdelle laulaja Toivo Veikko Lavin (s. 23.4.1912 Kotka ja k. 22.5.1996 Hamina) albumin sovittajan ja tuottajan tehtäviä. Veikko Lavi levytti ensimmäiset laulunsa jo 1950-luvun alussa, mutta Lavi nousi uudelleen suosioon 1960-luvun lopulla. Lavin laulut olivat usein kansanlaulupohjaisia kupletteja. Sanoituksissaan Lavi kuvasi usein yhteiskunnan vähempiosasisia, mutta Veikko Lavi tunnettiin samoin humorististen sanoitusten taitavana sommittelijana. Veikko Lavin tunnetuimpia lauluja lienevät Jokainen ihminen on laulun arvoinen – levytetty vuonna 1976 – sekä Evakon laulu, jonka levylle lauloi laulaja-näyttelijä Terttu Anneli Orvokki Saaristo (s. 15.2.1949 Jokioinen).

Veikko Lavi.

Veikko Lavi asui lapsuutensa sekä nuoruutensa Kotkan Hovisaarella. Monet hänen lauluistaan ja kirjoistaan kuvaavat satamakaupungin ihmisten elämää ja suuri osa laulujen tarinoista pohjautuu hänen omiin kokemuksiinsa. Vuonna 1939 Veikko Lavi meni avioliittoon Sylvi Hakulin kanssa ja perheeseen syntyi tytär, Maija, Sylvin ollessa evakkomatkalla Lapualla joulukuussa 1939. Vuonna 1948 Lavi osallistui koelaulutulaisuuteen, jossa arvioimassa oli mm. Reino Helismaa. Silloin Lavi ei vielä päässyt levyttämään Fazerille. Vuonna 1949 Veikko Lavi sai levytyssopimuksen Westerlundille, joka sopimus siirtyi myöhemmin Levytukulle. Lavista tuli nyt levylaulaja ja esiintyvä taiteilija; hän saavutti suuren suosion varsinkin lauluillaan Tavallinen rellu, Kotkan Kerttu ja Gabriel sekä Laulajan testamentti. Veikko Lavi sävelsi tuolloin vain vähän. Hänen sanoituksiaan sävelsivät tuolloin mm. Viljo Ylönen, Pentti Viherluoto ja Veikko Ahvenainen.

Veikko Ahvenainen.

Vuosina 1951-1956 Veikko Lavi levytti yhteensä viitisenkymmentä laulua. Aluksi Veikko Lavi kiersi hanuristi Veikko Ahvenaisen kanssa pitkin Suomea. Kun heidän yhteistyönsä päättyi, perusti Lavi oman yhtyeen, Löysäranteet, ja esiintyi sen kanssa lähinnä Kymeenlaaksossa. Vuosina 1954-1956 Veikko Lavi teki vielä muutamia levytyksiä Levutukun Triola-levymerkille yhtiön tuotantopäällikön Olavi Virran toimiessa levytysten johtajana. Toimittaja Veikko Ennala kirjoitti vuonna 1959 Karhula-lehteen artikkelin otsikolla ”Kotkan Kertun isä”. Kirjoitus ei kertonut Kotkan Kertun -laulun sanoittajasta ja esittäjästä Veikko Lavista, vaan laulun säveltäjästä Viljo Ylösestä. Lavi järkyttyi ja suuttui asiasta perinpohjin. Tuohon aikaan laulujen sanoittajat eivät saaneet vielä Teostolta lainkaan korvauksia levytetyistä lauluista toisin kuin säveltäjät ja sovittajat.

Toivo Kärki.

TuotantopäällikkönToivo Kärki kutsui Veikko Lavin Finnlevylle levyttämään vuonna 1968, jolloin Lavi teki yhteiskunnallisesti ajankohtaisen laulun, Kaljahanat aukes. Seuraavana vuonna ilmestyi Lavin ensimmäinen albumi hänen lauluistaan. Veikko Lavi nousi uudelleen suosioon vanhoillakin lauluillaan. 1970-luvun ajan Lavi levytti Finnlevylle ja sen jälkeen Discophon -levy-yhtiölle. Veikko Lavilla oli melko paksu nippu levyttämätöntä materiaalia, kun Harri Saksala ja Olli Ahvenlahti tulivat Veikko Lavia tapaamaan. Laulu-uransa hiljaisina hetkinä Lavi toimi Kotkan seudulla kanafarmarina. Ollin mukaan Veikko Lavi oli hyvin mukava ihminen sekä mainio tarinankertoja.

Veikko Lavin laulut oli kirjoitettu mustakantisiin muistivihkoihin. Lavi oli kirjoittanut vihkoihin tarinoita ja laulujen sanoja. Mustakantisia vihkoja oli pienen arkiston verran, joten Olli Ahvenlahdella oli hyvin valinnanvaraa. Hiljalleen myös Veikko Laville selvisi, mitä lauluja hän halusi tehdä levylle. Harri Saksala ja Olli Ahvenlahti tekivät myös toisen matkan Haminaan Veikko Lavin kotiin ja nyt mahdollista materiaalia löytyi myös Veikko Lavin pitkäaikaisen luottosäestäjän, Pertti Husun, luota. Pertti Husu toimi Haminan kaupungin palomestarina ja Olli Ahvenlahti havaitsi Husunkin mukavaksi mieheksi. Levytysmateriaali koottiin kasaan tarkoin Veikko Lavin toiveiden mukaan. Näihin lauluihin Olli Ahvenlahti teki toisenlaisia, hieman nykyaikaisempia komppi- ja sovitusideoita mitä oli käytetty Veikko Lavin aikaisemmilla albumeilla. Veikko Lavi hyväksyi samoin uudemman näkökulman levynsä sovituksiin.

Palomestari Pertti Husu isänsä kuvan kanssa.

Evakon laulu alkaa näin: ”Aamulla kun äiti peitti mua nukkumaan, en aavistanut, mitä aamu tuopi tullessaan”. Evakon laulu on saanut alkunsa keikkamatkalla Oulusta Haminaan 6.9.1983; tämän on palomestari Pertti Husu todistanut. Veikko Lavi kirjoitti laulun sanat pääosin Pertti Husun tarinaan pohjautuen. Pertti Husun isä sai surmansa 11.3.1940 talvisodan viimeisinä päivinä. Olli Ahvenlahi sai jonkin verran päänvaivaa Veikko Lavin lauluista, sillä niissä laulumelodiat etenivät yleensä tarinan mukana eivätkä välttämättä noudattaneet perinteisiä tahtilajeja. Toki Olli Ahvenlahti oli jo Burt Bacharachin musiikkia kuunnellessa ihastunut tämän tapaan muodostaa laulujen rakenteita ja tehdä tahtilajien vaihdoksia.

Burt Bacharach.

Perinteinen laulun rakenne on kaksitoista tai kahdeksan plus kahdeksan eli kuusitoista tahtia osassa, mutta Veikko Lavilla saattoi tahteja laulussa olla neljätoista tai seitsemäntoista. Niitä Olli joutui miettimään, mutta työ tuntui hänestä kuitenkin mielenkiintoiselta. Veikko Lavin sanoitukset olivat usein hyvin hauskoja ja monesti sanoitukset liittyivät samoin monesti suoraan Veikko Lavin elämään. Olli Ahvenlahti ei myöskään koskaan lakannut ihmettelemästä Veikko Lavin hämmästyttävää muistia. Llavin laulujen myötä Olli Ahvenlahti oppi paljon vanhemmasta kansanperinteestämme.

 Olli Antero Ahvenlahti (24. osa)

Olli Ahvenlahti.

Yleisradio tuotti Hepskukkuu -nimistä viihdeohjelmaa vuosina 1979-1981. Hepskukkuu -ohjelman ideaan kuului kankean asiallisuuden ja absurdiuden sopiva sekoittaminen, jolloin katsojan oli vaikea tietää, mikä tarina on totta ja mikä taas ei ole. Ohjelman esiintyjinä nähtiin tuttuja ja tuntemattomampien ammattinäyttelijöiden lisäksi myös amatöörejä. Myös näyttelijäuransa alkutaipaleella olleet teatterikoululaiset Taneli Mäkelä ja Mikko Kivinen esiintyivät ohjelmassa, Mäkelä haitaria soittaen ja Kivinen soitti kontrabassoa. Ohjelman tuottajia, käsikirjoittajia ja ohjaajia olivat Pentti Järvinen ja Kari Kyrönseppä sekä nimimerkit Armas Jalonen sekä Heikki Trug. Kapellimestariksi ohjelmaan pyydettiin Olli Ahvenlahti.

Taneli Mäkelä.

Mikko Kivinen.

Torstai-iltaisin esitetyssä sarjassa näyttelivät Rea Mauranen ja Paavo Pirskonen juontajahahmoina ”Soili Auer” ja ”Altti Väisänen”. Hepskukkuu -ohjelmaa pidettiin aikanaan hyvin outona ja loukkaavanakin ja ohjelma sai aikaan monia mielipidekirjoituksia lehtiin ja vihaisia soittoja ja kirjeitä Yleisradion ohjelmapäivystykseen. Kevätkaudella 1981 esitettäväksi tarkoitettu jakso pierusta jäi Yleisradion ennakkosensuuriin, joka hyllytti ohjelman jo käsikirjoitusvaiheessa hyvän maun vastaisena. Helsingin Sanomien Jukka Ilmari Kajavan (s. 25.2.1943 Oulu ja k. 17.5.2005 Berliini, Saksa) ja Ilse Aulikki Raution (s. 13.5.1943 Jääski) mielestä televisiosarja oli suomalaisittain aikaansa edellä ja sille jäi siksi kovin huono maine.

Jukka Kajava.

Hepskukkuu -ohjelman ansiosta Olli Ahvenlahti alkoi saada Yleisradiolta hiljalleen työtä lisää. Eero Koivistoiselta Yleisradio tilasi vuoden 1974 Euroviisujen karsintoihin kappaleen. Laulajatar Carita Holnström edusti Suomea Koivistoisen säveltämällä Älä mene pois -kappalleella Englannissa, samana vuonna, kuin Abba voitti Euroviisujen laulukilpailut. Seuraavana vuonna Eero Koivistoinen sävelsi Vesa-Matti Loirille Laulu -kappaleen, joka tuli kolmanneksi vuoden 1975 karsinnassa. Laulu julkaistiin ainoastaan Love Recordsin tuottamalla Vesa-Matti Loirin kokoelmaalbumilla, Lankon tanko. Barokkityylisessä kappaleessa Vesa-Matti Loiri ta hänen taustayhtyeensä pukeutuivat barokkikauden vaatteisiin ja olivat peruukit päässään. Olli Ahvenlahti soitti Laulussa cembaloa, kitaraa Otto Berger (UMO), bassoa Häkä Virtanen ja rumpuja Esko Rosnell. Paroni Paakkunainen soitti teoksessa huilua.

Ensimmäinen Olli Ahvenlahden Euroviisusävellys syntyi vuoden 1980 karsintoihin, johon Olli Ahvenlahti sävelsi lattarikappaleen, Päättymätön laulu. TV1:n viihdepäällikkö Heikki Juhani Seppälä (s. 13.6.1941 Helsinki) soitti Ahvenlahdelle ja kysyi tämän halukkuutta lähteä mukaan kisaan sävellyksellään. Olli Ahvenlahti teki ensin sävellyksen, johon sanat jälkikäteen laati Jukka Virtanen. Säveltäjä Ahvenlahti sai myös valita teokselleen esittäjän ja Olli Ahvenlahti valitsi Irina Milanin (o.s. Englund, s. 3.9.1947 Helsinki). Päättymätön laulu tuli karsinnoissa kolmanneksi. Aarno Erik Ranisen (s. 27.4.1944 Kuhmoinen ja k. 3.9.2014 Tuusula) säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama Huilumies voitti karsinnan. Vesa-Matti Loiri lähti edustamaan Suomea tällä kappaleella Alankomaiden Haagiin.

Aarno Raninen.

Huilumies ei koskaan löytänyt tietään Vesa-Matti Loirin keikkaohjelmistoon; Loiri piti laulun sävellajia huonona ja siksi se unohdettiin keikkaohjelmistosta pois. Paljon mieluummin Loiri esitti toista huilulaulua, Oskar Merikannon Itkevää huilua, joka oli Loirin ohjelmistossa mukana loppuun saakka. Laulu, johon Olli Ahvenlahti ei Vesa-Matti Loirin tulkitsemana kyllästynyt koskaan, oli Georg Malmsténin Kohtalokas samba. Monet koomiset laulut saivat Vesa-Matti Loirilta unohtumattomat tulkinnat, kuten esimerkiksi Lääketieteen opiskelijan epätoivo, Speedy Gonzales, Hei lähtekäämme Afrikkaan, Naurava kulkuri ja Johann Straussin Tonava kaunoinen.

Vuonna 1982 Vesa-Matti Loiri teki ensimmäisen ravintolashow’nsa Kaivohuoneella Helsingissä. Loirilla oli omassa show’ssaan vierailijoita; ensimmäisellä viikolla Pertti Olavi ”Spede” Pasanen (s. 10.4.1930 Kuopio ja k. 7.9.2001 Kirkkonummi) ja Simo Veli Atte Salminen (s. 8.11.1932 Vanaja ja k. 2.9.2015 Salo), toisella viikolla näyttelijä Helge Frans Birger ”Heguli” Herala (s. 30.9.1922 Hämeenlinna ja k. 27.2.2010 Helsinki) ja viimeisenä näyttelijätär Ritva Karin Valkama (oik. Valkama-Palo, s. 13.11.1932 Jyväskylä ja k. 8.5.2020 Helsinki). Kaivohuoneella Vesa-Matti Loiria säesti Olli Ahvenlahden johtama keikkabändi, jossa pianisti Olli Ahvenlahden lisäksi soittivat kitaristi Juha Pauli Björninen (s. 16.1.1954 Karhula), basisti Christer Gustaf ”Kicke” Bergholm (s. 21.9.1946 ja k. 14.2.2025) sekä rumpali Vesa Aaltonen (s. 7.3.1950 Helsinki). Puolentoista tunnin show’n musiikin sovitti Olli Ahvenlahti.

Juha Björninen.

Kicke Bergholm.

Työt pianistina ja sovittajana Olli Ahvenlahdella lisääntyivät muille levy-yhtiöille Love Recordsin konkurssin jälkeen yhä vain enemmän. Ahvenlahti teki sovituksia mm. käännöskappaleista Markku Arolle (oik. Markku Tuomas Puputti, s. 3.2.1950 Mouhijärvi) sekä vuonna 1977 perustetulle lauluyhtye Silhuettien albumeille. Lauluyhtyeessä lauloivat Arto Lauri Juhani Alaspää (s. 1.5.1946 Vanaja), Martti Juhani Metsäketo (s. 17.12.1940 Iitti ja k. 23.9.2015 Helsinki), Irina Milan ja Marianne Nyman, joka myöhemmin vaihtui Paula Erkoksi (myös Paula Suhonen ja Pauliina, s. 3.1.1948 Varkaus). Kosketinsoittajana Olli Ahvenlahti toimi mm. Marion Evi Rungin (s. 7.12.1945 Helsinki) ja Suomessa huikeaan suosioon kivunneen belgialaisen viihdekitaristi Francis Goyan levyillä. Vielä 1970-luvun lopussa Suomessa käytettiin iskelmälevyjen tekemiseen kohtalaisen suurien viihdeorkesterien sovituksia. Koneiden käyttö alkoi vasta hieman myöhemmin suuressa määrin.

Studioissa työskenteleville muusikoille studiokapellimestarit/sovittajat toivat yleensä nuotit vasta levytyspäivän aamuna. Studioissa työskentely oli kallista ja studiomuusikoiden täytyi osata lukea nuotteja sujuvasti, harjoitteluun ei ollut suuremmin aikaa. Soittajat tilattiin paikalle aikaisemmin yhtäaikaa ja usein äänityksiä tehtiin suurempina ottoina. Studiokapellimestarin kanssa käytiin yleensä kappaleen rakenne läpi ja hän antoi viimeiset neuvot soittajille. Kappale saatettiin soittaa harjoituksen vuoksi läpi ensin ja sen jälkeen alkoi nauhoitus studiossa.

Seppo Rannikko ja Pekka Mäyrämäki.

Tamperelainen muusikko, tenorisaksofonisti Seppo Reino Juhani Rannikko (s. 6.4.1928 Tampere ja k. 25.11.2000 Tampere) muutti 1940-luvun lopulla nuorena Ruotsiin taloudellista lamaa pakoon. Ruotsissa hän työskenteli päivisin tehtaalla ja tiskasi ravintolassa iltaisin astioita. Tampereelle Rannikko palasi jälleen 24-vuotiaana ja työskenteli mm. Tampereen teurastamossa, joka oli nykyisen Tampere-talon paikalla. Seppo Rannikko aloitti samoin 24-vuotiaana tenorisaksofonin soiton; hän sai harjoituspaikaksi Iidesjärveltä tyhjäksi jääneen yleisen saunan, jossa hänen äitinsä oli toiminut saunottajana. Seppo Rannikko sai myös muutamia saksofoni- ja huilutunteja eräältä Tampereen kaupunginorkesterin muusikolta. Varhaisilta bepob-levyiltä Rannikko kuunteli ahkerasti esikuviensa Dizzy Gillespien ja Charlie Parkerin soittoa.

Acre Kari.

Seppo Rannikko aloitti muusikon työnsä Aarre Johannes ”Acre” Karin (s. 12.11.1929 Jyväskylän maalaiskunta ja k. 24.4.1993 Tampere) yhtyeessä 1950-lyvun puolivälissä. Sen jälkeen hän siirtyi trumpetisti j kapellimestari Yrjö Osvald ”Ossi” Runnen (vuoteen 1936 Rundberg, s. 23.4.1927 Viipuri ja k. 5.11.2020 Helsinki) orkesteriin, jossa laulajatar Eila Pellinen (oik. Eila Reima, o.s. Pellinen, s. 6.8.1938 Sulkava ja k. 10.4.1977 Espoo) oli solistina. Seuraavaksi Seppo Rannikko vaihtoi basisti Olli Hämeen (oik. Olli Hämäläinen, s. 19.5.1924 Helsinki ja k. 11.6.1984 Tampere) orkesteriin soittamaan. Olli Hämäläisen isoisä oli Helsingin Vanhan kirkon urkuri Lauri Hämäläinen (s. 10.8.1832 Rautalampi ja k. 29.9.1888 Helsinki) ja isä oli taidemaalari ja graafikko Väinö Aleksanteri Hämäläinen (s. 15.7.1876 Helsinki ja k. 20.3.1940 Kauniainen). Olli Hämäläisen tytär on cembalisti ja urkuri Kati Hämäläinen (s. 10.5.1947 Helsinki), joka oli toimittaja Hannu Matti Kusti Taanilan (s. 10.5.1939 Ylivieska ja k. 4.3.2024) aviopuoliso.

Olli Hämeen yhtye soitti Rannikon kanssa pari vuotta Hämiksellä eli nykyisessä Tavastia-klubissa ja yhtyeen laulusolistina oli Laura Annikki ”Laila” Kinnunen (vuodesta 1971 Mišić, s. 8.11.1939 Helsingin maalaiskunta ja k. 26.10.2000 Heinävesi). 1950-luvun loppupuolella Olli Hämeen yhtye teki muutamia levytyksiä, jossa Seppo Rannikko oli mukana. 1960-luvun alussa Seppo Rannikko siirtyi kapellimestari, sovittaja ja pianisti Jaakko Salon yhtyeeseen soittamaan; yhtye säesti tuolloin Vieno Hellevi Kekkosta (oik. Kekkonen-Sauri, s. 6.9.1934 Karttula), joka juuri oli vaihtanut levy-yhtiötä Fazerilta Scandialle Jaakko Salon ohjaukseen. Tuon aikakauden levytyksiä oli Jaakko Salon samoin Olavi Virralle tekemä italialaisiskelmän sovitus ”Hopeinen kuu”, johon Salo pyysi Seppo Rannikko puhaltamaan oikein rupisen tenorisaksofoni soolon. Myöhemmin vielä Seppo Rannikko soitti kitaristi Herbert Abraham ””Häkä” Katzin (s. 10.12.1926 Turku ja k. 1.12.2007 Göteborg, Ruotsi) yhtyeessä.

Herbert Katz.

Olli Antero Ahvenlahti (23. osa)

Olli Ahvenlahti.

Levy-yhtiö Love Recordsin tuotanto oli liian rönsyilevää ja jo alkuvuodesta 1977 yhtiöllä alkoi olla rahavaikeuksia. Love Recordsin toimisto muutti jossain välissä asilasta Vuorimiehenkadulle. Yhtiö joutui investoimaan suuria summia omaan studioon Vuorimiehenkadulla, mutta varoja ei tullut yhtiöön tuotannoista ja myynneistä samalla vauhdilla. Vähitellen yhtiön johto alkoi houkutella muusikkoystäviään mukaan yhtiöön. Muun muassa Pekka Pöyrylle tarjottiin osakkuutta ja hänen olisi silloin täytynyt pantata oman asuntonsa osakekirjat vakuudeksi osuudestaan. Pekka Pöyry ei onneksi kuitenkaan lähtenyt osakkaaksi, mutta monilla muusikoilla alkoi hälytyskello soida tapauksen vuoksi.

Pedro Heikki Kalevi Hietanen.

Love Records ennätti vielä vaikeuksienkin keskellä julkaista Make Lievosen sooloalbumin, jossa albumilla oli mukana soittamassa Olli Ahvenlahtikin. Kitaristi Hasse Walli tuotti Make Lievosen soololevyn. Olli Ahvenlahti ja muusikko Pedro Heikki Kalevi Hietanen (s. 5.5.1949 Jaala ja k. 6.12.2023 Vantaa) tekivät albumin kappaleiden arreja ja kirjoittivat ne nuoteille soittajille. Make Lievosella oli hyvä melodiataju, mutta ihmisenä hän ei saanut helposi aikaiseksi oikein mitään. Lievosen albumin äänitys oli hyvin sosiaalinen tapahtuma. Vesa-Matti Loiri oli saanut ensimmäisen lapsensa ja hän oli muuttanut Turkuun teatteritöiden vuoksi. Loiri soitti levylle kuitenkin huilua ja perkussioita Pekka Pöyryn ollessa toinen huilisti. Äänitykset venyivät yömyöhään. Lievosen albumia äänitettiin toukokuussa 1977 ja vain sisäpiiri tiesi silloin Love Recordsin talousvaikeuksista. Love Records julkaisi vielä vuonna 1978 tamperelaisen laulaja-lauluntekijä Jukka Tapani Siikavireen (s. 7.5.1951 Tampere) oman sooloalbumin, jonka myös sovitti Olli Ahvenlahti.

Jukka Tapani Siikavire.

Lopulta Love Recordsin konkurssi tuli kesäkuussa 1979 ja sen myötä Olli Ahvenlahtikin menetti varmasti studiotöitä ainakin jossakin määrin. Henrik Otto Donnerille jäi varmaankin pesän asioiden selvittämisessä suuriin ja raskain vastuu. Olli Ahvenlahti oli jatkuvasti tekemisessä Pekka Pohjolan kanssa, joka ehdotti Ollille bändin perustamista rumpali Vesa Aaltosen (s. 7.3.1950 Helsinki) kanssa. Pekka Pohjola ja Vesa Aaltonen olivat yhdessä soittaneet Made in Sweden -yhtyeessä ja heitä oli jopa kysytty molempia soittajiksi Abba -yhtyeen kiertueelle, johon he eivät kuitenkaan lähteneet. Olli Ahvenlahtea heti kiinnosti ehdotettu yhteistyö ja perustettavaan bändiin tuli lisäksi kitaristiksi Seppo Tyni (s. 9.2.1954). Alkuvaiheessa tässä The Group -yhtyeessä oli mukana vielä kitaristi Arno Arvid ”Nono” Söderberg (s. 8.8.1945 Helsinki).

Nono Söderberg.

The Group -yhtyen varsinaisesti perustettiin loppukesästä 1977, vaikka samat soittajat soittivat jo aikaisemmin Helsingin jazzilloissa yhdessä. Muun muassa Tavastialla soittivat Ahvenlahti, Aaltonen, Tyni ja Häkä Virtanen maaliskuussa 1977 keikan. Saman vuoden heinäkuussa sama kokoonpano vahvistettuna Pekka Pohjolalla nähtiin N-klubilla soittamassa. Molemmilla keikoilla bändi soitti Olli Ahvenlahden säveltämää musiikkia. Syksyn 1977 The Group harjoitteli ahkerasti Vesa Aaltosen vuokraamassa Pasilan palokunnan vanhassa autotallirakennuksessa. Käytännössä yhtyeen kappaleet sävelsivät Olli Ahvenlahti ja Pekka Pohjola yhdessä.

Heikki "Häkä" Virtanen.

Ensimmäisen varsinaisen keikkansa The Group -yhtye soitti Tavastialla Helsingin Kampissa joulukuussa 1977. Helsingin Sanomissa kriitikko Julius Heikkilä ylisti bändiä kirjoittaen, ettei mikään aikaisempi suomalainen jazz- tai popyhtye ollut kuulostanut ensimmäisellä keikallaan niin valmiilta yhtyeeltä. The Group -yhtyeen ensimmäinen keikka kesti Tavastialla kaksi tuntia. Heikkilä kirjoitti lehdessä mm. näin: ”Kaikki oli silattu valmiiksi sellaisen täydellisyydenkuvan vallitessa, jollaista ei yleensä debytoinnin yhteydessä Suomessa tapaa.” Tamperelainen manageri Tapio Korjus (s. 18.6.1950 Pieksämäki) alkoi myydä keikkoja The Group -yhtyeelle ja hän onnistui suhteillaan saamaan bändin esiintymään Pohjoismaihin. Tapio Korjus oli entinen toimittaja ja Rockadillo Recordsin perustaja. Tapio Korjus oli aikaisemmin toiminut Wigwamin managerina ja hänellä oli jo verkostoja ulkomaille.

Tapio Korjus.

Tapio Korjuksella oli suhteita keikkajärjestäjiin Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Yhtyeelle maksetut palkat eivät olleet kovin ihmeellisiä; Korjus kulki yhtyeen mukana keikoilla ja maksoi palkat käteisenä. The Group teki myös Suomessa joitakin keikkoja, mutta kotimaassa yhtyeellä ei ollut kovin suurta suosiota. Yhtye nautti ulkomailla musiikillaan selvästi suurempaa suosiota. Hampurissa keikkaillessa The Group sai kutsun illallisille, jossa muusikoillamme oli yllättäen mahdollisuus tavata muusikko Chick Corea sekä hänen bändinsä Return to Forever. Tässä levy-yhtiön järjestämässä ja aamuun saakka kestäneessä tilaisuudessa Olli Ahvenlahti tapasi Corean lisäksi mm. laulajatar Flora Purimin (s. 6.3.1942) ja jazzrumpali Airto Guimorvan Moreiran (s. 5.8.1941) sekä basisti Stanley Clarken (s. 30.6.1951 Philadelphia, Pennsylvania, Yhdysvallat).

Flora Purim.

Airto Moreira.

The Group soitti keikoilla melko kovalla äänellä ja korvasuojia ei tuolloin vielä musiikissa käytetty. Pekka Pohjola bassokaappi oli suoraan Olli Ahvenlahden takana ja Pohjola sekä Vesa Aaltonen soittivat kovaa. Fender Rhodes-sähköpianoaan Olli käytti perussoittimenaan keikoilla ahkerasti. Tuohon aikaan otettiin erilaisia uusia efektilaitteita käyttöön, joista yksi oli wah-wah-pedaali.

The Group.

Syyskuussa 1978 The Groupin esiintyminen tapahtui Oslon Nordring -konsertissa. Nordring oli viihdeohjelmakilpailu, jossa oli kilpaili yhdeksän Euroopan maan musiikkiryhmät. Kilpailun pakinnot jaettiin kolmessa luokassa: tuottajien, sovittajien sekä solistien palkinnot. Oslon kilpailuun lähti mukaan myös kapellimestari Esko Linnavalli. Linnavalli johti Oslossa Norjan yleisradioyhtiön suurta 55-henkistä viihdeorkesteria. The Group soitti norjalaisorkesterin kanssa yhdessä 45 minuuttia kestävän musiikkiohjelman, Group Picturen. Ohjelman seitsemästä kappaleesta suurin osa oli Olli Ahvenlahden ja Pekka Pohjolan säveltämiä. Molemmat sävelsivät samoin ohjelmaan omat kappaleensa.

The Group -yhtye julkaisi vuonna 1978 ainokaisen albuminsa ja levy julkaistiin tuottaja Takku Kotilaisen hoidossa olleella sekä Fazerin omistamalla Dig It -levymerkillä. Albumilla oli viisi pitkää kappaletta, joista neljä oli Olli Ahvenlahden ja Pekka Pohjolan yhteisiä sävellyksiä, mutta yksi kappale oli Nono Söderbergin säveltämä. Albumi äänitettiin Finnlevyn uudessa Takomo -studiossa Pitäjänmäellä. The Group taltioi äänityksen yhteydessä studiolla samoin kaksi kappaletta, jotka jäivät kuitenkin pois albumilta. Äänitallenne tehtiin myös yhtyeen yhteiskeikasta Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin kanssa, joka lähetettiin myös radiossa. Tästä tallenteesta Svart Records teki vuonna 2017 uudelleen julkaistun The Group -albumin. Tällä levyllä on myös Olli Ahvenlahden sävellys Interlude, joka kuului bändin vakituiseen keikkaohjelmistoon.

Pepe Willberg.

Vaikka fuusiojazz ei Suomessa ole koskaan ollut kovin kaupallista musiikkia, sai The Group -yhtye tehtyä kuitenkin levytyssopimuksen ison levy-yhtiön kanssa. Osana tätä sopimusta sai yhtye studiosoittoja Musiikki Fazerin tuottamilla iskelmälevyillä. Levy-yhtiöllekin sopimus oli edullinen, koska yhtyeen jäsenet olivat hyvin taitavia muusikoita. Olli Ahvenlahti sai lisäksi vielä sovitustöitä näiden albumien levytystaustoista. The Group soittaa mm. Pepe Willbergin singlellä Rasvis mä oon / Sinut perille vien, jonka sovitti Markku Johansson. Pekka Pohjola ei paljonkaan perustanut tälläisista taustojen soitoista studiossa. Useiden kriitikoiden mielestä lyhyen elinkaarensa aikana The Group kuitenkin musiikillisesti kehittyi. Syyskuussa 1979 The Group teki kolme viikkoa kestäneen kiertueen Norjassa ja Ruotsissa soittaen lähes joka ilta. Keikoilla The Group soitti Pekka Pohjolan ja Olli Ahvenlahden sävellysten lisäksi mm. George Duken Hot Fire, Herbie Hancockin No Means Yes sekä Chick Corean Nite Sprite.

Loppuvuodesta 1979 Olli Ahvenlahti päätti erota The Groupista. Yhtyeen keikat eivät olleet koskaa mitään todellisia taloudellisia menestyksiä, koska lopulta tällaiselle fuusiojazzille oli melko vähän esiintymispaikkoja olemassa. Myös osa todellisista jazzareista vieläpä vierasti sähköisillä instrumenteilla tuotettua musiikkia ja piti tällaista musiikkia liian kylmänä. Jatkuva ulkomailla kiertäminen oli perheelliselle ihmiselle myös melko rankkaa touhua.

Markku Johansson.

Olli Ahvenlahti keskittyi jälleen enemmän Vesa-Matti Loirin kanssa keikkailuun, hän soitti jälleen UMOn eli Uuden Musiikin Orkesterin kanssa sekä uutena aluevaltauksena Olli perusti Markku Johanssonin kanssa kvintetin, jolla he soittivat mm. paljon jazzklubi Groovyssa ja muuallakin Helsingissä. Ttämä kvintetti soitti paljon Olli Ahvenlahden sävellyksiä, mutta myös sen ohjelmistossa löytyi mm. ikivihreä Body and Soul, Freddie Hubbardin To Her Ladyship, Ron Carterin De Samba sekä useita Markku Johanssonin sävellyksiä. Paroni Paakkunainen kysyi Olli Ahvenlahden soittamaan uuteen kymmenhiehiseen Vieno vento -salsaorkesteriinsa, jonka ensimmäinen keikka oli Jyväskylän Talvi -tapahtumassa tammikuussa 1979.

 Olli Antero Ahvenlahti (22. osa)

Olli Ahvenlahti.

Vesku Helismaasta -albumin joihinkin lauluihin Olli Ahvenlahti kirjoitti täysin uudet introt. Toiset laulut saivat Ahvenlahden käsittelyssä lattari- ja bossanovarytmejä ja johonki kappaleeseen lisättiin jousiorkesterin soittoa. Säveltäjä Toivo Kärki antoi projektille täysin oman siunauksensa. Äänitysstudiossa käytetty yhtye oli melko pieni ja se rakentui jälleen Olli Ahvenlahden luottomuusikoista. Pekka Pöyry soitti levyn kaikki huiluosuudet ja alttosaksofonin. Puhaltajia olivat Markku Johansson (trumpetti), Simo Salminen (trumpetti), Juha Aalto (pasuuna) ka Mircea Stan (pasuuna). Jousiryhmänä Olli Ahvenlahti käytti Jorma Ylösen jousiryhmää. Komppiosastossa soittivat Ollin (koskettimet) lisäksi Esko Rosnell (rummut), Heikki ”Häkä” Virtanen (basso), Hasse Walli (kitara) sekä Nono Söderberg (akustinen kitara). Albumin äänitykset tehtiin 21.4. – 29.5.1977 Finnlevyn studiolla ja äänittäjänä toimi Tom Vuori.

Vesku Helismaasta -albumilta siirtyi monia lauluja Vesa-Matti Loirin ja Olli Ahvenlahden yhteiseen keikkaohjelmistoon. Olli Ahvenlahden mielestä varsinkin Lauluni aiheet oli hämmästyttävän hienolla sanoilla varustettu laulu ja samoin Kaksi ystävää. Unohtamatta kuitenkaan Kulkurin iltatähteä tai Laivat puuta, miehet rautaa, jonka ”merimieskuorossa” myös Olli Ahvenlahti lauloi yhdessä Häkä Virtasen, Esko Rosnellin ja Hasse Wallin kanssa. Samoin kappale Koivu ja sydän jäi Loirin keikkaohjelmistoon.

Olli Ahvenlahti vastasi Vesa-Matti Loirin kanssa keikkaillessaan muistakin asioista, kun sovituksista, sävellyksistä ja bändin johtamisesta. Hän toimi pitkään omistamallaan Renault 4 Tipparellulla – auton Olli hankki uutena vuonna 1975 - myös autonkuljettajana Vesa-Matti Loirille, joka ei omistanut ajokorttia. Loiria oli myös alkuun vaikea saada kiinni puhelimella ja silloinkin kun hänellä puhelin oli, hän ei vastannut siihen. Monet ihmiset soittivat siksi Olli Ahvenlahdelle ja kysyivät missä Loiri oli. Lopulta Vesa-Matti Loiri kuitenkin aina tavoitettiin jostakin.

Onni Gideon Tervonen.

Olli Ahvenlahti tiesi yleensä aika hyvin, mistä kulloinkin Vesku Loirin saisi kiinni. Pengerkadulla asustaessaan Loirin ovikelloakin täytyi usein käydä soittamassa. Muutaman kerran viikossa Loirin saattoi tavoittaa myös kaupungin yöelämästä, jossa hänen lempipaikkojaan olivat Natsa ja Safari-klubi. Muusikko Onni Gideon Tervonen (s. 7.4.1921 Balašov, Neuvostoliitto ja k. 25.7.1994 Helsinki) toimi jonkin aikaa Vesa-Matti Loirin ja Olli Ahvenlahden keikkamyyjänä. Onni Gideon myi Loirin ja Ahvenlahden esiintymisiä mm. Silja Linen laivoille Turun ja Tukholman välille. Laivalla heidän show alkoi yleensä illalla kello 22 ja show’n kesto oli 75 minuuttia. Loiri oli yöeläjä, joten yöt valvottiin laivallakin ja nukkumaan käytiin laivan tullessa aamulla Tukholmaan.

Perttu Hietanen.

9.3.1977 Vesa-Matti Loiri ja Olli Ahvenlahti esiintyivät Halsingin Tavastialla. Tavastian takahuoneeseen tuli paikalle porvoolainen säveltäjä Perttu Pekka Juhani Hietanen (s. 1950), joka toi Eino Leinon runoihin säveltämiään lauluja Vesa-Matti Loirille kuultavaksi c-kasetilla. Aikaisemmin Loiri oli levyttänyt jo Eino Leinon runoihin tekemiä Kaj Oskar Chydeniuksen (s. 16.10.1939 Kuusankoski ja k. 20.4.2024 Helsinki) sävellyksiä. Levytuottajilta Veikko Olavi ”Vexi” Salmi (s. 21.9.1942 Hämeenlinna ja k. 8.9.2020 Helsinki) oli luvannut jo Perttu Hietaselle, että hänen säveltämänsä Leinon runot levytetään, jos vain löydetään niille laulaja. Vesa-Matti Loiri ihastui näihin lauluihin ja lupasi laulaa ne levylle; kappaleiden sävellajien kanssa täytyi vähän laskea joidenkin laulujen sävellajia. Levytyksissä Perttu Hietasen sävellykset saivat sovittajakseen kitaristi Taisto Aatos Wesslinin (s. 23.7.1941 Helsinki ja k. 7.7.2010).

Taisto Wesslin.

Olli Ahvenlahtea alkoi vaivata epämääräiset oireet ja vaivoja kesti vuosia, ennen kuin selvisi syy näihin oireisiin. Kiireisimpään työrupeamaan alkoivat Ollin voinnissa ilmetä ihmeelliset oireet. Stressin lisääntyessä alkoi ilmetä kuulon heikkenemistä. Olli vasemmassa korvassa soi matala des-säveljatkuvasti hiljaa. Seuraavana päivänä ääni voimistui ja se alkoi jo häiritä kuuloa. Ollista itsestä tuntui kaikki oma soittokin väärältä. Pian alkoivat ongelmat tasapainon kanssa. Ollin kävely muistutti lievästi humalaisen kävelyä horjahteluineen. Oireet johtivat lopulta pahaan migreeniin ja pahoinvointiin. Sängyssä maatessakin hänestä tuntui, että maailma pyörii silmissä. Kun näitä kohtauksia oli esiintynyt jo useita kertoja, hakeutui Olli Ahvenlahti tutkimuksiin. Aluksi hän sai useammankin diagnoosin, jotka kuitenkin onneksi osoittautuivat vääriksi lopulta. Vuosien tutkimusten tuloksena lopulta selvisi 1970-luvun lopussa, että kyseessä on Méniéren tauti. Taudissa sisäkorvan tasapainoelimeen pääsee mikroskooppisen pientä nestettä, joka aiheuttaa sisäkorvaan ylipaineen ja silloin näitä kohtauksia yleensä alkaa ilmaantua.

Olli Ahvenlahti sai näitä epämääräisiä kohtauksia noin kerran kuussa. Kohtausten tuloa joudutti stressi ja valvominen. Töitä Ahvenlahdella oli kuitenkin kovasti ja eräs kiertue Vesa-Matti Loirin kanssa päättyi Hangon Casinolle viikonloppuna. Olli Ahvenlahdella alkoi juuri parahiksi kohtaus Hangossa. Roudarit sitoivat Olli Ahvenlahden liinoilla kiinni suureen kaiutinkaappiin, jotta hän ei pääsisi kaatumaan. Yleisö takuulla ihmetteli, että Olli Ahvenlahti soittaa humalassa keikkansa.

Olli Ahvenlahti pystyi kuitenkin lääkärin mukaan vaikuttamaan omilla elintavoillaan kohtauksiina. Méniéren taudin ansiosta parissa vuodessa Ahvenlahti lopetti tupakoinnin ja jätti vahvat alkoholit pois siirtyen vain oluisiin ja viineihin. Loiri käytti paljon konjakkia ja aikaisemmin Ahvenlahti oli ollut viskien ystävä. Olli Ahvenlahti ei koskaan ennen esiintymistä nauti alkoholia, mutta jos esiintymisen jälkeen on tarjolla viiniä tai olutta, sen hän saattaa ottaa.

Leif Segerstam.

Terveydellisistä syistä Olli Ahvenlahti sai samoin vapautuksen asepalveluksesta. 1970-luvulla useat taiteilijat anoivat ja saivat vapautuksia asepalveluksesta, kuten esimerkiksi kapellimestari ja säveltäjä Leif Selim Segerstam (s. 2.3.1944 Vaasa ja k. 9.10.2024 Helsinki) ja pianisti-kapellimestari ja säveltäjä Ralf Georg Nils Gothóni (s. 2.5.1946 Rauma). Olli Ahvenlahti oli tutustunut jazzklubeilla psykiatri Matti Mäkiseen, jolle Olli mainitsi saaneensa palvelukseenastumismääräyksen Haminaan. Matti Mäkinen järjesti Olli Ahvenlahdelle tapaamisen opettajansa, vanhemman psykiatrin Erkki Paavilaisen luokse, joka työskenteli Sipoossa Nikkilän sairaalan ylilääkärinä. Paavilainen otti Olli Ahvenlahden potilaakseen ja lähetti hänet erilaisiin testeihin. Testien perusteella Erkki Paavilainen kirjoitti loppulausuntonsa, jonka hän lähetti suoraan pääesikuntaan. Tässä kaikessa meni aikaa puolisen vuotta. Pääesikunnasta tuli sittemmin kirje ja vihreä kortti, jossa Olli oli siirretty c-luokkaan, joka tarkoittaa vapautusta rauhanajan palveluksesta.

Pianisti Ralf Gothóni.

Lokakuun viides päivä vuonna 1977 Alkon ravintolauhtiö Kantaravintolat aukaisi Helsingin Ruoholahdenkatu 4:ään täysin uuden jazzklubin, Groovyn. Alkuun jazzklubilla oli aivan hirveä tungos. Idean isä oli ravintolayhtiön Juha Lehto, jota oli taivutellut hankkeen taakse mm. ohjaaja, käsikirjoittaja ja rumpali Risto Vanari (s. 22.3.1931 Helsinki ja k. 2.7.1986 Espoo). Jazzklubin mallia oli haettu Keski-Euroopasta ja Tukholman Stampenilta. Avajaisia oli soittamassa Markku Johanssonin kvintetti, jossa Markun lisäksi soittivat Esko Linnavalli (piano), Pekka Pöyry (saksofoni), Esko Rosnell (rummut) ja Ilkka Hanski (basso, s. 1.12.1952). Groovy jazzklubi oli jazzpiireille todella tervetullut tapaus. Groovyn jazzklubiin mahtui noin kaksisataa ihmistä, klubin lava oli keskellä takaseinää ja klubin äänentoisto oli hyvä.

Juha Lehto.

Jazzklubi Groovy.

Olli Ahvenlahden kvartetti soitti lähes vakituiseen kerran viikossa – yleensä tiistai-iltaisin – Groovyssa. Groovyssa oli paljon musiikkia tarjolla, yleensä kaikkina muina päivinä paitsi sunnuntaina. Jazzklubi Groovyssa oli alkuun pystypiano, mutta onnettomuuden jälkeen – pianon päällä ollut kaljatuoppi kaatui piano päälle – klubille saatiin sponsoreiden avulla hankittua flyygeli. Esko Linnavallin kansaivälisten verkostojen kautta Groovyssa kävi toisinaan soittamassa myös ulkomaisia jazzmuusikoita, kuten Niels-Henning Ørsted Pedersen, Allan Botschinsky, Alex Riel, Clark Terry ja Thad Jones sekä jazzpianisti Oscar Emmanuel Peterson (s. 15.8.1925 Montreal, Quebec, Kanada ja k. 23.12.2007 Mississauga, Ontario, Kanada).

Oscar Peterson.

Martin Drew.

Oscar Petersonilla oli konsertti Helsingissä, jolloin Esko Linnavalli puhui Petersonin basistille, tanskalaiselle Niels-Henning Ørsted Pedersenille pyytäen tämän houkuttelemaan Oscar Peterson Groovyyn konsertin jälkeen. Paikalle saapui myös heidän jazzrumpalinsa, englantilainen Martin Drew (s. 11.2.1944 Northampton, Englanti ja k. 29.7.2010 Harefield, Hillingdon, Englanti). Talo tarjosi vieraille ruoat, jonka jälkeen vieraita houkuteltiin pieneen musiikkituokioon. Aluksi se ei onnistunut, mutta loppuillasta vieraat heltyivät lyhyeen musiikkituokioon Groovyssa. Paikalla olleille muusikoille tämä hetki oli ikimuistoinen.