Tällä 2 800 km² - ilman vesialueita 697,93 km² - käsittävällä Kemiönsaarella asustaa nykyään n. 6 760 henkilöä ja 35 vuoden aikana saaren väkiluku on pudonnut reilusta 9 000 asukkaasta siis yli 2 000 henkilöllä. Väestötiheys on nykyään vajaa 10 asukasta/km². Saaren asukkaista 68 % puhuu ruotsia äidinkielenään ja 28 % asukkaista on suomenkielisiä. Kouluja saarelta löytyy 12 kappaletta ja niistä yhdeksän on ruotsinkielisiä varten. Tämä Suomen vanhimpina pitäjinä pidetty Kemiö mainitaan historiankirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1327, jolloin emäpitäjään kuuluivat Kemiön lisäksi Dragsfjärd, Hiittinen ja Västanfjärd. Kemiön naapurikunnat ovat Salo, Raasepori, Hanko, Parainen ja Sauvo. Kemiönsaaren kunta muodostui vuonna 2009, kun Dragsfjärd, Kemiö ja Västanfjärd liittyivät kuntaliitoksella yhteen; vuonna 1969 oli jo Hiittinen liitetty Dragsfjärdiin. 

Kemiönsaarella on melko runsaasti keskiaikaa vanhempia muinaisraunioita. Ilmeisesti keskiajalla saarelle saapui Ruotsista asukkaita ja alkuperäinen suomalainen väestö joutui siirtymään mailtaan. Vuodelta 1378 tunnetaan saarella suomalaisia erisnimiä, joten alueen alkuperäisväestö on ollut suomalaisia. Kemiön kirkon kohdalla on ollut kirkko jo 1300-luvun alusta ja nykyisen kirkon rakensi Petrus Murator 1400-luvulla. Petrus Murator rakensi kirkkoholveja myös Turun tuomiokirkkoon sekä Sauvon, Perniön ja Tenholan kirkkoihin. Tarinan mukaan Wretan luostarista tulleet munkit rakensivat tänne kirkon ja tästä Vretan kylä olisi saanut nimensä. Vuonna 1781 kirkko paloi pahoin; kirkkoa jouduttiin kunnostamaan ja kirkontorni rakennettiin uudestaan.

Saaren eteläkärjessä sijaitseva Taalintehdas (ruots. Dalsbruk) on nykyään noin 1 700 asukkaan taajama, jolla on yli 300-vuotinen perinne ruukkitoiminnasta. Ruukki perustettiin tänne vuonna 1686 ja se oli toiminnassa vuoteen 2012 asti. Ruukin perusti ruotsalainen Daniel Faxellin ja hänen jälkeensä ruukki siirtyi Billnäsin omistajan, Mikael Hisingin haltuun. Kaikkiaan tehdas on vaihtanut omistajaa yli kaksikymmentä kertaa. Ruukki perustettiin ihanteelliselle paikalle, sillä läheisestä Skeppsholmenin saarella oli tarpeeksi syvä ja suojainen luonnon satama rahtialuksille, josta päästiin sujuvasti purjehdusväylää pitkin aina Ruotsiin asti. Ruukin käyttämä malmi tuotiin käytännössä Ruotsista, mutta Dahlin kylän ympäristön vesivarat riittivät energiaksi tehtaalle ja ympäristön puuvarat takasivat puuhiilen teon raudan sulattamiseksi. Taalintehtaasta tuli itsenäinen osakeyhtiö vuonna 1885. Parhaimmillaan työntekijämäärä tehtaalla vuonna 1976 oli 1 157 henkeä. Museovirasto on määritellyt Taalintehtaan historiallisen teollisuusalueen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. 

Kemiönsaaren eteläkärjessä on myös 6 000 hehtaaria käsittävä Söderlångvikin kartanon tila, jonka historian kirjat mainitsevat ensikerran vuonna 1511. Kartanon hankki omistukseensa vuonna 1927 liikemies, toimittaja, kustantaja, kansanedustaja ja aikansa suuri mesenaatti Amos Valentin Anderson (s. 3.9.1878 Kemiö ja k. 2.4.1961 Dragsfjärd). Amos Anderson syntyi maalaiskylässä Brokärrissä, Kemiössä, ja kävi kansakoulun pienessä Vretan kylässä Kemiönsaarella. Amoksen isä oli maanviljelijä Anders Johan Andersson ja äiti Karolina Sofia Andersson (o.s. Lindblom), äitiä kutsuttiin myös Alinaksi. Perheen kaikki lapset olivat poikia; Paulus Gerhard (kuoli jo muutaman kk:n ikäisenä), Aron Wilhelm, Anders Joel, Amos Valentin ja Abel Johannes. Pojista ainoastaan Aron sai myöhemmin omia lapsia. Koulun opettajapariskunta Nils Oskar Jansson (s. 9.2.1862 Wretdal ja k. 20.1.1927) ja Parus Ater, Inge Storm ja Zakarias kirjailijanimimerkeillä toiminut Adéle Weman (s. 7.10.1844 Valkeala ja k. 10.9.1936 Kemiö) olivat Amos Andersonille niin tärkeitä henkilöitä, että Anderson turvasi opettajapariskunnan vanhuuden taloudellisesti loppuelämäksi. Amos oli Andersonin perheen ainut lapsi; hellä ja hiljainen äiti kuoli vuosisadan vaihteessa, mutta kiivaan ja kovan isän kanssa Amos ei tullut oikein koskaan toimeen. Myöhemminkin elämässään Amos Anderson kävi vain harvoin isäänsä katsomassa. 

Vuonna 1898 Amos Anderson aloitti Turun ruotsinkielisessä kauppakoulussa opintonsa ja valtioneuvos August Ramsayn (s. 15.3.1859 Taalintehdas ja k. 23.7.1943 Taalintehdas) kannustamana jatkoi opintojaan vuosina 1900-1902 ensin Göttingenissä ja sitten Lontoossa, jossa Anderson opiskeli kansantaloutta ja vakuutusalaa. Berliinissä Amos Anderson oppi tuntemaan kustantaja August Scherlin (s. 24.7.1849 Düsseldorf ja k. 18.4.1921 Berlin), jolta hän sai paljon eväitä elämäänsä varten. Vuonna 1902 Amos Anderson muutti asumaan Helsinkiin. Alle kolmekymmenvuotiaan Amos Anderson oli perustanut Helsinkiin jo ilmoitus- ja mainostoimiston sekä alkanut julkaista kahta talouslehteä, Försäkrings Tidskriftiä ja Mercatoria; Mercatorin päätoimittajana hän toimi itse aina vuoteen 1946 asti. 

Vuonna 1909 Anderson perusti Mercantorin kirjapainon. Vuonna 1913 Amos Anderson rakennutti Helsinkiin osoitteeseen Yrjönkatu 27 viisikerroksisen kivitalo, jonka ylimmässä kerroksessa hän itse asui; talon suunnitteli arkkitehti Wäinö Gustaf Palmqvist (s. 16.1.1882 Kalajoki ja k. 14.6.1964 Helsinki), joka on suunnitellut myös mm. Hufvudstadsbladetin talon Helsingin Mannerheimintiellä. Vähitellen Amos Anderson hankki omistukseensa koko Forumin liikekorttelin talonsa läheisyydestä. Maamme suurimman ruotsinkielisen päivälehden, Hufvudstadsbladetin, sekä iltapäivälehti Svenska Pressenin Anderson osti vuonna 1921. Jo vuonna 1916 hän oli ostanut maamme suurimman litografisen painon, Tilgmannin kirjapainon, osake-enemmistön. Politiikkaan Anderson uppoutui ruotsalaisen kansanpuolueen edustajana vuonna 1922; ruotsalaisen kansapuolueen eduskuntaryhmään hän lukeutui 05.09.1922 - 01.09.1927 ja toimi presidentin valitsijamiehenä vuosina 1937, 1940 ja 1943. Eduskuntatyön jätettyään hän toimi Hufvudstadsbladetin päätoimittajana vuoteen 1936 ja lehden hallituksen puheenjohtajana aina kuolemaansa 1961 asti. 1920- ja 1930-luvuilla Amos Anderson järjesti Yrjönkadun kodissaan näyttäviä vastaanottoja, jossa viihtyivät mm. tulevat presidenttimme Juho Kusti Paasikivi, Mannerheim ja Risto Ryti.

Vuonna 1924 Anderson osti omistukseensa arkkitehtien Sigurd Frosteruksen ja Gustaf Strengellin suunnitteleman tukkukauppias Nissenin käyttöön vuonna 1904 valmistuneen jugendhuvilan Helsingin Meilahdesta meren rannalta, Tamminiemen. Anderson teetti ensin huvilassa remontin, mutta tunsi talossa olonsa yksinäiseksi eikä viihtynyt 450 neliömetrin huvilassaan. Anderson antoi Tamminiemen ensin vuokralle, mutta vuonna 1939 presidentti Kyösti Kallio houkutteli Amos Andersonin lahjoittamaan Tamminiemen valtiolle presidenttien vapaa-ajan asunnoksi. Sillä ehdolla, että Helsingin kaupunki jatkoi vuonna 1942 umpeutunutta tontin vuokrasopimusta, Amos Anderson lahjoitti Tamminiemen valtiolle vuonna 1940. Hän sitoutui myös kustantamaan huvilan peruskorjauksen, mutta presidentti Kallio ei ennättänyt itse asua Tamminiemessä. Viides presidenttimme Risto Heikki Ryti (s. 3.2.1889 Huittinen ja k. 25.10.1956 Helsinki) ja Rytin seuraajana sotamarsalkka ja kuuden presidenttimme Gustaf Mannerheim (s. 4.6.1867 Askainen ja k. 27.1.1951 Lausanne) sekä tietysti varsinkin presidentti Urho Kaleva Kekkonen (s. 3.9.1900 Pielavesi ja k. 31.8.1986 Helsinki) ovat asuneet Tamminiemessä. Presidentti Juho Kusti Paasikivi (vuoteen 1887 Johan Gustaf Hellstén, s. 27.11.1870 Koski Hl [syntymäkotikunta Tampere] ja k. 14.12.1956 Helsinki), Suomen seitsemäs presidentti, viihtyi enemmän presidentinlinnassa ja luovutti Tamminiemen – huvilan lahjakirjan vastaisesti ja Amos Andersonin mielipahaksi – puolisonsa Alli Paasikiven sukulaisten käyttöön.

Amos Anderson ei lopulta viihtynyt Helsingin ilmapiirissä, mutta jo opiskeluajoiltaan asti hän oli aina viihtynyt Turussa. Jo Kemiössä nuorena ollessaan Anderson oli ihastunut keskiaikaan ja varsinkin kirkkomusiikkiin. Hänet tiedettiin hyvin musikaaliseksi ja kotiinsa Yrjönkatu 27 hän asennutti kappeliin urkuposetiivin, jolla mielellään soitti. Musiikin jälkeen seuraavaksi rakkaimmat harrastukset kohdistuivat teatteriin ja kuvataiteisiin. Vuonna 1921 Anderson julkaisi teoksen Suomen keskiaikaisesta kirkkoarkkitehtuurista. Samoin hän julkaisi teoksen Bysantin ja Rooman taistelusta Suomessa sekä kirjoitti ruotsalaisesta teologiasta ja Nathan Söderblomista, Nobelin rauhanpalkinnon saajasta. 

Uskonnollinen Amos Anderson tuki avokätisesti kirkkorakennusten restaurointia; mm. Kemiön kirkon muutostöitä ja hautausmaasuunnitelmaa Anderson vei eteenpäin yhdessä arkkitehti Armas Eliel Lindgrenin (s. 28.11.1874 Hämeenlinna ja k. 3.10.1929 Kööpenhamina) kanssa. Vuonna 1940 Amos Anderson perusti Föreningen Konstsamfundetin, säätiön, jolle määräsi testamentissaan siirrettäväksi käytännöllisesti katsoen koko omaisuutensa; säätiön tehtävä oli muuttaa hänen kuolemansa jälkeen hänen molemmat kotinsa museoiksi, kuten tapahtuikin. Lopettaessaan vuonna 1945 yhtiönsä aktiivisen johtamisen, mm. Hufvudstadsbladetin osakkeet siirrettiin hänen perustamalleen taidesäätiölle. Säätiön päätarkoitus on julkaista Hufvudstadsbladetia sekä tukea tieteitä ja taiteita. Säätiö omistaa monia kiinteistöjä, kuten mm. kiinteistöyhtiö Forum Henricin, Tolvsnäsin ja Nordanån Kemiössä ja Söderlångvikin Dragsfjärdissä. 

Anderson oli perustamassa ja rahoittamassa Suomen Rooman-instituuttia Villa Lantea; vuonna 1531 valmistunut renessassihuvila saatiin ostettua Suomen valtiolle vuonna 1950 Amos Anderson lahjoituksen turvin. Anderson perusti Suomen Rooman-instituutin säätiön Helsingissä jo 4.11.1938, kun oli saanut tietää Suomen Vatikaanin asiainhoitajalta Göran Steniukselta kenraali Demetrio Helbigin luopuvan omistamastaan Villa Lantesta hyvin edullisin ehdoin. Keväällä 1950 Amos Anderson ja säätiön sihteeri Torsten Steinby matkasivat Roomaan ja Villa Lante ostettiin Suomen valtiolle 23.4.1950 Amos Andersonin lahjoituksen turvin. Renessassihuvilaa alettiin välittömästi myös korjata instituutin käyttöä varten. Helsingin Taidehallin rakentamista 1920-luvun lopulla Amos Anderson tuki merkittävästi sekä rahoitti kokonaan Helsingin Ruotsalaisen teatterin korjaustyöt 1930-luvulla. 

Ruotsalaiseen teatteriin Anderson myös ohjasi kirjoittamansa näytelmän Vallis gratiae, joka sai menestystä sekä Tukholman että Wienin näyttämöillä. Myöhemmin hän ohjasi vielä Den stora värlsteaternin Tukholman Dramatenille ja Kööpenhaminan Kuninkaalliselle teatterille. Hän toimi myös Svenska Teaternin säätiön hallintoneuvoston jäsenenä ja tuki merkittävästi pääkaupungin ruotsinkielistä päänäyttämöä taloudellisesti. Anderson oli Nya Teaterhuset Ab:n johtokunnan puheenjohtaja ja Svenska Teaterföreningen i Finlandin kunniapuheenjohtaja sekä Finlands svenska skådespelarförbundin kunniajäsen. Amos Anderson sai vuorineuvoksen arvonimen vuonna 1945. Åbo Akademi sai Andersonilta vahvaa rahallista tukea ja Anderson vihittiin vuonna 1948 tämän yliopiston kunniatohtoriksi. Synnyinseudulleen Amos Anderson ojensi kätensä perustamalla naisille tarkoitetun lepokodin Labbnäsiin.

1860-luvulla rakennettu Söderlångvikin kartanon päärakennus oli Amos Andersonin ostaessa sen yksikerroksinen, punainen hirsirakennus, jossa oli tuolloin vain kuusi huonetta ja veranta meren suuntaan. Dragsfjärdistä ostamalla huvilalla Anderson toteutti pitkäaikaisen unelmansa; hän sommitteli talosta arkkitehti Wäinö Gustaf Palmqvistin kanssa tarpeisiinsa sopivan. Kartanon päärakennukseen tuli toinen kerros vuosina 1934-1935 ja talon julkisivu rapattiin valkoiseksi. Kummallekin puolelle taloa rakennettiin pari vuotta myöhemmin yksikerroksiset rapatut siipirakennukset, joiden katot toimivat terasseina. Nyt huvilassa oli jo toistakymmentä huonetta ja asuinneliöitä 560. Talon pituus oli 47 metriä ja talosta avautui upea näkymä suoraan merelle. Naantalin Kultarannankin puutarhan suunnitellut puutarha-arkkitehti Svante Paul Olsson (s. 11.9.1890 Helsinki ja k. 24.10.1973 Kalifornia, Yhdysvallat) suunnitteli kartanon puiston suihkulähteineen. Suurin osa 6 000 hehtaaria käsittävästä tontista on metsää, mutta 21 hehtaarin alueelle Anderson istutti 12 000 omenapuuta. Metsä suojeli lapsesta asti arkaa ja pelokasta sekä taikauskoista Amos Andersonia. 

Amos Anderson pysytteli koko elämänsä poikamiehenä menemättä naimisiin. Naisia hänellä kuitenkin oli; mm. 1930-luvun lopulla Anderson tapasi Tukholmassa Mona Mårtensonin (Monica Ingeborg Elisabeth Mårtenson s. 4.5.1902 ja k. 8.7.1956), filminäyttelijättären, joka majoittui vakituisesti Söderlångvikiin usean vuoden ajaksi. Kuusi vuotta ennen kuolemaansa Anderson toi Söderlångvikiin oopperalaulajatar, sopraano ja säveltäjä Erik Valdemar Bergmanin (s. 24.11.1911 Uusikaarlepyy ja k. 24.4.2006 Helsinki) ensimmäinen puoliso Sylvelin Långholmin (s. 26.6.1916 Helsinki ja k. 13.8.1994 Dragsfjärd), joka päivysti Andersonin kuollessa hänen vuoteensa äärellä. Kerrotaan Amos Andersonin joskus ihmetelleen keittäjälleen, mikä hänessä oikein vetosi naisiin. Tämä tokaisi isännälleen: ”Pengarna, doktorn, pengarna!” 

Yrjönkadun kodistaan Amos Anderson lähti autonkuljettajansa kanssa mielellään lepäämään ja lukemaan Söderlångvikin kartanoonsa Kemiönsaarelle; täällä Kemiössä hän vietti kaikkein onnellisinta aikaansa, usein yksin. Kovin pitkiä aikoja hän ei malttanut olla omassa seurassaan ja usein kartanossa nähtiin kuuluisia vieraita; siellä kestitettiin myös juhlissa Andersonin vieraat. Yksin ollessaan kartanollaan Amos Anderson vietti hyvin vaatimatonta ja säännöllistä elämää. Aamu alkoi klo kahdeksan aamuvoimistelulla ja kirjastossa nautitulla aamiaisella. Tämän jälkeen Anderson saattoi vetäytyä omiin oloihinsa – ehkä vielä yöasussa – lukemaan päivän lehtiä ja hoitamaan työasioita puhelimitse. Lounas oli vuorossa klo kolmetoista ja iltapäivän kahvihetki klo kuusitoista. Kahvin jälkeen Anderson teki mielellään kävelylenkin tiluksillaan. Kello kaksikymmentä tarjoiltiin päivällinen ja sen jälkeen Anderson saattoi nauttia vielä kirjastossa kahvin ja konjakin. Ihmisenä Amos Andersonia kuvailtiin liikeasioissa tiukaksi ja kovaksi, mutta vierailleen aina ystävälliseksi ja vieraanvaraiseksi; ystävilleenkin hän saattoi jäädä hieman etäiseksi ihmiseksi. 

Vieraskirjan mukaan Söderlångvikin kartanossa vierailivat poliitikkojen lisäksi usein mm. Ruotsalaisen teatterin johtaja ja Andersonin hyvä ystävä Nicken Rönngren (James Nikolai Rönngren s. 2.11.1880 Maarianhamina ja k. 26.4.1956 Helsinki), vuorineuvos Hans von Rettig, musiikkiprofessori Otto Andersson, kirjailija Anni Blomqvist. Viimeisinä vieraina Andersonin eläessä vieraskirjaan kirjoittivat nimensä puhemies ja valtioneuvos Karl-August Fagerholm (s. 31.12.1901 Siuntio ja k. 22.5.1984 Helsinki) puolisoineen. Amos Anderson kuoli keuhkokuumeeseen pääsiäispäivänä 2.4.1961. Siunaustilaisuus suoritettiin Helsingin Vanhassa kirkossa presidentti Urho Kekkosen läsnä ollessa. Amos Anderson haudattiin toiveidensa mukaisesti Kemiön kirkon hautausmaalle.