keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Toukokuun lopulla 2019 hotelli näytti tältä. Aikanaan tällä samalla tontilla on toiminut myös teurastamo ja eläintarha.

Toukokuun loppupuolella 2019 valmistui Tampereella Tampere-talon kylkeen suunniteltu kansainvälisen Marriott-ketjun tuore hotelli harjakorkeuteen. Tampere-talo liitetään yhdyskäytävällä tähän maailman suurimman kansaivälisen ketjun hotelliin. Ketjun Tampereen hotelli on ensimmäinen yhtiön hotelli Suomessa ja se edustaa Courtyard-brändin hotelleja Suomessa. Hotellin rakentaminen on edennyt hyvin aikataulussa ja suunnitelmissa on avata hotelli loppuvuodesta; hotellin virallisia avajaisia on tarkoitus viettää vuoden 2020 alussa. Vuosi 2020 Tampere-talossa monessa mielessä todellinen juhlavuosi; Tampere-talo juhlii 30-vuotista taivaltaan (rakennus valmistui vuonna 1990), Tampereen ylpeys ja Tampere-talossa kotiansa pitävä Tampere Filharmonia täyttää 90 vuotta ja Muumipeikkokin tulee 70 vuoden ikään (Tampere-talossa toimii myös Muumimuseo).

Hotellihanke Tampere-talon yhteyteen on ollut kymmenien vuosien työn tulos sekä todella pitkän suunnittelun aikaansaannos. Ensimmäiset toiveet hotellihankkeesta Tampere-talon yhteyteen lausuttiin jo vuonna 1987 Tampere-talo Osakeyhtiön perustamisen yhteydessä, kun Tampere-talon ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi nimitettiin Ruotsalaisen teatterin ja Finlandia-talon johtaja Carl Öhman (s. 18.3.1930 Helsinki). Tässä yhteydessä jo haluttiin Tampereen kaupungin osakeyhtiöksi perustetun Pohjoismaiden suurimman kongressi- ja konserttitalon yhteyteen myös näyttelytilaa sekä Tampere-talon välittömään yhteyteen edustavaa hotellia mm. talon kansainvälisten käyttäjien käyttöön.

 Tampere-talo on yhdistetty käytävällä uuteen hotelliin.


Tähän Tampereen uusimpaan hotelliin tulee 229 huonetta, kuntosali ja ravintoloita. Hotellirakennuksessa on yksitoista kerrosta. Ravintolatoiminta tapahtuu yhteistyössä Tampere-talon kanssa, mutta kerrospalvelut hotelli ostaa ketjun ulkopuoliselta palveluntarjoajalta. Courtyard by Marriott-hotelli aloitti rekrytoinnin johtajasta, jonka on tarkoitus aloittaa toimessaa heinä-elokuun vaihteessa jo tänä vuonna. Vasta sen jälkeen rekrytoidaan hotellin muu henkilökunta. Marriott International vastaa hotellin investoinneista, mutta tätä hotellia operoi Odyssey Hotel Group. Tampereen kaupunki myi hotellin tontin kuntien eläkeyhtiö Kevalle. Uuteen hotelliin on mahdollista tehdä huonevarauksia jo syyskuusta lähtien. Uudelta hotellilta odotetaankin paljon, sillä pelkästään Tampere-talon tapahtumia on noin 700 vuodessa.

 Tampere-talon taidetta.

Melko myöhään, vasta vuonna 2013 Tampereen kaupunki alkoi ensimmäisiin todellisiin toimiin hotellin rakentamiseksi Tampere-talon yhteyteen, kun kaupunki sai aikaiseksi tontin kaavan muutoksen. Nyt alkoi konkreettisesti edistyä Tampereen kaupungin ydinkeskustan täydennysrakennushanke. Vuoden 2014 tontinluovutus kilpailussa valikoitui hotellihankkeen rakennuttajaksi SRV ja shotellin suunnittelun sai arkkitehtitoimisto AVA. Hotellioperaattoriksi tuli kansainvälinen Marriott International-ketju. Kiinteistösijoittajaksi ilmoittautui vuonna 2017 eläkeyhtiö Keva; tässä vaiheessa kaikki edellytykset hitellin rakennushankkeelle olivat nyt kasassa, vaikka koko hankkeessa on koettu vuosien saatossa sekä myötä että vastamäkeä.

 Tampere-talo on Pohjoismaiden suurin kongressi- ja konserttitalo.

Hotellin tarkoitus on palvella hyvin laajaa käyttäjäkuntaa Tampereella turisteista aina liikematkustajiin ja konserttivierailiin. Hotelli auttaa myös antamaan Tampere-talolle, Tampereen kaupungille ja koko seutukunnalle lisää vetovoimaa. Viimevuosina Tampere-talon tulovaikutus kaupungissa on ollut noin 47 miljoonan luokkaa. Hotellin harjannostajaisissa käyttivät puheenvuoron Tampere-talon johtaja Pauliina Ahokas ja Tampereen apulaispormestari Aleksi Jäntti, jonka mukaan Tampere antaa nyt dynaamisen kuvan kaupunkina ja investoi voimaperäisesti moniin suuriin hankkeisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti