Aleksanterin kirkon urkufasadi.

Arkkitehti Aleksander Theodor Decker (s. 1.12.1838 Helsinki ja k. 3.4.1899 Helsinki) opiskeli arkkitehtuuria Tukholman taideakatemiassa vuosina 1858-1863. Jo tätä ennen hän oli arkkitehtioppilaana saanut ohjausta intendentin konttorissa sekä Turun lääninarkkitehdin Georg Theodor von Chiewitzin luona. Vuonna 1865 Decker nimitettiin Turun vt. lääninarkkitehdiksi. Vuonna 1875 hän erosi yleisten rakennusten ylihallituksen palveluksesta ja toimi jonkin aikaa yksityisenä arkkitehtina. Hän oli myös osakkaana Theodor Höijerin ja Frans Sjöströmin Suomen ensimmäisessä yksityisessä arkkitehtitoimistossa, mutta palasi vielä uudestaan ylihallituksen arkkitehdiksi vuonna 1883.

Tampere oli osa Messukylän seurakuntaa aina vuoteen 1904 asti. Tamperelaiset olivat jo 1820-luvulla anoneet oman kaupunkiseurakunnan perustamiselle lupaa ja vapautumista Messukylän kirkon ylläpidosta; tuolloin Suomen senaatti tosin hylkäsi anomuksen. Aivan samoin kävi myös vuosien 1847 ja 1853 anomuksille, jotka Turun tuomiokapituli hylkäsi. Vasta vuonna 1869 Suomen senaatti hyväksyi Tampereen seurakunnan anomuksen omasta itsenäisestä seurakunnasta, mutta asetti samalla tälle hyväksymiselleen kaksi ehtoa; Messukylän kirkkoherran tuli olla virastaan eronnut ja virka näin vapaasti täytettävissä ja toisena ehtona oli uuden kirkkorakennuksen rakentaminen Tampereelle.

Pastori Josef Grönberg.

Vuonna 1861 virassaan aloittanut alkoholisoitunut Messukylän kirkkoherra ja valtiopäivämies Josef Grönberg (alkujaan Mikkola s. 19.2.1813 Ylöjärvi ja k. 11.1.1903 Messukylä) eli kuitenkin lähes 90-vuotiaaksi, joten Tampereen itsenäinen seurakunta sai alkunsa vasta 1.5.1904, Josef Grönbergin kuolemaa seuranneen armovuoden päätyttyä. Tampereen ensimmäiseksi kirkkoherraksi tuli valituksi tuomiorovasti ja valtiopäivämies Anshelm Waldemar Walli (s. 7.6.1847 Pori ja k. 23.1.1925 Tampere). Tuohon aikaan vielä eläkkeitä ei tunnettu, joten usein virassa sinniteltiin aina kuolemaan saakka. Tamperelaisten puheissa Grönbergin nimi kääntyi muotoon ”Jos Grönberg”, koska oli yleinen letkaus olemassa: ”Tampere erotetaan Messukylästä, jos Grönberg kuolee”.

Josef Grönberg oli eläväinen, mutta heiveröinen ja sairaanloinen perheen ainoa aikuisikään varttunut poika; vanhemmat olivat Ylöjärven Mikkolan talollinen, kirkonisäntä Antti (Anders) Mikkola ja Brita Kaisa Johanintytär Makkarus. Mikkolan talon peri Josefia 16 vuotta vanhempi sisar ja Josef laitettiin jo 6-vuotiaana oppimaan ruotsin kieltä Tampereelle. 8-vuotiaana Josefin opintomatka suuntautui Porin triviaalikouluun vuonna 1821. Josef Mikkolan nimi muuttui tuolloin vallinneen yleisen tavan mukaan hienommaksi, Josef Grönbergiksi. Josef pääsi ylioppilaaksi 16-vuotiaana vuonna 1829 ja jatkoi opintojaan yliopistossa. 22-vuotiaana Josef Grönberg vihittiin vuonna 1835 papiksi, ja hän valmistui filosofian kandidaatiksi sekä maisteriksi vuonna 1836. Vuonna 1850 Josef Grönberg suoriutui pastoraalitutkinnosta.

Aluksi Josef Grönberg ryhtyi kirkkoherran apulaiseksi ja välivuodensaarnaajaksi Keuruulle vuosiksi 1835-1837 ja jatkoi pitäjänapulaisen sijaisena Eurassa vuonna 1837. Tampereen kaupungin vt. saarnaajaksi hän pääsi 1837-1838; virkapaikkana hänellä oli Tampereen vanha kirkko. Tampereen kaupunginsaarnaajana hän toimi vuodet 1838-1850. Vuonna 1841 Josef Grönberg avioitui Ruoveden kirkkoherran tyttären, Selma Katarina Fransiska Bergrothin kanssa; heille syntyi yhteensä 10 lasta, joista kuitenkin vain viisi selviytyi aikuisikään.

Uransa aikana kirkkoherra Grönberg näki kolmen kirkon nousevan Tampereelle. Ensimmäisenä valmistui vuonna 1879 – kirkko rakennettiin vajaassa vuodessa – Messukylän uusi kirkko. Samana vuonna valmistui Finlaysonin kirkko – kirkko oli alkujaan rukoushuone, jonka suunnitteli Tampereen ensimmäinen kaupunginarkkitehti Frans Ludvig Calonius (s. 19.11.1833 Porvoo ja k. 8.12.1903 Tampere) - patruuna Wilhelm von Nottbeckin (s. 23.1.1816 Pietari ja k. 30.3.1890 Wiesbaden, Saksa) varoin ja vihdoin vielä Tampereen uusi kirkko, Aleksanterin kirkko – Keisari Aleksanteri II:n kunniaksi – vuonna 1880. Vuonna 1880 vihittiin vielä Kalevankankaan hautausmaa ja vuonna 1891 Messukylän kirkon hautausmaa Messukylän uuden kirkon kyljessä. Kalevankankaan hautausmaan vihkiäisissä vuonna 1880 kirkkoherra Josef Grönberg lausui kuolemattomat sanansa seurakuntalaisilleen: ”Tässä teille tamperelaiset on se paikka, jossa ei auta advokaattien temput eikä sikunasihteerien koukut. Täällä kaikki teidän riitanne päättyvät, ei täällä ylimyksiin vedota. Täällä vallitsee Jumalan totuus”. Erään kerran kirkkoherra Grönberg innostui saarnaamaan seuraavasti: ”Taas on Takahuhdissa tapeltu ja Vehmaisissa tehty huorin. Minä jätän teidät kaikki saatanalle!”

Tampereen Aleksanterin kirkko.

Tampereen keskustassa Kaakinmaan kaupunginosassa Hämeenpuiston kupeessa sijaitseva Aleksanterin kirkko toimi vuoteen 2013 asti Pyynikin seurakunnan kirkkona. Kirkkoa rakennettiin vuosina 1880-1881 ja se tehtiin puhtaaksi muuratuista tiilistä. Arkkitehti Aleksander Theodor Decker piirsi Tampereen Aleksanterin kirkon. Kirkko valmistui Pyynikin kirkkopuistoon – vanhalta nimeltään Aleksanterin kirkkopuistoon – jossa alkujaan sijaitsi kaupungin ensimmäinen ja vanhin, vuonna 1785 perustettu Tampereen vanha hautausmaa. Vanhan hautausmaan käyttö hiipui vuonna 1880, kun Kalevankankaan hautausmaa otettiin käyttöön. Aleksanterin kirkon peruskivi muurattiin 2.3.1880 ja kirkko vihittiin käyttöön Tampereen kaupunkiseurakunnan pääkirkkona adventtina 1881.

Aleksanterin kirkossa on 1 430 istumapaikkaa. Kirkko edustaa uusgoottilaista tyyliä; kirkko on päätytornillinen pitkäkirkko, jonka pitkiltä sivuilta erkanevat monikulmaisen kuoripäädyn kohdalla lyhyet ristinvarret. Aleksanterin kirkon julkisivua hallitsevat isot pyöreät ja pyörökaariset ikkunat sekä ulkonevat pilarit, jotka ovat kuitenkin vain arkkitehtonisia koriste-elementtejä vailla rakenteellisia merkityksiä. Kolmilaivaisen kirkkosalin puilla katetut yläparvet ovat tiilipilareilla tuetut. Kirkon alttaritaulun maalasi Alexandra Frosterus-Såltin vuonna 1883 ja teos on nimeltään Kristuksen kirkastus. Kirkon Kangasalan urkutehtaan valmistamat 56 + 3-äänikertaiset sähköpneumaattiset urut ovat vuodelta 1939. Diplomiurkuri ja -laulaja Matti Hannula ja hänen jälkeensä tämän puoliso Marjatta Hannula, toimivat vuosia Aleksanterin kirkon urkureina. Aleksanterin kirkon peruskorjauksen yhteydessä vuonna 1937 kirkko melkein tuhoutui tulipalossa; kirkon korjaus valmistui joulukuussa 1938.

Hävittyään vuonna 1891 Helsingin Johanneksen kirkon urkurin paikan vaaleissa Oskar Merikannolle, säveltäjä, professori ja urkuri Ilmari Henrik Reinhold Krohn (s. 8.11.1867 Helsinki ja k. 25.4.1960 Helsinki) vanhan koulukaverinsa, Emanuel Kalkkisen houkuttelemana, haki Tampereen Aleksanterin kirkon urkurin virkaa vuonna 1893. Kirkon kanttori-urkuri Samuel Hellmannin haluttiin jatkossa keskittyvän vain kanttorin työhön ja urkurille perustettiin siksi aivan uusi virka. Aleksanterin kirkkoon haettiin nyt selvästi osaajaa urkuriksi, koska vuosipalkkakin määrättiin 2 000 markaksi; Tampereen vanhan kirkon urkurin vuosipalkka oli 1 500 markkaa. Ilmari Krohn haki Aleksanterin kirkon urkurin tointa yhdessä kahdeksantoista muun hakijan kanssa.

Ilmari Krohn.

Ilmari Krohn avioitui Emilie Dittmannin (1870-1905) kanssa 31.12.1893. Ensimmäisen vaalisijan saanut Ilmari Krohn antoi vaalinäytteensä Tampereella Aleksanterin kirkon suomenkielisessä ja ruotsinkielisessä jumalanpalveluksessa 9.7.1893. Urkurin vaaleissa 13.-14.8.1893 Ilmari Krohn sai 342 kaikkiaan 381 äänestä eli 89,8 %. Raahelainen urkuri Willehahd Wirtanen sai 29 ääntä (6.1 %) ja oululainen Karl August Bäckman vain kymmenen ääntä (2,6 %). Sekä Bäckman että Wirtanen tekivät äänestyksen tuloksesta kuitenkin valituksen, sillä Ilmari Krohn oli vaalinäytteensä aikana käynyt ehtoollisella ja antanut kirkon virkaatekevän urkurin Kaarle Ernst Eklundin soittaa ehtoollisvirren. Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli hylkäsi urkureiden tekemän valituksen tammikuussa 1894. Vielä urkurit Bäckman ja Wirtanen valittivat tuomiokapitulin päätöksestä senaattiin, mutta se katsoi valituksen aiheettomaksi elokuussa 1894. Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli antoi Ilmari Krohnille valtakirjan uuteen urkurinvirkaan 27.9.1894 ja Krohn valmistui filosofian kandidaatiksi 5.10.1894. Emilia ja Ilmari Krohn muuttivat Tampereelle 6.10.1894 ja tuore Aleksanterin kirkon urkuri aloitti työnsä kirkon urkurina 7.10.1894.

Kesällä 1898 Ilmari Krohn osti Parvulan kesähuvilan Kangasalalta, joka kuului Vääksyn kartanoon. Tampereella Krohnista tuli melko nopeasti kaupungin keskeinen muusikko. Työnsä ohella hän johti Tampereen evankelisluterilaisen rukoushuoneen kuoroa vuonna 1895, kaksikielistä Sedecim-mieskuoroa 1896-1898, Tampereen naiskuoroa 1897-1899, Aleksanterin kirkon kirkkokuoroa 1898-1900 ja Tampereen Musikaalisen Seuran sekakuoroa 1899-1900. Lisäksi hän esiintyi usein paikallisten ja vierailevien muusikoiden säestäjänä ja toisinaan urku- ja pianosolistina. Krohnin oppilaina olivat mm. tuleva Aleksanterin kirkon urkuri Hjalmar Backman ja tuleva Sibelius-Akatemian rehtori Ernst Lindroth (Linko).

Sivutoimisesti Ilmari Krohn välitti asiakkailleen pianoja ja kanteleita. Hän myös opetti Tampereen työväenopistossa vuosina 1894-1899 mm. kirkkohistoriaa, Tampereen yhteiskoulussa 1895-1897 ja 1898-1899 laulua ja Suomen historiaa sekä Tampereen suomalaisessa tyttökoulussa 1895-1897 ainekirjoitusta ja toimi lisäksi eri opettajien sijaisina Tampereen reaalilyseossa. Ilmari Krohn oli vaivaishoidon piirimies vuosina 1897-1900, ja tämän lisäksi hän oli kaupungin musiikkivaliokunnan jäsen vuonna 1900. Seurakuntansa vanhemmistossa hän toimi vuosina 1897-1900, avusti eri lehtiä, esitelmöi eri järjestöjen tilaisuuksissa ja toimi hyväntekeväisyyden parissa.

Syksyllä 1904 Krohnin perhe muutti Helsinkiin pysyvästi. Samassa yhteydessä senaatti myönsi hänelle tuhannen markan säveltäjäpalkinnon. Samana syksynä Ilmari Krohn tutustui ensi kerran myös kirjailija, opettaja ja suomentaja Hilja Theodolinda Haahteen (entinen Hahnsson, s. 11.9.1874 Hämeenlinna ja k. 6.1.1966 Helsinki), tulevaan puolisoonsa, jolle Krohn suositteli luentojaan ja laulusanoitusten kirjoittamista. Porvoon hiippakunnan tuomiokapituli myönsi Ilmari Krohnille eron Tampereen Aleksanterin kirkon urkurin virasta 8.2.1905. Suurikokoinen perhe kärsi ajoittain jopa nälkää, kun elintaso jäi vain Krohnin opetustyön varaan. Tähtäsikö Ilmari Krohn jo tuolloin valmisteilla olevan Kallion kirkon urkurin virkaan?

Emilie Krohnin kohtaloksi tuli synnytysten suuri määrä; hän menehtyi synnyttäessään kahdeksatta lastaan 21.3.1905 ja Ilmari Krohnista tuli yksinhuoltaja 38-vuotiaana. Viimeisen ajatuksen saa tässä tarinassa esittää Ilmari Krohn: ”Sävelissäkin on sisältönsä kuten sanoissa, vaikka sitä on vaikea määritellä. Sävelet ilmaisevat omalla tavallansa sen, mihin sanat eivät riitä. Usein ne koskettelevat sielun syvinpiä tunteita ja saavat ne hellästi väräjämään.”