Egon Friedell ja Uuden ajan kulttuurihistoria
Itävaltalainen filosofi, kirjailija, teatterikriitikko, kulttuurihistorioitsija, dramaatikko, kabaré-esiintyjä ja näyttelijä Egon Friedell (aikaisemmin Egon Friedmann, s. 21.1.1878 Wien ja k. 16.3.1938 Wien) tunnetaan varmasti parhaiten teoksestaan Uuden ajan kulttuurihistoria. Usein Egon Friedell luonnehditaan ansioistaan yleisneroksi (polymath); ennen vuotta 1916 Friedell käytti julkaisuissaan myös nimeä, Egon Friedländer. 1900-luvun yksi merkittävimmistä saksalaisista kirjailijoista, Paul Thomas Mann (s. 6.6.1875 Lyypekki, Saksa ja k. 12.8.1955 Zürich, Sveitsi), piti Egon Friedelliä eräänä parhaista saksankielen tyylitaitureista.
Egon Friedell varttui itävallanjuutalaisen silkkitehtailijan Moritz Friedmannin ja tämän vaimon, Karolinen, perheessä kolmantena lapsena. Egon Friedellin vanhemmasta veljestä, Oskar Friedmannista tuli myöhemmin myös toimittaja ja kirjailija. Vanhemmat olivat muuttaneet Wieniin Itä-Unkarista ja johtivat silkkitehdasta Mariahilfissä, Wienin kuudennessa kaupunginosassa. Perheonni ei kestänyt kovin kauan, sillä vanhempien avioliitto ajautui karille vuonna 1879, kun äiti Karoline Eisenberger jätti perheensä toisen miehen vuoksi. Lopullinen avioero astui voimaan vuonna 1887. Isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1891 Egon Friedell sijoitettiin tätinsä, isänsä leskeksi jääneen sisaren luo huollettavaksi Frankfurt am Mainiin, Saksaan. Hän kävi koulua kaupungissa, kunnes hänet erotettiin käytöksen vuoksi koulusta kolmen vuoden opiskelun jälkeen. Rehtori kirjoitti tädille näin: ”Oppilas Egon Friedmannin pitempiaikainen oleskelu laitoksessani on ristiriidassa koulujärjestyksen kanssa”.
Nuoresta iästään huolimatta Egon Friedelliä pidettiin jo tuolloin ongelmanratkaisija ja vapaana ajattelijana. Neljännellä yrittämällä Egon Friedell läpäisi ylioppilastutkinnon vuonna 1899 Bad Hersfeldissä. Juutalaisuudesta Egon Friedell luopui vuonna 1897 ja siirtyi evankelis-luterilaiseen uskoon. Tullessaan täysi-ikäiseksi vuonna 1899 – kumpikaan veljeksistä ei halunnut jatkaa isän silkkitehtaan johtamista - Ego Friedell pääsi nauttimaan isänsä jättämästä perinnöstä, jonka turvin hän pystyi asettumaan asumaan Wienissä kerrostaloon, osoitteessa Gentzgasse 7; tässä talossa hän asui kuolemaansa asti. Opiskellessaan koulussa Heidelbergissa vuonna 1897 Egon Friedell osallistui saksalaisen kriitikon, filosofin ja filosofian historioitsijan Ernst Kuno Berthold Fischerin (s. 23.7.1824 ja k. 5.7.1907) luennoille, jotka Fischer aloitti vuonna 1872 filosofian ja modernin saksalaisen kirjallisuuden historian professorina edeltäjänsä, protestanttisen teologin ja filosofin Eduard Gottlob Zellerin (s. 22.1.1814 Kleinbottwar ja k. 19.3.1908 Stuttgart) muutettua Berliiniin. Zeller kuului Ferdinand Christian Baurin (s. 21.6.1792 ja k. 2.12.1860) perustamaan Tübringenin teologiseen koulukuntaan ja erityisen hyvin hänet tunnettiin antiikin Kreikan filosofiaa – varsinkin esiskokratista filosofiaa - käsittelevistä kirjoituksista.
Kuno Fischeriä pidettiin loistavana luennoitsija ja erinomaisena presentaatioiden tekijä, jonka maine perustui pitkälti hänen työhönsä historioitsija ja filosofian kommentaattorina. Fischerin filosofiset näkemykset olivat selkeästi Georg Wilhelm Friedrich Hegelin (s. 27.8.1770 ja k. 14.11.1831) perustaman koulukunnan jalan jäljillä. Erityisesti Fischerin tulkinta ja kirjoitukset saksalaisesta filosofista, Immanuel Kantista (s. 22.4.1724 ja k. 12.2.1804) – jotka sittemmin riitauttivat Fischerin Berliinin yliopiston filosofian professorin Friedrich Adolf Trendelenburgin ja hänen seuraajiensa kanssa – nousivat vuonna 1860 hänen teoksensa Kants Leben und die Grundlagen seiner Lehre myötä kuuluisiksi ja aiheuttivat lähtölaukauksen ”Kant renessassille”. Kuno Fischerin modernin filosofian historian käsitykset vaikuttivat syvästi Friedrich Nietzscheen ja hänen näkemyksiinsä modernista filosofiasta, varsinkin Baruch Spinozasta (s. 24.11.1632 Amsterdam ja k. 21.2.1677 Haag).
Egon Friedell jatkoi opintojaan Berliinissä ja Heidelbergissa opiskelemalla mm. filosofiaa ja saksalaista kirjallisuutta vuosina 1900-1904 Wienissä. Wienissä Egon Friedell tutustui varhaiseen modernistiin, kirjailija ja runoilija Peter Altenbergiin sekä alkoi kirjoittaa artikkeleita Märzille ja Die Schaubühnelle. Friedell valmistui filosofian tohtoriksi vuonna 1904; hänen vätöskirjansa käsitteli saksalaisen varhaisromantiikan runoijian, Novaliksen (vapaaherra Georg Philipp Friedrich von Hardenberg, s. 2.5.1772 Oberwiederstedt ja k. 25.3.1801 Weißenfels) filosofiaa. Väitöskirjansa Egon Friedell kirjoitti Friedrich Jodlin ohjauksessa. Väitöskirjan tarkastajien mielestä Friedellin väitöskirja edusti ennemminkin kirjallisuushistoriaa kuin filosofista tutkimusta. Väitöskirja hyväksyttiin kuitenkin painettavaksi ja kirja ilmestyi vuonna 1904 Münchenissä arvostetun Bruckmann Verlagin kustantamana. Tässä vaiheessa elämäänsä Egon Friedmann oli jo ottanut käyttöönsä uuden nimen, Egon Friedell.
Egon Friedell alkoi julkaista omalla nimellään kirjoituksiaan Karl Krausin Die Fackel-lehdessä vuonna 1905; ensimmäinen kirjoitus oli otsikoitu: Vorurteile. Seuraavalla lehden numerossa Friedell julkaisi kaksi kirjoitusta – Die Lehrmittelin ja Das schwarze Buchin -, jotka olivat kirjoittaneet yhdessä Peter Altenbergin kanssa. Samassa lehdessä ilmestyivät vielä seuraavat kirjoitukset: Zwei Skizzen: Der Panamahut & Die Bolette (nro 193), Pilatus (nro 201) ja Ein Schmerzensschrei (nro 202). Näiden kirjoituksien jälkeen Egon Friedell aloitti kabaré-esiintyjänä Cabaret Nachtlichtissa ja Kabare Höllessä. Taiteellisena johtajana Egon Friedell toimi vuosina 1908-1910 Kabaree Ledermausenissa. Teatterin puolella Friedellin ensimmäisiä rooleja oli poliisikomentaja osa Frank Wedekindin näytelmässä Die Büchse der Pandora vuonna 1905. Uransa huipulla Egon Friedell oli näyttelijänä Berliinissä vuosina 1913-1914 Max Reinhardtin (vuoteen 1904 Goldmann, s. 9.9.1873 Baden ja k. 31.10.1943 New York) ohjaamissa Leo Tolstoin ja Bernard Shawn näytelmissä. Muita näytelmiä, joissa Egon Friedell menestyi näyttämöllä, olivat esim. Kahden isännän palvelija (Carlo Goldonin komedia vuodelta 1746), Fannyn ensimmäinen näytelmä (George Bernard Shawn näytelmä vuodelta 1911), Juonittelu ja rakkaus (Friedrich Schiller) ja Venetsian kauppias (William Shakespeare). Egon Friedellin näyttelijäkollegoita olivat mm. Hans Moserin (s. 6.8.1880 ja k. 19.6.1964) ja Heinrich Wilhelm ”Heinz” Rühmann (s. 7.3.1902 ja k. 3.10.1994).
Max Reinhardt aloitti näytteljän uransa Berliinin Deutsches Theaterissa vuonna 1894 ja sittemmin saman teatterin ohjaajana ja johtajana. Vuodesta 1924 Reinhardt johti Wienissä Theater in der Josefstadtia. Max Reinhardt muutti vuonna 1933 Yhdysvaltoihin ja johti siellä Hollywoodissa vaimonsa Helene Thimingin kanssa teatterikoulua. Egon Friedell nautti sanavalmiin originellin ja nauravan filosofin osasta Peter Altenbergin ja sellaisten wieniläisintellektuellien ystäväpiirissä, kuten Hermann Bahr, Hugo von Hofmannsthal, Arthur Schnitzler, Karl Kraus, Oskar Kokoschka ja Adolf Loos.
Kustantaja Samuel Fischer tilasi Egon Friedellin runoilija Peter Altenbergin elämänkertaa kirjoittamaan vuonna 1910. Kustantaja Fischer pettyi kuitenkin Friedellin analyysiin ja kulttuurikritiikkiin tämän teoksessa Ecco poeta; tämä johti siihen, että kirjaa ei mainostettu mitenkään ja kirjasta tuli floppi. Tästä alkoi kuitenkin Egon Friedellin kiinnostus kulttuurihistoriaan. Hän vieraili usein wieniläisissä ”kirjallisissa kahviloissa”, erityisesti Café Centralissa, tutustuen ja ystävystyen moniin ihmisiin ja kulttuurin suojelijoihin. Alkoholismista ja liikalihavuudesta kärsinyt Egon Friedell pakotettiin sanatorioon hoitoon Münchenin lähelle vuonna 1914. Hän oli innokkaasti lähdössä mukaan ensimmäiseen maailmansotaan, mutta häneltä evättiin pääsy mukaan terveydellisistä syistä. Virallisesti Egon Friedell vaihtoi vuonna 1916 nimekseen Friedell.
Vuonna 1920 Friedell julkaisi näytelmänsä, Juudaksen tragedia, joka sai ensi-iltansa Burgtheaterissa vuonna 1923. Vuonna 1921 Friedelliltä ilmestyi esseekokoelma, Das Jesusploblem, johon hän oli koonnut uskonnollisia mietteitään. Julkaisuvuorossa vuonna 1922 oli Quarry – Sekalaiset mielipiteet ja lainaukset. Vuosina 1919-1924 Egon Friedell työskenteli toimittajana ja teatterikriitikkona useille lehdille, kuten Die Schaubühne, Der Merker, Der Morgen ja Neues Wiener Journal; teatterikritiikin lisäksi hän teki käännöksiä, satiirisia kommentaareja ja pieniä kulttuurihistoriallisia tutkielmia. Stunde-lehden kriitikkona ollessaan vuonna 1924 Egon Friedell erotettiin ”petturina”, koska oli lehdessä esittänyt satiirisia huomautuksia.
Terveydelliset ongelmat estivät Egon Friedellin tekemästä pysyviä toimeksiantoja vuoden 1927 jälkeen ja siksi hän työskenteli itsenäisesti esseistinä, toimittajana ja kääntäjänä Wienissä. Kirjoittajia, joita Egon Friedell käänsi, olivat esim. amerikkalainen esseisti, filosofi, luennoitsija ja runoilija Ralph Waldo Emerson (s. 25.5.1803 ja k. 27.4.1882), runoilija ja näytelmäkirjailija Christian Friefrich Hebbel (s. 18.3.1813 ja k. 13.12.1863), fyysikko, satiirikko ja anglofiili Georg Christoph Lichtenberg (s. 1.7.1742 ja k. 24.2.1799), brittiläinen opettaja, historioitsija, satiirikko, esseisti, kääntäjä ja filosofi Thomas Carlyle (s. 4.12.1795 ja k. 5.2.1881), tanskalainen kirjailija ja ”satusetä” Hans Christian Andersen (s. 2.4.1805 ja k. 4.8.1875), laulaja, näyttelijä j näytelmäkirjailija Johann Nepomuk Eduard Ambrosius Nestroy (s. 7.12.1801 ja k. 25.5.1862) ja brittiläinen historioitsija Thomas Babington Macaulay (s. 25.10.1800 ja k. 28.12.1859).
Egon Friedell julkaisi elämänsä mittaan 22 teosta eri kustantajien avustuksella.Tämän lisäksi hän kirjoitti ja avusti seitsemäätoista eri sanoma- ja aikakauslehteä. Vuosien saatossa kerääntyneen lehtikirjoitusaineistonsa pohjalta Friedell alkoi vähitellen hahmotella ja koota 1920-luvun alussa varsinaista pääteostaan, Uuden ajan kulttuurihistoria. Teoksensa ensimmäinen osa, Renessanssi ja reformaatio, ilmestyi C. H. Beckin kustantamon julkaisemana Münchenissä vuonna 1927. Egon Friedell omisti teoksensa suuresti ihailemalleen teatteriohjaaja Max Reinhardtille. Vuotta myöhemmin tuli kirjapainosta ulos teossarjan toinen osa, Barokki ja rokokoo – valistusaika ja vallankumous ja lopulta vuonna 1931 Uuuden ajan kulttuurihistorian kolmas osa, Romantiikka ja liberalismi – imperialismi ja impressionismi. Tässä vaiheessa kirjasarjasta tuli myyntimenestys, joka teki myös kirjoittajastaan hyvin kuuluisan miehen. Kirjasarjasta tehtii melko pian käännökset seitsemälle kielelle. Vuosina 1930-1933 ilmestyi kirjasarjan suomenkielinen käännös.
Friedell jättäytyi 1930-luvun alusta alkaen syrjään teatterimaailmasta ja vetäytyi kesähuvilalleen Tirolin Kufsteiniin kirjoittamaan uutta teostaan, Vanhan ajan kulttuurihistoriaa. Vuonna 1936 teoksen ensimmäinen osa – joka käsitteli Egyptiä, Etu-Aasiaa ja muinaiskreetalaista kulttuuria – ilmestyi Sveitsissä. Egon Friedellin koko tuotanto oli jo joutunut Saksassa kiellettyjen kirjojen listalle, joten müncheniläiset kirjankustantajat eivät voineet enää julkaista hänen kirjoittamaa kirjaa. Vasta toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1949 julkaistiin postuumisti keskeneräiseksi jäänyt kirjasarjan toinen osa Kreikan kulttuurihistoria (Kulturgeschichte Griechenlandes).
Natsit tulivat Saksassa valtaan vuonna 1933 ja vuonna 1937 kansallissosialistien hallinto kielsi Egon Friedellin teokset, koska ne eivät edustaneet NSDAP:n edistämää historiallista teoriaa. Tämän jälkeen kaikki saksalaiset ja itävaltalaiset kustantajat kieltäytyivät julkaisemasta Egon Friedellin teoksia. Anschluss toteutui 12.3.1938, kun Adolf Hitler liitti Itävallan Saksan yhteyteen. Tapahtumat olivat Itävallassa jo riistäytyneet käsistä ja juutalaisia hakattiin kaduilla ja heidän synagogiaan ryöstettiin ja poltettiin. Egon Friedell aavisti kohtalonsa ja hän kirjoitti hyvälle ystävälleen, Ödön von Horváthille, 11.3.1938 kirjeessä: ”Olen aina valmis lähtemään, kaikin tavoin!”
Egon Friedellin asuntoon saapui kaksi SA:n miestä 16.3.1938 pidättämään hänet ja kun miehet vielä riitelivät taloudenhoitajan kanssa ulko-ovella, hyppäsi Egon Friedell asuntonsa kolmannen kerroksen ikkunasta kadulle. Hän varoitti ohikulkijoita ikkunasta huudollaan ennen kuin iskeytyi katuun kuoliaana. Egon Friedell haudattiin Zentralfriedhofin hautausmaalla Wieniin. Vuonna 1954 Wienissä nimettiin katu Egon Friedellin mukaan ja vuonna 1978 julkaisi Itävallan Posti hänen 100-vuotissyntymäpäivänsä muistoksi hänestä postimerkin. Hänen hautansa julistettiin Ehrengrabiksi vuonna 2005; merkittävät kansalaiset saavat hautansa kunnostuksen yhteisöltä tai kaupungilta, mikäli haudatulla ei ole omia jälkeläisiä tai mikään instituutti ei huolehdi haudan kunnostuksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti