Muun muassa ummetuksen hoitoon ja erilaisiin vatsavaivoihin käyttivät aikanaan jo muinaiset egyptiläiset, kreikkalaiset ja roomalaiset pellavansiementä. Pellavansiemen sisältää paitsi linolihappoa, myös B- ja E-vitamiineja sekä kalsiumia, seleeniä ja magnesiumia, joista useilla suomalaisilla on liian usein puutostiloja. Pellavansiemen on yksi parhaista omega-3 rasvahapon lähteistä ruokavaliossamme. Yli yhdeksänkymmentä prosenttia pellavansiemenen sisältämästä rasvasta on tyydyttymätöntä. Runsaan ALA:n vuoksi valistuneet ja terveystietoiset kansalaiset ovat osanneet korjata vääristynyttä omega-6/omega-3-rasvahappojen suhdetta pellavansiemenöljyä reilusti käyttämällä. Älä käytä pellavansiemenöljyä paistamiseen, mutta se sopii erinomaisesti mm. salaattikastikkeisiin ja omatekoisiin marinadeihin. Melkein kolmannes (28 prosenttia) pellavansiemenestä on kuitua ja siitä neljäsosa on liukenevaa. Liukenevan kuidun määrä on korkea verrattuna moniin muihin kasveihin. Kuidut tukevat ruoansulatuskanavan normaalia toimintaa. Ravintokuidun saantisuositus on 25-35 g/päivä, mutta suomalaiset saavat sitä keskimäärin 22 g/päivä.

Pellavansiemen on hyvänmakuista ja se on hinnaltaan edullista käyttää vaikka päivittäin ruokavaliossa. Sen voi helposti pellavarouheena lisätä vaikkapa aamupuuron sekaan lisukkeeksi. Jos haluat pellavansiemenen pehmeämmäksi ja miellyttävämmäksi rouheen voi lisätä puuroon jo ennen hiutaleita tai suurimoita pehmenemään. Toki pellavarouhe ei välttämättä tarvitse liotusta, mutta saat sen puuroon pehmeän ihanasti, jos rouhe saa olla hetken aikaa nesteessä. Valmiin puuron päälle sopii myös ripotella pellavansiemenrouhetta. Pellavansiemenrouheessa on varsin monia terveysvaikutteisia aineita, kuten esim. kuituja, lignaaneja, lima-aineita sekä kivennäisaineita, kuten magnesiumia ja kaliumia sekä hivenaineita, kuten piitä.

 Kokonainen pellavansiemen tarvitsee liotusta; nesteessä pellavansiemen vapauttaa ravintosisältöään ikään kuin ”avautuen”. Näin saadaan pellavansiemenestä ehdottomasti suurempi hyöty irti. Pellavansiemenestä voi mainiosti valmistaa samoin limaa, joka sopii erittäin hyvin vatsalle sekä on tehokas ja luonnollinen apu esim. ummetukseen. Pellavansiemenliman valmistukseen kannattaa käyttää vain käsittelemättömiä pellavansiemeniä. Laita juomalasiin ensin 1-2 ruokalusikallista käsittelemättömiä pellavansiemeniä ja kaada niiden jälkeen lasiin vesi. Pellavansiemenet turpoavat vähintään kahdeksankertaiseen tilavuuteen. Korkea limapitoisuus saadaan veden ja pellavansiementen suhteen ollessa 13/1. Aamulla siemenet ja vesi ovat muodostaneet geelimäisen liman. Vatsaa hellästi huoltavan pellavansiemenliman voi juoda sellaisenaan tai syödä muun aamupalan joukossa. Lima-aineet suojelevat mahasuolikanavan pintakerrosta eli epiteeliä. Pellavansiemenlima muodostaa hyvin vaahtoa; vaahtoa voidaan käyttää erilaisissa ruoissa stabilisaattorina ja paksuntajana.

Pellavansiemenrouhe taas sopii paremmin käytettäväksi mm. puurojen ja pirtelöiden seurana. Pellavansiemenrouhetta voi mainiosti käyttää lisäämällä niitä esim. munakkaisiin ja erilaisiin liharuokiin. Leivontaan taas suositeltavampaa on käyttää kokonaisia pellavansiemeniä. Yhteen leipä- tai sämpylätaikinaan voi laittaa esim. puoli desilitraa siemeniä. Pellavansiemenet säilyvät kokonaisina paremmin kuin pellavansiemenrouhe. Pellavansiemenrouheesta on havaittu, että kun sitä nauttii ruokailun yhteydessä, ei verensokeri nouse niin korkealle, kuin muutoin nousisi.

Pellavansiemen kerää itseensä maaperästä kadmiumia ja syaanivetyä. Kadmiumia on käytetty mm. akkujen valmistukseen ja suurina määrinä ihmiseen kehoon kerääntyessään on ihmisen elimistölle vaarallista. Tämän metallin kerääntyminen on kasvin ominaisuus. Siksi pellavansiemenen käyttö täytyy muistaa pitää järkevissä rajoissa, noudattaen ohjeistuksia tuotepakkauksissa. Maailman terveysjärjestön alainen kansainvälinen syöpätutkimuslaitos IARC on todennut kadmiumin ensimmäisen luokan karsinogeeniksi. Kadmium sitoutuu veressä punasoluihin ja kertyy erityisesti munuaisiin ja voi olla siten haitallista mm. kiveksille ja maksalle. Ihmiset ovat altistuneet kadmiumille ainakin tupakan, saastuneen veden ja vanhojen astioiden käytön kautta. Onneksi kuitenkin ruoansulatus pystyy kuitenkin suodattamaan suurimman osan kadmiumista pois.

Vetysyanidi on myrkyllinen, heikko happo. Sen suoloja kutsutaan syanideiksi; yhdisteen vesiliuosta kutsutaan sinihapoksi. Vetysyanidia on käytetty mm. hyönteismyrkkynä ja joissakin USA:n osavaltioissa käytetyissä kaasukammioissa surmaamaan kuolemanrangaistuksen saaneita. Karvasmanteli (Prunus amygdalus) sisältää amygdaliinia ja tästä glykosidereihin kuuluvasta orgaanisesta yhdisteestä voi ihmisen ruoansulatuskanavassa syntyä vetysyanidia. Pellavansiemenistä on raskaana oleville hyvä muistuttaa, että niitä ei suositella niiden sisältämien pienien kadmium- ja syaanivetymäärien vuoksi. Pellavasiemenöljyyn nämä myrkylliset aineet eivät kuitenkaan kulkeudu, joten varoituksen sana koskee vain kokonaisia pellavansiemeniä. Nykyään on jo tiedossa tuoreiden tutkimusten valossa, että pelko syaanivedyn haitoista on perusteeton. Suomalaiset tutkimukset ovat vapauttaneet pellavansiemenen kokonaan näistä epäilyksistä.

Pellavansiemenet sisältävät melko runsaasti kaliumia ja magnesiumia ja se on ilmeisesti myös huomattava piin lähde. Ihminen saakin piitä yleensä pääasiassa siemenkasvien kuorista. Tämänkin ravinteen saanti vaikeutuu tänä päivänä, koska nykyään vilja kuoritaan teollisesti ja syödään usein ilman kuoriosia. Piin puutos näkyy esim. huonona ihon, hiusten ja kynsien kuntona. Pellavansiemenrouheen käyttö saattaa siis tukea myös piin saantia.

Nykyisin pellavaöljyä on nähty käytettävän teollisuudessa vernissana (lakkana) öljymaaleissa. Perinteisesti läpikuultava vernissa valmistetaan keitetystä pellavaöljystä, hartsista ja liuotinaineesta, joka lähes aina on tärpätti. Pellavansiemen ja sen osat ovat osoittautuneet hyviksi ja käyttökelpoisiksi lisäravinteiksi, joilla on oivallettu myös olevan merkittäviä terveydellisiä vaikutuksia ihmisille. Tiedekirjallisuus tietää nimetä tapauksia, joissa pellavansiemenistä on saatu todistettavaa näyttöä mm. syövän, sydän- ja verisuonisairauksien sekä diabeteksen hoidon yhteydessä.

Pellavansiemeniä puristamalla joko mekaanisesti tai kemiallisesti uuttamalla saadaan kahta tärkeää tuotetta: pellavasiemenöljyä ja –rouhetta. Rouheeseen on tarkoituksella jätetty 20 prosenttia rasvaa. Kasviöljyä, kuten rypsi-, rapsi-, maissi-, soija-, auringonkukka- tai pellavansiemenöljyä ei ole suositeltavaa käyttää ruokaöljynä, koska ne sisältävät paljon alfaliinihappoa ja omega-6-rasvahappoja sekä härskiintyvät kuumennettaessa. Niitä käytettäessä elimistöömme kertyy liikaa näitä aineita, eikä kehomme pysty muuntamaan näin suuria määriä EPA:ksi tai DHA:ksi. Pellavasiemenöljyn yli 50 prosentin määrästä alfalinoleenihapon esiastetta muuttuu EPA:ksi ja DHA:ksi ainoastaan viisi prosenttia. Lisäksi linolihappo estää tätä muutosta. Koska kehoomme kertyvä alfalinoleenihappo on hyvin reaktiivinen aine, se härskiintyy eli hapettuu hyvin herkästi kehossamme johtaen krooniseen tulehdukseen. Suositeltavampaa on käyttää pellavansiementä rouheena - silloin siitä saa monia hyödyllisiä ravintoaineita - eikä tällöin pellavansiemenöljyn määrä ole liian suuri. Hyviä kasviöljyjä, joita voit käyttää ruokaöljynä esim. salaateissa, ovat kylmäpuristetut (ekstraneitsyt) ja tummassa lasipullossa säilytetyt oliiviöljy, avokadoöljy ja kookosöljy. Oliiviöljy on kertatyydyttymätöntä rasvaa eli oleiinihappoa ja ihmisen rasvasta runsas 40 prosenttia on oleiinihappoa. Oleiinihappoa on paljon myös avokadoöljyssä ja rypsiöljyssä, mutta rypsiöljyn vahingoksi siinä on aivan liikaa linolihappoa. 

Kaikkiin muihin viljakasveihin verrattuna pellavansiemen sisältää eniten omega-3-sarjaan lukeutuvaa monityydyttymätöntä alfalinoleenihapon (ALA) esiastetta. Helmi-nimistä pellavansiemenlajiketta viljellään Suomessa ja tämän lajikkeen pellavansiemenistä puristetussa öljyssä on keskimäärin 62 prosenttia alfalinoleenihappoa. Vain EPA ja DHA ovat rasvahapoista todettu merkittäviksi sydän- ja verisuonitautien ehkäisijöiksi, eivät omega-6-rasvahapot eivätkä omega-3:n esiastetta sisältävät alfalinoleenihapot. Rypsiöljypohjaiset margariinit eivät juurikaan sisällä omega-3-rasvahappoja - EPA ja DHA - vaan pelkästään niiden esiastetta, jonka terveyshyöty on hyvin mitätön. Rypsiöljystä et saa lähellekään riittävää määrää välttämättömiä oikeassa muodossa olevia omega-3-rasvahappoja, eli siis EPA:a ja DHA:ta. Siksi suurin osa ALA:sta jää prosessoimattomana kehoomme ja hapetuttuaan aiheuttaa kehossa matala-asteista tulehdusta. Mistä sitten saat runsaasti EPA:a ja DHA:a rasvahappoja? Kylmän meren rasvaisista kaloista ja laadukkaista kalaöljyistä. Myös vapaana laiduntavan lehmän maitorasva sisältää 3-4 kertaa enemmän eläinperäistä omega-3-rasvaa kuin rehuilla ruokitun lehmän maitorasva.

Suomalainen kylmäpuristettu pellavansiemenöljy pitää sisällään melko runsaasti linolihappoa (LA), noin 15 prosenttia. Linolihappo on elimistöllemme välttämätön rasvahappo, koska sen avulla kehomme pystyy tuottamaan muitakin tarvitsemiamme rasvahappoja. Tämä linolihappo kuuluu niin sanottuun omega-6-rasvahappojen sarjaan, joita länsimaissa saadaan aivan liian suuria määriä verrattuna omega-3-rasvahappojen määrään. Todella vaaralliseksi linolihappo muuttuu kuumennettaessa sitä, jolloin rasvojen hajotessa syntyy paljon aldehydejä eli syöpää synnyttäviä aineita. Mitä lähempänä omega-3-rasvahappojen suhde on omega-6-rasvahappoja, sitä paremmin asiat ovat. Sen suhteen pitäisi olla vähintään 1:1-4, mutta länsimaissa se on kuitenkin noin 1:10-20, vaikka ideatilanne olisi 1:1. Rypsi- ja rapsiöljyjen linolihappo muuttuu lipoxyperoksidaasientsyymin 5-LOX avulla gammalinolihapoksi (GLA), joka taas muuttuu dihomogammalinoleenihapoksi (DGLA). DGLA on kaikkien - niin hyvien kuin haitallistenkin - eikosanoidien lähde. Eikosanoidit säätelevät kehon tulehdusta, veren hyytymistä ja kovin monia muitakin toimintoja. Hyvälaatuisia eikosanoideja syntyy aivan itsestään DGLA:sta, mutta 5-LOX-entsyymin avulla DGLA synnyttää arakidonihappoa (AA), joka on kehoa tulehduttavien eikosanoidien lähde. Kehomme säätelee arakidonihapon määrää siirtämällä ylimäärän rasvasoluihin ja siksi runsas arakidonihapon määrä aiheuttaa myös liikalihavuutta. Paitsi tulehdusta arakidonihappo aiheuttaa myös sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia kehossamme.

Kehomme ei kykene muodostamaan itse omega-3- eikä omega-6-rasvahappoja ja siksi näitä välttämättömiä rasvahappoja on saatava ravinnosta. Monityydyttymättömät rasvahapot koostuvat vähintään kahdesta tai useammasta kaksoissidoksesta; ne ovat näin pehmeitä ja juoksevia öljyjä. Ne jaetaan omega-3, omega-6, omega-7- ja omega-9-rasvahappoihin. Numerot 3 ja 6 tarkoittavat ensimmäisen kaksoissidoksen paikkaa molekyylissä. Kaksoissidoksissa olevat parittomat elektronit tekevät näistä öljyistä hyvin reaktiivisia. Kuumuudelle tai hapelle altistuessaan omega-6-rasvahapot esim. paistaessa tai margariineja valmistettaessa muodostuvat haitallisiksi ja hyvin reaktiivisiksi yhdisteiksi eli ns. vapaiksi radikaaleiksi. 

Samoin monissa nykyajan rappeutumissairauksissa on hyötyä riittävästä monityydyttymättömien omega-3-sarjan rasvahappojen saannista; sellaisia sairauksia ovat ainakin verenpainetauti, aikuisiän diabetes, sepelvaltimotauti, verisuonten kalkkeutumat, niveltulehdukset, PMS, allergiat, astma ja liikalihavuus. Rasvahappoanalyysillä voidaan selvittää rasvahappojen tarve sekä määrä. Plasman rasvahappojen suhteet ja molaariset osuudet määritellään laboratoriossa tarkasti.

Pellavansiementen rasvahappojen määrä:

Rasvahapot, tyydyttyneet                        3,7 g/100 g

Rasvahapot, trans                                    0,0 g/100 g

Rasvahapot, kertatyydyttymättömät       7,5 g/100 g

Rasvahapot, monityydyttymättömät       28,7 g/100 g

(Lähde: Fineli)