Medikalisaatio on jo pitkään ollut vitsauksena arkielämässämme. Jokainen vaiva pyritään diagnosoimaan ja antamaan sille diagnoosinumero; tämän jälkeen tätä vaivaa ryhdytään hoitamaan kemiallisilla lääkkeillä. Tänään täysin laillisina pidettävät lääkkeet kuitenkin tappavat vuosittain uskomattomia määriä ihmisiä. Sydän- ja verisuonitautien ja syövän jälkeen lääkkeet tappavat Amerikassa ja Euroopassa kolmanneksi eniten ihmisiä. Ihmisillä on usein täysin väärä illuusio siitä, että koska lääkkeet ovat laillisia, niiden täytyy myös olla ehdottomasti turvallisia. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole juuri koskaan. Rahanahneille lääkeyhtiöille lääkkeiden valmistus on vain puhdasta liiketoimintaa. Siinä toiminnassa ihmisten terveys ei paina mitään. Yksistään Amerikassa reseptillä hankitut särkylääkkeet saavat käyttäjänsä voimakkaimmin riippuvaisiksi ja tappavat joka vuosi enemmän amerikkalaisia kuin kokaiini ja heroiini yhteensä. Samoin antidepressantit lääkkeet eli masennuslääkkeet muuttavat miljoonia amerikkalaisia käveleviksi ihmisraunioiksi ja kohottavat huomattavasti itsemurhien määrää vuosittain.

Yksitoista kaikkein suurinta lääkeyritystä keräsi noin 85 miljardin dollarin voiton vuonna 2012. Amerikkalaiset kuluttivat vuoden 2013 aikana yli 280 miljardia reseptilääkkeiden hankintaan. CDC raportoi, että reseptilääkkeisiin hassattiin yli kaksinkertainen määrä rahaa vuosien 1999 ja 2008 välisenä aikana. Useat reseptilääkkeet maksavat Amerikassa noin kaksi kertaa enemmän kuin muissa maissa. On erittäin tuottoisaa liiketoimintaa markkinoida lääkkeitä; Yhdysvalloissa vuosina 1996-2001 lääketeollisuuden myyntihenkilöstön määrä vähintään tuplaantui. The Drug Pushers-artikkeli paljastaa, että jokainen dollari, joka käytetään lääkkeiden esittelemiseen suoraan lääkäreille, tuottaa voittoa keskimäärin 10 dollaria. Ihmisten suojelemiseksi hyödyttömiltä lääkkeiltä otettiin käyttöön satunnaistetut kokeet. Kuitenkin lääketeollisuus on vapautettu tiedontuotannosta. Tämä on johtanut vääjäämättä siihen, että lääkeyhtiöt käyttävät tätä porsaanreikää hyväkseen tuottamalla markkinoille lääkkeitä, joilla saadaan potilaille hyvin vähän tai ei lainkaan hyötyä, mutta usein kyllä valtavasti haittoja potilaille aiheuttaen. CDC:n mukaan Yhdysvalloissa viedään 750 000 ihmistä vuosittain ensiapuun reseptilääkkeiden haittavaikutusten vuoksi.

Markkinointi ja tiede sekoitetaan tarkoituksellisesti toisiinsa ja professoreista tehdään puoliväkisin lääketeollisuuden tuottamien lääkkeiden promoottoreita. Osasta lääkeyhtiöiden tutkijoista on kestämätöntä, että juuri heidät on tempaistu mukaan tähän käsittämättömään prosessiin, vaikka itse eivät voi asialle tehdä mitään. Hiljalleen vallinneet hyvät tavat unohdettiin ja tilalle astui kaiken muun jalkoihinsa tallaava periaate, ahneus. Voitto jokaista myytyä yksikköä kohden on lääketeollisuudessa ollut aina paljon korkeampi kuin muilla aloilla. Vuonna 1960 voitto oli lääketeollisuudessa 11 prosenttia, kun voitto samaan aikaan kaikkien Fortune 500-yritysten joukossa oli keskimäärin 6 prosenttia. 1980-luvulla markkinamiesten astuessa valtaan kipusivat lääketeollisuuden tekemät voitot ennalta näkemättömiin voittoihin ollen vuonna 2011 yksikköä kohden laskettuna 19 prosenttia. Fortune 500:n kymmenen lääkeyrityksen yhteenlasketut voitot olivat vuonna 2002 suuremmat kuin muilla 490 yrityksellä yhteensä.

Jo 1980-luvun lähti käyntiin lääkkeiden markkinoinnissa hyvin nopea muutos. Lääkeyritysten markkinointiosastoista tuli aggressiivisempia ja meluisia sekä suhteessa lääkäreihin että lääkeyritysten sisäpiirissä. Tässä vaiheessa myös kliiniset kokeet alistettiin osaksi markkinointikoneistoa. Uudet alalle tulleet johtajat eivät omanneet lainkaan tai korkeintaan hyvin vähän tuntemusta tieteeseen tai varsinkaan lääketieteeseen, sillä useat näistä uusista johtajista olivat kannuksensa hankkineet auto- tai jääkaappimyyjinä; osa tuli myös armeijan alemmasta päällystöstä uudelle alalle. Nämä uudet johtajat korvasivat vanhemmat tutkimuspäälliköt ja ryhtyivät ohjaamaan perustutkimuksia sekä kliinisiä tutkimuksia tällä ”ammattitaidolla”. Yritysten innovaatioiden kannalta tämä kehitys oli järkyttävää. Monet siihen asti tarpeellisiksi osoittautuneet lääkkeet, kuten esim. asykloviiri (herpeksen hoitoon), tsidovudiini (AIDS-lääke) ja simetidiini (vatsalääke) olivat suuressa vaarassa pudota pois markkinoilta, kun nämä uudet johtajat eivät ymmärtäneet näiden lääkkeiden merkitystä.

Erittäin kokenut kliininen tutkija, kansainvälisesti tunnustettu kardiovaskulaarinen epidemiologi, lääketieteen tohtori, Curt D. Furberg surkutteli akateemisen vapauden puutetta lääketeollisuuden hankkeissa seuraavasti: ”Yhtiöt voivat käyttää kovia otteita, mutta tutkijat yleensä eivät. Artikkeli on lähetettävä yhtiölle kommentoitavaksi, ja siinä vaara juuri piilee. Pystytkö panemaan vastaan yhtiön muutosvaatimuksille? Annatko ensin hiukan periksi, sitten hiukan enemmän ja sitten antaudut kokonaan? Pintansa pitäminen on vaikeaa, jos tarvitsee rahaa uusiin hankkeisiin.”

Lääketieteen tohtori Curt D. Furberg.

Yksi tapa määrittää eturistiriita on tämä: ”tilanne, jossa ihmisen ammatilliseen arvostelukykyyn vaikuttaa liikaa toissijainen etu (kuten taloudellinen hyöty), jolloin ensisijainen etu (kuten potilaan terveys tai tutkimuksen arvo) kärsii”. Lääketieteellisten lehtien kansainvälisistä päätoimittajista muodostettu työryhmä on määrittänyt, että ”tutkijoiden ei pitäisi solmia sopimuksia, jotka estävät heitä käyttämästä dataa vapaasti, analysoimasta sitä riippumattomasti, laatimasta käsikirjoituksia ja julkaisemasta niitä” ja lisäksi että ”toimitus voi jättää artikkelin julkaisematta, mikäli rahoittaja on rajoittanut tekijöiden julkaisuoikeutta”. Tästä mainiosta julistuksesta ja sen hyvästä tarkoituksesta huolimatta lehdet hyväksyvät kuitenkin sen, että yhtiöiden lääketutkimuksissa akateeminen vapaus jää käytännössä haaveeksi.

Hyvin arvostetutkin lehdet saattavat menettää erittäin merkittäviä summia rahaa eripainosten myynnistä, jos erehtyvät olemaan liian kriittisiä lääkeyrityksiä kohtaan. British Medical Journalin entinen päätoimittaja, Richard Smith kirjoitti aiheesta artikkelin ”Lääketieteelliset lehdet ovat lääkeyhtiöiden markkinointiosaston jatke”. Artikkelissa hän kertoo, kuinka lääkeyhtiöt voivat soittaa tiedelehtiin jätettyään artikkelin arvioitavaksi ja luvata lunastaa eripainoksia mikäli yhtiön lähettämä artikkeli hyväksytään julkaistavaksi. Richard Smith samalla myös ehdotti ratkaisuksi lehtien eturistiriitoihin seuraavaa: lehdet lopettavat kokonaan tutkimuksien julkaisun ja protokollat, tulokset ja tiedostot annetaan kokonaisuudessaan avoimeen käyttöön normaaleilla verkkosivuilla. Silloin lehdet välttyvät kiitollisuudenvelasta lääkeyhtiöille ja tutkimusten julkaisemisen sijaan nämä lehdet pystyisivät keskittyä tutkimusten kriittiseen arviointiin.

Yhtä ongelmallisen eturistiriidan muodostaa lääkemainonta. Tähänkin ongelmaan on olemassa hyvin yksinkertainen ratkaisu: lopetetaan lääkkeiden mainonta. Se olisi varsin kohtuullista ja hyvin kunniallinen tapa toimia, sillä lääkemainoksista ei ole kuin haittaa itse potilaille. Lehdet saisivat vapaasti kuolla, jos eivät tule toimeen ilman mainostuloja lääkeyhtiöiltä. Samoin tiedon etsiminen kävisi paljon vaivattomammaksi ylimalkaan.

Eräs lääketeollisuuden käyttämistä lahjontatavoista on erilaiset kokoukset, johon kerääntyy kansainvälisiä tutkijoita eri maista keskustelemaan esimerkiksi mahdollisuuksista tehdä yhteistyötä järjestävän lääkeyhtiön kanssa. Lääkeyhtiön järjestämän illallisen yhteydessä saattaa esim. kliinisistä tutkimuksista vastaava johtaja sujauttaa osallistujan käteen kirjekuoren, joka kätkee sisälleen lahjontarahaa. Kuoressa on kiitoskirje, jossa kiitetään osallistujaa osallistumisesta tapaamiseen. Näin lahjonta käynnistyy vähitellen, ensin vähän pienemmillä summilla, jotta lahjottu voisi elää asian kanssa. Jos lahjan saaja ei palauta kirjettä antajalleen, tulkitaan se merkiksi siitä, että seuraavalla kerralla osallistuja haluaa jo kunnon korvauksen menettämästään ajasta. Käteisellä maksettaessa ei tapahtumasta jää myöskään turhia jälkiä.

Lääkäreitä lähestyessään lääkeyhtiöt tekevät sen hienovaraisesti; etujen määrä kyllä kasvaa nopeasti, jos lääkäri osoittautuu hyödylliseksi lääkeyhtiölle. Varsin yleisesti käytetty tapa on saada ystäviä maksamalla lääkäreille heidän palveluksista sangen runsaat korvaukset sekä maksaa heille myös korvauksia olemattomistakin palveluksista. Tuotelahjat toimivat lääkäreihin kuin rokotteet; heidän itsetuntoaan hoidetaan pienillä lahjuksilla alkuun, jotta heidät saadaan uskomaan, ettei hän koskaan tule ottamaan rahaa vastaan. Sitten seuraa yllätys, kun lääkärit kuitenkin ottavat lääketeollisuudelta vastaan todella isoja rahasummia ja näin korruptoituvat pahasti. Suomalaiset neurologit anastivat itselleen tutkimuskustannuksiin tarkoitettuja rahavaroja ja jättivät tutkimusapulaisten palkat ja laboratoriokokeet potilaiden, yhdistysten ja yliopiston maksettaviksi. Kavallus oli miljoonia euroja ja tapaukseen liittyi 180 pankkitiliä, joista suurin osa oli Sveitsissä.