Elintarviketeollisuus houkuttelee suuria ihmismassoja hiilihydraattien ja rasvan eri yhdisteiden hyvin koukuttavalla, tunnetulla tavalla. Kiusaus on suuri, kun rasvoja yhdistetään sopivasti hiilihydraatteihin ja suolaan; usein seurauksena on täysin vastustamaton mielihalu, jota ihminen haluaa aina vain lisää. Kaupalliset toimijat ovat kehittäneet tästä houkuttavuudesta jopa oman tieteenalansa ihmisten saamiseksi ansaansa. Huumausaineaddiktio ja ruoka-addiktio sisältävät yllättävän paljon samankaltaisuuksia. Ruokateollisuuden kemistit sekoittelevat aineksia etsien aina vain uusia muotiruokia, jotka paljastuvat monien kemikaalien ja tarkasti suunniteltujen ja kokeiltujen aineiden yhdistelmiä. Näissä on tyypillisesti paljon rasvoja, sokeria, makeutusaineita sekä lisäaineita, jotka tutkitusti maistuvat suurille ihmismassoille ja saavat heidät yhä uudestaan hamuilemaan näiden ainesten perään.

Kun rasvan osuus hiilihydraattipolttoisessa ruokavaliossa on hyvin pientä, ei rasvojen lähteellä ole niin suurta merkitystä, kuin ketogeenisessa ruokavaliossa. Jos haluat siirtyä rasvapolttoiselle ruokavaliolle, on hyvin tärkeää, että rasva saadaan lähinnä tyydyttyneistä ja kertatyydyttymättömistä rasvoista eli siis eläinkunnan rasvoista, oliiviöljystä, kookosöljystä tai avokadosta. Monet hyvin rasvaiset maitotuotteet, kuten voi ja kerma, voivat avittaa painonhallintaa ja olla jopa sydänystävällisiä. Ihmisiin on aivan suotta kylvetty pelko rasvaisiin tuotteisiin viime vuosikymmenten aikana. Nämä virallisten ravintosuositusten ohjeet eivät kyllä perustu mihinkään yksiselitteiseen tieteelliseen näyttöön; suositusten antajilla on vahva kytkentä kotimaiseen elintarviketeollisuuteen.Tiedemaailma ei ole pystynyt esittämään ainuttakaan päivänvalon kestävää tieteellistä tutkimusta siitä, että tyydyttynyt rasva olisi epäterveellistä ihmiselle.

Suomessa meille mielellään tyrkytetään kotimaisen elintarviketuotannon tukemiseksi mm. rypsiöljyä ns. terveellisenä öljynä. Totuus on kuitenkin, että rypsiöljy härskiintyy helposti, koska se sisältää monityydyttymättömiä rasvahappoja; samasta syystä tämä öljy aiheuttaa myös matala-asteista tulehdusta. Näitä rasvahappoja me saamme aivan liikaa joten rypsiöljyä ei tulisi käyttää laisinkaan. Kuumennettaessa nämä rasvahapot muodostavat haitallisia yhdisteitä, kuten esim. aldehydejä.

Toinen syy, miksi teollisuus perustelee rypsiöljyn käyttöä, on sen sisältämä Omega-3-rasvahappo. Rypsiöljyn sisältämä Omega-3 on alfalinoleenihappoa eli Omega-3:n esiastetta, joka löytyy kasveista. Valitettavasti on vain niin, että ihminen ei voi tätä käyttää hyväkseen, ennen kuin alfalinoleenihappo on muutettu ihmiselle sopivaksi, joko dokosaheksaeenihapoksi (DHA) tai eikosapentaeenihapoksi (EPA). Kehomme ei pysty juuri muuttamaan paljoakaan alfalinoleenihaposta DHA:ksi tai EPA:ksi, joten yhtälö ei toimi. Usein vielä näiden öljyjen valmistus tehdään kuumentamalla ja monia kemiallisia prosesseja käyttäen. Koskaan ei tulisi käyttää mitään rasvoja, joita on valmistettu kuumentamalla. Kuumennettaessa nämä rasvat muuttuvat helposti transrasvoiksi, jotka ovat myrkyllisiä ihmiselle. On olemassa luonnollisia transrasvahappoja, kuten konjugoitu lipolihappo (CLA), jotka ovat terveellisiä rasvahappoja. Sitä vastoin teolliset eli keinotekoiset transrasvat taas ovat hyvin haitallisia. Ruokavaliomme tänään sisältää aivan liikaa näitä haitallisia transrasvoja, joita sata vuotta sitten ravintomme ei sisältänyt vielä lainkaan. Nämä lisäävät selvästi riskiä sairastua mm. diabetekseen, syöpään sekä sydän- ja verisuonitauteihin.

Kylmäpuristettu rypsiöljy ei ole niin huonoa kuin kuumentamalla valmistettu rypsiöljy, mutta siltikin rypsiöljy sisältää aivan liikaa Omega-6-rasvahappoja. Omega-6-rasvahapot käynnistävät kehossa tulehdusprosesseja, kun taas Omega-3-rasvahapot suojelevat tulehduksilta. Alunperin rasvahappojen Omega-3:n suhde Omega-6:een oli 1:1. Nykyisin saamme ravinnostamme helposti noin 16-17 kertaisen annoksen Omega-6-rasvahappoja suhteessa Omega-3-rasvahappoihin, ja Yhdysvalloissa tämä suhde on vielä huonompi. Nykyään kuitenkin onneksi jo tiedetään, että tämä kehitys on epätervettä ja tulisi vähentää runsaalla kädellä Omega-6-rasvahappojen osuutta rasvahapoissa. Härskiintyvät Omega-6-rasvahapot jouduttavat vanhenemista ja lisäävät syövän riskiä. Kasviöljyjen ja varsinkin margariinin teollinen valmistus tekee nämä tuotteet hyvin vaarallisiksi. Nämä öljyt valmistusprosessissa hajotetaan korkeissa lämpötiloissa ja paineissa. Valmistuksessa käytetään myös erilaisia haitallisia liuottimia. Voimakkaissa prosesseissa kaikki vitamiinit katoavat, mutta myös öljy menee pilalle. Margariinien valmistuksessa tapahtuu niin huonoja asioita kasviöljyille, että on syytä välttää ravinnossa nämä teollisesti valmistetut, keinotekoiset tuotteet.

Omega-6-rasvahappoja on erityisen paljon esim. näissä elintarvikkeissa: keksit, leipä, viinerit, munkit, makeiset, perunalastut ja valmiskastikkeet. Kasvisöljyjä, joita elintarikkeissa paljon käytetään, ovat maissi-, rypsi-, soija-, auringonkukkaöljyt. Aivan erityisesti elintarviketeollisuus käyttää varsinkin halpaa soijaöljyä.

Rypsiöljylle on siis olemassa monia paljon parempia vaihtoehtoja. Esim. MCT-öljy, kookosöljy ja oliiviöljy. Keskipitkät rasvahapot, MCT (mediumchain triglycerides), eivät kulkeudu verenkiertoon, vaan siirtyvät porttilaskimon kautta suoraan maksaan, jossa ne palavat energiaksi.

Elimistömme toimii monin eri tavoin ennennäkemättömällä nerokkuudella. Vaikka kehomme pystyy rakentamaan glukoosista (hiilihydraatin pienimmästä aineosasta) tiettyjä rasvahappoja ja biokemiallisia välituotteita, emme pysty elimistössämme kuitenkaan valmistamaan kaikkia kaksoissidoksia sisältäviä tyydyttymättömiä rasvahappoja. Siksi meidän täytyy koko ajan saada niitä ravinnostamme. Nämä meille tärkeät ja välttämättömät rasvahapot ovat linolihappo ja alfalinoleenihappo ja parhaimmillaan nämä rasvahappojen hyödyt saamme nauttimalla ne kuumentamattomina.

George ja Mildred Burr havaitsivat jo vuonna 1929 linolihapon tarpeellisuuden nisäkkäillä tekemissään eläinkokeissa. Koe-eläimet saadessaan täysin rasvatonta ravintoa kehittivät puutosoireita kasvussa, ihossa, munuaisten toiminnassa ja lisääntymiskyvyssä. Tarkentavissa tutkimuksissa edelleen 1930-luvulla ihmisillä tehdyissä kokeissa todettiin täysin samankaltaisia tuloksia. Vasta vuonna 1982 pystyttiin alfalinoliinihapon (ALA) tärkeys osoittamaan, kun sen avulla parannettiin lapsen neuropatia.

Luustommekin on elävää kudosta; luustomme uusiutuu noin kerran seitsemässä vuodessa. Luustoa hajoittavat ja rakentavat solut säätelevät luuston uusiutumista. Osteoblastit eli rakentavat solut tuottavat osteokalsiinia, joka saa kalsiumin sitoutumaan ns. matrikseen luuta rakentaen. Tutkimusten mukaan kalsiumin optimaalisen imeytymisen kannalta nauttimastamme rasvasta tulisi olla tyydyttynyttä ainakin puolet rasvojen kokonaismäärästä. D-vitamiini on erittäin tärkeä luustomme hyvinvoinnin kannalta. D-vitamiinin lisääminen meillä Suomessa on todella kannattavaa ja suositukset D-vitamiinin saannin suhteen ovat viime vuosina hieman parantuneet, vaikka ovat edelleenkin aivan liian matalalla tasolla.

Toinen luuston kannalta merkittävä rasvaliukoinen vitamiini on K2-vitamiini. Luuston uusiutumisen kannalta välttämätön osteokalsiini tarvitsee toimiakseen K2-vitamiinia. Pitkäaikainen K2-vitamiinin puute aiheuttaa luuston kalsiumkatoa ja haurastuttaa näin luustoa. K2-vitamiini (menakinoni) on anabolinen aine, joka stimuloi luun muodostusta estämällä luuta syntetisoivien osteoblastisolujen apoptoosia estämällä luuta hajottavia osteoklastisoluja. Ihmisen keho ei riitä valmistamaan tarvitsemaamme määrää K2-vitamiinia, joten sitä täytyy saada ruoasta sekä ravintolisänä. K2-vitamiini on ehkäisemässä sepelvaltimoiden kalkkeutumista ja kovettumista, sillä se ohjaa ravinnosta saadun kalkin luustoon, eli siis pois valtimoista. Valtimoiden kalkkeutuminen on merkittävä 30–49-vuotiaiden sydänkuolleisuuden syytekijä, osoittaa uusi yli 22 000 henkilön pitkäaikainen seurantatutkimus. K2-vitamini parantaa tyypin 2 diabeetikkojen insuliiniresistenssiä vaikuttamalla osteokalsiiniin ja vaimentamalla kroonista matala-asteista tulehdusta. K2-vitamiini kykenee palauttamaan mitokondrioiden häiriintyneitä toimintoja, mikä selittää sitä, että K2-vitamiini palauttaa heikentynyttä fyysistä lihaskuntoa sekä sydämen suorituskykyä. K2-vitamiini – aivan samoin kuten myös ubikinoni – on siis erinomainen ravintolisä sydämen vajaatoiminnasta kärsiville ihmisille. Erinomaisia K2-vitamiinin lähteitä ovat esim. rasvaiset juustot, kalkkuna ja broileri. K1:tä on vihreissä kasviksissa ja K2:ta fermentoiduissa maitotaloustuoteissa, kuten rasvaisissa juustoissa ja rahkassa sekä nattossa. K2-vitamiinin puoliintumisaika on 72 tuntia, joten sitä ei ole tarpeen nauttia joka päivä. Nykyään suositellaan K2-vitamiiniannokseksi 180-360 µg.