Vähähiilihydraattinen ruokavalio ja ketogeeninen ruokavalio eivät itseasiassa ole mikään kovin tuore keksintö, sillä kyseessä on aivan ihmiskunnan historian alkuperään asti menevä ruokailutottumus; alkujaan – ennen kuin maata osattiin edes viljellä – ihmiskeho oli sopeutunut kehittämään glukoosia ja ketoaineita energiaksi sen mukaa, kuinka ravintoa oli kulloinkin saatavilla. Lääkäri David Wilson katsoo, että esi-isämme ovat eläneet suurimman osan ajastaan ketoosissa ja ketoosin avulla olemme aina selviytyneet vaikeiden aikojen yli. Ilman ketoosia ihmiskunta olisi jo aikoja sitten kuollut sukupuuttoon.

Nykyään kärsimme paljon täysin ilman tieteellistä pohjaa annetuista ravitsemussuosituksista, jotka saavat meidät voimaan pahoin ja sairastuttavat meidän vakaviin kroonisiin sairauksiin. Nämä nykyiset ravitsemussuositukset ovat olleet voimassa vasta joitakin vuosikymmeniä. Näitä suosituksia laadittaessa elintarviketeollisuudella on vahva edustus suosituksia laativassa ravitsemusneuvottelukunnassa. Silti näistä ”hyvistä” ravintosuosituksista huolimatta varsin monet elintasosairaudet, kuten diabetes, sydän- ja verisuonitaudit, autoimmuunisairaudet ja Alzheimerin tauti ovat saaneet kuristusotteen meistä ja vain lisääntyvät rajähdysmäisesti koko maailmassa.

Lääkäri Rollin Turner Woodyatt (s. 3.6.1878 Chicago ja k. 17.12.1953 Chicago) tutki jo 1920-luvulla diabetespotilaiden nälkiintymistä ja hiilihydraattien rajoitusta – insuliini keksittiin Torontossa vuonna 1922 – ja näiden yhteyttä potilaiden aineenvaihduntaan. Näiden tutkimusten tuloksena Woodyatt löysi kolme molekyyliä; betahydroksibutyraatin, asetoasetaatin ja asetonin. Näitä molekyylejä löytyi kaikilta niiltä potilailta, jotka noudattivat rasvaista ja vähähiilihydraatista ruokavaliota. Tohtorimme nimesi nämä löytämänsä aineet ketoaineiksi, sillä niitä löytyi aina kun hiilihydraattien ja proteiinien määrää rajoitettiin ravinnossa. Elimistö ryhtyi silloin nerokkaasti tekemään energiaan ketoaineista. Aina kun rasvaa poltetaan, syntyy ketoaineita.

Russel Wilder

Seuraava henkilö - joka jatkoi tutkimuksia ketoosista tarkoituksenaan löytää helpotusta epileptikoiden hoidon suhteen – Rollin Turner Woodyattin tutkimustyön jatkajana oli lääkäri Russel Wilder (1885-1959). Hän tutki edelleen ketoaineiden vaikutusta aineenvaihduntaan ja tuli ensinnä käyttäneeksi termiä ketogeeninen ruokavalio kuvaamaan diettiä, jossa rasvan määrää ravinnossa lisätään samalla kun hiilihydraattien määrää rajoitetaan. Päämääränä oli saada vereen muodostumaan ketoaineita vaivuttamalla keho ketoosiin, jossa elimistö käyttää energianaan juuri ketoaineita olematta riippuvainen glukoosista.

William Banting

Vähähiilihydraattisella ruokavaliolla hoidettiin lihavia ja diabeetikkoja jo 1700-luvun lopulta lähtien ja hoitotulokset olivat hyviä. Esimerkiksi lääkäri John Rollo hoiti diabetesta sairastavia hyvin lihapitoisella ruokavaliolla. Monet vannovat englantilaisen puusepän ja hautausurakoitsija William Bantingin (1796-1878) nimeen, kun etsitään vähähiilihydraattisen ruokavalion keksijää. Hän julkaisi vuonna 1863 vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta kirjan Letter on Corpulence, Addressed to the Public laihduttuaan suuresti lääkärinsä William Harveyn neuvoilla. Kirjan sisältämät ajatukset tyrmättiin yleisesti lääketieteen edustajien parissa, mutta suuri yleisö otti ohjeet innolla vastaan havaittuaan ruokavalion toimivaksi. Ruokavalio pohjautui ranskalaisen fysiologi Claude Bernardin ajatuksiin maksan, sokerin ja tärkkelyksen roolista aineenvaihdunnassa.

Robert Coleman Atkins (s. 17.10.1930 Columbus, Ohio ja k. 17.4.2003 New York) oli yhdysvaltalainen sydänlääkäri ja lääketieteen tohtori sekä fysiologi, joka teki omalla diettiohjeellaan ketogeenista ruokavaliota tutuksia suurelle yleisölle. Atkinsin isä oli ravintoloitsija. Robert Atkins opiskeli lääketieteen kandidaatiksi Michiganin yliopistossa vuonna 1951 ja erikoistui sydäntauteihin Cornell Univercity Medical Schoolissa valmistuen vuonna 1955. Robert Atkins avasi oman vastaanoton Manhattanille New Yorkiin vuonna 1959, missä hän myös asui elämänsä loppuun asti. 33-vuotias Atkins kärsi ylipainosta ja masennuksesta vuonna 1963 ja hän ryhtyi noudattamaan Journal of the American Medical Association-lehdessä julkaistua lääkäri Afred W. Penningtonin kehittämää ruokavaliota, jossa rajoitettiin sokerin ja tärkkelyksen käyttöä. Hän pudotti kuudessa viikossa omaa painoaan 12 kg ja ryhtyi hoitamaan vastaanotollaan potilaittensa ylipainoa samalla menetelmällä.

Robert Coleman Atkins

Suuren yleisön tietoisuuteen hän tuli näyttävästi vuonna 1972 julkaisemalla ensimmäisen kirjansa Dr. Atkin’s Diet Revolution: The High Calorie Way to Stay Thin Forever. Kirjan myötä hän esiintyi paljon television keskusteluohjelmissa ja lehdissä. Hänestä tuli hyvin tunnettu ja suosittu persoona, vaikka terveysviranomaiset ja terveysjärjestöt suhtautuivat hänen oppeihinsa varauksin. 1970-luvun lopulta lähtien tohtori Atkins vähensi julkisia esiintymisiään keskittyen lääkärinvastaanottoonsa ja kirjoittamiseen. 1990-luvulla Atkinsin ruokavalio lähti jälleen nousukiitoon hänen uuden kirjansa Dr Atkin’s New Diet Revolution vuoksi. Tohtori Atkinsin mukaan kalorien rajoittaminen ei toimi laihdutuksessa, koska ihminen ei voi viettää koko elämäänsä nälässä. Hiilihydraattien rajoittaminen sen sijaan laihduttaa itsestään. Atkins perusti Manhattanille Atkins Center for Complementary Medicine-keskuksen, joka hoiti yhteensä 50 000 potilasta ja vuonna 1998 ravitsemus- ja lisäravinneyrityksen Atkins Nutritionals, joka tuotti yli 100 miljoonaa dollaria.

Frederick Gustavus Schwatka (s. 29.9.1849 ja k. 2.11.1892) oli Yhdysvaltojen armeijan luutnantti, jolla oli tutkinnot sekä lääketieteestä että lakitieteestä. Hänet tunnetaan merkittävänä Pohjois-Kanadan ja Alaskan tutkijana. Schwatka syntyi Gelenassa, Illinoisissa Frederick Gustavus Sr:n ja Amelia (Hukill) Schwatkan poikana. Hänen isänsä Frederick G. Sr. (1810-1888) syntyi Baltimoressa, Marylandissa Augustin ja Catherine (Geissendorfer) Schwatken, saksankielisten luterilaisten maahanmuuttajien Itä-Preussista (nyk, Itä-Puola) poikana. Äiti-Amelia Hukill (1812-1885) syntyi Bethanyn lähellä, Brooke Countyssa, tämän päivän Länsi-Virginiassa ja äidin suku oli kotoisin Englannista ja Scotlannista.

10-vuotiaana Fredrick Schwatka muutti perheineen Salemiin, Oregoniin. Myöhemmin Swatka työskenteli oppisopimuksella painotalossa Oregonissa ja kävi Willametten yliopistoa. Hän pääsi Yhdysvaltojen sotilasakatemiaan West Pointissa vuonna 1867 ja valmistui sieltä vuonna 1871. Ensin hän toimi toisena luutnanttina Dakotan alueen kolmannessa ratsuväessä. Samalla hän opiskeli laki ja lääketiedettä; tutkinnon lääketieteestä hän suoritti Bellevue Medical Collegessa New Yorkissa vuonna 1875.

Schwatka johti vuosina 1878-1880 amerikkalaisen maantieteellisen seuran pyynnöstä tutkimusretkeä Kanadan arktisille alueille; retkikunta etsi asiakirjoja, jotka olivat hukkuneet Franklinin kadonneen retkikunnan jäseniltä kuningas Williamin saarelle tai sen ympäristöön. Matkaa tehtiin kuunari Eothenilla Hudson Bayn yli ja Schwatkan seurueessa olivat mukana mm. toinen komentaja William Henry Gilder, luonnontieteilijä Heinrich Klutschak, Frank Melms ja Joe Ebierbing, inuiittitulkki ja -opas. Inuiittien avustuksella tutkimusryhmä vaelsi Hudson Bayn yli 40 koiran vetämillä kolmella kelkalla, mukanaan vain niukasti varusteita, jonkin verran kylläkin aseita ja ammuksia. Matkan varsinainen tarkoitus – papereiden löytäminen – jäi ryhmältä kuitenkin saavuttamatta. Retki kesti kuitenkin yksitoista kuukautta ja neljä päivää ja kilometrejä retkellä kuljettiin 4360 km. Tämä retki oli ensimmäinen laatuaan, jolla valkoiset tutkimusmatkailijat söivät täysin samaa ravintoa kuin inuiitit.

Schwatka kuoli Portlandissa, Oregonissa 43-vuotiaana vuonna 1892. New York Times kirjoitti hänen kuolleensa vahingossa morfiinin yliannostukseen, mutta Arizonassa Coconino Sun tiesi hänen tehneet itsemurhan laudanumilla (oopium).

Frederick Schwatka

Frederick Schwatka oli tiettävästi ensimmäisiä ihmisiä, jotka joutuivat Kanadan arktisilla alueilla tekemisiin ketoadaptaation kanssa. Päiväkirjoissaan hän kuvaa kuinka pelkän poronlihan syöminen johti aluksi energianpuutteeseen ja voimattomuuteen sekä teki vaeltamisen vaikeammaksi. Kun henkilö jättää pois hiilihydraatit ja alkaa käyttää runsaasti rasvaa sen tilalla, keholla menee aikaa ennen kuin se saa vaihdettua aineenvaihdunnan hiilihydraattipolttoisesta rasvapolttoiseksi. Tätä siirtymäaikaa kestää yleensä parista viikosta pariin kuukauteen yksilöstä riippuen ja tätä vaihetta kutsutaan ketoadaptaatioksi. Ketoadaptaation aikana ihmisen olo ei ole paras mahdollinen; voi väsyttää, olla jopa huonoa oloa, eikä energia oikein tahdo riittää mihinkään. Oloa voi parantaa runsaalla vedenjuonnilla sekä suolan lisäämisellä ruokavalioon. Tällöin kuitenkin on tärkeää, että suola on puhdistamatonta merisuolaa tai Himalajan suolaa, joka sisältää paljon mineraaleja. Jotkut suosittelevat myös käytettävän kalium- ja magnesiumlisää.

Kehon lihaksiin glykogeeneiksi varastoituneet hiilihydraatit sitovat joka grammaa kohden pari grammaa vettä. Kun keho alkaa siirtyä hiilihydraattipolttoisesta tilasta rasvapolttoiseen tilaan, glykeenivarastot tyhjentyvät ja vesi poistuu samalla mukana. Vesi vie mukanaan myös mineraaleja. Mineraalien puutos on syy huonoon vointiin. Lääkärit Stephen Phinney ja Jeff Volek suosittelevat potilailleen päivittäin 5-7 g suolaa ketogeenista ruokavaliota noudatettaessa. Hiilihydraattipolttoisella ihmisellä munuaiset estävät suolan poistumista kehosta ja siksi suolaa voi syödä liikaa, kun taas ketogeenista ruokavaliota noudattavalla rasvapolttoisella ihmisellä munuaiset poistavat suolaa ja hänellä suolan tarve on näin suurempi. Sen vuoksi saattaa olla perusteltua, että suolasuosituksia säädettäisiin tämän asian suhteen. Kaliumlisän kanssa kannattaa olla varovainen; sydän-, munuais- ja verenpainepotilaat kärsivät liiasta kaliumista ja saattavat saada sitä näin liikaa.