Tapani Kärkönen.

Tampereella on aina ollut hyvin suosittua vapaa kansansivistys. Varsinkin kirjastot ovat muodostuneet aikain saatossa hyvin merkittäviksi paikoiksi peruspilareiksi kaupunkilaisten sivistyselämän vaalinnassa. Vuoden 1836 lopussa perustettiin Sällskapet för Låne Bibliothek i Tammerfors Stad eli Tampereen kaupungin lainakirjastoseura, joka tiettävästi on kaupunkimme ensimmäinen lainakirjasto. Kirjaston tuli olla kaikkien kaupungin kansalaisluokkien sekä maalaistenkin käytettävissä seuran sääntöjen mukaisesti. Lainakirjastoseuran jäsenet maksoivat kirjoittautumismaksuna kaksi riikintaalaria ja tämän ohella lisäksi lainausmaksua neljä killinkiä viikossa. Työväen, kisällien ja oppipoikain tuli suorittaa lainausmaksua joko riikintaalari vuodessa tai neljä killinkiä kuukaudessa sekä kaikkien muiden kirjaston käyttäjien kahdeksan killinkiä viikossa.

Lainakirjastoseuran jäsenet olivat kirjojen lainaksi saamisessa etuoikeutettuja. Kirjasto kattoi tuolloin noin kaksisataa sidosta, joista lainakirjastolle oli lahjoittanut peräti 83 teosta Tampereen Frenckellin paperitehtaan tehtailija Johan Christopher Frenckell (s. 22.6.1789 Turku ja k. 16.4.1844 Helsinki). Ensimmäisenä lainakirjaston hoitajana toimi Piikkiössä syntynyt kirjansitoja Anders Lemlin (s. 15.3.1792 ja k. 11.1.1859). Lemlin edusti käsityöläisiä ja oli myös Tampereen kaupunginvanhimpana vuodesta 1831 lähtien elämänsä loppuun asti; Anders Lemlin kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 1859 ja on haudattu vaimonsa – Maria os. Ollonberg, kuollut vain 35-vuotiaana 18.8.1833 - kanssa samaan hautaan Tampereen vanhimmalla hautausmaalla Aleksanterin kirkon puistossa. Hautakiven – muistokiven pystytty haudalle Tampereen säästöpankki - takaosassa lukee teksti: ”Tampereen säästöpankkien perustaja”. Muistokivi kunnioittaa Anders Limlin innokkuutta säästöpankkiaatteen väsymättömänä kannattajana, joka alkujaan lahjoitti pankin pohjarahastoon sata (100) ruplaa. Tämä oli aikoinaan lähes puolet pankin alkupääomasta. Pankin alkutaipaleen käynnistysvaikeuksien vuoksi Anders Limlin lainasi pankille vielä yli kaksisataa (200) ruplaa omia varojaan, ja samalla Limlin toimi myös säästöpankin ensimmäisenä hoitajana. Vuoden 1844 jälkeen ei löydy tietoja Tampereen kaupungin lainakirjaseuran toiminnasta.

Tampereen kaupungin yleisistä kirjastoista isoin ja merkittävin oli Tampereen Kansankirjasto, josta myöhemmin tuli Tampereen kaupunginkirjasto. Tämän kirjaston toiminta pyörähti käyntiin vuonna 1861. Lainaan tähän kirjastomies Tapani Kärkösen (1833-1906) tekstiä tämän kirjaston historiasta:

”Tampereen kaupungin lainakirjaston synnyinhetkeksi voi sanoa sitä kokousta, joka pidettiin seurahuoneessa huhtikuun 5 p:nä 1861. Johtokuntaan valittiin hrat piirilääkäri N. Idman, rehtorit A. F. Rosendahl ja B. A. Reinholm, maisteri A. Hilden, nimituomari F. Procopé, kelloseppä O. Mansner ja varapostinhoitaja F. W. Wessman. Kehoitus kokoukseen tapahtui viimemainitun toimesta, sillä hän suosi erittäin hartaasti työkansan tiedoilla kartuttamista ja sivistystä. Puheenjohtajaksi valittiin toht. Idman, joka siinä virassa pysyi kuolemaansa asti ja johti tarkalla osanottavaisuudella kirjastoon kuuluvia asioita. Kirjaston vaikutukseen tultua olivat mainitut hrat edelleen varsinaisena johtokuntana. Kirjasto perustettiin ja ensi vuosina kunnossa pidettiin jäsenmaksuilla, joka oli markka vuodessa. Tällöin oli jo kirjaston jäseniksi yhtynyt 73 henkeä. Tässä perustavassa kokouksessa ilmoitettiin seuraavat kirjaston hyväksi tulleet lahjat: sitä varten pidetyissä arpajaisissa 974 m. 16 p., kontt. Zagel 16 m., nimittämätön 15 kirjaa ja tehtaan isäntä W. v. Nottbeck 100 kirjaa. Näistä kirjoista, jotka ovat vähäisiä Isämeidän selityksiä, on vielä noin 70 kappaletta jälillä. Kirjoja lainaksi päätettiin antaa kaikille maksutta. Tämä määräys pienemmällä poikkeuksella on voimassa pysynyt tähän asti ja on tietysti enemmän kuin mikään muu hyväntahtoisuus suuressa mitassa edistänyt lukemista. Kuukaus myöhemmin pidetyssä kokouksessa ilmoitettiin että kirjoja on ostettu 615 markan 68 pennin arvosta. Kirjojen lainaus alkoi toukokuun 20 p:nä ja lainaajina olivat hrat maist. Hilden ja postinhoitaja Wessman, jotka sen työn toimittivat palkatta.”

Kirjastonhoidosta kerrottiin seuraavasti: ”Kirjojen lainaus toimitettiin n.s. ”huutojärjestelmällä”. Kirjastonhoitaja saneli kirjain nimiä, jolloin halukkaat ilmaisivat toivomuksensa kädellään viittaamalla. Että varttuneemmat henkilöt tällöin olivat tilaisuudessa saamaan mieleisiään kirjoja, on selvää. Jonkun mieleisen ’muotikirjan’ (esim. ’Miten kopeekka kasvoi tuhanneksi ruplaksi’, ’Pruukinpatruuna Aataminpoika l. Kussas asut’, ’Genoveva’, tai ’Kaasemin tohvelit’) saatavana ollessa taas useamman sitä tavoitellessa syntyä äänekäskin huuto: ’Saanko minä, saanko minä.’  Alkuperäisimmässä lainaustavassa merkittiin lainaajan joka kerta uusiutuva numero lainattavan kirjan sisäkanteen liimatulle paperiarkille.”

Kirjastoseuran ylläpitämä kirjasto aiheutti heti alkuun varsin huomattavat lainausmäärät parina  ensimmäisenä vuotenaan. Vuonna 1861 lainauksia tehtiin 9 762 kappaletta ja seuraavana vuonna 9 563. Sen jälkeen lainausmäärät selvästi pienenivät ollen keskimäärin vuosina 1863-1866 vain 5 818. Yleisömääriä leikkasi mm. kirjaston siirto ahtaampiin tiloihin. Lopulta keväällä 1867 kirjasto oli kokonaan suljettava nälkävuoden vuoksi, koska käytännössä kukaan ei pystynyt maksamaan kannatusmaksuja kirjastolle.

Kirjasto saatiin uudelleen herätettyä eloon syksyllä 1870. Kaupunkilaisten yleisessä kokouksessa valittiin kirjastolle johtokunta, jonka tehtävä oli kerätä kirjastolle varoja arpajaisilla, iltamilla ja rahankeruulla. Sellainen rahankeruu jatkui sitten usean vuoden ajan ja näin saatiin kerättyä pari kolmesataa markkaa vuodessa. Vapaaehtoinen lainausmaksu otettiin kirjain lainauksessa käyttöön; uusia kirjoja lainattiin etupäässä henkilöille, jotka maksoivat 5-10 penniä lainatulta kirjalta. Näin kirjasto toimi vuodet 1871-1877. Keskimäärin lainausmäärät olivat tuona aikana 7 478 lainausta vuodessa.

Vasta kun lainakirjaston yhteyteen perustettiin lukusali vuonna 1877, alkoi selvästi uusi aikakausi kirjaston historiassa. Samoihin aikoihin Tampereen kaupunki otti kirjastolaitoksen haltuunsa ja kirjaston tarvitsemat varat – kaikkiaan 5 000 markkaa - kaupunki kattoi anniskeluvaroilla. Tästä syystä myös kirjastomaksuista voitiin luopua. Kirjastoseura oli vuosina 1861-1864 ylläpitänyt Tampereella työmiesten lukuseuran perustamaa lukusalia, jossa oli mahdollista käydä lukemassa mm. kaikkia silloisia suomalaisia sanomalehtiä sekä Helsingfors Dagbad-lehteä. Lukuseuran salissa toimi hetken aikaa vuonna 1862 myös lauluseura, jota johti kanttori Wahlberg. Tätä kirjastoseuran lukusalia jatkoi vuonna 1866 Pumpulitehtaan työntekiäin seura; tämän lukusalin perusti itse tehtaan patruuna, Wilhelm von Nottbeck.  

Vuodesta 1878 lähtien Tampereen kaupunginvaltuusto myönsi yhteisen määrärahan sekä lukusalille että kirjastolle. Alkuun tämä määräraha oli 3 000 markkaa vuodessa usean vuoden ajan, mutta vähitellen summaa kohotettiin 10 000 markkaan vuodessa vuodesta 1905 alkaen ja 16 200 markkaan vuonna 1910. Nämä kirjastolle korvamerkityt varat otettiin säännöllisesti kaupungin anniskeluvaroista. Koska varat tulivat anniskeluvaroista, ei kirjastolaitosta pidetty pysyvänä kaupungin laitoksena. Kirjastolaitoksen tuloja ja menoja ei siksi merkitty kaupungin tileihin; sitä kohdeltiin ikään kuin itsenäisenä laitoksena, jolle kaupunki valitsi johtokunnan sekä tuki toimintaa taloudellisesti. Ensimmäisen kerran kaupungin kirjaston menot ja tulot on merkitty kaupungin tileihin vuonna 1903, mutta sen jälkeenkin kirjaston varat olivat vielä ”erillisiä” varoja.

Vuonna 1879 Tampereella kirjasto sijoitettiin kauppaneuvos Hammarénin taloon osoitteessa Kuninkaankatu 22. Tässä samassa osoitteessa lukusali oli toiminut jo parin vuoden ajan. Samasta ajankohdasta lähtien kirjasto oli auki joka arki-ilta. 1890-luvulla lukusalia alettiin pitää auki myös aamupäivisin. Seuraavaksi kirjasto ja sen mukana lukusali sai siirron vuonna 1891 nahkuri Salmisen taloon, joka sijaitsi Puutarhakatu 23:ssa. Tässä osoitteessa kirjasto ja lukusali toimivatkin sitten aina uuden kirjastotalon valmistumiseen asti Tammerkosken rannalle vuonna 1925. Tampereen kaupunginvaltuusto teki päätöksen toisesta lukusalista vuonna 1898, joka päätettiin perustaa Kyttälän kaupunginosaan. Sanomalehtien lukeminen yleistyi suurlakon jälkeen voimallisesti, että myös Tammelaan ja Amuriin perustettiin omat lukusalit.

Kirjastolaitos sai Tampereella ensimmäiset sääntönsä vuonna 1892. Vuoden 1899 lisätyin muutoksin nämä säännöt olivat voimassa vuoteen 1921 saakka. Tuolloin kirjaston nimi muutti virallisesti Tampereen kaupunginkirjastoksi ja kirjasto sai tuekseen aivan uudet säännöt. Vuosina 1870-1873 kirjastonhoitajana toimi lastenopettaja A. Lindroos. Lindroosia seurasi kirjastonhoitajan toimessa Tapani Kärkönen, joka hoiti tehtävää kuolemaansa saakka eli vuoteen 1906. Neiti Suoma Kärkönen – Tapani Kärkösen tytär – jatkoi tämän jälkeen tehtävässä. Suoma Kärkönen oli jo aikaisemminkin avustanut isäänsä kirjastonhoitajan apulaisena. Vuonna 1920 virkain uudelleenjärjestelyissä neiti Suoma Kärkönen siirtyi kirjastonhoitajan apulaisen toimeen kirjastossa.

Monipuolinen kansansivistyksen harrastaja ja kirjastomies Tapani Kärkönen syntyi köyhiin olosuhteisiin torpparin poikana Savossa, Sulkavalla 24.9.1833. Nuoruudestaan lähtien hän joutui elättämään itsensä raskailla töillä, kuten ulkotyömiehenä seitsemän vuotta isänsä kanssa Saimaan kanavan rakennustyömaalla vuodesta 1846 lähtien, merisotamiehenä Krimin sodan aikoihin vuosina 1854-1858 ja tehtaan työntekijä pellavatehtaalla. Vuonna 1858 Kärkönen muutti pysyvästi Tampereelle. Toimittajan tehtävät hän aloitti jo 1860-luvulla avustamalla Suometarta ja Sanomia Turusta-lehteä. Lahjakkaana ja sinnikkäänä Kärkönen tarmokkaalla itseopiskelulla hankki itselleen poikkeuksellisen laajan sivistyksen, jota hän myös pystyi hyödyntämään yhteiskunnan hyväksi monin eri tavoin. Hän toimi mm. sanomalehtien kirjeenvaihtajana, kymmeniä vuosia sunnuntaikoulun ja käsityöläiskoulun opettajana, Tampereen Sanomain ja sittemmin Aamulehden aputoimittajana, kunnallismiehenä, hartaana raittiustyöntekijänä ja suomalaisuusliikkeen aktiivina sekä ennen muuta Tampereen kaupungin kirjaston hoitajana vuosina 1973-1906. Tapani Kärkönen suomensi Karl Anton Wetterberghin salanimeä käyttäen Onkel Adamin kirjoittaman kirjan, Puulusikka (Jalander, Tampere 1882). Tapani Kärkönen on kuollut Tampereella 28.12.1906.