Tampereen Raatihuone valmistui vuonna 1890.
”Loppiaispäivä muodostui varmaan huomattavaksi merkkikohdaksi kaupunkimme musikaalisten olojen historiassa. Onhan Tampereen orkesterikysymys ollut jo vuosikymmeniä sellaisena haaveena, joka on näyttänyt mahdottomalta toteuttaa, vaikka täällä yleisön keskuudessa on orkesterimusiikkia hartaasti kaivattu. Orkesterin perustaminen on nyt kuitenkin tapahtunut tosiasia, ja tämä orkesteri osoitti heti esittäytyessään olevansa myös oikeutettu elämään.”
Näin kuvailee 8.1.1930 Tampereen Sanomissa nimimerkki ”E.P.” kirjoituksessaan kaksi päivää aikaisemmin pidetystä Tampereen orkesterin ensikonsertista, joka järjestettiin Tampereen Raatihuoneen juhlasalissa. Täysin tyhjästä ei tämäkään orkesteri syntynyt kaupungissamme, jossa kuitenkin jo 1800-luvun puolivälistä lähtien oli monin tavoin yritetty synnyttää säännöllisempää musiikkiharrastusta, kuten mm. erilaisia soittokuntia ja pienimuotoisempia orkestereita. Tampereen Soitannollisen Seuran orkesteri toimi kaupungissa vuosina 1878-1887. Soitannollisen Seuran parikymmenhenkinen soittajakuntaa koostui Ernst Schnéevoigtin johtamasta puoliammattilaisorkesterista.
Tuohon aikaan Tampereen kaupungin merkittävin ja edustavin musiikkisali löytyi Raatihuoneesta. Arkkitehti Georg Wilhelm Ismael Schreck (s. 25.2.1859 Hämeenlinna ja k. 15.3.1925 Tampere) suunnitteli uusrenessassityylisen raatihuoneen, joka valmistui vuonna 1890 Kauppatorin varteen Tampereelle. Georg Schreck oli perustamassa Otra Oy:tä (Tampereen Rakennuskonttori). Hän omisti Tampereella talon osoitteessa Hallituskatu 25 sekä Ylöjärvellä Pohtolan kartanon. Musiikkitilana Raatihuoneen juhlasalin akustiikkaa oli kiitelty runsaasti ja tämä sali pysyikin aina 1960-luvun alkupuolelle asti merkittävänä tamperelaisen musiikkielämän keskuksena. Tampereelle saatiin vierailulle myös kansainvälisiä esiintyjiä jo 1890-luvulla. Kahdesti Raatihuoneen juhlasalissa esiintyi esim. amerikkalainen Fisk Jubilee Singers-yhtye. Yhtyeen molemmat konsertit vetivät salin täyteen kuulijoita.
Vuonna 1871 Fiskin yliopistolla (Nashville, Tennessee) oli pahoja taloudellisia vaikeuksia ja yliopiston konkurssin ja sulkemisen välttämiseksi Fiskin rahastonhoitaja, lähetyssaarnaaja ja musiikinjohtaja George L. White keräsi yhdeksänhenkisen opiskelijakuoron esiintymään konserteissa ja keräämään rahaa yliopistolle. Alkuperäisessä kokoonpanossa Whiten lisäksi lauloivat neljä tummaihoista miestä – Isaac Dickerson, Thomas Rutling, Ben Holmes ja Greene Evans – sekä viisi tummaihoista naista – Ella Sheppard, Maggie Porter, Eliza Walker, Minnie Tate ja Jennie Jackson. Ryhmän alkuperäinen ohjelmisto koostui lähinnä perinteisistä hengellisistä lauluista, mutta mukana oli myös joitakin Stephen Collins Fosterin (s. 4.7.1826 ja k. 13.1.1864) kaikkiaan 200 laulusta.
Ryhmä ja heidän pastorinsa, Henry Bennett, löysivät ryhmän nimen Raamatun kolmannesta Mooseksen Kirjasta (Laviticus), luku 25, jakeet 8-13: ”Ja laske seitsemän vuosiviikkoa: seitsemän kertaa seitsemän vuotta, niin että seitsemän vuosiviikon aika on neljäkymmentä yhdeksän vuotta. Ja seitsemännessä kuussa, kuukauden kymmenentenä päivänä anna pasuunan raikuen soida; sovituspäivänä antakaa pasuunan soida koko maassanne. Ja pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa vapautus maassa kaikille sen asukkaille. Se olkoon teille riemuvuosi; jokainen teistä saa silloin palata perintömaillensa ja sukunsa luo. Riemuvuosi olkoon teille viideskymmenes vuosi; älkää silloin kylväkö älkääkä jälkikasvua leikatko, älkääkä poimiko, mitä leikkaamattomissa viinipuissa on kasvanut. Sillä se on riemuvuosi, se olkoon teille pyhä; pellolta syökää sen sato. Riemuvuotena saa jokainen teistä palata perintömaillensa.” Nimi ”Jubilee Singers” istui ryhmälle, koska suurin osa Fiskin yliopiston opiskelijoista ja heidän perheistään olivat vasta vapautettuja orjia. Ryhmä kiersi alkuun Yhdysvaltojen kaupunkeja junalla matkustaen konsertoimassa ja saivat kerättyä ensimmäisellä kiertueellaan 40 000 dollaria Fiskin yliopistolle.
Yhtyeen koko kasvoi vuonna 1873 yhdeksitoista hengeksi ja esiintymiskiertueet ulottuivat jo Englantiin ja Eurooppaan asti; tällä kiertueella kerättiin jo Fiskin yliopistolle 150 000 dollaria rahaa. Alkuperäinen Jubilee-laulajien kokoonpano hajosi vuonna 1878, mutta jo seuraavana vuonna George L. White ja laulaja Frederick Jeremiah Loudin (s. 1.1.1836 Charlestown, Ohio ja k. 3.11.1904 Ravenna, Ohio) perustivat lauluryhmän uudestaan. Yhä tänäkin päivänä Jubilee Singers esiintyy Fiskin yliopiston opiskelijoiden kiertueyhtyeenä. Vuodesta 2000 lähtien ryhmässä on ollut 14 laulajaa.
Raatihuoneen salin keräsivät ääriään myöden täyteen vuosisadan vaihteen molemmin puolin pidetyt, Johan Christian Julius ”Jean” Sibeliuksen (s. 8.12.1865 Hämeenlinna ja k. 20.9.1957 Järvenpää) johtamat orkesterikonsertit. Ensimmäinen Jean Sibeliuksen vierailukonsertti Tampereelle pidettiin Raatihuoneella tammikuussa 1898. Maria Sibelius, Jean Sibeliuksen äiti oli juuri kuollut 29.12.1897. Maria asui yhteystaloudessa opettajatyttärensä, Lindan, kanssa Tampereella. Aamulehti mainitsi Raatihuoneen konsertista: ”...olikin saapunut tupa aivan ahdinkoon asti täyteen; viimeksi tulleitten täytyi palata tyhjin toimin takaisin, kun eivät saaneet paikkoja.” Sibeliuksen seuraava vierailukonsertti Tampereen Raatihuoneella toteutui 21.3.1903; tätä konserttia olikin kaupungissa jo kauan odotettu ja paikallinen Aamulehti kirjoitti odotuksista: ”juhlatilaisuus, jommoista täällä aniharvoin sattuu”. Ja lehti jatkaa Sibeliuksesta: ”nerokas säveltäjä tarjosi kuultavaksi parhaita luomiaan täkäläisen orkesterin ja musikaalisen seuran sekaköörin avulla”. Konsertti alkoi Jean Sibeliuksen ensimmäisellä sinfonialla ”sitten kuin säveltäjä ensin oli otettu vastaan myrskyisillä suosion osoituksilla ja kunniasoitolla”. Yhtä suurella antaumuksella säveltäjä Sibeliusta odotettiin vierailulle kahta vuotta myöhemmin Tampereen Raatihuoneelle vuonna 1905.
Vuosina 1898-1901 toimi Tampereen Orkesteriyhdistyksen kapellimestarina Helsingin Orkesteriyhdistyksen vuonna 1882 perustanut, Robert Kajanus (s. 2.12.1856 Helsinki ja k. 6.7.1933 Helsinki). Aluksi Helsingissä säveltäjä, urkuri ja kapellimestari Friedrich Richard Faltini (s. 5.1.1835 Danzig ja k. 1.6.1918 Helsinki) ohjauksessa musiikin teoriaa ja sävellystä sekä sen jälkeen Leipzigissä, Dresdenissä ja Pariisissa opintojaan jatkanut Kajanus nähtiin Tampereella paljon useammin, kuin Sibeliusta konserttien johtajana. Robert Kajanus oli huomattava ja värikäs persoona suomalaisessa kulttuurielämässä aikanaan. Vuonna 1885 hän perusti orkesterikoulun sekä sinfoniakuoron vuonna 1888. Kajanus tunnettiin erityisesti Jean Sibeliuksen sävellysten tulkitsijana. Kajanus sai vuonna 1908 professorin arvonimen.
Keväällä 1897 käytiin katkera kamppailu Helsingin yliopiston musiikin harjoitusmestarin viran täyttämisestä Robert Kajanuksen ja Jean Sibeliuksen välillä. Richard Faltinin puheenjohtajana johtama asiantuntijalautakunta asetti Sibeliuksen ensimmäiselle sijalle lausuen mm.: ”Sibeliuksen tasoinen säveltaiteilija olisi tosi kaunistus mille yliopistolle hyvänsä”. Kajanus loukkaantui arviosta, jonka mukaan Sibeliuksen sävellystyötä arvostettiin valtakunnallisesti tärkeäksi ja hänen sävellyksiinsä ei kohdistettu enää odotuksia, vaan hänen uusimpia teoksia moitittiin jopa taantumuksellisiksi. Professorit antoivat konsistorissa ääniä Sibeliukselle 25 ja Kajanukselle vain kolme ääntä.
Robert Kajanus ei tyytynyt konsistorin päätökseen, vaan teki asiasta valituksen. Valituksessaan hän ylisti omia saavutuksiaan ja piteli pahoin säveltäjä Sibeliusta. Näin Kajanus kirjoitti: ”Voisi luulla, että lautakunta oli suosittelemassa Herra Sibeliusta jonkinlaisen säveltäjänpalkan tai -avustuksen nauttijaksi eikä Yliopiston musiikinopettajan toimeen”. Sibeliusta hän sivalsi vielä: ”helpoin tehtävä mikä orkesterinjohtajan osaksi voi tulla, on omien sävellysten johtaminen”. Sibelius ei provosoitunut Kajanuksen valituksesta, keväällä 1897 hän kuitenkin kirjasi omiin muistiinpanoihinsa: ”Eikö aurinko enää koskaan paista? Totuuden ja levon aurinko – rauhan aurinko. Yksinäsi saat seistä tässä maailmassa. Älä odota sympatiaa keneltäkään. Älä usko kenenkään vilpittömään ystävyyteen. Ainoa joka Sinulla oli – jätti sinut kun usko petti. Ei hän Sinua kumminkaan tapa – siihen hän on liian jalo. Ehkä minä uskon hänestä enemmän kuin hänessä on. Silloinhan minä olen rikkaampi.”
Kajanus toimitti valituksensa kanslerinvirastoon ja yliopiston vt. kansleri, Suomen suuriruhtinaskunnan ministerivaltiosihteeri ja kenraali Woldemar Carl von Daehn (s. 20.2.1838 Sippola ja k. 28.12.1900 Rooma) teki lopulta konsistorin ehdollepanosta poikkeavan päätöksen. Sibeliuksen kiitollisuus ja ystävyys Kajanusta kohtaan oli tapahtuman jälkeen ymmärrettävästi varautunutta ja epäluuloista. Robert Kajanus nimitettiin yliopiston virkaan, mutta hän ei koskaan päässyt orkesterinjohtajan alemmuudentunteesta Sibeliuksen rinnalla. Sitaatti Kajanukselta: ”Minä olen vain taiteen isvosikka. Pääasia että neroille on vaunut valjastettuina.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti