Vielä 1800-luvun alussa joka kymmenes kuolintapaus Suomessa oli isorokon aiheuttama. Tilanne muuttui, kun tautia vastaan kehitettiin rokote. Isorokko oli ensimmäinen sairaus, joka on rokotuksin saatu hävitettyä maailmasta. Tauteja ja sairauksia ehkäisevänä toimenpiteenä on käytetty rokotuksia, joko pistoksina tai nenäsuihkeina sekä suun kautta nautittuina. Tyypillisesti näissä rokotteissa on ennen käytetty laimennettua kantaa taudinaiheuttajista, taudinaiheuttajien passiivisia eli inaktiivisia osasia sekä muokattuja taudinaiheuttajien valmistamia toksigeenejä. Rokotuksilla halutaan aikaansaada puolustusreaktio kehossamme, joka samalla aiheuttaisi muistijäljen elimistössämme. Kehomme immuniteetin ja vasta-aineiden tehtävä on vastustaa tartuntaa sekä lieventää tartunnan aiheuttamia vakavia haittoja. Rokotusten tarkoituksena on tuhota tauteja aiheuttavat mikrobikannat kokonaan ja estää näin tauteja ja sairauksia puhkeamasta elinympäristössämme. Tosiasia on kuitenkin se, että luonnossa ja elimistössämme häviölle jäänyt mikrobi, bakteeri tai viruskanta ennemmin tai myöhemmin korvataan uudella haittatekijällä. Tämän aiheen parissa tutkimustyötä tekevät muun muassa biodiversiteettitutkijat.
Englantilaista maalaislääkäriä ja tiedemiestä, Edward Jenneriä (s. 17.5.1749 ja k. 26.1.1823) pidetään edelläkävijänä rokottamisessa. Vuonna 1796 Edward Jenner käytti ensimmäisenä omassa tutkimuksessaan lehmärokkoa (Variolae vaccinae) vastaan uutta menetelmää, joka sitten osoittautui tehokkaaksi isorokkoa vastaan. Maalaislääkäri Edward Jenner teki havainnon, että hyvin harvat karjanhoitajat sairastuivat isorokkoon. Näin hän päätteli, että lehmärokkotartunta oli tehnyt karjanhoitajat immuuneiksi isorokkoa vastaan. Jenner otti näytteen karjatyttö Sarah Nelmesin kädessä olleesta lehmärokkorakkulasta ja istutti sen 14.5.1796 kahdeksanvuotiaaseen James Phipps-nimiseen poikaan. James Phipss oli Edward Jennerin puutarhurin poika. Poika tuli molempiin käsivarsiin annetusta rokotteesta levottomaksi ja hänelle nousi kuume, mutta täysimittaista infektiota poika ei saanut. Edward Jenner testasi hypoteesiaan menestyksellä vielä 23 lisärokotetutkimuksella.
Tuohon aikaan isorokko tappoi noin 10 prosenttia maaseudun väestöstä ja kaupungeissa jopa 20 prosenttia väestöstä, sillä taudin oli helpompi levitä siellä suuremman väestön keskellä. Itse asiassa maalaislääkäri Edward Jenner käytti oivalluksessaan hyväksi vanhaa kansanperinteessä hyvin tunnettua suojautumistapaa, jonka nykyinen koululääketiede on sittemmin omaksunut tehokkaaksi keinoksi suojautua tartuntatauteja vastaan. Nykyään lääketieteen nimiin vannovat vain mielellään herjaavat ja pilkkaavat rokotteisiin kriittisesti suhtautuvia salaliittoteorioiden ja epätieteellisten luontaistuotteiden puolustajiksi. Maalaislääkäri Edward Jenner esitteli rokotuskokeidensa tulokset vuonna 1798 teoksessaan Inquiry into the Causes and Effects of the Variolae Vaccinae. Edward Jenner kyllä pidätettiin ensin syytettynä taudin levittämisestä, ennen kuin hänen oivalluksensa arvo tajuttiin. Hyvin nopeasti maalaislääkäri Edward Jennerin rokotusmenetelmä otettiin käyttöön monissa maissa ja Suomessakin jo vuonna 1802.
Edward Jenner syntyi pastori Stephen Jennerin perheen kahdeksantena – kaikkiaan perheessä oli yhdeksän lasta – lapsena 6.5.1749 Berkeleyssä, Gloucestershiressä, Englannissa. Hän kävi koulua Wotton-under-Edgessä Katherine Lady Berkeley’s Schoolissa ja Cirencesterissä. Variolaatiolla – rokotusmenetelmä, joka suoritettiin hieromalla jauhemaisia isorokkorupia tai märkärakkulan nestettä iholle tehtyihin pinnallisiin naarmuihin – Edward Jenner suojattiin jo nuoruuden opiskeluaikoina isorokkoa vastaan. Näin hän sai elinikäisen immuniteetin tautia vastaan. Jenner aloitti 14-vuotiaana seitsenvuotisen opiskelun jaarli William le Grossin 1100-luvulla perustamassa Chipping Sodburyssa, South Gloucestershiressä, kirurgi Daniel Ludlowin ohjauksessa. 21-vuotiaana Edward Jenner pääsi vuonna 1770 skotlantilaisen kirurgin, John Hunterin (s. 13.2.1728 ja k. 16.10.1793) oppiin Lontoon St. George’s Hospitaaliin. Hunter antoi mm. Jennerille – valistuskaudella tyypillisen – ohjeen: ”Älä ajattele, vaan yritä.” Myöhemmin John Hunter jatkoi vielä Edward Jennerin kanssa kirjeenvaihtoa luonnonhistoriasta ja Hunter myös ehdotti Jenneriä Royal Societyn jäseneksi. Vuonna 1773 Jenner aloitti perhelääkärinä ja kirurgina erityistiloissa Berkeleyssä.
Vuonna 1788 Edward Jenner julkaisi tutkimuksensa käkien aiemmin väärinymmärretystä elämästä. Pian tämän jälkeen hänet valittiin Royal Societyn jäseneksi vuonna 1788. Maaliskuussa 1788 Edward Jenner avioitui Catherine Kingscoten kanssa; Catherine kuoli vuonna 1815 tuberkuloosiin. Heillä oli yhdessä kolme lasta: Edward Robert (1789-1810), Robert Fitzharding (1792-1854) ja Catherine (1794-1833). Vuonna 1792 Jenner suoritti tohtorin tutkinnon vuonna 1413 perustetussa St. Andrewsin yliopistossa. Edward Jenner liittyi myös Fleece Medical Societyn – nimi tuli siitä, että seura kokoontui Fleece Innin salissa Rodboroughissa, Gloucestershiressä - tai Gloucestershire Medical Societyn jäseneksi; jäsenet ruokailivat yhdessä ja lueskelivat lehdistä lääketieteellisiä aiheita. Edward Jenner tutki angina pectorista – rintakipua, joka on sepelvaltimotaudin oire ja se aiheutuu yleensä riittämättömästä verenkierrosta sydänlihakseen -, oftalmiaa – silmän tulehdusta – ja sydänläppäsairauksia sekä lehmärokkoa. 30.12.1802 Edward Jenneristä tuli muurarimestari Uskon ja ystävyyden Lodgessa nro 449. Jenner palveli vuodesta 1812 vuoteen 1813 kuninkaallisen Berkeleyn Uskon ja ystävyyden loosin palvovana mestarina.
Jo ennen Edward Jennerin oivallusta rokotus oli ollut Aasiassa ja Afrikassa hoitona tartuntatauteja vastaan, mutta siihen liittyi myös vakavia riskejä; ennen kaikkea riski siitä, että rokotetut tartuttavat taudin ympärillään oleville ihmisille. Aristokraatti Lady Mary Wortley Montagu (os. Pierrepont, s. 15.5.1689 ja k. 21.8.1762) toi vuonna 1721 variolaation Konstantinopolista Englantiin. Lady Maryn veli oli kuollut isorokkoon vuonna 1713 ja Lady Mary oli itse toipunut samasta taudista vuonna 1715, mutta hänen kasvonsa olivat vääristyneet taudin jäljiltä. Maaliskuussa 1717 Lady Mary todisti muslimien ja hindujen taloissa, zenanoissa, variolaatiota, jota hän itse kutsui oksastukseksi.
John Williamson (1730-1803), joka tunnettiin paremmin lempinimellä Johnnie Notions, oli itseoppinut lääkäri Shetlandin saarilla. Hän immunisoi noin 3 000 ihmistä omalla rokotehoidolla jo 1780-luvun lopulta 1790-luvun alkuun. Hän ei menettänyt hoidoillaan tiettävästi yhtäkään potilastaan ja hoidoilla oli merkittävä vaikutus Shetlannin väestörakenteeseen. Hänen antamansa hoito jäi kuitenkin suurelta osin Edward Jennerin antaman hoidon varjoon. Valistuksen ajan kirjailija, historioitsija ja filosofi Voltaire, joka oikealta nimeltään oli François-Marie Arouet (s. 21.11.1694 ja k. 30.5.1778), kirjoitti, että 60 prosenttia väestöstä sairastui isorokkoon ja 20 prosenttia väestöstä kuoli isorokkoon. Voltaire myös väitti, että tšerkessilaiset käyttivät rokotusta ikimuistoisista ajoista lähtien ja turkkilaiset lienevät lainanneet tavan tšerkesseiltä. Daniel Bernoulli analysoi vuonna 1766 isorokkoon sairastuvuutta ja kuolleisuutta osoittaakseen rokotuksen tehokkuuden.
Kirurgi ja apteekkari John Fewster (1738-1824) Thornburyssa, Gloucestershiressä, teki merkittävän työn isorokkorokotteen eteen. Vuonna 1768 hän tajusi, että lehmärokkotartunta teki ihmisestä immuunin isorokolle. Hän tutki Creed-nimisiä veljeksiä ja huomasi molempien saadessa variolaatin, että toinen veljeksistä ei reagoinut tautiin ollenkaan. Tämä veli ei ollut sairastanut isorokkoa, mutta hän oli aiemmin sairastanut lehmärokon. Tämä havainto sai Fewsterin miettimään, voisiko lehmärokko suojata isorokkoa vastaan. John Fewster otti asian esille Convivio-Medical Societyn illallisella Ship Innissä, Alvestonissa. Kokoukseen osallistui myös nuori lääketieteen opiskelija, Edward Jenner. John Fewster rokotti kolme lasta Thornburyssa lehmärokolla keväällä 1796. Kirurgi John Fewster ei koskaan esittänyt löytäneensä rokotusta isorokkoa vastaan.
Vuodesta 1770 eteenpäin ainakin viisi tutkijaa Englannissa ja Saksassa (Sevel, Jensen, Jesty 1774, Rendell ja Plett 1791) testasi menestyksellä ihmisiin lehmärokkorokotetta isorokkoa vastaan. Muun muassa Dorsetin maanviljelijä Benjamin Jesty onnistui rokottamaan vaimonsa ja kahden lapsensa isorokkoepidemian aikana vuonna 1774. Edward Jenner saattoi hyvinkin olla tästä Jestyn rokotuksesta tietoinen. Samanlaisen rokotehavainnon teki Ranskassa Jacques Antoine Rabaut-Pommier vuonna 1780.
Maalaislääkäri Edward Jenner jatkoi tutkimuksiaan ja raportoi niistä Royal Societylle; tarkistusten ja lisätutkimusten jälkeen havainnot julkaistiin. Toiset Jennerin johtopäätökset olivat oikeita ja toiset virheellisiä; nykyaikaiset mikrobiologiset ja mikroskooppiset menetelmät tekevät hänen tutkimuksistaan helpompia toistaa. Lääketieteen edustajat puntaroivat pitkään hänen löydöstään ennen kuin hyväksyivät ne. Vuonna 1840 lopulta rokotukset hyväksyttiin ja Iso-Britannian hallitus kielsi variolaation sekä tarjosi suojausta tauteihin ilmaisrokotuksen avulla. Napoleon Bonaparte (oik. Napoleone di Buonaparte, s. 15.8.1769 ja k. 5.5.1821), joka kävi sotaa Britannian kanssa, rokotutti kaikki ranskalaiset sotilaansa. Napoleon myönsi Edward Jennerille mitali ja vapautti Jennerin pyynnöstä kaksi englantilaista sotavankia ja salli heidän palata kotiinsa. Napoleon huomautti, ettei hän kyennyt ”evätä mitään yhdeltä ihmiskunnan suurimmista hyväntekijöistä”.
Edward Jennerin jatkuva rokotustyö haittasi hänen lääketieteellistä toimintaansa. Siksi hänen kollegansa ja kuningas tukivat hänen työtään esittämällä parlamentille vetoomuksen, jolla hänelle myönnettiin 10 000 puntaa rokotustyöstä vuonna 1802. Vuonna 1807 Jennerille myönnettiin vielä 20 000 puntaa lisää, kun Royal College of Physicians vahvisti rokotusten laajalle levinneen tehokkuuden. Edward Jenner valittiin myöhemmin American Academy of Arts and Sciencesin ulkomaalaiseksi kunniajäseneksi vuonna 1802, American Philosophical Societyn jäseneksi vuonna 1804 ja Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian ulkojäseneksi vuonna 1806. Hänestä tuli Lontoossa Jennerian Societyn puheenjohtaja vuonna 1803; yhdistyksen tehtävä oli edistää rokotuksia isorokon hävittämiseksi. Vuonna 1805 perustettiin Medical and Chirurgial Society (nyk. Royal Society of Medicine), jonka jäseneksi myös Edward Jenner tuli. National Vaccine Establishment perustettiin vuonna 1808 ja tämän valtion tuella perustetun yhdistyksen johtajuudesta Edward Jenner erosi itse.
Lontooseen palattuaan vuonna 1811 Jenner huomasi merkittävän määrän isorokkotapauksia rokotuksen jälkeen. Jenner havaitsi, että näissä tapauksissa kuitenkin sairauden vakavuus oli huomattavasti heikentynyt aikaisemmilla rokotuksilla. Edward Jenner nimitettiin vuonna 1821 kuningas Yrjö IV:n erikoislääkäriksi ja hänestä tehtiin myös Berkeleyn pormestari ja rauhantuomari. Jenner jatkoi luonnonhistorian tutkimista ja elämänsä viimeisenä vuonna, 1823, hän esitti ”Havaintoja lintujen vaelluksesta” Royal Societylle. Edward Jenner löydettiin aivohalvaantuneena 25.1.1823 ja hänen oikea kylkensä oli halvaantunut. Hän ei toipunut tästä enää, vaan kuoli seuraavana päivänä. Edward Jenner haudattiin Berkeleyn St. Mary-kirkon perheholviin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti