tiistai 25. tammikuuta 2022

 

Tampereelle on perustettu rokotteisiin ja immunologiaan keskittyvä tutkimuskeskus


Eräät kansainvälisesti tunnetuimmista Tampereen yliopiston osaamisalueista ovat rokotteet ja immunologia. Tampereen yliopisto on siksi perustanut tuoreen rokotteiden ja immunologian tutkimiseen keskittyneen tutkimuskeskuksen. Uuden tutkimuskeskuksen nimi on Vaccim-tutkimuskeskus ja tutkimuskeskus sijaitseen lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa.

Immunologia ja rokotteet ovat olleet Tampereen yliopiston kansainvälisesti tunnetuimpia osaamisalueita. Virologian professori, Heikki Hyöty, on sitä mieltä, että Vaccim-tutkimuskeskus vahvistaa tässä suhteessa Tampereen yliopiston kansainvälistä yhteistyötä. Hyödyn mielestä hanke saa lisäarvoa siitä, että nyt tutkimustyö kootaan yhteen paikkaan, jotta yhteistyö paranee ja kärkirokotehankkeita pystytään edistämään määrätietoisemmin. Aikaisemmin tutkimuksen eri osaamiset ovat olleet liian hajallaan Tampereen yliopiston sisällä. Yhdistäminen palvelee myös professori Hyödyn mukaan paljon puhuttua kansainvälistä kilpailukykyä. Professori Heikki Hyöty on toinen uuden Vaccim-tutkimuskeskuksen johtajista.

Virologian professori Heikki Hyöty.

Parhaillaan Tampereen yliopisto kehittää kansainvälisessä tutkijoiden etujoukossa eri rokotteita esim. ykköstyypin eli nuoruusiän diabetekseen, jota sairastavia Suomessa on noin 50 000 ihmistä. Suomessa esiintyy ykköstyypin diabetesta kuusi kertaa enemmän kuin Venäjän Karjalassa. Vuodesta 1999 lähtien ilmiön syitä on tutkittu EU-rahoituksella yhteistyössä Petroskoin yliopiston kanssa. Samoin Tampereella kehitetään rokotteita norovirusinfektioiden ja pandeemisen koronaviruksen ehkäisyyn. Tampereella tutkitaan lääkehoitoja myös tulehduksellisten nivelsairauksien ja allergian hoitoon. Tämä uusi Vaccim-tutkimuskeskus tekee tärkeää perustutkimusta.

Vaccim-tutkimuskeskusta johtava farmakologian professori ja professoriliiton hallituksen varapuheenjohtaja, Eeva Moilanen, katsoo, että uudet innovaatiot syntyvät ainoastaan vahvan ja pitkäjänteisen perustutkimuksen avulla. Avainsanoja tässä tutkimuksessa ovat luovuus, korkea osaaminen ja yhteistyö sekä luonnollisesti tarvittavat taloudelliset resurssit, professori Moilanen kiteyttää. Vaccim-tutkimuskeskus tekee vahvaa yhteistyötä viime syksynä Tampereelle perustetun valtion ja Tampereen yliopiston rokotetutkimusyhtiön kanssa. Nyt perustettu uusi Vaccim-tutkimuskeskus on erillinen valtion ja Tampereen yliopiston yhteisestä rokotetutkimusyhtiöstä; rokotetutkimusyhtiö rakentuu Tampereen yliopiston vanhastaan tunnetusta Rokotetutkimuskeskuksesta sekä THL:n kaupallisiin rokotetutkimuksiin liittyvistä toiminnoista, joista uutisointiin näyttävästi vuoden 2021 elokuussa. Sen sijaan vähemmälle mediahuomiolle jäi, että Bill & Melinda Gates säätiö lahjoitti viime vuonna tälle rokotetutkimusyhtiölle 23,2 miljoonaa tutkimukseen. Tämä rokotetutkimusyhtiö on valtion erityistehtäväyhtiö, jonka omistajaohjauksen vastuuta kantaa sosiaali- ja terveysministeriö.

Vaccim-tutkimuskeskus sekä valtion ja Tampereen yliopiston rokotetutkimusyhtiö täydentävät toisiensa osaamista. Vaccim Tampereen yliopiston tutkimuskeskuksena keskittyy akateemiseen, tieteelliseen tutkimustyöhön. Rokotetutkimusyhtiö taas toteuttaa kliinisiä eli käytännön lääkärityöhön ja potilaiden hoitoon liittyviä faasin 1-4 rokotetutkimuksia yhteistyössä rokoteyritysten kanssa. Professori Heikki Hyöty avaa vielä varmuuden vuoksi yksiköiden eroa siten, että Tampereen yliopiston Vaccim-tutkimuskeskus keskittyy ainakin alkuvaiheessa rokotekehitykseen, immuunivasteen tutkimukseen ja mm. uusien rokotustekniikoiden kehittämiseen. Tampereen yliopiston ja valtion rokotetutkimusyhtiö keskittyy puolestaan mm. testaamaan ja tutkimaan jo kehitettyjä rokotteita ja niiden vaikutusta ihmisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti