Sunnuntaina 9.10.2022 klo 19 oli Tampereen Kamarimusiikkiseuran orkesterin konsertti Finlaysonin kirkossa. Orkesteria johti kapellimestari Miika Jämsä ja konserttiin oli solistiksi saatu kontrabasisti Juha Kleemola.

Englantilainen säveltäjä ja musiikinopettaja John Nicholson Ireland (s. 13.8.1879 ja k. 12.6.1962) opiskeli vuodesta 1893 lähtien Lontoon Royal College of Music’issa pianonsoittoa pedagogi, urkuri ja säveltäjä Frederic Cliffen (s. 2.5.1857 ja k. 19.11.1931) ja urkujensoittoa säveltäjä ja urkuri Sir Walter Parrattin (s. 10.2.1841 ja k. 27.3.1924) ohjauksessa. Huddenrsfieldissä syntynyt urkurin poika, Parratt, oli ihmelapsi, joka soitti jo kymmenvuotiaana Johann Sebastian Bachin The Well Tempered Clavieria ulkoa. John Ireland aloitti sävellysopinnot samassa paikassa vuonna 1897 säveltäjä Sir Charles Villiers Stanfordin (s. 30.9.1852 ja k. 29.3.1924) johdolla. John Ireland sai nimityksen apu-urkuriksi vuonna 1896 Holy Trinity-kirkkoon Lontoossa, joka valmistui vuonna 1890. Myöhemmin John Ireland toimi vuosina 1904-1926 urkurina ja kuoronjohtajana vuonna 1824 valmistuneessa Pyhän Luukkaan kirkossa Chelseassa, Lontoossa.

Bowdonissa syntynyt John Ireland (1810-1894) oli isänsä, toimittaja ja lehtikustantaja Alexander Irelandin nuorin lapsi hänen toisen avioliiton – ensimmäinen vaimo oli kuollut - viidestä lapsesta. Johnin äiti oli 30 vuotta miestään nuorempi, kirjailija Annie Elizabeth Nicholson Ireland, joka kuitenkin kuoli vuonna 1893. Johnin ollessa vain 15-vuotias vuonna 1894 kuoli myös hänen isänsä. Aikalaiset kuvailivat John Irelandin itsekriittiseksi ja itsetutkiskelevaksi mieheksi, jota painoivat ahdistavat muistot surullisesta lapsuudesta.

John Ireland sai opiskeluaikoinaan vaikutteita Ravelin ja Debussyn musiikista sekä Igor Straviskyn ja Bela Bartókin varhaistuotannosta; hänen sävellyksiään on tämän vuoksi kutsuttu ”englantilaiseksi impressionismiksi”, koska hänen sävellyksensä poikkeavat niin selvästi englantilaisesta valtavirrasta. John Ireland alkoi säveltää 1900-luvun alussa lauluja ja kamarimusiikkia. Vuonna 1909 hän voitti Viulusonaatilla nro 1 ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä kilpailussa. Hänen Viulusonaatti nro 2 – vielä tunnetumpi kuin ensimmäinen viulusonaatti – valmistui tammikuussa 1917. Kustantaja Winthrop Rogers oli heti valmis julkaisemaan teoksen.

John Ireland opetti vuodesta 1923 alkaen Royal College of Music’issa. Hänen oppilaitaan olivat mm. Richard Anthony Sayer Arnell (s. 15.9.1917 ja k. 10.4.2009), Ernest John Smeed Moeran (s. 31.12.1894 ja k. 1.12.1950) ja Edward Benjamin Britten (s. 22.11.1913 ja k. 4.12.1976). Benjamin Britten myöhemmin luonnehti opettajaansa John Irelandia ”vahvaksi persoonallisuudeksi, mutta heikoksi luonteeksi”. Säveltäjät Alan Bush sekä Geoffrey Bush ovat myöhemmin toimittaneet ja sovittaneet John Irelandin teoksia julkaistaviksi.

Säveltäjä John Ireland eli elämänsä yksin lukuun ottamatta kahta lyhyeksi jäänyttä avioliittoa nuorien oppilaidensa, Dorothy Phillipsin ja Helen Perkinin, kanssa. Vuonna 1947 John Ireland hankki henkilökohtaisen avustajan, rouva Norah Kirkbyn, joka toimi hänen apunaan kuolemaansa asti. John Ireland jäi eläkkeelle vuonna 1953 ja asettui Sussexiin, Rockin kylään asumaan vanhaan tuulimyllyyn. Hän kuoli täällä Rock Millissä 82-vuotiaana sydämen vajaatoimintaan ja hänet on haudattu St. Mary the Virginiin Shipleyssä.

Finlaysonin kirkon sunnuntaisessa konsertissa kuultiin John Irelandin A Downland Suite sai nimensä ja innoituksensa Etelä-Englannin kumpuilevista maisemista (South Downs) ja teos on sävelletty vuonna 1932 puhallinorkesterien Ison-Britannian mestaruuskilpailuihin. John Ireland sovitti myöhemmin osat Elegy ja Minuet jousiorkesterille ja hänen oppilaansa Geoffrey Bush sovitti osat Prelude ja Rondon vuonna 1978.

Juha Kleemola (s. 1983 Tornio) aloitti jo 7-vuotiaana musiikkiopintonsa viulun kanssa, mutta vaihtoi instrumentin parin vuoden päästä kontrabassoksi. Juha Kleemolan opettajina ovat toimineet mm. Hannu Murto, Panu Pärssinen, Michael Wolf ja Janne Saksala. Vuonna 2011 Juha Kleemola valmistui Sibelius-Akatemiasta maisteriksi ja hän on toiminut vuodesta 2009 lähtien Tampere Filharmonian kontrabasistina. Juha Kleemola soittaa mielellään kamarimusiikkia ja käy oppilaille koulussa kertomassa työstään ja esittelemässä soitintaan. Kleemola toimii samoin monissa luottamustehtävissä.

Miika Jämsä valmistui vuonna 1986 Oulun konservatoriosta Lauri Laitisen johdolla sellonsoitonopettajaksi. Pauli Heikkisen johdolla Jämsä suoritti sellonsoiton A-tutkinnon vuonna 1989. Miika Jämsä toimi Oulun kaupunginorkesterissa sellonsoittajana vuosina 1983-1986. Tampere Filharmonian sellonsoittajana Miika Jämsä aloitti vuonna 1986. Joulukuussa 2012 Miika Jämsä soitti Tampereen kamarimusiikkiseura ry:n orkesterin solistina ja tammikuusta 2013 lähtien Miika Jämsä on toiminut orkesterin kapellimestarina. Erityistä mieltymystä Miika Jämsä tuntee varsinkin barokkimusiikkia kohtaan. Miika Jämsä on työskennellyt mm. Heikki Liimolan, Juhani Lamminmäen, Sirkka-Liisa Kaakisen ja Matias Häkkisen kanssa eri produktioissa. Jämsä on soittanut mm. Ylöjärvi-kvartetissa, Soli Deo Gloria-kamariorkesterissa, Tampere Cameratassa, Eduard-kvartetissa ja Tampere Chamber-kamariorkesterissa. Jämsän perheestä on kasvanut useita ammattimuusikoita. Perheyhtye on esiintynyt ahkerasti ja heille myönnettiin Ylöjärven kaupungin kulttuuripalkinto vuonna 2006.

Vuonna 1946 perustettu Tampereen Kamarimusiikkiseura ry sai oman orkesterinsa vuonna 1953, jolloin kapellimestari Eero Kosonen alkoi johtaa orkesteria. Kapellimestari Miika Jämsän edeltäjiä ovat olleet mm. Jorma Panula, Eero Veneskoski, Bela Tanito, Risto Mikkola, Janne Marttila ja Juhani Tepponen. Orkesteri tekee jatkuvasti yhteistyötä eri kuorojen ja solistien kanssa. Seuran orkesteria ja siitä tarpeen mukaan muodostettuja pienyhtyeitä voi tilata erilaisiin tilaisuuksiin.

Carl Philipp Stamitz (kastettu 8.5.1745 ja k. 9.11.1801) oli böömiläisen viulisti ja säveltäjä Johann Wenzel Anton Stamitzin (s. 18.6.1717 ja k. 27.3.1757) vanhin poika. Carl syntyi Mannheimissa ja sai opetusta omalta isältään ja Christian Cannabishilta, isänsä työn jatkajalta Mannheimin orkesterin johtajana. Nuori Carl Stamitz soitti viulistina Mannheimin hoviorkesterissa. Hän alkoi matkustaa viulu- ja alttoviuluvirtuoosina vuonna 1770, eikä koskaan saanut pysyvää kiinnitystä. Hän vieraili menestyksellisesti monissa Euroopan kaupungeissa, kuten Pariisissa ja Lontoossa sekä asui jonkin aikaa Strasbourgissa ja Lontoossa. Hän lopetti matkustamisen vuonna 1794 ja muutti perheensä kanssa Jenaan. Hänen elinolosuhteet kuitenkin heikkenivät Jenassa ja hän velkaantui pahasti sekä joutui perheineen köyhyyteen. Lopulta hän kuoli vuonna 1801.

Carl Stamitz kirjoitti sinfonioita, soitinkonserttoja ja kamarimusiikkia. Kaksi hänen oopperaansa, Der Verliebte Vormund ja Dardanus, ovat kadonneet. Illan konsertissa kuultu Orkesterikvartetto C-duuri, op. 4 nro 1 on alunperin sävelletty jousiorkesterille. Teoksessa on kolme osaa: Allegro assai, Andante di molto ja Poco presto.

Toisena teoksena Finlaysonin konsertissa oli Pjotr Iljitš Tšaikovskin (s. 7.5.1840 Votkinsk ja k. 6.11.1893 Pietari) alunperin pianolle sävelletyn Vuodenajat-teoksen osa, Lokakuu, jonka orkesterisovituksen oli tehnyt A. Visotsky. Sävellyksen tilasi säveltäjältä kustantaja Nikolai Bernard julkaistavaksi kuukausittain hänen aikakauslehdessä nimeltä Nuvellist. Lokakuu-osalle annettiin nimi Syyslaulu, ja sen esitysmerkintä on ”Andante doloroso e molto cantabile”. Siinä melodian mestari Tšaikovski tavoittaa syksyn haikean ja alakuloisen tunnelman hienolla tavalla.

Ruotsalainen säveltäjä ja kapellimestari Lars-Erik Vilner Larsson (s. 15.5.1908 Åkarp ja k. 27.12.1986 Helsinborg). Larsson opiskeli Wienissä Alban Maria Johannes Bergin (s. 9.2.1885 Wien ja k. 24.12.1935 Wien) ohjauksessa. Larsson opetti sävellystä Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa vuosina 1947-1959. Larsson toimi myös musiikkiarvostelijana sekä kapellimestarina. Hänen sävellystuotantoonsa kuuluu mm. kolme sinfoniaa sekä 12 concertinoa eri soolosoittimille. Niissä solisti saa taituroida, kun taas orkesteriosuudet Larsson teki kaikentasoisia orkestereita silmällä pitäen. Konsertissa kuultiin Larssonin Concertino kontrabassolle ja jousiorkesterille, op. 45 nro 11; teoksen osat ovat Ballad, Arioso ja Finale.