Swingjazzin ilosanomaa tuotiin tuuheasti salintäyteisen yleisön nautittavaksi lauantaina 1.10.2022 Savoy-teatterin salissa Antti Sarpilan 40-vuotisjuhlakonsertissa. Lavalla nähtiin Antti Sarpilan luottosoittajia vuosien varsilta. Pianon ääressä istui kolmannen polven hovimuusikko, Janne Hovi, jonka isoisä, Onni Hovi soitti ammatikseen saksofoneja ja viulua. Onnin poika, pianisti ja musiikkineuvos Seppo Johan Hovi (s. 29.11.1946 Helsinki) on Janne Hovin isä. Janne Hovi opiskeli pianonsoittoa Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Sirkka Harjumaan oppilaana ja sittemmin vielä solistisella osastolla Jussi Siiralan ohjauksessa; diplomitutkinnon hän suoritti vuonna 2004. Janne Hovi on toiminut monien solistien säestäjänä sekä kantaesittänyt ja levyttänyt uutta suomalaista musiikkia, varsinkin säveltäjä Antti Nissilän tuotantoa. Esiintymässä hänet on nähty kotimaan lisäksi ainakin Kanadassa ja Ruotsissa. Janne Hoville myönnettiin vuonna 2003 Väinö Sola-stipendi. Antti Sarpilan juhlakonsertin komppiryhmässä soitti rumpusettiä Jartsa Karvonen.
Basso juhlakokoonpanossa soitti 13-vuotiaana musiikin saloihin uppoutumisen aloittanut, Atro ”Wade” Mikkola, joka sai ensimmäiset bassotuntinsa Teppo Hauta-aholta ja Olli-Pekka Wasamalta. Lukiosta valmistuttuaan Mikkola vietti vuoden (1977-1978) Yhdysvalloissa, jossa imi itseensä jazzvaikutteita tehokkaasti. Vuonna 1984 hän palasi jälleen Yhdysvaltoihin tutkimaan jazzmusiikkia sekä afroamerikkalaista kulttuuria. Basso-opettajina Mikkolaa ovat ohjeistaneet Salvatore Macchia, Victor Gaskin, Ron McClure, George Mraz. Sävellystä, improvisaatiota ja sovittamista Mikkola opiskeli Jeffrey Holmsin, Frederick Tillisin, Robert Sternin ja Yusef Lateefin johdolla. Vuonna 1991 Mikkola sai kunniamaininnan IAJE:n sävellyskilpailussa kolmiosaisella teoksellaan Moments In Blues. Vuonna 1992 Mikkola muutti New Yorkiin, jossa esiintyi itärannikolla mm. Donald Shirleyn, Eric Alexandein, Cecil Paynen, Nnenna Freelonin, Joen & John Farnsworthin, Andy Beyn, Montenian, Giacomo Gatesin, Sol Yagedin ja Sofia Laitiaon kanssa.
Jazzkonsertin vierailijoina Savoyssa näyttäytyivät Mikot Mäkinen ja Pettinen sekä Antti Rissanen. Lappeenrannassa vuonna 1967 syntynyt saksofonisti ja klarinetinsoittaja, Mikko T. Mäkinen on nähty monasti UMO:n kokoonpanoissa soittamassa. Jazzia harrastanut isä, Simo Räihä, vei sähköurkuja siihen asti soittaneen Mikon jo vuonna 1979 Lappeenrannan ammattikouluun DDT Jazzbandin konserttiin, jossa kipinä jazziin heti syttyi. Sittemmin Mäkinen kävi musiikkiluokkaa ja soitti pianoa. Opettaja Unto Mikkonen kehotti hankkimaan saksofonin. Isä oli kotona sitä mieltä, että klarinetti saisi riittää, mutta äiti heltyi ostamaan ensimmäisen alttofonin. Lappeenrannan Big Band-yhdistyksen myötä Mäkinen sai mm. Pentti Lahdelta ohjausta jazzin saloihin. Imatran Big Band-kursseilla hän pääsi vuonna 1986 Pentti Lasasen ohjaukseen. Samana vuonna Mikko Mäkinen pokkasi kurssin solistipalkinnon. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Mäkinen oli töissä paikallisessa musiikkiliikkeessä Lappeenrannassa. Vuonna 1988 Mäkinen pyrki ja pääsi Oulunkylän Pop- ja Jazzopistoon. Jukkis Uotila ohjeisti Mäkistä hakeutumaan parin vuoden päästä Sibelius-Akatemiaan, jossa ensimmäinen opettaja oli brasilialainen fonistihuilisti, Ion Muniz. Jukka Perko oli myös yksi hänen opettajistaan. Mäkinen tuurasi ensikerran Jukka Perkoa UMO:ssa vuonna 1993, kun Jukka lähti Yhdysvaltoihin. Tuolloin Markku Johansson johti UMO:a. Pesti tässä orkesterissa on jatkunut todella pitkään ja syksyllä 2018 Mäkinen siirtyi orkesterin baritonisaksofonia soittamaan. Mikko Mäkinen on usein nähty myös Riku Niemen orkesterissa soittamassa sekä teatteritöissä. Viimeisimpiä teatteritöitä oli syksyllä 2021 Porin Teatterissa mennyt Lasse Mårtensonin kappaleista tehty musikaali, Vie meren tuoksuun, jonka vierailevana tähtenä loisti Ami Aspelund.
Vuonna 1974 syntynyt Mikko Pettinen jazzmuusikko, säveltäjä, jonka soitin on trumpetti. Hän valmistui Sibelius-Akatemian jazzosastolta musiikin maisteriksi vuonna 2003. Vuodesta 1998 lähtien Mikko Pettinen on soittanut UMO:ssa. Mikko Pettinen korjasi itselleen vuonna 2001 toisen palkinnon nuorille solisteille tarkoitetussa carmine Caruso International Jazz Trumpet-kilpailussa Renossa, Yhdysvalloissa. Pettinen valittiin vuonna 2002 Getxon-yhtyekilpailussa parhaaksi solistiksi ja samassa yhteydessä hänen MP4-yhtyeensä voitti Jazz Getxo Live-kilpailun Hilagissa. Soittamisen ohella Mikko Pettinen opettaa trumpetinsoittoa tuntiopettajana Metropoliassa, Sibelius-Akatemian jazzosastolla sekä Espoon musiikkiopiston pop-jazzlinjalla.
Pianonsoiton 6-vuotiaana aloittanut Antti Martin Rissanen (s. 1975) tutustui improvisaatioon Suzuki-menetelmän avulla opiskellessaan. Antti Rissanen alkoi opiskella jo ala-asteella baritonitorvea ja 13-vuotiaana hän siirtyi pasuunansoittoon kotikaupunkinsa Kotkan nuorten Big Bandissa. Pasuunansoiton ohella Rissanen opiskeli pianonsoittoa Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla vuosina 1991-1995. Antti Rissanen hyväksyttiin vuonna 1994 Sibelius-Akatemian jazzosastolle ylimääräisenä opiskelijana ja vuotta myöhemmin hän jatkoi samassa paikassa pääaineopiskelijana. Samana vuonna Rissanen lähti Saksaan, jossa opiskeli pasuunansoittoa Jiggs Whighamin ohjauksessa. Antti Rissanen sai Saksassa toisen palkinnon Frankfurtin radion big band-sävellyskilpailussa vuonna 1996. Pari vuotta myöhemmin Rissanen voitti vielä jazzpasuunakilpailun, jonka International Trombone Association järjesti Yhdysvalloissa. Palattuaan Saksasta Rissanen opiskeli intensiivisesti Sibelius-Akatemiassa ja lähti syksyllä 1999 opiskelijavaihtoon New Yorkin The New Schoolin jazzkouluun, jossa häntä ohjasi Conrad Herwig. Vuonna 2001 Rissanen valmistui ensimmäisenä Sibelius-Akatemian jazzpasunistina opistosta. Antti Rissanen sai vuonna 2015 Sibelius-Akatemiasta tohtorinarvon. Antti Rissanen on aktiivisen muusikontyönsä ohella tehnyt opetustyötä Metropoliassa ja Sibelius-Akatemiassa.
Antti Sarpila syntyi 11.6.1964 ja kodin kautta hän sai tutustua jo jazzmusiikkiin kattavasti; Antin isä, Kari Sarpila oli omasta kouluajastaan lähtien ollut jazzmuusikko, joten kotona ja tuttavien luona Antti kuuli paljon musisointia sekä jazzmusiikkia äänilevyiltä. Kari Sarpila oli myös Porin Jazz ry:n perustajajäseniä. Aivan nuorena Antti ei kylläkään pitänyt jazzmusiikista, mutta hän vähitellen kasvoi siihen kuitenkin kiinni. Sittemmin Antti Sarpila on rajannut musiikilliseksi tontikseen klassisen jazzmusiikin ja hän keskittyi myös musiikkiopinnoissaan juuri siihen. Lopulta Antista tuli hyvin nuorena lahjakas ja taitava jazzmuusikko, joka nousi myös nopeasti kansainväliseen tietoisuuteen maailmalla.
Alkujaan Antti Sarpila sai musiikkiin omaa tuntumaa soittelemalla itsekseen pianoa. Tämän vuoksi isä järjesti Antin soittotunneille saamaan ohjausta pianonsoitossa. Perinteinen pianomateriaali opetuksessa tuntui Antista tylsältä ja opetusmateriaalin läpikäynti kesti pitkään, mutta kiinnostus jazzmusiikkiin vei pian Antin mukanaan. Kari Sarpila tarjosi kotona Antille kokeiltavaksi erilaisia instrumentteja, mutta vasta koulusta käyttöön saatu klarinetti sai Antissa aikaan vastakaikua. Nyt Antti innostui jo harjoittelemaan jazzia ”Music Minus One”-levyjen kanssa ja ensimmäinen opeteltu jazzstandardi oli Ain’t Misbehavin’.
Antti Sarpila pääsi jo 14-vuotiaana Jan Lindénin jazzorkesterin kanssa uransa ensimmäiselle jazzkeikalle Nylands Nationin saliin. Tällä keikalla Antti Sarpila soitti vain yhdessä kappaleessa, joka oli Royal Garden Blues. Jouluna 1978 Antti sai lahjaksi ensimmäisen oman klarinetin. Jälleen keväällä 1979 Antti Sarpila soitti Helsingissä ravintola Adlonissa Jan Lindénin Dixieland Revivalists-orkesterin jäsenenä. Töölön yhteiskoulussa Antti Sarpila perusti koulukavereidensa kanssa swingbändin, jolla he esiintyivät mm. koulun juhlissa. Orkesteri teki myös kiertueen Ruotsin maalla. Antti Sarpilan nähtiin pian yhä useammin soittavan keikkoja Helsingissä jazzklubi Groovyssä ja muissakin ravintoloissa. Hän soitti sekä Finlandia Jazz Bandin että Jazz Society Big Bandin kanssa saaden omasta soitostaan pelkästään ylistävää arviota lehdistössä.
New Yorkissa 15.3.1928 syntynyt jazzklarinetisti, -saksofonisti ja bändin johtaja Bob Wilber innostui jo kolmivuotiaana jazzmusiikista, kun hänen isänsä toi kotiin Duke Ellingtonin äänilevyn, Mood Indigo. Vuonna 1935 perheen muutettua Scarsdaleen Bob Wilber aloitti klarinettiopinnot Willard Briggsin johdolla. Bob Wilber kuunteli paljon mm. Duke Ellingtonin, Louis Armstrongin, Jelly Roll Mortonin, Eddie Condonin ja Frank Teschemacherin soittoa. Amerikkalainen jazzklarinetisti ja saksofonisti Milton Mesirow (s. 9.11.1899 ja k. 5.8.1972) Chicagosta tutustutti Bob Wilberin sopraanosaksofonisti, klarinetisti ja säveltäjä Sidney Bechetiin (s. 14.5.1897 New Orleans ja k. 14.5.1959 Garches). Bechetin vanhempi veli oli hammaslääkäri ja pasunisti, joka johti omaa bändiä. Jo kuusivuotiaana Sidney soitti veljensä bändissä syntymäpäiväjuhlissa. Nuorta Sidney Bechetiä opettivat musiikin saloihin Lorenzo Tio, ”Big Eye” Louis Nelson Delisle ja George Baquet. Bob Wilber pääsi 17-vuotiaana Sidney Bechetin – joka tuolloin oli jo 53-vuotias – ohjaukseen jazzmusiikin opinnoissaan. Sidney Bechet oli hyvin halukas siirtämään jazzmusiikin perinteitä soittamisessa seuraavalle sukupolvelle.
Bob Wilberin vieraillessa vuonna 1980 Porin Jazz Festivaaleilla esiintymässä hänelle esiteltiin 16-vuotias pianisti ja klarinetisti Antti Sarpila. Antti sai heti soittaa klarinetillaan näytteen Bob Wilberille ja tämän soittonäytteen perusteella Antti Sarpila kutsuttiin jo seuraavana iltana jameihin Wilberin yhtyeen pianistiksi soittamaan Porissa. Bob Wilber oli myös halukas antamaan Bechetiltä saamiaan oppeja jazzin soittamisessa eteenpäin Antti Sarpilalle ja hän kutsui nuoren Antin kesällä 1981 Wilberin Cape Codin-kotiin Massachusettsiin asumaan ja opettelemaan jazzin hienouksia. Bob Wilberin vaimon, laulajatar Joanna ”Pug” Hortonin todistajanlausunnon mukaan Antti olisi harjoitellut vaikka 18 tuntia päivässä soittoa, jos he olisivat antaneet. Bob Wilber oli juuri vuonna 1981 nimetty Jazz Journal-lehdessä vuoden jazzmuusikoksi. Antti Sarpila pääsi nyt todella läheltä seuraamaan ja kuuntelemaan sekä jopa soittamaan Bob Wilberin iltakeikoilla. Elokuussa 1981 Bob Wilber yhtyeineen esiintyi mm. Newportin jazzjuhlilla.
Palattuaan Yhdysvalloista takaisin Suomeen Antti Sarpila perusti Pentti Lasasen kanssa Antti Sarpila – Pentti Lasanen Swing Bandin. Antti oli tehnyt vakaan päätöksen ryhtyä ammattimuusikoksi ja pian hän soitti myös mm. tunnetun dixielandorkesteri DDT:n kanssa. Hän alkoi saada myös studiokeikkoja ammattisoittajana, myös jazzmusiikin ulkopuolelta. Keväällä 1982 ilmestyi Antti Sarpilan ensimmäinen albumi, Runnin’ Wild, joka ylistettiin Rytmi-lehdessä vuoden parhaaksi kotimaiseksi jazzlevyksi. Levyllä soitti Antin lisäksi multi-instrumentalisti Pentti Lasanen, Christer Sandell (piano), Pekka Mesimäki (kitara), Pentti Matikainen (basso) ja Christian Schwindt (rummut).
Kesällä 1982 Porin Jazzeilla esiintyi 16. heinäkuuta Bob Wilberin yhtyeen lisäksi Antti Sarpilan suuri esikuva, swinglegenda Benny Goodman (s. 30.5.1909 Chicago ja k. 13.6.1986 New York). Porin Jazz Festivaalin jälkeen Antti Sarpila lähti jälleen Wilberin kanssa Amerikkaan. Tällä kertaa Antti pääsi Bob Wilberin yhtyeen jäsenenä soittamaan mm. Eddie Condon’s-klubissa New Yorkissa. Bob Wilber vei Antti Sarpilan yhtyeensä mukana maailman suurimmille jazzfestivaaleille esiintymään kovassa seurassa; he esiintyivät mm. Dick Gibson Jazz Partyssa viidenkymmenen amerikkalaisen huippumuusikon kanssa ja yleisön joukossa oli paikalla kosolti jazzkriitikoita.
Antin suuri esikuva jazzmuusikkona oli siis Benjamin David (Benny) Goodman, yhdysvaltalainen klarinetisti ja orkesterin johtaja, joka syntyi köyhään puolanjuutalaiseen perheeseen. Goodman päätti koulunkäyntinsä 14-vuotiaana alkaakseen muusikoksi. Goodmanin esikuvia muusikoina olivat Johnny Dodds, Leon Roppolo ja Jimmy Noone. The Ben Pollack Orchestran jäsenenä Benny Goodman teki ensimmäiset levytyksensä jo vuonna 1926. Omalla nimellään ensimmäiset levytykset Goodman julkaisi vuonna 1928. 1930-luvun vaihteessa Benny Goodman muutti New Yorkiin ja toimi siellä mm. luotettavana sessiomuusikkona pitkään. Ensimmäisen kerran Suomessa Benny Goodman esiintyi orkesterinsa kanssa Helsingin Kulttuuritalolla marraskuussa 1974.
Antti Sarpila alkoi säveltää ja sovittaa ahkerasti Suomeen palattuaan syksyllä 1982; nyt oli vuorossa lähinnä big band ohjelmien teko. Antti sovitti ja sävelsi mm. UMO:n radiokonsertin koko ohjelman. Jo tuolloin varsinkin nuoremman polven jazzmuusikot suuntautuivat soittamaan modernimpaa jazzmusiikkia, joten Antti Sarpila poikkesi perinteisemmällä tyylillään selvästi tästä joukosta. Ruotsissa esim. jazzsoittajien hajonta tyyleittäin oli selkeästi suurempaa ja siellä löytyi vielä hyvin tilaa vanhemmalle jazzille. Tämän vuoksi Antti Sarpila ajautui pian myös paljon soittamaan ja levyttämään Ruotsin maalla. Samaan aikaan alkoi Antti Sarpilan yhtyeellä olla kysyntää kansainvälisillä lavoilla. Lähivuodet kuljettivat Antti Sarpilaa jo ainakin Ruotsin lisäksi, Brysselissä, Detroitissa, Kalifornian Sacramentossa, Australiassa, New Orleansissa ja useasti New Yorkissa.
Asevelvollisuutensa Antti Sarpila sai suorittaa Kaartin Pataljoonan soittokunnassa vuonna 1984, palvelusaikana hän oli lähinnä pr-hommissa. Antti aloitti palveluksensa päivää myöhemmin, koska oli keikalla trumpetisti Joe Newmanin kanssa. Seuraavana päivänä Antin astuessa palvelukseen hänelle jouduttiin heti myöntämään viikon loma Brysseliin keikan vuoksi. Tämän keikan järjestäjänä toimi Suomen ulkoministeriö. Normaalisti asevelvollisuuden päättävä ”loppusota” vierähti Antti Sarpilalla ruotsalaisen vibrafonisti Lars Erstrandin kanssa miksatessa heidän yhteistä äänilevyään. Suomen armeija on siitä lähtien aina tarvittaessa muistanut Antti Sarpilaa kutsuen hänet kertausharjoituksiin joihinkin suuriin projekteihin liittyen soittamaan muutamaksi päiväksi.
Vuonna 1986 Antti Sarpila soitti oman sävellyksensä Kevään Sävel-nimisessä iskelmäkilpailussa. Saman vuoden syksyllä hän soitti Erik Lindströmin sävellyksen Syksyn Sävel-kilpailussa ja pääsi tälläkin kappaleella – kuten myös Kevään Sävel-kilpailussa - kolmen eniten ääniä saaneen joukkoon. Harvinaiseksi tämän suorituksen tekee se, että molemmat Antin esitykset olivat puhtaasti instrumenttaalimusiikkia. Näillä suorituksilla Antti Sarpila nousi äkkiä koko kansan julkisuuden ihmiseksi ja kuten tiedämme, julkisuus tuo mukanaan myös monia rasitteita. Hyvänä asiana kuitenkin voi pitää sitä, että nyt Antti Sarpila sai kutsuja erilaisten sinfonia- ja viihdeorkestereiden solistiksi. Näiltä orkestereilta yleensä puuttui tyystin tämäntapaisten ohjelmistojen nuotit ja sovitukset, niin Antti Sarpila ryhtyi ahkeroimaan suuren määrän esim. George Gershwinin sävellyksistä sovituksia suurille orkestereille.
1980-luvun puolivälistä Antti Sarpilan esiintymiset ovat painottuneet konserttiesiintymisiin. Vuonna 1988 Antti Sarpila oli mukana konsertissa, jossa Bob Wilberin johdolla New Yorkin Carniegie Hallissa juhlittiin Benny Goodmanin 50 vuotta kestäneen taiteilijauran kestoa. Tässä konsertissa New Yorkissa esitettiin täsmälleen sama ohjelma, kuin Benny Goodmanin orkesterin 50 vuotta aiemmin samassa paikassa esittämässä konsertissa. Antti Sarpila esiintyi myös Royal Festival Hallissa Lontoossa The Royal Ellington Concert-esityksessä, jossa prinsessa Anne piipahti tervehtimässä soittajia paikalla. 1990-luvulla Antti Sarpila esiintyi mm. Sevillan maailmannäyttelyssä konsertillaan, Hollannin Breda Jazz Festivaaleilla, Redwood Coast Dixieland Festivaaleilla, Wembley Grand Hallissa, Jazzfest Bernissä sekä Oslo Jazz Festivaaleilla.
Antti Sarpila on monina vuosina levyttänyt enemmän ulkomailla kuin kotimaassaan. Sarpila on viettänyt pitkiäkin aikoja Saksassa levytuottajien Hans ja Sabine Nagel-Heyerin järjestämillä konserttikiertueilla sekä levytyssessioissa amerikkalaisten muusikkojen kanssa. Sarpila on nimitetty myös Lapissa järjestettävän Ruskaswing-tapahtuman taiteelliseksi johtajaksi. Vuonna 1989 Antti Sarpila perusti isänsä Kari Sarpilan kanssa Antti Sarpila Oy:n hoitamaan mm. konserttitoimintaa sekä levyjen ja nuottien kustannustoimintaa. Antti Sarpilalle on uransa aikana myönnetty monia huomionosoituksia; hän on vastaanottanut mm. klassisen jazzin harrastajien Louis Armstrong-palkinnon sekä vuoden suomalaiselle muusikolle myönnettävän Yrjö-palkinnon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti