Toimittaja Juho Kala sai houkuteltua itsensä ja kelloseppä Kustaa Hiekan matkaseurakseen sekä professori Ernst Bonsdorffin että pastori Hugo Winterin. Näin yhdessä toimien myös seurueen matkakustannukset, kuten esimerkiksi matkaoppaiden palkkioiden ja vaununvuokrauksen osalta pysyisivät pienempinä. Kustaa Hiekkakin tuli Juho Kalan vakuutteluista vakuuttuneeksi. Professori Ernst Bonsdorff oli lehtori Ambergilta saanut osoitteita matkakohteista tämän edellisen kevään itämatkalta. Juho Kalan vastuulle jäi pääasiassa laatia matkan tarkemmat reittisuunnitelmat. Kalan käytössä olivat mm. Bädeker-matkaopas sekä Hendschel’s Telegraph-aikataulukirja. Juho Kala itse kirjoitti asiasta mm. näin: ”Pikkuseikkojen harkitseminen ennakolta ei oikeastaan ole tarpeellista, mutta ihminen on sentään siksi lapsellinen, että ei kulu päivääkään, jolloin ei katselisi karttoja, kaupunkien asemakaavoja, aikatauluja ym. siltä matkalta.” Toimittaja Juho Kala rohkeni myös ohjeistaa Kustaa Hiekkaa matkalle otetavasta vaatetuksesta ja raha-asioiden järjestelyistä.

Ernst Bonsdorff, Hugo Winter, Kustaa Hiekka ja Juho Kala aloittivat yhteisen matkansa 3.4.1896; tämän asian huomasi uutisoida myös Uusi Suomi kahden päivän viiveellä. Seurue matkusti ensin Pietarin ja Odessan kautta Konstantinopoliin. Kultaseppä Kustaa Hiekka kirjoitti kirjeessään vaimolleen 9.4.1896 seuraavasti: ”Rakas vaimoni! Nyt sitä ollaan täällä Turkin pääkaupungissa, kello 8 tänä aamuna pääsimme tänne. Matka tänne asti on mennyt erittäin onnellisesti ja hauskasti. Matkakumppaneihinikin olen hyvin tyytyväinen. Koko matkalla on ollut kovasti kylmä. Odessassakin lämpömittari oli nollassa ja kummallisinta että täälläkin sataa lumiräntää vaan tänäkeväänä on täällä paljon myöhäisempi kevät kuin tavallisesti. Mustallamerelläkin oli onneksi myötätuulta ettei meistä ollu kukaan merikipeä. Nyt lähdemme juuri Konstantinopolia katselemaan, hevoset ja vaunut juuri tulivat trapun eteen enempää en ehdi kirjoittamaan. Terveisiä kaikille yhteisesti. Maisteri Kala pyytää myös terveisiä lausumaan. Jää Jumalan haltuun.”

Kustaa Hiekan matkaseurue majoittuu Hotel a la Wille de Pesthissä, jossa majoitus ruokineen maksoi seitsemän frangia vuorokaudessa. Konstantinopol kiehtoi Kustaa Hiekkaa niin kovin, että hän palasi kaupunkiin vielä useamman kerran. Kaupungin kerjäläiset, kaupankäynti, koirat, Sofian moskeija sekä sultaanin palatsi olivat värikästä ja kiehtovaa katseltavaa ja ne eivät jättäneet Kustaa Hiekkaa rauhaan. 

Matkamiesten matka jatkui Konstantinopolista laivalla. Kustaa Hiekan seuraava kirje vaimolleen on päivätty Jerusalemissa ja tässä hieman sen tunnelmista: ”Tervehdys Jerusalemista. Rakas vaimoni! Onnellisesti ja terveenä olen saapunut tänne. Matkani on ollut Konstantinopolista, Smyrnan, Ateenan, Rodos, Kypros-saarten kautta Syyrian, jossa Beirutin kaupungista teimme pienen matkan Libanonin rinteelle. Konstantinopolissa näin itse Turkin Sultanin sekä vaimoja 2 vaunullista ja 6 Prinssiä sekä suuren paljouden turkkilaista sotaväkeä ja muita pyhimyksiä. Se on joka perjantaina kun on turkkilaisten sunnuntai ja silloin kaikki edellä mainitut käyvät kirkossa trumpujen ja torvien pauhinalla marssitaan Moskean jumalainpalvelusta viettämään. Olemme nyt siis pyhällä maalla. Merellä näkyvät Judean vuoret rantaylängön ylitse niin kauniina, ja olisi luullut hartaalla mielellä astuvansa tähän luvattuun maahan, mutta täkäläiset olot ovat semmoset, että ensimmäinen ja ainoa ajatus rantaan tullessa on miten saada säilytetyksi kapsäkkinsä, joita joka haaralle kiskovat päivettyneet arabialaiset tunkien palvelustaan. Täällä näytetään Pyhänhaudan kirkko ym. merkillisiä paikkoja. Huomenna lähdemme sitten katsomaan Betlehemiä ja Jordan-virralle Kuolleellemerelle ym. Terveisiä itsellesi Yrjölle, Langelle, verstaan väelle ja tytöille ja tutuille. Jää Jumalan haltuun. Gustaf. Jerusalem Huhtik. 22. p. 1896”

Seurueen matkan päämäärä oli Levantin eli Välimeren itärannikon maat. Kustaa Hiekan lapsuuden aikaiset kertomukset ja tapahtumapaikat joutuivat Jerusalemissa täysin uudelleen arvioitaviksi, sillä todellisuus paikalla ei vastannut hänen mielikuvaansa asioista. Betlehemin lastenseimi, Getsemanen itkukivi, Golgatan vuori ja Kristuksen hauta olivat kaikki markkinapaikkoina ja täynnä ihmisjoukkoja. Kurkistetaanpa, mitä pastori Hugo Winter kirjoittaa omassa matkapäiväkirjassaan Jerusalemista: ”Jerusalemissa on entinen temppelipaikka näkemisen arvoinen. Haram esch-scherif (pyhitetty alue) on paikka, josta ei kellään ole epäilystä, ettei se olisi ollut se kohta, jossa entinen temppeli sijaitsi. Arvellaanhan myös yleisesti, että tämä paikka olisi Morian vuori, jolla Aabraham olisi ollut valmis uhraamaan poikansa Iisakin. Nykyinen Omarin moskeija on luultavasti Justianus Suuren rakentama. Se muutettiin myöhemmin muhamettilaiseksi moskeijaksi.

Temppelin sisällä on pyhä kallio, jota ei mainita Raamatussa. Kallion käyttämisestä on eri arveluja. Luultavaa on, että sillä oli polttouhrialttari. Sekä juutalaiset että muhamettilaiset pitävät suuressa arvossa tätä kalliota. Muhamettilaisilla on monenlaisia ihmeellisiä luuloja siitä. Uskotaan sen monta kertaa puhuneen profeetalle, joka tässä paikassa rukoili, niin myöskin kalifi Omarille. Kun Muhammed tältä paikalta temmattiin ratsunsa selässä taivaaseen, tahtoi kallio seurata mukana. Enkeli Gabriel pitää sitä kiinni, ja vielä nyt näkyvät kalliossa jäljet enkelin kädestä.

Kaupungin eteläosassa on Siionin ylänkö, jossa on luostarimaisia vanhoja rakennuksia. Täällä näytetään paikkaa, johon David olisi haudattu. Saadaan myös katsella salia, jossa Jeesus asetti Pyhän ehtoollisen. Varmuutta ei ole, olisiko juuri tämä kohta Jerusalemissa paikka, johon mainitut tapahtumat liittyvät.

Temppelipaikalta johtava katu Pyhän haudan kirkolle on kristityille muistorikas. Sitä pitkin Jeesus kulki ristiä kantaen Golgatalle. Katua kutsutaan Via Dolorosaksi, Kärsimysten tieksi. Kadulla on 14 kohtaa, joihin kuhunkin liittyy joku tapahtuma Jeesuksen kärsimyshistoriasta, Joku kohta osoittaa paikkaa, jolla Jeesus puhutteli itkeviä vaimoja: ”Te Jerusalemin tyttäret, älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne…” Toinen on paikka, jossa Pilatus näytti Jeesusta kansalle: ”Katso ihmistä.” Eräällä paikalla Jeesus ristin alla vaipui maahan. Muistorikas on katu kokonaisuudessaan.

Eräällä kohdalla Jerusalemia jäljellä on osia vanhasta kaupungin muurista. Sen luo kokoontuu joka perjantai iltapuolella juutalaisia valittamaan kaupungin surkeutta. Muinakin päivinä voi joku käydä valitusmuurin [itkumuurin] luona rukoilemassa. Valittaminen tapahtuu lukemalla rukouksia ja suutelemalla muuria. Moni osallistuu valitukseen hartaudella, ehkä joku tavan vuoksi. Kuitenkin saa käsityksen, että valittajat sydämensä pohjasta ilmaisevat surunsa muistellessaan entistä Jerusalemia.”

Hieman myöhemmin Hugo Winter kirjaa matkakirjaansa näin: ”Käännämme katseemme nyt sitä paikkaa kohti, missä iankaikkinen valkeus sytytettiin. Ei ole Beetlehem suuri, mutta sitä muistorikkaampi. Kaikesta ulkoisesta vähäpätöisyydestä huolimatta se on kuitenkin suuri. Matka Jerusalemista Beertlehemiin ei ole pitkä, ehkä noin 8-10 kilometriä. Seutu on osaksi vuorista, mutta on myös viljavaa aluetta. Tien varrella kasvaa öljy- ja viikunapuita. Siellä täällä on pieniä peltoja, joiden ympärillä on kiviaitoja, samoin kun meillä Savossa. Näitä peltoja katsellessa muistuvat mieleen kertomukset Ruutista, joka poimi tähkiä Boaksen pellolta. Maantien vasemmalla puolella on luostari, joka on pyhitetty Elian muistolle. Mielellään ajattelee matkailija profeettaa, joka oli voimallinen sanoissa ja töissä.

Vähän matkaa edessäpäin oikealla puolella tietä on muistopatsas eli oikeammin pieni rakennus. Se on Raakelin hauta. Tämä on mieluinen muistopaikka sekä juutalaisille että kristityille: Raakel kuoli ja hänet haudattiin Efratan tien viereen. Ja Jaakob pani patsaan hänen hautansa päälle; tämä on Raakelin haudan patsas hamaan tähän päivään asti. Kun Herodes Jeesuksen syntymän johdosta antoi tappaa pienet lapset Beetlehemin ympäristössä, heräsi Raakel, ikään kuin olisi noussut haudastansa tätä surkeutta valittamaan. Raakelin haudalta on enää lyhyt matka Beetlehemiin. Pian olemme Jeesuksen syntymäkaupungissa.

Beetlehem on rakennettu kukkulalle, tai oikeastaan kahdellekin ylävälle paikalle. Kaupunkia ympäröivät laaksot – seutuhan on vuorista. Monet muistot liittyvät tänne. Täällä kulki Daavid paimenpoikana. Läheiseen laaksoon olivat paimenet leiriintyneinä, kun he saivat enkelin sanoman Jeesuksen syntymästä.

Kaupungin väestö on suurimmaksi osaksi kristityitä. He ovat ahkeria ja ovat osanneet puolustaa itseään rosvoavia beduiinijoukkoja vastaan. Seutu on hyvin viljeltyä. Vuorten rinteillä on terassimaisia pieniä peltoja ja viheröiviä puutarhoja. Mehiläistenhoitoa harjoitetaan ja vahakynttilöitä myydään pyhiinvaeltajille. Välimeren rannalta tuodaan simpukoita. Niistä valmistetaan monenlaisia muistoesineitä, joita pyhiinvaeltajat ja matkustavaiset ostavat. Sellaisia pieniä Beetlehem- ja Jerusalem-muistoja ostin minäkin. - Kaupunki on saanut nauttia siunausta ehkä enemmän kuin muut seudut pyhällä maalla.”

Betlehemistä matkaseurue jatkoi seuraavaksi Jordaniaan ja Aleksandriaan. Egyptin pääkaupungissa, Kairossa, matkaseurue majoittui Pension Fink’ssä; ruokineen majoitus maksoi kahdeksan frangia vuorokaudessa. Kustaa Hiekka nousi myös pyramideille. 29.4.1896 päivätyssä kirjeessään vaimolleen Kustaa Hiekka kuvaa tapahtumaa näin: ”Olemme myös käyneet Keopsin pyramidin huipulla sekä sisässä. Kolme arabialaista on kullakin apuna, yksi kummassakin kädessä ja kolmas nosti peräpuolesta.”