Yleisradion viihdeohjelmien tuottaminen oli ajanvietetoimittaja Antero Alpolan vastuulla. Alpola oli itseasiassa Yleisradion ainoa ajanvietteestä vastannut toimittaja vuosikymmenen ajan. Vuonna 1956 nimitettiin toiseksi toimittajaksi ajanvietepuolelle Aune Onerva Haarla (o.s. Lahdelma, ent. Ala-Tuuhonen, s. 12.4.1923 Iitti ja k. 4.2.1976 Helsinki). Yleisradion Radioteatteri ja ajanvietepuoli erotettiin vuonna 1970 toisistaan ja Yleisradiolle perustettiin oma radion ajavieteosasto. Antero Alpolasta tuli tämän radion ajanvieteosaston päällikkö. Alpola työskenteli Yleisradiossa vuoteen 1977 asti eli eläkkeelle siirtymiseen saakka; senkin jälkeen Alpola osallistui freelancerina radion viihdeohjelmien tekemiseen.
Antero Alpolan parhaiten tunnettu radiohupailu lienee Kankkulan kaivolla, jota Alpola ja Haarla kirjoittivat yhdessä vuosina 1958-1970. Radio-ohjelman omaksi studio-orkesteriksi keksittiin Antero Alpolan aloitteesta humppa-humppa-orkesteri Pumppu-Veikot – myöhemmin orkesterin nimeksi vakiintui Humppa-Veikot – ja orkesteri soitti 1930-luvun fokseja Kaarlo Kullervo ”Lutu” Linnan (s. 24.11.1911 Helsinki ja k. 19.10.1987 Helsinki) johdolla. Orkesterin solistina lauloi ja soitti viulua Teijo Reino Joutsela (s. 29.8.1912 Helsinki ja k. 15.9.1999 Helsinki). Joutselalle kertyi elokuvarooleja – mainos- ja dokumenttielokuvat mukaan laskien – kaikkiaan parisenkymmentä.
Toinen hyvin muistettu Antero Alpolan ohjelmaidea oli Aatonaaton joululahjavalvojaiset radiossa, jossa Aune Haarla toimi Jouluakkana ja mukana oli myös Johan Hannes Erik ”Hanski” Häyrinen (vuoteen 1948 Högdahl, s. 25.4.1914 Jyväskylä ja k. 21.12.1991 Helsinki). Hannes Häyrynen ennätti uransa aikana tehdä kaikkiaan viitisenkymmentä elokuvaroolia. Aatonaaton joululahjavalvojaisia juonsi Antero Alpola itse ja ohjelmaa lähetettiin kaikkiaan 36 jouluaaton aattona vuosina 1956-1991. Antero Alpola ehti pitkän työuransa aikana olla mm. Pertti Olavi ”Spede” Pasasen (s. 10.4.1930 Kuopio ja k. 7.9.2001 Kirkkonummi) esimies. Pertti Pasanen kuoli vain neljä päivää ennen Antero Alpolaa. Antero Alpola kirjoitti muistelmateoksensa, Viihdevuosien vilinässä – Radiokauteni ensimmäinen puoliaika 1945-1960 (Karisto 1988). Toiseksi osaksi suunniteltu ”toinen puoliaika” (vuoteen 1977 asti) jäi lopulta julkaisematta. Antero Alpola kirjoitti tämän lisäksi myös pakinakokoelman, Poudalla sataa harvoin (Gummerus 1958) ja toimitti koululaiskaskukokoelman, Opin sauna autuas aina (Tammi 1984).
Uusi revyy – Tukasta Kiinni – Ketä? - otettiin kiitoksella vastaan, vaikka aina on tietysti myös arvostelijoita. Käsikirjoitusta pidettiin yleensä parempana, kuin Meksikon Pikajunaa. Sketseissä esitettyjä hahmoja olivat mm. Veikko Vennamo, Ville Pessi, Hertta Kuusinen, Raoul Palmgren, Väinö Meltti, Erik von Frenckell, Armas Äikiä ja varsinkin Urho Kekkonen, jota esitti Pekka Ainonsalo. Punaisen Myllyn revyiden tuottaminen ei ollut kovin helppoa, sillä ensi-iltojen väliin ei sopinut pitkiä taukoja. Monasti uudet revyyt harjoitettiin kiertueilla ja vasta viimeistely tehtiin Helsingissä. Monet esityksiin kirjoitetut sketsit olivat jo vanhoja niitä esitettäessä. Revyytä saatettiin esittää muutama kuukausi ja senkin aikana käsikirjoitusta muokattiin yleensä moneen kertaan, usein jopa parempaan suuntaan.
Selvät sävelet-revyy tuli Punaisen Myllyn esitykseen huhtikuussa 1953. Tekstit revyyseen tekivät Kai Brunila ja Gustav Laurentin. Yleisradion ajanvietetoimituksen sihteeri, Aune Ala-Tuuhonen (myöh. Haarla) suomensi esityksen tekstit. Revyyssä parodioitiin suunnitteluneuvoston suunnitteluja ja sen ympärillä juoneen kuulumattomia välipaloja. Revyy oli kokonaisuutena vähän sekava. Näyttelijä Einari Ketola esiintyi Romeona sekä sotamies Möttösenä. Möttönen kaivettiin naftaliinista, koska tämä revyyesitys oli Ketolan 25-vuotisjuhlanäytäntö. Tämä revyy ei ollut Punaisen Myllyn parhaita esityksiä. Ruotsinkielinen Nya Pressen kehui kuitenkin esitystä enemmän kuin suomalaiset lehtikirjoitukset. Ossi Elstelä ei tässä revyyssä ollut näyttämöllä, mutta revyyn kupletit tekivät Reino Helismaa ja Toivo Kärki. Osa revyyn lauluista sisällytettiin myös elokuvaan ”Voi yksi päivä olla sata vuotta”. Selvät sävelet-revyyllä Punainen Mylly teki myös sata päivää kestäneen kesäkiertueen, joka alkoi 27.5.1953. Kiertue oli hyvin tehokas ja työteliäs, sillä vapaapäiviä oli kiertueella vain kaksi.
Kari Suomalainen sanaili joskus näin: ”Miksi ei Lohengringistä pyyhitä yli muutamia tylsiä aarioita ja panna tilalle Punaisen Myllyn balettinumeroita? Ellei kansa voi tulla taiteen luo, niin taiteen on tultava kansan luo. Taiteilijat, älkää unohtako varsinaista työtä tekevää kansaa!” Teatterinjohtaja Ossi Elstelä on aikoinaan ollut varsinainen Kansan Kasvattaja, kun hän ryhtyi viemään monien vaikeuksien kautta teatteriesityksiään maaseuduille ja uhmaamalla monia vastoinkäymisiä sinnikkäästi uskonut asiaansa. Elstelä on luottanut omaan yritykseensä, neuvotellut paikallisten nimismiesten ja verottajan kanssa järjestelyistä, taiteillut samalla taloudellisen tilanteensa kanssa ja huolehtinut samalla kuitenkin esitysten taiteellisesta laadusta. Ossi Elstelältä on kysytty varmasti usein joustavuutta ja kärsivällisyyttä, kun hän on pitänyt teatterijoukkonsa koossa moninaisista uhkaavista tilanteista huolimatta. Vuosina 1945-1955 teatteriseurue varasi kiertueillensa Rautatiehallituksen Kuljetustoimistolta 33 hengen III luokan Olympiamakuuvaunun väkensä kuljetuksiin ja tavaravaunun näyttämökalusteille. Vuodesta 1955 eteenpäin kiertueet toteutettiin linja-autoilla ja henkilökunnan majoituvaraukset täytyi tuolloin tehdä jo etukäteen. Revyykiertueet olivat verrattavissa täysin kiertävään sirkuselämään, jossa työtä tehtiin koko ajan eikä lomia tunnettu.
Kiertueen esityspaikan vuokrat olivat tyypillisesti 7-25 prosenttia esityksen bruttotulosta – rahassa vuokrat liikkuivat alle tuhannesta markasta yli 10 000 markkaan. Alennusta oli mahdollista saada kahdesta peräkkäisestä näytännöstä. Ossi Elstelä havaitsi vähitellen eron maakuntayleisön ja helsinkiläisen yleisön välillä. Helsingin Sanomien toimittajalle Ossi Elstelä paljasti näin: ”Sen muuten opin tällä kiertueelle (Eloisat elukat), että tästä lähtien jo alun perin uutta ohjelmaa suunniteltaessani otan kovasti myös maaseudun huomioon. En koskaan enää tee revyytä vain helsinkiläisiä varten. Maaseudulla nauretaan melko lailla eri asioille kuin täällä ja se täytyy ottaa huomioon jo ajoissa.”
13.11.1953 alkoi Punaisen Myllyn ensi-ilta revyyllä Paratiisi, jonka musiikista vastasi säveltäjä Toivo Kärki ja käsikirjoitus pohjasi O Scottin laulunäytelmään – tekstiin koosti esityskuntoon kuitenkin Reino Helismaa. Sellofan kuunarin miehistö – miehistö oli pestattu Halvan humalan baarista – pelastautuu laivastaan autiosaarelle, jossa ihmissyöjä-alkuasukkaiden joukossa revyyn hulvaton loppuhuipennus tapahtuu. Revyyssä on keskeinen asema totuuksia laukovalla papukaijalla. Revyyn lavalla nähtiin Pentti Viljanen, Ossi Elstelä, Laila Sjöström, Anna-Liisa Hämeensalo, Anja Räsänen, Arttu Suuntala, Urho Seppälä ja Armas Jokio. Esityksen ohjasi Ossi Elstelä, lavasti Leo Lehto ja puvuista vastasi Irja Laine. Vierailija oli Ivor Grant ja tanssit suunnittelivat Alex Sommer ja Leena Rintala. Revyyn kapellimestareina toimivat Aapo Heimonen, Alvar Kosonen sekä Karl Klaus Salmi (s. 3.12.1908 Helsinki ja k. 10.7.1987 Kuopio).
Paratiisi-revyytä edeltävänä kesänä Anna-Liisa Hämeensalo, Ossi Elstelä, Toivo Kärki ja Reino Helismaa kävivät Pariisissa ja Lontoossa hakemassa ideoita sekä pukukankaita uuteen revyyseen. Seurueen matka tuli tosi tarpeeseen ahkeran kiertämisen ja työrupeaman jälkeen. Revyyesityksiä Paratiisilla jatkettiin Punaisen Myllyn kiertueella maakunnassa alkutalven ja kevään aikana. Punaisessa Myllyssä pidettiin luovaa taukoa Paratiisin jälkeen ja Ossi Elstelä ohjasi sillä aikaa Reino Helismaan kaksi käsikirjoittamaa elokuvaa: Kaksi vanhaa tukkijätkää ja Majuri maantieltä. Näillä ohjaustöistä saamillaan rahoilla Ossi Elstelä maksoi Punaisen Myllyn velkojaan.
Vuoden 1954 lopulla asetettiin Ossi Elstelän ja Reino Palmrothin yhdessä perustama Ohjelma Oy konkurssiin. Ohjelma Oy:n velat olivat peräisin maksamattomista veroista pääosin; velkoja oli siinä vaiheessa vähän yli kaksi ja puoli miljoonaa markkaa. Ohjelma Oy:n varat arvioitiin samaan aikaan sadaksituhanneksi markaksi, joten konkurssi raukesi tämän vuoksi varojen puutteeseen.
Reino Helismaan ja Toivo Kärjen tuore yhteisrevyy, Voi suutarin ”suutari”, tuli revyyteatteri Punaisen Myllyn ohjelmiston esitykseen itsenäisyyspäivän alla vuonna 1954. Esitys otettiin niin hyvin vastaan revyyssä, että verottajaa harhauttaakseen tekijöiksi ilmoitettiin saksalaiset R. Hoffmeister ja T. Meyer. Revyy kertoi hypnotisoidun suutarinsällin seikkailuista diplomaattisissa tehtävissä Kapulitaniassa. Revyyssä ei unohdu kotimainen politiikkakaan, mutta seikkailussa poiketaan myös puistossa, ravintolan kabinetissa, Nyhavnissa, lentokentän tullissa, keksintöjen näyttelyssä, stadionilla, vetypommikonferenssissa sekä Pariisin Moulin Rougessa. Jopa Ossi Elstelän revyyohjausta kehuttiin ilmentävän aikaisempaa tyylikkäämpää lopputulosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti