Finlayson & Co.

Varmistaakseen kauppahuoneen vienti- ja tuontikuljetukset Carl Dahlström alkoi samoin laivanvarustajaksi. Hän meni myös osakkaaksi Åbo nya ångfartygsbolagiin ja perusti vuonna 1856 Auran höyrylaivayhtiön, jonka uusi alus Aura ajoi konevoimalla Turusta Tukholmaan 14 tunnissa. Vuonna 1861 yhtiöt yhdistettiin. Dahlström oli osakkaana myös vuonna 1874 perustetussa Turun konepajassa (Åbo mekaniska verkstads Ab), josta sittemmin kehittyi Ab Vulcan ja edelleen Crichton-Vulcan. Dahlström luopui vuonna 1870 vuosikymmenien vähittäiskauppaurastaan keskittyäkseen omistuksiinsa eri teollisuuslaitoksissa. Näitä olivat Auran sokeritehdas, Akaan höyrysahayhtiö ja Kymi-yhtiön puunjalostustehtaat Kuusankoskella. Kauppaneuvoksen arvonimen Dahlström sai vuonna 1859. Hän edusti Turkua porvarissäädyssä valtiopäivillä 1863-1864, jolloin hän oli valtiovarain- ja säätytalovaliokuntien jäsen. Hän peri appensa Klingelinin paikan yhtenä kaupunginvanhempana. Hän istui myös monissa muissa johto- ja lautakunnissa. Carl Magnus Dahlströmin työtä kauppahuoneen johtajina jatkoivat hänen poikansa Ernst ja Magnus Dahlström.

Gustaf Adolf Lindblomin vanhemmat olivat kauppaneuvos, valtiopäivämies Gustaf Adolf Lindblom ja Marie Louise Indrén. Gustaf Lindblom ryhtyi liikealalle isänsä kauppaliikkeen palveluksessa, jonka hän myöhemmin otti haltuunsa vuonna 1889 ja jota hän hoiti vuoteen 1901 saakka. Hän oli myös useiden liikeyritysten johtaja, joka kehitti erityisesti merenkulku- ja laivanvarustustoimintaa. Hän oli samoin Hollannin varakonsuli Turussa. Lindblom oli Turun kaupunginvaltuuston jäsen yhteensä 18 vuotta ja porvarissäädyssä Turun edustaja valtiopäivillä vuonna 1900.

Louis Schnitt ryhtyi Littois Fabriksbolagin määrätietoiseksi johtajaksi huolehtien monin tavoin tehtaan työväestöstä. Tapa, jolla hän johti tehdasta, muistutti hyvin paljon patruuna Wilhelm von Nottbeckin tapaa johtaa Finlaysonin tehdasta. Patruuna Schnitt rakennutti työntekijöille asuntoja, perusti tehtaan työntekijöiden lapsille koulun vuonna 1873, rakennutti virkamieskunnalle omakotitaloja, työntekijät saivat kirjaston ja lehtienlukusalin, tehtaalle perustettiin sairaus- ja hautausapukassa, ilmainen lääkärin vastaanotto kerran kuussa, tehtaalla oli oma palokunta ja jo työnsä tehtaalla lopettaneet vanhat työntekijät saivat ilmaisen asunnon lisäksi lämmityspuut ja valaistuksen koteihinsa. Patruuna Schnitt rakennutti myös perheelleen verkatehtaan viereen puuhuvilan asunnoksi perheelleen. Myöhemmin vielä valmistui tehtaan alueelle perheen asunnoksi 13 huonetta käsittävä asuinpalatsi, joka perustui hampurilaisen arkkitehtitoimisto J. Schwartzin suunnitelmiin. Patruuna Schnitt kuoli 16.2.1899 ja hänen työtään neljästä pojasta jatkoi toiseksi vanhin poika, Karl Louis nuorempi. Hän jatkoi isänsä viitoittamalla tiellä verkatehtaan hoitoa, mutta voimien ehtyessä hän päätyi kuitenkin myymään 1.10.1917 verkatehtaansa. Barkerin puuvillatehdas ja Littoisten verkatehdas yhdistettiin vuonna 1921.

James ja Margaret Finlayson poistuivat Tampereelta luultavasti Skotlannin Glasgow’n kaupunkiin, Govanin kaupunginosaan asumaan. Kuitenkin ensimmäinen maininta heidän paluunsa jälkeen Finlaysonista löytyy vasta toukokuulta 1839. Kveekarikokouksen pöytäkirjasta 4.5.1839 on luettavissa James Finlaysonista seuraava kirjaus: ”On luettu James Finlaysonin, joka asuu Covanissa ja on jo jonkin aikaa osallistunut ystävien kokouksiin Glasgow’ssa, kirje. Hän on jo usean vuoden ajan Venäjällä ja Suomessa asuessaan ollut yhteydessä Ystävien Seuraan, ja hän ilmaisee nyt halunsa tulla otetuksi jäseneksi. Kokous on tätä harkittuaan nimittänyt seuraavat ystävät komiteaksi vierailemaan James Finlaysonin luona ja raportoimaan havainnoistaan.”

Tämä ilmaisu ”jonkin aikaa” osallistunut Glasgow’ssa kveekarikokouksiin viittaisi siihen, että Finlaysonit olisivat asuneet paluusta lähtien Govanissa. Oli samoin aivan normaali kveekarikäytäntö, että uusiksi jäseniksi hakeutuvien henkilöiden taustat tutkittiin ja käytiin hakijoita tapaamassa komitean voimalla hakijan kotiolosuhteissa. Tapaamisen jälkeen komitea arvioi hakijan soveltuvuuden seuran jäseneksi. Tämä em. komitea lopulta vieraili James Finlaysonin luona ja antoi käynnistään raportin yleiskokoukselle 13.8.1839. Myös taloudellinen epäonni Skotlannissa jatkui Finlaysonin perheessä. Ei ole täysin selvää, oliko Finlayson & Co vielä vuonna 1839 James Finlaysonille osan kauppahinnasta velkaa. Varma tieto sen sijaan on se, että toukokuussa 1840 Ferdinand Uhde ilmoitti James Finlaysonille, että Finlayson oli menettänyt kolmanneksen omaisuudestaan sen jälkeen, kun henkivakuutusyhtiö, jossa James Finlaysonilla oli vakuutus, oli tehnyt konkurssin.

Mamsellin koulu.

Finlaysonin tehtaan työväestön lapsille suunniteltu Mamsellin koulu aloitti toimintansa nykyisen Puuvillatehtaankadun ja Kuninkaankadun kulmassa komeassa puutalossa tehtaan portin pielessä. Myös kaupunkilaisten lapsia pääsi tähän kouluun, jonka opetusmetodina oli englantilainen Bell-Lancasterin menetelmä, missä vanhempia ja edistyneempiä oppilaita käytettiin opettajan apureina opetuksessa. Lapsille opetettiin lukemista, kirjoittamista ja laskutaidon alkeet sekä hyvät käytöstavat ja koulu toimi syvästi uskonnollisessa hengessä. Opetuskieli oli ruotsi, mutta myös suomeksi harjoiteltiin lukemista ja koululla oli tätä varten Pietarissa painetut saksasta suomeksi käännetyt uskonnolliset kirjat, Isä Meidän Selitys. Koulun nimi tuli opettajattaren mukaan, sillä häntä kutsuttiin Mamselliksi. Tukholmasta asti piti hakea opettajaksi 17.12.1805 Isokyrön Tuuralan kylässä syntynyt neiti Maria Charlotta Hydén (k. 20.12.1868 Tampere). Kirjoittamisen alkeita opeteltiin Mamsellin koulussa hiekkaan piirtämällä hiekkalaatikolla ja vain parhaimmat oppilaat pääsivät kirjoittamaan sulkakynällä vihkoihin. Laskutaidon perustaksi opeteltiin kertotaulua ja päässälaskua. Keisari Aleksanteri II vieraili Mamsellin koululla maaliskuussa 1856.

Maria Charlotta Hydén.

Finlaysonin tehtaalla vaikeutui palkanmaksu Krimin sodan aikana, kun vaihtoraha tahtoi hävitä kiertelevien kulkukauppiaiden mukana Venäjälle. Marraskuussa 1855 tehdas joutui laskemaan oman rahan käyttöön, jotta palkanmaksut pystyttiin hoitamaan. Tämä oma raha hyväksyttiin kaupungin kaupoissa maksuvälineeksi, mutta laittoman tilanteen vuoksi kenraalikuvernööri tammikuussa 1856 myönsi Carl von Nottbeckin anomuksesta luvan tähän toimintaan. Samanlaiseen tilanteeseen jouduttiin myös vuosina 1859-1861, kun Venäjän ruplan heikentyminen aiheutti vastaavan tilanteen.

Vuonna 1860 Finlaysonin tehtaalla vaihtui johtajuus, kun isännöitsijä Ferdinand Uhde luopui toimestaan ja hänen paikkansa peri luonnollisesti johtajan rooliin hyvin perehtynyt ja kouliintunut Wilhelm von Nottbeck. Pohjois-Amerikassa käytiin sisällissotaa vuosina 1861-1865 ja se ei voinut olla vaikuttamatta puuvillan saatavuuteen ja siis myös Finlaysonin tehtaan toimintaan. Nälkävuodet olivat samoin vaivana koko Suomessa vuosina 1867-1868. Finlaysonin tehtaan porteille kokoontui nälkiintynyttä väkeä, joille patruuna Wilhelm von Nottbeck tarjosi omalla kustannuksellaan Pietarista tuottamiaan jauheannoksia. Jotakin hyvää Tampereella saatiin myös aikaiseksi; rautatie laajeni vähitellen Tampereelle, luku- ja kirjoitustaito koheni kansakouluasetuksen myötä vuonna 1866, sanomalehtiä perustettiin ahkerasti Suomessa, posti kulki entistä paremmin, lennätinyhteyksiä rakennettiin ja avattiin myös Tampereelle 11.10.1865 sekä saatiin oma rahakanta.

Tampereella oli alkujaan vain yksi kirkko, Tampereen kirkko – nykyinen Vanha Kirkko – joka valmistui vuonna 1824. Patruuna Wilhelm von Nottbeck alkoi järjestää työväelleen omaa kirkkoa tehtaansa läheisyyteen. Hän kustansi täysi kirkon rakennuttamisen ja lopulta kirkon paikaksi tuli Kuninkaankadun ja silloisen Polttimonkadun ja myöhemmin Pumpulitehtaankadun (nyk. Puuvillatehtaankatu) kulmatontti, jonka niittyä aikaisemmin käytettiin kankaiden valkaisuun. Elokuussa niityllä järjestettiin myös tehtaan elojuhlia ja juhlapäivin työt lopetettiin jo kello 12. Näissä niittyjuhlissa saattoi olla tuhansittain. Kirko suunnitteli arkkitehti Frans Ludvig Calonius ja kirkko rakennettiin tiilistä. Vuonna 1850 valmistuneet urut (Hill & Son) tuotiin Englannista Pietarin kautta Tampereelle. Uusi kirkko vihittiin käyttöön Tampereella elokuussa 1879, samana vuonna vihittiin myös arkkitehti Carl Theodor Höijerin (s. 20.2.1843 Helsinki ja k. 31.10.1910 Helsinki) suunnittelema Messukylän uusi kirkko käyttöönsä. Oy Finlayson Ab luovutti vuoden 1981 lopussa tämän patruuna Wilhelm von Nottbeckin lahjoittaman kirkon tontteineen vastikkeetta Tampereen evankelisluterilaisen seurakunnan käyttöön. Lahjan ehtoihin kuului, että rakennusta kutsutaan jatkossakin Finlaysonin kirkoksi.

Finlaysonin tehtaalla oli oma kirjasto sekä lehtienlukusali työläisten käyttöön, mutta patruuna Wilhelm von Nottbeck teki itse myös aloitteen työväenyhdistyksen perustamisesta työntekijöilleen. 1840-luvulta lähtien tehdas huolehti työntekijöidensä ja työnjohtajien asumisen järjestämisestä. Tontteja asuntoja varten ostettiin kaupungin länsipuolelta nykyisen Amurin kaupunginosan alueelta. Vuonna 1837 valmistui ns. "kuusvooninkinen" - vuoteen 1842 se oli kyllä viisivooninkinen -, joka oli uusien omistajien rakennuttama ensimmäinen tehdasrakennus.