Finlayson & Co. (4. osa)
Nuoren Ernst von Nottbeckin jälkeen seuraavaksi Lielahden kartanon pieneen hautalehtoon siunattiin patruuna Wilhelm von Nottbeckin armas aviopuoliso Constance Marie Elise von Nottbeck, kun hän kuoli Tampereella 4.12.1888 todennäköisesti syövän vuoksi. Vanha patruuna ja Finlaysonin puuvillatehtaan johtaja, Wilhelm von Nottbeck kuoli 30.3.1890 Wiesbadenissa Saksassa, mutta hänet toimitettiin oman toiveensa mukaisesti Tampereelle ensin Finlaysonin kirkkoon siunattavaksi ja sitten haudan lepoon puolisonsa viereen Lielahden kartanon maille. Hänen työtään Finlaysonin tehtaan johdossa jatkoi isännöitsijä ja kauppaneuvos (1896) Arthur Sommer (s. 21.10.1847 Hämeenlinna ja k. 10.10.1907 Tampere).
Arthur Sommerin vanhemmat olivat talonomistaja Alexander Martinus Sommer (s. 27.11.1805 ja k. 24.5.1881 Tampere) ja Maria Josefina Holmström (s. 5.12.1810). Sommerin perhe muutti vuonna 1850 Tampereelle, kun Alexander Sommer valittiin Finlayson & Co:n konttoripäälliköksi. Alexander Sommer rakennutti Satakunnan ja Itäisen puistokadun (Hämeenpuiston) kulmaukseen Sommerin huvilana tunnetun asuintalon. Arthur Sommer kävi Viipurissa toimineen Behmin saksalaisen – teologi Karl Gottlieb Behm perustama oppilaitos, joka toimi vuosina 1853-1881 - koulun. Hän oli Finlaysonin palveluksessa konttoriharjoittelijana, konttoristina, kassanhoitajana ja prokuristina vuosina 1864-1890. Arthur Sommer toimi Finlaysonin tehtaan isännöitsijänä vuosina 1890-1897, mutta erosi Finlaysonilta jouduttuaan kieli- ja kansallisuuskysymysten vuoksi riitoihin yhtiön omistajien kanssa. Tämän jälkeen Arthur Sommer oli yhdessä kasööri J. Kupiaisen ja insinööri P. A. Sharplesin kanssa perustamassa Tampereen Puuvillateollisuus Oy:n toimintaa ja Sommer toimi yhtiön isännöitsijänä vuosina 1897-1907. Tampereen Puuvillateollisuus Oy:lle valmistui vuonna 1899 oma puuvillatehdas Tampereen Lapinniemeen.
Vuonna 1875 Arthur Sommer perusti Suomen ensimmäisen kenkätehtaan Tampereelle nykyisen Puisto-Emmauksen tontille (Hämeenpuisto 14). Jalintehtaan nimellä tunnettu tehdas toimi aina vuoteen 1887 saakka. Kenkätehtaan koneet tuotiin Englannista ja suurimmillaan kenkätehdas työllisti 25 henkilöä. Arthur Sommer lopetti kenkätehtaan toiminnan työntekijöiden liiallisen alkoholin käytön aiheuttamien ongelmien vuoksi. Arthur Sommer rakennutti 1880-luvulla Hatanpään kartanolta vuokraamalleen maa-alalle Metsola -nimisen huvilan Pyhäjärven rantaan nykyisen Härmälän kaupunginosan alueelle. Tampereen kaupunki osti Metsolan huvilan vuonna 1921 Sommerin perillisiltä ja huvilassa toimi sitten lasten vastaanottokoti. Huvila-alueella oli kaikkiaan 12 huvilaa, joista on säilytyt tähän päivään vain Lepolan huvila. Arthur Sommer oli porvarissäädyn Tampereen edustaja valtiopäivillä 1894, 1899 ja 1900. Sommer oli Tampereen kaupunginvaltuutettuna lähes 30 vuotta. Puoluekannaltaan Arthur Sommer oli vanhasuomalainen. Arthur Sommer oli avioliitossa vuodesta 1880 Lydia Johanssonin (1852-1921) kanssa. Heillä oli kuusi lasta, jotka kaikki suomensivat sukunimensä Somersaloksi vuonna 1906.
Näsinkalliolle Milavidan palatsin kodikseen rakennuttaneen Peter von Nottbeckin Olga -puolison kuoltua synnytyksen jälkeen Baden Badenissa 20.10.1898 toimitettiin hänetkin suvun hautausmaalle hautaan; melko pian Olgan jälkeen kuoli myös Peter von Nottbeck puhjenneen umpisuolen vuoksi 25.5.1899. Samoin hänet haudattiin Nottbeckien sukuhautaan Lielahteen. Joulun alla 22.12.1900 kuoli myös Peterin veli Alexander Johan Ferdinand von Nottbeck – Alexanderin palatsin rakennuttaja, palatsin, jota virheellisesti kutsutaan Finlaysonin palatsiksi – ja hänet mullattiin aviomattomana omaan hautaan Lielahden sukuhautausmaalla. Veljeksistä tuotiin sukuhautaan vielä Imatran Neitsytniemen kartanon patruuna, Edward Alexander von Nottbeck, joka kuoli Genevessä ja toimitettiin talvisodan aikana 14.2.1939 Lielahden multiin. Edwardin aviopuoliso, Eugenie von Nottbeck kuoli Genevessä 12.4.1944 ja Edwardin sekä Eugenien yhteisen pojan, Walter von Nottbeckin – Walter kuoli 23.8.1970 – tuhkauurnat kuljetti Lielahdelle Walterin aviopuoliso Andrée von Nottbeck. Andrée von Nottbeck oli itse suvun viimeinen edustaja, joka tuli haudatuksi suvun hautausmaalle. Hän kuoli 13.2.1990 Genevessä 93-vuotiaana. Hänen muistotilaisuutensa pidettiin Milavidassa Näsinkalliolla sekä uurna laskettiin hautalehtoon Lielahdessa 23.9.1997 tuomiorovasti Voitto Silfverhuthin avustuksella.
James Finlaysonin Tampereelle houkutellut Suomen Raamattuseuran John Paterson oli muuttanut jo Pietariin asumaan ja 1.11.1817 hän väitteli Turun keisarillisessa akatemiassa teologian tohtoriksi. Vuonna 1822 Paterson erosi Britannian ja ulkomaisen Raamattuseuran jäsenyydestä ja prinssi Galitzin sekä muut ystävät pyysivät Patersonia hoitamaan Venäjän Raamattuseuran asioita. Venäjän keisari Aleksanteri I myönsi John Patersonille kuuden tuhannen ruplan vuosipalkan, mutta keisarin kuoltua alkoi kuulua vastalauseita pyhien kirjoitusten levittämiselle. Vuonna 1825 oltiin siinä tilanteessa, että keisari Nikolai antoi määräyksen, jolla Venäjän Raamattuseuran toiminta keskeytettiin ja seura siirrettiin kreikkalaisen kirkon alaisuuteen. Tämän jälkeen John Paterson poistui Venäjältä, mutta siitä huolimatta Venäjän keisari kohteli Patersonia hyvin ystävällisesti ja jatkoi myös hänen eläkkeensä maksatusta koko John Patersonin elämän ajan.
Palattuaan kotiin Paterson asettui Edinburghiin ja toimi monia vuosia Lontoon lähetysseuran Skotlannin sihteerinä sekä Congregational Unionin komitean puheenjohtajana. Edinburghissa Paterson asui osoitteessa Salisbury Place 11 South Side. John Paterson muutti vuonna 1850 Dundeen tyttärensä perässä, jossa hän myös saarnasi ajoittain. John Paterson oli avioitunut ensimmäisen kerran jo Tukholmassa 31.8.1809 Katrine Margarete Hollinderin kanssa, joka kuitenkin kuoli jo 7.3.1813; heillä oli yhdessä kaksi lasta, George ja Catherine. Tämän jälkeen John Paterson solmi avioliiton 19.4.1817 Jane Greigin (s. 26.10.1783 ja k. 19.1.1820) kanssa; Jane oli Venäjän laivaston amiraali Samuel Greigin (s. 30.11.1735 ja k. 1788) tytär. Jane ja John Patersonilla oli tytär nimeltä Jean, joka avioitui Edward Baxterin kanssa ja he asuivat Kincaldrumissa, Skotlannissa. John Paterson kuoli vieraillessaan tyttärensä luona ja Paterson haudattiin Dundeen läntiselle hautausmaalle.
Vuonna 1844 myös James ja Margaret Finlayson olivat muuttaneet Edinburghiin, jossa he asuivat Nicolson Squarella numero 12:ssa, vain 0.8 mailia Swansin ja 1.2 mailia John Petersonin kodeista. Edinburghissa kveekarit hyväksyivät joulukuussa 1844 Finlaysonit jäsenikseen, mutta kuitenkin 9.5.1846 James Finlayson lähetti kveekareille eroanomuksensa yhdistyksestä. Sarah Wheeler avioitui 13.6.1849 kveekarisaarnaaja William Tannerin kanssa Englannissa.
Lielahden kartanon uusi päärakennus edusti aikansa muodikasta rakennustyyliä eli ranskalaista renessanssia. Rakennus on kaksikerroksinen tiilirakennus, joka on julkisivuiltaan ja kattomuodoltaan epäsymmetrinen. Rakennuksessa on 35 metriä korkea torni ja Näsijärven puolelle avautuva suuri avoveranta. Kartanon päärakennuksen ulkoseinät ovat puhtaalla tiilipinnalla. Tamperelainen rakennusmestari J. E. Lönnqvist johti Lielahdessa kartanon rakennustöitä ja päärakennus mitä ilmeisemmin valmistui vuonna 1892.
Nottbeckien Lielahden kartanon pääsisäänkäynti sijaitsee rakennuksen läntisellä sivustalla, tornin alapuolella. Sisäänkäynti johdattaa tilavaan aulaan, johon vievät leveät portaat. Portaikko jatkuu avarana aulasta rakennuksen toiseen kerrokseen ja portaikkoa vastapäätä sijaitsee näyttävä avotakka. Alakerran eteläosassa sijaitsee talon herrasväen huoneita ja sieltä on käynti myös talon itäpuolen terassille, joka aukeaa Näsijärvelle päin. Päärakennuksen pohjoisosassa sijaitsivat erillinen keittiöosasto sekä palvelusväen työtiloja ja huoneita. Kartanon päärakennuksessa on kaikkiaan 26 huonetta.
Kartanon päärakennuksen pohjoispäässä on sisäänkäynti ja porraskäytävä, jota käyttivät vain herrasväen palveluskunta. Koko toinen kerros oli varattu talon herrasväen yksityiskäyttöön. Lielahden patruunan aikana toisessa kerroksessa sijaitsivat ainakin makuuhuoneet, poikien huoneet, vierashuone, sali, patruunan kabinetti ja ruokasali. Lielahden kartanon päärakennuksessa työskenteli 12-16 nais- ja miespuolista palvelijaa; heihin lukeutui mm. pikantti eli miespalvelija, lakeija, kamarineiti, taloudenhoitaja, lastenhoitaja, keittäjä, imettäjä, tiskityttö, silittäjä, sisäkköjä sekä henkilökuntaa, joka huolehti talon vieraista ja kotiopettajista.
Palveluskunnasta osa työskenteli ainoastaan yläkerrassa ja osa alakerrassa; yläkerrassa esimerkiksi työskentelivät vain lastenhoitajat, kamarineidot ja sisäköt, mutta alakerrassa uurasti etupäässä keittiöhenkilökunta. Erityiskohtelu suotiin kotiopettajille, jotka tekivät työtään yläkerrassa. Heillä oli oma huone rakennuksen toisessa kerroksessa ja he saivat ruokailla samassa ruokapöydässä talon isäntäperheen seurassa. Samoin kamarineideillä oli pääsy isäntäväen ja muun palvelusväen väliin; talon rouva välitti toiveensa kamarineitien välityksellä muulle palveluskunnalle, jota rouva ei suoraan puhutellut itse. Sisäköt, kuski ja pehtoori ruokailivat rakennuksen alakerrassa; palveluskunnan aterioilla oli arkisin tarjolla kaksi ruokalajia ja sunnuntaisin kolme lajia. Lielahden patruunan aikana Lielahden kartanon henkilökunta oli melko kansainvälistä väkeä; lakeija oli virolainen, pikantti oli ranskalainen, kotiopettajat olivat venäläisiä ja virolaisia, kuljettajat virolaisia ja itävaltalaisia, kamarineidit saksalaisia, keittiöhenkilökunta sekä suomalaista että venäläistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti